Kirjansidonta ja muu jälkikäsittely 1796-1917         

1796:  Englannissa tehdään paperiin korkokuvio.

1796:  Senefelderin keksimä kivipaino vaikuttaa kirjansidokseen.  Pahvikannet voidaan päällystää kivipainossa painetulla ylivetopaperilla.  Käytetään myös kuparipainossa painettuja päällyspapereita.

1798-1803:  Lontoolaissyntyinen sitoja Henry Bilson Legge (1763-1804) esiintyy Bostonin luetteloissa, mutta hän lienee työskennellyt aikaisemmin muualla Yhdysvalloissa.  Hän vaikutti bostonilaiseen sitojaan John Roulstone, joka sai monta Leggen työkalua tämän kuoleman jälkeen.

1700-luvun loppu:  Kirjansidosten somisteina käytetään usein sotaisia aiheita kuten roomalaismiekat, -kilvet ja -kypärät sekä liktorien vitsakimput kirveineen.

1800-luku:  Ranskassa vaikuttaa joukko taiteellisia kirjansitojia: Napoleonin hovisitojat veljekset Bozérian, Thouvenin, Bauzonnet, Trautz, Lortic, Mairet, Niedrée, Duru, Capé, Chambolle, Cuzin, Marius Michel, Simier, Léon Gruel, Ruban, Romain Raparlier, Petrus ja Meunier.  Englannissa omaperäisin kirjansitoja on Thomas Grenvillen sitoja Charles Lewis.  Muut seuraavat perinteisiä tyylejä: Kalthoeber, Staggemeier, Walther, Hering, Bedford sekä yritykset Rivière ja Zaehnsdorf.  William Morris inspiroi vuosisadan lopulla 1880 taiteellisen sidonnan henkiin heräämistä.  Nykyaikaisen sidonnan perustaja on TJ Cobden Sanderson, Doves-kirjapainon ja -kirjansitomon perustaja.  Kirjan kiintoselän sijaan tulee irtoselkä.

1800-luku:  Tukholmalaisia kirjansitojia ovat Johan Carl Caloander (-1833), Hans Kristoffer Richter (-1829) ja Gustaf Hedberg (-1920).

1800-luku:  Kirjansitojat valmistavat yleisesti käsin koteloita ja pahvirasioita kuten kultasepän- ja apteekkirasiat sekä paita-, irtokaulus- ja muut kotelot.

1800-luvun alku:  Yhdysvalloissa philadelphialaisen Robert Aitkenin leski Jane Aitken sitoo kirjoja.

1800-luvun alku:  Englannin sitomoissa naiset tekevät pääasiassa istumatyötä ja miehet seisomatyötä.   Pojat ja tytöt menevät yleensä 13-vuotiaina oppiin, joka pojilla kestää seitsemän vuotta.  Tytöt harjaantuvat lyhyemmässä ajassa taittamiseen, neulomiseen, kapiteeli- eli päänauhan kiinnittämiseen ja muihin tehtäviin.  Naiset yleensä lopettavat työn mentyään naimisiin.  Naimattomat naiset ja lesket ovat säännöllisessä työssä.  Tuhannen oktavoarkin taittamiseen käsin kuluu aikaa kahdesta ja puolesta tunnista neljään tuntiin.

1800-luvun alku:  Ranskalainen kirjansitoja Joseph Thouvenin (1790-1834) kohottaa ranskalaisen kirjansidonnan rappiotilastaan.

1800-luvun alku:  Tupakkateollisuus alkaa pakata piipputupakkaa ja savukkeita kartuusipakkauksiin ja 1800-luvun lopussa näitä kotelopakkauksiin.

1800:  Kirjansidos legatura alla Bodoniana saa nimensä kirjanpainaja Bodonista.

1800:  Suomen useimmissa kaupungeissa on kirjansitoja tai kaksi, Turussa kahdeksan ja Vaasassa kolme.  Yhteensä kirjansitojia on 31.

1801-40:  Arvid Granberg toimii Porvoossa kirjansitojana.

1804:  Ranskan empire-tyyli ottaa aiheensa Kreikasta ja Roomasta täydennettynä lyyrilla ja maljakoilla, obeliskeilla ja sfinkseillä, aarnikotkilla ja palmuilla.

1804-17:  Lontoolainen sitoja Josiah Westley ottaa käyttöön suurimittaisen sidonnan sopimuksella Rees, Cyclopedia 1802-20, jossa on 39 volyymia.  Westley & Clark toimii 1843 kuusikerroksisessa sitomossa, jossa työskentelee 250-300 henkeä.  Sitomossa on kolme korkopuristinta ja pahvinleikkauskoneita.

1805-17:  Sitoja William Swaim esiintyy New Yorkin luettelossa.  Hän voittaa 1805 palkinnon Yhdysvaltojen parhaasta sidoksesta.  Swaim painaa nimensä kultauksena etukannen yläosaan pystysuoraan nahan sisäänkäännökseen.

1807:  New Yorkissa suutarin leski Eliza Culley saa sitojan oikeudet ja esiintyy luettelossa 1828 asti.  Hän lienee oppinut nahankäsittelyä ja ompelua mieheltään.  Culley painaa nimensä sokeasti selän alaosaan.  Luultavasti hänen poikansa John esiintyy samassa osoitteessa 1822-23 painajana.

1808:  Bostonissa Elijah Upton alkaa valmistaa liimaa.

1809-55:  Sitoja Benjamin Gaskill toimii Philadelphiassa.  Hän ottaa korkopainatuksen käyttöön sidoksen koristelussa.  Hänen poikansa Benjamin alkaa kaivertaa sitojan työkaluja ja Edward jatkaa sitomista.

1810:  Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa on 102 kirjansitomoa.  USAssa kirjansidonta todetaan omaksi teollisuuden lajiksi.

1810:  Thomas Clark perustaa sitomon Philadelphiaan.  Poika John jättää yrityksen kolmelle pojalleen nimellä John Clark’s Sons.  Nahka on 1812 harvinaista, ja Clark käyttää puuvillaa sidoksiin.  Clark’s myydään 1927 McNamee Bookbinding -yhtiölle, joka osti 1920 newyorkilaisen sitomon TY Crowell.

1811:  Itävallassa kapteeni Johan von Kronberg saa patentin, jolla suojataan liimasidontamenetelmä.  Irtolehdiksi leikatun painotuotteen selkä kastetaan kumiliuokseen, jonka kumin pitäisi toimia sidonta-aineena.  Kumisidos ei ole riittävän kestävä eikä menetelmä saa kannatusta.

1812:  Yhdysvalloissa otetaan käyttöön hydraulinen sitomopuristin nopeuttamaan käsityötä.

1815:  Englantilaiset kirjansitojat keksivät tilikirjaan patenttiselän.  Siinä on metallijousi, joka nostaa avatun kirjan selän ylös, jolloin lehdet aukeavat helposti.

1815:  Yhdysvaltalainen Francis Grant (1792-1865) sitoo New Hampshiren Exeterissä ensimmäisen nimellä varustetun sidoksensa.  Hän lienee oppinut sitojan taitoja exeteriläisen painajan Charles Norris sitojalta John Sawyer.  Grant ryhtyy 1820 kustantajaksi sekä hoitaa uusien ja vanhojen kirjojen kauppaa kunnes myy 1856 sitomonsa Gilman Randille.  Sitoja Benjamin J Williams toimii Exeterissä.

1818:  Ranskassa kokeillaan kaiverrettua laattaa kirjankansien koristelussa.  Sitoja Emile Bosquet kuvailee ennen 1838 kupariin kaiverrettuja laattoja.  Ne kuumennetaan rautalevyllä hiilitulen päällä, asetetaan puristimessa olevan grafiitilla pölytetyn kirjankannen päälle ja puristetaan.  Työpäivän 12 tunnin aikana saadaan 70-75 kantta koristeltua.

1819-36:  Newyorkilainen sitoja Nathaniel B Holmes esiintyy luettelossa.  Holmes valitaan 1822 New Yorkin mestarikirjansitojien yhdistykseen.

1820-lukuun asti:  Kirjat myydään erilaisissa sidosasuissa yleensä punaisina, vihreinä tai sinisinä paperi- tai pahvisidoksina, aikaisemmin jopa arkkeina.  Varsinkin hauras ja kehno sininen kääre on yleinen.  Ostaja sidottaa kirjan mieleisekseen.

1820-luku:  Englannissa ja Ranskassa painettu kirja saavuttaa vielä yleisönsä irtoarkkeina, joskus löysästi kartonkiin sidottuna ja ruskealla paperilla päällystettynä.  Sanakirjoja, klassisia teoksia ja koulukirjoja tarjotaan myös halpaan nahkaan sidottuna.  Kustantajat jättävät sitomisen teettämisen kirjakauppiaille tai niiden asiakkaille.

1820-luku:  Englannissa aletaan mekanisoida kirjansidontaa.  Käsinsidonta alkaa väistyä koneellisen sidonnan voittaessa alaa.  Aikaisemmin kustantaja vain poikkeuksellisesti toimitti halpoja painoksia nidottuna köyhille asiakkaille.  Kirjakauppiaat tai yksityiset kirjanostajat sidotuttivat kirjat arkeista.  Aldus Manutius myi ensimmäisenä suosittuja klassikoita standardikansiin sidottuina.

1820-luku:  Englantilainen Philip Watts keksii käsikäyttöisen rei’ityskoneen vihkosten sitomiseen.  Ennen tytöt tekivät reiät naskalilla ja vasaralla.

1820-luku:  Saksalaissyntyinen Christian Koch käyttää Pennsylvanian Readingissa harvinaista sitojan etikettiä sidoksissaan.

1820-1840-luvut:  Lontoon ulkomaalaiset kirjakauppiaat kuten Treuttel ja Würtz tuovat vuosikirjat Ranskasta ja Saksasta markkinoille.  Niitä ilmestyy 1820-luvun lopulla runsaasti: The Bijou, Forget Me Not, Friendship’s Garland ja muita.  Niiden sidontaan käytetään sokeapainettua nahkaa, paperimassaa, läikehtivää silkkiä, samettia, kansiin liimattuja kuvia ja muuta.  Englannissa näitä julkaisee pääasiassa Charles Heath.

1820-40:  Ranskassa kehitetään uusi sidontatyyli à la cathedral, linna- ja kirkkoarkkitehtuuria muistuttava.

1820:  Englantilainen William Pickering alkaa kustantaa halpoja romaaneja, uusintapainoksia ja klassikoita.  Hän käyttää timanttikokoa kirjakkeena, josta sarja Diamond Classics saa nimensä.  Pickering löytää kitaramusiikkikirjan, jonka RE Lawson on sitonut verhokankaan tähteisiin.  Pickering hankkii seuraavaan kirjaansa punaista karkeata puuvillakangasta sitojalleen.  Kluuttikansi varustetaan pienellä paperietiketillä.  Sitoja Archibald Leighton (-1841) kokeilee jäykistää kluuttia tärkkelyksellä, jolloin kankaasta tulee yhtä työstettävää ja kestävää kuin kanvasti.  Leighton alkaa värjätä, tärkkelöidä ja kuvioida pieniä halpoja kangasrullia sitomossaan.  Hän neuvottelee kluutinvalmistajan Thomas Hughes kanssa, joka alkaa toimittaa hänelle värjätyllä tärkkelyksellä päällystettyä ja kuvioitua kluuttia.  Muutamassa vuodessa kluutin käyttö yleistyy.  Ranskalaiset kutsuvat sitä la toile anglaise - englantilainen palttina ja saksalaiset Englisches Einband - englantilainen sidos.

1820:  John Hastings -yhtiö valmistaa lehtikultaa Pennsylvaniassa.  Sitä käytetään kluuttiin 1832 ensi kertaa.

1820:  Porvoossa on kaksi kirjansitojaa.

1821:  Englantilainen kustantaja William Pickering etsii Diamond Classics-sarjaansa edullista kannenpäällystä.  Kangaskauppiaan James Leonard Wilson ja lontoolaisen sitojan Charles Sully avulla kirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyy kluuttiin sidottuna.  Kannessa on paperietiketti eli kilpi. Halpa kluutti alkaa vähitellen syrjäyttää nahan kirjansidonnassa.  Kluuttia myydään runsaasti.  Kluuttia alkavat valmistaa lontoolainen sitoja Archibald Leighton, joka on kirjakluutin luoja, Lawson, Thomas Hughes ja Wilson.  Leighton ratkaisee kluutinvalmistuksen ongelmat: löytää sopiva täyteaine huokoiselle intialaisesta puuvillasta tehdylle kankaalle, värjätä kluutti tasaisesti ja peittää kankaan kudos.  Hän käyttää täytteenä tärkkelystä ja värjää sekä täytteen että kankaan.  Leighton valmistaa 1828 mennessä pehmeätä ja sileätä kluuttikangasta ja 1830 mennessä kluuttia, joka muistuttaa Marokon nahkaa.  Kluuttia käyttävät kustantajat ajattelevat, että kluutin täytyy muistuttaa nahkaa.  Kokokluuttisidosta halvempi on puolikluuttisidos tai kluuttiselkäsidos, joissa kirjankannen selkä ja kulmat tai vain selkä ovat kluuttia, ja muu osa ylivetopaperia.

1821:  Englantilaiset James ja George Jr Kitcat jatkavat isänsä sitomoa.  He saavat Lloydin vuosikirjan Register of Shipping sidottavakseen ja kustantajien George Routledge, John Cassell, Chapman & Hall, Batsford ja Frederick Warne töitä.  Kitcat ottaa kaasun käyttöön ja 1880 Smythin liinalankaneulomakoneita.  Yksi koneneuloja tekee kuuden tytön työn.

1823:  Käsikäyttöinen kirjanpuristin korvataan hydraulisella puristimella, joka vähentää 3/4-osaa kirjojen puristusaikaa.

1825:  Englantilainen John I Hawkins rakentaa yksinkertaisen liinalankaneulomakoneen eli lankanitomakoneen, nitomakehän.

1825:  Pariisissa Paul Gruel naituaan mestarinsa tyttären otetaan sitomoon kumppaniksi.  Gruelin kuoltua 1846 hänen toinen vaimonsa nai painajan Jean Engelmann, jonka perhe toi kivipainon Ranskaan, ja syntyy Gruel & Engelmann.  Kun Engelmann kuolee 1875, leski jatkaa poikiensa Léon Gruel ja Edmund Engelmann kanssa suuntautuen taidekirjojen sidontaan.  Pienessä sitomossa työskentelee 1880-luvulla neljä kultaajaa, kolme kansittajaa, kolme naistaittajaa, yksi tyttö kultausta valmistelemassa, neljä yleistyöntekijää ja kaksi esimiestä.  Sitomo kouluttaa muun muassa taidesitojan Marius Michel, joka sitoo vuodessa vain pari sataa kirjaa.

1825-50:  Englannissa Ladies’ Boudoir Libraries -sarja käyttää kluuttia, joka on kuvioitu kuin läikehtivä silkki.

1825:  Itävaltalainen säveltäjä Johann Strauss vanhempi (1804-49) perustaa oman orkesterin opiskeltuaan kirjansitojaksi.

1826:  British Museumin uudisrakennus aloitetaan Kuninkaan kirjastolla, johon sijoitetaan kuninkaan Yrjö III kokoelma.  Charles Tuckett vastaa museon kirjojen sitomisesta 1825-65 ja hänen poikansa Charles 1875 asti.  Darby ja Would jatkavat sitomossa 1881 saakka sekä Eyre ja Spottiswoode vuoteen 1927, jolloin HM Stationery Office ottaa sitomon hoidettavakseen korkeatasoisten ammatti-ihmisten voimin.  Sitomo sitoo pääkirjastoa varten kuukausittain pari tuhatta kirjaa, joita monet tunnetut tieteilijät ja taiteilijat tutkivat maailmankuulussa lukusalissa.

1827:  Ranskalainen sitoja Francois AD Lesné kutsuu itseään runoilijasitojaksi.  Hän käyttää pelkkää vasikannahkaa ja saa 1834 pronssimitalin näyttelyssä.

1827:  Englantilainen William Burn (-1836) rakentaa lontoolaiselle Burn-sitomolle telapuristimen, jolla taitetut arkit tasoitetaan ennen sitomista.  Arkkinippu menee telojen läpi ja litistyy minuutissa.  Työ kestää käsin vasaroimalla parikymmentä minuuttia.  Telapuristin korvaa raskaan työn lyödä vasaralla litteäksi käsintaitetun arkin taite.  The (Royal) Society of Arts - Kuninkaallinen taideyhdistys myöntää 1827 W Burnille hopeamitalin.  1830 mennessä kaikki sitojat käyttävät konetta, joka on 1851 näyttelyluettelossa sitomokonekeksintöjen joukossa.

1827:  Heinolan ensimmäinen kirjansitoja on Efraim Burgman.  Sitten työskentelevät Anders Frigrén, H Laurikainen 1867-92, L Vilenius 1888-97 ja Oskari Kunnassalo -1915.

1828:  Englantilainen sitoja Alexander Bain rakentaa säädettävän kehyksen, johon hän sijoittaa neljä kulmapalaa ja keskuspalan.  Tästä hän saa taideyhdistyksen hopeisen Isis-mitalin.

1828:  Varhaisin tunnettu suojapaperi Yhdysvalloissa lienee kirjassa Atlantic Souvenir.

1829:  Gothaer Hofkalender ilmestyy kansissa, joihin ja myös selkään on korkopuristettu koristekuviot.

1829:  Robert Riviére aloittaa oppilaana kirjakaupassa Bathissa, mutta lähtee 1840 sitojaksi Lontooseen.  Hän sitoo 1851 tuhat kappaletta näyttelyluetteloa.  Riviére ottaa vävynsä sitomoonsa, mutta muuttaa 1881 siitä huolimatta nimeksi Riviére & Son.  Riviére on Cobden-Sandersonin setä.

1829:  Yliopiston siirryttyä Helsinkiin se ottaa itselleen oman kirjansitojan.  Myös senaatilla on oma sitoja.

1830-40-luvut:  Kristianiassa (Oslo) toimii kirjansitoja JC Hoppe.

1831:  Leighton ehdottaa paperin korkopuristajalle Thomas de la Rue läikehtivän kluutin valmistusta.  Vinoneliö- eli kilpikuvioista kluuttia valmistetaan 1833, juovikasta 1836 ja arabeskikuvioista 1837.  Väre- ja kukkakuvioita tulee kluutin pintaan vuosikymmenen lopussa.

1831:  Thouvenin näyttää Kleinhausille 1613 painettua kirjaa, jonka on juuri sitonut keräilijälle Charles Nodier.  Tämä nimeä sidostyylin kirjan nimekkeen Les fanfares et corvés abbadesques mukaan fanfaarityyliksi.  Saksalainen sitoja George Trautz (-1879) työskentelee Pariisissa Kleinhausin sitomossa ja ihastuu tähän sidokseen niin, että työskentelee sunnuntaisin palkatta pätevöityäkseen kultaajana.  Trautz menee sitojan Antoine Bauzonnet töihin, nai tämän kumppanin tyttären ja pääsee yritykseen jäseneksi.  Kun Bauzonnet siirtyy 1848 eläkkeelle, Trautz seuraa häntä sitomossa, jota kutsuu nimellä Trautz & Bauzonnet.  Trautz sitoo noin 300 kirjaa vuodessa.  Hän saa ensimmäisenä sitojana Kunnialegioonan ristin.  Paroni Rothschild sidottaa Trautzilla kirjansa.

1832:  Englannissa Philip Watt rakentaa ensimmäisen nitomakoneen.

1832:  Thomas de la Rue esittelee korko- ja kultauspuristimen.  Painolaatta kiinnitetään laatikkoon, jota kuumennetaan kaasupolttimella.  Kaasuttomissa sitomoissa laatikkoon laitetaan kaksi punahehkuun kuumennettua rautatankoa.  Kirjan nimi ja kuviointeja alkaa ilmestyä kirjan selkään ja kansiin vinjettejä ja muuta koristelua.

1832:  Archibald Leighton alkaa korkopuristaa kluuttiin kultauksen ja pääsee eroon paperietiketeistä.  Lontoolainen painokoneiden valmistaja Cope & Sherwin suunnittelee korkopuristimen Imperial Press, jossa vipujärjestelmä korvaa yksinkertaisen ruuvin.  Leighton kultaa kustantajalle John Murray moniosaisen Byronin elämäkerran ja teosten sarjan volyymista 3 alkaen.  Volyymeissa 1 ja 2 on paperietiketti.  Parannetussa mallissa The Rock 1843 kaasuliekki kuumentaa kuviolaatan.

1832:  Lontoossa otetaan käyttöön ensimmäinen korko- ja kultauspuristin.  John Murray alkaa julkaista kerran kuussa ilmestyvää sarjaa Byronin elämä ja teokset.  Tammikuussa kanteen on liimattu kullalla painettu kilpi eli paperietiketti, mutta helmikuun kirjan kanteen on kultaus painettu suoraan läikehtivään kluuttiin.  Konetta kutsutaan nimellä arming press.  Sen suunnittelija on luultavasti sitoja Archibald Leighton yhteistyössä  JL Wilsonin kanssa.  Aloitteentekijä lienee kustantaja HG Bohn, joka on kokeillut silkin kultausta isänsä sitojan JH Bohn sitomossa. 

1832:  Saksalainen Jean Engel (-1892) tulee Pariisiin ja perustaa oppivuosiensa jälkeen oman liikkeen.  Hän ostaa 1842 Lontoosta Cope & Sherwin -tehtaalta kultauskoneen Imperial Arming and Embossing Press.  Engel parantaa 1854 konetta Lontoosta hankkimillaan osilla ja kehittää sitä vielä myöhemmin itse.  Engel liittää 1863 konepajan yritykseensä.

1832:  Albion muunnetaan kultauskoneeksi.

1832:  Bostonilainen sitoja Benjamin Bradley perustaa sitomon Benjamin Bradley, joka alkaa käyttää kluuttia ensimmäisenä Yhdysvalloissa.  Hän on kustantajan sidosten edelläkävijä ja sitoo bostonilaisen kustantajan Ticknor and Fields töiden lisäksi newyorkilaisen  D Appletonin kirjat.  Bradley tarjoaa usein kirjalle erilaisia sidosvaihtoehtoja.  Bradley palvelee D Appleton -yhtiötä 1854 asti ja yhtyy 1870 kustantajaan Thomas Y Crowell, joka on työskennellyt Bradleyn yrityksessä.  Crowell liittyy 1968 osaksi Dun & Bradstreet-yhtiötä.

1833:  Englantilainen Longman käyttää Charles Heathin muistokirjoissa eräänä ensimmäisinä kustantajina suojakantta eli suojapaperia.  Siinä on kirjan nimi punaisella värillä painettuna ja takapuolella mainos Longmanin julkaisuista.  Selässä ei ole painatusta.  Tähän saakka käytetään painamatonta suojapaperia.  Joskus siihen on leikattu ikkuna selkään, jotta kirjan nimi näkyy.  Ikkunaan liimataan joskus pala pergamiinipaperia.  Sitä käytetään kuvallisten kansien suojana.

1833:  Englantilainen James Hayday perustaa sitomon ja myy sen 1861 William Mansellille.

1833-54:  Karl Ulrik Björk toimii Ahvenanmaalla Skarpansin linnoituksessa venäläisen joukko-osaston kirjansitojana.  Venäläisillä on sitoja Viaporissa 1820-luvulla ja Hämeenlinnassa 1836.

1834:  Philadelphialainen Joshua Ballinger Lippincott (1814-86) ostaa oman yrityksen säästämillään rahoilla.  Hän ryhtyi 1828 kirjakaupan virkailijaksi ja nimitettiin 1832 johtajaksi.  Lippincottin sitomossa tehdään kauniita sidoksia, jotka ovat kirjakauppiaiden toiveiden mukaisia.  Hän ostaa 1850 Griggs & Elliott -yrityksen koko kirja- ja paperitavaravaraston, joka on suurin Yhdysvalloissa.  Parin vuoden kuluttua Lippincottin yrityksessä Lippincott, Grambo & Co on yli 500 työntekijää, joista parisataa sitomossa.  Kun Grambo jää 1855 eläkkeelle, nimeksi tulee JB Lippincott & Co.  Sitomo voi tuottaa tuhat kantta päivässä tai parissa ja sitoa ne kymmenessä tunnissa sidontatavasta riippuen.  Myös varhaisia kumiliimalla sidottuja kirjoja tehdään.

1834:  Englantilainen William O Hickok tulee vanhempiensa mukana Harrisburgiin Pennsylvaniaan, jossa tulee esimieheksi isänsä kustantamoon.  Hän perustaa 1846 pienen sitomokonetehtaan ja keksii 1860 rei’ityskoneen.  Poljinkäyttöisen koneen neulat voidaan asentaa eri kohtiin.  Sterling Elliot valmistaa Georgetownissa Massachusettsissa vihkosten nitomakonetta, joka tekee reiät, neuloo ja päättää sidoksen solmuun.  Hickok-yhtiö rakentaa 1891 uuden tehtaan, jossa sähkö käyttää koneita ja valaistusta.

1835:  Bernard Sheridan oltuaan Robert Hoen töissä perustaa painokoneen teloja ja sitomokoneita valmistavan tehtaan.  Hän tuo 1838 markkinoille pienen käsikäyttöisen korkopuristimen.  Sitä valmistetaan 1845 höyrykäyttöisenä jättikoneena.  Sheridan ostaa 1856 James E Malloryn Vibrator-leikkauskoneen, 1861 Frederick J Austinin 1827 perustetun sitomokonetehtaan ja 1864 Hervey Lawn leikkauskoneen patentin.  Sheridan alkaa valmistaa New Yorkin tehtaassa leikkauskoneita, korkopuristuskoneita, kirjanpuristimia ja muita koneita.  Kolme poikaa ER, Theodore W (-1914) ja Charles B jatkavat yritystä.  Nimi on ER & TW Sheridan 1860-82, jolloin nimeksi tulee TW & CB Sheridan.  Yhtiö tuo 1893 markkinoille kannentekokoneen, jonka nopeus on 1000-1200 kantta tunnissa.  (World’s Columbian Exposition Chicagossa myöntää Sheridanille kahdeksan kunniakirjaa ja viisi mitalia.)  Koneen suunnittelija on Alfred Bredenberg.  Parannettu malli 1905 leikkaa kluutin rullalta ja tekee 1300 kantta tunnissa.  Sheridan ryhtyy 1909 englantilaisen Parkside-kansituskoneen agentiksi ja alkaa tuottaa 1914  kahta Parkside-mallia No. 2 (tuhat kirjaa tunnissa) ja No. 3 (750 kirjaa tunnissa).

1836:  Englantilainen William Hancock kokeilee liimata selkäpuolelta leikattuja taitettuja kirja-arkkeja kautsulla ja saa patentin liimasidonnalle.  Kirjansisuksen selkä leikataan kirjahöylällä, yksittäiset arkit pyöristetään, selkäpuoli karhennetaan ja kostutetaan lateksilla sekä liimataan kautsukki- eli kumiliuoksella.  Kuivumisen jälkeen selkä käsitellään sakeammalla kumiliuoksella.  Viimeisessä käsittelyssä selkään liimataan kluuttisuikale.  Sidos ei kestä kauan.

1836:  Englantilainen kirjansitoja Charles Lewis kuolee, ja hänen leskensä jatkaa vuoteen 1854 sitomon toimintaa.

1836:  Case, Lockwood & Brainard-yhtiö aloittaa painamisen Hartfordissa (1971 Connecticut Printers).  Sen sitomo tuottaa 1870-luvulla 350 000 kirjaa vuodessa.  Sitomossa on kuusi Chambersin taittokonetta, jotka toimivat yhden naisen valvonnassa.

1837:  Ranskalainen Thirault suunnittelee kiintoteräisen leikkuukoneen.  Keskiajalta lähtien kirjansitojat käyttivät kirjahöylää taitettujen arkkien leikkaamiseen.  Kirjansisus kiinnitetään puristimeen ja syrjän lehdet leikataan auki höyläämällä.  Höylänterää voi laskea alemmas kiertoruuvilla.

1837:  Englannissa runokirjojen kluuttikansia aletaan koristaa arabeski-sokeapainatuksin ja romaanien kansia 1840 kuvapainatuksin.  Kluutin koristelua kehitetään 1856-65 monin kuvioin: aaltoviiva, helmi, pore, kupla, kalanruoto jne.

1839:  Leipzigilainen Karl Friedrich Hensel keksii polvinivelpuristimen.  Kuparipiirrosten painamisen lisäksi sitä käytetään kansien koristeluun.

1840-luku:  Kristianiassa (Oslo) toimii kirjansitoja NW Damm.

1840:  Wilson-leikkauskone rakennetaan.

1840:  Yhdysvalloissa on 447 kirjansitomoa, mutta 1850 luetteloidaan vain 235 sitomoa, jotka työllistävät 3468 ihmistä pääosin naisia.  1860 mennessä perustetaan 34 sitomoa.

1840:  Newyorkilainen koneenrakentaja valmistaa telapuristimen mahdollisesti englantilaisten maahan muuttaneiden sitojien kuvausten pohjalta.

1840-80:  Englantilainen taiteilija John Leighton nimellä Luke Limner suunnittelee monia kirjankansia ja -sidoksia Leightonin sitomolle.  Gustav Doré muotoilee useita kansia.  Edmuns Evans keksi keltaselän ja perustaa puupiirrosyrityksen.  Walter Crane suunnittelee Routledgen keltaselkiä ja Evansin lasten kuvakirjasarjaa Picture Books.  Muita kirjataiteilijoita ovat Charles Ricketts, William Nicholson, Laurence Housman, AA Turbayne ja Arthur Rackham.

1841:  Leighton & Son jatkaa sitomokoneiden kehittämistä.  Poika Robert alkaa käyttää höyryvoimaa.  Hän ottaa käyttöön Starrin selänvahvistuskoneen ja leikkauskoneen.  Hän käyttää ensimmäisenä alumiini-, mustaa ja värillistä väriä kluutin koristamiseen.  Robert Leightonin asiakkaita ovat Pickeringin ja Murrayn lisäksi kustantajat Coburn, Tilt, Knight, Moon, Boys & Graves ja muita halpojen sarjojen tekijöitä.  Leighton-Straker Bookbinding -yhtiön johtaja Robert Leighton lyödään 1946 ritariksi.

1841:  Pehmeäkantisen kirjan (paper back) sanotaan olevan peräisin Saksasta.  Christian Bernhard Tauchnitz (1816-95) julkaisee huokeita englantilaisten kirjailijoiden uusia painoksia Euroopassa liikkuville englantia puhuville matkailijoille.

1842:  Englantilainen Thomas Richardson parantaa liinalankaneulomakonetta.  Siinä on useita neuloja.

1842:  Budapestilainen Joseph Zaehnsdorf perustaa sitomon Lontooseen.  Poika on Joseph W Zaehnsdorf.

1843:  Sitomo Burn & Son tekee sopimuksen Bohnin Standard Library -sarjan sitomisesta.  Pian asiakkaina ovat George Routledge, John Murray, Smith, Elder ja Chapman & Hall.  The Macmillan Company tulee 1851 asiakkaaksi.  Omistajan James F poika James R tulee 1857 yritykseen ja suunnittelee höyryn käyttöönottoa.  Burn & Son on 1885 täysin mekanisoitu ja höyryvoimalla toimiva.  Sitomo tuottaa 80 000 kirjaa viikossa koneistolla: taittokone, 23 nitomakonetta (11 Brehmer hakasnitomakonetta ja 12 Smyth lankaneulontakonetta), yhdeksän leikkauskonetta, kaksi kirjojen puristuskonetta, neljä rullaleikkauskonetta, 10 selänvahvistuskonetta, seitsemän hydraulista puristinta, 11 korkopuristinta ja yli 30 muuta konetta.

1843:  Yhdysvalloissa myönnetään patentti taittokoneelle, sitten 1849 ja 1853.  Kone taittaa noin 1500 oktavoarkkia tunnissa, kun tyttö taittaa käsin vain 500.

1843:  Skotlantilainen Lontoossa Remnant & Edmons -sitomossa opissa ollut sitoja William Matthews (1822-96) muuttaa New Yorkiin.  Hän perustaa 1846 oman yrityksen.  Matthews saa 1853 hopeamitalin sidoksestaan Jones, Alhambra kansainvälisen näyttelyn ulkomaisten sitojien kilpailussa.  Tämä kiinnittää Appletonin huomion ja hän palkkaa sitojan pääsitojakseen ja pian sitomon johtajaksi.  Matthews palkkaa monia englantilaisia emigrantteja.  Matthewsin käsinsitoma Appletonin Picturesque America on esillä Philadelphiassa USAn satavuotisnäyttelyssä.  Kaksiosaista kirjaa ja Picturesque Palestine -teosta ihaillaan 1889 Pariisin näyttelyssä.  Matthews jää eläkkeelle 1890, mutta poika Alfred tulee tilalle.  Toinen poika William on American Book -yhtiön sitomon johtaja.

1843:  New Yorkilainen painaja Pierson alkaa valmistaa kirjekuoria.

1844:  Pariisissa mekaanikko Guillaume Massiquot rakentaa ja patentoi paperinleikkauskoneen.  Ranskassa leikkuukonetta kutsutaan nimellä massicot.  Hän patentoi 1852 uuden leikkauskoneen.

1844:  Englantilainen Charles Knight julkistaa 1844 huokean Weekly Volumes -taskukirjasarjan sekä paperi- että kluuttikantisena.  Esimerkkinä volyymi LXVII, Capital and Labour; including the Results of Machinery - Pääoma ja työ, sisältäen koneellistamisen tulokset, 250 sivua 1845.  Painos on yleensä 5000, mutta joillain kirjoilla 10 000-20 000.  Knight julkaisee 1847 alkaen kahta sarjaa: toinen elämäkertasarja saavuttaa 300 osaa ja toinen sarja Englannista The Land We Live In - Maa jossa asumme.

1844:  Suomessa Senaatin arkistossa tunnistetaan ensimmäisen kerran vanhoihin tilikirjoihin piiloutuvia keskiaikaisten kirjojen lehtiä.  Purkamalla sidoksia ja tutkimalla kirjankansien täytteitä löydetään pergamenttipaloja.  Kustaa Vaasan aikaisten voudintilien kansitäytteistä saadaan lisäaineistoa Suomen keskiaikaiseen kirjahistoriaan.

1845:  Yhdysvaltain varhaisimpia suojakansia on kirjassa William W Lord, Poems.  Teksti on koristekuviokehyksen sisällä.  Suojapaperi on painettu kolmella värillä.

1845:  Raitaista kluuttia aletaan tuottaa.

1845:  Englantilainen raamattuseura tekee kirjansitojan Lorinia Watkins kanssa sopimuksen sitomotyöstä.  Sitomo on perintö Watkinsin äidin kautta isältään Thomas Watkins, ja työllistää noin 300 henkeä.  Hän palkkaa 1849 lisää 70 naistaittajaa, 90 naisneulojaa ja 52 tyttöä oppiin sekä lisäksi esimiehiä.

1845-53:  Sitoja Anthony L Harrison toimii New Yorkin Albanyssa.

1845-60:  Yhdysvalloissa kansien sokeapainatus yleistyy.  Yhdistelmää kulta ja värit aletaan käyttää 1865-70.

1846:  Englantilainen Henry George Bohn aloittaa kirjasarjan Standard Library, jonka sidontatyön hän antaa lontoolaiselle Burn & Son -sitomolle.  Burn & Son sitoo 1851 ensimmäisen Macmillan-kustantamon kirjan ja hankkii 1857 höyrykoneen, jonka pyörittämään akselistoon liitetään telapuristin, leikkauskone, taittokone ja kultauskone.  Macmillan muuttaa 1863 Cambridgestä Lontooseen.

1846:  Bostonilainen sitoja Henry A Gane lopettaa sitomonsa ja ryhtyy raaka-aineiden toimittajaksi.  Yrityksestä tulee 1882 Gane Brothers & Lane.

1847:  Jean Engel valmistaa Lenègrelle ensimmäisen telapuristimen, jolla korvataan taitettujen arkkien litistäminen käsin vasaralla hakkaamalla.  Engel teettää 1853 ensimmäisen liimauspuristimen insinöörin Bernard Steinmertz oppilaalla Van de Weghe.  Engel käyttää ensimmäisenä kirjanselän pyöristyskonetta, jonka Sanborn esittelee 1855 Pariisin näyttelyssä.  Van de Weghe parantaa myöhemmin pyöristys- ja seläntaipeen puristuskonetta.  Hän rakentaa Engelin suunnitelmien mukaan selänsahauskoneen machine à grecquer sekä liimattujen ja neulottujen kirjablokkien leikkauskoneita, joita ei ole kaupallisesti saatavana.  Engel rakennuttaa 1863 uuden sitomon, johon hän asentaa Ranskan ensimmäisen sitomotyöhön tarkoitetun höyrykoneen.  Hän hankkii pian hydraulisia puristimia ja konstruoi 1866 ensimmäisen pahvin rullaleikkurin eli -sakset ja fasetointijyrsimen eli viistotuskoneen.  Engelin sitomossa 1889 on 800 työntekijää.  Engel opettaa 1886-92 sidontaa ammattikoulussa.

1848:  Irlantilainen rautakauppias Henry Archer saa patentin menetelmälleen, jonka mukaan paperilehtiä voi irroittaa repäisemällä ne pitkin reikäriviä.  Perforointi on keksitty.  Hän saa ensimmäisen tyydyttävästi toimivan perforoimiskoneen valmiiksi 1850.  Englanti ottaa 1854 vakinaisesti käyttöön hammastetut postimerkit.  Archerin koneen patenttiaika menee umpeen 1862, jolloin Ranska ottaa hammasteen virallisesti käyttöön ja Belgia 1863.

1848:  Marius (alkujaan Jean) Michel (-1890) avaa oman kultaamon Pariisissa ja sitomon 1874.  Hänen etevä oppilaansa on Charles Meunier.  Poika Henri Marius jatkaa 1890 isän kuoltua.

1848:  Yritys Hartmann-Chemnitz rakentaa leikkauskoneen, jossa on kiinteä terä.

1849:  Yhdysvalloissa patentoidaan kirjekuorikone.

1849:  Yhdysvaltalainen Edward Smith patentoi taittokoneen.  Se toimii veitsiperiaatteella.

1849:  Englantilaissyntyinen James Pawson (1802-91) ja James Bartram Nicholson (1820-1901) yhdistyvät Philadelphiassa sitomoksi Pawson & Nicholson.  Pawson sitoi Philadelphiassa 1839 lähtien ja Nicholson oli oppilaana philadelphialaisessa sitomossa Weaver & Warnick.  Nicholson julkaisee 1856 teoksen A Manual of the Art of Bookbinding.  Pawsonin ja Nicholsonin jälkeläiset jatkavat 1911 saakka sitomon toimintaa.

1840-luvun loppu:  Lontoolainen Jackson & Son kehittää paperimassan ja kipsin seoksen, josta muotissa tehdään kirjankansia.  Ainoastaan muutama kirja sidotaan.

1950-luku:  Remnant & Edmonds käyttävät ensimmäisenä parkesiittia eli selluloidimuovia kirjansidontaan.

1850-luku:  Edward Walker kaksine poikineen varustaa New Yorkin sitomonsa lähes täydelliseksi.  Sen kaksi höyrykäyttöistä korkopuristuskonetta on valmistanut bostonilainen Isaac Adams.  New York Bindery valmistaa noin tuhat kirjaa päivässä.

1850-luku:  Pietarissa työskentelee runsaasti suomalaisia kirjansitojia.

1850:  Kristianiassa (Oslo) toimii kirjansitoja JG Berg.

1850:  Thomas De la Rue suunnittelee pahvinleikkauskoneen.

1850:  Ranskalainen painokonetehtailija A Marinoni saa patentin taittokoneelle.

1850:  Englantilainen Blake Black Edinburghista keksii käytännössä toimivan taittokoneen, joka esitellään 1851 Lontoon maailmannäyttelyssä.  Liikkuva terä painaa arkin konepöydän kapean raon läpi huopapäällysteisten levyjen väliin, jotka puristavat taitoksen.  Kone taittaa tuhat arkkia tunnissa.  Black siirtyy myöhemmin käyttämään pyöriviä teloja.

1850:  Edinburghilainen Brown keksii taittokoneen ja saa sille patentin.

1850:  Starr rakentaa selänpyöristyskoneen.

1850:  Yhdysvaltalainen George Snow rakentaa veitsitaittokoneen.

1850:  Ruskea paperipussi tulee markkinoille.

1850:  Yhdysvaltalainen Edward Walker julkaisee kirjan Art of Bookbinding.

1850:  Englannissa otetaan postimerkkien hammastuslaite koekäyttöön ja 1854 hammastus vakinaistetaan.

1850:  Suomen kaupungeissa on yhteensä 71 kirjansitojaa.  Helsingissä on yhdeksän, Turussa kuusi, Vaasassa viisi, Viipurissa ja Porissa neljä.

1851:  James Liveseyn keksimä Livesey-taittokone esitellään Lontoon suuressa näyttelyssä.  Konetta käytetään sanomalehdissä.  Se on erillinen kone.

1851:  Englantilainen Blake Black saa patentin paperiarkkien taittokoneelle.

1851:  Kristallipalatsin suuressa näyttelyssä taittokoneet taittavat 500-1000 arkkia tunnissa, mutta ne eivät ole niin suosittuja kuin kirjekuoren sekunnissa valmistava kone, jonka keksijät ovat Edwin Hill ja Warren de la Rue.  Konetta valmistaa Thomas de la Rue -yhtiö.  Postimerkin käyttöönotto 1839 aiheutti valtavan kirjekuorien kysynnän.  Kilpaileva kone Waterlow & Sons valmistaa vain 30-35 kuorta minuutissa, vaikka se käyttää imuilmaa.  Ne ovat ensimmäisiä monitoimisitomokoneita, jotka taittavat, liimaavat ja sivelevät liiman läppään.

1851:  Newyorkilainen Charles Starr esittelee kirjanselän pyöristyskoneen Lontoon näyttelyssä.

1851-55:  Marmoroitua kluuttia tulee markkinoille.

1852:  Riverside Press, alkanut 1849, muuttaa Cambridgeen Massachusettsiin, jossa omistaja Henry O Houghton painaa Little, Brownille ja Ticknor & Fieldsille.  Sen Houghton ostaa 1889.  Houghton tuo 1864 Englannista 12 sitojaa, koska Euroopassa työpalkat ovat kolmanneksen Yhdysvaltojen palkoista.  Yrityksessä 1871 on yli 300 sitojaa.  Houghton Mifflin muodostetaan 1880 useiden aikaisempien kumppanuuksien jälkeen.  Höyrykone käyttää 1889 Riverside Pressin kaikkia koneita.  Sitomossa on 10 taittokonetta, seitsemän lankaneulomakonetta ja neljä hakasnitomakonetta.  Työvoima 1899 on 700 henkeä.

1852:  Yhdysvaltalainen puupiirtäjä CT Hinkley (1820-) kirjoittaa ja kuvittaa artikkelin A Day at the Bookbindery of Lippincott, Grambo, & Co philadelphialaiseen lehteen Godey’s Lady’s Book.  Puupiirrokset esittävät sitomon näkymiä, laitteita ja työkaluja. 

1853:  Yhdysvaltalainen RM Leslie saa kirjansivujen numerointikoneen patentin.  Seuraavan kymmenen vuoden aikana patentoidaan kahdeksan konetta.  Aikaisemmin blanko- eli painamattomat kirjat numeroitiin käsin musteella tai leimasimella.  Numerointikoneella on sivut käännettävä edelleen käsin.

1854:  D Appleton & Company perustaa sitomon New Yorkiin.

1854:  Yhdysvaltalainen sitoja George H Sanborn (1830-81) ja John Orr saavat kirjanselän pyöristyskoneelle patentin.  Sanborn lähettää 1855 ensimmäiset koneet näyttelyihin Pariisiin ja Lontooseen saaden mitalit.  Sanborn suurentaa 1860 konetta valmistajan Standard Machinery -yhtiön kanssa.  Hän jatkaa muiden koneiden kehittelyä muun muassa selän muotoilukone John E Coffin -yhtiön kanssa ja siirtää 1868 pääkonttorin Bostonista New Yorkiin.  Sanborn tarjoaa 1872 kaikkia tarvittavia koneita.  Pojat George E ja Hermann L jatkavat yrityksen toimintaa kehittämällä aluksi käsintehtyjen kansien pehmennyskoneen, joka johtaa 1893 Sheridan-kannentekokoneeseen.

1855:  Nichol keksii ja patentoi kannentekokoneen.

1855:  Pariisilainen konepaja Poirer esittelee Pariisin näyttelyssä leikkauskoneen, joka sopii sitomoon.  Engel on ensimmäisenä hankkimassa sen.  Poirer on saanut useita mitaleja näyttelyistä.  Hän tarjoaa 1864 käsikoneperheen paperin- ja pahvinleikkauskoneita.

1855:  Saksalainen lukkoseppä Johann Gottfried Karl Krause (1823-1902) avaa pienen korjaamon Leipzigissa.  Hän rakentaa kivipainokoneen, parantaa paperileikkuria ja pahvisaksia sekä sitomokoneita.  Uudenmallinen kultauskone valmistuu 1857 ja 1858 uusi leikkauskone.  Krause toimittaa 1859 ensimmäisen leikkuukoneensa Budapestiin.  Hän hankkii pian valimon ja 1877 hänellä on konepaja.  Kolmen sivun leikkauskone valmistuu 1877.  Karl Papa Krause valmistaa monenlaisia sitomokoneita.  Henry Biagosch nai 1881 Krausen tyttären ja tulee kumppaniksi.  Krausen tehtaalla 1890 on 700 työntekijää.  Saksin kuningas Albert vierailee 1893 Krausen luona ja nimittää hänet kauppaneuvokseksi.  Tulipalo tuhoaa 1903 puolet tehtaasta, mutta Biagosch ei irtisano ketään tuhannesta työmiehestä, ja runsaan vuoden kuluttua uusi tehdas on käynnissä.  Tehtaalla on muun muassa kirjasto ja leskien rahasto.  1920-luvulla työntekijöitä on 4000, ja valmistuvat Krausen kopiokoneet.  Toisen maailmansodan jälkeen tehdas saa jatkuvasti tilauksia.  Tosin johto siirtyy 1945 länteen perustamaan Krause-Biagosch-yhtiön Bielefeldiin.

1855:  Charles Goodyear tekee kirjan kokonaan kumista sivuineen kansineen.  Se sidotaan neulomalla.  Sen sivut ovat 1945 liimautuneet yhteen.

1856:  Yhdysvalloissa David McConell Smyth konstruoi liinalankaneulomakoneen Connecticutin Hartfordissa.  Sitä valmistetaan aluksi vain kustantajalle D Appleton.

1856:  Philadelphialainen Cyrus Chambers (1833-1911) saa patentin taittokoneelleen, johon monet myöhemmät taittokoneet perustuvat.  Hän myy höyrykäyttöisen sanomalehden taittokoneen Saturday Evening Postille ja New York Tribunelle.  Chambers alkaa veljensä Edwin (-1875) kanssa valmistaa taittokoneita.  Myöhempi kone valmistaa lehden Ladies’ Home Journal (92 sivua) sekunnissa.

1856:  Liimasidontaa kokeillaan.

1856:  Yhdysvaltalainen Fohn North patentoi taittokoneen, jossa veitsi pysyy paikallaan.  Arkin taitto tapahtuu sen yli. Kone liitetään sylinteri- eli pikapainokoneeseen, joten sanomalehdet taitetaan painamisen yhteydessä.

1856-65:  Kluuttiin suunnitellaan yhä uusia kuviointeja: aaltoileva, helmi- tai kuplakuvio, piste- ja viivakuvioita, soraa muistuttava kuvio, kalanruotomuotoilu ja hiekkakuvio.

1857:  Leipzigissa Karl Krause valmistaa korko- ja kultauspuristimen sekä liikkuvateräisen leikkauskoneen ja 1877 kolmisyrjäleikkurin.

1857:  Auguste Souze perustaa Pariisiin yrityksen, jossa käyttää teräspainatusta kultauksessa värillisille papereille.  Poika Paul jatkaa Souzen eläkkeelle siirtymisen 1892 jälkeen.

1850-luvun loppu:  Lenègre on Pariisissa tunnettu albumeistaan ja hyvästä laadusta.

1860-luku:  Kristianiassa (Oslo) toimii G Bergin sitomo, joka myöhemmin tunnetaan nimellä G Bergs Dampbogbinderi.

1860-luku:  Kööpenhaminassa kirjansitojat DL Clément, I Petersen ja B Beuchel sitovat myös norjalaisia kirjoja.

1860-luku:  Ensimmäiset pussinliimauskoneet tulevat käyttöön.

1860:  Gough-kultauskone rakennetaan.

1860 mennessä:  Kaunokirjallisuutta aletaan yleisesti julkaista.  Tämä vaikuttaa kustantajan kluuttisidosten käyttöönottoon.  Romaaneja julkaistaan tavallisesti vähintään kolmessa osassa 1890-luvulle saakka.  Joskus julkaistaan yksi- tai kaksiosaisia romaaneja.

1860:  Englannissa varhaisimpia säilyneitä suojapapereita on kirjassa Bunyan, The Pilgrim’s Progress, kuvittanut Charles Bennet, Longman.  Vaalea paperi on painettu punaisella.

1860:  Norjassa tuntematon nainen, mahdollisesti Maria Hansen, ryhtyy sitojaoppilaaksi.  Hän on 30 vuotta myöhemmin Kristianiassa suuren sitomon johtaja.

1860:  USA:ssa sitoja Robert Rutter (-1915) lähtee Harperilta perustaakseen oman sitomon.  Poika Horace L tulee 1886 mukaan.  Sitomo yhdistyy 1929 Thomas Russell -sitomoon, ja Russell-Rutter yhdistyy 1970 JF Tapley -yhtiöön.  Se on perustettu 1850 Massachusettsin Springfieldiin.  Jesse F Tapley on keksijä.  Sitomossa suunnitellaan useita koneita.  Sitomo Tapley-Rutter toimii 1971 Moonachiessa New Jerseyssä.

1860:  Yhdysvaltain 500 sitomossa työskentelee 5000 työläistä ja 1880 kaksinkertainen määrä.

1861:  Englantilainen Samuel Leigh Sotheby patentoi sidontamenetelmän, joka edeltää vaihdettavaa kannen koristelua.

1862:  Triesteläissyntyinen Frederic de Martini ja taittokoneen keksijä Johann H Tanner perustavat Frauenfeldiin Sveitsiin Martini-yhtiön valmistamaan Tannerin yhdistettyä taitto- ja hakasnitomakonetta.  Parannettu neulontakone julkistetaan 1890.  Martinin pääsuunnittelija Kugler keksii 1920 spiraalineulan, joka yksinkertaistaa mekanismia.  Martini valmistaa ja myy 8500 neulontakonetta 1950 mennessä.  Martini Bookbinding Macihineryn malli HA-35 neuloo 6600 arkkia tunnissa.

1863:  Roger de Coverly avaa oman sitomon oltuaan 1851 saakka Zaehnsdorfin ja sitten J & J Leightonin sitomossa.  Kirjakauppias ja kustantaja Basil M Pickering (Williamin poika) antaa hänelle tilauksen.  Myös William Morris antaa hänelle töitä.

1864:  Saksalainen Gustav Fritzsche perustaa sitomon ja Adolph Ludwig 1889.  Ne yhdistyvät 1932 Berliinissä sitomoksi Fritzsche/Ludwig, jonka sitomoissa 1955 Berliinissä ja Darmstadtissa on 600 työntekijää.

1865:  Pariisilainen insinööri Boildieu tarjoaa jatkuvan liikkeen leikkauskoneita käsi- ja höyrykäyttöisinä.  Hän tarjoaa 1874 leikkauskoneita, puristimia, korkopuristimia ja lävistyskoneita.

1865:  Latham-trimmeri rakennetaan.

1865:  Yhdysvaltalainen Henry Renno Heyl (1842-1919) tapaa CS Pattersonin, joka palkkaa Heylin kehittämään automaattisen paperikotelontekokoneen.  Heyl keksii 1866 papereiden arkistointi- ja nidontamenetelmän sekä perustaa yrityksen HR Heyl markkinoimaan keksintöään.  Paperikotelokone patentoidaan 1871 ja siirretään American Paper-Box Machine -yhtiölle.  Heyl rakentaa hakasnitomakoneita vihkosia, pieniä kirjoja ja paperikoteloiden kokoonpanoa varten.  Heylin eräs kone valmistaa paperikotelot taitettuina, jotta ne on helppo kuljettaa ja koota käyttöpaikalla hakasnidonnalla tai itselukituksella.  Heylin eräs kone avaa taitetut kotelot, päällystää ne kauniilla paperilla ja varustaa haluttaessa etiketillä.  Tulitikkulaatikkokone on 1873 menestys.  Aikaisemmin tytöt ja pojat liimasivat käsin paperiset tai kartonkiset kotelot tai laatikot.  Kone valmistaa 3000 tulitikkulaatikkoa tunnissa vastaten 75 työläisen työtä.  Heyl saa 1875 tästä keksinnöstä Franklin instituutin John Scott Legacy -mitalin.  Heyl kehittää 1875 satulahakasnitomakoneen, jolle saa 1876 patentin.  Taitetut arkit nidotaan hakasilla lankaan tai nauhaan.  Yhdysvaltain painatuskeskus Government Printing Office tilaa 1879 Heylin koneita 13 kappaletta.  Niitä on 1881 käytössä yli 300.  Heylin suunnittelemat koneet valmistavat paperiputkia, -sylinterjä ja -kartioita monenlaisten pakkausten tarpeisiin.  Hänen koneensa valmistavat kolmikerroksisia paperikuppeja hotelli- ja ravintolakäyttöön, kun laki kielsi yhteisten juoma-astioiden käytön julkisilla paikoilla.  Heyl pyrkii korvaamaan maitopullon paperipullolla, jota hänen American Paper Bottle -yhtiönsä suunnittelee.  Kertakäyttöinen maitotölkki valmistuu vasta kymmenien vuosien kuluttua.  Heyl saa monia kulta-, hopea- ja pronssimitaleja sekä kymmeniä patentteja.

1865:  Irlantilaissyntyinen kaksivuotiaana Yhdysvaltoihin muuttanut David McConnell Smyth (1833-1907) alkaa ajatella täysin mekaanista liinalankaneulomakonetta.  Smyth on jo tehnyt monia keksintöjä eri aloilla ja tutustunut useisiin keksijöihin: John Stephenson, Thomas J Sloan, Samuel FB Morse, WW Messer ja Thomas Edison.  Smyth saa 1868 valmiiksi toimivan lankanitomakoneen ja 1871 sille patentin.  Aikaisemmin langan edestakaisin kuljetus tapahtui käsin, mutta nyt koneellisesti.  Aikaisemmin kone piti työn esinettä paikoillaan, mutta nyt käsin.  Koneessa on useita pystysuoria neuloja.  Taitetut painoarkit syötetään käsin neulojen päälle siten, että neulat osuvat sahattuihin reikiin.  Jousitettu käsikäyttöinen tanko asettaa langan koukkupäisiin neuloihin.  D Appleton -yhtiö kuulee neulomakoneesta ja ostaa patenttioikeudet.  Smyth valmistaa 15 konetta, jotka toimivat vielä 1888.  Hän myy 1869 automaattisen kirjekuorentekokoneen patentin Appletonille.  Smyth parantaa 1869 neulontakonetta, jonka käsikäyttöinen tanko muutetaan jalkapoljinkäyttöiseksi.  Tämän version hän myy Henry G Thompsonille, joka parantaa 1874 Edward G Parkhurstin kanssa konetta.  Smyth Manufacturing -yhtiö aloittaa 1871.  Smyth kehittää 1878 käyrän neulan, jolle hakee 1879 patenttia.  Sen saa George Wells Root.  Pieni käyräneulainen neulomakone saa 1879 American Instituten kultamitalin.  Ensimmäiset kaupalliset koneet valmistuvat 1880, 1882 menee Lontooseen Frederic R Daldylle viisi konetta ja Berliiniin Richard Horstmannille samoin viisi.  Riverside Press ostaa 1886 mennessä seitsemän Smyth-konetta.  Noin 350 konetta myydään 1882-87.  David ja veli James suunnittelevat hakasnitomakonetta.  Se tekee ensin hakasen, joka nitoo taitetun arkin.  James Smythin sähkömagneettisesti toimiva hakasnitomakone menee heti 1880 Book Sewing Machine -yhtiöön Bostoniin.  Liinalankaneulomakone No. 3 on varustettu kuudella neulalla, ja se neuloo 3300-3600 arkkia tunnissa.  Malli No. 7 neuloo 4200-4800 arkkia tunnissa ja täysin automaattinen No. 12 vuonna 1928 jo 5700 arkkia tunnissa.  Sähköinen varmuusjärjestelmä pysäyttää koneen, jos tapahtuu jumiutuminen tai arkki puuttuu. Suunnittelija on Carl Schamm.  Koneessa on taas suorat neulat.  Smyth myy kannentekokoneensa 1896 ja No. 2 mallin 1899.  American Book -yhtiö ostaa mallin No. 1, jota seuraa Sheridanin kannentekokone 1898.  Smyth valmistaa 1903 liimaus- ja liisteröintikonetta ja kansituskonetta.  Se tuottaa 4000 kirjaa päivässä eli kaksi kertaa niin paljon kuin kaksi miestä.  Kansituskone No. 3 ilmestyy 1940.  Ensimmäinen kirjan leikkauskone toimitetaan 1909 ja 1916 kannen selänpyöristyskone.  Smyth Manufacturing -yhtiö muuttaa 1956 Bloomfieldiin Connecticutiin.

1866:  Berliiniläinen kirjansitoja Heinrich Sperling ottaa sitomossaan höyryvoiman käyttöön.  Hänellä on 1870-luvulla 130-150 työntekijää.

1867:  Englantilainen Joseph M Dent (1849-) tulee Lontooseen sitojaksi ja perustaa pian oman sitomon.  Uuden vuoden aattona 1888 hänen sitomonsa palaa.  Dent kiertelee Euroopassa perheineen ja ajattelee kustantamista.  Hän alkaa 1889 julkaista sarjaa The Temple Library ja myöhemmin 1896 The Temple Classics.  Dent markkinoi huokeita uusintapainoksia kuten Pickering.  Dent tuo 1906 markkinoille halvan Everyman’s Library -sarjan 50 nimekettä 10 - 30 000 kappaleen painoksina.

1867:  Luther C Crowell (-1903) patentoi koneen, joka valmistaa suorakaidepohjaisia paperipusseja.  Hänen parannuksensa arkinkuljetuksessa ja taitossa johtavat 1875 asennukseen Boston Herald-lehdessä, jonka lehtirotaatiossa on ainutlaatuinen rotaatiotaittokone.  Hän suunnittelee 1879 alkaen Hoelle joukon erilaisia painokoneita saaden yli 280 patenttia painokoneista.  Crowell suunnittelee kääre- ja postituskoneen sekä koneen, joka liimaa pulloihin etiketin.  Hän viimeistelee sanomalehti- ja aikakauslehtipainokoneiden yksityiskohtia.

1867:  Yhdysvalloissa patentoidaan messinkinen kirjekuoren sulkija.

1869:  Yhdysvalloissa bostonilainen Curtis & Mitchell valmistaa Minerva-leikkauskonetta, joka on käsikäyttöinen.

1870-luku:  Saksassa monet sitomot aloittavat toimintansa: FA Barthel, jolla on 11 hakasnitoma- eli stiftauskonetta, Paul Schambach erikoistuu albumeihin, H Fikentscher käyttää höyryvoimaa, Moritz Göhre, A Köllner, Adolf Bube, Hübel & Denck erikoistuu höyrysitomollaan vientitöihin, Gebrüder Hoffmann ja M Baumbach-yhtiö.  Aikaisemmin kirjatukkukauppiaat F Volckmar, L Staackman ja KF Koehler ovat perustaneet sitomon.

1870-luku:  Pariisissa kansitetaan kirjoja kartonkikansiin.  Tämä lienee Ranskassa ainoa teollinen sidonta, jossa ei tarvita käsityötä.  Niitä valmistaa ensiksi E Carayon, sotilas, maalari, koristelija ja sitoja.  Hänen töitään on esillä 1894 kirjanäyttelyssä.

1870-luku:  Yhdysvalloissa käytetään Isaac M Singerin ja muiden käsikäyttöisiä ompelukoneita vihkosten neulontaan.

1870:  Yhdysvalloissa on säilynyt kirjan Dickens, Edwin Drood, Chapman and Hall suojapaperi.

1870:  Englantilainen George Ashley Wilson rakentaa kunnollisen taittolaitteen sanomalehtikoneeseen.  Kun lehti tulee painokoneesta, se leikataan ja kuljetetaan nauhoilla terän luo, joka pakottaa lehden taittosylinteriparin väliin.  Hänen keksintöjään ovat Victory paino- ja taittokone, joita käytetään lehtien North British Daily Mail ja Glasgow Weekly Mail tuotannossa.

1870:  Yhdysvallat laajenee länteen.  Kirjojen kysyntä synnyttää sinne sitomoja, ja Kaliforniassa toimii viisi sitomoa.

1871:  Yhdysvaltalainen Brown & Carver valmistaa vahvoja paperinleikkauskoneita.  Niissä on hihnapyörä höyrykoneen käyttämään valta-akseliin liittämistä varten.

1871:  Saksalaiset veljekset August (1846-1904) ja Hugo Brehmer (1844-1900) saapuvat Yhdysvaltoihin ja alkavat yhdessä Heylin kanssa työskennellä mekaniikan parissa jakaen joitain patentteja.  Brehmer-veljekset ja Heyl kehittelevät tiiviisti kirjan hakasnitomakonetta.  Brehmerit perustavat 1875 oman yhtiön Brehmer Brothers Philadelphiaan ja rakentavat liinalankaneulontakoneen.  Philadelphian maailmannäyttelyn luettelo 1876 on ensimmäinen tällä koneella sidottu kirja.  August palaa 1879 Saksaan ja perustaa tehtaan Gebrüder Brehmer Maschinenfabrik, Leipzig-Plagwitz.  Hugo kehittää 1884 samantapaisen liinalankaneulontakoneen kuin Smyth, esittelee sitä ja patentoi sen viime mallin 1896 Lyypekissä.  Yhdysvalloissa rakennetut Brehmer-hakasnitomakoneet myydään 1876-78 Ranskaan ja Englantiin.  No. 4A Brehmer käyttää 1888 galvanoitua teräslankaa.  Vihkoset nidotaan käsin, mutta kirjat moottorikäyttöisellä koneella.  Nopeus on jopa 2000 arkkia tunnissa.  Kone saa 1900 Pariisin näyttelyssä kultamitalin.  Koneita myydään 1910 mennessä 18 000 Englantiin ja 55 000 ympäri maailman.  Toisen maailmansodan jälkeen VEB Leipziger Buchbindereimaschinenwerke valmistaa neulontakoneita, joiden nopeus on 6000 arkkia tunnissa.  Brehmerin neulontakoneen valmistus jetkuu 1948 myös Englannissa.  Berliiniläinen Rudolf Hepp -yhtiö tuo 1959 markkinoille Brehmer-mallin 39.

1872:  Yhdysvalloissa patentoidaan yhdistetty kirjekuori ja kirjearkki.

1872:  Suursitomo Becktold-yhtiö perustetaan St Louisiin USA:ssa.

1873:  Yhdysvaltalainen WMG Ely valmistaa paperin leikkauskoneita.

1873:  Yhdysvalloissa Hugo Brehmer rakentaa taivekartonkikotelokoneen, joka liimaamisen sijaan hakasnitoo kotelon.  Veljekset August ja Hugo Brehmer muuttivat 1870 Lyypekistä Yhdysvaltoihin.  Seuraavana on vuorossa esittelylehtisten eli brosyyrien hakasnitomakone ja 1875-76 ensimmäinen kirjojen hakasnitomakone.  Se alentaa kirjanvalmistuskustannuksia.  Hakaset alkavat helposti ruostua.  Veljekset palaavat 1879 Saksaan rakentamaan sitomokoneita.  Tehtaasta tulee toisen maailmansodan jälkeenVEB Falz- und Heftmaschinenwerk Leipzig.

1873:  Englantilainen Janey Morris sitoo kolme kirjaa.  Hän ja Aglaia Coronio (1834-1906) ovat ehkä saaneet opetusta sitojalta Roger de Coverly, joka on William Morriksen kustantajan FS Ellis sitoja.

1874:  Lontoossa Frederick Ullmer keksii poljinkäyttöisen rei'ityskoneen.

1874:  Brooklynilainen Ellicott D Averell kehittää hakasnitomakoneen ja saa sille patentin.  Hän luovuttaa sen William Matthewsille D Appleton -yhtiön käyttöön.  Averell keksii 1875 kokoojakoneen, mutta sen arkkien syöttö ei toimi kunnolla.  Arkit ovat syöttölokeroissa reunallaan eli syrjällään.

1874:  Kanadalaissyntyinen Louis Goddu (1837-1919) parantaa hakasnidontaa.  Hänen kuten Averellin koneessa on naskalilla ensin lävistettävä reikä ennenkuin metallilanka lävistää paperinipun.  Goddun kone nitoo 2000 vihkosta tunnissa, joka vastaa päivän käsityötä.  Henry Grant Thompson Milfordista Connecticutista hankkii itselleen Goddun patentin samoin kuin Heylin patentteja ja ansaitsee niillä hyvin.

1874:  Karl Ferdinand Frenckell ja kauppias Gustaf Walter Rosenholm perustavat Turun Pussi- ja Kirjekuoritehtaan.  Se valmistaa pusseja, kirjekuoria, pahvikoteloita ja peltirasioita.  Tehtaalla on kirja- ja kivipaino.

1875:  Stephen Tucker patentoi taittosylinterin, joka taittaa sanomalehden yhtä nopeasti kuin se painetaan.

1875:  Saksalainen Windmöller & Hölscher, jonka Gottfried Windmöller ja Hermann Hölscher perustivat 1869, rakentaa paperituuttikoneen, jossa on painolaite.  Koneen suunnittelu alkoi 1872.

1875:  Juuri perustettuun Turun Pussi- ja Kirjekuoritehtaaseen hankitaan saksalainen poljinkäyttöinen kirjekuorikone.  Sillä valmistuu noin 3500 kirjekuorta päivässä.  Sama määrä valmistuu 2000-luvun koneella muutamassa minuutissa.

1875:  Suomessa hammasteet tulevat postimerkkiin.

1876:  Englantilaisessa kirjassa Lewis Carroll, The Hunting of the Snark, Macmillan on suojapaperi, jossa on kahden Alice-kirjan mainokset.  Suojapaperissa on luettelo Carrollin teoksista.

1876:  Yhdysvaltalainen George A Plimpton (1856-1936) aloittaa Ginn-yhtiön kirjojen myyjänä.  Plimpton perustaa 1886 sitomon, jota varten kysyy neuvoa veljeltään Herbert M (1859-1948).  Hänellä on HM Plimpton-yhtiö, myöhemmin Plimpton Press.  Ginn ostaa 1891 Plimptonin sitomon ja palkkaa sen johtoon kolmannen veljen Howard E (1862-99).  Ginnin Athenaeum Press alkaa tuottaa pian 40 000 kirjaa päivässä.  Kaksi Plimpton-veljestä keksii kokoojakoneen.  Plimpton Press toimii yhteistyössä Smithin kanssa koneiden kehittelyssä.  Plimpton asentaa 1942 pakkauskoneen, jonka valmistaja on Package Machinery -yhtiö.

1876:  Paperipussikone rakennetaan.

1877:  Yhdysvalloissa patentoidaan asiapapereiden nitomakone eli nitoja.  Se saa patentin Euroopassa samana vuonna.  Nitomakone esiteltiin 1875.  Siihen laitetaan yksi hakanen eli sinkilä kerrallaan.  Myöhempiin malleihin voi laittaa 25 hakasta kerrallaan, mutta laitetta on lyötävä vasaralla.  Jouset yksinkertaistavat 1900-luvulla nitomakoneen toiminnan.  Asiapapereita yhdisteltiin 1200-luvulla sinettilakalla ja nauhalla.  Myöhemmin käytettiin kirje- ja suulakkaa sekä 1800-luvulla neuloja ja sinkilöitä eli hakasia.

1877:  Sitomo WB Conkey perustetaan Chicagoon, mutta se muuttaa 1898 Hammondiin Indianaan.

1878:  Saksalainen Wilhelm Ferdinand Heim Offenbachista patentoi itsetoimivalla paperipinkan puristajalla varustetun leikkauskoneen.  Konetta käytetään höyryvoimalla.

1878-81:  Yhdysvaltalainen Edward S Boynton saa useita liinlankaneulomakoneen patentteja.

1878:  Smyth-liinalankaneulomakone tulee Englantiin.

1879:  Smyth Manufacturing -yhtiö perustetaan.  Uudenmallinen käyrillä neuloilla varustettu lankanitomakone patentoidaan 1880.  Lankanitomakoneita kehitetään yli 15 mallia, joista eräs malli ompelee kerralla kaksi kirjaa, joita ei ole vielä leikattu irti toisistaan.  Kirjan sivut on asemoitava erityisesti tähän tarkoitukseen painamista varten.  Yhtiö suunnittelee ja tuottaa kannenteko-, liimaus- ja liisteröinti-, kirjanleikkaus, kansitus- ja muita koneita.  Muita lankanitomakoneita ovat Theine ja Gerlach, Singer, Wheeler ja Wilson.

1879:  Yhdysvalloissa bostonilainen Charles Carr patentoi hakasnitoma- eli stiftauskoneen.  Kaikki mallit ovat sekä käsi- että konevoimalla käyviä.

1879:  Sulkijalukolla varustettu kirjekuori patentoidaan.

1870-luvun loppu:  Saksalainen kirjansitojamestari Hermann Baumfalk Esensistä esittää ajatuksen, että kirja voitaisiin sitoa liinalangatta vain liimalla.

1880-luku:  Sidontaa aletaan koneellistaa.  Koneella taitetaan tuhansia arkkeja tunnissa, kun käsin taitetaan noin 3000 arkkia kahdeksassa tunnissa.  Koneella nidotaan satoja arkkeja tunnissa, kun käsin nidotaan vain noin 150 arkkia tunnissa.  Jos sidontatyö 1400-luvulla kesti kuukausia, niin sama työ tehdään päivissä ja 2000-luvulla muutamassa minuutissa.

1880-luku:  Keisarin Wilhelm I hovisitojilla Georg (Zaehnsdorfin oppilas) ja Wilhelm Collin on Berliinin paras sitomo.  Kruununprinssi Friedrich Wilhelm valitsee kirjansidonnan, kun hänen kuninkaallisen perinteen mukaan on opittava joku ammatti.

1880-luku:  Yhdysvaltalainen kirjailija Idah Meacham Strobridge (1855-1932) kirjoittaa kirjoja, jotka hän julkaisee, sitoo ja myy itse.  Hänen miehensä ja kolme poikaansa kuolevat karjatilalla Humboldtissa Nevadassa, jossa hän jatkaa kirjoittamista 1902 saakka.  Hän muuttaa Los Angelesiin, jonne perustaa uudelleen sitomonsa Artemisia Bindery.  Kunkin sitomansa kirjan painettuun kolofonilehteen hän kirjoittaa päivämäärän, sidoksen numeron ja nimikirjoituksensa.

1880:  Yhdysvalloissa iowalainen sanomalehdenpainaja Talbot C Dexter kehittää veljensä Thomas kanssa käytännöllisen automaattisen taittokoneen sanomalehteä varten.  Dexter tuo 1896 markkinoille taittokoneen Quadruple Book Folder.  Hän tuottaa 1897 useita yhdistelmäkoneita taittokone, kokooja ja hakasnitomakone bostonilaiselle lehdelle Youth’s Companion, jonka levikki on puoli miljoonaa.  Kone valmistaa 4500 lehteä tunnissa.  Ben McCain omistaa Iowa Iron and Brass Works -tehtaan, joka rakentaa ensimmäisen Dexter-taittokoneen.  He perustavat Dexter Folder -yhtiön, johon veli William M McCain liittyy 1898 insinöörinä.  William perustaa 1909 oman tehtaan McCain Manufacturing.  Dexterillä on 1900 yli 150 patenttia ja hän muuttaa tehtaansa Pearl Riveriin New Yorkiin.  Se toimii 1971 osana Miehle-Goss-Dexter -yhtiötä.

1880:  Gustave Doré suunnittelee joitain kuvallisia kirjansidoksia.

1880:  Yhdysvalloissa rakennetaan Heyl-hakasnitomakonetta kirjojen sidontaan.

1880:  Skotlantilaissyntyinen James Macdonald (1850-1920) perustaa oman kirjansitomon New Yorkiin.  Hän työskenteli aikaisemmin skotlantilaissyntyisen William Matthewsin kanssa.  Kun Club Bindery lopetetaan, Macdonald hankkii useita sen työkaluja.

1880:  Bostonilainen sitoja William L Macdonald liittyy poikineen Edmund J ja Alexander L sitojien luetteloon.

1880:  Ruotsalainen valssaamo- ja konepajatyöläinen Alfred Bredenberg (1855-1935) muuttaa New Yorkiin ja työskentelee koneiden suunnitelussa.  Hänen ammattitaitonsa tulee 1889 Charles W Lovellin tietoon, joka veljensä John kanssa on lähtenyt Rouses Point -sitomosta New Yorkiin.  John W Lovell perustaa 1890 United States Book -yhtiön.  Book-a-Day Lovell tarvitsee koneet suurtuotantoon.  Kirjansitoja Charles perustaa 1893 Lovell Manufacturing -yhtiön ja palkkaa Bredenbergin auttamaan sitomon koneiden kehittelyyn.  Bredenberg suunnittelee 1890-93 kuusi konetta, jotka patentoidaan.  Ne ovat sidontakone, kokoojakone, sidonta- ja kansituskone, kirjanleikkauskone ja kaksi kannentekokonetta.  Bredenberg menee 1894 Sheridanin töihin.  Hän saa 1906 kolme patenttia: paperinleikkauskone, korkopuristin ja kirjojen kolmiteräleikkuri.  Sheridanin kirjankansituskone 1908 käsittelee 22 000 kirjaa päivittäin.  Konetta ostetaan heti parikymmentä kappaletta.  Sheridan julkistaa 1911 Bredenbergin mestariluomuksen Perfect-sitoja, jonka nopeus on 1400-2000 kirjaa tunnissa.  Konetta hoitaa yksi mies ja kolme tyttöä.  Koneessa on 30 puristinta, joiden leukojen väliin tyttö laittaa kirjablokin, joka kulkee taitteet leikkaavan veitsen yli selän karhennukseen ja liiman levitykseen.  Harsokangassuikale ja kansi liitetään kosteaan selkään.  Liima on perustekijä.  Perfect-sitoja myydään Curtis Publishing -yhtiölle (Ladies’ Home Journal), Butterick-yhtiölle (Everybody’s Magazine) ja Country Life Press -yhtiölle (World’s Work Magazine).  Koneella valmistetaan viisi miljoonaa Sears, Roebuck Mail-Order -postimyyntiluetteloa.  CB Sheridan johtaa Euroopan markkinoita ja myy koneen George Newnesin The Strand Magazine -lehteen.  Lontoon Times kertoo 1912 kirjapainonumerossaan, että kone tuottaa 1400 kappaletta tunnissa.  The Strand lakkaa 1950 ilmestymästä lähinnä television uhrina.  Sheridan julkistaa 1913 Circular Coverer -koneen, joka valmistaa 2400 kirjaa tunnissa.  Sillä tehdään kolme miljoonaa New Yorkin puhelinluetteloa.

1880:  Saksalainen Ernest Oeser keksii, kuinka valmistetaan foliota ruiskuttamalla metallipulveria ja liimaa pergamenttipaperille, jossa on ohut mehiläisvahapäällyste.  Hän valmistaa 1890 valkoista foliota ja 1905 pronssifoliota.

1880:  Saksalainen Windmöller & Hölscher rakentaa yksivärisen rotaatiokoneen, jolla voi painaa pusseja, ja 1894 uudenmallisen pussikoneen.

1881:  Frederick P Rosback, postimerkkiarkkien rotaatiolävistyskoneen ja muiden koneiden keksijä, perustaa yrityksensä.  Se muuttaa 1910 Benton Harboriin Michiganiin ja tuottaa kaikkia sitomokoneita.

1882:  Kirja-aihioiden puristin syrjäyttää telapuristimen.

1882:  Yhdysvalloissa pennsylvanialainen Brown Folding Machine -yhtiö rakentaa taittokoneen.

1882:  Englantilainen lakimies Thomas James Cobden-Sanderson (1840-1922) luopuu työstään tehdäkseen jotain käsillään.  William Morriksen vaimo Janey ehdottaa 1883 hänelle ryhtymistä kirjansitojaksi.  C-S alkaa 1884 opiskella sidontaa mestarin Roger de Coverly johdolla ja antaa ensimmäisen työnsä runokirjan lahjaksi vaimolleen.  Toisen työnsä Marx, Le Capital C-S antaa Morrikselle.  C-S saa 1887 ensimmäisen palkinnon kirjansidonnasta Taideyhdistyksen kilpailussa.  Morris kutsuu 1893 C-Sn muuttamaan painonsa Hammersmithiin työskentelemään yhdessä.  Kirjakauppias Thomas Bain myy C-Sn kirjoja.  C-S luopuu 1893 sitomasta omin käsin ja perustaa Doves-sitomon sekä esittelee Doves-sidoksia Taideteollisuusnäyttelyssä.  Hänen aikaisemmin 1884-93 suunnittelemansa sitomotyökalut ovat käytössä.  Ne valmistaa Knights & Cottrell.  May Morris suunnittelee kirjakkeet sitomoa varten.  C-S kirjoittaa monia artikkeleja lehtiin ja pitää luentoja eri oppilaitoksissa.  Hän maksaa sitojilleen parempaa palkkaa kuin keskimäärin Lontoossa.  Työaika on 48 tuntia viikossa, jota ammattiliitot vaativat.  Tytär Stella työskentelee sitojana Doves-sitomossa.  Tilauksia tulee myös Yhdysvalloista.  Yhdysvaltalainen Ranskassa opiskellut Evelyn Nordhoff on 1895 muutaman kuukauden sitomossa oppilaana.  Morriksen kuoltua 1896 Bain ostaa Le Capitalin huutokaupasta ja lahjoittaa sen C-Sn vaimolle.  C-S auttaa 1897 perustamaan kirjansitojien luokkia Lontoon Keskustaideteollisuuskouluun.  Doves-sitomon oppilas Douglas Bennet Cockerell lähtee perustaakseen oman sitomon sitojien Francis Longinus Sangorski ja George Herbert Sutcliffe kanssa.  Cockerell ottaa naisoppilaita.  C-S ottaa ensimmäisen varsinaisen oppilaan Irene Nichols (1862-1907) sitomoonsa, ja naisoppilaita on toista kymmentä 1909 asti.  Hän suunnittelee 1898 Emery Walkerin kanssa kirjapainon perustamista ja käy 1900 Edward Johnstonin kalligrafian luennoilla.  C-S perustaa 1900 Emery Walkerin kanssa painon Doves Press.  Doves-paino julkaisee 1901 ensimmäisen kirjansa.  Painajina ovat H Gage-Cole ja Albert Lewis.  Graily Hewitt ja Edward Johnston muotoilevat heille alkukirjaimia.  Poika Richard Cobden-Sanderson tulee 1906 oppiin Doves-painoon ja lähtee 1907 Yhdysvaltoihin muun perheen seuratessa myöhemmin.  C-S päättää 1908 sulkea sitomon ja painon sekä lopettaa kumppanuuden Emery Walkerin kanssa, mutta 1909 päättää jatkaa painamista yksin ja sulkee sitomon paitsi painon kirjoilta ja erikoistilauksilta.  Viimeinen oppilas lähtee sitomosta.  Sidoksen viimeistelijä Charles McLeish (1859-) lähtee poikansa sitomoon, mutta palaa Doves-sitomoon.  Hän oli Andrew Grieven opissa Edinburghissa ja 1890 lähtien Lontoon parhaassa sitomossa Robert Riviere & Son.  Neuloja Bessie Hooley lähtee Kanadaan.  Latoja John Mason lähtee painosta Keskustaideteollisenkoulun opettajaksi.  C-Sn sairaus pakottaa 1913 hänet sulkemaan painon.  Hän ratkaisee kirjapaino-ongelmansa ja alkaa öisin heittää matriiseja ja kirjakkeita Thamesiin.  Hän jatkaa sodan aikana painamista, mutta heittää 1916 kirjakkeita Thamesiin vastalauseena latomisen ja painamisen mekanisoinnille.  Doves-paino painaa 1917 viimeisen sivun.  Richard aloittaa 1919 kustantajana, ja Cobden-Sanderson valmistelee Shelleyn, Keatsin ja Edmund Holmesin antologioita Richardille julkaistavaksi.  Doves-sitomon viimeinen kirja sidotaan 1921, kun sitoja Charles Wilkinson lähtee sitomosta.  Hän oli luultavasti opissa Zaehnsdorf-sitomossa.

1882:  Smyth Manufacturing ryhtyy Hartfordissa USAssa konevalmistukseen.  Käyrillä neuloilla varustettu Smyth on markkinoilla 46 vuotta, kunnes 1928 valmistuu suorilla neuloilla varustettu kone No. 12.  Smyth liinalankaneulomakone ja lankaneulonnan jälkeinen puristuskone tulevat Englannin sitomoihin Yhdysvalloista.

1883:  Yhdysvaltalainen Charles Stillwell rakentaa koneen, joka valmistaa ruskeita paperipusseja Philadelphian sekatavarakauppoihin.

1883:  Yhdysvaltalainen EP Donnell -yhtiö patentoi Chicago-leikkauskoneen ja 1884 toisen mallin.

1883:  Saksassa leipzigilainen yritys Preusse alkaa taittokoneiden valmistuksen.

1883:  Richard T Brown ja JL Hirt kehittävät taittokoneen, josta tulee yhtiön Brown Folding Machine päätuote Erieen Pennsylvaniaan.

1883:  Suomen Kustannusyhdistyksen asiamiehiksi hyväksyttyjä kirjakauppiaita on 43.

1884:  Leipzigissa veljekset Brehmer alkavat myydä liinalankaneulomakonetta, joka on parempi kuin Smythin kone.  Brehmer-koneessa on suorat neulat.

1884:  Budapestiläinen sitoja Josef Halfer pelkistää 1600- ja 1700-luvun marmoroidun paperin.  Voimakkaasti kuvioidun paperin alkuperäinen tarkoitus oli peittää öljyjäljet, joita väistämättä tuli sitojien käsinöljytyistä nahkasidoksista.  Halferin kirja Die Fortschritte der Marmorier Kunst - Marmorointitaidon kehittyminen on perusteellinen.

1884:  Saksalainen sitoja Otto Zahn (1856-) asettuu maailmaa kierrettyään Memphisiin Tennesseehen.

1885:  Yhdysvalloissa Cyrus Chambers saa taittokoneen patentin.  Chambers, Bro rakentaa niitä Philadelphiassa.

1885:  Lontoolaisessa Burn-sitomossa on seuraava konekanta: Martini-taittokone, 12 Smyth-lankanitomakonetta, 11 Brehmer-hakasnitomakonetta, kaksi kirjansisuksen puristinta, neljä Latham-trimmeriä, viisi itsepuristavaa leikkauskonetta, neljä Wilson-käsileikkauskonetta, 10 Starr/Richmond -selänpyöristyskonetta, seitsemän hydraulista puristinta, kolme puristinta, kaksi pahvin kiekkoleikkuria, viisi pahvin käsileikkauskonetta, 11 Imperial-käsikultauspuristinta, yhdeksän Gough-kultauspuristinta, kaksi boileria, joiden höyryllä sitomo lämmitetään, ja kaksi höyrykonetta.  Viikkotuotanto on 60 000 kirjaa.

1885:  Ranskalainen Jules Chéret, joka painaa julisteita kivipainossaan, alkaa kuvittaa kirjojen suojapapereita kustantajille Jules ja Michel Lévy.

1885 mennessä:  Yhdysvalloissa julkaistaan 5000 nimekettä pehmeäkantisia kirjoja.

1885:  Jyväskylässä aloittaa Abel Pellikan kirjansitomo.

1886:  Yhdysvaltalainen PA Noyes-yhtiö patentoi käsikäyttöisen Rival-leikkauskoneen.

1886:  Yhdysvalloissa bostonilainen HC Hansen patentoi lävistys- eli perforointikoneen Pin-Hole.  Se toimii joko käsi- tai höyryvoimalla.

1886:  Yhdysvalloissa chicagolainen EP Donnell patentoi hakasnitoma- eli stiftauskoneen ja toisen mallin 1888.

1886:  Newyorkilainen Montague & Fuller alkaa myydä paino- ja sitomokoneita ja -laitteita.  Egbert Cuthbert Fuller on painokoneen paperin kuljetusmekanismin (alistus ja luovutus) keksijä.

1886:  Yhdysvaltalainen F Wood ratkaisee taitettujen arkkien syöttöongelman siten, että arkit ovat syöttölokerossa lappeellaan ja ne syötetään lokeron pohjalta kuten nykyään.

1887:  Yhdysvaltalainen Arthur I Jacobs (1858-) keksii neulontakoneen ja saa sille patentin.  Konetta valmistetaan Massachusettsissa ja myydään siellä.  Smyth ostaa oikeudet patenttiin ja palkkaa Jacobsin, joka 1901 mennessä suunnittelee muun muassa kannentekokoneen, kluutin leikkauskoneen ja kansituskoneen.  Hän kehittää koneiston, jolla valmistetaan käyriä neuloja.  Jacobs tuottaa 1901 parannetun poran istukan ja perustaa oman yrityksen.

1887:  HM Refsum perustaa kirjansitomon Kristianiaan.

1888:  Lontoolainen CT Watson -yhtiö valmistaa Triumph-taittokonetta.

1888:  Kirjansitoja ja opettaja Sarah Treverbian Prideaux (1853-1933) saa Lontoossa oppia sitojalta Joseph W Zaehnsdorf.  Hän opettaa myös Lady Ribblesdalea  eli Charlotte Charty Tennant ja muita aristokraattisia naisia.  Miessitojat pelkäävät, että naissitojat vievät heiltä leivän.  Zaehnsdorf rauhoittaa, että naisista tulee parempia sidosten ostajia.  Prideaux sitoo ja kirjoittaa kirjansitomisesta useita artikkeleja 1890-luvulla.  Hän antaa yksityistä opetusta naisille, joita ovat Katharine Adams (1862-), Maude Nathan ja Elizabeth Mathieson MacColl (1863-).

1888-89:  Cobden-Sanderson antaa sitomotunteja feministille Nannie Leigh Smith (Barbara Bodichon).

1888:  Englannissa tehtaiden päätarkastaja kuvaa naistyötä sitomossa: "Kirjansidonnassa yleensä kolme tyttöä työskentelee yhdessä, kaksi koneella ja yksi valmistelee työtä.  He vaihtavat paikkaa kierrossa.  He ansaitsevat 50 prosenttia enemmän kuin käsinsitojat."  Yhdysvalloissa tilanne on samanlainen.

1888:  KJ Gummerus avaa Jyväskylässä kirjakaupan.

1889:  Yhdysvaltalainen Challenge-leikkauskone on höyryvoimakäyttöinen.  Toinen malli patentoidaan 1895.

1889:  Venäläinen Louis Satenstein (1875-1947) tulee Yhdysvaltoihin ja perustaa 1899 pienen sitomon American Book Bindery.  Hän ostaa pian  painon Stratford Press.  Hänen poikansa Sidney, Edward S ja Frank tulevat johtotehtäviin yrityksen laajentuessa.  Siihen liitetään 1950 Cornwall Press and Bindery ja Knickerbocker Printing -yhtiö, jolloin nimeksi tulee American Book-Knickerbocker Press.  Se tuottaa 1959 sata tuhatta kirjaa päivässä.  Nimi muutetaan: American Book-Stratford Press.  Se työllistää 1600 henkeä ja tuottaa 130 000-150 000 kovakantista kirjaa päivässä.

1889:  Hälsingborgilainen Andreas Tengwall saa Ruotsissa patentin kokoamiskansiolle Trio lukkolaitteineen ja kaksiosaisine selkineen ja USAssa 1893.

1889:  Sitoja Ellen Gates Starr (1859-1940) perustaa Jane Addamsin kanssa Chicagoon Hull House -settlementin.  Hän on Cobden-Sandersonin oppilas ja työskentelee 1897-98 Doves-sitomossa.  Hull Housen sitomossa häntä avustaa Mary Kelly (sittemmin Ferron).  Ellen Gates Starrin oppilaita ovat Cora Vawter ja Peter Verburg. 

1890-luku:  Yhdysvalloissa kirjansidonta alkaa muuttua käsityöstä koneelliseksi valmistukseksi.

1890-luku:  Englannissa taittokoneita aletaan käyttää kirjansitomoissa.  Tähän saakka niitä on käytetty vain sanomalehtien ja vihkosten taittamiseen.

1890-luku:  Englantilaisia kirjansidosasun suunnittelijoita ovat Beardsley, Ricketts, Laurence Housman, Hugh Thomson ja Whistler.  He varustavat nimimerkillä tai -kirjoituksella suunnittelutyönsä.  Monet vanhat mestarit ja ammattimiehet jäävät tuntemattomiksi.

1890-luku:  Yhdysvalloissa Margaret N Armstrong, Alice C Morse ja Sarah W Whitman suunnittelevat kustantajan sidoksia.

1890-luku:  Yhdysvaltalainen Brown Folding Machine -yhtiö valmistaa kokoojakonetta Acme Gathering Machine, jossa on 60 syöttölokeroa.  Se kokoaa 6000 arkkia tunnissa.

1890-luku:  Yhdysvalloissa suuret sitomot ovat siirtyneet konekantaan.

1890-luku:  Sheridanin newyorkilainen keksijä Alexander Malm saa 1890-92 paperinleikkauskoneille viisi patenttia ja Charles L Smith 1894 yhden.

1890-luku:  Norjan Kristianiassa toimii J Thorsenin kirjansitomo.  JM Stenersenin sitomossa työskentelee sitoja Gerhard Munthe.  Bergenissä on kaksi sitomoa F Beyer ja EB Giertsen.

1890:  Dexter taittokone rakennetaan.

1890:  Sveitsiläisessä Martini-lankanitomakoneessa on koukkuneulat.

1890:  Lontoolainen Hopkinson & Cope valmistaa selänpyöristyskoneita.

1890:  Yhdysvalloissa WO Hickok -yhtiö valmistaa Harrisburgissa paperin viivauskonetta.  Kun kaksi konetta asennetaan L-muotoon, paperin pinta viivoitetaan molempiin suuntiin eli saadaan ruutupaperia.

1890:  Yhdysvalloissa chicagolainen Frederick P Rosback patentoi automaattisen hakasnitomakoneen.

1890:  Lontoolainen Bookbinder kertoo, että jotkut sitojat etsivät kasviliimoja kirjan nidontaan.  Trooppisen puun liima guttaperkka ei ole sopiva, sillä liiman kuivuttua kirja hajoaa.

1890:  Esensiläinen kirjansitoja Baumfalk kokeilee lakikirjan sitomista langatta.  Hän keksii kirjan selän karhentamisen vahvistavan sidosta ja ottaa käyttöön selän vahvistamisen kankaalla.  Hän käyttää liiman liuotinaineena glyseriiniä, joka pilaa liiman jatkuvan sitomiskyvyn, ja hänen yrityksensä jää käytöttä.

1891:  Yhdysvaltalainen Painamisen tietosanakirja määrittelee paperin leikkauskoneen joko leikkauskoneeksi tai paperileikkuriksi.  Niiden valmistajia on 32 tehdasta, jotka tuottavat yli sataa erilaista leikkuria.

1891:  New Yorkissa Geo H Sanborn & Sons valmistaa paperin leikkaus- ja sitomokoneita.  Yhtiö on perustettu 1852.  Kirjatrimmeriin voidaan laittaa kaksi kirja-aihiopinoa kääntöpöydälle, jolla pinot käännetään leikkauksen jälkeen.

1891:  Yhdysvalloissa daytonilainen Seybold Machine -yhtiö saa patentin kirjojen puristuskoneelle, jolla kirja-aihio litistetään poistamalla ilma lehtien välistä.  Korkopuristuskone on järeää tekoa.  Seybold valmistaa suurta höyrykonekäyttöistä paperiarkkien Holyoke-leikkauskonetta.  Pieni malli Pony 1894 toimii joko käsi- tai konevoimalla.  Kaksiteräinen leikkauskone Duplex leikkaa 15 senttimetrin paperipinon.

1891:  Sitoja Edwin Crawley (yritys 1888) kehittää 30 vuoden työn tuloksena automaattisen selänpyöristyskone, joka käsittelee 450-700 kirjaa tunnissa.  Poika Arthur on myös keksijä.  Crawley Book Machinery -yhtiö jatkaa 1971 toimintaansa.

1891:  Leikkuukoneessa huomioidaan turvallisuus.  Veitsen edessä ovat teräsvaarnat.

1891:  Mary Lee ja James Tregaskis järjestävät Lontoossa näyttelyn, jossa on eurooppalaisten sitojien 41 sidosta samasta kirjasta Charles Kingsleyn Water Babies.  He järjestävät 1894 laajemman näyttelyn 73 sidosta Kelmscottin painon kirjasta King Florus and the Fair Jehane.

1891:  Saksassa keksitään joustava kasviliima Arabol.  Newyorkilainen Arabol Manufacturing-yhtiö tuo 1897 sen Yhdysvaltoihin.  Liima on kallista.  Vasta 1938 liimasta kehitetään sopiva Sheridanin koneisiin.  Bakelite-yhtiö kehittelee joustavaa liimaa.

1891:  Englannin väestönlaskennan mukaan Lontoossa on 9344 naissitojaa.

1892:  Leipzigilainen Gustav Kleim rakentaa ensimmäisen täysin automaattisen taittokoneen.  Se toimii imuilmaperiaatteella.

1892:  Seybold patentoi Hercules-puristimen, jolla puristetaan taitetut painoarkit litteiksi.

1892:  Lovell-Bredenberg saa patentin Perfect Binder -liimanidontakoneelleen.

1892:  Englannin sitomoihinkin tulee 48-tuntinen työviikko.  Tätä ennen työskenneltiin 54 tuntia viikossa.  Ennen joulua on sitomossa kiirettä, mutta maalis- ja heinäkuun välillä hiljaista.

1892:  Kreivitär Eva Mannerheim-Sparre piirtää ja valmistaa Helsingin tanskalaisen siirtokunnan onnitteluadressin Tanskan kuningasparin Kristian IX ja Louise kultahäihin.  Weilin & Göösin kirjansitomo sitoo adressin.  Hän valmistaa 1893 loistosidoksen Runebergin teoksesta Elgskyttarne.

1892:  Werner Söderström ottaa huostaansa GA Lindellin sitomon, joka muutti 1889 Helsingistä Porvooseen.

1893:  Sheridanin kannentekokone keksitään Yhdysvalloissa.  Se esitellään 1897 Englannissa.

1893:  Yhdysvaltalainen Seybold saa patentin puristimelleen.

1893:  Ranskalaisessa kirjassa Aristide Bruant, Reminiscences on Toulouse-Lautrecin suunnittelema kirjankansi.

1893:  Englantilaisten naisten kirjansidoksia lähetetään maailmannäyttelyyn World's Columbian Exposition Chicagoon, jossa ne ovat esillä naisten rakennuksessa.

1893:  James L Lee ja Paul Schneidewend alkavat suunnitella Challence Machinery -yhtiölle painokoneita, paperinleikkauskoneita ja muita sitomokoneita.  Yhtiö muuttaa 1903 Grand Haveniin Michiganiin.  Poika J Edgar Lee keksii useita sitomokoneita.

1893:  Ohiolainen Seybold Machine -yhtiö tarjoaa kokoojalaitetta, jossa pystysuorassa pyörässä 20 hyllyä kiertää.  Tytöt kokoavat hyllyiltä arkit kirjaksi.

1893-94:  Bryce julkaisee Glasgowissa maailman pienimmän englannin sanakirjan, jonka koko on 19x27 neliömillimetriä.  Sitä voi lukea vain suurennuslasilla.

1893:  Newyorkilaiset Harris Wolff ja Nathan Schrifte perustavat H Wolff Book Manufacturing -yhtiön.  Insinööri Walter Steinmann järjestää 1926 sitomon uudelleen läpivirtauslinjoilla samaan tapaan kuin autoteollisuudessa.  Sitomossa on 14 taittokonetta, kaksi Sheridan-kokoojakonetta, 46 Smyth- ja viisi Singer-neulontakonetta, liimauskone ja kotelontekokone.  Aineiston siirtoa varten on hihnakuljettimet.  American Book-Stratford Press ostaa 1968 Wolffin sitomon.

1894:  Sitoja Sarah T Prideaux neuvoo naisia työskentelemään kokeellisesti.

1894:  Pariisilainen Charles Magnier työllistää sitomossaan 400 henkeä ja lahjasesonkien aikana 500.

1894:  Yhdysvalloissa Painamisen ja sitomisen sanakirja määrittelee kustantajansidoksen kirjansidonnassa sellaiseksi työksi, jota tehdään suurin määrin kuten sitominen kluuttiin kirjakauppiaita varten.  Työmenetelmä on täysin erilainen verrattuna sitomoon, jossa tehdään tilapäistöitä tilauksesta.

1894:  Dexter Quadruple -taittokone taittaa arkista joko neljä 16-sivuista tai kaksi 32 sivuista vihkoa.

1894:  Seybold valmistaa korkopuristuskonetta.

1894:  Laatikontekokone vauhdittaa pakkausteollisuutta.

1895:  Yhdysvalloissa Brehmer rakentaa kirjojen hakasnitomakoneita.

1895:  Leipzigilainen kirjansidonta-alan yritys Gebrüder Brehmer ottavat taittokoneen tuotantoonsa.

1895:  Smyth valmistaa nelisyöttösiipistä Improved No. 3 liinalankaneulomakonetta.

1895:  Seybold valmistaa automaattista veitsenhiomakonetta leikkauskoneiden terien terottamiseen.

1895:  Lontoossa Chiswick School of Arts and Crafts alkaa opettaa kirjansidontaa.

1895:  Evelyn Hunter Nordhoff (1864-98) on ensimmäinen yhdysvaltalainen nainen, jota Cobden-Sanderson opettaa Doves-sitomossa.  Häntä seuraavat Ellen Gates Starr, Emily Preston, Florence Foote, Elizabeth Marot, Minnie Louise MacLean (-1907), Norah Jenkins, Mary Upton, Euphemia Bakewell, Cordelia Baker sekä Sarah ja Mary Kendall.  Nordhoffin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä perustavat yhdistyksen Evelyn Nordhoff Association ja sitomokoulu Bindery and Binding School nimetään hänen mukaansa.  Koulua johtaa Florence Foote, joka on Evelyn Nordhoff Binderyn johtaja.  Footen oppilaita ovat Fanny Dudley, Sarah Jane Freeman, Mary A Davis ja Margaret Sterling.  Kanadalainen Minnie Sophia Prat (1868-1901) työskentelee Nordhoffin johdolla.  Prat ja hänen siskonsa May Rosina (1872-1965) perustavat Nordhoffin kuoleman jälkeen oman sitomon Primrose Bindery.  Minnie Prat saa 1900 sidoksistaan hopeamitalin Pariisin näyttelyssä ja pronssimitalin Pan-American-näyttelyssä 1901.  Sisko Annie Louisa (1862-1960) osallistuu myös sitomotyöhön.  May Prat sulkee 1903 Primrose-sitomon.

1895:  Sheridan valmistaa ensimmäisen liimasidontakoneen Perfectbinder, mutta koneella ei ole merkitystä ennen uusien synteettisten sidontaliimojen keksimistä.  Paul Schröder ja EO Friedrich tutkivat 1900-luvun alussa liimasidonnan mahdollisuuksia.

1895:  Boston Machine Works -yhtiö alkaa valmistaa kannentekokoneita.

1895:  Grolier Clubin kirjanystävät kääntyvät sitojan William Matthews puoleen ja alkavat etsiä sitojia ja työkaluja.  Useita eurooppalaisia sitojia tuodaan New Yorkiin kuten William Mansellin poika Frank.  Hoe tuo Ranskasta Henri Hardyn ja Léon Maillardin, joka tuo tullessaan 5000 työkalua, kartonkia, paperia, lehtikultaa ja jopa lankaa.  Kerhon käsinsitomon The Club Bindery Edwin B Holden järjestää William Matthewsin avulla.  Se tuottaa Yhdysvaltain hienoimmat sidokset viimeisiin päiviinsä 1909 mennessä.  Siellä Anna E Berger työskentelee sitomon kouluttamana paperin entisöijänä.  Hän pesee, liimaa ja värjää uudestaan kirjanlehdet.  Hän täyttää toukanreiät, korjaa kuluneet lehdet ja paikkaa puuttuvat osat vanhalla paperilla niin, etttei alkuperäisiä virheitä huomaa.  Sitomon kustannukset nousevat niin suuriksi, että se lopetetaan 1909.  Jotkut kerhon sitojista muuttavat Clevelandiin, jossa on bibliofiilien 1892 perustama Rowfant Club.

1895:  Helsinkiin perustetaan Höyrykirjansitomotehdas Fenix.

1896:  Smyth kannentekokone rakennetaan.

1896:  Joseph E Smyth (1862-1916), Davidin poika, kehittää kokoojakoneen ja perustaa Smyth Automatic Machinery -yhtiön.  Kone kokoaa 10 000 arkkia tunnissa ja tekee yli 12 tytön työn.  Smyth perustaa 1900 Chicagoon yrityksen valmistamaan National-neulontakonetta, jonka kehittäjä on triesteläissyntyinen Frederic de Martini.  Joseph Smyth sijoittaa 1903 Yhdysvaltain painatuskeskukseen 12 konetta ja esittelee 1904 koneen Englannissa.  Poika John E jatkaa 1916 yrityksen johdossa.

1896:  Yhdysvaltalainen Seybold valmistaa sekä jalkapoljin- että konekäyttöisiä painotuotteen kulmanpyöristyskoneita.

1896:  Suomen säädyt teettävät onnitteluadressin keisari-suuriruhtinaan Nikolai II (Verinen) kruunajaisiin.  Sen kansipiirros on Louis Sparren, nahkatyö Eva Sparren, kultasepäntyö Hjalmar Fagerrosin ja sidonta porvoolaisen Ahlströmin, joka toimii sitomomestarina ranskalaisella Raulla Pietarissa.

1896:  Turkuun ostetaan Berliinistä litteitä pusseja valmistava pussikone, joka on ensimmäinen Suomessa.

1897:  Burnin lapsenlapsi John Bernard Mercer keksii ensimmäisen englantilaisen kokoamiskoneen ja 1900 kirjablokin leikkauskoneen.

1897:  Dexter esittelee yhdistelmäkoneen: taittaja, kokooja ja lankanitoja, joka valmistaa 4500 lehteä tunnissa.

1897:  Sheridan kannentekokone esitellään Englannissa.

1897:  Gebrüder Brehmer valmistavat uutta lankanitomakonetta.  Siinä on suorat neulat ja koukkuneulat.

1897:  Englantilaisen kirjan The Pageant suojakansi on ensimmäisiä, jossa on kolmivärinen kuvapainatus.

1897:  Yhdysvaltalainen sitoja Frances Arnold (1874-1975) on member of Bryn Mawr Class.  Hän pitää sitomoaan New Hampshiren Cornishissa kuolemaansa satavuotiaana saakka.

1898:  Lontoolainen kirjakauppias Frank Karslake (1851-1920), joka tukee rahallisesti Hampstead-sitomoa, perustaa sitomoon naisten työpajan, jossa he voivat harjoitella sitomista.  Karslake järjestää Lontoossa naissitojien näyttelyn Exhibition of Artistic Bookbinding of Women ja painaa maksullisen näyttelyluettelon.  Esillä on 152 sidosta.  Hän perustaa Lontooseen naissitojien killan Guild of Women Binders edistääkseen naisten sitomien kirjojen myyntiä.  Kilta epäonnistuu, sillä Karslake tietää liian vähän sitomotoiminnasta, odottaa liikaa miessitojiltaan opettajina, koettaa käyttää vähän harjaantuneita nuoria naisia halpana työvoimana valmistaakseen hienoja myyntikelpoisia sidoksia ja ottaa liian paljon oppilaita, joten työpaja lakkaa 1902.  Karslake aloittaa yhdistyksen Second-Hand Booksellers' Association (myöhemmin Antiquarian Booksellers' Association) ja julkaisee 1902 Book Auction Records-lehden.

1898:  EP Lawson-yhtiö alkaa valmistaa paperinleikkauskoneita.  Se on 1971 MGD Systems -yhtiön osa.

1898:  Dexter taittokone tulee Yhdysvalloista Englantiin.

1899:  Helmikuun manifestin vuoksi 500-miehinen lähetystö vie Suomen kansan adressin Hänen Majesteetilleen Keisari ja Suuriruhtinas Nikolai II Pietariin.  Työväenjohtajat eristettiin adressin valmistelusta, ja 522 931 allekirjoituksella varustettu Suomen kansan adressi sidotaan 26 nidokseen, jotka päällekkäin ladottuina muodostavat noin puolentoista metrin korkuisen pinon.  Nidokset ovat varustetut yksinkertaisilla, tummanpunaisilla nahkakansilla, jotka sisältä ovat peitetyt punaisella juovikkaalla silkillä.  Kaikki 26 nidosta painavat yhteensä 80 kiloa.  Keisari kieltäytyy ottamasta lähetystöä vastaan, ja adressi toimitetaan virkateitse Helsingistä Pietariin.

1899:  Yhdysvalloissa newportilainen Crawley Book Machinery -yhtiö valmistaa kirjanselänpyöristys- ja taipeentekokoneita.

1899:  Englantilaisessa Arts and Crafts Exhibition Societyn näyttelyssä on edustettuna monta kirjansitojanaista.  Heitä ovat Phoebe Traquair, Mary G Houston, Katharine Adams, Le Lacheur, Florence Paget ja Alice Pattinson.  Näyttelyssä 1903 esiintyvät töineen Emily Daniel, Annie Power, Jessie King, Elsé Hoffman, Ellen Woolrich, E Gertrude Farren ja Edith Gedye.  Uusia sitojia 1906 ovat Lucy Gilchrist Wrightson, Marshall, Mary Robinson, Winifrid Stopes, Rosamond Philpott ja Lillian Hay Cooper.  Sybil Pye osallistuu 1910 ensi kerran näyttelyyn.  Kymmenennessä näyttelyssä 1912 ovat mukana Charlotte ja Mary Noble, B Lucking, Norah Hewitt, Gwladys Edwards, Maud BS Bird ja Ida Templer.

1899:  Douglas Cockerellin oppilaana on Sylvia Stebbing (1876-), jonka isä William Stebbing on Timesin aputoimittaja ja ensimmäinen pääkirjoitusten laatija.  Cockerellin muita oppilaita ovat Annie Power, Ethel Taunton, Alice Pattinson (sittemmin Allen).  Virginia Stephen (myöhemmin Woolf) kysyy 1901 Sylvia Stebbingilta sidonnan oppitunteja sitoakseen vanhoja nuotteja.

1899:  Englannissa mukaan lukien Wales ja Skotlanti sitomoalalla työskentelee 14 893 miestä ja 22 555 naista.  Luvut olivat 1891 miehiä 13 003 ja naisia 17 138, 1881 miehiä 10 938 ja naisia 13 179 sekä 1841 miehiä 10 237 ja naisia 2318.

1899:  Lehti The Paper Box Maker and American Bookbinder esittää esimerkin tuhannen kirjan 20 oktavoarkin koneellisesta sitomisesta kluuttiin.  Voitto on 20 prosenttia.

1800-1900-lukujen vaihde:  Saksalaisia kirjansitojia Adam, Pfaff, Fröde, Paul Kersten (1865-1943), Franz Weisse (1878-1952) opettaa Elberfeldin ja Hampurin taidekouluissa, Otto Dorfner (1885-1955) on Kerstenin oppilas ja perustaa ammattikoulun Weimariin, Ignaz Wiemeler (1895-1952) on Weissen oppilas ja kirjansidonnan opettaja Offenbachissa, Leipzigissa ja Hampurissa.

1800-1900-lukujen vaihde:  Ranskalainen kirjansitoja Pierre Legrain (1889-1929) harjoittaa art deco -sidontaa.

1800-1900-lukujen vaihde:  Aikakauslehdet valmistetaan taittamalla ensin arkit, jotka sitten kootaan lehdeksi ja stiftataan eli nidotaan hakasilla.  Lopuksi lehdet kansitetaan käsinalistettavilla eli käsinsyötettävillä koneilla.  Peräkkäin on neljästä viiteen konetta.  Yhdistelmä on heikkotehoinen.  Chambers Brothers käyttävät 1906 vuoden Curtis Piblishing -yhtiön Ladies' Home Journalin levikiltään 750 000 taitto- ja stiftauskoneen yhdistelmän kehittämiseen.  Siinä on kahdeksan automaattista alistuslaitetta, joista yksi syöttää kannet.  Viisi stiftauspäätä nitovat taitetun, kootun ja kansitetun 96-sivuisen lehden, joka niputetaan kolmisyrjäleikkausta varten.  Monet aikakauslehdet ja luettelot kasvavat niin paksuiksi, että niitä ei voi stiftata.  Ajan puutteen vuoksi niitä ei ehditä lankaneuloakaan.

1800-1900-luvun vaihde:  Ruotsalainen V Beck opettaa tyttärensä sitomaan.  Hän sitoo useita Gisbergin suunnittelemia sidoksia.  Ruotsalainen Greta Morssing opiskeli sidontaa Englannissa.  Paul Adamin oppilaalla Hedda Westmann on sitomo Tukholmassa.  Sigrid Kristiansen esittelee 1906 sidoksiaan Frankfurtissa.  Suomalainen kreivitär Eva Sparre sitoo kirjoja.

1900-luvun alku:  Skotlantilaisia kirjansitojia ovat Alice Elizabeth Gairdner, Jessie F Hamilton, Ann MacBeth, McClure, Alice G McCullough, Mary E Sim ja Agnes Watson.  Jotkut heistä tekivät itse omat sidoksensa, jotkut teettivät sidosmuotoilunsa sitomossa James MacLehose and Sons.

1900-luvun alku:  Newyorkilainen Marguerite Duprez Lahey (1878-1958) opiskelee Schleuning & Adams -sitomon koulussa.  Hän pitää 1904 näyttelyn ja alkaa 1911 sitoa J Pierpont Morganille.  Helen Livingston Warren on sitojan Henry W Stikeman oppilas.  He ovat Guild of Book Workers -järjestön perustajia.

1900-luku:  Varsinkin elintarviketeollisuudessa merkkitavaroiden lisääntynyt valmistus edistää pakkauskoteloteollisuuden kehitystä.  Yleensä kauppa siirtyy valmiiden tuotteiden jakelussa kuluttajapakkauksiin, jotka enimmäkseen valmistetaan pahvista tai paperista.

1900:  Yhdysvalloissa kehitellään taskutaittokonetta.  OW Johnson patentoi 1907 sen.  Cleveland Folding Machine -yhtiö alkaa rakentaa konetta.

1900:  JB Mercer patentoi trimmerin, jossa kirja kulkee leikkauskoneen läpi.

1900:  Englannissa keksitään paperiliitin eli klemmari.

1900:  Crawley-kirjanselän pyöristyskone tulee Yhdysvalloista Englantiin.

1900:  Saksalainen mekaanikko August Kolbus (1869-1941) esittelee ensimmäistä valmistamaansa kirjanpyöristys- ja puristuskonetta RUPERT.  Hän alkaa valmistaa kultauspuristimia ja suunnitella kirjankansien valmistuskonetta.

1900:  Yhdysvalloissa yli 15 000 tyttöä työskentelee sitomoissa, heistä neljännes New Yorkissa.  Kirjan taitettujen arkkien kokoaminen on edelleen pääasiassa käsityötä.  Tuhannet naiset kokoavat arkkeja kävellen pitkien pöytien ympäri, joilla arkit ovat pinoissa.

1901:  Englannissa komitean Cobden-Sanderson, Douglas Cockerell, Sarah T Prideaux, JW Zaehnsdorf ja WJ Leighton raportti on ensimmäinen tieteellinen tutkimus kirjan nahkasidoksen huonontumisesta.  Laajempi raporttti ilmestyy 1905.

1901:  Englantilainen sitoja Douglas Cockerell julkaisee kirjansitomisen käsikirjan Bookbinding and the Care of Books.  Kustantaja on John Hogg Lontoossa.

1901:  Englantilaiset sitojat Francis Sangorski ja George Sutcliffe perustavat oman sitomonsa.  He kouluttavat 1902-04 noin 50 sitojaa, joista monet ovat naisia.

1901:  Yhdysvalloissa bostonilaiset sitojat Mary Crease Sears ja Agnes St John alkavat työskennellä yhdessä.  Heidät palkitaan 1904 kultamitalilla St Louisin näyttelyssä.

1901:  Englannin väestönlaskennan mukaan 274 naissitojaa on kotityössä.  Heistä 129 on naimattomia ja 145 leskiä tai eronneita.

1902:  Smyth kansituskone valmistuu.

1902:  Yhdysvalloissa valmistetaan ikkunakirjekuoria.

1902:  Rotaatiostanssaus- eli leikkauskoneita aletaan valmistaa.

1902:  Englannissa julkaistaan kirja Kipling, Just So Stories, jossa on varhaisin tunnettu koristeellinen suojakansi.  Sen etukannessa on eräs kuva kirjan kuvista ja takakannessa kustantajan muiden kirjojen mainos.

1902:  Newyorkilainen Edith Diehl (1876-1953) opiskelee Nordhoffin sitomossa.  Diehl perustaa 1906 pienen sitomon, jossa Charles Micolci ja Adolf de Hertagh työskentelevät.  Diehl julkaisee 1946 kaksiosaisen teoksen Bookbinding; Its Background and Technique.

1902:  Puolalainen Alfred H Cahen (1880-1963) tulee Yhdysvaltoihin työskenneltyään Lontoossa Zaehnsdorfin sitomossa ja perustaa 1905 Clevelandiin oman sitomon Commercial Book Bindery.  Hän keksii 1910 koneen, joka liimaa yksinkertaisen tai taitetun arkin sisä- tai ulkopuolelle taitettua arkkia, ja 1920 selänpyöristys- ja kansituskoneen.     Cahen ostaa 1920 World Syndicate Publishing -yhtiön ja nimeää 1940 uudelleen sitomonsa The World Publishing -yhtiöksi.  Hän suunnittelee ja patentoi 1948 liimasitomakoneen, jota Dexter Folder -yhtiö alkaa myydä.  Cahen rakentaa 1961 poikansa Herman kanssa kirjansyrjän kultauskoneen, joka ensimmäisenä mekanisoi vaikean syrjän kultauksen.  Se käyttää aitoa lehtikultaa, joka on muovikalvolla rullalla.  Samana vuonna esitelty englantilainen Gildmore Press -kultauskone ei ole yhtä toiminnallinen.  Dexter parantaa 1964 liimasitomakonetta, joka tuottaa 12 000 kirjaa tunnissa.

1902:  Bookbinders' Guild of California järjestää näyttelyn kirjakauppiaiden Paul Elder ja Morgan Shepard tiloissa San Franciscossa.  Kalifornialaisia sitojia ovat Anna C Crane, Octavia Holden, Louise Schwamm, Edna A Bowman, Ella Deming, Clara Rice, Belle S McMurtry (sittemmin Young) ja Rosa G Taussig.

1902-13:  Cobden-Sandersonin oppilas Maria Lühr pitää Berliinin sitomossaan oppilaita muun muassa yhdysvaltalaiset Emilie Conger Brown, Constance Purdy ja Elizabeth Scarborough.

1902-20:  Sitoja Cordelia Taylor Baker opettaa kirjansidontaa St Louisissa Washingtonin yliopiston taidekoulussa.  Hänen oppilaitaan on Helen J Day (sittemmin Buckham).  Bakerin sitomo on Hillside Bindery.

1902:  Kirjansitoja J Honkanen perustaa Poriin kirjansitomoliikkeen.  Kirjapaino-osasto perustetaan 1928.

1903:  Crawley selänpyöristyskone rakennetaan.

1903:  Bostonissa Frederick J Quinbyn Harcourt Bindery sitoo Paul de Kockin bibliomaanisen laitoksen sata osaa, jotka maksavat 50 000 dollaria eli 500 dollaria osa.  Painos on vain kymmenen kappaletta, ja se myydään heti.

1903:  Helsingin Sentraalikirjapainon sitomo asentaa Suomen ensimmäisen Bremerin rautalankanitomakoneen konttorikirjojen valmistukseen.

1904:  Edinburghissa McLagan and Cumming painavat värillisiä suojakansia Walter Cranen lastenkirjoihin ja Kate Greenawayn lasten runokirjaan.

1904:  Yhdysvalloissa Shannon Arch File eli kirjeiden tai asiapapereiden järjestäjä saa patentin.  Sitä käytetään yhdessä kaksireikäisen lävistäjän kanssa.

1904:  Uusiseelantilainen Mary Eleanor Joachim (1874-1957) on oppilaana Sangorski & Sutcliffe -sitomossa.  Muita oppilaita ovat Charlotte Baillie, Isobel Logan, Janet Mahomed, Millicent Pearson, Rosamond Philpott ja Lucy Wrightson.  Eleanor Joachim pitää sitomoa Uuden Seelannin Dunedinissa 1912 saakka.  Sen jälkeen hän sitoo vanhempiensa kotona.

1904:  Newyorkilainen Charles A Juengst (1859-1931) alkaa patentoida sitomokoneitaan.  Hän työskenteli saksalaisen isänsä George Juengst (-1905) ompelukonetehtaassa ja työkalupajassa.  Charles saa 1904-08 jo 12 patenttia muun muassa kokoojakone, pneumaattinen arkinerotin, kokoojakoneen imulaite, pinoamiskone ja kokoojahakasnitomakone, joka korvaa 15-20 tyttöä.  Kolme tällaista konetta valmistaa Yhdysvaltain painatuskeskuksessa lehtiä Congressional Record ja Gazette.  Juengst tarjoaa 1910 yhdistelmäkonetta, joka kokoaa, tarkistaa, tasoittaa, stiftaa ja kansittaa lehtiä, kirjasia ja luetteloita 3000-3500 kappaletta tunnissa.  Hän saa 1912-13 toista kymmentä patenttia.  Juengst esittelee 1912 kokooja-stiftaus-kansituskoneen, joka tuottaa 3000 kappaletta tunnissa, ja kokoojasitojakoneen, jolle hän antaa nimen Gatherer-Perfect Binder ja myöhemmin Wireless Binder.  Juengst tekee 1913-19 tusina keksintöä, jotka patentoi.  Joukossa on liiman levityslaite.

1905:  Sitojan poika Cedric Chivers perustaa New Yorkiin haarasitomon.  Hän on ensimmäinen englantilainen, joka otti kahdeksan tunnin työpäivän käyttöön.

1905:  Kalifornialainen sitoja L Averill Cole saa ensimmäisen palkinnon Brysselin kansainvälisessä taideteollisuusnäyttelyssä.  Hän palaa 1908 Yhdysvaltoihin Cambridgeen Houghton Mifflinin Riverside Press -painon käsinsitomoon.

1905:  Yhdysvaltalainen kuvittaja ja sitoja Marion UM Lane perustaa Washingtoniin sitomon Watch Bell Bindery.  Hänen oppilaansa on newyorkilainen Daniel Gibson Knowlton.

1905:  Yhdysvaltalainen Lontoossa opiskellut sitoja Gertrude Stiles (1864-1955) pitää sidostensa näyttelyn Chicagossa, jossa hänellä on sitomo.  Hän muuttaa 1910 Clevelandiin, jossa hän työskentelee National Libraryn sitomossa.

1906:  Yhdysvalloissa pakataan maitoa paperista valmistettuun maitopulloon.

1905:  Lilljan kirjansitomo asentaa ensimmäisenä Suomessa yhdysvaltalaisen liinalankanitomakoneen.

1906:  Markkinoille tulee täysin automaattinen taittokone, jossa on MAN-alistaja.  Tätä seuraa 1908 König-alistaja ja 1912 rotaatioalistaja, joka toimii imuilmalla.

1906:  Englantilainen T Fisher Unwin julkaisee romaanin John Oliver Hobbes, The Dream and the Business.  Sen suojakansi on painettu kolmella värillä ja sen aihe on Aubrey Beardsleyn juliste Tyttö ja kirjakauppa.  Fisher Unwin on koristeellisten suojakansien uranuurtaja.  Kustantaja Chambers alkaa painaa suojakansia lastenkirjoihin viidestä yhdeksään värillä kivipainossa.  Kirjat ilmestyvät lokakuussa joulumarkkinoita varten.

1906:  Saksalaiset sitojat Laura Lange, Marthe von Kranz, Emma Volk ja Swainson esittelevät töitään Frankfurtissa.  Vähän myöhemmin Ignatz Wiemeler ja Ernst Collin pitävät Leipzigissa naisoppilaita.

1906:  Yhdysvaltalainen kirjansitoja Emily Preston on järjestön Guild of Bookworkers perustajia 1906.  Siihen kuuluu kuvittajia, painajia, suunnittelijoita ja sitojia.  Prestonin oppilas on Helen Haskell (sittemmin Noyes).  Heidän oppilaitaan ovat Elizabeth Chapin, Alice Provost, Eleanore Sweringen ja Rosa Taussig.

1906-07:  Chicagolaiset Sarah ja Mary Ellet Kendall ovat opissa Doves-sitomossa.  Heillä on sitomo Golden Bindery Chicagossa.  Heidän oppilaansa on Alice Weeks Dering.

1906:  Taideteollisuuskouluun perustetaan Eva Sparren ehdotuksesta ammattikirjansitojille iltakurssit.

1907:  Kaksoistaittokone rakennetaan.  Sillä voi taittaa arkin kaksi, kolme tai neljä kertaa lähes kaksinkertaisella nopeudella tavalliseen taittokoneeseen verattuna.

1907:  Saksassa valmistetaan kirjan liitteiden liimauskone Brehmer, joka liimaa 1800-2700 liitettä tunnissa kirjanarkkeihin.

1907:  Leipzigilainen yritys August Fomm patentoi kolmisyrjä- eli -teräleikkauskoneen eli -trimmerin.  Kirjansisuksen puristuksen jälkeen sivuterät leikkaavat ensin selästä poispäin ja sitten etuterä leikkaa.

1907:  Pittsburghilaisen sitojan Euphemia Bakewell (1871-1921) näkö alkaa heiketä ja hän joutuu lopettamaan sitomisen.  Hänen oppilaitaan Pittsburghissa ovat Eliza T Edwards, Harriet W Patterson, Elizabeth M Utley (sittemmin Thomas) ja Rachel MacMasters Miller (sittemmin Hunt).  Rachel Miller sitoo 1903-20 noin 125 sidosta erilaisin tekniikoin ja materiaalein.

1907:  Yhdysvaltain markkinoille tulevat Juengs kokooja- ja hakasnitomakone sekä Alexander Gullbergin ja Charles L Smithin kokoojakone.

1907-10:  Rose Farwell Chatfield-Taylorin sitomo Rose Bindery toimii lyhyen aikaa Chicagossa.

1907-19:  Doves-painon kirjoista sidotaan väärennettyjä Doves-sidoksia parikymmentä kappaletta.

1907:  Ateneumissa järjestetään kreivitär Eva Sparren aloitteesta iltakurssit käsinkultauksessa.

1908:  August Fomm suunnittelee kolmiteräleikkuukoneen.

1908:  Saksassa Hampurissa Hagenbeckin eläintarhan vieraskirja sidotaan elefantin nahkaan.  Kymmenien vuosien jokapäiväisestä käytöstä huolimatta se on ehyt.  Euroopassa vain yksi nahkurinliike pystyy muokkaamaan elefantin nahkaa.  Se on Saksassa Gross-Ulmstadtissa.  Epätavallisen paksut kirjat sidotaan eräissä maissa elefantin nahkaan, sillä siten saadaan melko kulumaton sidos.

1908:  Englantilainen taiteilija Charles E Dawson esittää kannen koristeluksi idean, jonka mukaan neljä väriä olisi tavallisen romaanin kannen suurin väriluku.

1908:  Yhdysvaltain hallitus antaa ohjeet kirjakluutille.

1909:  Yhdysvalloissa kirjastoyhdistys American Library Association antaa ohjeet kustantajien kirjansidoksille.

1909:  K Räihän Kirjansitomo ja Paperikauppa perustetaan Mikkeliin.

1910:  Murray kansituskone valmistuu.

1910:  Sitomokoneiden nopeuksia kappaletta tunnissa: hakasnidontakone 3600-6000 stiftausta, lankanidontakone 800-2400 nidosta, taittokone 2000-6000 arkkia, liitekuvien liimauskone 1800-2700 liitettä, esilehtipaperin liimauskone 4800 esilehteä, taitettujen arkkien kokoojakone 2400-3000 kirjaa,  kirjojen hakasnidontakone 2000 arkkia, liinalankaneulomakone 3300-4800 arkkia, puristuskone neulonnan jälkeiseen kirja-aihion litistämiseen 1500-2000 puristusta, kirja-aihioiden leikkauskone syötettäessä yksi, kaksi tai kolme aihiota kerrallaan 1800, 3600 tai 5400 aihiota, selänpyöristyskone 350-750 kirja-aihiota, kannentekokone 600-1000 kantta, kannen korkopuristin 600-1000 kantta ja kansituskone 750-1100 kirjaa.

1910:  Smythin liinalankaneulomakoneita on käytössä 3000 kappaletta.  Yksi kone vastaa viiden tytön tuotantoa.

1910:  Brehmerin hakasnidontakoneita on käytössä yli 18 000 kappaletta Englannissa ja 55 000 kappaletta maailmassa.

1910:  August Fomm valmistaa Leipzigissa revolverikolmisyrjäleikkuukoneen.

1911:  Sheridan Perfect Binder liimasitoo 1400 aikakauslehteä tunnissa.  Siinä ei käytetä kumiliimaa.

1911:  TW & CB Sheridan -yhtiö tarjoaa neulontakoneita Sheridan International Sewing Machine kolmea mallia ja neljää kokoa.

1911:  Yhdysvaltalainen sitoja Elizabeth Griscom Marot julkaisee kirjoituksen Tools Used in Bookbinding.

1911:  Werner Söderströmille asennetaan Suomen ensimmäinen täysautomaattinen arkintaittokone Gutberlet, joka taittaa tunnissa 5000 arkkia.  Näitä koneita on Suomessa 1933 jo noin 30 kappaletta.

1913:  Saksassa rakennetaan yhdysvaltalaisen esikuvan mukaan kokoamiskone.  Siinä imuilmalaite vetää arkkipinon alimman arkin hihnalle.

1913:  Sitoja ja koneiden suunnittelija Edward M Bracket valmistaa asemointikoneita.  Niillä liimataan paperi- tai kluuttiliuskoja paperiarkkiin tai kirjanselkään.  Se liimaa esilehdet taitettuihin arkkeihin ja valmistaa kansia.

1914:  BUGRA-näyttelyssä esitellään saksalainen esittelylehtisten kansituskone.

1914:  Saksalainen Windmöller & Hölscher rakentaa paperipussikoneen Matador CD.

1914:  Ranskalainen muoti- ja korusuunnittelija Pierre Legrain (-1929) alkaa harrastaa kirjansidontaa.  Hän saavuttaa 1927 mennessä menestystä.

1915:  Ranskalainen Andrée Langrand tulee taidekoulun École et Les Ateliers d’Art Décoratif johtajaksi.  Hänen sisarensa Jeanne ryhtyy 1930-luvulla sitojaksi.  Madame René Sergent, Marguerite de Felice ja Geneviève de Léotard opettavat koulussa kirjansidontaa.

1915:  Cheshire-kokoojakone esitellään.

1915:  Yhdysvaltalainen Dexter Folder-yhtiö myy konetta Kast Insetting, Gathering, and Stitching Machine aikakauslehtien sitomotyötä varten.  Kone taittaa kannet, joihin se pistää taitetut arkit, stiftaa lehdet ja erottelee huonot kappaleet.  Edward R Kast (1879-1944) on Dexterin pääinsinööri.  Curtis Publishing -yhtiön 16 Kast-koneesta kukin valmistaa 3000 lehteä tunnissa.

1916:  Yhdysvaltalainen folio Peerless Roll Leaf tulee markkinoille.

1916:  Suomessa Senaatin Kirjapainolle perustetaan kirjansitomo.