Latominen 1501-1795         

1500-luku:  Usean painokoneen kirjapainoissa kirjanpainajamestari eli faktori johtaa töitä.  Hän neuvottelee kirjoittajien kanssa ja valmistelee usein epäselvän käsikirjoituksen latojalle.  Faktori huolehtii oiko- eli korjausluvusta.  Joskus painoon palkataan oppineita korjauslukuun.  He puuttuvat usein sisältöönkin.  Tämä on yleisintä Baselissa, Pariisissa ja Lyonissa.  Baselissa Frobenin painossa työskentelee oikolukijana Erasmus Rotterdamilainen.

1500-luku:  Japanin irtokirjakkeet ovat peräisin Koreasta ja Portugalista.

1500-luku:  Jokaisella saman paikkakunnan kijanpainajalla on oma erilainen kirjakekorkeus  muun muassa varkauksilta suojautuakseen.  Tapa jatkuu pitkälle 1700-luvulle ja Saksassa 1800-luvun alkupuoliskolle.

1500-1600-luvut:  Latomahaka valmistetaan lovistamalla puuhun määrätty kiinteä leveys.  Latojalla täytyy olla hakoja eri levyisiä ladelmia varten.

1500-1600-luvut:  Kirjasimenleikkaajat myyvät patriiseja ja matriiseja eri maihin erityisesti Pariisin, Antwerpenin ja Frankfurtin kautta.

1507:  Augsburgilainen Erhard Öglin leikkaa nuotit samaan tapaan kuin Petrucci.

1507:  Strassburgilainen painaja Johann Knoblauch huomaa painamassaan Pico de Mirandolan teoksessa niin paljon ladontavirheitä, että painovirheluetteloon tulee 15 sivua.  Hän merkitsee siihen: "Älä syytä tekijää virheistä, ne ovat latojien tekemiä.  Tunnustaudumme niihin syylliseksi".

1511:  Nuotti-irtokirjakkeiden keksijä Ottaviano dei Petrucci palaa Venetsiasta Fossombroneen.  Kirjasinleikkaaja Jacomo Ungaro soveltaa Venetsiassa Petruccin patenttia kirjakkeiden valamiseen ja nuottien painamiseen saaden 1513 patentin.

1514:  Soncino painaa Fanossa Italiassa ensimmäisen kerran valetuilla arabialaisilla kirjakkeilla rukouskirjan Egyptin jakobiittisiä kristittyjä varten.

1519:  Johann Petreius painaa ja valaa kirjakkeita Nürnbergissä.

1520:  Strassburgissa porvarikirja mainitsee kirjakevalajan Martin Hosch von Hohenstein.

1520:  Stelzessä punssinleikkaaja Peter Kreiss tulee porvariksi.

1526:  Lontoossa John Rastell painaa nuotteja.  Viivasto, nuotit ja muut merkit sekä sanat painetaan yhtäaikaa.  Nuotti ja viivaston katkelma on valettuna samaan kirjakkeeseen.  Viivaston katkelmakirjakkeita käytetään saamaan yhtenäinen nuottien järjestelmä.

1527:  Pierre Attaingnant painaa Pariisissa nuotteja yhdellä painatuksella.

1528:  Johann Albrecht (Albertus) mainitaan Strassburgissa valajana, porvarina ja painajana.

1529:  Erasmus Rotterdamilainen huolehtii painetun tekstinsä virheettömyydestä, ja ilmestyy ensimmäinen Errata et Addenda -liite.

1530-luku:  Kirjanpainaja Johann Balhorn toimii Lyypekissä.  Hänen mukaansa eräissä kielissä nimitetään väärillä korjauksilla pilattua painosta balhornisoiduksi.

1532:  Jean de Channey painaa Avignonissa Carpentraksen (Elzéar Genêt) musiikkiteoksen Liber primus missarum.  Siinä on ensi kertaa soikeat päät nuottikirjakkeissa, joiden leikkaaja on Etienne Briard.

1532:  Jacques Moderne painaa Lyonissa nuottikirjakkeilla, jotka perustuvat Petruccin järjestelmään.

1532:  Yritys Christian Egenolff painaa Frankfurt am Mainissa nuotteja yhdellä painokerralla.

1537:  Joanne de Colonia painaa Napolissa nuotteja kertapainatuksella.

1538:  Kirjakevalaja Johannes Zorell mainitaan Ulmissa.

1540:  Venetsiassa julkaistaan siennalaisen arkkitehdin ja metallurgin Vanucci (Vannoccio) Biringuccio (1480-1539) teos De la Pirotechnia, jonka painaa Venturino Roffinello.  Biringuccio antaa kirjakemetallin määrällisen koostumuksen eli lyijyä kahdeksan osaa, tinaa kolme osaa ja antimonia kahdeksan osaa.  Biringuccio käsittelee punssia, matriisia ja valamista säädettävässä kirjakkeen valinmuotissa.  Hänen kuvauksensa ovat selkeitä, mutta kirjassa ei ole kuvitusta.  Tottunut työntekijä valaa 2000-4000 kirjaketta päivässä.

1545:  Punssinleikkaaja ja kirjakkeenvalaja Joos Lambrecht painaa Ghentissä teoksen Cornelius van der Heyden, Corte instruccye ende onderwys, jossa on vanhin tunnettu piirros kirjakkeen valinlaitteesta ja valajasta työssään.

1549:  Robert Granjon leikkaa nuottipunssit ja painaa 1559 musiikkiteoksia Lyonissa.  Nuottien päät ovat pyöristetyt vinon pisaran muotoisiksi.

1550:  Sevillalainen kirjakevalaja Antonio de Espinosa saapuu Mexico Cityyn valamaan kirjakkeita Juan Pablosille.

1550-luku:  Hollantilainen kirjanpainaja Christoph Plantin ripustaa koevedosarkit kirjapainonsa oven ulkopuolelle, jotta ohikulkijat voivat lukea ne ja huomauttaa mahdollisista virheistä.

1558:  Kaivertaja Philippe Danfrie kopioi Granjonin nuottikirjaimet ja kutsuu versiotaan nimellä musique en copie tai musique d’escriture.

1559:  Guillaume Le Bé vanhempi alkaa leikata pyöristettyjen nuottien järjestelmää.  Pienet ja suuret nuotit on tarkoitettu painettavaksi kahdella painatuksella.  Ranskalaiset musiikinpainajat Adrien Le Roy ja Ballard käyttävät niitä.

1560:  Nürnbergissä mainitaan kirjaimenleikkaaja Johann Hartwick ja kirjakevalaja Simon Auer.

1563:  Punssinleikkaaja Jakob Sabon (1535-80) pystyttää Antwerpenissä Plantinin kirjakevalimoa.  Hän työskentelee 1566-67 Frankfurt an der Oderissa ja perustaa 1572 ensimmäisen itsenäisen kirjakevalimon Frankfurt am Mainiin.  Hän ottaa haltuunsa Egenolffin kirjakevalimon ja tuottaa Robert Granjonin ja Claude Garamondin kirjakkeita.  Jan Tschichold muotoilee 1967 kirjaimen Sabon.

1567:  Kirjakkeiden valulaitteissa otetaan tunnuke käyttöön.

1568:  Jost Amman kaivertaa puupiirroksen kirjakevalajasta teoksessa Ständebuch, säkeet Hans Sachs, Sigismund Feyerabend, Frankfurt am Main.

1568:  Jost Ammanin teoksessa Ständebuch Hans Sachs kirjoittaa: Ich geuss die Schrift zu der Druckerey/ gemacht aus Wissmut, Zinn und Bley - Valan kirjoituksen painoon/ tehty vismutista, tinasta ja lyijystä.  Myöhemmin kokoomus on viisi prosenttia tinaa, 15-28 prosenttia antimonia ja loput lyijyä.  Nelikkeissä, loitoissa ja välisteissä on 1-2 prosenttia tinaa, 12-16 prosenttia antimonia ja loput lyijyä.

1569:  Henri Estienne kertoo teoksessaan Artis typographicae Querimoniae nuoresta oiko- eli korjauslukijasta, joka, kun kaksi sanaa muistutti toisiaan, laittoi tuntemansa sanan tuntemattoman tilalle.  Niin muuttui procos - rakastaja sanaksi porcos - sikoja.

1570:  Ranskalainen kirjakevalaja ja painaja Robert Granjon (1559-82) painaa pyöreillä nuottikirjakkeilla.

1574:  Berliinissä alkemistillä Leonhard Thurneysser on kirjapaino ja kirjakevalimo, jossa 1582 kirjakevalaja Veit Bretschneider työskentelee.

1577:  Hollantilainen Hendrik van den Keere (1540-) leikkaa patriisit eli punssit grande musique Christopher Plantinille nuotti- ja viivastokirjakkeiden valamista varten.

1580:  Christopher Plantinin kirjakemetalli sisältää 82 prosenttia lyijyä, yhdeksän tinaa ja kuusi antimonia sekä jälkiä kuparista.

1582:  Saksalainen teologi Jakob Christmann julkaisee Heidelbergissä arabialaista typografiaa.  Alphabetum arabicum on ladottu puuhun leikatuin kirjakkein.  Niiden valmistuspaikka on Neapoli Nemetum - Neustadt in Pfalz.

1589:  Hampurissa työskentelee kirjakevalaja ja painaja Georg Kander.

1590:  Japanilaiset omaksuvat irtokirjakkeilta painamisen Koreasta.  Irtokirjakkeita kokeillaan Narassa ja Kyotossa.

1591-1611:  Portugalilaiset jesuiitat käyttävät Japanissa Kyushun saarella kirjakkeita, jotka ovat muotoilleet Francois Guyot, Claude Garamond ja Robert Granjon.  Japanilaisissa kirjakkeissa on kiinalaisia merkkejä kanji, hiragana- ja katakana-tavuja kahdessa koossa.  Ne valmistetaan Japanissa ja muissa Aasian maissa.  Otetaan myös puisia kirjakkeita käyttöön kuten Contemptvs Mvndi, Kyoto 1610 osoittaa.

1592:  Japanilainen sotaherra Toyotomi Hideyoshi vie Koreasta kirjakkeita Japaniin.

1594:  Saksilainen ohje sanoo: kirjanpainajien ja kirjakauppiaiden tulee käyttää korkea-arvoisista henkilöistä latinankielisiä nimiä, vaikka tiedettäisiin, että he eivät osaa latinaa.

1596:  Japanissa painetaan irtokirjakkeilla vanhin tunnettu japanilainen kirja.  Keisari määrää 1597 leikattavaksi irtokirjakkeet - kokatsubijan puusta, ja käskee painaa joukon korkeatasoisia kirjoja.  Tokugawa-shogunit painattavat useita teoksia sotureittensa käyttöön, ja buddhalaiset temppelit omaksuvat uudet menetelmät.

1600-luvun alku:  Japanissa valmistetaan ensimmäiset metalliset kirjakkeet Suruga, jotka ovat kuparia.  Puisilla ja metallisilla irtokirjakkeilla painaminen katkeaa 1629, sillä vähäinen irtokirjakkeiden määrä ei riitä suurten painosten painamiseen, ja siitä lähtien käytetään blokkipainatusta.

1600-luku:  Comeniuksen teoksessa Orbis sensualium pictus, josta Gezeliuksen kirjapainossa otetaan useita painoksia, kuvataan latojan työtä: Kirjanpainajalla on malmiset kirjakkeet, joita on suuri määrä jaoiteltuina kasteihin.  Latoja ottaa niitä (poimii) esille toisen toisensa jälkeen ja latoo (esikuvan mukaan) mikä hänellä on tenaakelissa edessään, sanoiksi latomahakaan; siksi kunnes syntyy rivi; sen hän asettaa laivaan; siksi kunnes niistä tulee Columni (sivu); tämän taas kehilölaudalle ja sen hän puristaa yhteen kehilöllä ruuvien avulla etteivät putoa irti toisistaan; ja vie painimeen.

1600-1850:  Kirjakkeenvalajien suhteellinen merkitys kasvaa.  Syntyy suuria kansainvälisiä kirjakevalimoita.  Merkittävin valimo 1600-luvulla Lutherin kirjakevalimo Frankfurt am Mainissa valaa vain muiden muotoilemia kirjakkeita.

1608:  Kirjanpainaja Georg Leopold Fuhrmann pystyttää kirjakevalimon ja julkaisee 1616 kirjainnäytteen.

1608:  Lääkäri Hieronymus Hornschuch (1573-1616), joka opiskeluaikanaan toimi oikolukijana, kirjoittaa kokemuksistaan oppaan Orthotypographica.  Siinä hän antaa neuvoja oikolukijoille ja esittää liitteenä oikoluvussa käytetyt korjausmerkit.

1616:  Kiovassa toimii kirjakevalimo luostarin kirjapainon yhteydessä.

1617:  Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kutsuu schleesialaisen kirjakevalajan Peter van Selow Tukholmaan.  Hän varustaa 1618 alkaen Uppsalan kirjapainon kreikkalaisin, heprealaisin, syyrialaisin, arabialaisin ja kyrillisin kirjakkein.  Kyrillitsaa tarvitaan valloitetuille venäjää puhuville alueille.

1624:  Eräässä Västeråsin kirjapainoon hankitussa kursiivikastissa on 180 lokeroa, kun niitä 1900-luvulla on noin 124.

1625:  Kustaa II Adolf antaa valtakirjan kirjakevalaja Peter van Selowille.  Hän on ensimmäinen arabialaisten kirjakkeiden leikkaaja ja valaja Saksassa.

1626:  Paavi Urbanus VIII varustaa Vatikaanin kirjapainon kreikkalaisilla, arabialaisilla, hebrealaisilla, syyrialaisilla, armenialaisilla ja sanskriittisilla kirjakkeilla.  Myöhemmin valikoimaan lisätään kiinalaiset, kyrilliset ja glakoliittiset, gaelin, tiibettiläiset, gruusialaiset ja tamilin kirjakkeet.

1632:  Philipp Fievet perustaa kirjakevalimon Frankfurtiin.

1634:  Veljekset Johann (1582-) ja Heinrich Stern (1592-) perustavat Lüneburgiin kirjakevalimon.

1640:  Turun tuomiokapituli määrää kaksi pappia Tukholmaan "ollakseen Correctores Suomalaista Raamattua painettaessa".

1642:  Yrjänä Puuseppä valmistaa laatikot eli kirjakelaatikot Turun akatemian painoa varten.  Kirjakekasteissa on saksalainen järjestelmä.

1650:  Japanissa irtokirjakkeen käyttö alkaa hävitä melkein kokonaan, ja palataan lähes täydelleen laattapainatukseen.  Uusi kirjakelajitelma on kalliimpi kuin laattojen leikkaaminen.  Jos enemmän kuin yksi työ on valmisteilla samaan aikaan, tarvitaan lisää irtokirjakkeita.

1653:  Cambridgen yliopiston kirjanpainaja John Field päättää helmikirjasimin ladotun helmiraamatun painamisen.  Se on tullut kuuluisaksi monista painovirheistään, joista pahimpia on 1 Kor 6: 9.  Siinä sanotaan : Know ye not that the unrighteous shall inherit the kingdom of god? - Ettekö te tiedä, että vääräin pitää jumalan valtakuntaa perimän?, kun pitää olla: shall not inherit - ettei vääräin pidä.

1654:  Turun akatemian kirjapainon inventaario: 13 kastia ja kirjakkeita yhteensä 51 leiviskää 12 3/4 naulaa.  Uppsalan akatemian kirjapainossa 1652 on 211 leiviskää ja 9 naulaa.

1655:  Turun akatemia asettaa maisterin Martti Miltopaeus oikolukijaksi (korrektor).  Hän saa palkkiota kaksi äyriä hopeaa jokaista korjattua arkkia kohti.  Oikolukijalle ei kuulu käsikirjoitusten sensurointi, vaan dekaanille tai muulle professorille.

1656:  Venäläiset miehittävät Tarton, ja yliopiston kirjapainon kirjakkeet kätketään Marian kirkon holviin.  Piispa Gezelius tuo Turkuun tämän kirjakevaraston luettelon.

1662:  Kiinan keisarillisen hallituksen määräyksestä valetaan vaskinen kirjakesatsi, john kuuluu 250 000 kirjaketta.  Kirjaimen mallit veistetään ensin kovasta hienosyisestä puusta.  Malleilla tehdään posliinisavesta muotteja, jotka poltetaan uunissa.  Näillä muoteilla valetaan kirjakkeet, joilla painetaan 600-niteinen tietosanakirja.  Se valmistuu 1726.  Rahanpuutteessa tyyppisatsi valetaan vaskeksi ja myntätään rahoiksi 1736.  Se korvataan 1773 puisella tyyppisatsilla, joita valmistetaan myös 250 000 kappaleen lajitelma.  Puisille kirjakkeille keisari antaa nimen Kootut veistetyt jalokivimerkit.  Niillä painetaan harvinaisia kirjoja.

1663:  Nürnbergiläinen porvari punssinleikkaaja Konrad Baumann perustaa kirjakevalimon ja antaa 1669 kirjainnäytteen.

1665:  Nicholas Nicholls antaa kuninkaan pyynnöstä pienen kirjainnäytteen 8,5x4,5 neliösenttimetriä.  Moxon on ensimmäinen englantilainen valaja, joka julkaisee 1669 täydellisen kirjainnäytteen.

1665:  Balthasar Koblin on kirjakevalajana Konstanzissa.

1679:  Eräässä Tukholmassa painetussa postulaattikirjoituksessa sanotaan: Meillä on painimet, laivat, kastit, kehilöt, latomahaat, sienet, pallot, värit, oolit, rivinnäyttäjät ja tenaakelit.

1680:  Korealaiset valavat noin 100 000 pronssikirjaketta.

1680:  Nürnbergissä Hartwig, Baumann ja Lobinger perustavat kukin kirjakevalimon.  Konstantin Hartwig julkaisee 1690 fraktuurakirjainnäytteen.

1680-1750:  Suomessa painojen taloudellisen ahdingon aikana käytetään jopa yksittäisiä puukirjakkeita nimiö- ja otsikkotekstien metallikirjakkeiden joukossa.  Kuluneita ja rikkoutuneita kirjakkeita korvataan puusta leikatuin täydennyskirjakkein.  Vierasperäisiä kirjaimia kuten kreikkaa, hepreaa ja syyriaa painetaan usein puukirjakkein tai puulaatoin.  Myös muualla pienet varattomat painot veistättävät suuria puukirjakkeita nimiökäyttöön.  Nimiöiden suurimmat rivit saatetaan leikata kokonaan yhdelle puulaatalle.

1682:  Tutkija Johann Joachim Becher kokeilee latomakonetta.

1683:  Englantilaisen Joseph Moxonin teos Mechanick Exercises, ensimmäinen painajan käsikirja, selvittelee kirjakkeen valamista seikkaperäisesti ja on kuvitettu.  Kirjakevalajan päivätuotanto on 2000-4000 kappaletta.  Moxon sanoo Englannissa olevan kymmenen kirjainkokoa.

1687:  Lontoolainen painaja John Heptinstall leikkaa nuottien punssit kirjoitettujen nuottien ryhmäksi.  Nuottien päät ovat soikeat tai pyöristetyt.

1692:  Baselilaisen kirjakkeiden valajan Cyriakus Pistorius (1629-90) poika Johannes (1664-1730) ottaa haltuunsa isänsä perustaman liikkeen.

1693:  Jeremias Stenglin perustaa Nürnbergiin kirjakevalimon.  Hän julkaisee hinnaston, jossa on kuusi kirjainlajia 78 eri koossa.

1693:  Turun akatemian kirjapainoon saadaan heprealaiset kirjakkeet lukuisten aloitteiden jälkeen lähettämällä kuluneita kirjakkeita uudestaan valettavaksi Lyypekkiin.  Tätä ennen tultiin toimeen kaiverretuin puukuvioin tai Gezelliuksen kirjapainosta lainatuin kirjakkein, kun oli painettava heprealaisia sanoja, joita ei voinut ilmaista latinalaisin kirjakkein.

1697:  Strängnäsissä tehdyssä inventaariossa mainitaan kolme messinkistä latomahakaa.  Niissä lienee siirrettävä messinkikenkä, kun yleensä latomahaka vastaa ladelman leveyttä.

1698:  Bartolommeo Cristofori keksii pianon.  Sillä lienee merkitystä latomakoneiden ja kirjoituskoneiden kehittämisessä.

1699:  Peter de Walpergen leikkaa Oxfordissa nuotit, joita käytetään kerran tai pari.

1700-luku:  Kirjakkeet ladotaan käsin kehilöön tai latomahakaan kastista, jossa useimmin esiintyvät kirjakkeet ovat kättä lähinnä olevissa lokeroissa.  Puoli arkkia ladotaan kuuden työpäivän viikossa, kun työpäivä on 12 tuntia.  Sivun latomiseen kuluu siis kolme tuntia.

1700 vaiheilla:  Valmistetaan portaallisesti eri leveyksille aseteltava puinen latomahaka.  Siinä on messinkinen siirrettävä sivuseinä, jonka kiinnittämiseksi pituussuuntaiseen seinämään on porattu rivi reikiä.  Pian latomahaat ruvetaan valmistamaan kokonaan metallista joko messingistä tai raudasta.  Leveys säädetään portaattomasti.

1710:  Punssinleikkaaja ja kirjakevalaja Andreas Köhler perustaa Nürnbergiin kirjakevalimon.

1716:  Adam Jonathan Felsecker painaa Nürnbergissä kirjan Johann Conrad Zeltner, Correctorum in typographiis eruditorum centuria, speciminis loco collecta.  Se sisältää 99 oiko- eli korjauslukijan elämäkerrat.

1718:  Sveitsissä nürnbergiläinen valaja Johan Wilhelm Haas tulee baselilaisen kirjakevalimon Haas'sche Schriftgiesserei (perustettu 1580 kirjapainoon) johtoon.  Poikansa Wilhelm Haas kehittää tätä teollisuutta keksinnöillään ja paranteluillaan.

1718:  CL Thiboust julkaisee Pariisissa latinaksi runonsa Typographiae excellentia, joka kuvaa kirjakkeenvalamista.  Se on kuvitettu.

1719:  Painaja Bellagata perustaa Milanoon valimon.  Hän osti patriisit ja matriisit kiertävältä punssinleikkaajalta ja valajalta Ignace Antoine Keblin.

1721:  Saksassa on noin 15 kirjakevalimoa.

1722:  Painovirhepaholainen työssään: Merckellin suomenkielisessä katkismuksessa on paljon painovirheitä, ruotsinkielisestä katkismuksesta 1723 puuttuu kolmas käsky, 1726 virsikirjoista puuttuu rivejä ja säkeitäkin sekä pienikokoisesta suomalaisesta virsikirjasta on yksi virsi jäänyt pois.  Tukholmassa painetut suomalaiset kirjat sisältävät sekä käännöskielensä että oikeinkirjoituksensa osalta karkeita virheitä niin, että syntyperäisten suomalaisten enemmistö ei niitä ymmärrä.

1723:  Ranskassa koetetaan yhdenmukaistaa kirjakkeen korkeus.

1725:  Englantilainen kultaseppä William Geed kehittää latomisen jouduttamiseksi logotyyppijärjestelmän.

1725:  Lontoossa WM Johnson kokeilee kirjakkeiden koneellista valamista, mutta epäonnistuu.

1725:  Uppsalan akateeminen kirjanpainaja on sopimuksen mukaisesti velvollinen pitämään varastossaan latinalaisten, ruotsalaisten (fraktuura) ja kreikkalaisten kirjakelajien lisäksi myös syyrialaisia, arabialaisia, rabbiininkielisiä ja heprealaisia kirjakkeita asianmukaisine pisteineen eli kokoineen sekä korko- ja erotusmerkkeineen ynnä riimukirjakkeita ja nuotteja.

1726:  Turun akatemia saa Pärnun akateemisen kirjapainon kirjakevaraston, joka on 1709 venäläishyökkäyksen tieltä siirretty Tukholmaan varastoon.  Kirjakkeilla ei ole paljon käyttöarvoa.  Samoihin aikoihin kuluneita kirjakkeita lähetetään Lyypekkiin uudelleen valettavaksi, sillä Turun akatemian kirjakkeet ovat niin kehnossa kunnossa, että voidaan latoa tuskin arkki kerrallaan.

1729:  Turussa Johan Kämpe pyytää useampia kasteja, laatikoita isokokoisia kirjakkeita varten sekä kehilöregaalia, johon kehilöt voitaisiin sijoittaa.  Akatemian puuseppä Johan Jöransson valmistaa 1731 kreikkalaisen kastin, kolmilaatikkoisen kastinalustan eli regaalin, kaksi laatikotonta regaalia ja puolisen tusinaa kehilölautoja.

1729:  Seppä Jacob Runberg raudoittaa Turun painon yhden kehyksen ja varustaa sen ruuveilla sekä toimittaa 1731 painolle latomahaan, joka luultavasti on taottu metallista, ilmeisesti messingistä.  Seppä Runberg takoo uusia kohdistimia ja panee entisiin uusia kärkiä, valmistaa uusia remmikoita ja kunnostaa vanhoja varustaen ne saranoilla sekä valmistaa 1735 kammen painimeen ja 1748 uuden samanlaisen.

1732:  Ranskassa joka painajan tulee toimittaa pieni m-kirjake kuninkaalliseen kamariin kirjakkeen korkeuden tarkistamiseksi.

1739:  Wittenbergissä on Christian Zinckin kirjakevalimo.

1739:  Kirjanpainaja Peter Momma (1711-72) ja Mathias Holmerus perustavat kirjakevalimon, joka on Ruotsin ensimmäinen van Zelowin 1600-luvun alussa toimineen valimon jälkeen.  Carl von Linné vaikuttaa valimon syntyyn, sillä hän taistelee antiikvan käytön puolesta fraktuuran rinnalla.  Peter Momma saa 1747 ja 1748 kirjakkeiden valannan ja myynnin yksinoikeuden Ruotsissa.  Valimossa myös kaiverretaan punsseja.  Toiminta loppuu 1774.

1740:  Punssinleikkaaja Jacques-Francois Rosart (1714-74) perustaa valimon Haarlemiin.  Hän julkaisee 1741 ensimmäisen kirjainnäytteensä, jossa on 12 kirjaimistoa ja 14 ornamenttia.  Hän julkaisee 1742 mainoksen sanomalehdessä Oprechte Haarlemse Courant.  Rosart leikkaa 1749 sarjan punsseja nuottien painamiseksi uudella menetelmällä, jota hän tarjoaa Johannes Enschedélle Haarlemiin.  Rosart ei saa rohkaisua, ja Breitkopf kehittää samalla periaatteella nuottikirjakkeet.  Rosart muuttaa 1759 Brysseliin, jossa hän 1769 ilmoittaa uudesta kirjaintyypistä sanomalehdessä Gazette des Pays-Bas.

1740:  Christian Friedrich Gessner tähdentää, että eri kirjapainoissa tulisi käyttää eri kirjakkeen korkeutta.  Näin toiset painajat eivät voisi käyttää toisten valmistamia kirjakkeita.  Gessner julkaisee kirjan Die so nöthig als nützliche Buchdruckerkunst und Schriftgiesserey.

1740:  David Bruce parantaa Johnsonin kirjakevalinkonetta.

1742-50:  Punssinleikkaaja ja kirjakevalaja Johan Michael Schmidt (1700-50) toimii valimon Königlich-Preussische Schriftgiesserei johtajana Berliinissä.

1743:  Fredrik Suuri pystytyttää Berliiniin kirjakevalimon ja hankituttaa kirjakevalimoilta Breitkopf & Härtel Leipzigista ja Zinck Wittenbergistä kirjakkeita.

1744:  Skotlantilaiset painajaveljekset Foulis ripustavat koevedoksen julkisesti nähtäväksi ja ilmoittavat maksavansa palkkion jokaisesta löydetystä virheestä.  Näin teki Christoph Plantin Antwerpenissa.

1751:  Václav Jan Krabat perustaa valimon Prahaan.

1751-72:  Diderot ja d'Alembert, Encyclopédie sisältää muun muassa latomon näkymän ja ladelman esityksen.

1751:  Saksissa määrätään, että kirjanpainajan tulee ymmärtää latinaa ja osata lukea kreikkaa.  Hänen täytyy opiskella niitä neljä vuotta ja käyttää kolme vuotta, ennenkuin voi osallistua mestarintutkintoon.

1752:  Unkarissa syntynyt Johann Thomas Edler von Trattner perustaa Wieniin kirjapainonsa yhteyteen kirjakevalimon, jossa punssinleikkaajana on Anton Magatsch.  Trattner julkaisee pian kirjainnäytteen, jossa on 64 antiikvaa, 31 fraktuuraa, 11 schwabacheria, viisi saksalaista ja kaksi latinalaista kirjoituskirjainta, 11 kreikkalaista, kahdeksan heprealaista, neljä venäläistä ja neljä turkkilaista kirjainta, kahdet nuotit, alkukirjaimia, koristereunuksia ja ornamentteja.  Trattner julkaisee 1760 toisen kirjainnäytteen.

1752:  Christopher Saur painaa ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa Pennsylvanian Germanstownissa irtokirjakkeilla nuotteja.  Hän valaa itse kirjakkeet kokoelmaa Geistreiche Lieder varten.

1754:  Saksalaisen kirjanpainajan Bernhard Christoph Breitkopf poika Johann Gottlob Immanuel Breitkopf (1719-94) keksii Leipzigissa uuden tavan latoa ja painaa nuotteja yhdisteltävillä irtokirjakkeilla.  Nuotti jaetaan osiin ja viivasto koostuu eri pituisista osista.  Nuotit ladotaan jopa kolmesta tai neljästä osasta, joita on 257 kappaletta.  Tällaisia kirjakkeita kutsutaan mosaiikkikirjakkeiksi.  Hän julkaisee 1754 järjestelmällään ensimmäiset nuotit ja painaa 1756 paimendraaman Il Trionfo della Fedeltà.  Pierre Simon Fournier le Jeune julkaisee 1756 nuottinäytekirjansa, mutta ei ylitä Ballard-suvun nuottien painamismonopolia.  Breitkopf keksii myös tavan painaa karttoja irtokirjakkeilla ja julkaisee 1777 kirjan Über den Druck der geographischen Charten.  Hänellä on painon lisäksi kirjakevalimo ja kirjakauppa, joissa on 130 työntekijää.  Sivukirjakaupat ovat Dresdenissä ja Bautzenissa.  Kirjakevalimo tuottaa 400 kirjaimistoa, joita viedään moniin maihin.  Painossa on 20 painokonetta kirjatyöhön ja neljä nuottien painamiseen.  Gottlob Breitkopf (-1800) ottaa 1795 ystävänsä Gottfried Christph Härtelin kumppaniksi, ja nimeksi tulee 1796 Breitkopf & Härtel.

1754:  Erfurtissa ilmestyy teos Elias Sauerländer, Kurze, doch nützliche Anleitung von Form- und Stahlschneidern (...) Buchstaben, Rösgen, Calender, Apotheker-, chemische und andere Zeichen, auch Ziffern, in Stahl und Messing zu schneiden - Lyhyt, toki hyödyllinen johdatus muotti- ja teräskaiverrukseen (...) kirjainten, kalenteri-, apteekki-, kemiallisten ja muiden merkkien, myös numeroiden, teräkseen ja messinkiin leikkaamiseen.

1755:  Breitkopf tekee Leipzigissa parannuksen nuottikirjakkeisiin.  Kirjake käsittää yhden nuottiviivan kappaleen joko nuottimerkin kera tai ilman.

1756:  Nuottien latomisessa kunnostautuu järjestelmällään myös Pierre-Simon Fournier le jeune, joka julkaisee aiheesta tutkielman ja 1765 kirjan.  Hänen järjestelmässään matriiseja on noin 160, kun muilla on vähintää 300 matriisia.

1758:  JM Fleischmann kehittää nuottien latomista Izaac Enschedén painossa Haarlemissa.  Fleischmann on 1760 leikannut 226 punssia sekä lyönyt ja täsmännyt 240 matriisia.  Näiden painojälki lähenee kaiverrettujen nuottien ulkonäköä.

1760:  Christoph Friedrich Cotta (1730-1807) perustaa Stuttgartiin kirjakevalimon.

1760:  HB Andres harjoittaa Altonassa kirjakkeiden valamista.

1761:  Jacques Rosart kehittää Brysselissä nuottien mosaiikkikirjakkeet. Hänellä on noin 300 merkkiä.

1764-66:  Ranskalainen Pierre Simon Fournier Le jeune kirjoittaa patriisin leikkaamisesta ja kirjakkeiden valamisesta teoksen Manuel Typographique.

1766:  Johann Michael Hartungilla on Mainzissa kirjakevalimo.

1767:  Linnén lahjakas oppilas ruotsinsaamelainen Henric Fougt (väitteli Linnélle 1745 väitöskirjalla Corallia baltica) saa englantilaisen patentin omalle menetelmälleen latoa musiikkia irtokirjakkein.  Hänen keksintönsä oli valmis 1766, ja hän tarvitsee nuottien latomiseen vain 166 matriisia.  Fougt painaa Lontoossa musiikinpainajana nuotteja, ensiksi Francesco Uttini, Six Sonatas for Two Violins and a Bass 1768.  Hän palaa Tukholmaan 1770 ja tuo Ruotsiin Baskervillen kirjakeleikkauksen ennen kuin Beaumarchais Ranskaan.  Kustaa III nimittää Fougtin 1773 hänen appensa Peter Momman kuoleman jälkeen kuninkaalliseksi kirjanpainajaksi.

1767:  Kuninkaallinen hovikirjanpainaja Georg Jacob Decker liittää kirjapainoonsa kirjakevalimon, kun Fredrik II niin määrää.

1767:  Turun kirjapainossa on 36 kastia, joista yksi kreikkalaisen ciceron, ja viisi Frenckellin yksityistä omaisuutta.  Kalustoluettelossa on vielä yli 50 ladonta- ja pesulautaa sekä tusinan verran kostutuslautoja, joita käytetään ennen painamista tapahtuvaan paperin kostutukseen, 16 ladelmalaivaa, kaksi forttelilaivaa, joissa säilytetään talteenpantuja tai usein käytettäviä ladelmia, kaksi huonohkolla terällä varustettua oolia, 16 rauta- ja kuusi puukehystä, värilapioita ja värisoikkoja.

1776:  Ranskalainen Francois Barletti de Saint-Paul julkaisee kirjansa Nouveau système typographique.  Hän suosittelee logotyyppien eli usein esiintyvien sanojen ja tavujen käyttämistä ladonnassa.  Logotyyppi on kirjakeyhdistelmä, jossa on useita kirjakkeita, tavu tai sana valmistettu yhdeksi ladontakappaleeksi.  Niiden sanotaan nopeuttavan ladontatyötä.

1783:  Englantilainen Timesin latoja Henry Johnson laatii logotyyppijärjestelmän (kreikassa logos - sana), jota käytetään The Times-lehden ladonnassa.   John Walter julkaisee hänen teoksensa An Introduction to Logography.  1800-luvulla kehitetään useita logotyyppijärjestelmiä, kunnes latomakoneen keksiminen lopettaa kiinnostuksen niistä.  Nykyään logo tarkoittaa jatkuvasti samanlaisina  käytettäviä liike- ja tavaranimiä.

1783:  Venäjällä tehdään yritys mekanisoida ladontatyö.  Tuntemattomaksi jääneet Akateemisen Kirjapainon työntekijät kehittävät ja valmistavat matriisinvalmistuskoneen.

1783:  Johann Daniel Wilhelmi perustaa Mainziin toisen kirjakevalimon.

1783:  Pohjois-Amerikassa Norman & White julkaisee Boston Magazinessa laulun Throw an apple.  Norman leikkaa itse punssit ja valaa kirjakkeet.

1784:  Ensimmäisen sokeainkoulun perustaja ranskalainen Valentin Haüy (1745-1822) julkaisee kirjoituksen lehdessä Journal de Paris.  Haüy käyttää yksinkertaisia latinalaisia aakkosia, jotka valetaan metallista, järjestetään lauseiksi ja painetaan puristimella sopivalle paperille korkokirjoituksena.

1785:  Benjamin Franklinin aloitteesta perustetaan kirjakevalimo Philadelphiaan.

1786:  Massachusettsilainen painaja Isaiah Thomas käyttää Caslonin kirjakkeita, joihin sisältyy myös nuotit.  Hän painaa kokoelman The Worcester Collection of Sacred Harmony Worcesterissa.

1786:  Kirjakevalaja William Martin (1765-1815) perustaa valimon Lontooseen.  Hän oli veljensä Robert opissa, joka työskenteli Baskervillen painossa.  Martin tuottaa myös kreikkalaisia ja itämaisia kirjakkeita.  William Bulmer ottaa 1815 valimon haltuunsa.

1788:  Andreas Johann Saska perustaa Mainziin kirjakevalimon.

1789:  Painajan Abbé Sieyés virhe olisi ollut vaarallinen.  Eräässä puheessa on painettuna: J'ai abjuré la Republique - Vannon luopuvani tasavallasta, kun pitää olla adjuré - vannon tasavallan puolesta.  Hän haukkuu latojan, haluaako hän painajan giljotiiniin.

1791:  Akateeminen kirjanpainaja Johann Friedrich Gottlieb Unger liittää Berliinissä painoonsa kirjakevalimon.

1792:  Vincent Figgins (1766-1844) perustaa Lontooseen valimon, joka toimii vielä 1908.  Oxford Press tilaa 1796 kreikkalaisia kirjakkeita.  Figgins julkaisee kirjainnäytteet 1815, 1817 ja 1825, jossa on iirin, kreikan, heprean, intian, persian ja syyrian kirjaimia, 1832 ja 1833 Specimen of Printing Types.

1794:  Kirjanpainaja Ernst Wilhelm Gottlieb Kirchner liittää painoonsa kirjakevalimon ja pelikorttitehtaan.

1700-luvun loppu:  Crapelet kertoo kirjassaan Etudes typographiques, kuinka hänen isänsä Charles piti kalpeana ja vapisten kädessään Telémaquen ensimmäistä arkkia, jossa nimi Pénélope on painettu Pélénopé.  Arkki oli jo kolme kertaa oikoluettu.

1700-luvun loppupuolisko:  Puukirjakkeet kokevat uuden nousukauden mainospainatteissa ja lehti-ilmoituksissa.  Niissä käytetään kookkaita kirjakkeita.  Mainoksissa ja tilapäispainatteissa käytetään puisia aksidenssikirjakkeita.  Englannissa perustetaan useita puukirjakkeiden valmistamiseen erikoistuneita pienyrityksiä.

Stereotypointi 1501-1795

1500-luku:  Kohopainon koristeaineistona käytetään metallivaloksia.  Muotti eli matriisi valmistetaan yleensä puu- tai metallipiirroksesta.  Myös metallivaloksista tehdään puupiirrosjäljennöksiä.  Metallipiirrokset ja -valokset ovat kalleutensa tähden ohuita levyjä, jotka liimataan ja naulataan puualustalle.  Metallivaloksia tai niiden matriiseja myydään eri maiden kirjapainoihin, joilla on omiakin koristelaattoja.

1568:  Biemwitz stereotypoi (stereotypia, kreikassa stereos - kiinteä, typos - jäljennös) paperimatriisin avulla.

1568:  Philipp Apian (1531-89) valmistaa kartan Bairischen Landtafeln.  Se sisältää kuvia, jotka on valmistettu stereotypiamenetelmän esiasteella.  Piirroksista teksteineen valmistetaan matriisi, jolla valetaan tinaan laatta.  Se kiinnitetään puualustalle.

1600-luku:  Paperimatriiseja todennäköisesti käytetään painokehilöiden jäljentämiseen Nürnbergissä.

1618:  Kustaa II Adolfin raamatussa on stereotypoituja kuvia.

1680:  Athias kokeilee Amsterdamissa stereotypointia.

1690:  Eräässä reseptikokoelmassa ilmestyy menetelmä, kuinka valaa paperimatriisista stereotypialevyjä.

1700:  Väitetään, että pariisilainen painaja Valleyre painaa almanakkoja stereotypialevyiltä, mutta siitä ei ole todisteita.

1701:  Saksalainen pappi Johann Müller (-1710) kehittelee stereotypointia Leydenissa yrityksen Van der Mey kanssa.  Tällä menetelmällä painetaan pieni rukouskirja.  Müller ryhtyy yhteistyöhön kirjakauppiaan Samuel Luchtmans kanssa, ja useita kirjoja painetaan stereotypialaatoilta.

1725-29:  Edinburghilainen kultaseppä William Ged (1690-1749) kehittelee stereotypointia.  Hän valmistaa ladelmasta valukipsiin muotin, josta voidaan valaa uusi painolevy metalliin tarvittaessa.  Näin vältetään tekstien uudelleen latominen, kun otetaan uusintapainos. Latojien palkkojen noustessa ei ole enää kannattavaa latoa samoja  tekstejä uudestaan.  Valmiiden ladelmien säilyttäminen on hankalaa, ja ne sitovat paljon kirjakkeita.  Ged parantaa kipsistereotypointia, mutta hänen rahansa loppuvat.  Lontoolainen paperikauppias William Fenner tarjoutuu rahoittajaksi, ja kumppaneiksi tulevat kirjakevalaja Thomas James, veljensä John James ja keksijän poika James Ged.  Cambridgen yliopiston paino antaa heille oikeuden painaa raamattuja painon erioikeudella, mutta ei ole varmaa, tehdäänkö yhtään kirjaa.  Ged palaa 1733 Skotlantiin keksintö mukanaan.  Hän julkaisee 1739 kirjan Sallust (toinen painos 1744), jonka nimiössä ilmoittaa sen painetun valetuilta laatoilta.  John White painaa 1742 Newcastlessa kaksi painosta Henry Scougal, The Life of God in the Soul of Man stereotypialaatoilla.

1779:  Skotlantilainen Alexander Tilloch tietämättä Gedin työstä esittelee painajan Andrew Foulis kanssa menetelmän valmistaa painolevyjä.  He saavat 1784 patentin.

1784:  Lordi Stanhope III ostaa Glasgowilaisten Alexander Tillochin ja Andrew Foulisin 1781 kehittämän  stereotypointimenetelmän ja kehittää sitä painajan Andrew Wilson kanssa.  Wilson perustaa Lontooseen stereotypointiyrityksen Stereotype Office.  Stereotypointi (ja täten halvemmat kirjat) leviää Englannista Pohjois-Amerikkaan.

1784:  Alsassilainen Francois Hoffmann avaa stereotypialaitoksen Pariisissa.  Hän on nähnyt Gedin kirjan Sallust ja saa poikansa kanssa oikeuden de graver en creux et en relief par les procédés d'un art nouveau sekä tuottaa lehden Journal polytype des Sciences et des Arts.  Hoffmann tekee muotin savesta, johon kaataa lyijyn, tinan ja vismutin sulaa seosta.  Painajat suhtautuvat vihamielisesti Hoffmanniin kuten Gedin tapauksessa.  Menetelmällä painetaan 1787 onnistuneesti useita kirjoja, mutta Chambre Royale et Syndicale de la Librairie et Imprimerie de Paris syyttää Hoffmannia vaarallisten kirjoitusten julkaisemisesta, ja yritys on pakko sulkea.  Hofffmann palaa Alsassiin perustaen yrityksensä kotikaupunkiinsa Sélestat.

1787:  Hoffmannilla on jäljittelijöitä Ranskassa.  Philippe Pierres julkaisee teoksen Zélie dans désert stereotypialevyiltä, mutta painojälki on huono.  Toulilainen painaja Joseph Carez saa 1787 oikeuden painaa sur planches fondues -menetelmällä, jota hän kutsuu homotypiaksi.  Näidenkään laatu ei ole tyydyttävä.

1795:  Ranskalainen keksijä Louis-Etienne Herhan (1768-1854), punssinleikkaajat Frieze ja Gérard, kaivertajat Nicolas Gatteaux ja Tardieu sekä painajat Firmin ja Henri Didot kehittävät menetelmän Polytypage, jolla valetaan stereotypialevyjä puukaiverruksista.  Herhan kehitti menetelmän painaa Ranskan vallankumoushallituksen paperirahaa.  Hän käytti kuparimatriiseja, jotka lyödään patriiseilla, ja asemoidaan sivulle kuten irtokirjakkeet.  Kun kirjakemetallilevy puristetaan voimakkaasti matriisisivua vasten, siirtyy levyyn reliefi, jolla voi painaa.  Kallis menetelmä hylätään myöhemmin.  Augustus Applegath (1788-1871) patentoi 1818 Englannissa koneen machine à polytyper eli mouton.

1795:  Punssinleikkaaja, valaja ja painaja Firmin Didot (1764-1836) juottaa  logaritmitaulujen Jean Francois Callet, Table de logarithmes kirjakkeet kiinni alustaan, sillä teoksesta otetaan usein painoksia.  Esikuvana lienevät eräät hollantilaiset painajat, jotka tekivät juotosyrityksiä.  Toisen tiedon mukaan taulut on painettu stereotypialevyiltä.  Didot koettaa puristaa lyijymatriiseja monien muiden ohella.  Institut Francais nimittää 1811 hänet painajakseen.  Hänestä tulee 1814 kuninkaallinen painaja.  Didot jää eläkkeelle 1827 ja jättää yrityksen pojilleen Ambroise-Firmin (1790-) ja Hyacinthe (1794-).