torstai 2. helmikuuta 2012

Kirjapainotaidon leviäminen 1918-2009        

Eurooppa 1918-2009

1918:  Kustannus-Oy Karjalan Ääni perustaa Sortavalassa kirjapainon.
1918:  Kauppalehti Oy:n Kirjapaino perustetaan Helsingissä.
1918:  Lalli päättää perustaa kirjapainon Kokemäelle.  Se aloittaa toimintansa 1920 Satakunnan Kustannuksen omistamana.  Yritys tekee 1931 vararikon, mutta vasta perustetttu Satakunnan Maakunta ostaa konkurssipesän ja jatkaa Lallin julkaisemista.
1919:  Faktori Eetu Waltamo perustaa Suomen ensimmäisen maaseutukirjapainon Helsingin pitäjän Oulunkylään, kun painoja saadaan perustaa kaupunkien ulkopuolelle.
1919:  Kaarlo Luukkonen ja Atte Syvänne perustavat Keskuskirjapainon Helsingissä.  Liike myydään 1925 Kulutuskuntien Keskusliitolle KK ja muodostetaan KKn osastoksi.
1919:  Riihimäen Kirjapaino perustetaan.
1919:  Forssan Kirjapaino perustetaan.
1919:  Keravan Kirjapaino aloittaa toimintansa.  Siellä painetaan Keski-Uusimaa.
1919:  Turkulaisen yhtiön Ota Saloon perustama kirjapaino aloittaa toimintansa.  Salon Seudun Sanomalehti (näytenumero 1919) ostaa 1922 Otalta kirjapainon.  Ota perustaa Loimaalle kirjapainon, jonka Kuntain Lehti ostaa 1925.
1920:  Kymiyhtiö ja Kouvolan Sanomalehti perustavat Kouvolan Kirjapainon.  Kun taloon sijoitetaan myös kivipaino, tulee nimeksi Kouvolan Kirja- ja Kivipaino - Kouvola Bok- & Stentryckeri.  Lehtien ohella painetaan lomakkeita, vuosikertomuksia ja julisteita, valmistetaan tilikirjoja, apteekkipainotöitä ja etikettejä.  Kouvolan Sanomat painetaan 1921 alkaen.  Aikakauslehdistä tunnetuin on suojeluskuntapiirin julkaisema Kymenlaakson Vartio ja pioneeripataljoonan aselajilehti Hakku.  Ampumatauluja painetaan puolustusvoimille, suojeluskuntajärjestöille ja ampumaseuroille.
1920:  Maaseudun Sanomat perustaa Tampereelle sanomalehtikirjapainon julkaisemaan Tampereen Sanomia.
1920:  Latoja Väinö Walter Mäkelä perustaa Lahteen Itä-Hämeen Kirjapainon.  Siellä painetaan kunnallislehti Orimattilan Uutiset.
1920:  Jalm Mantere ja V Nykänen perustavat Jyväskylän Kirja- ja Paperiteollisuuden.
1920:  Turkulaisen yhtiön Ota toimitusjohtaja Arvo Ketonen lausuu Loimaan Kirjapainon syntysanat.
1921:  Kuvittaja ja kirjanmuotoilija FH Ernst Schneidler (1882-1956) perustaa Stuttgartiin yksityispainon Juniperus-Presse.  Schneidler on monen kirjaimiston muotoilija.
1921:  Litografi Herman Mattsson perustaa Herman Mattssonin Korkokuvapainon Vaasaan.  Paino on alallaan ensimmäinen Suomessa ja se valmistaa etikettejä, mainosmerkkejä, tavaramerkkejä ja sinettimerkkejä.
1921:  Rovaniemen Kirjapaino aloittaa toimintansa.
1922:  Typografi ja kustantaja Giovanni (Hans) Mardersteig (1892-1977) perustaa yksityisen kirjapainon Officina Bodoni Montagnola di Lugano Sveitsiin.  Hän saa Italian hallitukselta luvan valaa kirjakkeita Bodonin matriiseista, joita säilytetään Parmassa.  Mardersteig muuttaa 1927 kustantajan Arnoldo Mondadori avulla Veronaan, jossa painaa Gabriele d'Annunzion kootut teokset 49 osassa.  Käsinladonnan vuoksi valmistuminen kestää viisi vuotta.  Pergamentille painetaan 209 kappaletta käsin ja 2000 kappaletta paperille koneella.  Hän perustaa 1947 kotiinsa yksityispainon Stamperia Valdònega.  Mardersteig muotoilee kirjaimia.  Poika Martino jatkaa 1977 yritystä.
1922:  Gwendolyn ja Margaret Davies perustavat Walesiin yksityispainon Gregynog Press.  Tällä ja irlantilaisella painolla Cuala Press on yhteistä ammattitaidon opettaminen ja pyrkimys työllistää paikallisia ihmisiä.
1922:  Kirjanpainaja FG Lönnberg perustaa yrityksen Kirjapaino FG Lönnberg Boktryckeri Helsinkiin.
1922:  Faktori Ernst Ingelius perustaa kirjapainon Helsinkiin.
1922:  Kirja- ja kivipaino Nordblad & Pettersson perustetaan Helsinkiin.
1922:  Kajaanin Kirjapaino perustetaan.  Se alkaa julkaista kokoomuslaista lehteä Kajaani.
1922:  Ylipainaja Hjalmar Salmela perustaa kirjapainon Ouluun.  Aksidenssitöiden lisäksi tulee vaativampia painatustöitä.  Siksi hankitaan 1925 pikapainokone, 1926 latomakone ja 1928 toinen pikapainokone.  Painettavaksi tulee 1926 Pohjolan Työmies, jota painetaan 1937 asti.
1923:  Englantilainen Sir Francis Meynell perustaa painon Nonsuch Press tuottamaan kohtuuhintaisia kauniita ja luettavia kirjoja.
1923:  Maaseudun Kirjapaino perustetaan Turkuun.  Sen nimeksi tulee myöhemmin Turunmaan Kirjapaino.
1923:  Tyrvään Kirjapaino perustetaan Vammalaan.  Aluksi koneita on yksi pikapaino- ja yksi tiikelikone, latomakone Typograf ja sitomossa rautalankanitomakone.  Painolla on 1939 neljä pikapainokonetta, kaksi sylinteriautomaattia, tiikeliautomaatti, tiikelipainokone, kaksi latomakonetta ja täydellinen sitomokoneisto.
1923:  Tervakoski hankkii pienen kirjapainon osoitelappujen ja lomakkeiden painamista varten ostamalla Kamenzer Maschinenfabrikin käsipainon Boston.  Yhtiö ryhtyy julkaisemaan omaa sanomalehteä Tervakosken Kaiku.
1924:  Otto ja Suoma Nykänen perustavat Kirjapaino Lauseen.
1925:  Hyvinkään Kirjapaino perustetaan.
1925:  Pohjois-Savon Kirjapaino perustetaan Kuopioon.
1926:  Colm O Lochlainn perustaa painon Three Candles Press Dubliniin.
1926:  Typografi Sjoerd Hendrik de Roos (1877-1962) perustaa Hilversumiin yksityispainon Heuvelpers - Kukkulapaino.  Hän on kirjainten ja kirjojen muotoilija.
1926:  EA Engblom perustaa Helsinkiin painon Grafiska Tryckeriet - Graafillinen Kirjapaino.
1926:  Maalaiskuntien Liiton liikeosaston yhteyteen perustetaan kirjapaino.  Painosta tulee Kunnallispaino.
1926:  Iisalmen Kirjapaino perustetaan.
1927:  Hollantilainen AAM Stols perustaa yksityisen kirjapainon Halcyon.
1927:  Helsingissä Osakeyhtiö Työn sisäpihalle (Kotkankatu 9) valmistuu kirjapainotalo.
1927:  N Korgujew (sittemmin Nils Korimo) perustaa Helsinkiin pienen kirjapainon Libris.
1927:  Kotkassa perustetaan Kymen Kirjapaino.  Se julkaisee Kansallisen Edistyspuolueen äänenkannattajaa Kymenlaakson Sanomat.
1927:  Jämsään perustetaan kirjapaino.
1928:  Kangasalan Kirjapaino perustetaan.
1928:  Painaja VH Mattila perustaa Ouluun liikkeen Uusi Kirjapaino.
1929:  Toivo Rantanen perustaa Lapuan Kirjapainon.
1929:  Päätoimittaja Iivari Partanen perustaa Nurmeksen Kirjapainon.
1930:  Italialainen Arnoldo Mondadori perustaa kirjapainon Veronaan.
1930:  Porvoon Kirjapaino aloittaa.
1931:  Turkuun perustetaan Kirjapaino Johannes Gutenberg.
1931:  Kirjanpainaja Kustaa Adolf Lehtinen perustaa Lahden Uuden Kirjapainon.
1931:  Tampereen Uusi Kirjapaino perustetaan.
1931:  Oulussa perustetaan Kirjapaino-Osakeyhtiö Kanta.
1931:  J Peltosalo perustaa Helsinkiin aksidenssikirjapainon.
1932:  Imatran Kirjapaino perustetaan.
1932:  Kemin Sanomalehti- ja Kirjapaino-Osakeyhtiö perustetaan.
1932:  Latoja R Valkonen perustaa Mikkeliin tilapäistöiden painon Uusi Paino.
1933:  Faktori JA Karimo ja poikansa Kauko perustavat Kirjapaino Kirjakkeen Tampereelle.
1934:  Reino Hurme perustaa Tampereella Satakunnan Kivipainon ja hankkii kivipainokoneen.  Offsetpainokone Roland IV ostetaan 1941.
1935:  Kauppiaan Niilo Jaakkola paino Jaakkoo Erikoisrotatio aloittaa Turussa.
1935:  KV Kulju perustaa Tampereen Lehtipainamon.
1937:  Ylä-Vuoksen Kirjapaino perustetaan Imatralla.
1938:  Anatol Girs ja Boleslaw Barcz perustavat Varsovaan painon Oficyna Warszawska.  Barcz tapetaan ja paino tuhotaan Varsovan kansannousussa 1944.  Girs vangitaan Auschwitziin ja Dachauun.  Hän muuttaa vapautuksen jälkeen Müncheniin ja julkaisee siellä puolalaisia kirjoja.
1939:  Kirjapainonjohtaja JE Juhanila perustaa Lahden Painamon.
1940-44:  Albaniassa on maanalaisia salaisia kirjapainoja.
1940:  Loviisan Uusi Kirjapaino aloittaa toimintansa.  Perustaja on faktori Gustaf Lindholm.  Paino vaurioituu pahasti ilmapommituksessa.
1941:  Erweko perustetaan Helsinkiin.
1944:  Irlannissa Mercier Press perustetaan Corkiin.
1947:  Satakunnan Yhteisvoima alkaa hankkia kirjapainokalustoa painoonsa, jossa julkaistaan 1948 Satakunnan Työ.
1950:  Varsovaan perustetaan kirjapaino Zaklady Graficzne "Dom Slowa Polskiego".  Se on 1976 Puolan suurin paino.
1951:  Irlannissa Liam Miller perustaa painon Dolmen Press.
1954:  Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto perustaa Helsinkiin kirjapainon.  Se päätetään 1966 myydä Sanomalle.
1960:  Kirjapaino Kursiivi perustetaan.
1962:  Carita Ekegren-Tukkinen perustaa Helsinkiin pikapainon Multiprint, kun hän saa mieheltään lahjaksi kaksi Multilith-offsetkonetta.  Multiprintillä on 2002 työpisteitä monessa Suomen kaupungissa sekä Moskovassa, Pietarissa ja Tallinnassa.
1962:  Karprint perustetaan Huhmarissa.
1965:  Valtion teknillisessä tutkimuslaitoksessa sovitaan, että rotaprintpaino sijoitetaan Otaniemessä Graafisen laboratorion yhteyteen.
1967:  Painotalo Miktor aloittaa toimintansa monistus- ja konekirjoitustoimistona Helsingissä.  Miktor hankkii pienen konttorioffsetkoneen ja 1974 A2-kokoisen offsetpainokoneen.  Myöhemmin hankitaan erilaisia Roland-offsetkoneita.
1981:  Seiskaoffset aloittaa Iisalmella.
1986:  Neuvosto-Karjalan Suojärvelle valmistuu uusi kirjapaino.
1986:  Erkki Räikkönen perustaa ER-painon Lievestuoreelle.  Eero Erkinpoika Räikkönen ylläpitää tietojärjestelmät.
1988:  Soiniprint saa Valtiolta avustusta.  Painoon tulee noin 95 työpaikkaa.  Konkurssiin meneviä painotaloja Soiniprint ja Polyprint jatkaa United Print 1992.
1990:  Irlannissa perustetaan erikoispaino ColourBooks.
1991:  Raimund Reichert aloittaa Viitasaarella kirjapainon Druck.
1991:  Nivala-Seura ja Keskipohjanmaan Kirjapaino perustavat kirjapainon Nivalan Kirjapaino.
1996:  Latviaan perustetaan Tipugrafia Mukusala painamaan lehteä Viena.  Bonnier omistaa painosta kolmanneksen.

Pohjois-Amerikka 1918-2009

1923:  Sanfransiskolainen Porter Garnett (1871-1951) perustaa Pittsburghin teknilliseen korkeakouluun Carnegie Institute of Technology painon Laboratory Press.  Siellä harjoitellaan käsinladontaa ja painamista.  Paino suljetaan 1935.
1931:  New Yorkissa ilmestyy kirja Lawrence C Wroth, The Colonial Printer.  Toinen täydennetty painos ilmestyy 1938.  Teoksessa tutkitaan Pohjois-Amerikan kirjapainoalaa vuodesta 1639 siirtokuntakauden loppuun.

Afrikka 1918-2009

1925:  Madagaskar saa kirjapainon.
1936 mennessä:  Abessiniaan (Etiopia) tuodaan lisää painokoneita ennen Italian fasistien maahan hyökkäystä.
1982:  Vuoden 1978 Taksvärkin tuotolla lahjoitetaan Sambian Lusakaan offsetpaino Afrikan Kansalliskongressille ANC.  Sen puheenjohtajaa Oliver Tambo esittävä juliste on painon ensimmäinen työ.

Aasia 1918-2009

1921:  Mongoliassa työskentelee neljätoista venäläistä kirjapainossa.
1924:  Tadzhikistanin ensimmäinen kirjapaino perustetaan Dushanbeen.