Typographia, ars artium omnium conservatrix -
Painaminen, kaikki taiteet säilyttävä taide.
Litterae non erubescunt - Kirjaimet eivät
punastele.
Painokirjain muistuttaa aluksi suuresti
kirjoitettua kirjainta, joka piirretään hanhensulalla. Gutenbergin seuraajien jälkeen kirjain
muotoillaan painotekniikan rajoitusten ja mahdollisuuksien mukaan. Kaivertajan stikkelin terävä jälki täsmentää
kirjainten yksityiskohdat, ja jokaisesta kirjaimesta tehdään vain yksi muoto. Typografia tarkoittaa laajassa mielessä
painotuotteen koko painoasua. Saksassa
die schwarze Kunst - musta taito ja latinassa ars typographica tarkoittaa
kirjapainotaitoa. Käsite kirjataide
lienee peräisin 1890-luvulta.
Kirjanpainajat jättävät aluksi tyhjää tilaa otsikkojen ja alkukirjaimien
kohdalle. Rubrikaattorit kirjoittavat
rubriikit (latinassa ruber - punainen) eli otsikot käsin, ja koristemaalarit
maalaavat initiaalit ja mahdolliset reunuskoristeet marginaaleihin. 1400-luku on käsintehdyn kuvituksen ja
siirtymäkauden aika. Aluksi kirjoissa ei
ole nimiösivua eikä tietoa painopaikasta, -vuodesta eikä painajasta.
1224:
Japanissa Kyotossa buddhalaiset munkit painavat tekstin Butsumo
daikujaku myoo-gyo, joka on To-ji-painatusta.
Kolofonissa on päiväys, suojelijan - ganshu, kopioijan ja laatan
leikkaajan nimi.
1227:
Japanissa Narassa buddhalaiset munkit painavat tekstin Daihannya-kyo,
jossa on kolofoni. Teos on eräs
harvoista, joissa on painettu päiväys.
1445:
Sibyllan ennustuskirjassa käytetään goottilaisia bastardakirjaimia. Ensimmäiset tunnetut päivätyt painatteet ovat
paavin Nikolaus V anekirjeet, Mainz 1454 ja 1455.
1452-55:
Gutenbergin 42-rivisessä raamatussa käytetään tekstuuraa, joka
jäljittelee käsinkirjoitettua tekstiä.
Se syrjäytyy 1500-luvun alkupuolella.
Gutenbergillä on 290 erilaista merkkiä, kun myöhemmin käytetään 60-80
merkkiä. Esimerkiksi pieniä e-kirjaimia
on kymmenen erilaista ja r-kirjaimia kuusi.
Eri levyisten kirjainten avulla saadaan rivit yhtä pitkiksi. Lisäksi on kirjainyhdistelmiä ligatureja
esimerkiksi p-alkuisia 13 ja lyhennyksiä.
1457:
Varhaisin länsimaissa tunnettu kolofoni - colophon (Vähä-Aasialaisen
kaupungin nimen mukaan) eli loppukirjoitus sisältää nimekkeen Psalmorum codex,
painajien nimet Johannes Fust ja Peter Schöffer, painopaikan Mainz ja painoksen
valmistumispäivän 14.8.1457. Kolofoni on
peräisin käsikirjoituskaudelta. Kolofoni
yleistyy 1500-luvun alussa. Fust ja
Schöffer käyttävät metalli- ja puupiirroskirjakkeita initiaalien ja
koristeversaalien painamiseen. He
painavat 1459 initiaalit eri värillä yhdellä painokerralla yhdessä muun tekstin
kanssa. Alkukirjainten erillinen
värjääminen on niin hankalaa, että he luopuvat menetelmästä.
1457:
Vanhin tunnettu kirjanpainajanmerkki on kaksikilpinen eli Fustin ja
Schöfferin sukuvaakuna. Se esiintyy ensi
kerran heidän painamassaan psalttarissa.
Tämä tyyppi on vallitseva 1400-luvun lopulla. Myös lyypekkiläispainaja Johan Snell käyttää
kahta kilpeä. Kirjanpainajan- tai
kustantajanmerkki on tavallisesti kolofonin alla.
1460: Gotico-antiikva
eli semi-gotico on painokirjaimena sanakirjassa Catholicon, Gutenberg, Mainz,
mutta esiintyi 1459 ensimmäisen kerran painokirjaimena. Sitä käytetään vain 1400-luvulla.
1460:
Ilmestyy ensimmäinen painettu lakikokoelma Constitutiones, jonka laatija
on paavi Clemens V. Kirjanpainajat Fust
ja Schöffer sijoittavat huomautukset tekstin vierustoille reunamerkinnöiksi,
joita tästä lähtien yleisesti ruvetaan nimittämään marginaaleiksi.
1462:
Mainzin raamatussa on Fustin ja Schöfferin painajanmerkki.
1463:
Peter Schöfferin painamassa bullassa turkkilaisia vastaan Bul zu deutsch
on varhaisin tunnettu nimiösivu kaksi riviä: Bulla cruciata sanctissimi
do-/mini nostri Pape contra turchos.
Varhaiset kirjat alkavat kuten käsikirjoitukset: Incipit... - tästä
alkaa...
1463:
Veronalainen taidehistorioitsija Felice Feliciano suunnittelee
geometrisen antiikvan.
1464:
Strassburgilainen Adolf Rusch painaa ensimmäisillä tunnetuilla
valetuilla antiikvakirjaimilla.
1465:
Mainzista lähteneet Conrad Sweynheim ja Arnold Pannartz yhdistävät
Subiacossa isänmaansa goottilaisen muodon italialaiseen humanistiseen
kirjoitukseen ja luovat puoliantiikvan tai puoliromaanisen kirjainmuodon. Sitä käytetään 1909 CH St John Hornbyn painoksessa
Dante, Inferno mallina Ashendene-painossa.
1465:
Schöfferin ja Fustin kirjassa Cicero, De Officiis et Paradoxa on
painettuna kreikan kieltä.
1465-69:
Saksalainen kirjanpainaja Peter Schöffer julkaisee uusia painoksia
Ciceron teoksista. Nämä kirjat otetaan
myöhemmin vertailukohteeksi rivien pituutta mitattaessa siten, että määrätty
määrä mittayksiköitä on vastaava luku ciceroita. Näin saa alkunsa cicero-nimitys. Toinen selitys on, että teokset on painettu
suunnilleen tätä astetta (cicero on 12 pistettä) vastaavaa kirjainkokoa
käyttäen. Järjestelmän kehittää
täydelliseksi ranskalainen Francois Didot.
1467:
Augsburgista kotoisin oleva Ulrich Hahn (Han) käyttää rotundaa
Roomassa. Antiikva syrjäyttää rotundan
1500-luvun alkupuolella.
1467:
Sweynheim ja Pannartz muotoilevat antiikvan, jota he käyttävät
Cicero-kirjassaan.
1467:
Strasbourgissa Adolf Rusch leikkaa ensimmäisen suoran
antiikva-kirjaintyypin. Antiikvan
suuraakkosista käytetään nimitystä versaalit (latinassa versus - runo, säe),
sillä runojen säkeet aloitetaan suuraakkosilla. Pienaakkosten nimitys on gemena (latinassa
geminus - kaksois-, molemmat) viitaten molempien kirjainmuotojen
rinnakkaiskäyttöön.
1468:
Ranskalainen rahaleimasimen leikkaaja Nicolaus Jenson (1420-80) perustaa
Venetsiaan painon ja täydentää humanistisen käsinkirjoituksen täydelliseksi
antiikvaksi. Kuninkaansa Kaarle VII
lähettämänä hänen piti opiskella kirjapainotaitoa 1458 Mainzissa, mutta ei
palannut Ranskaan, vaan oleskeli Frankfurt am Mainissa. Jenson on ensimmäinen merkittävä
kirjainmuotoilija. Hänen antiikvansa on
monelle esikuva: William Morriksen
Golden Type 1890, Cobden-Sandersonin Doves-painon antiikva 1900 ja Bruce
Rogersin Riverside-painon Montaigne ja Centaur.
Morris Fuller Benton leikkaa 1926 antiikvan Cloister Old Style. Jenson leikkaa 1471 kreikan kirjaimet ja 1473
goottilaiset kirjaimet, joita hän käyttää lääketieteen ja historian
kirjoissa. Hän perustaa 1475
kirjakauppayhtiön Nicolaus Jenson sociique, jossa ovat mukana frankfurtilaiset
Peter Ugelheimer ja Johann Rauchfass.
Kirjakauppayhtiö 1480 on Johannes de Colonia, Nicolaus Jenson et
socii. Jenson testamenttaa punssinsa
frankfurtilaiselle kirjakauppiaalle Peter Ugelheimer (Ugelleymer)
Venetsiassa. Tarvikkeet siirtyvät Aldo
Manuzion apelle Torresano.
1468:
Keisari Fredrik III myöntää saksalaisille kirjanpainajille vaakunan,
joka tulee olla kullakin ammattikunnalla.
Vaakunassa kotka pitää kynsissään tenaakkelia eli käsikirjoituksen
pidintä ja latomahakaa. Kruunun päällä
aarnikotka pitää kynsissään väripalloja.
1468:
Ensimmäisessä Oxfordissa painetussa kirjassa on vuosiluku 1468. Syntyy The Oxford University Press.
1469:
Veljekset Johann ja Wendelin da Spira eli Speyerilaiset painavat
Venetsiassa kolme teosta antiikvalla muun muassa Ciceron Epistolae familiares.
1469-72:
Heprealaisia painokirjaimia käytetään.
Ensimmäinen päivätty painate on 1475 Reggio di Calabriosta. Euroopan eri maissa painetaan
1400-1600-luvuilla heprealaisin kirjaimin.
1470-luku:
Lienhard Holl (Holle) painaa schwabachilla Ulmissa. Sitä käytetään Suomessakin 1700- ja
1800-luvuilla fraktuuran rinnalla.
1470:
Kölniläinen painaja Arnold Therhoernen tai ther Hoernen käyttää
nimiölehteä teoksessa Werner Rolewinck, Sermo in festo praesentationis beatae
Mariae semper virginis tai Sermo ad populum predicabilis. Kirjassa on myös lehtinumerointi oikean
marginaalin keskellä. Nimiö eli
nimiölehti alkaa yleistyä 1475-80. Ennen
nimiötä kirjanpainajat alkoivat jättää ensimmäisen lehden tyhjäksi
kirjakauppiaiden ja sitojien vaatimuksesta, sillä varastoitaessa ensimmäinen
lehti saattoi likaantua. On
tarkoituksenmukaista lisätä tyhjälle lehdelle teoksen nimi, sillä siitä näkee,
mikä teos on kyseessä. Yksinkertainen
nimiö on etikettinimiö. Lehtien
numerointi tulee tavaksi 1400-luvun lopulla ja sivunumerointia alkaa esiintyä
rinnan lehtinumeroinnin kanssa 1500-luvun alussa. Myös palstojen numerointia käytetään.
1470:
Roomalainen Epistolae Hieronymin painaja luultavasti Sixtus Riessinger
käyttää ensimmäisenä luetteloa Inchoationes quinternorum, jossa on koottavien
arkkien ensimmäinen sana. Luettelon
yleisnimi on registrum.
1470:
Ulrich Han käyttää ensimmäisenä painettua arkin tunnuketta eli
signatuuria kirjassaan Turrecremata, Expositio Psalterii. Hän sijoittaa sen jokaisen arkin ensimmäisen
sivun alalaitaan auttamaan sitojaa ja helpottamaan tarkistusta. Arkintunnukset ovat peräisin
käsikirjoituskaudelta, mutta ne leikattiin sidontavaiheessa pois. Kirjanpainajat merkitsivät aluksi arkit käsin. Arkkivihkoille annetaan yleensä kirjaintunnus
A, B, C ja niin edelleen. Lehden
sijainti vihkossa ilmaistaan kirjaimen jälkeisellä numerolla joka Ai, Aii, Aiii
tai A1, A2, A3. Ennen varsinaista
tekstiä olevat lehdet, joilla on esipuhe, sisällysluettelo ynnä muuta,
merkitään tavallisesti erikoismerkeillä &, *, ? ja niin edelleen. Kirjan lopussa on 1500-luvun loppuun
arkintunnusten luettelo, jossa ilmoitetaan, montako lehteä vihkoon kuuluu. Johann Köllhof käyttää tunnuketta 1472
Kölnissä.
1470:
Ulrich Han jäljittelee Roomassa ensimmäisenä Italiassa Fustin ja
Schöfferin painajanmerkkiä. Muita kahden
kilven käyttäjiä ovat Baselissa Bernard Richel ja Nicolaus Kesler, Goudassa
Gerard Leeu, Kölnissä Conrad Winters ja Leipzigissa Martin Landsberg.
1470:
Ensimmäinen tunnettu kirjainnäyte.
1471:
Arnold Therhoernen käyttää painajanmerkkiä, jossa on yksi kilpi eli
sukuvaakuna ja nimikirjaimet a.h. Hän
käyttää painettuja otsikkoja kirjassa.
1472:
Baselilainen sinetinkaivertaja Joost Burnhart valmistaa kirjaintyyppejä
painajalle Bernhard Richel.
1472:
Günther Zainer (-1478) käyttää Augsburgissa antiikvaa, joka on
ensimmäisiä Saksassa leikattuja.
Muotoilija on mahdollisesti augsburgilainen kalligrafi Heinrich
Molitor. Teos Leben der Heiligen
sisältää 120 puupiirrosta. Zainer on
toinen Schöfferin jälkeen, joka käyttää erityisesti muotoiltuja
alkukirjaimia. Yleensä tila jätetään
tyhjäksi, ja rubrikaattori tekee alkukirjaimet.
Günther Zainer käyttää puupiirrosalkukirjaimia, jotka aluksi ovat
ääriviivapiirroksia. Ne lienevät
tarkoitetut väritettäväksi. Hän käyttää
ensimmäisenä puupiirroslistoja almanakassa.
1472:
Johann Kölhoff alkaa ensimmäisenä käyttää painettua signaturia sivun
alalaidassa.
1473:
Aalstalainen kirjanpainaja Dierik Martens Hollannissa varustaa ensi
kerran painotuotteensa vuosiluvulla, painopaikalla ja kirjanpainajan nimellä.
1474:
Tomaso Ferrando julkaisee Bresciassa päiväämättömän teoksen
Batrachomyomachia ensimmäisenä täydellisenä kreikkalaisena tekstinä.
1474:
Jenson leikkaa rotunda-tyypin.
1474:
Kölniläinen Nikolaus Goetz käyttää joka sivun numerointia kirjassa
Fasciculus temporum.
1475:
Kirjan koristeet alkavat olla painettuja. Pergamentille painetuissa arvoteoksissa
koristemaalauksen perinnettä jatketaan.
Painetut koristeet otetaan seuraavassa järjestyksessä käyttöön: initiaalit
ja koristeversaalit, reunuskoristeet kuten listat, kehykset ja
otsikkokoristeet, ladotut sarjakoristeet, vinjetit ja viivakoristeet. Koristeiden suunnittelijoita ovat Hans
Burkmair, Hans Schäufelein ja Hans Holbein vanhempi Augsburgissa, Albrecht Dürer
Nürnbergissä, Hans Holbein nuorempi ja Urs Graf Baselissa, Hans Baldung Grien
Strassburgissa ja Lucas Cranach vanhempi Wittenbergissä. Italialainen mestari on Ottavio (dei)
Petrucci, joka ensimmäisenä keksii mensuraalinuottien painamisen
kirjakkein. Ranskassa vaikuttaa Geoffroy
Tory. Italialaisia koristelijoita ovat
Leonardo da Vinci, Mantegna ja Rafael.
1475:
Johannes de Westfalia käyttää Louvainissa painajanmerkkiä, jossa
soikiossa on hänen päänsä kuva. Tämä on
ensimmäinen painajanmerkki Belgiassa.
1475:
Englantilainen William Caxton (1420-91) muotoilee ensimmäisen
kirjaintyyppinsä ja viidennen 1489.
1476:
Pariisissa suunnitellaan goottilainen kursiivi kirjaintyyppi lettre
Batarde.
1476:
Milanossa Diogini da Paravicino painaa kreikkalaisin kirjaimin
ensimmäisen tunnetun päivätyn kreikan kieliopin, jonka tekijä on Constantine
Laskaris. Kreetalainen Demetrios Damilas
on kirjainten muotoilija. Aldus Manutius
aloittaa 1490-luvun lopulla Venetsiassa kreikankielisen klassisen
kirjallisuuden painamisen.
1476: Erhard Ratdolt käyttää ensimmäisenä
painettuja ornamentteja ja erillistä nimiösivua kehysten, otsikkokoristeiden ja
initiaalien muodossa Königsbergiläisen Johann Müllerin eli Regiomontanuksen
kalenterissa Venetsiassa.
Kirjanpainajan- tai kustantajanmerkki siirretään kolofonista
nimiösivulle. Lisäksi sille painetaan
kirjanpainajan tai kustantajan nimi, painopaikka ja -aika. Latinan- ja italiankieliset kirjat ovat
ensimmäiset, joissa päiväys on arabialaisin (Intiasta omaksutuin)
numeroin. Nimiösivu yleistyy
1480-luvulla.
1476:
Michael Wenssler käyttää ensimmäisenä Sveitsissä Baselissa
painajanmerkkiä, jossa on kaksi kilpeä.
Toinen on sukuvaakuna.
1478:
Giovanni ja Alberto Alvise painavat Veronassa Dominico Capranican kirjan
Arte di bene morire, jossa ensimmäisenä käytetään puu- tai metallikirjakkein
painettuja pieniä ornamentteja.
1478:
Kirjassa Juvenalis, Enarrationes saturarum Juuenalis... käytetään
tiettävästi ensi kertaa errataa eli virheluetteloa kirjan lopussa. Painaja on venetsialainen Gabriele di Pietro.
1479:
Lääkäripainaja Johann Schall painaa Mantuassa kirjan Eusebius Pamphilius
Caesariensis, Historia ecclesiastica, jossa on joka sivulla vartija eli kustos.
1480-luku:
Kirjan varustaminen nimiösivulla alkaa yleistyä.
1480:
Saksassa käytetään Schwabacher-painokirjainta.
1481:
Brun & Posa aloittelee moniväripainatusta.
1482:
Lyypekkiläinen Johann Snell painaa Tanskassa schwabachia muistuttavilla
sekatyylisillä kirjakkeilla. Hän painaa
1483 Tukholmassa tekstuurakirjakkeilla.
Pohjoismaihin omaksutaan schwabachmuodot, joita käytetään
1800-luvulle. Latina painetaan
antiikvalla. Myöhemmin Pohjoismaihin
saapuu fraktuura, josta tulee Suomessa lähes kansalliskirjain.
1482:
Ulmissa painetun Ptolemaioksen Cosmographian kirjaintyyppi perustunee
teoksen toimittajan Nicolaus Germanuksen käsialaan. Sen mukaan valmistetaan kirjain Ptolemy, jota
St John Hornby käyttää 1894 Ashendene Pressissä.
1482:
Pariisissa Jean Dupré painaa kirjan Missale Virdunense, jonka
nimiösivulla on tietoja sisällöstä ja tekijän nimi.
1483:
Johann Otmar painaa Reutlingenissä ensimmäisen kunnollisen nimiön
Saksassa teokseen Gruner, Officii Missae sacrique canonis expositio.
1483:
Nicolaus Philippi käyttää Lyonissa ensimmäisenä Ranskassa
painajanmerkkiä.
1483:
Johann Snell painaa Tukholmassa kirjan Dialogus Creaturarum Moralizatus,
joka on Ruotsissa ensimmäinen painopaikalla ja ilmestymisvuodella merkitty
kirja. Painoksesta on jäljellä kolme
täydellistä tunnettua kappaletta.
1484:
Peter Schöffer käyttää Mainzissa täydellistä nimiösivua. Se sisältää teoksen kuvauksen, painopaikan ja
-ajan sekä painajanmerkin.
1484:
Louis Martineau käyttää Pariisissa ensimmäisenä painajanmerkkiä.
1485:
Kirjakauppias Jean Alexandre käyttää ensimmäisenä Ranskassa
kustantajanmerkkiä. Siinä on puu ja
kolme kilpeä sekä motto Laus honor virtus et gloria.
1485:
Englannissa tuntematon koulumestari käyttää ensimmäisenä
painajanmerkkiä.
1485:
Friedrich Kreussner käyttää Nürnbergissä Schwabacher-kirjaintyyppiä.
1485:
Erhard Ratdolt (1447-1527) julkaisee kirjasinnäytteen Augsburgissa. Se on Saksan varhaisin näyte. Ratdolt somistaa kirjojaan painamalla niihin
puulaatoilla alkukirjaimia, vinjettejä ja ornamenttikehyksiä. Hän painaa myös useammalla värillä.
1486:
Augsburgilainen Erhard Ratdolt painaa Venetsiassa Italian ensimmäiset
puupiirrosinitiaalit.
1489:
Typografian uranuurtaja Erhard Ratdolt painaa Augsburgissa Johannes
Müllerin Königsbergistä eli Regiomontanuksen teoksen Calendarium. Siinä on liikkuvia osia mobileja, jotka
toimivat astronomisina välineinä.
1490:
Aldo Manuzio teettää kapean puolilihavan antiikvan.
1490:
Elävä sivuotsikko on Albertus Magnuksen teoksessa Philosophia
pauperum. Kirjan sivun ylin otsikkorivi
ilmaisee jotain luvun tai sivun sisällöstä.
Viimeksi mainitussa tapauksessa otsikko vaihtuu joka sivulla. Julkaisija on Baptista Farfengus Bresciassa.
1490:
Paulus (Pablo) Hurus käyttää ensimmäisenä Espanjassa Zaragozassa
painajanmerkkiä.
1492:
Aldo Manuzio leikkauttaa venetsialaisella kaivertajalla Giovanni Rosso
kreikan kirjaimet. Ne muotoillee
kreetalainen kalligrafi Johannes Gregoropoulos.
1492:
Rotterdamilainen kaivertaja Henric Pieterszoon de Lettersnijder leikkaa
kirjaintyyppejä antverpenilaiselle painajalle Mathias van der Goes. Pieterszoon kaivertaa viisi tyyppiä, joista
hän käyttää joitain 1496-1511 painamissaan kirjoissa. Tyypit ovat käytössä Hollannissa 1580 saakka. Poikansa Cornelis työskentelee 1517 Delftissä
patriisinleikkaajana.
1493:
Ensimmäinen kirjallinen viittaus hollantilaiseen punssin- eli
patriisinleikkaajaan on painajan Gheraert Leeu kuolema. Hänen työmiehensä letterstekere eli
kirjainten leikkaaja Henric van Symmen lyö hänet riidassa kuoliaaksi.
1495:
Bolognalainen maalari Francesco Griffo (da Bologna) (1450-1518)
suunnittelee ja leikkaa Aldo Manuziolle kreikan kirjaimet ja 1501 kursiivin -
cancelleresca corsiva, englanniksi italics, saksaksi Kursiv, espanjaksi letra
grifa, latinaksi currere - juosta. Hän
leikkaa 1496 kirjaimiston, jolla painetaan Pietro Bembon De Aetna. Griffo leikkaa 1503 kursiivin painajalle
Gershom Soncino, avaa 1516 oman painon Bolognassa ja leikkaa kolmannen
kursiivin itselleen.
1498:
Andreas Torresanus (Aldo Manuzion appi) painaa ensimmäisenä
kirjakeasteella bourgeois (borgis) eli 9 pistettä.
1499:
Aldo Manuzio käyttää kirjassa Nicolaus Perottus, Cornucopiae
sivunumeroinnin lisäksi rivinumerointia.
1400-luvun loppu: Vartija eli kustodi eli custos on
siirtymäsana, joka ladotaan sivun alle.
Se on sama sana tai sanan osa, jolla seuraava sivu alkaa. Vartija on peräisin
käsikirjoituskaudelta. Vartija helpottaa
sitojaa tarkistamaan arkkien järjestyksen.
Vartija varmistaa, että sivut sijoitetaan kehilöön oikein. Vartija katoaa 1700-luvun loppuun mennessä.
1400-luvun loppu: Kirjanpainajan merkki alkaa yleistyä. Nürnbergiläispainaja Johann Sensenschmid
(viikateseppä) käyttää kahta ristiin asetettua viikatetta kilvessään. Speyerilaispaninaja Petrus Drach (lohikäärme)
ottaa merkkiinsä lohikäärmeen.
Firenzeläinen kirjanpainajasuku Giunta (lilja) käyttää tunnuksenaan
liljaa. Pariisilaispainaja Galliot Du
Prés omaksuu merkkiinsä purjealuksen (galiote).
Leipzigilaispainaja Conrad Kachelofen käyttää kaksoisvaakunansa toisess
kilvessä alkukirjaimia CK ja toisessa Leipzigin vaakunaa.
1400-luvun loppu: Joidenkin kirjojen tekstin päättää
viiniköynnöstä muistuttava kiehkura.
Siitä tulee nimitys vinjetti - vignette ranskaksi.
1400-luvun loppu: Aldus Manutius ja muut kirjanpainajat
laativat sääntöjä pilkun käyttämisestä välimerkkinä. Manutius vakiinnuttaa pisteen merkin käytön
välimerkkinä virkkeen lopussa.
1400-luvun loppu: Leonardo da Vinci (1452-1519) muotoilee
harpilla antiikvan majuskeleja eli isoja kirjaimia. Samoin tekee parmalainen Damianus Moyllus
(1439-1500).
1500:
Wolfgang Stöckel, joka painaa Leipzigissa 1495-1526, käyttää
ensimmäisenä täydellistä nimiösivua, jossa on nimeke, kustantajan nimi,
painajan nimi, päiväys ja painopaikka.
Teos on Textus Summularum Petri Hispani.
1500:
Kursiivi esiintyy ensi kertaa nimiölehdellä Aldo Manuzion kirjan
puupiirroksessa.
