torstai 2. helmikuuta 2012

Sanomalehti 2  1918-2009         

1954:  Tansaniassa tuleva presidentti Julius Nyerere (1922-99) alkaa toimittaa lehteä Sauti ya TANU.  Englantilaiset syyttävät 1958 Nyerereä kapinasta ja sakottavat ankarasti.
1954:  Kuwaitin hallitus alkaa julkaista virallista lehteä Kuwait al Youm - Kuwait Tänään.
1954-68:  Nepalissa perustetaan yli 130 lyhytikäistä lehteä, siinä luvussa noin 50 päivälehteä.
1954:  Mongoliassa alkaa ilmestyä Ulaanbaataryn Medec - Ulan Batorin Uutiset.
1954:  Englannissa määritellään sanomalehden hyvä ulkoasu: lehden sisällön on hahmotuttava yhdellä silmäyksellä, uutisten on erotuttava kevyemmästä hömpästä, kirjasintyyppien on oltava tarkoituksenmukaisesti valittuja, asiakokonaisuuksien on erotuttava toisistaan, kuvien käytön on oltava tehokasta ja toimituksellisen aineiston on erotuttava ilmoituksista.
1954:  Saksan liittotasavallassa ilmestyy 1500 lehteä.  Luvussa puolet on pää- ja puolet sivupainoksia (Kopfblatt-menetelmä).
1954:  Radiovastaanottimia on maailmassa enemmän kuin sanomalehtiä painetaan päivittäin.
1954:  Yhdysvaltalainen CIAn virkailija "toimittaja" Austin Goodrich lähetetään Suomeen.  Hän edustaa televisioyhtiötä CBS, International Film and Television Agencya sekä lehtiä Duluth Herald ja The New Leader, joka on CIA-lehti.  Hän käy Helsingissä Western Foreign Press Clubissa ja on WFPCn jäsen.  Goodrich toimittaa ravintola- ja huvitteluopasta Helsinki a'la carte, jonka teossa suomalaiset toimittajat auttavat.  Sitä painetaan 1958-77 noin 86 000 kappaletta, ja englanninkielisten lisäksi ruotsin- ja saksankielisiä painoksia.  Goodrich kirjoittaa 1960 kirjan Study in Sisu - Tutkimus sisusta, jonka alaotsikko on Finland's Fight for Independence - Suomen taistelu itsenäisyytensä puolesta.  Kirjojen tuotto jaetaan Helsingin kaupungin lastenkodille Pitäjänmäellä sekä opiskeleville ja nuorille toimittajille.  Ei ole tiedossa, kuinka moni aloitteleva toimittaja opiskelee CIAn rahoilla.
1954:  Karjalainen perustaa paikallislehden Lieksan Lehti.
1954:  Heikki von Hertzen perustaa Espoossa Tapiola tänään -lehden, joka ilmestyy aluksi konekirjoitettuna monisteena.  Nimeksi tulee 1967 Länsiväylä, jonka ensimmäinen painos 1969 on 15 000 kappaletta.  Lehti alkaa 1982 ilmestyä kaksi kertaa viikossa painoksella 60 000.  Länsiväylä myydään 1996 puoliksi Keski-Uusimaalle ja Jantonille.  Lehden ensimmäinen verkkoversio tehdään 1998.
1954:  Kokoomuslaiset Mikkelin Sanomat ja Pohjois-Pohja Kemissä kuolevat.
1954:  Kuopiossa Lehtijakelu huolehtii Savon Sanomien, Savon Kansan ja Kansan Sanan varhaisjakelusta.  Savolla on oma jakelu.
1954:  Lehtimies Simo Puupponen (1915-67), nimimerkki Aapeli julkaisee kokoelman Meidän Herramme muurahaisia.  Siihen sisältyy lehtimieskuvaus Toimittaja Pöyhönen.
1954:  Toimittaja Pirkko Pii Kolbe (1932-2008) aloittaa toimittajan työn Savon Sanomissa.  Hän siirtyy Uutisaitan ja Suomen Kuvalehden kautta 1967 Helsingin Sanomiin.
1954:  Suomessa varsinaisissa sanomalehdissä on 648 toimittajaa eli 6,8 toimitusta kohti.  Myöhemmin luvut ovat 1967: 859 ja 11,9, 1973: 1800 ja 21,0 sekä 1981: 2444 ja 26,3.
1955:  Ernesto Che Guevara haluaa kirjeessään äidille Argentiinan kommunistipuolueen lehtiä Nuestra Palabra - Sanamme.
1955:  Karjalassa lehden Totuus nimeksi otetaan Leniniläinen totuus 1957 asti.
1955:  Komin tasavallan lehdet yhdistetään lehdeksi Krasnoje Znamja - Punalippu, mutta erotetaan 1956 kahdeksi lehdeksi .  Kominkielinen on Komi kolhoznik - Komin kolhoosilainen ja 1959 Jugyd tui - Valoisa tie.
1955:  New Yorkissa Norman Mailer, Don Wolfe, John Wilcock ja Ed Fancher perustavat undergroundlehden Village Voice Greenwich Villageen.  Lehteä pidetään Yhdysvaltojen ensimmäisenä underground-lehtenä.  Se muuttuu pian kaupalliseksi menestykseksi.  Los Angelesissa alkaa ilmestyä Free Press.
1955:  Puolalainen toimittaja Hanna Krall saa työtä lehdestä Zycie Warszawy, josta hän siirtyy 1966 lehteen Polytika.  Krall julkaisee 1972 ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa Polytikan Moskovan kirjeenvaihtajana.  Varsovan kansannousun 1943 viimeisen elossa olevan johtajan Marek Edelman muistelmat Krall julkaisee 1977.  Kansankulttuuri julkaisee 1983 sen nimellä Kilpajuoksu isä jumalan kanssa.
1955:  Mohammed ben Jussufin Marokkoon paluun jälkeen voi arabiankielisiä lehtiä jälleen ilmestyä: Al Alam - Lippu, Al Ra'y al-'Am - Julkinen Mielipide ja Al Nahar - Päivä.
1955:  Tunisialaiset alkavat julkaista Pariisissa aikakauslehteä Jeune Afrique, joka leviää ranskankieliseen Afrikkaan.
1955:  Gabonissa Agence France-Presse alkaa julkaista päivälehtistä Informations Quotidiennes.
1955:  Ugandassa ilmestyvät englanninkielinen Uganda Argus Kampalassa sekä lugandankieliset Taifa Empya, Munno ja Omukulembeze.
1955:  Winward-saarten Dominican pääkaupungissa Roseaussa alkaa ilmestyä viikkolehti Dominica Herald.
1955:  Vanuatussa (ennen Uudet Hebridit) aletaan hektografilla monistaa joka toinen viikko lehtistä British Newsletter.
1955:  Helsingin Sanomat julkaisee ensimmäisen kuvaristikon.
1955:  Kuopion Ilmoitus-Sanomat alkaa ilmestyä.  Sen nimeksi tulee 1958 Uutis-Kukko.
1955:  Karjalainen hankkii uuden rotaation ja perustaa paikallislehden Lieksan Lehti.
1955:  Kokoomuslaiset Rovaniemi  ja Savo-Karjala Lappeenrannassa kuolevat.  Savo-Karjala "yhdistetään" Karjalaan.
1955:  Johannes Virolainen kehittää käsitteen Paasikiven-Kekkosen linja, joka esiintyy ensin Maakansan sivuilla.
1955:  Levikintarkastus perustetaan.  Sen omistavat lehdet, mainostajat ja mainostoimistot.
1956:  Moskovassa alkaa ilmestyä ranskankielinen lehti Nouvelles de Moscou - Moskovan uutiset.
1956:  Neuvostoliiton Uzbekistanin tasavallassa ilmestyy yli 250 sanomalehteä ja 69 aikakautista julkaisua.
1956:  Ta-kung pao - Suuren Yhteiskunnan Lehti alkaa ilmestyä Pekingissä.  Päivälehti perustettiin 1902 Tientsinissä.  Lehti ottaa 1966 nimekseen Ch'ien-chin pao - Eteenpäin.
1956:  Pakistanissa ilmestyy 93 sanomalehteä, joista 11 englanniksi, 63 urduksi, kolme gujaratiksi, seitsemän sindiksi ja yhdeksän bengaliksi.
1956:  Ranskan Polynesian Tahitissa alkaa ilmestyä ensimmäinen päivälehti Les Nouvelles.
1956:  Espanjan Marokossa ilmestyy viisi espanjankielistä päivälehteä ja viisi päivälehteä arabiaksi: Al Akhbar - Tiedonanto, Al Rif, Baris al Sebaldi, Al Umma - Kansa ja lehden El Dia arabiankielinen painos.
1956:  Algeriassa ei ilmesty Ranskan kiellon vuoksi arabiankielisiä lehtiä.  Niitä painaa salaa muun muassa Front de Liberation Nationale FLN lehteä El Moudjahid, jota aluksi julkaistaan ranskaksi Tunisiassa.
1956:  Tunisian itsenäistymisen jälkeen Parti Socialiste Destourien ottaa lehden L'Action Tunisienne äänenkannattajakseen ja sen arabiankielisen laitoksen Al Amal.
1956-94:  Etelä-Afrikassa ilmestyy Black Sash, sittemmin Sash.  Sitä julkaisevat apartheidia vastustavat pääasiassa valkoiset naiset.
1956:  Norsunluurannikon lehdet ovat ranskalaisten omistuksessa kuten Breteuil-perheen päivälehti Abidjan-Matin (entinen France-Afrique), Paris-Dakar ja Dakar-Matin.
1956:  Sudanin itsenäistyessä perustetaan 16 partisaanisanomalehteä, joista kuusi on päivälehtiä.
1956:  Etelä-Vietnamissa ilmestyy 37 päivälehteä, joista 20 vietnamiksi, 12 kiinaksi ja viisi ranskaksi.
1956:  Costa Ricassa perustetaan lehti The Tico Times, joka ilmestyy kerran viikossa.  Costaricalaiset kutsuvat itseään tico (maskuliini) tai tica (feminiini).
1956:  Ruotsissa keskusjärjestö LO ostaa kaksi sanomalehteä Aftonbladet ja Stockholms-Tidningen.
1956:  Yhdysvaltalainen CIAn virkailija "toimittaja" Glenn Gordon seuraa kameroineen Porkkalan luovuttamista takaisin Suomelle.
1956:  Työkansan Sanomat kirjoittaa, kuinka yleislakon päivinä joutuivat porvarilliset sanomalehdet ikkuna- ja monisteuutisineen työläisjoukkojen edessä kiinni itse teossa: valheellisten ja vääristeltyjen tietojen levittämisessä lakkolaisista ja heidän taistelustaan.  Nämä uutiset kilpistyivät kuitenkin suuttumuksena lakkolaisjoukoista niiden levittäjiä, porvarillista lehdistöä vastaan.  Työmies teki heti oikean johtopäätöksen: pois porvarilehdet työläiskodeista.
1956:  Suomen Kommunistisen Puolueen SKP Työkansan Sanomat lakkautetaan, mutta päätöstä ei hyväksytä yksimielisesti.
1956:  Suomessa sattuu Kivisalmella lossionnettomuus.  Nuori toimittaja aloittaa juttunsa: "Kun saavuin onnettomuuspaikalle, kuin tilauksesta kolme ruumista pulahti eteeni".
1956:  Vaasa perustaa paikallislehden Kunnallislehti Kyrönmaa Laihialle.
1956:  Toimittaja Yrjö Rasi perustaa paikallislehden Pitäjänuutiset Mäntyharjulle ja julkaisee 1959-64 Karhula-lehteä, mutta myy sen karhulalaiselle toimittajalle.
1956:  Aamulehti uusii rotaationsa.
1956:  Paikallislehden Pyhäjokiseutu toimitus saa yhtiön omistaman polkupyörän pari vuotta lehden perustamisen jälkeen.  Viiden Kunnan Sanomat suunnittelee polkupyörän ostoa, jos sopiva osamaksukauppa järjestyy.
1956:  Suomen yleislakon aikana tiedotustoiminta järjestetään hyvin.  Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön äänenkannattaja Palkkatyöläinen ilmestyy kirjapainotyöläisten luvalla ainoana lehtenä lakon aikana.  Sitä toimitetaan Helsingin lisäksi 12 muussa kaupungissa.
1956:  Englantilainen kirjailija Nicholas Monsarrat (1910-73) kuvaa romaanissaan The Tribe That Lost Its Head - Heimo joka menetti päällikkönsä 1958 Afrikan saarivaltiota, jossa sensaatiotavoitteiset lehtimiehet lietsovat sekasortoa.  He ovat ilkeämielisiä ja kääntävät totuuden valheeksi.
1957:  Moskovassa alkaa ilmestyä saksankielinen sanomalehti Neues Leben - Uusi elämä.
1957-91:  Leniniläinen totuus ilmestyy nimellä Neuvosto-Karjala.  Kirjailijat Jalmari Virtanen, Jaakko Rugojev, Taisto Summanen, Nikolai Laine ja muut ovat olleet lehden toimittajina.
1957:  Kuubassa Fidel Castro kumppaneineen julkaisee Sierra Maestran vuoristossa el Hombriton laaksossa sanomalehteä El Cubano Libre - Vapaa Kuubalainen.  Lehti monistetaan mimeografilla.
1957:  Kuuban vallankumoukselliset saavat lokakuun lopulla vanhan monistuskoneen ja alkavat monistaa sillä sanomalehteään El Cubano Libre.  Toimittajina ja painajina ovat ylioppilaat Lzonel oikeastaan Luis Orlando Rodríguez ja Ricardito Medina.  Lehdellä kunnioitetaan mambien eli 1868-78 ja 1895 itsenäisyystaistelijoiden muistoa, jotka julkaisivat saman nimistä sanomalehteä.  Carlos Franqui kehittää lehteä.
1957:  Kuuban vallankumouksellisten taistelijoiden luona käy lehtimies Herbert L Matthews mukanaan pieni laatikkokamera.  Sillä hän ottaa kuvat, joita myöhemmin levitetään laajalti, ja joiden aitouden eräs Fulgencio Batistan hallituksen ministeri kiistää typerissä puheissaan.  Matthews on anti-imperialisti, joka vastusti julkisesti aseiden toimittamista Batistalle.
1957:  Kuubalaisten vallankumouksellisten luo karkaa kolme yhdysvaltalaista poikaa Guantánamon laivastotukikohdasta ja liittyy heidän riveihinsä.  Kuuban hallitus lennättää muutamia lehtimiehiä sotilaslentokoneella usean kilometrin korkeudessa todistaakseen, ettei Sierra Maestrassa ollut ketään.  Myöhemmin lehtimies Bob Taber mukanaan valokuvaaja saapuu leiriin.  Taber filmaa runsaasti, ja viimeistelty filmi esitetään myöhemmin USAssa televisiossa.  Kaksi yhdysvaltalaista poikaa lähtee Taberin mukana pois Guantánamoon, kun Taberin artikkelisarja on valmis.
1957:  Unkarilaissyntyinen yhdysvaltalainen lehtimies Andrew Saint George saapuu Kuuban vallankumouksellisten luo.  Hän on myös CIAn agentti.  Hän kertoo, että Bob Taberin filmi esitettiin USAssa suurella menestyksellä.  St George näkee myöhemmin kolmen nuoren guerrilleron valeteloituksen, sillä Fidel Castron mielestä heille piti antaa mahdollisuus parannukseen.  St George kirjoittaa tapahtumista artikkelin, joka julkaistaaan Look-lehdessä.  USAssa sitä pidetään vuoden sensaatiomaisimpana lehtimiessuorituksena, ja St George voittaa palkinnon.
1957:  Kuuban vallankumoukselliset julkaisevat manifestin, joka on pääasiassa Fidel Castron laatima.  Siinä muun muassa taataan radiolle ja lehdistölle tiedonvapaus, ryhdyttäisiin toimenpiteisiin lukutaidottomuutta vastaan ja pantaisiin alulle yleinen kansalaiskasvatus.  Taantumuksellinen päivälehti Diario de la Marina hyväksyy julistuksen: Sopiminen sellaisista maatalousreformin ehdoista, joka pyrkii valtion omistuksessa olevan maan jakamiseen.  Manifesti julkaistaan kaikissa sanomalehdissä.
1957:  Kuubalainen Lydia Doce vie Santiagoon ja Havannaan vallankumouksellisten tiedonannot ja asiapaperit, jotka julkaistaan sanomalehdessä El Cubano Libre, ja tuo Sierralle paperia, lääkkeitä ja muuta tarvittavaa.
1957:  Tshekkoslovakiassa ilmestyy 1490 sanoma- ja aikakauslehteä.
1957:  Mao Tsetung perustelee 2000 kappaleen painoksena levinneen lehden Cankao Xiaoxi - Referointiuutiset laajentamista kaaderien tiedonsaantilähteeksi: "Ulkomaanuutiset toimivat rokotteena, joka lisäisi kaaderien ja massojen poliittista immuniteettia".  Lehden levikki on pian 400 000 ja 1984 jo 10 miljoonaa.  Lehteä ei voi tilata, vaan uutistoimisto Hsin-hua jakaa toimittamansa lehden.  Uusien jako-ohjeiden 1980 mukaan Cankao Xiaoxin saavat tilata kaikki kaaderit.  Korkeimpien viranomaisten käyttöön on tarkoitettu referoiva lehti Ts'an-kao Tzuliao - Lähdeaineisto.
1957:  Kim Il-sung perustaa lehden Pyongyang Sinmun - Pyongyangin Uutiset.
1957:  Résistance Algérienne kirjoittaa: "Vastaukseksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen äänestykseen Ranskan hallitus on päättänyt luoda Algeriaan kaupunkimiliisejä.  Verta on vuodatettu kylliksi, totesi YK.  Lacoste vastaa: Perustettava miliisejä.  Aselepo, neuvoi YK.  Lacoste pauhaa: Aseita siviiliväestölle. (...) Lacoste vastaa: Tukahduttakaamme kapinaliike järjestelmällisesti, organisoikaamme algerialaisjahti.  Ja symbolisesti hän antaa sotilasviranomaisille siviiliviranomaisten valtuudet, siviileille sotilasvaltuudet. (...) Pariisin lehdistö on poikkeuksetta suhtautunut varautuneesti aseistettujen joukkojen luomiseen.  Fasistimiliisejä, on sanottu."
1957:  Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser (1918-70) nimittää toimittajan Mohammed Hussanein Heikal Al Ahramin päätoimittajaksi.  Nasser kansallistaa 1960 lehdistön.  Lehden levikki nousee ollen 650 000 ja perjantaisin lähes miljoona.  Anwar Sadat erottaa 1974 Heikalin, kun tämä arvostelee Sadatin nojautumista Yhdysvaltoihin.  Sadat valitsee päätoimittajaksi Al Akhbar -lehden julkaisijan Ali Aminin, joka palautetaan pian lehteensä.  Päätoimittaja kirjailija Sebai murhataan 1978 Kyproksessa.  Al Ahramia julkaisee ryhmä, joka on osa Dar Al Hilal -yhtiötä.  Levikki 1970-luvun lopulla on 773 000 ja perjantaisin yli miljoona.  Lehti käyttää uutta tekniikkaa tietokoneineen ja faksimileineen.  Kolmas seitsemästä johtavasta sanomalehdestä on Al Gumhuria.
1957:  Norsunluurannikolla perustetaan hallituksesta riippumaton lehti Journal des Amis du Progrès de l'Afrique Noire.
1957:  Bahrainissa perustetaan kaksikielinen lehti Al Khalij and Gulf Times.
1957:  Mauretanian pääministeri Moctar Ould Daddah alkaa julkaista pientä uutislehteä Mauritanie Nouvelle.
1957:  Kansan Uutiset alkaa ilmestyä, kun kansandemokraattinen Vapaa Sana ja kommunistinen Työkansan Sanomat yhdistetään.  Tilanne on ristiriitainen, sillä kommunistisen puolueen lehden tulee olla marxilais-leniniläinen.  Lehden painaminen siirtyy 1982 Helsingin Kotkankadulta Herttoniemeen uuteen painoon.  Hertta Kuusinen on Kansan Uutisten hallintoneuvoston jäsen.
1957:  SKDLn Keski-Suomen Työ lopetetaan Jyväskylässä.
1957:  Paikallislehti Suur-Keuruun Sanomat hankkii muovisia kuvalaattoja valmistavan koneen.
1957:  Toimittaja Urpo Lahtinen (1931-94) perustaa maksuttoman kaupunkilehden Tamperelainen hollantilaisen ilmaislehden De Echo mukaan.  Taustalla on Lehtimiehet Lahtinen & Kärkkäinen eli päätoimittaja Lahtinen vaimoineen Hymy ja toimitussihteeri Aaro Kärkkäinen, jonka erottua kustantajaksi tulee Lehtimiehet.  Posti ei jaa lehteä toisen numeron jälkeen, ja Lahtinen joutuu järjestämään jakeluverkoston.  Tamperelaisen kanssa jaetaan mainoksia.  Ilmoittajia houkutellaan erityisillä tori- ja katunumeroilla.  Aamulehden päätoimittaja arvelee, että yritys jää parin viikon mittaiseksi.  Kaupunkilehtiä aletaan pitää lehtimaailman loisina.
1957:  Kokoomuslainen Pohjois-Suomi kuolee Kemissä.
1957:  Haminan Lehti lakkaa.
1958:  Pravdan pääkirjoituksessa 13.6 sanotaan muun muassa: Viime viikkojen kuluessa ulkomaiden lehdistössä on esiintynyt kymmenittäin ja sadoittain ylistäviä kirjoituksia, joissa selostetaan Neuvostoliiton taiteen saavutuksia.  Moskovan Taiteellisen Teatterin vierailut Lontoossa, Bolshoin baletin esiintymiset Pariisissa, kansantanssiyhtyeen esiintymiset USAssa ja Kanadassa, Neuvostoarmeijan laulu- ja tanssiyhtyeen sekä venäläisen kuoron saapuminen Brysselin maailmannäyttelyyn ja lukemattomien muiden ryhmien ja yhtyeiden esiintymiset ulkomailla on arvioitu asianomaisten maiden lehdistössä suuriksi kulttuuritapahtumiksi, ne ovat olleet todellisia neuvostotaiteen riemuvoittoja.
1958-65:  Neuvostoliiton eräiden lehtien levikin kasvu n-kertainen = nx, painos 1965 ja suluissa painos 1967: Pravda 1,2x, 6,7 miljoonaa (7,0), Izvestija 5x, 8,0 (8,4), Komsomolskaja pravda 3x, 6,8 (7,0), Pionerskaja pravda 2,5x, 8,2 (9,6) ja Sovetskij sport 5x, 2,2 (2,5 miljoonaa).
1958:  Kiinassa perustetaan kommunistisen puolueen lehti Hung-tshi - Punalippu.  Sen levikki 1980 on noin kaksi miljoonaa.
1958:  Mongoliassa ilmestyy seitsemän keskuslehteä, 18 paikallista lehteä ja 16 aikakauslehteä.
1958:  Keniassa perustetaan East-African Newspapers, joka alkaa julkaista suahelinkielistä päivälehteä Taifa Leo.
1958:  Kuubassa ilmestyy 58 sanomalehteä, joista kuusi säilyy vallankumouksen jälkeen.
1958:  Martiniquen ainoa päivälehti on L'Information.
1958:  Sosiaalidemokraattisen opposition, ryhmä 94, erottuaan perustama Päivän Sanomat (näytenumerot 1957) alkaa ilmestyä 2.1.  Julkaisijoina ovat myös SAK, eräät sen liitot ja TUL.  Päätoimittajaksi kutsutaan kirjailija Matti Kurjensaari.  Hän julkaisi yleislakosta kirjan Suomalainen päiväkirja.  Oppositio perustaa 1959 Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton TPSL.  Lehti painetaan 1963 alkaen Kursiivissa, jonka painokone ostetaan Saksan Demokraattisesta Tasavallasta DDR.  Kursiivi painaa neuvostoliittolaisen uutistoimiston APN töitä.  Päivän Sanomat lakkaa 1972 ja uusi puolue Sosialistinen Työväenpuolue STP alkaa 1973 julkaista Päivän Uutisia.
1958:  Lapin Kansan toimituksen ja Maalaisliiton johdon ristiriidan takia johto kieltää lehteä esiintymästä puolueen lehtenä.  Lehti julistautuu puolueettomaksi porvarilliseksi lehdeksi.
1958:  Karjala muutetaan heimoviikkolehdeksi.  Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö hankkii Karjalan Kirjapainon osake-enemmistön.  Toiseksi suureksi omistajaksi tulee Karjalan Liitto.
1958:  SDPn Savon Kansa lopetetaan Kuopiossa.
1958:  Uusimaa kokeilee julkaista lehteä Järvenpään Seutu vaihtosivuperiaatteella, ja 1964-66 lehteä voi pitää paikallislehtenä.
1958:  Kuopiossa jaetaan ensi kertaa maksuton Uutis-Kukko, jonka alullepanija on Kansallisen Kirjapainon toimitusjohtaja Veikko J Tuovinen.  Hän tutustui 1957 Tanskassa ilmaisjakelulehtiin.
1958:  Oulussa Liitto julkaisee koeluontoisesti ilmaisjakeluna kaupunkilehteä Oulu.  Sen toiminta vakiintuu 1959.  Liitto saa kuulla Sanomalehtien Liitossa arvostelua, sillä tämä pitää ilmaisia kaupunkilehtiä sairaana ilmiönä.
1958:  Maksuton lehti Turkulainen alkaa ilmestyä.
1958:  Helsingin Sanomia aletaan kuljettaa lentoteitse muun muassa Joensuuhun, Kuopioon ja Jyväskylään.  Kun Kuopiossa SDPn piirilehti lopetetaan, aletaan kuljettaa Helsingistä lentoteitse Suomen Sosialidemokraattia, jossa on kuopiolaisia aluesivuja.  Lehteä lentokuljetetaan myös Jyväskylään, Ouluun ja Vaasaan, joissa sosialidemokraattiset lehdet närkästyvät.
1958-1970:  Suomen Teollisuusliiton johtaja lakitieteen lisensiaatti Osmo Untamo Oittinen (1914-82) on Uuden Suomen toimitusjohtajana.  Lehden levikki oli kääntynyt laskuun jo 1940-luvulla.  Päätoimittaja Eero Petäjäniemen uudistukset pysäyttävät hetkeksi levikin laskun, mutta hän väsähtää.  Oittisen välit Petäjäniemeen ja tämän seuraajaan 1964 Pentti Poukka kiristyvät, jolloin toimitusjohtajan mahdollisuudet vaikuttaa Uuteen Suomeen heikkenevät.  Oittinen yrittää kalastella kuolevien kokoomuslehtien lukijoita Uuden Suomen alueliitteillä Lahdessa, Turussa ja Suur-Helsinki-liitteellä, mutta liitteet sammuvat nopeasti.  Kun Uuden Suomen ja koko yhtiön kannattavuus heikentyy 1960-luvun lopussa, niin Oittinen saa lähteä.  Toimitusjohtaja on tyyliltään pikemmin etäinen kuin jyrkkä, mutta ehkä juuri tämä kärjistää suhteita lehtitalossa.  Oittinen joutuu luopumaan tehtävästään 1970.  (Kansallisbiografia, Jyrki Vesikansa)
1959:  USAssa The Navajo Times perustetaan uutiskirjeenä, mutta aloittaa 1960 sanomalehtenä.
1959:  Itävallan lehdistö vaikenee Wienin nuorisofestivaaleista.
1959:  Etelä-Afrikan kommunistinen puolue perustaa lehden the African Communist.  Sitä tehdään Lontoossa, mutta toimitus siirretään 1990 Etelä-Afrikkaan.
1959:  Kansallismielinen West African Pilot alkaa ilmestyä.
1959:  Ylä-Voltan (nykyään Burkina Faso) hallitus julkaisee hektografilla monistettua lehtistä Bulletin Quotidien d'Information.  Siitä tulee 1970-luvulla päivälehti.
1959:  Puerto Ricossa alkavat ilmestyä Claridad ja englanninkielinen The San Juan Star.
1959:  Limbenkielinen Malawi News perustetaan.
1959:  Saigonissa ilmestyvä Tu Do kertoo, että Vietnamin maakunnassa An Xuyen viranomaiset ilmoittavat 1958-59 puolen vuoden aikana ottaneensa selville ja rangaisseensa 39 909 kommunistia ja kommunistimielistä.
1959:  Portugalin Timorissa alkaa ilmestyä A Voz de Timor.  Vanhempana lehtenä julkaistaan virallista lehteä Boletim Oficial.
1959:  USAn hallitsemalla alueella Karoliinit, Mariaanit ja Marshalsaari alkaa ilmestyä Ponape-Per.
1959-69:  Saksalainen toimittaja Ulrike Meinhof (1934-76) työskentelee Länsi-Saksan uusvasemmiston lehdessä Konkret.  Hän tekee 1964 alkaen dokumentaristisia radio-ohjelmia ja opettaa 1969 Länsi-Berliinissä Vapaassa yliopistossa tiedotusoppia.  Meinhof vapauttaa 1970 vankilasta toimittajan Anders Baader, joka on syytettynä tavaratalon tuhopoltosta.
1959:  Sosiaalidemokraattien oppositio TPSL ja TUL päättävät jatkaa Päivän Sanomien (perustettu 1958) julkaisemista kuusipäiväisenä sanomalehtenä.  Lehden johtokunta suunnittelee omaa kirjapaino- ja toimitustaloa Kirjapaino-oy Kursiivi.
1959:  Suomen Kansan Demokraattisen Liiton SKDL Raivaaja lopetetaan Kotkassa.
1959:  SDPn Työn Voima lakkaa Jyväskylässä.
1959-61:  Suomen Pientalonpoikien (1966 Maaseudun SMP) Puolueen SPP äänenkannattaja Pientalonpoika ilmestyy Helsingissä.  Sen seuraajaksi tulee 1961 Suomen Uutiset.  Kolumnisteina ja johtavien artikkelien kirjoittajina ovat muun muassa Veikko Vennamo ja poikansa Pekka.
1959-62:  Maaseudun Sanomat ilmestyy Haapajärvellä.  Lehden näytenumerossa on Suomen pientalonpoikain puolueen SPP puheenjohtajan Veikko Vennamo tervehdys.  Lehden nimiöön tulee 1960 SPP;n Oulun, Kuopion, Keski-Suomen ja Keskipohjanmaan piirin maakuntalehti.  Haapajärven miesten ja Vennamon välit rikkoutuvat, ja 1961 lehti korvaa nimiön tekstin: vapaitten pientalonpoikien äänenkannattaja.
1959:  Kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg-Sundman julistaa juhlallisessa kirjeessään lehdille, että suomalaisille on tulossa Pohjoismaiden historian suurin joukkolähetys.  Moraalisen varustautumisen - Moral Re-Armament MRA manifesti Ideologia ja rinnakkaiselo levitetään 6,7 miljoonana koteihin myös Fär-saarilla ja Grönlannissa.  Sen lehtisiä on ennenkin jaettu pyytämättä ja maksutta suomalaisiin koteihin.  MRA syntyi USAssa demokratian vastaisena liikkeenä, joka 1930-luvulla tuki kansallissosialismia kommunismin vastaisessa taistelussa.  CIA avusti liikettä.  Warkauden Lehti ilmestyi 1956 MRA-erikoisnumerona ja Uusi Suomi julkaisi 1955 kahdeksan sivun laajuisen MRA-erikoisliitteen.  MRA julkaisee Suomen sanomalehdissä koko sivun ja suurempiakin ilmoituksia 1950- ja 1960-luvulla.  MRA saa uutisiaan Suomen lehtiin oman uutispalvelunsa kautta ja toimiston New World News välityksellä.
1959:  Paikallislehden Pieksämäen Lehti toimittajat saavat käyttöönsä mopedin.  Pogostan Sanomien päätoimittajan kulkuväline Ilomantsin keskustassa on talvisin potkukelkka.
1959:  Toimitusjohtaja Enzio Juutilainen perustaa kaupunkilehden Helsinkiläinen.
1959: Porin yrittäjäyhdistys perustaa ilmaislehden Porilainen.
1959:  Lappeenrannssa perustetaan ilmaislehti Uutismies.
1959: Vaaasassa perustetaan ilmaisjakelulehti Österbottniska Kurieren, jonka jakelualue on alussa koko ruotsinkielinen Pohjanmaa.
1959:  Laura Sorjo-Smeds (sittemmin Harrivaara) perustaa Jyväskylään ilmaislehden Jyväs-Jussi, myöhemmin Suur-Jyväskylän Lehti.
1959:  Kalevan uusi 32-sivuinen rotaatio painaa 36 000 lehteä tunnissa.
1959:  Aamulehti hankkii kuvalaattakoneen.
1959:  Savon Sanomat järjestää omia sunnuntaikantovuoroja muun muassa Kotalahteen, Leppävirralle, Joroisiin, Juvalle, Pyhäsalmelle ja Rautavaaralle.
1959:  Kalle Holmberg kirjoittaa Länsi-Savon nuorten liitteeseen kirja-arvosteluja nimimerkillä Horatius ja 1961 teatteriarvosteluja Jyväskylän Ylioppilaslehteen.
1959-62:  Kirjailijan Väinö Linna (1920-92) trilogia Täällä Pohjantähden alla ilmestyy.  Jussi Koskela tuumaa Akselille sanomalehdistä: Kirjoitellaan päivät ihmisille turhanaikaisia ja ehtoisin juodaan tyhmien rahat.
1959:  Uusi Suomi ostaa Kauppalehden.
1960 mennessä:  Vietnamin Demokraattisessa Tasavallassa ilmestyy kuusi päivälehteä, joista viisi Hanoissa: Työväenpuolueen Nhân dân - Kansa, Thoi Môi - Uusi Aika, Hanoi hang ngay - Hanoin Päivälehti, Tan Viêt Hoa - Uusi Vietnam ja Uusi Kiina, Thu dô - Pääkaupunki ja Haiphong kiên thiêt - Haiphong rakentaa.  Muita sanoma- ja aikakauslehtiä ilmestyy satakunta.  Joukossa on kiinan-, englannin-, ranskan- ja venäjänkielisiä lehtiä.
1960-luku:  Undergroundlehtiä ovat New Yorkissa East Village Other sekä kalifornialaiset Berkeley Barb ja Los Angeles Free Press.  Yhdysvalloissa perustetaan 1966 maanalainen mediayhtiö Underground Press Syndicate, johon kuuluu viisi lehteä edellä mainitut niiden joukossa.  Yhtiöön kuuluu 1974 yli 200 jäsenlehteä ympäri maailman.  Yhtiö muuttaa nimensä Alternative Press Syndicateksi.
1960-luku:  Australissa Melbournessa ja Sydneyssä sodan jälkeen syntyneiden ilmaisjakelulehtien jälkeen yhä useampi lehti muuttuu maksuttomaksi.
1960-luku:  Kuwaitissa ilmestyvät lehdet al Ra'y al Amm - Yleinen Mielipide, Akhbar al Kuwaiy ja al Siyassah.
1960-luku:  Nepalissa ilmestyy 12 sanomalehteä.
1960-luvun alku:  Stanley Cohen tutkii englantilaista nuorisojengien ympärille syntynyttä mediapaniikkia.  Hän erottaa useita tapoja, joilla tiedotusvälineet vääristävät todellista ilmiötä sitä paisuttelemalla.  Samaa tapausta käsitellään useaan otteeseen, yksittäiset tapaukset otetaan todistamaan tilanteen vakavuutta, käytetään yleistävää monikkoa, värikästä ja tunnepitoista kieltä ja lopulta ongelma kiteytyy kirjoittelun osoittamiin tunnusmerkkeihin.
1960-luku:  Yhdistys Lahden vapaa-ajattelijat  tarjoaa paikalliseen sanomalehteen maksullista ilmoitusta, jossa sanotaan: "säästä veroja, eroa kirkosta", mutta sitä ei oteta vastaan.
1960-luku:  Suomessa journalistisessa (toimituksellisessa) kumouksessa pääsee valtaan diivasooloilu.  Lähes jokaisessa sanomalehden toimituksen kommenttitekstissä ja kolumnissa komeilee kirjoittajan nimi ja valokuva apinaluukussa.  Ennen vain päätoimittajalla tai -toimittajilla oli apinalaatikko, mutta kuvatta.
1960-luku:  Uusi Suomi koettaa markkinoida Kauppalehteä iltapäivän laatulehtenä.  Havaitaan 1960-luvun lopulla kannattavammaksi jakaa Kauppalehti postin mukana aamupäivisin toimistoihin.
1960-luku:  Tampereen Kirjapaino (Aamulehti) hankkii Nokian Uutisten osakkeita.
1960:  Kiinalainen Kansan Lehti sanoo: "Lehdistö on puolueen lojaalit silmät, korvat ja kieli" sekä "Tärkeä silta puolueen ja joukkojen väliselle päivittäiselle yhteydelle ja puolueen voimakas työkalu vallankumouksellisen taistelun ja rakennustyön ohjaamisessa".
1960:  Lehdistö saa vettä myllyynsä, kun Neuvostoliitto ampuu ilmatilassaan alas yhdysvaltalaisen vakoilukoneen U2.  USAn hallitus kieltää ensin koneen tarkoituksen ja tehtävän, mutta joutuu myöntämään, kun NL esittää koneen lentäjän ottamia valokuvia NLn tukikohdista.
1960:  Thaimaassa ilmestyy 20 päivälehteä, joista 14 thaiksi, kaksi englanniksi ja neljä kiinaksi.
1960:  Egyptissä lehdet Al Ahram, Akhbar El Yom, Rose El-Youssef ja Dar El Hilal siirretään Arabisosialistiselle liitolle.
1960:  Nigerin ensimmäinen ja pitkään ainoa päivälehti Le Temps du Niger monistetaan hektografilla ja painetaan 1966 alkaen.
1960:  Zambiassa Lusakaan perustetaan African Mail, josta tulee 1962 Central African Mail.  Zambian hallitus ostaa 1965 lehdestä 51 prosenttia ja antaa sille nimen Zambia Daily Mail.
1960:  Somalian itsenäistyessä maassa ilmestyy yksi päivälehti Il Corriere della Somalia.  Se perustettiin 1950.
1960:  UNESCOn mukaan maailman 30 000 sanomalehdestä julkaistaan 2/3 korkean elintason maissa.  Päivälehtiä on 8000, joiden 253 miljoonan yhteislevikistä Euroopan osuus on 163 miljoonaa.  Koko Afrikan päivälehdistön yhteislevikki on 2,7 miljoonaa kappaletta.
1960:  USAn kansantulosta käytetään 3-4 prosenttia mainontaan.  Yhdysvaltalaisen taloustieteilijän AH Hansen mukaan joukko kielteisiä piirteitä yhdysvaltalaisen talouden kehityksessä "voidaan selittää nykyisen mainonnan vaikutuksella USAn väestön tarpeiden luomiseen.  Huomattava osa USAn tuotannollisista resursseista käytetään keinotekoisesti luotujen tarpeiden tyydyttämiseen".  Porvarillisen ideologian valtti ideologisessa taistelussa on houkuttelu "uusilla esineillä", elintasosymboleilla, joita propagoidaan laajasti mainonnalla ja niin sanotulla massakulttuurilla.
1960:  Lontoossa News Chronicle lakkaa ilmestymästä.
1960:  SDPn Työn Voima lopetetaan Jyväskylässä.
1960:  Turun Sanomat ottaa käyttöön GOSS-rotaation, jossa on automaattiset rullanvaihtajat.
1960-63:  Suomessa käytetään rahaa ilmoitteluun eri aloilla miljoonissa markoissa: ravinto- ja nautintoaineet 43, toilettitarvikkeet ja kosmeettiset aineet 22, pukineet, trikootuotteet, asusteet 21, moottoriajoneuvot ja -tarvikkeet 17, radiot, televisiot, kellot 15, lääkkeet, sairaanhoitotarvikkeet 15 ja kotitalouskoneet, taloustavarat 14.
1960:  Christer Kihlmanin (1930-) lehtiromaani Se upp Salige - Varo autuas 1961 sijoittuu Loviisaan tai Porvooseen.
1960:  Riihimäen Sanomien toimitiloissa syttyy tulipalo, joka tuhoaa lehden arkistoja, konttori- ja toimitustiloja.
1961-63:  Presidentillä John F Kennedy on hyvät suhteet lehdistöön ja hän pystyy käyttämään lehdistöä kansallisen politiikan välikappaleena Laosin, Berliinin, Kuuban ja Vietnamin kriiseissä.  Lehdistö on presidentin hallinnassa.
1961:  Argentiinalainen tutkiva toimittaja Rodolfo Walsh toimiessaan Kuubassa sieppaa ja purkaa CIAn teleksin, josta Sikojen lahden maihinnousun suunnitelma paljastuu.  Fidel Castro saattaa varautua maihinnousuun ja puolustautua.  Walsh kuolee 1977 Buenos Airesissa sotilaiden luoteihin.
1961:  Gabonissa Agence Gabonaise d'Information alkaa julkaista hektografilla monistettua lehtistä Bulletin Quotidien de L'Agence Gabonaise d'Information.
1961:  Gabonin ensimmäinen painettu lehti Patrie Gabonaise perustetaan.  Sitä julkaisee Gabonin presidentti Leon M'Ba.
1961:  Kuwaitissa alkaa ilmestyä englanniksi Kuwait Times.
1961:  Vanuatussa (ennen Uudet Hebridit) aletaan viikoittain julkaista lehteä Bulletin d'Information de la Résidence.
1961:  Le Monde kirjoittaa NATOsta: "Sotilasliiton perustava eriarvoisuus muuttaa sen enemmän tai vähemmän peitellyksi protektoraatiksi, missä kansallistunteen korostaminen ei riitä korvaamaan kasvavaa riippuvuutta."
1961:  Matti Kurjensaari kirjoittaa sanomalehdistöstä ja yleisestä mielialasta: "Miten maailman tapahtumat heijastuvat meille?  Valtalehdistö ottaa vaistomaisesti kansainvälisen konservatismin kannan.  Kulttuuriliberaaleja lehtiä on vähän.  Ehkä Ylioppilaslehden kasvava levikki johtuu juuri siitä.  Yleinen mielialamme on monta piirua enemmän oikealla kuin esim Ruosin".
1961-78:  Paikallislehti Espoon Sanomat ilmestyy.  Sitä alkaa kustantaa uutistoimisto- ja kirjapainomies Lauri Kuntijärvi ja painaa Tapiolan painossaan, kun Nurmijärven Sanomat (perustettu 1961) lähtee hänen painostaan pian muualle.
1961:  Turun Sanomat julistautuu riippumattomaksi irrottautumalla Suomen kansanpuolueesta (entinen edistyspuolue).  Irja Ketonen tuli 1955 toimitusjohtajaksi.
1961:  Paikallislehti Kangasniemen Kunnallislehti ostaa polkupyörän.
1961:  Suomessa eräät mainostoimistot teettävät ensimmäisen lukijatutkimuksen, jossa kartoitetaan sanoma- ja aikakauslehtien lukijakuntia.  Tämä Puolueeton Tutkimus PT toistetaan aluksi kahden vuoden välein.  Tutkimuksesta kehittyy Kansallinen Mediatutkimus KMT.
1962:  Sunday Times-lehti julkaisee Englannin ensimmäisenä lehtenä värillisen liitteen.  Pian Daily Mirrorissa on väriliite.
1962:  Maltalainen päivälehti L'Orizzont alkaa ilmestyä.  Sitä julkaisee Yleinen työläisten liitto.
1962:  Algeriassa ilmestyy itsenäisyyden koitettua ranskalaisten La Dépêche d'Algérie, kommunistien Alger Républicain, Front de Liberation Nationalen arabiankielinen Al Shaab - Kansa ja Le Peuple.
1962:  Mosambikissa Joao Reis ja edistykselliset perustavat lehden Tribuna.
1962:  Lesothon hallitus alkaa julkaista kaksikielistä (sesotho ja englanti) lehteä Lesotho Times.
1962:  Kap Verden Praiassa alkaa ilmestyä O Arquipelago.
1962:  Jemenissä alkaa ilmestyä maan ensimmäinen päivälehti.
1962:  Yhdysvaltalainen Richard Milhouse Nixon ei peruuta lehtitilausta.  Hän haluaa lukea, mitä vastustajat sanovat.
1962:  Helsingin nuorisofestivaaleihin Hufvudstadsbladet suhtautuu puolueettomasti sekä SKDLn, SKPn ja TPSLn lehdistö myönteisesti.  Vaikeneminen ei estä Suomen Sosialidemokraattia, Uutta Suomea ja Helsingin Sanomia painamasta lehtipainoissaan maksua vastaan festivaalien virallista lehteä Helsinki Youth News.  CIA ja USAn hallitus sekä Englannin hallitus päättävät järjestää vastafestivaalin.  Independent Research Service IRS julkaisee nuorisofestivaalin vastaista lehteä Festival's Free Tribune kolmella kielellä.  Lehden painos on 30 000, ja sen päätoimittajana on tuleva Turun kaupunginjohtaja Juhani Rinne.  Suomalaiset ottavat lehteä jaettavaksi, mutta laittavat lehtinipun roskakoriin tai paperinkeräykseen.
1962:  Suomen Pientalonpoikain puolueen SPP lehti Suomen Uutiset alkaa ilmestyä.  Sen edeltäjä on Pientalonpoika.
1962:  Maaseudun Sanomat lakkaa Haapajärvellä.
1962:  Jyväskylässä alkaa ilmestyä Keski-Suomen Iltalehti.  Se on 1924 perustettu kokoomuslehti, joka ilmestyi Sisä-Suomi-nimisenä 1952 saakka ja sitten Jyväskylän Sanomat -nimellä 1962 asti.
1962:  Kemin Ilmoituslehti alkaa ilmestyä.  Lehti saa 1980 nimen Lounais-Lappi.
1962:  Maalaisliittolainen Ilkka muuttaa Vaasasta Seinäjoelle.
1962:  Toimittajat Eero Ahola ja Orvo Mäkelä perustavat paikallislehden Karkkilan Tienoo.  Eero Ahola perustaa 1963 Karkkilan Kirjapainon, joka 1976 alkaen on Karprint.
1962:  Jürgen Habermas sanoo, että porvaristo on jakanut asiat julkisiin ja epäjulkisiin, asioihin joita kuuluu ja asioihin joita ei kuulu käsitellä esimerkiksi joukkotiedotuksessa.  Julkisen vallan eli valtion ja kunnan asiat ymmärretään julkisiksi, sillä porvaristo pitää välttämättömänä valvoa valtion toimia, jotka se näkee mahdolliseksi uhaksi omille eduilleen.  Silti julkisella puolella julkisuusperiaate ei toteudu hyvin.  Yksityisten yritysten asiat ymmärretään epäjulkisiksi.  Työväenliike vaatii julkisuusperiaatteen korkea-asteista toteuttamista niin julkisen kuin yksityisen puolen asioissa.
1962:  Antero Okkonen julkaisee kirjan Toimittajan työ.
1963:  Neuvostoliitossa julkaistaan 6791 sanomalehteä, joiden yhteinen kertapainos on 84 miljoonaa kappaletta, kun 1913 julkaistiin 1055 sanomalehteä yhteispainokseltaan 3,3 miljoonaa.  Suurimpia lehtiä ovat Pravda, Izvestija, Komsomolskaja pravda - Komsomolin totuus, Pionerskaja pravda - Pioneerin totuus, Trud - Työ, Selskaja Zhizn - Maaseudun elämä, Ekonomitsheskaja gazeta - Taloudellinen sanomalehti ja Krasnaja zvezda - Punatähti.
1963-88:  Irlantilainen Douglas Gageby on dublinilaisen lehden Irish Times päätoimittaja.  Hän koettaa rakentaa siltaa Pohjois-Irlantiin, elvyttää lehden toimiston Belfastissa, käsittelee ympäristökysymyksiä, sosiaalisia ja terveydellisiä epäkohtia ja julkaisee kirjoitussarjan ehkäisystä, vaikka sensuuri voisi lakkauttaa lehden.
1963:  Italialainen kustantamo Rizzoli Publicita järjestää ensi kertaa vuosittaisen kilpailun Euroopan parhaista sanoma- ja aikakauslehti-ilmoituksista.  Mainonnan Euroopan kisoihin osallistuu satoja mainostajia ja tuhansia ilmoituksia.  Max Factor pitää ilmoituskilpailuja Hollywoodissa.  Kansainvälinen mainostoimistojärjestö International Markets Advertising IMA järjestää kilpailuja vuosikokouksensa yhteyteen.
1963:  Syyriassa Baath-puolue ottaa vallan, ja seitsemän sanomalehteä perustetaan 1980 mennessä.
1963:  Marokossa perustetaan arabiankielinen lehti Al Anba.
1963:  Algeriassa Front de Liberation Nationale alkaa julkaista viikkolehteä Révolution Africaine.
1963:  Lordi Northcliffen perustama International Publishing Corpration IPC perustaa Trinidad ja Tobagoon lehden Daily Mirror.
1963:  Kansan Työ ja mikkeliläinen Vapaus yhdistetään sosiaalidemokraattiseksi lehdeksi Saimaan Sanomat.  Se lopetetaan 1985.
1963:  Etelä-Saimaasta eläkkeelle jäänyt toimittaja Lauri Penttilä perustaa paikallislehden Luumäen Lehti.  Hän myy 1975 lehden toimittajalle Hilkka Tuuva ja kunnansihteerille Saara Ihalainen.
1963:  Leo Tolosen yritys Itä-Suomen Lehtihuolto julkaisee Enossa paikallislehteä Pielisjokiseutu ja 1968 Outokummunseutua.
1963:  Kokkola-lehti (perustettu 1898) muutetaan ilmaiseksi koteihin jaettavaksi kaupunkilehdeksi.
1963-64:  Lehtimiehet julkaisee valtakunnallista ilmaisjakelulehteä Katupeili.
1963:  Kokoomuslainen Lahti kuolee.
1964:  Rupert Murdoch (1931-) perustaa Australian-lehden ja myöhemmin keltaisia lehtiä.
1964:  Labour-mielinen Daily Herld lakkaa ilmestymästä Englannissa.
1964:  Ensimmäisenä englantilaisena päivälehtenä Newcastle Sunday Sun julkaisee tuoksuvan kokosivun ilmoituksen.  Se on saippuamainos, jota varten valmistettiin saippuan tuoksuesanssia sisältävä painoväri.
1964:  Maltassa alkaa ilmestyä Daily News.
1964:  Tongassa alkaa ilmestyä kuvitettu viikkolehti The Chronicle hallituksen tukemana.
1964:  Etelä- Rhodesiassa (Rhodesia, Zimbabwe) kielletään mustien lehdet kuten African Daily News, Salisbury African Weekly ja African Eagle poliittisista syistä.  Hallitus perustaa mustille päivälehden African Times, jonka painos on 100 000.  Afrikkalaisten kiinnostuksen puutteen vuoksi lehti joutuu lopettamaan muutaman numeron jälkeen.
1964:  Botswanassa alkaa ilmestyä Bechuanaland Daily News, myöhemmin Botswana Daily News.
1964:  USAn juutalainen toimittaja David Halberstam (1934-2007) saa Pulitzer-palkinnon kirjoituksistaan Vietnamin sodasta.  Hän oli 1955 lehdessä Daily Times Leader (West Point, Mississippi) ja 1950-luvun lopusta 1960-luvun alkuun lehdessä The Tennessean (Nashville, Tennessee), jossa kirjoitti kansalaisoikeusliikkeestä.  Sitten hän oli The New York Timesin sotakirjeenvaihtajana Vietnamissa.  Halberstamin kirjoitukset raivostuttivat John F Kennedyn, joka pyysi lehteä poistamaan Halberstamin Vietnamista.  Hän oli silminnäkijänä, kun buddhalainen munkki Thíc Quang Dúre poltti itsensä.
1964-85:  Englantilainen Etelä-Rhodesiassa (Rhodesia, Zimbabwe) elänyt kirjailija Doris Lessing (syntyjään Taylor) (1919-) kuvaa teossarjassaan Children of Violence - Väkivallan lapset nuorta Marthaa, joka levittää mustille tarkoitettua Vahtikoira-sanomalehteä.  Lessing on 1950-luvun lopulla perustetun New Left Review -lehden ydinjoukkoa.
1964:  Islantilainen etnologi Vilhjálmur Stefánsson (1879-1962): Mikä on ero epäeettisen ja eettisen mainonnan välillä?  Epäeettinen mainonta käyttää valheita huijaamaan yleisöä; eettinen mainonta käyttää totuutta huijaamaan yleisöä.
1964-73:  Suomalaiset kansandemokraattiset (SKDL ja SKP) lehdet käsittelevät Neuvostoliittoa koskeneita asioita kriittisesti, vaikka lehtien toimittajat asennoituvat sosialistiseen naapurimaahan myötämielisesti.  Näin päättelee filosofian lisensiaatti Aimo Ruusunen 2008 tarkastetussa väitöskirjassaan Todeksi uskottua. Kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973.  Ruusunen on porilaisen Satakunnan Työn päätoimittaja.
1964:  Kokkolalainen Keski-Pohjanmaan Kirjapaino perustaa Ylivieskaan paikallislehden Jokiseutu ja hankkii 1960-luvun lopulla Lestijokiseudun Kannuksesta.  Lehdet eivät ole pitkäikäisiä.
1964-69:  Aarre Ylhävaara perustaa paikallislehden Hankasalmelle, Rantasalmelle ja Heinävedelle, mutta luopuu Keuruun lehdestä.
1964:  Kustannusliike Erkki Paakkinen perustaa paikallislehden Puruvesi ja julkaisee Savonlinnassa lehteä Linnapässi, jonka aineisto on osaksi yhteistä Puruveden kanssa.  Linnapässi yhdistetään 1965 Puruveteen.
1964:  Lammilainen Seppo Saartama perustaa kaupunginosalehden Lännen Sanomat Helsingin Munkkiniemeen, mutta se ei elä koko vuotta.
1964:  Kustannusyhtymä Pirkanmaa julkaisee paikallislehteä Vesilahti ja Lempäälässä lehteä Pirkanmaa, mutta nämä sulautetaan 1965 toisiinsa.
1964:  Eero Kuoppa perustaa Janakkalaan paikallislehden Kotokulma ja 1967 Hausjärvelle lehden Hämeenkulma, jonka myy pian.
1964-67:  Pankinjohtaja Tauno Suomela (-1969) julkaisee paikallislehteä Laukaa-Konnevesi ja on päätoimittajana lehdessä.
1964:  Paikallislehden Suupohjan Sanomat pääomistaja Jorma Kiuasperä Kristiinankaupungista ryhtyy kustantamaan Noormarkussa ilmestyvää Luoteis-Satakuntaa.
1964:  Kaupunkilehti Lappeenrantalainen perustetaan.  Etelä-Saimaan Kustannus ei vastaa lehden painotarjouspyyntöihin.
1964:  Uuden Suomen toiseksi päätoimittajaksi kutsutaan Kauppalehdestä Pentti Poukka Eero Petäjäniemen (päätoimittaja 1956 lähtien) päällystakiksi poliittista linjaa vetämään, sillä Petäjäniemeä syytetään horjuvuudesta ja kokoomuksen vastaisuudesta.  Presidentti Urho Kekkonen närkästyy nimityksestä.  Uuden Suomen talous heikkenee ja levikki laskee, joten Uuden Suomen toimitusjohtaja Osmo Oittinen joutuu 1970 luopumaan tehtävästään.  Kekkonen lähettää 1971 Poukalle kirjeen, jossa ihmettelee lehden jatkuvaa ärhäköintiä itseään vastaan.  Kekkonen lähettää 1974 vuorineuvos Paavo Honkajuurelle (Rauma-Repola) kirjeen, jossa kertoo yllättyneensä, että Suomen Kuvalehden mukaan Honkajuuri on Uuden Suomen johtokunnan jäsen.  Kekkosen mielestä sopii huonosti yhteen, että Honkajuuri tekee hyödyllisiä kauppoja Neuvostoliiton kanssa, mutta on samanaikaisesti karsaimmin Neuvostoliittoon suhtautuvan sanomalehden johtokunnassa.  Kekkonen lähettää kirjeitä myös Aamulehdelle.  Elinkeinoelämä yrittää pelastaa 1976 Uuden Suomen laajentamalla lehden omistuspohjaa ja irrottamalla lehti kokoomuksesta.  Yhtiön johtajaksi kutsutaan Hymyä ja Yhtyneitä Kuvalehtiä saneerannut päätoimittaja Jorma K Virtanen, Uuden Suomen ensimmäiseksi päätoimittajaksi nimitetään Teollisuuden Keskusliiton tiedotusjohtaja Johannes Koroma ja toiseksi päätoimittajaksi Virtasen aisapari Suomen Kuvalehden päätoimittaja Juha Numminen.  Uusi Suomi siirtyy 1980 eurokokoon ja saa oman kirjapainon.  Lehti siirtyy 1988 Aamulehti-yhtymään.
1964:  Kokoomuslainen Uusi Aura kuolee Turussa.
1964:  Hufvudstadsbladet hankkii uuden rotaation.
1965:  Neuvostoliitossa ilmestyy harvoin ilmestyvät mukaan lukien 7687 erilaista sanomalehteä, joista 23 keskuslehteä, 154 yleisliittolaista lehteä, 258 aluelehteä, 95 autonomisen tasavallan lehteä, 566 kaupunkilehteä, 2388 piirilehteä, 2769 ammattilehteä ja 1434 kolhoosilehteä.  Muulla kuin venäjänkielellä ilmestyy 1826 lehteä, mutta 110 kansasta vain 58 kansaa voi lukea lehtiä omalla kielellään.
1965:  Neuvostoliitossa painetaan 4800 varsinaista sanomalehteä 77 miljoonan kappaleen yhteispainoksena.  Lehdistä 3800 on venäjänkielisiä ja loput 56 muulla kielellä.  Suurimpia lehtiä ovat Pravda 6,7 miljoonan levikillä, Izvestija 5,4, Komsomolskaja Pravda 3,9, Selskaja Zhizn ja Sovetskaja Rossija 2,4 sekä Pionerskaja Pravda 6 miljoonaa kappaletta.  Pravdaa ja Izvestijaa ilmestyy 2-3 painosta päivän mittaan.
1965:  Kuubassa perustetaan lehti Granma - Isoäiti (huvijahti, jolla Fidel Castro kapinallisineen siirtyi 1956 Meksikosta Kuubaan) yhdistämällä La Revolución (perustettu 1959 Movimiento 26 del Julion - Heinäkuun 26. päivän liikkeen äänenkannattajaksi) ja Hoy - Tänään.  Muita lehtiä ovat Nuorten kommunistien liiton iltalehti Juventud Rebelde - Kapinallinen Nuoriso, Kuuban työläisten keskusliiton Los Trabajadores - Työläiset, Kuuban naisten liiton Mujeres ja urheilulehti El Deporte.
1965:  The Pyongyang Times alkaa ilmestyä Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa KDKT.  Se leviää sataan maahan.
1965:  Yhdysvalloissa Hearstin konserni taantuu.  Los Angelesissa vuodesta 1948 ilmestynyt Mirror ja jo vuodesta 1903 ilmestynyt Examiner lopetetaan ja yhdistetään yhtymän muihin sanomalehtiin.  Randolph Hearstin kuoleman 1951 jälkeen on seitsemän päivälehteä ja yksi uutistoimisto kuollut.  Yhdysvalloissa lehtien lukumäärä vähenee, mutta suurten lehtien levikki kasvaa.  Hearstin konsernin päivälehtien luku on 15, sillä on aikakauslehtiä 20, radio- ja televisioasemia kuusi.  Se on suurin kuvasarjasyndikaatti.  Lehdistä seitsemän ilmestyy Lontoossa.
1965:  Martiniquen toiseksi päivälehdeksi perustetaan France-Antilles.
1965:  Marokossa perustetaan ranskankielinen lehti L'Opinion.
1965:  Maakansa muuttuu Suomenmaaksi samalla kun maalaisliitosta tulee keskustapuolue, ja 1967 sen päälehden asema virallistetaan.
1965:  Turun Sanomat ostaa Forssasta pari vuotta ilmestyneen paikallislehden Lounaiskulma, mutta muuttaa sen ilmaislehdeksi.
1965:  Kellokas perustetaan Hyrylään.
1965:  Helsingin yliopiston kirjasto julkaisee Suomen sanomalehdistön bibliografian 1771-1963.
1965:  Suomenruotsalainen kirjailija Marianne Alopaeus (1918-) lausuu romaanissaan Mörkrets kärna - Pimeyden ydin 1966 myrkyllisiä mietelmiä Hufvudstadsbladetista.
1965-73:  Tiedotusopin professori Pertti Väinämö Hemánus (1934-) kirjoittaa kolumneja suureen maakuntalehteen keskimäärin kaksi viikossa.  Otsikko on Näkökohta, jonka vieressä on Hemánuksen kuva.
1965:  Tanssija ja koregrafi Jorma Uotinen (1950-) on kesätyössä lehdenjakajana Porissa.
1965:  Suomessa on 1532 lehteä, jotka ilmestyvät vähintään neljä kertaa vuodessa.  Sanomalehtiä on 1967 vain 94, joista poliittisia on 58 ja kaupallisia eli porvarillisia 36.
1966:  Englannissa kommunistinen Daily Worker ottaa nimekseen Morning Star.  Lehden broadsheet-koko vaihdetaan 1984 12-sivuiseen tabloidiin.  Kaupalliset yritykset boikotoivat lehteä eivätkä ilmoita sen sivuilla.  Lehti on ammattiliittojen ilmoituskanava.
1966:  USAssa perustetaan Underground Press Syndicate.
1966:  Washington Post arvioi, että Indonesiassa Suharto tapattaa puoli miljoonaa ihmistä, kun hän käskee etsiä CIAn tappolistan mukaiset vasemmistolaiset.
1966:  Englannissa ilmestyy 114 sanomalehteä, kun niitä 1921 ilmestyi 169.
1966:  Göteborgs-Postenin levikki on 300 000.  Stockholms-Tidningen kuolee 1966, mutta sosiaalidemokraattinen puolue ja LO alkavat 1981 julkaista uutta lehteä Stockholms Tidningen.  Puolueen Arbetet-lehden levikki 1981on yli 100 000.
1966:  Lontoon Fleet Street kuvailee muusikkoa, laulajaa, säveltäjää, sanoittajaa ja autenttista neroa Jimi Hendrix - Johnny Allen Hendrix (1942-70) popin villimieheksi tai borneolaiseksi villiksi.  Eräs Lontoolainen lehti kertoo hänestä otsikolla Mau Mau.  Daily Mirror yrittää 1967 liittää Flower Powerin tuhoon ja väkivaltaan, jonka tunnuskuva on Jimi Hendrix.  Lehdistö esittää hänet vaaralliseksi englantilaiselle kulttuurille.  San Franciscon The Oracle ja Los Angelesin Free Press antavat Montereyn festivaaleille tukensa.  Siellä maanalaiset sanomalehdet saavat samat edut kuin valtalehdet.  Sunday Mirror kirjoittaa 1968 Hendrixistä otsikolla Villimies.  Siihen on liitetty Hendrixin vääristelty valokuva, joka muistuttaa apinaa Englannin armeijan univormussa.
1966:  Ranskassa Jean-Louis Servan-Schreiber perustaa talouslehden L'Expansion.
1966:  Kreikkalainen Vassilis Vassilikos (1933-) julkaisee romaaninsa Z, joka kielletään 1967.  Romaani ilmestyy Pariisissa uudelleen ja käännetään useille kielille muun muassa suomeksi 1968.  Salonikissa tapahtui 1963 vasemmistolaisen kansanedustajan Lamrakis poliittinen murha.  Tapahtuman pahoinpidelty silminnäkijä pakeni paikallisen oikeistolehden toimitukseen.  Porvarillinen lehdistö leimasi murhan komministien provokaatioksi.  Lehtimies Antoniou tutki asiaa.
1966-94:  Afrikan Kansalliskongressin ANC lehti Mayibuye ilmestyy.
1966:  Jemenissä Taizzissa alkaa ilmestyä päivälehti (paitsi perjantaisin) Al Akhbar.
1966:  Etelä-Koreassa ilmestyy 33 sanomalehteä.
1966:  Ruotsalaisen kirjoittajakaksikon Maj Sjöwall (1935-) ja Per Wahlöö (1926-75) romaanissa Mannen som gick upp i rök - Mies joka hävisi savuna ilmaan 1981 komissario Martin Beck saa selvittääkseen sensaatiohenkisen tukholmalaislehden toimittajan Alf Matson katoamisen Unkarin-matkallaan.  Matson paljastuu huumekuriiriksi, ja lehtimiehet yleensä juopporentuiksi.  Heidän romaanissaan Polismördaren 1974 - Poliisimurha 1981 lehtimiehet esitetään kielteisessä valossa, häiritsevänä riesana poliisin työskentelyssä.
1966:  Vaasa luopuu Laihialla Kunnallislehti Kyrönmaan osakkeista
1966:  Kaupunkilehdet Porin Lehti (1970 Uusi Porin Lehti) ja Pohjois-Kymenlaakso Kouvolassa alkavat ilmestyä.
1966:  Kokoomuslainen Kajaani kuolee.
1966:  Oulaistelainen paikallislehti Pyhäjokiseutu perustaa Paavolaan (sittemmin Ruukki) lehden Siikajokilaakso.
1966:  Keskustalainen Etelä-Saimaa siirtyy Lappeenrannassa Suomen ensimmäisenä päivittäin ilmestyvänä sanomalehtenä offsetpainatukseen.  Lehti perustaa paikallislehden Joutseno, kun Joutsenoon suunnitellaan paikallislehteä.
1966:  Helsingin Sanomat tukee Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP toimintaa ennen vaaleja päätoimittajan Pauli Burman mukaan.
1967:  Päivälehtien levikki 1000 asukasta kohti: Afrikka 11, Pohjois-Amerikka 238, Etelä-Amerikka 65, Aasia 42, Eurooppa 258, Oseania 296 ja Neuvostoliitto (arvio) 295.
1967:  Lontoon The Times ilmestyy väripainoksena ensimmäisen kerran koko pitkän olemassaolonsa aikana.  Väriä on neljällä ilmoitussivulla.  Lehti julkaisee myös liitteen asbestin erinomaisuudesta suuren asbestiyrityksen aloitteesta.
1967:  Yhdysvalloissa julkaistaan 1751 sanomalehteä eli kaksi enemmän kuin 1945.  Niiden yhteinen päivittäinen painos on yli 60 miljoonaa.  Ne saavat vuosittain 2,2 kertaa enemmän ilmoitustuloja kuin myyntituloja.  New Yorkissa ilmestyy viisi englanninkielistä sanomalehteä ja yksi saksankielinen.  1930-luvulla ilmestyi 12 englanninkielistä ja 40 muun kielistä sanomalehteä.  Latomon ja painon kustannukset ovat kohonneet huomattavasti 1945 jälkeen.  Keskiluokkaista väestöä on muuttanut suurkaupunkien esikaupunkeihin.  Vain 18 suurkaupungissa on keskenään kilpailevia sanomalehtiä.
1967:  Pariisilainen sanomalehden liitelehti France-Soir 94 on Ranskan ensimmäinen kokonaan valoladonnalla ja rullaoffsetissa tehty jokapäiväinen lehti.  Kirjapaino on Primedit Richir.
1967:  Biafra Newsletter perustetaan.
1967:  Paraguayssa perustetaan lehti ABC Color.
1967:  Bahrainissa Abdulla Mardi alkaa julkaista arabiankielistä lehteä Akhbar al Khalij.
1967:  Kuuden päivän sodan aikana ilmestyy bagdadilaisissa ja kairolaisissa lehdissä juutalaisvastainen karikatyyri, jossa Daavidin tähdellä kuristetaan juutalaista.  Teksti: Ohjeita Daavidin tähden käyttämiseksi.
1967:  Suurtulipalo tuhoaa Madridin keskustassa Espanjan suurimman sanomalehden ABC toimitalon pääosan.  Madridin sanomalehtiyhtiöt tarjoavat kirjapainonsa ABC-lehden käytettäväksi, jotta lehti pääsee edelleen ilmestymään.
1967:  Yhdysvaltalainen William Blum perustaa USAn ulkoministeriöstä erottuaan 1967 seitsemän muun kanssa underground-sanomalehden Washington Free Press, joka ilmestyy viikoittain.  Lehti vastustaa Vietnamin sotaa.
1967:  Keskustapuolueen pää-äänenkannattajaksi nimitetään Suomenmaa, entinen Maakansa.
1967:  Iisalmen Sanomat hankkii kokoomuslehden Savo omistaman lehden Salmetar, joka muutetaan paikallislehdeksi.  Yhtiö perustaa 1970 Lapinlahdelle paikallislehden Matti ja Liisa.
1967:  Pentti Salmelin julkaisee teoksen Uutinen ja lehtimies.
1967:  Kuusankosken Kirjapainon johtokunnan puheenjohtaja Olavi Pennala kirjoittaa Kuusankosken Sanomissa, että paljastunut kavallus on harmittava yhtiön toiminnan kannalta.  Lohdullisena piirteenä on todettava, että kavallusten määrän nouseminen kymmeniin tuhansiin markkoihin todistaa yrityksen olevan liiketaloudellisesti terveellä pohjalla.
1968:  Kreivitär Marion Donhoff kohoaa hampurilaisen Die Zeitin päätoimittajaksi ja 1973 kustantajaksi.  Hän lähti 1945 ratsastamaan länteen Friedrichsteinista Königsbergin (Kaliningrad) läheltä.
1968:  Saksan Demokraattisen Tasavallan DDR päivälehti Neues Deutschland siirtyy maailman ensimmäisenä suurena sanomalehtenä hajakeskitettyyn painamiseen offsetmenetelmällä.  Painokone on Plamag Plauen -tehtaiden 19 metriä pitkä, kahdeksan metriä korkea ja neljä metriä leveä Hyperset 1700 rakennussarjaperiaatteen mukainen offsetkone.  Sen nopeus on 25 000 sylinterikierrosta tunnissa, joka vastaa 50 000 kaksiväristä kahdeksansivuista lehteä tunnissa.  Berliinissä ladotaan teksti ja valmistetaan kuvat.  Taitetut sivut lähetetään kuvalennättimellä Dresdeniin, Halleen ja Rostockiin.  Sillä voi lähettää nopeutensa ansiosta myös viikkolehtiä, liitteitä, kirjoja ja esitteitä.  Tähän asti offsetia on käytetty pienten päivälehtien painamiseen.
1968:  Sanomalehtien kymmenen suurinta ovat: Izvestija levikki 8,3 miljoonaa Moskovassa, Asahi Shimbun 8,1 Tokiosssa, Yomiuri Shimbun 7,2 Tokiossa, Pravda 7,0 Moskovassa, News of the World 6,2 Lontoossa, The People 5,5 Lontoossa, Komsomolskaja Pravda 5,2 Moskovassa, Selskaja Zhizn 5,1 Moskovassa, Daily Mirror 5,0 Lontoossa ja Bild-Zeitung 4,5 Hampurissa.
1968:  Sanomalehtien lukumäärä väheni vuodesta 1945 eräissä maissa: Ranska 54 prosenttia, Länsi-Saksa 38, Tanska 51, Ruotsi 39 ja Norja 16 prosenttia.  Suomessa väheneminen vuodesta 1945 on 21 prosenttia.
1968:  Rupert Murdoch (1931-) ostaa lontoolaisen lehden News of the World.  The Daily Herald (levikki 1930-luvulla kaksi miljoonaa) lopetetaan 1960-luvulla ja perustetaan The Sun.  Sen ostaa Murdoch, ja levikki nousee 1980-luvulla 3,8 miljoonaan.
1968:  Hollannissa katolisen työväenliikkeen 1920 perustama de Volkskrant ja sosialistisen vastarintaliikkeen 1941 laittomana aloittanut Het Parool yhdistyvät Perscombinatieksi.  Siihen liittyy 1975 maan alla 1943 aloittanut Trouw.
1968:  Somaliassa ilmestyy 15 aikakauslehteä, joista neljän levikki on yli tuhat.  Lehtiä ilmestyy englannin-, italian-, arabian- ja yksi osmaniankielellä.
1968:  SKPn Uudenmaan piirijärjestö perustaa Helsinkiin Tiedonantajan.  Se ja Kansan Uutiset käyvät keskenään vilkasta sanasotaa.  Tiedonantajaa levitettiin aikaisemmin Uudenmaan piirin tiedotelehtenä Tiedote.  Kansan Uutiset ei julkaissut jäsenten ja marxilais-leniniläisten puoluejärjestöjen kannanottoja ja kirjoituksia, vaan oli yleinen tiedotuslehti.  Kansan Uutiset palautti maksulliset juhla- ja kokousilmoitukset sekä julkaisi jatkuvasti kirjoituksia, joissa puolusteltiin oikeistorevisionistisia katsomuksia.  Työkansan Sanomat lakkautettiin 1956, ja Suomen Kommunistinen Puolue SKP jäi ilman omaa päivälehteä.  Julkaisijan Tiedonantajayhdistys, johon kuuluu kahdeksan piirijärjestöä, puheenjohtajana ovat kansanedustaja Ensio Laine 1969-71, Markus Kainulainen 1971-81 ja Taisto Sinisalo.  Lehden päätoimittajana on aluksi valistussihteeri Tauno Wallendahr, 1969 lakanneen turkulaisen Uuden Päivän päätoimittaja Urho Jokinen 1970-83 ja valtiotieteen kandidaatti Erkki Susi 1984 alkaen.  Tiedonantaja jää käytännössä työväenlehtisetelijärjestelmän ulkopuolelle ja saa vuotuista valtion lehtitukea varsin pienen määrän.
1968:  Kokoomuslainen Uusi Suomi kirjoittaa: "Viime aikoina on pyritty kaikin tavoin luomaan myyttiä Suomen itsenäisyyden 'toisesta merkkipaalusta' joulukuun 6. päivän 1917 ohella.  Tällainen, jopa tärkein merkitys on haluttu antaa päivälle, jolloin Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden.  Siis 31.12.1917 tai 4.1.1918."
1968:  Satakunnan Kirjateollisuus perustaa paikallislehden Kankaanpään Seutu.
1968:  Paikallislehti Kuusankosken Sanomat (perustettu 1960) joutuu lahtelaisen Esan Kirjapainon (Etelä-Suomen Sanomat) haltuun.
1968:  Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaakso perustetaan Kouvolaan.
1968-69:  Sanomalehtien yhteisjakelua perustetaan kahdeksalle paikkakunnalle.  Yhteisjakelua on 12 paikkakunnalla.
1968:  Ja lehtien kauhistuttavat lepakot/ yön rotatioista lentävät päivään./  Havisevat kaartavat kansakunnan kehää/ tukkien silmät ja tukkien suut/ sadan tuhannen runoilijan/ kunkin vuorollaan.  Anja Vammelvuo, Valitut runot, Yksinäinen mies.
1968:  Fil.lis. Osmo Koskelainen Helsingin Sanomissa: Horoskooppeja luetaan kirkkoon kuuluvien keskuudessa enemmän kuin siviilirekisteriin kuuluvien keskuudessa.
1968:  Maakansan toimittaja Olavi Henrikson (1925-) ajoittaa rikosromaaninsa Turha surra toimittajaa partaradikaalien mellakkavuosikymmenelle Helsingin keskustassa sijaitsevaan toimitukseen.
1968:  Max Jakobson kirjoittaa kirjassaan Kuumalla linjalla - Suomen ulkopolitiikan ydinkysymyksiä 1944-68, että sotilaallisista toimenpiteistä neuvotteleminen tapahtuisi vain Suomen pyynnöstä ja siten Suomen oman tarpeen mukaan, pikemmin kuin Neuvostoliiton mahdollisten suurvaltaintressien perusteella.  P Krymov ja N Golovanov vastaavat kritiikissään, että tämä yksipuolinen tulkinta ei vastaa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen kirjainta eikä henkeä.  Presidentti Kekkonen pitää 1969 Paasikivi-Seurassa asiasta puheen, ja keskieurooppalainen lehdistö riehaantuu väittäen Kekkosen sanoutuneen irti Jakobsonin käsityksistä.  Länsisaksalainen lehdistö markkinoi äärioikeistolaisen poliitikon Franz-Josef Strauss kielikukkasen Finnlandisierung - suomettuminen, joka uhkaa Straussin mielestä koko Eurooppaa.
1969:  Oslossa alkaa ilmestyä marxilais-leniniläinen työväenlehti Klassekampen.
1969:  Norjan hallitus päättää alkaa jakaa heikoille lehdille, levikiltään alle 10 000, tukea.  Tärkein suora tuki on tuotantolisä.  Epäsuoraa tukea ovat alennetut postitaksat ja telex-kustannukset, liikevaihtoveron poistaminen, lainat, koulutus- ja tutkimustuki sekä hallituksen ilmoittelu.
1969:  Monacossa ei ilmesty omaa päivälehteä.  Nizzalaiset lehdet Nice-Matin, L'Espoir, Côte d'Azur, Le Patriote ja Le Provencal toimittavat sivuja monacolaisille.
1969:  Eversti Muammar al-Qaddafi ottaa vallan ja perustaa Kansan sosialistisen libyalaisen arabitasavallan, jossa Arabisosialistinen liitto perustaa lehden al-Thawrah - Vallankumous.  Qaddafi ilmoittaa 1970, että hallitus ilmoittelee siinä.
1969:  Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa KDKT ilmestyy 327 sanomalehteä, joista 17 on päivälehtiä, kahdeksan ilmestyy kolmasti viikossa, seitsemän on viikkolehtiä ja 295 on järjestölehtiä.  Tärkeimmät lehdet ovat Korean Työväenpuolueen lehti Rodong Sinmoon - Työväenlehti ja hallituksen lehti Min Chosun - Demokraattinen Korea.
1969:  Laosissa ilmestyy kaksi päivälehteä Pásanmit ja Sat Lao.  Tiedotusministeriö julkaisee päivittäin lehden Bulletin Quotidien Lao Presse.
1969:  Tanskalainen lehtimies, kirjailija ja elokuvamies Henrik Stangerup (1937-) kuvaa romaanissaan Slangen i brystet tanskalaisen lehden Pariisin kirjeenvaihtajan viime vuosia tässä työssä.
1969:  Tiedonantaja muuttuu valtakunnalliseksi lehdeksi.
1969:  SKDLn Uusi Päivä lopetetaan Turussa.
1969:  Kokoomuslainen Savonmaa kuolee Savonlinnassa.
1969:  Vasabladet ottaa ensimmäisenä Suomessa käyttöön Ruotsissa kehitetyn kesto- eli säästötilausjärjestelmän.
1969:  Lehtimies Viljo Mäkipuro (1899-1982) tarkastelee lehdistöä muistelmateoksessaan Eivät kuole muistojemme lehdet.  Hän työskenteli 1920-luvulla Keskisuomalaisessa ja Sisä-Suomessa, 1930-luvun alussa Lapuanliikkeen Ajan Sanassa ja 1930-40-luvut Kaiku-lehden viimeisenä päätoimittajana ja Uuden Suomen aluetoimittajana 1949-60.
1969:  Mikkelin Kaupunkilehti (1972 Uutisviikko) alkaa ilmestyä.
1969:  Kalastajanpoika Reino Pulkkanen perustaa ilmoituslehden Sysmäläinen, jota hän tekee yksin.
1969:  Suomessa ilmestymisensä lopettaa 1946 lähtien noin 30 lehteä.
1960-luvun loppu:  Arabiemiirikunnissa ilmestyvät Akhbar Dubai, Ras al Khaymah, al Shuruq, al Khalij ja Abu Dhabi News.
1960-luvun loppupuoli:  Pääjohtajan Eino S Repo kaudella Yleisradio pyrkii uudistamaan ohjelmapolitiikkaansa informatiivisen ohjelmapolitiikan suuntaan eli korvaamaan aiempi porvarillinen "puolueettomuus" monipuolisella ohjelmistolla, jolloin poliittinen työväenliike saa ohjelmissa sijaa.  Porvarillinen lehdistö (osuus kokonaislevikistä 80 prosenttia) suhtautuu siihen kielteisesti.  Oikeistolaisimpien lehtien kirjoittelu on kielteisintä.
1970-luvun alku:  Suomessa porvarillisten lehtien yhteislevikki on 800 000 ja työväenlehtien 240 000 kappaletta.  Porvarillisten lehtien levikki 1940-luvun lopulla oli 560 000 ja työväenlehtien 230 000.
1970-luku:  Englantilaisen sensaatiolehden The Daily Mirror levikki on 4,3 miljoonaa, mutta 1980-luvulla enää 3,7 miljoonaa.  The Daily Express on vanhoillinen, The Daily Mail sisältää sensaatioita.  Morning Star on kommunistisen puolueen lehti.
1970-luku:  Springerin lehtikonserni käsittää puolentusinaa Saksan levinneintä sanomalehteä.  Joukossa ovat natsien juutalaisena vainoaman Ullstein-konsernin lehdet.  Työntekijöitä on noin 11 500.  Bild-Zeitungin lukijakunta on 11 miljoonaa henkeä.
1970-luku:  Tanskalaisen Politiken-lehden levikki on 140 000 ja sunnuntaina 230 000 kappaletta.  Lehtitalo julkaisee päivittäin lehteä Extra Bladet, viikkolehteä Politiken Weekly - The Politiken Overseas Edition - Ugebladet for danske i udlandet.
1970-luku:  The Christian Science Monitor -lehden Lontoon painoksen levikki on 12 000.  Monitor leviää 120 maahan, sanotaan.  Lehti alkaa 1972 myydä aineistoaan ja ääninauhoja radioasemille.  Levikki 1980 on yli 200 000.  Monitoria painetaan Bostonin lähellä Beverlyssä, josta lehti lähetetään faksimilena sivuttain Los Angelesiin, Chicagoon ja New Jerseyhin.  Viides painopaikka on Lontoon lähellä.  Lehti on voittanut taitostaan ja typografiastaan palkinnon niin usein, että on saanut pokaalin pysyvästi haltuunsa.
1970-luku:  Kiinassa seinälehdet tulevat jälleen käyttöön.  Niitä on käytetty satoja vuosia.  Seinälehdet voivat olla painettuja, monistettuja tai käsinkirjoitettuja.  Seinälehdet kielletään kokonaan 1980.  Maanalaisia monistettuja lehtiä julkaistaan 1978 lähtien, mutta suurin osa niistä kielletään.
1970-luku:  Albanian työn puolueen keskuskomitean pää-äänenkannattaja on Zeri i Popullit - Kansan ääni.  Toinen suuri lehti on Bashkimi - Yhtenäisyys, jota julkaisee Demokraattinen rintama.  Paikallisia uutislehtiä ilmestyy kolme kertaa viikossa.
1970-luku:  Venezuelassa Luis Miquelena ja José Luis Rangel toimittavat marxilaisten sissien äänitorvea El Clarín.
1970-luvun alku:  Somaliassa ilmestyy englanninkielinen October Star, italiankielinen Stella d'Ottobre ja arabiankielinen Nagmat Uktibir.
1970-luku:  Suomen sanomalehdet saavat osansa mainosmarkkinoiden kasvusta supermarket-ilmoittelun muodossa.
1970-luku:  Suomessa paikallislehdet siirtyvät kestotilausjärjestelmään ja suoramyyntiin.  Automaattisella tietojenkäsittelyllä tulostetaan tilauslaskut ja tilaajien osoitelipukkeet sekä markkinoinnin avuksi tilastoja ja erittelyjä.  Monet kerran viikossa ilmestyvät paikallislehdet muuttuvat kaksipäiväisiksi, sillä päivittäistavarakaupan tarjoukset on saatava lukijoille useammin kuin kerran viikossa.  Monet paikallislehdet hankkivat tekstinvalmistuslaitteet kuten Lapuan Sanomat 1979 ja Hämeenkyrön Sanomat 1974-76.  Lehdet alkavat asemoida sivut paperitaitoksi.  Koska liimatun aineiston koossapysyminen on epävarmaa, lehdet perustavat repron ja kuvaavat asemoidut sivut filmeiksi, jotka on helppo kuljettaa painoon.  Painatus ja postitus ostetaan offsetpainosta.  Pielaveden-Keiteleen Sanomat on perustamassa Kiuruveden Kirjapainoa, jossa lehti painetaan 1970 alkaen.  Omien kirjapainojen käyttöön siirrytään 1975 jälkeen, sillä paikallislehdet ketjuuntuvat päivälehden tai kirjapainon ympärille ryhmittyvän paikallislehtiketjun käsiin.  Paikallislehdistä 25 prosenttia painetaan 1970 offsetissa, kun päivälehdistä alle 10 prosenttia on offsetlehtiä.  Paikallislehdistä 60 prosenttia painetaan 1974 offsetissa.
1970-luvun alkupuolisko:  Suomessa sanomalehtien yhteisjakelua syntyy 75 paikkakunnalle.
1970-80-luvut:  Englannissa aletaan perustaa ilmaisjakelulehtiä.  Talouslaman vuoksi monet ilmoittajat kääntyvät jakelualueensa taloudet hyvin peittävien ja ilmoitushinnoiltaan edullisten ilmaisjakelulehtien puoleen.
1970-80-luvut:  Tanskan kakkoslehtien väistyessä ilmaisjakelulehtien lukumäärä kasvaa.
1970-luku:  Washingtonissa ilmestyy sanomalehti Hrvatskaja Borba - Kroatian taistelu.
1970-luku:  Ylä-Voltan (nykyään Burkina Faso) päivälehdet ovat L'Observateur, Notre Combat ja Bulletin Quotidien d'Information.
1970-73:  Chilessä lehdistö ja tiedotus ovat oikeiston hallussa.  Siksi katuvarret otetaan käyttöön kuin lehtien etusivut Unidad Popularin ja Salvador Allenden puolesta.  Taidemaalari Alejandro Mono Gonzáles suunnittelee seinä- ja katumaalaukset.
1970:  Neuvosto-Karjala palkitaan Työn Punaisen Lipun kunniamerkillä.
1970-91:  Lähes 30 neuvostoliittolaista toimittajaa kirjoittaa suomalaisiin lehtiin muun muassa Vladimir Lomeiko Helsingin Sanomiin, Spartak Beglov Uuteen Suomeen ja Vladlen Kuznetsov Suomenmaahan.
1970:  USAssa ilmestyy 450 undergroundlehteä muun muassa Berkeley Barb, Oracle San Franciscossa ja Rolling Stone.
1970:  James Aronson sanoo kirjassaan The Press and the Cold War, että Yhdysvaltain tiedotusvälineistö pitkään on nimenomaan ulkopolitiikan alalla päinvastaisesta fraseologiasta huolimatta varsin tarkoin noudatellut hallituksen linjaa.
1970:  Chilen suurimmassa päivälehdessä El Mercurio on melkein päivittäin CIAn kirjoittamia juttuja.  Unidad Popularin vastaisessa salaisessa "pilaamisohjelmassa" CIAn ja kaivosyhtiöiden propagandakampanja sulkee sisäänsä kaikki tiedonvälityksen alat Chilessä ja ulottuu ulkomaille.  CIA ostaa 1971 omat sanomalehdet ja radioasemat suurimmille oppositiopuolueille.  Tärkein avustuskohde on El Mercurio.  Propagandassa tärkein teema on "Allenden uhka" lehdistönvapaudelle, jonka tukahduttaa vasta CIAn valtaan auttama sotilasklikki.
1970:  Uruguayn poliisivoimien entinen päällikkö Alejandro Otero antaa brasilialaiselle sanomalehdelle Jornal do Brasil haastattelun, jonka mukaan USA:n neuvonantajat ja Office of Public Safetyn työntekijä Dan Mitrione olivat Montevideossa tehneet kidutuksesta vakiintuneen kuulustelukeinon.
1970:  Ranskassa tuhatta ihmistä kohti leviää 200 sanomalehteä, kun Japanissa luku on 500, Englannissa 440 ja Hollannissa 300.
1970:  Tanskassa sanomalehtiä ilmestyy enää 60, kun niitä 1945 oli 120 kappaletta.
1970:  Maltalaiset Il-Hajja ja In-Taghna alkavat ilmestyä.
1970:  Bangladeshissä ilmestyy 14 sanoma- ja 50 aikakauslehteä.
1970:  Senegalissa Dakar-Matin lopettaa ja se korvataan päivälehdellä Le Soleil du Senegal.
1970:  Ugandassa ilmestyy neljä päivälehteä ja 17 harvemmin ilmestyvää sanomalehteä.  Idi Amin ottaa 1971 vallan, ja 1980 maassa ilmestyy yksi heikko päivälehti ja yksi pieni viikkolehti.
1970:  Etelä-Afrikan pääministeri sittemmin presidentti BJ Vorster suunnittelee hallitusta tukevan englanninkielisen lehden perustamista.  Muutaman vuoden kuluttua tiedotusministeri Cornelius Mulder antaa varoja lehden The Citizen perustamiseen ja kilpailemaan Rand Daily Mailin kanssa.  Samoilla varoilla koetetaan ostaa Washington Star tai muu yhdysvaltalainen lehti, mutta onnistumatta.  Eräs lehti ja televisiouutisfilmiyhtiön UPITN osakkeita ostetaan.  Kun rahojen käyttö ulkomaisten lehtimiesten ja poliitikkojen lahjuksiin paljastuu, Vorster ja Mulder joutuvat eroamaan.
1970:  Cookin saarella ilmestyy englanniksi ja maoriksi The Cook Islands News.  Sen perustamisvuosi ei ole tiedossa.
1970:  Lapin Kansa hankkii tele- ja reikänauhaladontakoneet, 1973 rullaoffsetkoneen Goss Community ja valolatomakoneet.  Tilaajarekisterin hoidossa siirrytään 1976 tietokoneaikaan.  Postitukseen hankitaan 1980 kotimainen osoiteliimausautomaatti.  Toimitus siirtyy 1981 käyttämään näyttöpäätteitä ja tietokonepohjaista tekstinvalmistusjärjestelmää.  Kaapelitelevisiotoiminta alkaa 1982 ja päättyy 1984.  Painokone Koebau Express-60 asennetaan 1987 Altim-ohjausjärjestelmineen sekä Wamak-postituslinja.  Valoladonta ja tekstinvalmistus uudistetaan 1988.  Länsirajan ja Tornion ilmoituslehden lisäksi aletaan julkaista Rovaniemen kaupunkilehteä ja Lapin Lisää.
1970 mennessä:  Suomessa 16 päivälehteä on ostanut tai perustanut yhden tai useamman paikallislehden.  Paikallislehtiä omistavien päivälehtien määrä kaksinkertaistuu 1970-84.
1970:  Kokoomuksen Keski-Suomen Iltalehti kuolee Jyväskylässä.
1970:  Karjalan Heili alkaa ilmestyä Joensuussa.
1970:  Raino Vehmas kirjoittaa Lehdistöopissaan, että sanomalehden tehtävä määritellään yleensä nelilohkoiseksi: lehden on tarjottava uutisia, muokattava mielipiteitä, tarjottava viihdettä ja edistettävä talouselämää laajalle leviävin ilmoituksin.  Hän tukeutuu lähinnä anglosaksisiin muotoiluihin, jotka ovat naiivin objektiivisuuden tuotteita, eikä niissä oteta kantaa sisällön ominaisuuksiin.
1970:  Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vierailee Yhdistyneissä kansakunnissa YK, ja Kekkosen vanha ystävä Tyyni Kalervo kutsuu presidentin tangopaikkaansa Little Finlandia.  Max Jakobson ei pidä ajatuksesta.  Presidentin mukana on toimittajia muun muassa Kansan Uutisten Juorkunan Jussi eli Kerttu Kauniskangas.  Muuan insinööri ja New Yorkin suomalaisten aseveliyhdistyksen puheenjohtaja sylkäisee Kauniskankaan päälle kuultuaan esittelyssä, että tämä edustaa kommunistilehteä.
1970:  Sanoman varatoimitusjohtaja Risto Kavanne (vuoteen 1942 Kavander) (1916-78) julkaisee tulevaisuudenromaanin Viimeinen uutinen.  Siinä Kiina ja muu maailma päätyvät 1985 ydinsotaan.  Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat mukana sekä uutta elämänasennetta edustava Kansan Uutiset!  Helsingin Sanomissa on 12 langatonta uutisvastaanotinta, lehti painetaan elektrostaattisesti synteettiselle paperille ja Kiinan uhkavaatimukselle omistettu pääsivu monivärisenä.  Lehden jakelu ympäri Suomen tapahtuu roottorisiivillä ja liukupudottamalla erikoiskoneella.
1970:  Toimittajan Jalo Heikkinen (1942-) sanomalehtiromaani Viides mahti herättää hälyä, kun printtiuutinen kertoo Podgornyin joutumisesta metsästysvierailulla harhalaukauksen kohteeksi.  Hätätila syntyy helsinkiläistoimitukseen, kun printtiuutinen katkeaa krittisellä hetkellä.
1971:  USAssa alkaa ilmestyä marxilainen lehti Workers Vanguard, johon sulautuu Workers' Action.
1971:  Guayanan hallitus hankkii lehdet Daily Chronicle ja 1973 Guyana Graphic (perustettu 1935), joka yhdistetään edelliseen.
1971:  Nigerialainen Ken Saro-Wiwa perustaa Rivers Staten osavaltiohallituksen lehden Nigerian Tide.
1971:  Spartak Beglowin mielestä suhteessa toisaalta taloudelliseen perustaan ja toisaalta yhteiskunnan ylärakenteeseen voidaan periaatteessa harjoittaa kahdenlaista toimituspolitiikkaa: sanomien (ideologisten tavaroiden) myyminen on vain väline liiketaloudellisen voiton hankkimiseen (kaupallinen toimituspolitiikka) tai taloudellinen perusta on ainoastaan välttämätön edellytys sanomien levittämiselle (tunnustuksellinen ja informatiivinen toimituspolitiikka).  Kaupallisesti sanoma on sitä tärkeämpi, mitä enemmän sitä on mahdollista myydä.  Tunnustuksellisesti sanoma on sitä tärkeämpi, mitä suuremmassa määrin se tukee tiettyä uskomusta.  Informatiivisten toimituspoliittisten kriteerien takana on tiedonvarainen kuva todellisuudesta.  Tämä kuva muuttuu sitä mukaa, kun tietomme tai todellisuus muuttuu.  Toimitus valikoi ja tuottaa sanomia lähtien ensisijaisesti sanomien ja todellisuuden välisestä suhteesta.
1971:  New York Times NYT alkaa julkaista Pentagonin papereita Vietnamin sodasta.  Nixonin hallitus koettaa kieltää lehdistöä julkaisemasta niitä, vaikka lehdistön määrääminen on USAn perustuslainvastaista.  Rand Corporationin työntekijä Daniel Ellsberg luovutti papereita NYTin Neil Sheehanille, The Washington Postille ja 17 muulle lehdelle.
1971:  USAssa käytetään 67 miljoonaa sanomalehteä oppitunneilla.  Newspaper in the Classroom - eli NIC-ohjelma vahvistaa oppilaan tiedonhalua, kehittää hänen lehdenlukutaitoaan ja auttaa häntä ymmärtämään sanomalehden merkityksen vapaassa yhteiskunnassa.  Sanomalehdet voivat kaventaa todellisuuden ja opiskelijoiden maailmankuvan välistä kuilua ja samalla parantaa huomattavasti asemiaan kasvattamalla uuden sukupolven innokkaiksi valppaiksi lukijoiksi.
1971:  Thaimaalainen perustaa englanninkielisen lehden Nation.
1971:  Indonesiassa perustetaan uutisviikkolehti Tempo.
1971:  Suomen ensimmäisen sanomalehden Tidningar utgifne af ett Sällskap i Åbo ilmestymisestä tulee kuluneeksi 200 vuotta.
1971:  Kotka Nyheter lakkaa.
1971:  Ilta-Sanomat aloittaa lentokuljetukset Jyväskylään, Ouluun, Rovaniemelle ja Kemiin.  Myöhemmin lentokuljetuksia lisätään.
1971:  Mainostoimistot valmistavat lahjoituksena 14 kriisiajan kampanjasuunnitelmaa puolustustaloudelliselle suunnittelukunnalle.  Luovutuksen yhteydessä mainosala antaa valtion elimelle ehdotuksia, joiden mukaan tulee tehostaa "normaalina aikana kansalaisille suoritettavaa tiedonjakelua kriisiajan taloudellisista kysymyksistä".  Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta järjestää Mainostoimistojen liiton liittohallitukselle ja johtokunnalle informaatiotilaisuuden henkisen maanpuolustuksen järjestelyistä, teettää mielipidetutkimuksia kansalaisten maanpuolustustahdosta ja harjoittaa tiedotustoiminnan ohjailua.
1971:  Porvarillisesta propagandasta löytää politiikkaan käsitteenä ja ilmiönä liitettyjä kielteisiä arvostuksia.  Uusi Suomi antaa koko sanalle politiikka kielteisen konnotatiivisen merkityksen: "Politiikkaa ei tarvita kouluissa, eikä sitä saa sinne soluttaa!"  (Lähetetty kirjoitus.)
1971:  Rovaniemeläissyntyinen Esko Juhani Tennilä (1947-) julkaisee runokokoelmassaan Maailma punaisempi runon, jossa on sanomalehtioppia: Aamulehden oppinut/ päätoimittaja Raino Vehmas/ on tulkinnut:/ kolmesti sanottu on täysin totta/ ensiksi sanottu/ on jo puoliksi totta.
1971:  Yhdysvaltalainen kirjailija Philip Roth (1933-) kertoo romaanissaan Our Gang - Meidän jengi 1972 satiirisesti presidenttien tyhjänpäiväisistä lehdistötilaisuuksista.  Tricky tukee abortin vastustamista ja esittää, että syntymättömien on saatava oikeusturvan lisäksi äänioikeus.  Teoksen ärsykkeinä ovat presidentti Nixonin esiintymiset My Lain murhaajien puolustajana ja abortin vastustajana.
1971:  Nixonilaisen mentaliteetin äänekkäin julkaisu äärioikeistolainen Scripps-Howard -ketjun päälehti The New York Daily News antaa lujan tuen Max Jakobsonille Yhdistyneiden kansakuntien YK pääsihteerikilvassa siksi, että lehti pitää U Thantia neuvostoagenttina ja jänishousuna, mutta Max Jakobsonia yhdysvaltalaisten mittojen arvoisena.  Jakobsonia ei valita pääsihteeriksi, ja Uusi Suomi kertoo, että Jakobson siirtyisi Lontooseen, koska vaimo Marilyn niin haluaa, mutta Suomen diplomatian maailmanihme määrätään Tukholmaan.  Suurlähettiläs Jakobson antaa 1972 haastattelun Svenska Dagbladetille ja sanoo, että YK on parantumattomasti sairaiden sairaala.
1971:  Tito Colliander (1904-89) kuvaa senttarin työtään teoksessa Nära.
1971-79:  Sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja televisiossa mainostavat eniten merkkitavaratuotealat: elintarvikkeet, moottoriajoneuvot, rakennustarvikkeet, pankit ja vakuutuslaitokset, matkailu ja liikenne, kosmetiikka, lääkkeet, tekstiilit sekä pesu- ja puhdistusaineet.
1972:  Yhdysvalloissa 230 sanomalehden julkaisijaa omistaa paikallisen radio- ja televisioaseman.  Ne ovat paikallisia viestintämonopoleja.
1972:  Albanian Kansantasavallassa Republika Popullore e Shqiperise julkaistujen sanoma- ja aikakauslehtien kokonaispainos on 57,5 miljoonaa.
1972:  Belgiassa alkaa ilmestyä Journal d'Europe.
1972:  Libyassa kaikki sanomalehdet lopetetaan, ja lehden al-Thawrah tilalle tulee al Fajr al Jadid - Uusi Sarastus.
1972:  Marokossa perustetaan kommunistiset lehdet arabiankielinen Al Bayan ja ranskankielinen Al Bayane.
1972:  Kuwaitissa alkaa ilmestyä liikemiesten omistama lehti Al Qabas.
1972:  Arabiemiirikuntien itsenäistymisen 1971 jälkeen tiedotusministeriö perustaa ensimmäisen päivälehden Al Ittihad.
1972:  Arabiemiirikunnissa alkaa ilmestyä Emirate News.
1972-74:  Washington Post saavuttaa mainetta tutkivalla journalismillaan selvittelemällä presidentti Nixonin avustajapiirin Watergate-juttua.  Tutkivat toimittajat ovat Bob Woodward ja Carl Bernstein, jotka julkaisevat kirjan (Bernstein, C, Woodward, B, Presidentin miehet 1974).  Päätoimittaja on Ben Bradlee.  Paljastuminen johtaa ensin varapresidentin, sitten Nixonin eroon.  Toimittajat ovat pinnallisia, sillä he tutkivat presidentin ja hänen esikuntansa väärinkäytösten ilmiöpuolta tunkeutumatta niiden syvempiin yhteyksiin.  Lappeenrannassa lehtitiedon seminaari arvioi 1976: ei ole eikä voi olla muusta journalismista erillistä tutkivaa journalismia, vaan kaiken hyvän lehtityön tulee olla tutkivaa.
1972:  Gaye Tuchman kuvaa yhdysvaltalaisten toimittajien rituaaleja: 1) keskenään ristiriitaisten väitteiden esittäminen tasapuolisesti eli niihin kantaa ottamatta, 2) tosiasioiden paneminen puhumaan puolestaan eli pinnalliseen näyttöön tyytyminen, 3) sitaattien eli lainausten käyttäminen jotta vastuu sanotusta jää lähteelle ja 4) informaation jäsentäminen totunnaisen uutiskäytännön mukaisesti (tärkein ensin) mikä antaa uutiselle pinnallisen lukijan silmissä objektiivisuuden leiman.
1972:  Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton TPSL Päivän Sanomat lopettaa ilmestymisensä, mutta syntyy 1973 vielä pariksi vuodeksi nimellä Päivän Uutiset kuollen lopullisesti 1975.  Päivän Sanomien pakinoitsija Vapaasta Sanasta siirtynyt Sulo Kivinen eli Eskonen, aikaisemmin Suti, on Päivän Uutisten päätoimittaja.
1972:  Kaupunkilehti Pääkaupunki alkaa ilmestyä Helsingissä.
1972:  Kaupunkilehti Ilmoituslehti-Kajaani alkaa ilmestyä.  Se muuttaa ensin nimekseen Koski-Kajaani ja 1975 Koti-Kajaani.
1972:  Uusi Vaasalainen perustetaan.
1972:  Kokoomuslainen Savo kuolee Kuopiossa.
1972:  Useiden markkinointialueiden johtavat sanomalehdet perustavat yhteisen ilmoitusmyynnin Maakuntien ykköslehdet.  Siihen kuuluvat: Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Kainuun Sanomat, Kaleva, Karjalainen, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Pohjolan sanomat, Satakunnan Kansa, Savon Sanomat ja Vaasa, sittemmin Pohjalainen.
1972:  Turun Sanomat luopuu postilaitoksen kuljetuksista, jotka se aloitti 1961.
1972:  Risto Varteva (1942-2004) tulee Helsingin Sanomiin tiedetoimittajaksi.  Hän toimii 1980-luvun lopusta lehden tiedesivujen vetäjänä.  Varteva siirtyy 1999 toimittajaksi Tiede-lehteen.  Siihen kirjoittamistaan jutuista hän kokoaa 2002 kirjan Aina siellä on jono, Terra Cognita.  Vartevan suomentamia on 72 kirjaa.  Niistä hän saa JA Hollo -palkinnon 1997 ja kansainvälisen kääntäjäjärjestön Aurora Borealis -palkinnon 1999.  Suomen tiedetoimittajien liitto valitsee 2003 Vartevan vuoden tiedetoimittajaksi.
1972:  I Porna kirjoittaa Kansan Uutisissa: "Onko tieto harvainvaltaa?".  Hän käsittelee muun muassa kustantamojen omistussuhteita.  Pornan mielestä joukkotiedotus tuo voittoa ja turvaa kapitalismin olemassaolon, mutta sillä ei ole kulttuuriystävällisyyttä tai kansan sivistystason nostamisen vastuuta.
1972:  Pertti Hemánus julkaisee Tampereen yliopiston tiedotustutkimuksen laitoksella tutkimuksen Sanomalehden pääkirjoituksen päämääristä ja keinoista.
1972:  Esko Lampinen julkaisee Tampereen yliopiston tiedotustutkimuksen laitoksella tutkimuksen Sanomalehtityyppisten julkaisujen rakenteesta, omistuksesta ja julkaisuvallan jaosta.  Se on lyhennelmä lisensiaattitutkimuksesta Sanomalehtityyppisten julkaisujen omistus ja hallinto Suomessa 1971.
1972:  Helsingin Sanomat teettää mielipidetutkimuksia.  Porvarillisen mielipiteen yleiseksi mielipiteeksi osoittavia otsikoita on määrällisesti enemmän, ne koskevat yhteiskunnallisesti ja poliittisesti keskeisimpiä asioita ja ovat näkyvämpiä: "Suomen EEC-sopimusta puoltaa puolet kansasta."  "Asiaan perehtyneet kannattivat EEC:tä."  "Valtaosa vastustaa UKK-poikkeuslakia."  Helsingin Sanomien asenteellisen tutkimussarjan tulokset ja niiden esittämistapa tukevat keskeisissä kysymyksissä oikeistolaista suuntausta.
1972:  Suomen eduskuntavaaleissa vasemmisto saa pienehkön vaalivoiton, sosiaalidemokraatit kolme lisäpaikkaa ja kansandemokraatit yhden.  Näin kävi porvarillisen sanomalehtipropagandan ylivoimasta huolimatta.  Ehkä porvarillinen propaganda oli tehotonta tai epäuskottavaa tai muuten heikosti vaikuttavaa.
1972:  Suomessa suurissa sanomalehdissä (Aamulehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Turun Sanomat, Uusi Suomi) ilmoituksia on keskimäärin 36 prosenttia ja suurissa järjestölehdissä (Kansan Uutiset, Maaseudun Tulevaisuus, Suomenmaa, Suomen Sosialidemokraatti) 20 prosenttia.
1972:  Suomen mainosala esittelee julkiselle vallalle palveluksiaan sopeuttamis- ja suhdetoimintatehtävissä, vaikka ottaa lähtökohdaksi tiedollisen eriarvoisuuden.  Mainostajien suurimittainen asiakassuhde valtiovaltaan, kuntiin ja seurakuntiin merkitsisi nopeaa liikevaihdon kasvua ja suhdannevaihtelujen tasaamista yleisistä varoista.  Mainostoimistojen liiton mielestä yhteiskunnan osallistuessa yhä enemmän yritysten asioihin on yritysten osallistuttava yhä enemmän yhteiskunnan asioihin.
1972:  Suomen panimoteollisuus teettää mielipidetutkimuksen.  Esille saatu yleinen mielipide on käyttökelvotonta, sillä kansalaiset suhtautuvat jyrkän kielteisesti oluen mainontaan, eikä tutkimusta julkaista.  Uudessa tutkimuksessa yritetään saada mittausmenetelmiä muuttamalla myönteisempi kuva kansalaisten suhtautumisesta alkoholin mainontaan.  Sen tulokset jätetään julkaisematta, koska niistäkään ei ole apua propagandassa.  Asiasta kiinnostuneita tiedottajia on Suomessa paljon: porvarillinen lehdistö, Mainostelevisio ja mainostoimistot takanaan mainontaa hyväksi käyttävä liikemaailma.
1972:  Kirjailija Erkki Lepokorpi (1930-2001) kertoo sanomalehtiromaanissaan Jumalauta meitä ammutaan tamperelaisista Kansan Lehdestä ja Aamulehdestä.
1972:  Iltasanomien toimittaja Matti Almila (1927-98) kuvaa tuotannossaan poliisin ja toimittajan välisiä suhteita teoksessa Murha Ruotsin linjalla.  Romaanissa Vaaralliset sarjakuvat 1974 esiintyy rikostoimittaja ja saman lehden toimituksesta antikvariaatin omistajaksi siirtynyt toimittaja.
1972:  Dekkarikirjailijan Pirkko Arhippa (1935-) romaanissa Osta aikaa Naantalista sensaatiojournalisti saapuu Unikeonpäivän viettoon.
1972:  Viljo Kajava, Vallilan rapsodia, Otava, Keuruu 1972:   (...) hökkeliasumuksen/ sanomalehdellä peitetyn/ ikkunan valossa.  Aamu.   Sanomalehti telineessä -/ uhkaavan paksut väkivallan otsikot (...) Aamutuimaan.   (...) Puutalot lumipyryssä/ kyyryssä ja alistuneina/ mutta lehdenjakajan askelet/ saavat kuivat raput soimaan.// Lehdet rapsahtelevat/ luukuista eteismatolle/ joskus halvalla ostetulle./ Mitkään uutiset eivät saa/ sen kuluneita karvoja pystyyn.  Aamu jälleen.  (...) levykaapit nyyhkivät koneistettua/ onnea.  Surmattu talo.   (...) ja liuskat kirjoituskoneessa/ ovat pyrkimässä lentoon: (...)  Inarintiellä.  (...) Radiosta uutuuslevyjä./ Hyväksyvää hyminää (...)  Musiikkia luonnossa  (...) jotka siirtelevät veteliä raajojaan/ baaritiskin ja levyautomaatin väliä. (...)  Mitäpä heistä, itsemme jälkipainoksista, (...)  Mitäpä heistä.
1973:  Arabiemiirikunnissa egyptiläinen toimittaja perustaa päivälehden al Wahdah.
1973:  Somalian kansallinen kirjoitus ja päivälehti Xiddigta Oktoobar korvaavat kolme vieraskielistä lehteä.
1973:  Venezuelassa aloittaa kommunistinen sanomalehti Punto.
1973:  Dagens Nyheter ostaa Ruotsin elokuvayrityksen Svensk Filmindustri.
1973:  Kun Ranskassa 1968 toukokuun tapahtumien aikana sanomalehtien ja nuorison välille syntyi kuilu, niin sanomalehtialan jatkokoulutuksen kansainvälinen keskus Strasbourgissa järjestää Unescon kanssa kansainvälisen symposion sanomalehden käytöstä kouluopetuksessa.
1973:  Englantilainen Aims of Industry - Teollisuuden tavoitejärjestö (perustettu 1940-luvulla) (vastine Suomessa Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA) julkaisee The Times -lehdessä ilmoituksen: Vapauden loppu Britanniassa?  Olemmeko menettämässä vapauttamme Britanniassa?  Taistelumieliset jotka ovat johtaneet hyökkäystä talouttamme vastaan toivovat niin.  Jos vapaa taloutemme hävitetään, myös kansalaisvapautemme hävitetään.  Se on päämääränä kommunistipuolueella ja sen liittolaisilla jotka yrittävät murskata ei vain hallituksemme vaan myös elintasomme. (...) Britannia kestää kommunistien ja sen liittolaisten hyökkäykset, mutta vain jos me jotka uskomme taloutemme ja demokraattisen järjestelmämme kestävyyteen astumme esiin valvomaan että näkökantamme tulee kuulluksi. (...)
1973:  USAssa on yli 100 000 suhdetoimintaihmistä, joista hallituksella 2500.  Heidän tehtävänään on pyrkiä poistamaan kielteisiä ja ylläpitämään sekä luomaan myönteisiä asenteita ja mielipiteitä.
1973:  CIA harjoittaa agitaatiota Chilessä kuten senaattorin Frank Church johtama senaatin valiokunta osoittaa 1976.  CIA antaa lahjuksia ja rahoittaa oikeistolehteä Mercurio, joka on presidentin Salvador Allende jyrkin vastustaja.  CIA julkaisee lehdistössä Allendea arvostelevia juttuja.  CIA lähettää kymmeniä ulkomaalaisia toimittajia Chileen kuvastamaan CIAn linjaa.
1973:  Toimittaja Sakari Määttänen saa Chilen sosialistisen presidentin Salvador Allende haastattelun.  Kaksi yhdysvaltalaista "toimittajaa" eli CIAn kätyriä, jotka esiintyvät CIAn rahoittaman tiedejulkaisun nimissä, haluaa Määttäsen myyvän haastattelun heille, mutta Määttänen kieltäytyy.  He voivat ostaa jutun, kun Määttäsen oma lehti on julkaissut sen.  Santiago de Chile vilisee väärennetyllä lehtikortilla esiintyviä CIAn asiamiehiä.  Allende valittiin 1970 syyskuussa presidentiksi ja astui 1971 tammikuussa virkaansa.  Tällä välin CIA sanoitti Chilessä 726 artikkelia, radio-ohjelmaa, pääkirjoitusta ja lähetti lehdistölle raportteja.  CIAlla oli Chilessä radiossa oma tiedonhyödyntäjänsä, jolla oli oma radio-ohjelmansa.  CIAn hyödyntäjiä työskenteli Chilen suurimmassa päivälehdessä El Mercurio, jonka CIA-pääkirjoituksia lainattiin maanosan lehdissä.  Lehtiyhtiö oli yhden suvun omistuksessa.  Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Agustin Edwards sai CIAlta huomattavan korvauksen toimistaan.  CIAn oma tutkimus toteaa, että lehti näytteli merkittävää osaa sotilasvallankaappauksen valmisteluissa.  CIA painatti julisteita, lentolehtisiä ja kuvakirjoja.  Se kirjoitti "uutislehtiä" parille tuhannelle toimittajalle, akateemisen maailman vaikuttajalle ja mielipiteenmuokkaajille.  CIAn propaganda vaikutti eri maiden varsinkin USAn tiedotusvälineissä.  Inter American Press Association IAPA tuomitsi Allenden "sananvapauden riistot".  Allende oikoi CIAn muutamia vääristelyjä El Mercuriossa ja muissa välineissä.
1973-75:  Sosialistisen Työväenpuolueen STP Päivän Uutiset ilmestyy Helsingissä.  Päätoimittaja on Sulo Kivinen.
1973:  Oulussa perustetaan Iltaset Liiton rahoittamana, ja se myydään 1973 WSOYn ja Otavan yhtiölle.  Lehti lopetetaan 1975 Helsingissä.
1973:  Uusi Vaasalainen alkaa ilmestyä.
1973-74:  Alavudella Viiskunta omistaa enimmillään kuusi paikallislehteä.  Näistä kaksi lopetetaan ja kaksi myydään, joten jäljellä 1984 on Viiskunta ja Härmät.
1973:  Paltamon seurakunta perustaa Väylän seurakunnalliseksi Paltamon uutis- ja ilmoitusliitteeksi, jota jaetaan aluksi Sana-lehden mukana ja myöhemmin ilmaisjakeluna.  Kirkkoneuvosto toimii toimitusneuvostona ja kirkkoherra Mikko Lammi päätoimittajana.  Väylä muutetaan 1977 paikallislehdeksi paitsi, että tilausmaksu on vapaaehtoinen.  Väylää paikallislehtikauden toimittanut Jorma Säde ostaa 1979 lehden ja perustaa 1980 Kainuu-Offsetin.  Sivunvalmistamo laajennetaan kirjapainoksi, mutta 1983 painokoneet myydään ryhmälle painon työntekijöitä.
1973:  Kaupunkilehti Porin Sanomat perustetaan.
1973:  Paikallislehtien Liittoon kuuluvat 125 lehteä leviävät yhteensä 297 kuntaan, joista maalaiskuntia on 265, kaupunkeja 17 ja kauppaloita 15.  Liittoon kuulumattomat 32 lehteä leviää 60 kuntaan.
1973:  Suomessa porvarillisten lehtien antama kuva Chilen tapahtumista kansanrintamakaudella, vallankaappauksen aikana ja sen jälkeen poikkeaa huomattavasti objektiivisesta todellisuudesta sellaisena kuin sen tunnemme.  Kuvan ristiriitaisuus todellisuuden kanssa tulee näkyviin kirjoittelun puutteellisuutena: kansanrintamakauden luonteen ymmärtämisen kannalta olennaisista asioista ei lainkaan kirjoiteta tai tapahtumien kuvauksen puutteellisuus johtaa lukijan virheellisiin syy- ja seurausarviointeihin.  Myös vääriä tietoja välitetään.  Poikkeaminen todellisuudesta tapahtuu kansanrintamalle ja Allenden hallitukselle epäedulliseen suuntaan.
1973:  Suomessa kauppa- ja teollisuusministeriö ostaa yksityisen mainostoimiston järjestämän energiansäästökampanjan.
1973-75:  Viestintäpoliittisen komitean viisiosainen mietintö valmistuu.
1973:  Kirjailijan Kaarlo Isotalo (1918-89) lehtiromaani Alueuutiset sijoittuu Turkuun ja kuvaa epäilyksettä Turun Sanomia.  Toimittaja menettää paikkansa häirittyään paljastuksillaan lehtensä ja paikallisen tekstiilitehtaan välisiä liikesuhteita.
1973:  Graafisen tekniikan professori Olavi Perilä kirjoittaa kirjassa Tietoja maanpuolustuksesta luvun Lehdistön kriisivalmius.
1974:  Moskovassa perustetaan Studentsheskij meridian - Opiskelijoiden meridiaani.  Jokaisella korkeakoululla ja yliopistolla on oma lehtensä, joita ilmestyy noin 400.
1974:  Milanossa perustetaan Il Giornale Nuovo.
1974:  Tagblatt der Stadt Zürich (perustettu 1837) muuttuu ilmaisjakelulehdeksi.  Lehden painos on 200 000 kappaletta.
1974:  Färsaarten lehtien yhteinen levikki on runsas 30 000 kappaletta.  Asukkaita on 40 000 ja ruokakuntia 11 000.
1974:  Eversti Muammar al-Qaddafi julkaisee Vihreän kirjan, jonka jälkeen perustetaan kerran viikossa ilmestyvät sanomalehdet al-Zahaf al-Akhdar - Vihreä Marssi ja al-Jamahiriya - Joukkojen Maa, jota julkaisee Naisten vallankumouksellinen komitea Tripolissa.
1974:  Etiopiassa vallankumouksen jälkeen sanomalehtien julkaiseminen sekä televisio- ja radio-ohjelmien laatiminen eri kansallisuuksien kielillä vaikuttaa Etiopian kirjallisuuden kasvuun.
1974:  Yhdysvaltalaisen lehdistöpatruunan tytär Patricia Hearst siepataan.  Symbioottinen vapautusarmeija - Symbionese Liberation Army vaatii panttivankinsa vapauttamisen lunnaiksi elintarvikkeita neljälle miljoonalle köyhälle ja vanhalle kalifornialaiselle.  Patricia Hearst osallistuu myöhemmin pankkiryöstöön.  Hänet pidätetään 1975.  Seuraavana vuonna hänen vankeusrangaistustaan lyhennetään 35 vuodesta seitsemään vuoteen.
1974:  Japanin sanomalehtien korruptiosyytökset pakottavat Japanin pääministerin eroamaan.
1974:  Singaporen päälehdet Nanyang Siang Pau (Nan Yang Shang Bao) ja Sin Chew Jit Pau (Xing Zhou Ri Bao) ottavat käyttöön 2248 yksinkertaistettua kiinalaista merkkiä.
1974:  Ruotsalainen toimittaja Jan Guillou (1944-) julkaisee vankilasta päästyään lehtiartikkelin CIAn tiedustelutoiminnasta Ruotsissa, joka tietää lähtöä maasta kahdelle USAn diplomaatille.
1974:  Saksalainen kirjailija Heinrich Böll (1917-85) kohdistaa romaanissaan Die verlorene Ehre der Katharina Blum - Katharina Blumin menetetty maine 1975 Axel Springerin sensaatiohakuiseen lehdistöön armottoman paljastuksen.
1974:  Portugalilainen kirjailija José Saramago ajautuu toimittajan työhön.
1974:  Nya Pressen sortuu eräiden mielestä liian sivistyneenä iltapäivälehtenä.  Etusivu 28.2: Adjö.
1974-75:  Oulusta Helsinkiin muuttanut Iltaset ilmestyy, mutta jää kilpailun jalkoihin.
1974:  Raahelainen perustetaan.
1974:  Jorma Säde aloittaa pienten kainuulaislehtien ketjunsa perustamalla Paltamoon paikallislehden Väylä ja kirjapainon.
1974:  Paikallislehti Tyrvään Sanomat saa 1973 tilaamansa kaksi näyttöpäätettä ja tietokoneen, joilla toimitus opettelee työskentelemään.  Lehti ottaa ensimmäisenä Euroopassa käyttöön toimituksellisen tekstinvalmistuksen tietokoneella ja näyttöpäätteillä.  Tyrvään Sanomat hankkii uusia laitteita ja luovuttaa 1982 kahdeksan vuotta käytössä olleen näyttöpäätteen Tampereen teknilliseen museoon.  Lehti tilaa 1983 uuden tietokoneen ja 10 näyttöpäätettä.
1974:  Paikallislehti Nivala hankkii valoladontalaitteet, 1976 reprokameran ja 1978 offsetrotaation.
1974-79:  Liisa Jaakonsaari on Pohjolan Työn toimittaja.  Hän oli 1970-72 Oulun Ylioppilaslehden päätoimittaja.
1974:  Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Simppa eli maisteri Simo Juntunen erotetaan.  Hän kirjoitti lehteen 1955 lähtien.  Simpan oikeistolainen sanailu ja neulanpistot ärsyttävät Kekkosta ja puolueen johtoa.
1974:  Suomessa sanomalehtien ulkomaanaineistossa on juttujen pituuden mukaan laskettuna 70 prosenttia kapitalistisia, 16 sosialistisia ja 14 kolmannen maailman maita käsitteleviä juttuja.
1974:  Suomessa mainosala pyrkii jatkamaan energiansäästökampanjan tyyppisiä kokeiluja.  Oikeusministeri Louekoski toteaa, että mainonnassa on aina sekä kaupallisuuden että piilovaikuttamisen leima.  Pääministeri Sorsa Sanomalehtien liiton kokouksessa: "Mainonta on kuitenkin aina markkinointia, pyrkimystä vaikuttaa ihmisiin.  Mainonnassa kontakti on yksipuolinen - mainostajalta kuluttajalle.  Mainonnan käyttämiseen liittyy kaksi epäilyttävää piirrettä.  Toisaalta pyrkimys vaikuttaa.  (...) jos pystytään myymään hammastahnaa niin eiköhän politiikkaa.  Toisaalta mainonta on luonteeltaan epädemokraattista.  Se jättää kuluttajan yksipuolisen informaation varaan.  Tieto kulkee ylhäältä alas.  Demokratian olemukseen kuuluvaa vastavuoroista vaikutusta - dialogia - ei mainonta tunne."  Markkinointi-lehden mukaan mainosala on valmis auttamaan valtionhallintoa sellaisen propagandakoneiston rakentamisessa, joka toimisi tehokkaana kontrolli- ja ohjausvälineenä yhteiskunnassa.
1974:  Toimittajan Sakari Määttänen puheenvuoro Pidoissa Fenniassa: "Olen kuullut useilta julkaisijoilta tästä ammatin rehellisyydestä, mutta minä en suostu ollenkaan tuollaiseen hommaan kuin objektiivisuus.  Kenellä meistä on objektiivisuutta?  Kenellä meistä ei olisi ennakkoluuloja?  Jos me lähdemme jonnekin niin me teemme sen jutun niin kuin me koemme sen.  Mitä te oikein tarkoitatte sillä, kun te jankutatte sitä ihmeellistä objektiivisuuttanne?"
1975:  Islannissa perustetaan puoluepoliittisesti riippumaton iltapäivälehti Dagbladid.
1975:  Tanskassa ilmestyy 325 ilmaista aluelehteä.  Näistä neljännes on päivälehtien kustantamia.
1975:  Ruotsissa on 109 paikallista ilmaista ilmoituslehteä.
1975:  Ranskalainen rahamies Robert Hersant valtaa Le Matin -lehden ja hallitsee 1980 jo 34 ranskalaista lehteä.
1975-79:  Portugalissa ilmestyy osuustoiminnallinen lehti A Luta.
1975:  Milton (Miltie-setä) Friedman ja Arnold Harberger lentävät Santiago de Chileen.  Pinochetin klikin hallitsema lehdistö ottaa Friedmanin vastaan kuin rocktähden, uuden maailmanjärjestyksen gurun.  Kaikki hänen lausuntonsa pääsevät otsikoihin, hänen akateemisia luentojaan televisioidaan ja hän saa näkemyksilleen tärkeimmän kuulijan päästessään kenraalin Pinochet yksityisaudienssille.
1975:  Kolumnisti Anthony Lewis kysyy New York Timesissa: Jos Chicagon talousteoria voidaan toeteuttaa Chilessä puhtaassa muodossaan ainoastaan sorron hinnalla, tulisiko teorian kehittäjien ottaa osittainen vastuu tapahtumista?
1975:  Mosambikissa FRELIMO sallii kahden lehden Noticias Maputossa ja Noticias de Beira Beirassa jatkaa.
1975:  Japanissa suuret valtakunnalliset lehdet alkavat painaa lehtiään paikallisesti.
1975:  The New York Times kirjoittaa: Minh antautuu, Vietcong Saigonissa; 1000 yhdysvaltalaista ja 5500 vietnamilaista evakuoidaan helikoptereilla.  Newsweek kirjoittaa: Aikakauden loppu.
1975:  Vietnamissa aletaan Ho Chi Minh Cityssä julkaista lehtiä Giai Phong - Vapautus ja Tin Sang - Aamu-uutiset.
1975:  Thaimaassa sanomalehden julkaisija MR Kukrit Pramoj tulee pääministeriksi.
1975:  Tiedonantaja kirjoittaa laajan jutun Aamulehdestä.  Sen suhde ETY-kokoukseen on vihamielinen.  Aamulehti pelottelee sodalla, on neuvostovastainen ja antikommunistinen suurpääoman äänen kannattaja ja liikeyritys.
1975:  Kansan Uutiset vihjaa USISin johtajan Richard Knowles ja 13 muun olevan CIAn agentteja.  Knowles lähtee pian tämän jälkeen Suomesta, jossa hän uteli toimittajien mielipiteitä viinan voimalla hotelleissa ja ravintoloissa.  USAn suurlähetystön mukaan Knowlesin lähtö johtuu hänen aikansa täyttymisestä Helsingissä.  Lähetystö uhkailee Suomen ulkoministeriötä.
1975:  Päivän Uutiset lakkaa Helsingissä.  Lehti on Sosialistisen Työväenpuolueen STP äänenkannattaja päätoimittajanaan Sulo Kivinen.
1975:  Iltaset kuolee Helsingissä.  Uutisointi 9.5: Karu Totuus.  Iltasten ilmestyminen lakkaa.  Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n hallitus on torstaina 8.5 päättänyt, että iltapäivälehti Iltasten julkaiseminen lopetetaan kuluvan toukokuun 15. päivänä.  (Voiton päivä on Iltasten tappionpäivä, HaKa)  Viimeinen uutinen 10.5: Loppu.  Työttömäksi jää 53 työntekijää.
1975:  Tohtori Jaakko Lassila perii Tauno Angervolta vakuutusyhtiön Pohjola pääjohtajuuden ja Uuden Suomen johtokunnan puheenjohtajuuden.  Lassila kokoaa elinkeinoelämän Kansallis-Osake-Pankin piiristä työryhmän, joka laatii Uudelle Suomelle pelastamisohjelman.  Lehden pitäisi muuttua kokoomuksen äänenkannattajuudesta myyväksi kaupallisen porvarilliseksi tuotteeksi.  Yhtiön omaisuus myydään, ja Pohjola rakentaa Uuden Suomen painotalon Vantaan Kaivokselaan; lehti on Pohjolan holhouksessa.  Uusi Suomi siirtyy 1980 eurokokoon ja keventää sisältöään.
1975:  Suomessa päivälehtien osuus paikallislehtien kokonaismäärästä yli 10 prosenttia, sillä 12 päivälehtikustantajalla  on hallussaan 17 paikallislehteä, joita ilmestyy 156.
1975:  Kaupunkilehti Viikkoset perustetaan Mikkeliin.
1975:  Paikallisasioiden äänitorvi Hervannan Sanomat alkaa ilmestyä Tampereella.
1975:  Suomessa sanomalehtien levikki 1000 asukasta kohti on 455 lehteä.  Edellä ovat Ruotsi, Japani ja Saksan Demokraattinen Tasavalta DDR.
1975:  Suomen Lehdistössä kirjoitetaan, että Norjan sanomalehtien liitto kielsi sanomalehtiä julkaisemasta, painamasta ja jakamasta sanomalehden tyyppisiä ilmaisjakelulehtiä.  Ruotsissa ilmaisjakelulehdille yritettiin saada suurempi ilmoitusvero kuin sanomalehdille.
1975:  Kaarle Nordenstrengin Tiedotusoppi ilmestyy.
1975:  Pertti Klemola on julkaisemassa SAK:ta käsittelevää kirjaa, jossa olisi paljastuksia työnantajien sosiaalidemokraateille maksamista tukirahoista 1971 metallivaaleissa.  Helsingin Sanomat kutsuu kirjaa taistolaisoperaatioksi.  Suomen Sosialidemokraatin ja Kansan Lehden mukaan  paksut valheet  paljastavat kommunistien tiedotusklikin.  SSDn päätoimittaja Jorma Cantell kehittelee salaliittoteoriaa ja tuo julkisuuteen käsitteen tiedotusmafia lehden jutussa Kuka kukin on tiedotusmafiassa.
1975:  Kaj Ilmonen ja Juha Partanen pohdiskelevat mainontaa käsiteparilla käyttöarvo ja näyttöarvo.  Tätä he luonnehtivat tavaran ostajaan kohdistamaksi eroottiseksi vetoomukseksi, jolla se pyrkii herättämään ostajan rakkauden.
1975:  Suomessa kapitalistisena maana porvarillinen avoimesti ideologinen propaganda on sanomalehdistössä ylivoimaisesti yleisempää kuin sosialistinen.  Kokonaislevikistä porvarillisen lehdistön volyymiosuus 1972 on 92,2 prosenttia (sitoutumattomien lehtien 52,8 ja puoluelehtien 39,4 prosenttia) ja vasemmistolehtien osuus 7,8 prosenttia.  Porvarillisissa lehdissä kokoomuslehtiä lukuunottamatta julkaistaan jonkin verran avoimesti sosialistisiksi luonnehdittavia kirjoituksia, ja sosiaalidemokraattisissa lehdissä julkaistaan jonkin verran avoimesti porvarillista propagandaa.  Sitoutumaton lehdistö avoimesti ideologisessa propagandassa edustaa porvarillisuutta.  Hemánuksen tutkimuksessa ei ole tutkittu ideologista propagandaa, jota ei voida luokitella avoimeksi.
1975:  Turun Sanomien pääkirjoituksessa Valitse itse tietosi kannatetaan tutustumista "eri osapuolten käsityksiin asioista" ja lopuksi kannatetaan "meille tarjottavaa monipuolisuudessaan objektiivista tietoa".  On vaikea kuvitella kenenkään esittävän tieteen erityiseksi ominaisuudeksi juuri monipuolisuutta.
1975:  Uusi Suomi valmistautuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen ETYK.  US pelottelee neuvostovaikutuksen kasvulla Balkanilla.  US koettaa lyödä kiilaa Neuvostoliiton ja Ranskan väliin.  US väittää pääkirjoituksessaan Neuvostoliiton rakentaneen ohjustukikohdan Somaliaan, vaikka molemmat kiistivät väitteet.  US esittää Espanjaa käsitelleessä pääkirjoituksessaan kannatuksensa armeijan tukemalle monarkialle ja sille, että kommunistit eivät saisi laillisen puolueen asemaa.
1976:  USAssa mohawkien lehti Akwesasne Notes tuo Yhdysvaltain 200-vuotisjuhlan virallisen juhlamerkin rinnalle oman merkkinsä, joka muistuttaa intiaanien 200 vuotta kestäneestä taistelusta USAn hallitusta vastaan.  Lehti kirjoittaa 1977: "He ottivat meiltä menneisyytemme miekalla ja maamme kynällä.  Nyt he yrittävät ottaa meiltä tulevaisuutemme veitsellä."  Lehden juttu perustuu Yhdysvaltain yleisen tilastotoimiston tutkimukseen intiaaninaisten pakkosterilisaatiosta.
1976:  Neuvostoliitossa ilmestyy lähes 16 000 sanoma- ja aikakauslehteä.  Pravdan (perustettu 1912, painos 40 000) tavoite ensimmäisessä numerossa: Työväenluokan on tiedettävä totuus.  Pravda - Totuus -nimisen sanomalehden on oltava nimensä veroinen, ja silloin se täyttää tehtävänsä.  Pravdan painos nykyään on 10 miljoonaa.  Izvestija Sovetov Deputatov Trudjashtshihsja - Työtätekevien edustajain neuvostojen sanomat perustettiin 1917, jolloin siitä tuli Neuvosto-Venäjän ja sitten Neuvostoliiton virallinen äänenkannattaja.  Kuvitettu viikkojulkaisu Nedelja - Viikko alkoi 1960 ilmestyä.  Ammattiliittojen suurin lehti Trud - Työ alkoi 1921 ilmestyä.  Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen NKP keskuskomitea julkaisee erikoisjulkaisuja esimerkiksi Sovetskaja kuljtura - Neuvostoliiton kulttuuri ja Sotsialistitsheskaja industrija - Sosialistinen teollisuus.  Nuorisoliitto julkaisee 226 sanoma- ja aikakauslehteä, joista suurin on Komsomolskaja pravda.  Lehtimiesliiton viikkolehti Za rubezhom - Ulkomailla ilmestyy 1,1 miljoonan painoksena.  Aikakauslehti Inostrannaja literatura - Ulkomainen kirjallisuus julkaisee maailman nykykirjailijoiden romaaneja, novelleja ja muita kirjoituksia.  Uskonnollisista lehdistä mainittakoon Moskovan patriarkaatin lehti sekä Keski-Aasian ja Kazahstanin islaminuskoisen hengellisen hallinnon Musulmane Sovetskogo Vostoka - Neuvostoliiton idän muslimit.
1976-80:  Etelä-Afrikan mustien lehti The Nation ilmestyy.  Se joutuu lopettamaan painostuksen ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
1976:  Soweton tapahtumien johdosta lehden Rand Daily Mail RDM musta valokuvaaja Peter Magubane pidätetään, samoin kolme mustaa ja yksi valkoinen toimittaja.  Eri lehtien yhdeksän mustaa toimittajaa vangitaan oikeudenkäynnittä.  RDMn toimittajista neljännes on mustia.  Lehden omistaa South African Associated Newspapers.  Lehti käyttää uutta tekniikkaa.  Levikki 1981 on 106 000.  Päätoimittaja Sparks erotetaan 1981.
1976:  Yhdysvaltalainen dokumentaristi Michael Moore (1954-) perustaa lehden The Flint Voice, jonka hän lopettaa 1986 siirtyessään Kaliforniaan.  Moore työskentele jonkin aikaa lehdessä Mother Jones.
1976:  USAn kongressin edustajainhuoneen valiokunta kertoo salaisessa raportissaan, että suurin osa CIAn salaisista toimista (covert action) on tiedonvälitysoperaatioita eli lehtien ja toimittajien ostamista, uutisten sorvaamista ja mielipiteiden ujuttamista.
1976:  Argentiinan sotilasvallan ensimmäisenä vuonna Ford Motor panee sanomalehtiin ilmoituksen,  jossa se asettuu kannattamaan klikkiä: "Argentiina löytää takaisin oikealle tielle", ja 1977: "Uusi uskon ja toivon vuosi kaikille hyvää tahtoville argentiinalaisille.  Ford Motor Argentina työntekijöineen haluaa osallistua isänmaan suuren kohtalon toteuttamiseen".
1976:  Neuvostoliittolaiset VG Afanasjev ja AD Ursul toteavat: "Taantumuksellisten luokkien edut ovat sosiaalisen edistyksen vaatimusten vastaisia, ja näiden luokkien on pakko luopua etujensa vuoksi informaation totuudenmukaisuudesta ja objektiivisuudesta".
1976:  Yhdysvaltalainen Journalism Quaterly kertoo, että USAn uutisteollisuus keskittyy ja toimittajien työtyytyväisyys vähenee.  Keskittymisen myötä vähenee toimittajan itsemääräämisoikeus eli autonomia.  Uutisteollisuudessa työskenteli 1971 noin 69 500 ihmistä.  Suurimmilla lehtiketjuilla on lehtiä yhteislevikin mukaan järjestettynä seuraavasti: Newhouse 30, Knight Ridder 32, Tribune 7, Gannet 54, Scripps-Howard 17, Dow Jones 14, Times Mirror 4, Hearst 8, Cox 14, New York Times 10, Thomson 53 ja Field 2.  Myytti vapaasta lehdistöstä häviää.
1976:  Yrjö Ahmavaara hylkää väitteen, että sananvapauden korvaisi korporatiivinen joukkotiedotus, jolloin kullakin pääorganisaatiolla on yksi ja vain yksi yhteinen äänenkannattaja kuten hallituksella omansa, johtavalla puolueella omansa, armeijalla omansa, ammattiliitolla omansa ja niin edelleen.  Hän hylkää väitteen, että totuutta, myös tieteellistä totuutta, olisi sensuurin avulla suojeltava vääristelyjä vastaan ja että tämä oikeuttaisi juuri kulloisenkin vallanpitäjän määrittelemään rajat joukkotiedotusvälineissä kulloinkin rankaisematta sallittujen tosiasioiden ja ajatusten esittämiselle.  Vain uskonvaraisia totuuksia eli ehdottomia apriorisia uskomuksia on suojeltava sensuurilla, jotta ne säilyttäisivät asemansa hallitsevassa maailmankatsomuksessa.
1976:  Espanjassa perustetaan Madridiin sanomalehti El País - Maa.  Lehteä yritettiin perustaa 1972 lähtien Francon kaudella, mutta viranomaiset eivät sitä sallineet.  Lehti julkaisee sunnuntailiitettä El País Semanal.  Päätoimittaja Juan Luis Cebrián on 1981 mennessä haastettu oikeuteen yli 60 kertaa  muun muassa oikeuden halventamisesta pääkirjoituksessaan, samoin kymmenet toimittajat.  Lehti valmistetaan uudella tekniikalla.  Levikki 1981 on 400 000.
1976:  Espanjalainen ABC julkaisee Alexandr Solzhenitsynin ilmoituksen, että sosialismin uhreja oli 110 miljoonaa venäläistä.  (!, HaKa)
1976:  Australialainen Rupert Murdoch (1931-) ostaa New Yorkin ainoan iltapäivälehden New York Post.  Lehden levikki 1967 oli 700 000, mutta nyt puoli miljoonaa.  Hän ostaa myös kustantamon New York Magazine.
1976:  Saksan liittotasavallassa ilmestyy 122 sanomalehteä, kun huippu 225 oli 1960-luvulla.
1976:  Intiassa ilmestyy 13 320 lehteä.  Sanomalehdistä 875 ilmestyy päivittäin, 74 kaksi tai kolme kertaa viikossa ja 3801 viikottain.  Sanomalehtiä julkaistaan englannin-, kaksi- ja monikielisten lisäksi 15 pääkielellä hindi, assamese, bengali, gujarati, kannada, kashmiri, malayalam, marathi, oriya, punjabi, sanskrit, sindhi, tamil, telugu ja urdu ja 42 muulla kielellä kuten lushai, konkani, nepali, khasi ja manipuri.  Lisäksi lehtiä julkaistaan arabiaksi, portugaliksi, kiinaksi, ranskaksi, italiaksi, swahiliksi, espanjaksi, saksaksi ja latinaksi.
1976:  Vietnamissa perustetaan Hanoihin lehti Hanoi Mói - Uusi Hanoi.
1976:  Liitto perustaa paikallislehden Rantalakeus Limingalle, kun sinne suunnitellaan paikallislehteä.
1976:  Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset perustetaan.
1976:  Kaupunkilehti Kotkansilmä perustetaan Kotkaan.
1976:  Nilsiän - Rautavaaran Pitäjänsanomat alkaa ilmestyä.  Sen nimeksi tulee myöhemmin Pitäjäläinen.
1976:  Tiedonantaja kirjoittaa Väinö Rautiaisen (1932-) Ari-painosta (perustettu 1974) ja Ari-kustannuksesta.  Painon tuotteet ovat uskonnolla keinottelevaa roskakirjallisuutta, jonka sisältönä on neuvostovastainen propaganda.  Tuotteita ovat Richard Wurmbrandin kirjat, kirjallisuutta "uskovaisten vainoista" Neuvostoliitossa, yhdistyksen Israelin Ystävät lehti Shalom ja muuta.  Monissa painotuotteissa yllytetään salakuljettamaan uskonnollista propagandaa Neuvostoliittoon.  Siksi Ari-paino painaa venäjäkielisiä kirjasia salakuljetusta varten ja jättää näissä lainvastaisesti painopaikan mainitsematta.  TAn kirjoituksen ilmestymisen jälkeen Rautiainen ryhtyy painostamaan painon työntekijöitä, koska hän epäilee heidän vaikuttaneen jutun syntyyn.  Rautiainen ei hyväksy työntekijöidensä epäuskovaista ammattiyhdistystoimintaa.
1976:  Kyllikki Ala-Lehtimäki ja Sirkku Määttä tutkivat Chilen 1970-74 tapahtumia koskevaa suomalaista lehtikirjoittelua.  Tutkitut vasemmistolehdet kirjoittivat Chilen tapahtumista objektiivisemmin kuin porvarilliset lehdet, joiden kirjoittelussa kuva Chilen tapahtumista vääristyi porvarillisen ideologian kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan.  Chilestä annetun kuvan vääristyminen porvarillisissa lehdissä tapahtuu joko puutteellisten tai virheellisten tietojen välittämisenä.  Kirjoittelun puutteellisuus ilmenee joko siten, että kansanrintamakauden yhteiskunnallisen kehityksen ymmärtämisen kannalta olennaisista asioista ei lainkaan kirjoiteta tai siten, että tapahtumien puutteellinen kuvaus ja irroittaminen yhteyksistään johtaa lukijan virheellisiin tapahtuman syy- ja seurausarviointeihin.
1976:  Hufvudstadsbladetin piirtäjä ja pakinoitsija 1947-67 Henrik Tikkanen (1924-84) kuvaa romaanissaan Majavatie 11 Herttoniemi lehteä sisältä päin.  Romaanin Mariankatu 26 Kruununhaka 1977 mukaan Tikkanen ja vaimonsa Märta Cavonius väärensivät viisauksia, joita julkaisivat aluksi tunnettujen ajattelijoiden nimissä ja sitten keksimiensä suurmiesten nimissä.  Kaikki meni täydestä.
1976:  Oululainen Kansan Tahto kirjoittaa, kuinka suomalaisfasistit riehuivat: Kolarissa murhattiin, raiskattiin, varastettiin, särjettiin asuntoja, leikeltiin sukupuolielimiä.  Neljä miestä ammuttiin 1941, koska he kieltäytyivät rikollisesta sodasta.
1977:  Leningradissa julkaistaan muun muassa Leningradskaja Pravda, Vetsherni Leningrad, Smena, Leningradski Rabotshi ja koululaisten Leninskije Iskry.
1977:  Virossa julkaistaan 42 sanomalehteä, joista kuusi on venäjänkielistä ja neljässä on sekä viron- että venäjänkielistä tekstiä.  Viron 27 aikakauslehdestä neljä ilmestyy myös venäjäksi kuten muotilehdet Siluet ja Detski siluet.  Sovetskoje finnougrovedenie - Neuvostoliittolainen fenno-ugristiikka on monikielinen lehti.  Päälehdet Rahva Hääl - Kansan ääni, Sovetskaja Estonia - Neuvosto-Viro, kaupunkilehdet tarttolainen Edasi - Eteenpäin ja tallinnalainen Ohtuleht - Iltalehti sekä nuorisolehti Noorte Hääl - Nuorten ääni ilmestyvät kuusi kertaa viikossa.  Eri alojen lehtiä ovat Tehnika ja tootmine - Tekniikka ja tuotanto, Sotsialistlik Pöllumajandus - Sosialistinen maatalous, Nöukogude Oigus - Neuvosto-oikeus, kirjallisuuslehdet Sirp ja Vasar, Looming - Luova työ, urheilulehtiä Spordileht - Urheilulehti, Kehakultuur - Liikunta, Fizkultura i sport - Liikunta ja urheilu, lasten lehtiä Säde - Kipinä, Pioner, Täheke - Tähti naisten lehti Nõukogude Naine, satiirinen Pikker - Ukkonen, Eestiloodus - Viron luonto ja Voprosy i otvety - Kysymyksiä ja vastauksia.
1977:  Ruotsissa 4-7 kertaa viikossa ilmestyviä lehtiä on 89 kappaletta, kun niitä 1945 oli 130.  Harvemmin eli 1-3 päivänä viikossa ilmestyvien lehtien luku on 65, kun se 1945 oli 86.
1977:  Norjassa alkaa ilmestyä Klassekampen-lehti päivittäin.  Riippumattomuuttaan korostaakseen se kieltäytyy ottamasta vastaan valtion lehdistötukea.
1977:  Sveitsissä ilmestyy 101 maksutonta lehteä.
1977:  Saksalainen journalisti, Liittotasavallan vaarallisin työläinen Günter Wallraff (1942-) paljastaa kirjassaan Der Aufmacher Bild-Zeitung -lehden toimintaperiaatteita.  Hän toimi useita kuukausia väärällä nimellä Hans Esser lehden palveluksessa.  Bild-Zeitung on Springerin keltaisen lehtikonsernin pahamaineinen lippulaiva.  Parodian kirjoittaminen lehteen on mahdottomuus:  vaikka tekstinsä vääristää, niin lukijat ottavat sen todesta, koska lehti on hävittänyt lukijoittensa komiikantajun.  Reinhold Neven Du Mont sanoo kirjan jälkisanassa, että lukijat muokataan ja alennetaan lehtipainosten rehuaineeksi.  Kustantaja Kiepenheuer & Witsch mainostaa kirjaa: "Miljoonat tuntevat Bild-Zeitungin ulkoapäin.  Yksi on oppinut tuntemaan sen sisäpuolelta".  Saksan lehtimiesunionin DJU liittopuheenjohtaja Eckart Spoo sanoo kirjaan liitetyssä artikkelissa, että liittotasavallan suurin lehtikonserni levittää tyhmistymistä.  Westdeutsche Rundfunk tuottaa kirjasta dokumenttifilmin.  Axel Springerin yhtiö vaatii 1981 kirjailijalle rangaistusta toimitussalaisuuksien paljastamisesta ja kirjan Der Aufmacher levittämiskieltoa.  Wallraffin kirja Ganz Unten 1985 - Pohjalla 1986 saavuttaa 2,5 miljoonan kappaleen levikin.
1977:  Watergateskandaalin toinen toimittaja Carl Bernstein kirjoittaa lehdessä Rolling Stone, että yli 400 yhdysvaltalaista lehtimiestä on tehnyt töitä CIAlle.  Muun muassa The New York Timesin NYT julkaisija Arthur Hays Sulzberger oli CIAn päällikön ystävä, ja että NYTin joukoista löytyi CIAn töitä tehneitä.  NYT kertoi yli 800 lehden, uutistoimiston, julkaisun, television, radion ja ihmisen olleen CIAn palveluksessa.  USAn kongressi julkaisi senaattorin Frank Church raportin CIAn toimista Chilessä.  Raportin mukaan Inter American Press Association IAPA esitti julkilausumia, kuinka Chilen presidentti Allende rajoitti maassa sananvapautta.  CIAlla oli omat miehensä tärkeimmissä läntisissä ja suurimmissa chileläisissä "riippumattomissa" lehdissä hoitamassa asioita niin, että CIAn propagandajutut saivat tilaa.  CIA on rahoittanut IAPAn toimia 1960-luvulta.  IAPA ja International Federation of Journalists IFJ ovat jäseniä World Press Committeessa, joka muodostuu oikeistolaisista lehdistä ja jolla on CIA-suhteet.  Yhdysvaltalaisten toimittajien järjestön American Newspaper Guild ANG ulkomaisia toimia hoitaa IFJ Brysselissä ja Federación Interamericana de Organizaciones de Periodistas Profesionales FIOPP Panamassa, jonka toiminnan ANG rahoitti.
1977:  Puolassa työläisten puolustuskomitea KOR alkaa julkaista maanalaista lehteä Robotnik - Työläinen.
1977: Ranskassa perustetaan vasemmistolainen Le Matin de Paris - Pariisin aamu.
1977:  Pariisiin perustetaan vaalien alla porvarillinen lehti J’Informe - Tiedotan, mutta se elää pari kuukautta.
1977:  Ranskassa on 14 673 rekisteröityä toimittajaa, joista 3089 on naisia.  Joukossa on 2003 harjoittelijaa, 628 valokuvatoimittajaa, 208 freelance-valokuvaajaa ja 138 televisiokuvaajaa.
1977-87:  Englannissa ilmaisjakelulehtien määrä kasvaa 201 lehdestä 965 lehteen.
1977:  Kenian johtava toimittaja Hilary Ng'weno aloittaa uuden lehden Nairobi Times.
1977:  Rhodesiassa perustetaan mustille tarkoitettu lehti Zimbabwe Times.
1977:  Etelä-Afrikassa aloittaa ammattiyhdistyslehti Work in Progress.  Se yhdistetään 1994 lehteen Southern Africa Report.
1977:  Vietnamin isänmaallisen rintaman virallinen lehti Dai Doan Ket alkaa ilmestyä.
1977:  Paraguayssa perustetaan lehdet Ultima Hora ja Hoy.
1977:  Chilen maanalaisen lehdistön näyttely avataan Riminissä Italian kommunistisen puolueen lehden Unita festivaalissa.  Näyttelyssä on esillä Chilen kommunistien lehden Unidad Antifasista, sosialistien lehden Unidad y Lucha ja muiden numeroita.  Niiden levittäminen alkoi 1973.
1977:  Sanomalehtien levikki kasvoi 1950-luvun alusta eräissä maissa: DDR ja Neuvostoliitto lähes 300 prosenttia sekä Länsi-Saksa, Suomi ja Itävalta noin 70 prosenttia.  Ruotsin ja Norjan kasvu on pienempi.  Ranskassa, Englannissa ja Belgiassa levikit laskivat.
1977:  UNESCOn tilastojen mukaan sanomalehtien kokonaisyhteislevikki miljoonissa kappaleissa eräissä maissa on: Neuvostoliitto 102,5, Japani 62,2, USA 62,1, Saksan Liittotasavalta 25,9, Englanti 22,9, Ranska 10,8, Intia 10,7, Puola 8,5, Saksan Demokraattinen Tasavalta DDR 8,3, Italia 5,5, Kanada 5,2, Brasilia 5,1, Espanja 4,7, Tshekkoslovakia 4,5, Australia 4,4, Ruotsi 4,4, Romania 3,7, Sveitsi 2,6, Unkari 2,6 ja Suomi 2,2.  Sanomalehtien lukumäärä eräissä maissa: USA 1829, Intia 929, Neuvostoliitto 686, Turkki 493, Saksan Liittotasavalta 412, Meksiko 352, Brasilia 318, Japani 177, Espanja 143 ja Kanada 122.  Maailmassa ilmestyy yli 8200 sanomalehteä, joiden yhteislevikki on yli 440 miljoonaa kappaletta.  Tuhatta maailman asukasta kohti leviää 136 sanomalehden kappaletta (Islanti 554, Japani 546, Ruotsi 528, Saksan Demokraattinen Tasavalta DDR 496 ja Suomi 465).  Euroopan sanomalehdistö (ilman Neuvostoliittoa) on lähes 30 prosenttia koko maailman sanomalehtien levikistä, vaikka Euroopan väkiluvun osuus maailman väestöstä on yli 11 prosenttia.
1977:  Uusi Suomi: Lenin on Laukaan lasten lukemisena, Aamulehti: Laukaan pyykki piti pestä vaivihkaa ja N-liiton oppeja Laukaan päiväkodissa, Turun Sanomat: Pirkkalan toistoa: Neuvostoaapista lapsille, Keskisuomalainen: Neuvostoaapinen lukukirjana laukaalaisessa päiväkodissa.  Syy otsikoihin on se, että opettaja Kirsti Koivu luki 1976 N Holmin ja Petrovan lukukirjasta (painettu Petroskoissa) kappaleen Kuinka karaisemme itseämme, joka käsittelee terveys- ja liikuntakasvatusta.
1977:  Sakari Määttänen kirjoittaa 19.6 Helsingin Sanomiin jutun Turhuuden lehtimarkkinat eli tarina siitä kuinka missit, meikkaajat ja muu kromijengi seikkailevat suomalaisten viikkolehtien palstoilla.
1977:  Aamulehti hankkii lasertelefoton.
1977:  Alueuutiset alkaa ilmestyä pääkaupunkiseudulla.
1977:  Uudenmaan Sanomat lakkaa Porvoossa.
1977:  Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Turun Sanomat perustavat ilmoitusmyynnin Kärkikolmikko.  Lehtikolmikon ilmoituspaketti kasvaa 640 palstametristä 4280 palstametriin 1983.  Itä-Savo, Keskipohjanmaa ja Länsi-Savo perustavat Alueykköset, johon liittyvät Ilkka ja Kouvolan Sanomat.
1977:  Jorma Miettinen suosittelee uutiskriteereiksi yleisyyttä (asialla on sitä suurempi uutisarvo, mitä laajempaa ihmisjoukkoa asia koskettaa), primaarisuutta (asialla on sitä suurempi uutisarvo, mitä tärkeämmästä asiasta on kysymys) ja intensiteettiä (asialla on sitä suurempi uutisarvo, mitä suurempi on käsiteltävänä olevan asian vaikutuksen voimakkuus ihmisten elämiseen).
1977:  Anne Hasko tutkii 1976 elintarviketyöläisten lakon käsittelyä suomalaisissa sanomalehdissä.  Haskon mukaan vasemmistolehtien lakosta antama kuva vastasi todellisuutta paremmin kuin porvarillisten lehtien antama kuva.  Porvarillisten lehtien lakkokirjoittelu painottui lakon kuluttajille ja tuottajille aiheuttamien vaikutusten selvittämiseen.  Ne vaikenivat lakon syistä, elintarviketyöläisten palkoista, lakolle asetetuista tavoitteista, lakon aikana tehdyn työn lakonvastaisuudesta ja lakon saamasta tuesta.  Ne vääristelivät hieman sekä lakon syytä että tavoitteita.
1977:  Pertti Hemánus valittaa Turun kesäyliopistossa tiedottajaseminaarissa, että tuotteiden hinnoittelu kuuluu Suomessa epäjulkisten asioiden piiriin.  Osmo A Wiio pitää valittelua aiheettomana, koska hinnoittelu liittyy liikesalaisuuksiin.
1977:  Pentti Saarikoski, Tanssilattia vuorella, Otava, Keuruu 1977:  (...) runous on neuvonpitoa, neuvottelutaitoa (...) XII, (...) heidät on opetettu lukemaan/ että he paremmin ymmärtäisivät määräyksiä/ ja heidät on opetettu kirjoittamaan/ että he osaisivat täyttää kaavakkeensa (...) XIV, Minulla on verannalla mies joka lukee sanomalehtiä (...) Illalla ei mene nukkumaan, lukee sanomalehtiä (...) XXII, Tuulen koukertamat pakkasen jäykistämät/ vaatekappaleet/ riippuvat narulta kuin sanskriitin merkit (...) XXIII, (...) Tulen valossa, pimeässä/ näin hieroglyfikäärmeen XXXIV
1978:  Lontoossa libanonilaiset ja palestiinalaiset pakolaiset toimittavat lehteä al Sharq al Awsat, joka myös painetaan Lontoossa.
1978:  Pravdaan tulee  peräti 600 000 lukijakirjettä eli 1600 päivässä.  Niitä käsittelee 50 toimittajan osasto.  Jokaiseen epäkohtaa käsittelevään kirjeeseen vastaa asianomainen laitos tai toimitus.  Pravdaa painetaan Moskovassa ja 40 muussa kaupungissa.  Lehden levikki 1980 on 10,7 miljoonaa.  Toimitukseen kuuluu 400 henkeä, joista 50 ulkomaan kirjeenvaihtajia.
1978:  Neuvostoliitossa ilmestyy 694 päivälehteä ja lisäksi 7242 sanomalehteä, joista yli 5000 on venäjänkielisiä ja loput ilmestyvät 54 muulla kielellä.  Aikakauslehtiä ilmestyy 4838.  Neuvostolehdistön ominaisuudet: puoluekantaisuus, ideologisuus, isänmaallisuus, totuudellisuus, kansanomaisuus, joukkojen saatavilla oleminen sekä kritiikki ja itsekritiikki.  Suurimman lehden Pravda - Totuus levikki on 11,0 miljoonaa kappaletta.  Seuraavina ovat Izvestija 8,3, nuorisolehti Komsomolskaja Pravda - Kommunistisen Nuorisoliiton Totuus 10,0, Pionerskaja Pravda - Pinooneerin Totuus 8,6, ammattiliittojen lehti Trud - Työ 8,6, Selskaja Zhizn - Maaseudun Elämä 8,5, Izvestia - Uutiset 8,5, Sovietskaja Rossija - Neuvostovenäjä 3,2, Sovietski Sport - Neuvostourheilu 3,5, Kirjailijaliiton lehti Literaturnaja Gazeta - Kirjallisuusuutiset 2,6 ja puolustusministeriön lehti Krasnaja Zvezda - Punatähti 2,4 miljoonaa kappaletta.  Neuvostoliitossa lehtiä julkaistaan useilla ulkomaiden kielillä pääasiassa englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja espanjaksi, mutta myös puolaksi, unkariksi, arabiaksi, kreikaksi, koreaksi, suomeksi ja latinaksi.  Yleisliittolaisten lehtien jälkeen tulevat neuvostotasavaltojen lehdet, alueiden ja piirien lehdet, kaupunkien, piirikuntien ja kolhoosien sanomalehdet.  Maassa julkaistaan 1980 kaikkiaan 7985 sanomalehteä 56 Neuvostoliiton kansojen kielellä kertapainokseltaan 173 miljoonaa kappaletta.  1913 ilmestyi 859 sanomalehteä levikiltään 2,7 miljoonaa.
1978:  USAssa Time ostaa Washington Starin.  Chicagon ainoa iltalehti Chicago Daily News kuolee.
1978:  USAssa Montanassa Billing Gazette alentaa tilaushintaa kolmanneksella, jos maksuksi tuodaan vehnää.  Maanviljelijöiden kuorma-autokaravaani tuo vehnää 32 000 leivän leipomiseen.
1978:  Yhdysvalloissa ilmestyy 1750 päivälehteä (1919 huippu 2000).  Aamu- ja iltalehtien levikki on yhteensä 62 miljoonaa, ja sunnuntailehtien 54 miljoonaa.  Sanomalehdistä 62,5 prosenttia on ketjujen omistuksessa.  Ketjuja on noin 160, kullakin on keskimäärin kuusi sanomalehteä.  Eniten lehtiä omistaa Gannet Newspaper ja toiseksi eniten lordi Thomson, mutta lehdet ovat pieniä.  Levikiltään suurimmat ketjut ovat Chicago Tribune Newspaper, Newhouse Newspapers, Hearst Newspapers ja Scripps-Howard -konserni.
1978:  Berliinissä pidetään sosialistisen päivälehden Die Wahrheit lehtijuhla.
1978:  Norjassa alkaa kampanja varojen keräämiseksi Kommunistien lehdelle Friheten.
1978:  Tanskassa on tukikampanja kommunistisen puolueen lehden Land og Folk avustamiseksi.
1978:  Sveitsissä Die Tat lopetetaan, kun toimittajat ja johto kiistelevät uuden päätoimittajan valinnasta.
1978:  Marseillessa Ranskan kommunistisen puolueen lehden La Marseillaise juhlaan osallistuu yli 30 000 ihmistä.  Juhlan tunnuksena on taistelun aktivoiminen Ranskan eteläosan tervehdyttämisen puolesta ja EECn laajentamista vastaan.
1978:  Itävallassa kommunistisen lehdistön juhlassa ovat lehdet Volkswille, Neue Zeit ja Amstättner Rundschau esillä puolueen 60-vuotisjuhlassa.
1978:  Hollannissa kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajaa De Waarheid tuetaan varojen keruulla.
1978:  Espanjan kommunistinen puolue muuttaa viikkolehtensä Mundo Obrero päivälehdeksi.
1978 mennessä:  Iranin valtion varoista maksetaan rahaa johtaville läntisille lehtimiehille vastapalvelukseksi shaahia kiittelevistä artikkeleista.
1978:  Norjassa alkaa ilmestyä viikoittain Sámi Aigi - Saamelainen aika.  Lehti tekee 1993 konkurssin.  Seuraaja on Min Aigi - Meidän aikamme, joka ilmestyy kahdesti viikossa.
1978:  Tanskassa ilmestyy 342 ilmaislehteä, joiden yhteispainos on 4,9 miljoonaa eli joka kotiin keskimäärin 2,3 ilmaislehteä.
1978:  Tanskassa 20 prosentissa perheistä ei lueta lainkaan sanomalehtiä.  Näihin perheisiin kuuluu yksi tai kaksi alle 15-vuotiasta lasta.  Luku oli 1963 yhdeksän prosenttia.
1978:  Ruotsin viranomaiset tarkkailevat sanomalehtien kontakti- ja muita vastaavia ilmoituksia.  Kuutta paikallislehteä julkaisevan yhtiön Nordvästra Skånes Tidningar vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja tuomitaan ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen parituksesta.
1978:  Japanissa sanomalehden tuotannossa ja jakelussa työskentelee 400 000 ihmistä.
1978:  UNESCOn mukaan 8210 päivälehteä ilmestyy 152 maassa, kun 1969 julkaistiin 7680 lehteä 146 maassa.  Lehtien levikissä johtaa Neuvostoliitto, mutta lehtien lukumäärässä USA.
1978:  Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA luottamuksellinen viestintämuistio: lehtien toimituspolitiikkaa ohjattava haluttuun suuntaan.  EVA suosittaa Teollisuuslehden, Kauppakamarilehden ja Kehittyvä yritysjohto -lehden yhdistämistä Talouselämä-lehteen ja sen kytkemistä Uuden Suomen ja Kauppalehden kokonaisuuteen.  EVA perustelee Uuden Suomen jatkuvan tukemisen välttämättömyyttä.  EVAn mielestä Mainos-Televisiota on pyrittävä käyttämään nykyistä tehokkaammin.
1978-82:  Suomalaiset päivälehdet perustavat tai hankkivat kokonaan tai osittain omistukseensa 28 paikallislehteä niiden 20 lisäksi, jotka aikaisemmin siirtyivät päivälehdille.  Ne omistavat 27 prosenttia paikallislehtistä 1982.
1978:  Helsingin Sanomat julkaisee ennen Sex Pistolsin vierailua Suomessa jutun Parasta lapsille? "Yhtyeen tärkein 'soitin' on mekaaninen äänensärkijä, jolla syntyy räkäinen, kätkättävä ääni.  Niin että monet ovat konstit, millä lastemme viikkorahoja viedään - vastineeksi on tarjolla rääväsuisen riiviölauman räkäistä raakkumista.  Kenenkähän asia olisi estää moisten pääsy Suomeen - lastensuojelijoiden vai ympäristöhygieenikkojen?"  Lastensuojelun Keskusliitossa juttu otetaan tosissaan, ja nuorisojärjestöjen tukemana liitto koettaa estää konsertin.  Sisäministerin Eino Uusitalo päätöksellä työluvat evätään; turhaan, sillä Sex Pistols hajoaa pari päivää ennen keikkaansa.
1978:  Suomen 30 suurinta ilmoittajaa ovat: Säästöpankit, Valintatalo, Osuuspankit, Asko-Upo, 5. Ford, Korpivaara, Scan-Auto, Stockmann, Konela, 10. Aro-Yhtymä, Kansallis-Osake-Pankki KOP, Philips, Suomen Yhdyspankki SYP, Veho, 15. Sampo-Yhtiöt, Volvo-Auto, Autonovo, VV-Auto, Orion-Yhtymä, 20. Suomen General Motors, Farmos-Yhtymä, Valio, Nokia, Halpahalli, 25. Pukeva, Salora, Veikkaus, Postipankki, Shell, 30. Amer-Yhtymä.  Keskusliikkeistä eniten ilmoittelevat Kesko, sitten SOK, Tuko ja OTK.  Tärkeimmät 32 ilmoitusvälinettä myynnin markkajärjestyksessä ovat Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, 5. Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen, Vaasa, Satakunnan Kansa, 10. Apu, Uusi Suomi, Ilkka, Hufvudstadsbladet, Karjalainen, 15. Kouvolan Sanomat, Pohjolan Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Hämeen Sanomat, Etelä-Saimaa, 20. Seura, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Kainuun Sanomat, Länsi-Savo, 25. Ilta=Sanomat, Eteenpäin, Pääkaupunki (A+B+C), Anna, Länsi-Suomi, 30. Kauppalehti, Kansan Uutiset, Vasabladet.  Ilmoittelu tuoteryhmittäin markkajärjestyksessä: kaupan ryhmittymät, moottoriajoneuvot, huvit, paikanhaku, 5. rakennustarvikkeet, tekstiilit, matkailu ja liikenne, pankit ja posti sekä obligaatiot, elintarvikkeet, 10. asunnot, radio- ja televisioala, kotitalouskoneet ja taloustarvikkeet, maa- ja metsätalousala, teollisuuskoneet, 15. huonekalut ja sisustustarvikkeet, lääkkeet ja sairaanhoitotarvikkeet, kirjankustannusliikkeet, koulut ja kurssit, poltto- ja voiteluaineet, 20. lehdenkustannusliikkeet, vakuutuslaitokset, kosmetiikka, valokuvausala, urheiluvälineet, 25. konttorikoneet, pesu- ja puhdistusaineet.
1979:  Pravdan laajan lukijatutkimuksen aineiston käsittely saadaan päätökseen.  Toimitus teki tutkimuksen Neuvostoliiton tiedeakatemian sosiologisen tutkimuslaitoksen ja Moskovan valtionyliopiston tiedemiesten sekä Neuvostoliiton tilastollisen keskushallinnon ja muiden tutkimuskeskusten avulla.  Kysely tehtiin 375 asutuskeskuksessa otantaa käyttäen siten, että sosiaalisväestötieteelliset ja ammatilliset perusryhmät tulivat edustetuiksi.  Kertapainoksen 10,7 miljoonaa lukijoita on 39,5 miljoonaa ihmistä.  Naislukijoiden osuus 1968-77 kasvoi 26 prosentista 40 prosenttiin, nuorison osuus neljä prosenttiyksikköä ja puolueeseen kuulumattomien tilaajien osuus 11 prosenttiyksikköä.  Suurinta kiinnostusta herättävät kansainvälisen tilanteen ongelmat (yli 90 prosenttia lukijakunnasta), moraaliin liittyvä tematiikka (80) sekä viralliset kirjoitukset, puolue-elämä, kansantalouden kysymykset, pääkirjoitukset ja lukijoiden kirjeet (yli 70 prosenttia).
1979:  Neuvosto-Karjalassa ilmestyy V Serovin juttu "Henkinen kolonialismi" ja kehitysmaat.
1979:  USAssa ilmestyy 1763 päivälehteä ja 719 sunnuntailehteä, 1100 esikaupunkilehteä ja 7954 viikkolehteä.  Vähemmistöt toimittavat sanomalehden tapaisia lehtiä.  USAssa ilmestyy 165 mustien sanomalehteä, kun niitä 1973 oli 213.  Niitä on ilmestynyt 1827 lähtien yli 3000 kappaletta.  Chicano-liikkeen lehtiä tehdään 50.  Ne ovat erillinen radikaali lehtiryhmä espanjankielisiä lehtiä.  Ylioppilaslehtiä ilmestyy 1800.  Etnisiä ja ulkomaankielisiä lehtiä julkaistaan 215 ainakin 36 kielellä.  Ilmaislehtiä tuotetaan 6000 kappaletta.  Lisäksi toimitetaan vastakulttuurin vaihtoehtoisia underground- eli maanalaisia lehtiä.
1979:  Lehteä Financial Times aletaan julkaista Lontoon lisäksi Frankfurtissa erikoispainoksena, joka on suunnattu ulkomaalaisille lehdenlukijoille.  Lehti tuo Yhdysvaltain markkinoille aikakauslehden World Business Weekly, joka painetaan New Yorkissa.  Lehti toimittaa 1981 alkaen New York Timesille 5000 sanan tiivistelmän seuraavan aamun jutuistaan.  Levikki on 200 000.  Lehdellä on tekstitelevisiopalvelu.  Financial Times vähentää 1982 runsaasti työntekijöitään.
1979:  Etelä-Afrikan tasavallan tiedotusministeriön entinen johtaja Eshel Rudy tunnustaa virastonsa perustaneen rahaston apartheidia puolustavien sanomalehtien rahoittamiseksi.
1979:  Espanjassa ilmestyy 117-123 sanomalehteä laskutavasta riippuen, noin sata viikkolehteä ja 30 Hojas del Lunes - Maanantailehteä, joita paikalliset toimittajayhdistykset Asociaciones de la Prensa julkaisevat monopolinaan.  Diktaattorin Francisco Franco joukkotiedotuskoneistoa lakkautetaan: uutistoimisto Pyresa, lehdet Arriba, Solidaridad Nacional, La Prensa, Amenecer, El Pueblo Gallego ja Libertad.
1979:  Iranin islamilaisen vallankumouksen aikana Teheranissa ilmestyy 20 päivälehteä ja 21 viikottain ilmestyvää sanomalehteä sekä 71 aikakauslehteä.  Maakunnissa ilmestyy 85 sanomalehteä.
1979:  Kambodzassa ilmestyy noin 15 päivälehteä.
1979:  Ugandassa Idi Aminin hallinnon loputtua monet lehdet alkavat ilmestyä.  Voice of Ugandasta tulee Uganda Times.
1979:  Zairessa lehdistö on kansallistettu.  Kinshasassa ilmestyvät aamulehti Salongo ja iltalehti Elima, Lubumbashissa Mjumbe ja Kisanganissa Boyoma.
1979:  Guatemalan sanomalehdet julkaisevat sekä radio- ja televisioasemat lähettävät kapinallisen armeijan manifestin.
1979:  Nicaraguassa Kansallisen vapautuksen sandinistinen rintama El Frente Sandinista de Liberación Nacional FSLN perustaa sanomalehden Barricada, jota painetaan Somozan entisen lehden Novedades painossa.  Kommunistinen puolue julkaisee lehteä Avance.  Muita FSLNn lehtiä ovat El Brigadista, Poder Sandinista, Desde La Calle ja El Trabajador.
1979:  USAssa mainoskulut asukasta kohti ovat 3500 kertaa niin suuret kuin Nepalissa.
1979:  UNESCOn mukaan sanomalehtien (vähintään neljä kertaa viikossa ilmestyvät) levikki tuhatta asukasta kohti on suurin Japanissa 569, sitten Islanti 557, Ruotsi 526, DDR 517, Suomi 480, Norja 456, Englanti 426, Sveitsi 395, Tanska 367 ja Itävalta 351.
1979:  Uusi Rauma alkaa ilmestyä.
1979:  Paikallislehti Pielisjokiseutu siirtyy yhtiölle, jonka omistus on lähellä työväenlehdistöä.  T-lehdistö perustaa 1980 Halikkoon Kuntasanomat.
1979:  Tiedonantaja kirjoittaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA julkisuuteen vuotaneesta luottamuksellisesta viestintäpoliittisesta muistiosta.  Sen mukaan sanomalehdistä tiiviimmin EVAan kytketyt ovat Uusi Suomi ja Kauppalehti.  EVA tukee Suomen Kuvalehteä ja Kanavaa.  EVAa lähellä on Leo Tujusen Prima Press, joka välittää juttuja maakuntien ykköslehtiin.  Risto Piepposen ja Tauno Tiusasen TT-tieto keskittyy sosialististen maiden vastaiseen tiedotustoimintaan ja on kytketty EVAan.  Muistion mukaan elinkeinoelämän osittain tai kokonaan maksamia lehtiä ilmestyy vähintään 162 kappaletta.
1979:  Suomen Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Kalevi Sorsa mielestä lehtimiesten ja poliitikkojen suhteissa on hämärää.  Poliitikot vuotavat lehtimiehille tietoonsa tulleet asiat.  Lehtimiehet kirjoittavat ne lehteen tarkistamatta tietojen pitävyyttä.
1979:  Kerttu-Kaarina Suosalmen (1921-2001) teokseen Rakas rouva sisältyvä novelli 1939 kuvaa lahtelaisen lehden kuolinkamppailua taloudellisissa vaikeuksissa talvisodan aattona.
1979:  Jörn Donner (1933-) nostaa lehtimiehen Atos Wirtanen esiin romaanissaan Jakob och friheten - Jakob ja kylmä rauha.
1979:  Suomessa on 88 ilmaisjakelulehteä.  Niiden kokonaispainos on 2,4 miljoonaa kappaletta.
1979:  Suomen sanomalehdillä on markkinointiyhteistyötä. Kärkikolmikkoon kuuluvat Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Turun Sanomat, joiden yhteistyö alkoi 1973.  Maakuntien ykkölehdet ovat Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Kainuun Sanomat, Kaleva, Karjalainen, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Satakunnan Kansa, Savon Sanomat ja Vaasa.  Tästä poisjätetyt lehdet Itä-Savo, Länsi-Savo ja Keskipohjanmaa muodostavat Ykköskolmikon.  Neloset perustettiin 1974, ja siihen kuuluvat Hyvinkään Sanomat, Keski-Uusimaa, Uuusimaa ja Länsi-Uusimaa.  Uusi Aika ja Kansan Lehti muodostavat Hyvät apajat.  Paikallislehtien yhteistyöhön kuuluu 137 lehteä.
1970-luvun loppu:  Maailmassa arvioidaan sanomalehtiä olevan 30 000, joista päivälehtiä 8000.
1970-luvun loppu:  Tanskassa ilmaisjakelulehtien ketju Söndagsavisen tulee markkinoille.
1970-luvun loppu:  Helsingin Sanomien poliittinen toimitus siirtyy päällikkönsä Aarno Loka Laitinen johdolla avoimempaan, rohkeampaan ja kriittisempään poliittiseen toimittamiseen, jossa vallankäyttäjiä ei jälkitsaristisesti kunnioiteta.
1980 mennessä:  Suomen 6046 kirjailijasta 918 eli 15 prosenttia on työskennellyt myös lehtimiehenä.
1980-luku:  USAn lehdistö on äärioikeiston puristuksessa.  National Conservative Foundation kerää aineistoa joukkotiedotusvälineissä toimivien vapaamielisten kortistoimiseksi, muovaa televisioasemien uutisohjelmistoa ja luo tietopankin, johon tallennetaan vapaamielisissä sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistut aineistot.  Bee Publications -lehtiyhtymän omistajan Georg Miser luoma järjestö Sanomalehden omistajat, Reaganin-Bushin ystävät yhdistää noin 50 lehtien omistajaa ja toimittajaa, jotka kannattavat mustalistoja.  Näitä tietoja käytetään työhön hakeutuvien toimittajien taustan selvittämiseen.  Ryhmittymä Accuracy in the Media AIM on äärioikeistolaisten lehtitalojen johtohenkilöiden ja omistajien järjestö, joka painostaa epämieluisia toimittajia.  New York Timesin kirjeenvaihtaja Raymond Bonner kertoi USAn sotilaiden osallistumisesta Salvadorin kuolemaneskadrooniin.  Hänet irtisanottiin.  Pentagonin upseerit järjestävät 1984  Washingtonissa salaisen neuvottelutilaisuuden, johon kutsutaan uutistoistojen UPI ja AP sekä eräiden valtakunnallisten viikkolehtien edustajat.  Pohditaan, miten joukkotiedotusvälineet neutraloidaan Grenadaan tehdyn hyökkäyksen tapaisten sotatoimien aikana.  Viikon kuluttua ilmoitetaan, että vastedes ei sanomalehtimiehiä päästetä tekemään selostuksia sotatoimista lukuunottamatta Pentagonin valitsemia toimittajia.  Muita painostuskeinoja ovat lehtien ostaminen ja perustaminen.  John McGoff yritti 1974-75 ostaa oikeistolaisille mieliharmia aiheuttaneen Washington Starin.  USA Today perustetaan ilmentämään Valkoisen talon ja hallituksen tiedotustoimiston USIA katsantokantoja.
1980-luku:  Tansanian Vallankumouksellinen puolue - Chama cha Mapinduzi CCM julkaisee lehteä Uhuru - Vapaus ja sunnuntailehteä Mzalendo - Patriootti Dar es Salaamissa.  Hallituksen lehtiä ovat englanninkieliset Daily News ja Sunday News.
1980-luku:  Perussa ei ilmesty alkuperäiselle väestölle suunnattuja sanomalehtiä, mutta niitä julkaistaan myös kiinaksi, japaniksi, englanniksi ja saksaksi.
1980-luku:  Kainuun Sanomat ostaa paikallislehdet Kuhmolainen, Sotkamo ja Ylä-Kainuu.
1980:  Pravda alkaa ilmestyä kerran viikossa kahdeksansivuisena, kun se tähän asti ilmestyi joka päivä kuusisivuisena.
1980:  Neuvostoliitossa ilmestyy 65. leveyspiirin pohjoispuolella 20 sanomalehteä.  Muurmanskissa painetaan Poljarnaja pravda - Napapiirin totuus, Komsomolets Zapoljarja - Napapiirin komsomolilainen ja Arktitsheskaja zvezda - Arktinen tähti.  Kuolassa Kirovskissa ilmestyy Kirovskin työläinen ja Kandalakshi kommunist - Kantalahden kommunisti.  Vorkutassa ilmestyy Zapoljarja - Napapiiri ja Norilskissa Zapoljarnaja pravda - Napapiirin pohjoispuolen totuus.  Verhojanskissa julkaistaan Verhojanski kommunist.  Ruotsin Luulajassa ilmestyy Norrländska Socialdemokraten ja Norjan Tromsössä Nordlys - Pohjanvalo ja Bodössä Nordlands Framtid.  Suomessa Oulussa ilmestyy Kaleva, Kemissä Pohjolan Sanomat ja Rovaniemellä Lapin Kansa.  Grönlannissa julkaistaan Nunatsiaq.  Kanadassa ilmestyvät Yellowknifessa News of the North, Whitehorsessa The Star ja Fairbanksissa News Miner.
1980:  Neuvosto-Karjala kirjoittaa jutussa "Sananvapaus" amerikkalaisittain USAn presidenttiä Carter syytettävän turvautumisesta lahjontaan saadakseen Murdochin lehtiyhtiön tukemaan Carterin yrityksiä tulla valituksi uudelleen.  New York Timesin mukaan presidentin lehdistösihteeri järjesti Carterin ja Murdochin tapaamisen.  Muutaman päivän kuluttua Murdoch sanoi televisiohaastattelussa, että presidentti kosketteli kysymystä edustajaehdokkaan tukemisesta lehdessä New York Post.  Samana päivänä Murdoch kävi USAn hallituksen pankissa.  Hän sai pian lainan lentokoneiden ostamiseksi yhtiölleen kahdeksan prosentin korolla, kun muut maksavat yli 13 prosentin koron.  New York Post alkoi tukea Carteria.
1980:  Kuubassa ilmestyy kolme valtakunnallista päivälehteä: kommunistisen puolueen virallinen lehti Granma leviää 600 000 kappaleen painoksena, nuorten lehden Juventud Rebelde - Kapinallinen nuoriso levikki on 250 000 ja lehden Trabajadores - Työläiset levikki 120 000.  Fidel Castro joukkoineen tuli 1956 Granma-laivalla Orienten maakuntaan.  Jokaisessa 14 maakunnassa ilmestyy oma lehtensä, joiden levikki vaihtelee 5000-15 000 välillä.  Kuubassa julkaistaan yli sataa sanoma- ja aikakauslehteä.
1980:  Nicaraguassa parustetaan El Nuevo Diario, joka on lähellä sandinisteja.  FSLNn äänenkannattaja on La Barricada.  Suurin lehti on La Prensa.
1980:  Kiinassa julkaistaan 59 sanomalehteä muun muassa kommunistipuolueen Zhenminzhipao The People's Daily - Kansan Lehti, Guangming Ribao - Valistuksen Lehti, Gongren Ribao - Työläisen Lehti ja 11 muuta valtakunnallista lehteä.
1980:  Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa KDKT ilmestyy Korean rauhanomaisen yhdistämisen lehti Jokook Tongil, kansanarmeijan lehti Joson Inmingun, opetusministeriön lehti Kyowen Shinmoon, hallituksen lehti Minjoo Chosun, talonpoikien keskuskomitean lehti Nongup Keunroja, Pyongyang Shinmoon, nuorisoliiton lehti Rodong Chongyon, työläisten keskuskomitean lehti Nodong Sinmun, ammattiliiton lehti Rodongja Shinmoon, sosialististen nuorten työläisten lehti Saenal ja Sonyon Sinmun sekä Tongil Sinbo.
1980:  New Yorkin sanomalehdet kamppailevat levikistään, ja lehtisota on laajenemassa koko maahan.  USAn sanomalehtien levikki on lähes sama 1970 lähtien, vaikka väestö ja kotitalouksien lukumäärä ovat kasvaneet.
1980:  G Anders sanoo, että informaatiosta tulee konformaatiota eli yhdenmukaistamista.
1980:  Maapallolla on noin 30 000 sanomalehteä, joista päivälehtiä noin 8000.
1980:  Puolassa ilmestyy yhtyneen työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Trybuna Ludu - Kansan Puhujalava (levikki 1,4 miljoonaa), Express Wieczorny - Iltauutiset, Trybuna Robotnica - Työläisten Puhujalava, Gromada Rolnik Polski - Puolan kylä ja maanviljelijä, Zycie Warszawy - Varsovan elämä, Gazeta Robotnicza - Työläisten Lehti, Glos Robotniczy - Työläisten Ääni ja Szandar Mlodych - Nuorten Viiri.
1980:  Jugoslaviassa ilmestyy yli 2500 sanomalehteä, joista 27 on päivälehtiä  ja yli 1500 aikakauslehtiä.  Yhdeksällä kielellä ilmestyy 64 lehteä: albaniaksi (Pristinassa Rilindja), bulgariaksi, tshekiksi, unkariksi (Novi Sadissa Magyar Szo), italiaksi (Rijekassa La Voce del Populo), romaniaksi, ruteniaksi, slovakiaksi ja turkiksi.  Suurin osa lehdistä ilmestyy slovenian-, makedonian- ja serbokroatiankielellä.
1980:  Lontoossa yhdistetään Evening Standard ja Evening News, joka lakkaa näin.
1980:  Ilmaislehti London Bound lopettaa kolmen numeron jälkeen.  Kohderyhmä on esikaupunkijunien vakituiset matkustajat.
1980:  Müncheniläinen Süddeutsche Zeitung on levikiltään noin 360 000 ja Westdeutsche Allgemeine 1,3 miljoonaa.
1980:  Irlannissa ilmestyvät Irish Independent, Irish Press ja Irish Times.
1980:  Ranskassa ilmestyy 387 ilmaisjakelulehteä.  Niistä 182 julkaisee toimituksellista tekstiä.  Niiden kuukausipainos on 73 miljoonaa kappaletta.  Ne työllistävät 35 000 ihmistä.
1980:  Ranskalainen Le Canard Enchainé - Kahlehdittu ankka paljastaa keisarin Bokassa presidentille Giscard d'Estaing antaman timanttilahjoituksen, pääministerin Raymond Barre erään virkamiehen avulla hankkiman halvan loma-asunnon ja työministerin Boulein etuoikeuksiensa turvin tekemän maakaupan, joka johti hänen itsemurhaansa.
1980:  Hollannin suurimman sanomalehden De Telegraaf levikki on 600 000.
1980:  Kyproksessa ilmestyy Kreikan alueella 11 sanomalehteä, joista yksi englanninkielinen, ja Turkin alueella kuusi sanomalehteä, joista vanhin Halkin Sesi on perustettu 1942, ja yksi englanninkielinen.
1980:  Kanadassa ilmestyvät muun muassa ranskankieliset lehdet La Presse levikiltään 270 000 ja Le Devoir.  Kanadan lehdistä yli puolet omistavat Thomson-lehtiketju ja Southam-lehtiketju.  Thomson peri isältään 70 Yhdysvalloissa ja 49 Kanadassa ilmestyvää sanoma- ja aikakauslehteä.  Hän ostaa lisää sanomalehtiketjuja.
1980:  Argentiinan merkittävimmät lehdet ovat buenosairesilaiset El Clarín, La Razón ja La Nación.
1980:  Irakissa ilmestyy Baath-puolueen lehti Al Thawrah - Vallankumous, Al Jumhuriyah - Tasavalta ja tiedotusministeriön The Baghdad Observer.
1980:  Yli sata iranilaista julkaisua ilmestyy Euroopassa ja USAssa.
1980:  Afganistanissa ilmestyy kommunistinen sanomalehti Haqiqat Engelab Sawer - Huhtikuun Vallankumouksen Totuus.
1980:  Saudi-Arabiassa ilmestyy 10 sanomalehteä.
1980:  Bahrainissa ilmestyvät arabiankieliset Akhbar al Khalij, Akhbar al Bahrain, englanninkielinen Awali Daily News, jota julkaisee yhtiö Bahrain Petroleum, ja The Gulf Daily News.
1980:  Sudanissa ilmestyy kaksi päivälehteä Al Ayam - Päivät ja As Sahafa - Lehdistö.
1980:  Etiopiassa Addis Abebassa ilmestyvät amharinkielinen Addis Zemen - Uusi Aika 1941 lähtien ja englanninkielinen Ethiopian Herald, joka alkaa 1958 ilmestyä päivittäin, sekä ranskaksi Addis Soir.  Asmarassa ilmestyvät Giornale Dell'Eritrea ja Il Quotidiano italiaksi, englanniksi The Voice of Ethiopia, tigrignankielinen Hebret ja arabiankielinen Al-Wahda.
1980:  Etelä-Afrikassa ilmestyy afrikaansin- ja englanninkielisten lehtien lisäksi Durbanissa zulunkielinen Ilanga.  1980-90:  Etelä-Afrikassa apartheidin vastainen Grassroots ilmestyy.
1980:  Etelä-Afrikassa mustien lehti The Nation joutuu lopettamaan ilmestymisensä valkoisten lehtiyhtymien, jakeluyhtiön ja hallituksen painostuksesta.  Lehti aloitti 1976.
1980:  Japanilaisten lehtien levikkejä:  Asahi Shimbun 12 miljoonaa (aamu- ja iltapäiväpainos), Mainichi Shimbun 7,5 miljoonaa ja Yomiuri Shimbun 13 miljoonaa.  Näillä on myös englanninkielinen päivälehti.  Asahilla on henkilökuntaa 9000, kolme lentokonetta, neljä helikopteria, 125 autoa, 82 moottoripyörää, 53 radiovarusteista jeepiä, 13 ajoneuvoa kuvien välittämiseksi paikalta radioteitse ja 13 tietokonetta.  Asahi ilmestyy Tokiossa, Osakassa, Kitakyushussa, Nagoyassa ja Sapporossa.  Lehden sivut lähetetään Tokiosta toisiin kaupunkeihin faksimilellä, joka alkoi 1959 Sapporoon.  Asahi käyttää valoladontaa ja offsetpainatusta.  Toimitus- ja sivunvalmistusjärjestelmä ohjataan tietokoneella.  Asahi ei ole erottanut työntekijöitä siirtyessään uuteen tekniikkaan.  Asahi julkaisee esikaupunkilehtiä, viikkolehtiä ja aikakauslehtiä sekä kirjoja.  Sillä on oma radio- ja televisioyhtiönsä ja se on mukana 48 radio- tai televisioaseman toiminnassa.  Yhtiöllä on sosiaalista ja kulttuuritoimintaa.  Mainichilla on 1960-luvulta lähtien uuden tekniikan toimitalo.  Mainichi on kehittänyt koti-faksimilelehteä.  Sillä on englanninkielinen päivälehti ja muita julkaisuja sekä noin 30 radio- ja televisioasemaa.  Mainichi-lehdet ilmestyvät viidessä kaupungissa.  Toimittajilla ja valokuvaajilla on kauan ollut uutisautoja radiopuhelimineen ja telefotolaitteineen.  Mainichi julkaisee viikoittain lehteä sokeainkirjoituksella, Reader’s Digestin japaninkielistä sokeain laitosta ja kirjoja sokeille.  Mainichi toimittaa päivälehteä alkeiskoulujen ja lukioiden oppilaille.  Japanilaiset sanomalehdet on vapautettu yhtiöverosta, samoin lehtiä kuljettavat yritykset ja mainostoimistot, joiden myynnistä yli puolet on sanomalehti-ilmoittelua.  Sanomalehtien materiaalit ovat verottomia tai veroja on alennettu.  Rautatiemaksut, postimaksut, teleprintterin ja puhelinlinjojen maksut on alennettu.
1980:  Intian päivälehdistä noin 60 on englanninkielisiä.  Niitä ovat The Times of India (perustettu 1838, nykyinen nimi 1861), joka ilmestyy Bombayssa, New Delhissä ja Ahmedabadissa levikiltään 300 000, The Hindu (perustettu 1878), joka ilmestyy Madrasissa levikiltään 300 000, The Statesman, The Hindustanian Times ja The Indian Express.
1980:  El Salvadorissa löydetään maakuopasta neljä raiskattua ja murhattua yhdysvaltalaista nunnaa.  Paikalla on myös kirjeenvaihtaja Rauli Virtanen.
1980:  Uuden Suomen tueksi perustetaan Iltalehti eli Uuden Suomen kolmas painos.  Iltalehden sensaatiohakuinen toimitustapa näyttää kiinnostavan lukijoita.  Pohjola omistaa Uudesta Suomesta lähes neljänneksen samoin kuin Kansallisosakepankki.  Rauma-Repola omistaa yli 10 prosenttia.  (Halldor Laxness (1902-1998): "Hän oli ainoa mies maassa joka kuunteli radion silliuutisia ja seurasi tarkkaan kalapakastamojen konkursseja.  Sitten hän nuuskaisi.  Kävi ulkona ja osti Iltalehden.  Ja niin pois päin.")
1980:  Kaupunkilehti Seiska perustetaan Kouvolaan.
1980:  Uusi Rovaniemi alkaa ilmestyä Lapin Kansan kustantamana.
1980:  Länsituuli perustetaan Vammalaan.  Nimeksi tulee 1983 Alueviesti.
1980:  Useimpien suomalaisten sanomalehtien tilauksista yli 80 prosenttia on kestotilauksia.
1980:  Paikallislehdistä ei yhtään lehteä paineta enää kohopainossa.  Viimeiset 15 lehteä siirtyi 1979 offsetiin.  Useimmilla näistä on oma kirjapaino.
1980:  Kirjailija Kari Hotakainen (1957-) menee toimittajaksi Kuopioon.
1980:  Tuomari Nurmio, Kurjuuden kuningas: Sä olet lehti ruokalassa/ Resuiseksi selattu ...
1980:  Pentti Saarikoski, Tanssiinkutsu, Otava, Keuruu 1980:  (...) puhuin sörkkaa/ nunnan kanssa serbiaa/ kumpaakaan kieltä en osaa XV, (...) häiritäänkö me teet sä kirjaa/ mä teen kirjaa istukaa siihen/ ei me haluta häiritä/ kirjan kirjoittajaa pitää häiritä/ tai siitä tulee huono kirja (...) turpa kiinni Sepe sano Masa/ koska sä viimeks luit kirjan XVI, (...) sanomalehti valui polviltani lattialle (...) XXII, (...) Karjalan kansa oppi lukemaan (...) 1935 suomenkielisiä asukkaita 142 000/ kirjannimikkeiden luku 610/ painosmäärä 5 200 000 (...) XLVIII.
1981:  Australialainen lehtimagnaatti Rupert Murdoch (1931-) ostaa sanomalehdet The Times ja The Sunday Times.
1981:  Times-Mirror ostaa Coloradossa ilmestyvän Denver Postin.
1981:  Yhdysvaltalainen Washington Star -sanomalehti lakkaa ilmestymästä.  Lehti perustettiin 128 vuotta sitten.
1981:  Presidentti Ronald Reagan päästää CIAn jälleen valloilleen.  CIA laatii yhteenvetoja ja esittää katsauksia luotettaville yhdysvaltalaisille lehtimiehille.  Suomen useimmat lehdet kuten Uusi Suomi täyttävät sivujaan NATOn piirustuksilla ja propagandalla.
1981:  Kanadalaiset lehtiketjut Thomson Newspapers ja Southam, joka omistaa puolet Kanadan lehdistöstä, jakavat Kanadan suurkaupunkien markkinat.
1981:  Ruotsin työväenpuolue kommunistien APK pää-äänenkannattaja Norrskensflamman järjestää Tukholmassa 75-vuotisjuhlan.
1981:  Berliinissä bulevardilehti Abend kuolee velkoihin.
1981:  Espanjassa valtiojohtoisen television lisäksi on valtiolla 28 sanomalehteä.  Useimmat ovat pieniä maakuntalehtiä.
1981:  Puolassa Solidaarisuus alkaa julkaista virallista lehteään.
1981:  Tunisian kommunistinen puolue saa maan hallitukselta luvan julkaista omaa lehteä.  Puolueen toiminta keskeytettiin 1963 ja äänenkannattaja At-Talia lakkautettiin.
1981:  Jerusalem Post julkaisee Abba Ebanin lausunnon.  Eban puolustelee Israelin Libanonissa harjoittamia julmuuksia, joiden hän tunnustaa olevan karmeita, mutta oikeutettuja, koska oli järkevää olettaa, että väestön painostaminen johtaisi vihamielisyyksien loppumiseen.
1981:  Kiinassa alkaa ilmestyä englanninkielinen päivälehti China Daily.  Sitä painetaan Pekingissä ja Hongkongissa.
1981:  Japanissa sanomalehtien levikki tuhatta asukasta kohti on 546 kappaletta.  Vain Islanti on edellä.
1981-84:  The SignWriter Newspaper ilmestyy merkkikielellä ja englanniksi.  Lehteä levitetään kuuroille 41 maahan.
1981:  Lissabonilainen kirjailija Fernando Namora (1919-89) käsittelee romaanissaan Rio triste - Ikävä joki 1989 lehdistön kaupallista sensaatiohenkeä.  Teos kuvaa Salazarin seuraajan 1968-74 Caetano diktatuurin kokemaa kapinallisuutta, joka päättyy 1974 neilikkavallankumoukseen.
1981:  Luennoitsija Willy Walther Saksan Demokraattisesta Tasavallasta DDR kertoo Tampereella tiedotusopin laitoksen lisensiaattiseminaarissa, että Puolassa työskentelevät länsimaiset porvarillisten tiedotusvälineiden kirjeenvaihtajat auttoivat Puolan Solidaarisuutta pystyttämään omaa joukkotiedotustaan.  Voidaan arvella, kuinka pyyteetöntä apu oli.  Nisse Husberg kirjoittaa Folktidningen Ny Tidissä, että Solidaarisuus kutsui suureen kongressiinsa muiden sosialististen maiden ammattiyhdistysliikkeen edustajat, mutta päivää ennen kongressin alkua.  Kun he eivät voineet saapua, Solidaarisuuden toimihenkilöt levittelivät käsiään: kyllä me kutsuimme heidät, mutta...
1981-86:  Työväenlehtisetelien käyttö vähenee kansandemokraatien SKDL lehdillä 23 663 kappaletta ja sosiaalidemokraattien SDP lehdillä 22 056 kappaletta.  Monen työväenlehden levikki pienenee.
1981:  Andelslaget Åländsk Rapport perustaa lehden Nya Åland, kun Tidningen Ålandin toimituksellista linjaa koskeva erimielisyys syntyy, ja päätoimittaja ja toimittajia erotettiin.  Sen levikki 2000 on 6700 ja Tidningen Ålandin levikki 10 800, kun asukkaita Ahvenanmaalla on 25 000.  Maakunnassa ilmestyy lisäksi kolme ilmaislehteä.
1981:  Ilkka Juva kirjoittaa 10.1 Uuteen Suomeen jutun Riitoja, juonitteluja, loikkauksia, kaupankäyntiä, näennäisdemokratiaa, likaisia juoruja TURUN TAUTI.  Sakari Määttänen julkaisee Helsingin Sanomissa 18.1 jutun Turun tauti, vanhan kunnianarvoisan pääkaupungin maine kärsii oikeudenkäynneistä ja liikemiesten kovista otteista.
1981:  Kaupunginosa-kaupunkilehti MaTaPuPu alkaa ilmestyä Koillis-Helsingissä.
1981:  Uusi Lahti alkaa ilmestyä.
1981:  Aamuset ja Kulmakunta perustetaan Turkuun.  Turun Sanomien liite Aamuset jaetaan lehden mukana Turun Sanomien tilaajille.  Turkulainen (perustettu 1958) jaetaan joka kotiin.
1981:  Aamulehti omistaa kokonaan tai osittain paikallislehdet Kurun Sanomat, Suur-Keuruun Sanomat, Nokian Uutiset, Koillis-Lappi, Pohjois-Satakunta ja Lempäälän Vesilahden Sanomat.
1981:  Savon Sana lopettaa, ja Kuopioon tulee 14 työtöntä.
1981:  Hämeen Sanomien päätoimittaja Allan Liuhala kysyy Onko uutisvainumme turtunut, uutistajumme ruostunut? (Suomen Lehdistö - Finlands Press).  Hän sanoo olevansa viimeinen vastustamaan sanomalehdessä feature-juttuja, kirjoituksia joiden valintaperuste ei ole ajankohtaisuus, mutta "... vielä askel pari uutisen kustannuksella ns tiedottavan viihteen suuntaan niin mitä meillä on?  Ei enää sanomalehtiä vaan pinkka uusia viihdelukemistoja."  Uutisten sijaan tilaa on tehty byrokratialle: "mahoja tutkimuksia, päättäjien 'tärkeitä' lausuntoja, pitkävetisiä kunnalliskertomuksia, 'sellaisenaan ehdottomasti painettavia' julkilausumia, vaikeaselkoisia lakiesityksiä - paperinmakuisia antiuutisia roppakaupalla."  "Uutisten haku ja teko saattaa tietysti olla tosi kovaa työtä.  Helppoa on ottaa vastaan mahakas monistenippu, valita ykkösliuska ja pyörittää siitä kiltti, kesy läjä lukemista.  Tai käyttää STTn pätkää."
1981:  Ewenin mukaan itse elämässä vallitsee kaaos, mutta vallanpitäjien parissa ja lehtien toimituksellisilla sivuilla  järjestys.  Tämä on ollut kaupallisen journalismin konventioita aina 1800-luvun puolivälistä lähtien.  Valtasuhde vahvistuu informaation rakenteessa: vallanpitäjien koordinaatio, muiden epäjärjestys...  Tiedotusvälineet esittävät meille kaikkialla kaaoksen ja hajaannuksen visioita...  Osa uutisista tapahtuu etäällä, toiset taas kotinurkilla, ja ainoa side näiden tapahtumien välillä on niiden erillisyys.  Kokonaiskuva kertoo hulluksitulleesta maailmasta...  Syntyy tarve sellaiseen toimintaan ja jälleenintegrointiin, joka asettaisi kaaoksen...  Massakulttuuri moninkertaistaa todisteet maailman pirstoutuneisuudesta, mutta nyt se alkaa myös artikuloida järjestykseen mukauttamisen terminologiaa.
1981:  Journal of Communicationissa yhdysvaltalainen oikeustieteilijä Howard C Anwalt osoittaa, että UNESCOn pyrkimykset parantaa kehitysmaiden mahdollisuuksia saada äänensä kuuluville kansainvälisessä joukkotiedotuksessa MacBriden komission raportin valossa tulkittuina eivät ole ristiriidassa USAn perustuslain kanssa.  UNESCOssa ei siis pyritä valtiollistamaan joukkotiedotusta.  Kuitenkin suomalaiset lehdet ja Suomen Lehdistö kirjoittavat, että UNESCOssa yritetään valtiollistaa joukkotiedotusta.  Sean MacBriden mukaan käsite "oikeus kommunikoida" on kehittyneempi kuin käsite "vapaa tiedon kulku".  Tärkeintä on tasapainoinen kommunikointi ja tiedonkulku.  Uusi kansainvälinen tiedotusjärjestys uhkaa yrittämisen vapautta.
1981:  Professori Juhani Kuusi sanoo, että 2000 elämme informaatioyhteiskunnassa.  "Vapauttaessaan ihmiset toisarvoisista tehtävistä se antaa mahdollisuuden paneutua tehokkaammin inhimillistä panosta edellyttäviin korkeamman tason tehtäviin."
1982:  Neuvostoliitossa keskustason lehtiä kuten Pravda ja Izvestija painetaan 44 kaupungissa ilmestymispäivänä 1970-luvun uuden tekniikan eli sähköisen sivunsiirron ansiosta.  Matriisien kuljetukset lentokoneella Moskovasta eri painopaikkoihin aloitettiin jo varhain.  Muissa kaupungeissa lehdet ilmestyvät seuraavana päivänä.  Keskuslehdistö ei julkaise yksityisiä ilmoituksia.  Maassa on 60 iltalehtien ilmoitusliitettä.  Moskovan iltalehden Vetshernjaja Moskva kuudesti kuukaudessa ilmestyvän liitteen painos on 100 000.  Izvestijalla on ulkomailla 40 kirjeenvaihtajaa, ja käytössä Tassin sekä Reuterin ja AFPn palvelut.
1982:  Maailmassa vähintään neljästi viikossa ilmestyvien sanomalehtien kokonaislevikki 1000 asukasta kohti: Pohjois-Amerikka 269, Latinalainen Amerikka 86, Afrikka 18, Aasia 61, Oceania 264 ja Eurooppa 311.  Luku eräissä maissa on: Japani 575, DDR 530, Ruotsi 524, Suomi 515, Norja 483, Englanti 421, Islanti 420, SLT 408, Neuvostoliitto 405 ja Sveitsi 381.
1982:  Kustantamo Gannet perustaa USAssa kansallisen valtakunnallisen sanomalehden USA Today.  Se valmistetaan faksimilepainatuksena useissa painatuskeskuksissa.  Lehti on ensimmäinen täysin värillinen sanomalehti.  USA Today ilmentää Valkoisen talon ja hallituksen tiedotustoimiston USIA katsantokantoja.  Lehti on 1984 levikiltään USAn kolmanneksi suurin.  USA Today hioo kirjoitustekniikkaansa selkeäksi ja helppotajuiseksi, käyttää runsaasti kuvia ja väriä.  Yleensä USAn lehtien perinpohjaisuus on väistymässä iskevien lyhyiden juttujen tieltä.  Televisiouutiset vaikuttavat tähän suuntaan.
1982:  Länsimaiset toimittajat ja diplomaatit puolustavat 1980-luvulla serbien näkökantaa.  Esimerkiksi New York Timesissa Marvine Howe lainaa Prishtinasta kirjoittamassaan jutussa Exodus of Serbians Stirs Province in Yugoslavia Kosovon kommunistisen puolueen sihteeriä albaani Becir Hot: "(Albaani)nationalisteilla on kahden kohdan ohjelma - ensin heidän sanojensa mukaan etnisesti selkeän albaanitasavallan luominen ja sen jälkeen liittyminen Albaniaan ja Suur-Albanian luominen".
1982:  USAssa Philadelphiassa The Bulletin kuolee.  Lehti kaatuu riittämättömiin mainostuloihin.
1982:  New York Daily Newsin omistajat torjuvat Rupert Murdochin ostotarjouksen.
1982:  Englannissa arvioidaan olevan noin 450 ilmaisjakelulehteä.  Niistä puolet on Newspaper Societyn jäsenten omistuksessa.
1982:  Englannin sanomalehtien muun muassa Daily Express, Daily Mail, Daily Star, Daily Mirror, The Guardian ja The Times etusivulla on uutinen kuningattaren henkivartioston päällikön yhteyksistä miesprostituoituun.  Sanomalehdet julkistavat yhtäaikaa asian vasta, kun poliisi tiedotti siitä.
1982:  Puolalais-yhdysvaltalaisen Sara Paretskyn romaanin Indemnity only  - Sohaisu pimeään 1990 naispuolinen päähenkilö on yksityisetsivä, jonka apuna on hankalissa tilanteissa sensaatiotavoitteinen rikostoimittaja, mutta oikeamielinen uutismies.
1982:  Toivo Karvonen painottaa suomalais-neuvostoliittolaisessa tiedotusalan seminaarissa Leningradissa kokonaiskuvan tarvetta ja yleistä toinen toistemme pyrkimysten ja tavoitteiden ymmärtämisen syventämistä ja laajentamista: "Mitä paremmin tunnemme toistemme ajatustapojen ja toiminnan perusteet ja mitä syvempi on luottamuksemme toistemme pyrkimysten ja näkökantojen vilpittömyyteen, sitä helpommin löydämme yhteisymmärryksen, sitä vähemmän tulee väärinkäsityksiä ja virheitä".
1982:  Kansan Uutiset perustaa Viikkolehden, joka menee kaikille KUn tilaajille.
1982:  Tidningen Ålandin omistajien erottama päätoimittaja Hasse Hans Svensson alkaa julkaista Maarianhaminassa lehteä Nya Åland.
1982:  Pietarsaari muuttuu paikallislehdeksi.
1982:  Aamulehti/Tampereen Kirjapaino alkaa julkaista paikallislehteä Tampereen Uutiset, "Nääsville News".  Kokeilu päättyy 1983 lehtikuolemaan.
1982:  Suomessa sanomalehtien (vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvät) kokonaislevikki on 2,95 miljoonaa, kun se 1946 oli 1,35 miljoonaa.  Sosialistisia puoluelehtiä on yhdeksän prosenttia, kun niitä 1946 oli 15.  Kaksi lehteä 95 lehdestä painetaan enää kohopainossa.  Valoladonta on ainoa ladontamenetelmä.  Tietokonepohjaista tekstinvalmistusta käyttää 41 lehteä, joilla on noin 80 keskusyksikköä ja noin 400 näihin kytkettyä näyttöpäätettä.  Toimituksen tekstijärjestelmiä on 13 lehdellä ja näissä noin 350 näyttöpäätettä.
1982:  Suomessa päivälehdet omistavat 27 prosenttia paikallislehdistä.
1982:  Paikallislehti Merikarvian Kunnallislehti sulautuu Luoteis-Satakuntaan.
1982:  Paikallislehden Kuhmolainen virallisessa levikitarkastuksessa saadaan peittoprosentiksi 100,5.  Jos paikallislehti tilataan lähes joka kotiin, työpaikoille, odotushuoneisiin ja muualle, niin peitto on lähes 100 prosenttia.  Tilaaja saattaa kiinnostuneena ostaa myynnissä ennen jakelua olevan irtonumeron, vaikka tilattu lehti tulee postitse seuraavana päivänä.
1982:  Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan päätöksessä lausutaan, ettei ilmaisjakelulehti saa markkinoinnissa hyödyntää paikallislehtien työllään luomaa mainetta eikä se saa käyttää jakelustaan nimitystä levikki.
1982:  Kaupunkilehti Vekkari alkaa ilmestyä Jämsässä.
1982:  Antero Jyränki kirjoittaa Kansan Uutisissa, että Yleisradio ja lehdistö ovat langenneet reaganilaiseen ansaan ja käyttäneet suhteettoman paljon uutisvälityksen ajasta/palstatilasta Puolan tapahtumien käsittelyyn.  Ne antavat katsojille ja lukijoille sen kuvan, että ihmisen ja kansalaisen oikeuksia rajoitetaan Puolassa tällä hetkellä enemmän kuin missään muualla Euroopassa tai koko maailmassa.  Kuva on tuskin oikea.  Turkki ja Salvador esimerkiksi eivät vain satu uutisvälineitä kiinnostamaan.  Mutta jos halutaan olla todella kiinnostuneita ihmisoikeuksien  noudattamatta jättämisestä, ei Puola voi olla huomion pääkohde, ei edes Euroopan puitteissa.
1982:  Miksi aamuuni kuuluu Uusi Suomi?  Pankinjohtaja Harri Holkeri: "Seuraan päivittäin kahdeksaa sanomalehteä - sinivalkoisen Uuden Suomen luen ilman muuta ensimmäiseksi".  Pääjohtaja Asko Palomäki: "Haluan saada kokonaiskuvan maailmantapahtumista tiiviissä, hyvin toimitetussa muodossa joka päivä - Uudesta Suomesta heti aamulla".  Toimitusjohtaja Terttu Kamppi: "Luen päivittäin useita sanomalehtiä jo työnikin vuoksi - ja Uuden Suomen heti aamulla".
1983:  USAssa kommunistisen lehden Daily World lukijat keräävät rahat lehden uusien painokoneiden hankintaan.  Lehti tai sen edeltäjä Daily Worker järjesti 1931 ja 1932 nälkämarssit Washingtoniin, tuki lakossa olevia työläisiä, paljasti 1931 Alabaman Scottsboroughin oikeusjutun taustan pelastaen yhdeksän mustan nuorukaisen hengen (tästä alkoi mustien vapaus- ja tasa-arvoisuustaistelu), vastusti 1920-luvulla USAn tunkeutumista Nicaraguaan ja tuki Sandinoa kannattajineen, kehotti 1930-luvulla yhdysvaltalaisia tukemaan Espanjan tasavaltalaisia, myötävaikutti II maailmansodan aikana voiton saavuttamiseen fasismista, vastusti kylmää sotaa, mccarthyismia ja edistyksellisiin kohdistettuja vainoja sekä kamppaili rauhan puolesta.  FBI teki ratsioita lehden toimitukseen ja vainosi sen lukijoita.
1983:  Kreikassa Kathimerinin kustantaja Eleni Vlachos sanoo: "Me sanomalehdet olemme poliitikkojen nalkuttava eukko, kun televisio on halukas nuori rakastajatar".  Hallitus ei myönnä lehdille lisää lainaa uudistettuaan niille antamansa lainan.  Maan vanhimpiin kuulunut To Vima muuttuu kerran viikossa ilmestyväksi.  Lehti oli 1960-luvulla nimellä Eleftheron Vima liberaali, ja lehdestä tuli vasemmistolaisten ja edistyksellisten puhetorvi.  Äärioikeiston ja sotilasklikin lehti Eleftheros Kosmos lopetti ilmestymisensä.  Konservatiivit lehdet Kathimerini ja Akropolis ovat taloudellisissa vaikeuksissa.  Pian Ateenassa on myynnissä vain kaksi kommunistista aamulehteä Rizospastis ja Avghi.  Ateenassa ilmestyy 13 aamu- tai iltalehteä, kolme talouslehteä ja kaksi urheilulehteä.
1983:  Hampurissa mielenosoituksen jälkeen muutama tuhat ihmistä saartaa Springerin lehtiyhtiön talon ja yrittää estää sen sunnuntailehtien jakelun.  Springer julkaisee muun muassa oikeistolaisia lehtiä Die Welt ja Bild.
1983:  Intiassa ilmestyy lähes 20 000 sanoma- ja aikakauslehteä yhteispainokseltaan yli 50 miljoonaa.  Päivälehtiä painetaan 15 miljoonaa.
1983:  Helsingin Sanomat alkaa julkaista kuukausiliitettä, joka 1986 ilmestyy kahdesti kuussa.
1983:  Aamulehdellä on paikallislehtiä: Nokian Uutiset, Suur-Keuruun Sanomat, Pohjois-Satakunta Ikaalisissa, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Kurun Sanomat, Raahen Seutu, Koillis-Lappi Kemijärvellä ja Tampereen Uutiset, joka lopetetaan, mutta Koillis-Häme siirtyy 1984 Aamulehdelle.
1983:  Keskisuomalaisen hankkimia lehtiä ovat Viitasaaren Seutu, Kuorevesi-Mänttä-Vilppula, Hankasalmen Sanomat, Laukaa-Konnevesi, Jyväskylän Ympäristölehti, Jyväskylän Maalaiskuntauutiset ja Sisä-Suomen Lehti Äänekoskelta.  Yhtiö muuttaa 1984 Muuramen Säynätsalon paikallisuutiset tilattavaksi paikallislehdeksi.
1983:  Keski-Uusimaa, jonka pääomistaja on Eero Lehti, ostaa Uusimaan osake-enemmistön.  Keski-Uusimaalla on neljä paikallislehteä: Vantaan Seutu, Etelä-Vantaa, Uusimaan 1972 perustama Mäntsälän Seutu ja 1980 perustama Sipoon Sanomat.  Mäntsälän Seutu sulautetaan 1984 Mäntsälään.
1983:  Suomessa ilmestyy 160 paikallislehteä yhteislevikiltään 920 000.  Luvut olivat 1970: 129 ja 535 000 ja 1953: 40 ja 139 000.
1983:  Suomalaisilla toimittajilla on selvä käsitys yleisöä kiinnostavista aiheista.  Ne muistuttavat yhdysvaltalaisen tutkimuksen 1982 tuloksia.  Prosenttiluvut ilmaisevat, kuinka monessa vastauksessa aihealue on mainittu erittäin kiinnostavaksi (suluissa yhdysvaltalaisten toimittajien jakauma).  Urheilu 62 (64), julkisuuden henkilöt 57 (61), rikokset ja onnettomuudet 55 (60), paikalliset asiat 52 (60), toimeentulo 35, ympäristö ja energia 17 (37), perhe 16, sosiaaliset ongelmat 16 (42), muoti, matkailu, sisutus 12 (44), valtakunnan politiikka ja päätöksenteko 12 (47), kansainväliset asiat 9 (43), työelämä 7, kasvatus ja koulutus 6 (45), liike-elämä ja talous 6 (38), kulttuuri 5, kuluttajavalistus 5, uskonto 2 (28) ja tiede 1 (36).
1983:  Kotimaa hermostuu A-lehtien ja Suomen Lähetysseuran suunnittelemasta kirkkokunnista riippumattoman kristillisen aikaka uslehden perustamisesta.
1983:  Aamulehden kulttuuriosaston päällikkö Erkka Lehtola epäilee kirjassaan Kovaa pumpulia, että lehdistö yhdenmukaistuu ja latistuu konsensushengessä: "Vähitellen onkin odotettavissa, että toimitukset eri puolilla maata normalisoidaan samankaltaisuuden uomiin.  Lehdet menettävät ominaishajunsa, ensin niiden mielipiteet lähenevät toisiaan, sitten niiden mielipiteet katoavat kokonaan.  Toisarvoiset asiat nousevat pintaan.  Lukijoiden tajuntaan valutetaan informaation kermaa.  Viestinnän monialayritykset keksivät yhä uusia informaatiokoneita ja kanavia.  Kukaan ei kuitenkaan välitä, mitä kone maailmasta kertoo.  Pääasia, että kone toimii."
1983:  Virolainen runoilija, teatteriohjaaja ja näyttelijä Juhan Viiding kirjoittaa runon Helsingi sonumileht, jonka suomentaa Ilpo Tiihonen.  Ei lehteä parempaa/ kuin Helsingin Sanomat./  Sillä saan loistamaan/ likaiset ikkunat.//  Kai karttuuniriepukin/ vie enimmät, yksinään./  Mutta vain Hesarista/ lasit saa lyxiään.//  Ja imu on mahtava -/ vain Hesari tekee sen!/  Neljä jo puhtaana -/ ja lehteä vieläkin.//  Ja jokunen sivu jää,/ jää kahdelle jalalle -/ saappaisiin lämmittämään/ kun painelen kalalle.
1983:  Lehtinainen Sirkka-Liisa Lähteenoja (1925-) kuvaa omaelämäkerrallisessa romaanissaan Kirsikoita tuomipuussa päähenkilön työtä uutistoimittajana Pohjanmaan kansassa.
1983:  Pentti Saarikoski, Hämärän tanssit, Otava 1983.  (...) sitäkin kaupunkia jossa puhelinluettelo/ on bibliofiilinen harvinaisuus (...) luin sanomalehteä/ eri puolilla maailmaa käytiin sotia/ jos ei olisi sanomalehtiä ei olisi sotia (...)
1984:  Neuvostoliiton suurimpia lehtiä ovat: ammattiliittojen keskusjärjestön Trud - Työ 15,4 miljoonaa, NKP:n keskuskomitean Pravda - Totuus 10,4 miljoonaa sekä hallituksen ja parlamentin lehti Izvestija - Tiedotuksia 6,4 miljoonaa.
1984:  The New Republic kuvaa USAn haukkojen kantaa, että he vaativat sotilaallisen avun lähettämistä edelleen latinalaistyyppisille fasisteille huolimatta siitä, kuinka monta ihmistä murhataan.  Kyyhkyt väittävät, että Nicaragua palautettaisiin Keski-Amerikan malliin.  Se on El Salvador ja Guatemala, jotka kylvivät verilöylyjä, kidutusta ja tuhoa.
1984:  Ranskassa päivittäisten sanomalehtien kokonaislevikki on suhteellisen vakaa 10,4 miljoonaa kappaletta, kun se 1914 oli 9,5 miljoonaa kappaletta.
1984:  Italiassa alkaa ilmestyä vasemmiston kysymyksiä käsittelevä Orizzonti.  Italian kommunistisen puolueen johto lopettaa 1986 lehden.
1984:  Englantilaisen rikoskirjailijan Reginald Hill (1936-) romaanin Exit Limes - Viimeinen viesti 1990 lontoolaisessa poliisitarinassa on sivuhenkilönä Post-lehden toimittaja Ruddleschin, joka keltaisen lehtensä vimmalla ahdistelee tyhminä pitämiään poliiseja.
1984:  Sosiaalidemokraattinen Stockholms-Tidningen tekee konkurssin.  Muut tukholmalaislehdet surevat Stockenin kuolemaa.
1984:  Aamulehti siirtyy tietokoneavusteiseen tekstinkäsittelyyn.
1984:  Sanomalehden Vaasa nimeksi muutetaan levikkikilpailun vuoksi Pohjalainen.
1984:  Kaupunkilehti Itäväylä alkaa ilmestyä Porvoossa.
1984:  Mäntsälän Seutu lopettaa.
1984:  Iisalmen Sanomilla on neljä paikallislehteä, Pohjolan Sanomilla, Kainuun Sanomilla ja Savon Sanomilla kullakin kolme paikallislehteä.  Etelä-Saimaa ja Liitto julkaisevat molemmat kahta, Keskipohjanmaa ja Karjalan Maa yhtä paikallislehteä.  Keskustalaisilla lehdillä on vaikutusvaltaa 27 paikallislehdessä.  Kokoomuslaisilla lehdillä on 12 paikallislehteä, sillä Karjalaisella on kolme ja Satakunnan Kansalla yksi lehti.
1984:  Seppien ketjuun kuuluu kuusi paikallislehteä Pieksämäen Lehti, Sisä-Savon Lehti Suonenjoella, Kangasniemen Kunnallislehti, Päijät-Häme, Länsi-Saimaa ja Nastola-lehti.
1984:  Karprint omistaa viisi paikallislehteä Luoteis-Uusimaa, Helsinki-Lehti, VS-Itäkunnat, Karjaan Seutu ja Karkkilan Tienoo sekä useita ilmaisjakelulehtiä.
1984:  Paikallislehti Mäntsälän Seutu sulautetaan Mäntsälään ja Hollolan Sanomat yhdistetään Hollolan Seutuun.
1984:  Sysmässä sliipattu helsinkiläinen Kalevi Flyktman ja Teuvo Pesonen perustavat lehden Sysmä-Hartola, johon kymmenisen suurta ilmoittajaa siirtävät mainoksensa Sysmäläisestä.  Sysmän lehtikeisari Reino Pulkkanen joutuu laajentamaan Sysmäläistään paikallislehdeksi julkaisemalla uutisia ja lukijoiden mielipiteitä.  Hän otti päätoimittajaksi Vesa Olkkosen Hartolasta.
1984-85:  Ritva Sarkolan Itä-Helsingissä ilmestyvä Itäpiste elää vajaan vuoden.
1984:  Esko Keränen jaottelee väitöskirjassaan Suomen sanomalehdistön vaiheita: 1771-1863 sanomalehdistön varhaiskehityksen kausi, 1863-1905 kielipoliittisen lehdistön kausi, 1905-1949 puoluepoliittisen lehdistön aika ja 1949 alkaa kaupallisen lehdistön kausi.
1984:  Sosiaalidemokraattinen Tampereen Työväen Sanomalehti  perustaa ilmaisjakelulehden Kotikaupunki.
1984:  Ilmaisjakelulehti Mikkelin Läänin Sanomat alkaa ilmestyä.
1984:  Markkinatuomioistuin toteaa, ettei ilmaisjakelulehti ole sanomalehti ja että sillä ei ole levikkiä, joka on vain tilatuilla sanomalehdillä.
1984:  Presidentti Mauno Koivisto arvostelee Åbo Underrättelser -lehden 160-vuotisjuhlanumeron haastattelussa suomalaista lehdistöä ja toimittajia, joita hän kutsuu sopulilaumaksi.  Koiviston mielestä toimittajien piirissä on mielipiteenjohtajia, jotka ottavat esiin joitakin kysymyksiä, ja heidän kollegansa seuraavat heitä sopulilauman tavoin.  Sopulivertaus muuttuu pian toimittajien yleisnimitykseksi, jota käytetään usein.
1984:  Pääministeri Kalevi Sorsa tuo Sosialidemokraattisen puolueen Lahden puoluekokouksessa julkiseen  keskusteluun käsitteen infokratia, jolla hän tarkoittaa lehdistön ja tiedotusvälineiden valtaa, jopa valtaa, joka kuuluisi muille yhteiskunnallisille laitoksille, mutta jota tiedotusvälineet käyttävät.  Sorsa toistaa infokratiakäsitteensä pitemmälle kehitetyssä muodossa Hufvudstadsbladetin 120-vuotisjuhlanumerossa.  Hän arvostelee erityisesti sellaisia toimittajia, jotka haluavat työssään tehdä poliittisia tekoja.  Professori Pertti Hemánus arvostelee Sorsan infokratia-käsitettä esittäen, että tiedotusvälineiden valtaosan ja päättäjien välillä on aina pohjimmainen sanaton yhteisymmärrys.  Sorsan kuvailemat ristiriidat olisivat vain pintaväreilyä, joka ei olisi poikkeuksellista toisin kuin Kekkosen presidenttiuran alussa.
1984:  Suomessa 94 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä lukee säännöllisesti sanomalehtiä.
1984:  Helsingin Sanomien kolumnisti Martti Lindqvist herättää keskustelua: "Minua... vaivaa yhä enemmän se, että nykyinen tähtijournalismi on luonteeltaan entistä enemmän etäisempää, kyynisempää ja mitäänsanomattomampaa.  Huipputoimittaja tekee loistavan jutun vaikka kissanpaskasta.  Hän luo todellisuutta omilla ehdoillaan - oman osaavuutensa muistomerkkejä.  Lehtien yliöiden ja alioiden nimeksi sopisi yhä usemmin 'tyhjiö'.  Ne kertovat fantastisen hyvin 'ei-mistään'."
1984:  Iltalehden päätoimittaja Mauno Saari järjestää myynnin edistämiseksi ennalta sovitun riidan Aarno Loka Laitisen ja Ilkka U Kylävaaran välille.  He sättivät toisiaan Iltalehden palstoilla.  Yhtiön juristi soittaa, ja Saari paljastaa sopuottelun.  Lopulta Saari keskeyttää kamppailun.
1984:  Aamulehti: Kalelan mukaan presidentin ja lehdistön välillä on riittävästi kanavia, joita pitkin "kanavoitavissa oleva tietovirta kyllä kanavoituu".
1985:  Yhdysvaltalainen eläkeläinen Charles Cox aikoo ryhtyä julkaisemaan USAssa Pravdaa englanniksi.  Lehdestä ovat kiinnostuneita kirjastot, yliopistot ja tutkijat.  Kalifornialainen parturiliike on tehnyt tilauksen.
1985:  New York Times kirjoittaa, että Ronald Reaganin hallinto ilmoitti valtaan noustessaan USAn ulkopolitiikan ytimen olevan sota terrorismia vastaan.  Terrorismin vastaista sotaa ei julisteta 11.9.2001 kaksoistornien tuhouduttua.
1985:  Meksikolainen kirjailija Carlos Fuentes kuvaa romaanissaan El gringo viejo - Vanha gringo 1989 päähenkilöä, joka tarinan mukaan on Hearstin toimittaja Ambroise Bierce.  Hän etsiytyy Meksikon kansalaissotaan tympääntyneenä elämäänsä "paskanpöyhijänä, joka palveli lehtikuningasta".  Luis Puenzo ohjaa 1989 elokuvan Vanha gringo nimiosassa Gregory Peck.
1985:  Teräsyhtymän Hoesch kylmävalssaamon työpaikkaneuvoston jäsen Klaus Lewandowski sanoo Dortmundissa: "Minä haluan tehdä jokaisesta Bild-lehden lukijasta kirjallisuudenharrastajan".  (Bild on härskimpi bulevardilehti kuin Iltalehti.)
1985:  Göteborgissa ilmestyvä Finnsanomat lakkaa.
1985:  Uudenmaan Työkansa perustetaan.
1985:  Tiedonantaja kertoo, kuinka 1930-luvulla Kuopion lintulahtelainen Aatu Hoffren joutuu siirtämään maanalaisen kirjapainon, kun painossa on tapahtumassa käry.  Hän ajaa Eino Miettisen kanssa hevosellaan melkein keskelle Kuopiota Myllykadulle, jossa painokone ja kirjakkeet ovat ulkoportaan alla.  Miehet kuljettavat ne Hoffrenin kotitalosta neljän kilometrin päähän niittylatoon sillan alle.  Kone siirretään myöhemmin Kotkaan.
1985:  Infosto Research & Development perustaan.  Sen tunnetuin tuote on Ilmoituslehti Keltainen Pörssi.  Sanoma ostaa 1998 vähemmistöosuuden 35 prosenttia Infostosta.  Molemmat kehittävät sähköisiä markkinapaikkoja.
1985:  Savonmaa alkaa ilmestyä Savonlinnassa.
1985:  Pietarsaaren Sanomat aloittaa.
1985:  Karisbygden alkaa ilmestyä Karjaan seudulla.  Lehti painetaan Hangossa.
1985:  Kymen Sanomien entinen levikkipäällikkö Reijo Tossavainen alkaa julkaista Valkealan Sanomia.
1985:  Lappeenrannassa sosiaalidemokraattinen Saimaan Sanomat kuolee.  Lehti perustettiin 1905.
1985:  Suomessa ilmestyy 418 sanomalehteä, joista 98 on päivälehtiä.  Näiden kokonaislevikki on 3,12 miljoonaa kappaletta, kun se 1950 oli 1,62 miljoonaa.  Paikallislehtiä ilmestyy 144, kun niitä 1973 ilmestyi 137.  Keskustalaiset maakuntalehdet omistavat 27 paikallislehteä, joista Keskisuomalainen seitsemän.  Kokoomuslaisilla maakuntalehdillä on 10 paikallislehteä, joista kuusi on Aamulehden.  Sosiaalidemokraattien yhtiöillä on pari ja sitoutumattomilla maakuntalehdillä muutama paikallislehti.  Pieksämäkeläinen Lehtisepät julkaisee kuutta paikallislehteä.  Helsingin Sanomien mukaan paikallislehdet ovat saaneet riesakseen ilmaisjakelulehden.  Sanomalehtien ilmoitustuottojen osuus on noin 75 prosenttia kokonaistuotoista, paikallislehdillä jopa 79 prosenttia.  Kansalaiset maksavat ilmoittajien mainoskulut tavaroiden ja palveluiden hinnassa.
1985:  Joukkoviestinnän talouden rakenne liikevaihdon perusteella: sanomalehdet 29,1 prosenttia, aikakauslehdet 15,0, yleisradiotoiminta 14,8, kirjat 14,1, mainospainotuotteet 9,1, paikallislehdet 5,4, äänitteet 4,5, kuvatallenteet 3,2, ilmaislehdet 2,5, elokuva 1,5, kaapelitelevisio 0,4 ja paikallisradio 0,2 prosenttia.
1985:  Liberaalilla lehdistöteorialla on muun muassa ajatus, että lehdistön roolina on toimia vahtikoirana niin poliittisia kuin taloudellisiakin vallan keskittymiä vastaan: valtakunnan neljäs sääty.  Vahtiiko koira vai vahditaanko koiraa?
1985:  Apulaisprofessori Jeja-Pekka Roos kirjoittaa Tutkijaliiton esseekokoelmassaan Joensuun valtalehdestä Karjalainen: jonka "taantumukselliset ja avoimen epädemokraattiset kannanotot saavat ihmisen tuntemaan itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi.  On masentavaa ajatella, että tällainen roska leviää koko maakuntaan".
1985-88:  Valtiotieteiden maisteri, myöhemmin pääministeri, Matti Taneli Vanhanen (1955-) toimii Vantaalla paikallislehden Kehäsanomat toimittajana ja 1988-91 päätoimittajana.  Hän haastattelee nuorena Kepun puheenjohtajaa Johannes Virolainen.  Vanhanen huomaa kotona, että nauhurissa ei ollut akkua ja nauha oli poikki.  Hän ei kirjoittanut muistiinpanoja.
1985:  Uusi Vantaa -lehden Kansallisen kokoomuksen palveluksessa olevat päätoimittaja Kim Zilliacus ja toimittaja Hannu Pyykkö saavat Porvoon raastuvassa sakkoja virkamiesten herjauksesta.  Pyykkö julkaisi 1983 Uudessa Vantaassa kirjoituksen, jossa syytetään Vantaan virkamiehiä virkatehtävien laiminlyönnistä.
1986:  Neuvostoliitossa painetaan päivittäin 442 sanomalehteä tuhatta asukasta kohti.
1986:  Englannissa Eddie Shah perustaa yhdysvaltalaisen kaimansa jäljitelmän Today - Tänään.  Lehdessä sovitaan tekstin suorasyötöstä, ja se taitetaan tietokoneella.  Lehti lähetetään datana neljään painoon ympäri Englantia.
1986:  El Salvadorin ihmisoikeusjärjestön eloonjääneet jäsenet pidätetään ja heitä kidutetaan ja lähetetään vankilaan La Esperanza - Toivo.  He ovat lakimiehiä ja keräävät 432 vangilta 430 allekirjoitettua valaehtoista todistusta kunkin vangin kokemasta kidutuksesta.  Tuo 160-sivuinen raportti toimitetaan ulos vankilasta videonauhan kanssa.  Marin County Interfaith Task Force hoitaa aineiston levittämisen.  USAn kansallinen lehdistö kieltäyty raportoimasta siitä.  Televisioasemat kieltäytyvät näyttämästä nauhaa.  Marin Countyn paikallislehdessä San Francisco Examinerissa on raportista artikkeli.
1986:  Kansan Uutiset alkaa vuoden alussa ilmestyä viisi kertaa viikossa.
1986:  Itä-Suomen Sanomat perustetaan syksyllä ja kuolee jouluna.
1986:  Aamulehti/Tampereen Kirjapaino ostaa Koillis-Hämeen, Raahen Seudun ja Sähköisen Viestinnän.
1986:  Keskustalainen Joensuussa ilmestyvä Karjalan Maa kutistuu kolmipäiväiseksi.  Työttömäksi jää 70 toimihenkilöä, joista 25 toimittajia.  Kirjapaino Maakunnan 26 kirjatyöläistä sanotaan irti.
1986:  Pääkaupunki-lehti lopetetaan ja tilalle tulee 1987 Metropoli.  Se on Usarin ja Iltalehden maksuton viikkolehti helsinkiläisille.
1986:  Ullamaija Kivikuru toteaa Yleisradion julkaisussaan Angloamerikkalaisuus ja Suomen tiedonvälitys, että "journalismi osoittaa yhdenmukaistumisen merkkejä, tai paremminkin: journalistiset ihanteet ovat yhdenmukaistuneet".  Voidaan erottaa useita kerroksia: "1800-luvun koulumestarijournalismin, liberalistisen 'sana on vapaa' -opin, työväenjournalismin sivujuonteen ja kaupallistumisen pitkin 1900-lukua.  Synteesi, suomalaisen journalismin muoto ei ole vielä syntynyt.  Aineksissa on ristiriitaa, korostuneimmin ehkä oppimestarijournalismin vakavassa perimässä ja ylikansallisen valtavirran kepeydessä."
1986:  Ilmaisjakelulehti Hyvinkään Uutiset saa syytteen rahankeräysrikoksesta.  HU pyysi lukijoiltaan vapaaehtoista jakelumaksun maksamista.
1986:  Ilmaisjakelulehti Porvoon Tienoo alkaa ilmestyä.  Porvoossa ilmestyvät jo ilmaislehdet Itäväylä ja Porvoon Sanomat.
1986:  Ilmaisjakelulehti Ykkös-sanomat alkaa ilmestyä Nummi-Pusulan, Sammatin ja Karjalohjan alueella.
1986:  Joensuussa alkaa ilmestyä ilmaisjakelulehti Sirmakka.
1986:  Paikalliset liikeyritykset kustantavat Varkauteen perustetun ilmaisjakelulehden Varkautelainen.
1987:  New York Timesissa David Binder kirjoittaa Belgradista In Yugoslavia, Rising Ethnic Strife Brings Fears of Worse Civil Conflict, että slaavien  paetessa pitkään jatkuneita väkivaltaisuuksia Kosovosta on tulossa sitä, mitä albaaninationalistit ovat jo vuosia vaatineet (...) etnisesti puhdas albaanialue, nimeä vaille Kosovon tasavalta.
1987:  Rupert Murdoch (1931-) ostaa lehdet Herald ja Weekly Times.
1987:  Englannissa perustetaan The Independent - Itsenäinen.  Se on niin sanotulle ajattelevalle yleisölle tarkoitettu lehti.  Lehden perustaja ja päätoimittaja on Andreas Whittam Smith, joka on ollut toimittajana ja toimituspäällikkönä useissa johtavissa englantilaisissa lehdissä.
1987:  Sanomalehtipohatta Robert Maxwell tuo markkinoille "ympärivuorokautisen päivälehden" London Daily News, jota julkaistaan neljä painosta päivittäin.  Se romahtaa muutamassa kuukaudessa.  Vere Rothermere tuo Evening Standardin rinnalle uuden iltalehden Evening News, jota hän julkaisi 1980 saakka, tarkoituksella estää Maxwellin yritys.
1987:  Englannissa opettaja Parry Weightman alkaa julkaista 8-14 -vuotiaille tarkoitettua konservatiivista sanomalehteä Early Times.
1987:  Knight ja Curtis sanovat, että uutiset ovat... konsensuksen tekemistä ja hallinnointia.  Voimatta kieltää universaalin ja partikulaarin, kokonaisuuden ja yksilöllisen eroa ne yrittävät tukahduttaa niiden dialektisen suhteen alistamalla kummankin parin jälkimmäisen termin edelliselle.
1987:  Englantilainen lehtinainen ja kirjailija Penelope Lively (1933-) kuvaa romaanissaan Moon Tiger - Kuutiikeri 1988 Pohjois-Afrikan aavikkotaisteluja toisten kokemusten pohjalta.
1987:  Yhdysvaltalainen lehtimies Tom Wolf (1931-) kuvaa romaanissaan The Bonfire of the Vanities - Turhuuksien rovio 1989 korruptoitua sensaatiolehteä.  Teoksessa mainitaan "rivissä seisovien tietokonepäätteiden diodiruutujen ja kitinharmaiden scifikotelojen" luovan toimitukseen "järjestyksen ja nykyaikaisuuden hohtoa".
1987:  Norjalaisen Dag Solstadin lehtityökuvauksessa Roman - Romaani 1989 ollaan pikkukaupungin nurkkakuntaisessa paikallismiljöössä.
1987:  Euroopassa maan suurimman konsernin prosenttiosuus sanomalehdistön kokonaislevikistä (Pohjoismaiden luvut 1990): Itävalta 57 (Media Print), Irlanti 52 (Independent Newspapers), Englanti 35 (News International, 2. Mirror Group Newspapers 23 ja 3. United Newspapers 15), Italia 29, Norja 28 (Schibsted-gruppen), Saksa 27, Ranska 25, Tanska 23 (De Berlingske Dagblade), Ruotsi 20, Belgia 20, Sveitsi 19, Hollanti 18, Suomi 17 (Sanoma, 2. Aamulehti 13 ja 3. TS-yhtymä 4) ja Espanja 12.
1987:  Belgiassa poliisi tekee ratsioita vasemmistolaisen päivälehden De Morgen toimitukseen ja koteihin.  Poliisi etsii aineistoa, jonka perusteella tunnistettaisiin veronkavallustietoja välittänyt virkamies.  Belgian tiedotusvälineet tuomitsevat yksimielisesti ratsiat.
1987:  Kansan Uutisten turkulainen aluelehti Uusi Päivä päätetään lakkauttaa.  Se aiheuttaa riitoja hajottajien eli enemmistöläisten kesken.
1987:  Lapissa alkaa ilmestyä Pohjoiskaira ja samalla lakkautetaan Sodankylässä ilmestyvät Sompio ja Kotikaira.
1987 mennessä:  Suomalaisia siirtolaislehtiä on ilmestynyt 364, mutta arvio lienee alhainen.  Sanomalehtien lisäksi on ilmestynyt naisten-, pila-, osuustoiminta-, urheilu-, kirjallisuus- ja maatalouslehtiä sekä vuosijulkaisuja joulu-, pääsiäis-, kevät-, vappu-, kesä- ja juhannuslehtiä.  Lehdistä suuri osa on ilmestynyt vain muutaman vuoden ajan.  Nyt ilmestyvät USAssa muun muassa sanomalehdet Raivaaja, Työmies-Eteenpäin, New Yorkin Uutiset ja Amerikan Uutiset sekä Kanadassa Vapaa Sana, Viikkosanomat ja Canadan Uutiset.
1987:  Suomi on mainonnan kulutuksessa maailman kärkimaita sijaluvulla kaksi.  Mainonnan osuus bruttokansantuotteesta kasvaa koko ajan ja on noin 1,7 prosenttia.  Kansalaiset maksavat mainoskustannukset tavaroiden ja palveluiden hinnassa.
1987:  Toimittaja Heidi Hautala Helsingin Sanomissa: Lehdet syövät kiinnostusta kirjoihin houkutellen nopealla tyydytyksellä.  Petollinen on myös kuvitelma ajassaan olemisesta.  Ei voi kyllin ihailla akateemikko Georg Henrik von Wrightin viisautta: hän lukee lehtiä vain seisaallaan.
1987:  Perustuslaillisen oikeistopuolueen POP kaksikielinen äänenkannattaja Express lopetetaan, kertoo Georg C Ehrnrooth.
1987:  Helsingissä Finlandia-talossa Uuden Suomen 140-vuotisjuhlassa soitetaan sotilasmusiikkia.
1988:  Neuvostoliitossa julkaistaan yli 8600 sanomalehteä yhteislevikiltään 50 miljardia.  Niistä 32 on valtakunnallisia ja 171 tasavalloissa ilmestyviä.  Paikallislehtiä ilmestyy 4000.
1988:  Washington Post Weekly kertoo 1985 Beirutissa räjähtäneestä autopommista, joka tappoi 80 ihmistä ja haavoitti yli 250.  Pommin uhreja ei pidä noteerata, sillä CIA ja englantilaisten tiedustelu organisoivat pommin, eikä se ole siis terrorismia.
1988:  Itävaltaan perustetaan päivälehti Der Standard, jonka päätoimittaja ja julkaisija on Oscar Bronner.
1988:  Ranskalainen sanomalehti Nord-Eclair ryhtyy painamaan Financial Timesin kansainvälistä painosta Belgian, Hollannin ja Ranskan markkinoille.  Muut kansainväliset painokset valmistetaan Frankfurtissa ja New Yorkissa.  Lehteä jaetaan 160 maassa.
1988:  Englannissa niin sanottujen laatulehtien lukijat saavat kulttuurishokin, kun kolme suurta lehteä alkaa käyttää värejä.  Murdochin The Times painaa monivärisiä lauantaiosastoja, The Sunday Telegraphin väriliite siirtyy The Daily Telegraphin lauantailiitteeksi, ja tilalle tulee uutiskuvaliite Seitsemän päivää.  The Independent ryhtyy julkaisemaan viikoittaista väriliitettä.
1988:  Japanin toiseksi suurin sanomalehti Asahi Shimbun (perustettu 1879) kirjoitetaan avokonttoritoimituksessa.  Kirjoittava toimittaja käyttää harmaata kynää, ja hänen paperinsa viedään sinikynää käyttävälle toimitussihteerille, joka tekee merkintänsä juttuun.  Punakynää käyttävä työntekijä tarkentaa juttua ja varmistaa kirjoitusmerkkien oikeellisuuden.  Latojan näyttöpäätteessä on 200-300 näppäimen näppäimistö, jossa kullakin näppäimellä on 12 eri tasoa.  Näin saadaan noin 3200 merkkiä, jotka yleensä riittävät.  Erikoismerkkejä löytyy lisämerkkivarastosta.  Kaikkiaan käytössä on yli 10 000 merkkiä.  Kuvat syötetään skannerilla järjestelmään.  Soulin kisoissa kokeiltiin Sonyn filmitöntä still-videokameraa Mavica, jota järjestelmää kokeiltiin jo Los Angelesin olympialaisissa.  Aineisto taitetaan näyttöpäätteillä järjestelmällä New Editing and Layout System of Newspaper NELSON, jonka kehittäjät ovat IBM, Fujitsu ja NEC yhdessä lehden kanssa.  Kirjatyöntekijä taittaa sivun vieressä seisovan taittavan toimittajan ohjeiden mukaan noin 20 minuutissa.  Lehti painetaan Goss- ja TSK-rotaatioissa Tokion lisäksi Hokkaidolla, Osakassa, Seibussa ja Nagoyassa sekä aamu- että iltapainoksena.  Sivut siirretään Tokiosta satelliititse.  Aamupainos on yhteensä 7,8 miljoonaa ja iltapainos 4,7 miljoonaa.  Sivuja aamuisin on 24-32 ja iltaisin 10-20 sivua.  Yhtiö julkaisee englanninkielistä lehteä Asahi Evening News, viittä viikkolehteä, neljää kuukausittain ilmestyvää ja yhtä neljännesvuosittain ilmestyvää aikakauslehteä sekä neljää vuosikirjaa.  Yhtiö on omistajana 44 radio- ja televisioyhtiössä.
1988:  Gannett-yhtymän USA Today tuottaa tappiota.  Monet yhdysvaltalaiset toimittajat kieltäytyvät kutsumasta USA Todayta sanomalehdeksi.  USA Today ei pyri kilpailemaan New York Timesin tai Washington Postin kanssa.  Lehdestä ei juuri löydy ulkomaanuutisia.  Lehden ainoa ulkomaantoimittaja kokoaa katsauksen maailman tapahtumiin lauseen mittaisista pätkistä.  USA Today kirjoittaa urheilusta kattavammin kuin muut.  Lehdellä on 40 000 kappaleen kansainvälinen painos, joka ei pyri olemaan Financial Timesin tai International Herald Tribunen tapainen.  Gannett myy osan painoksesta pilkkahintaan lentoyhtiöille ja hotelleille, jotka jakavat lehden ilmaiseksi asiakkailleen.  Gannett aloittaa televisiossa ajankohtaisohjelman USA Today, joka jakautuu neljään aiheeseen kuten lehti: USAn uutiset, raha-asiat, urheilu ja viihteelliset elämäntapa-aiheet.
1988:  Johtavia talouslehtiä ovat seuraavat päivälehdet ja kerran viikossa ilmestyvät lehdet v: Ruotsi: Dagens Industri, v Veckans Affärer ja Affärsvärlden, Norja: Dagens Näringsliv ja v Farmand, Tanska: Börsen, Englanti: Financial Times, v The Economist ja Financial Weekly, Ranska: Les Echos, La Tribune, La Cote Desfossés, v Le Nouvel Economiste, Investir ja Le Journal des Finances, Länsi-Saksa: Handelsblatt, v Wirtschaftswoche, Italia: Il Sole 24 Ore, Oggi, v Il Mondo ja Mondo Economico, USA: Wall Street Journal, v Business Week ja Barrons sekä Japani: Nihon Keizai aamu ja ilta, Nikkei Kinyuu, v Japan Economic, Diamond Weekly, The Weekly Toyo Keizai, Kabushiki Weekly ja Ekonomisuto.
1988:  Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistisen Työväenpuolueen Työkansan Sanomat alkaa ilmestyä.
1988:  Suomen Sosialidemokraatista tulee poliittinen uutislehti Demari.  Lehti ei ole Työmiehen jatkaja, sillä Väinö Tanner muutti täysin Työmiehen linjan.
1988:  Aamulehti ostaa Uuden Suomen ja saa kaupan päälle Kauppalehden ja Iltalehden.
1988:  Aluelehti Poiju perustetaan Kotkaan.
1988:  Hufvudstadsbladet ostaa Östra Nylandin ja 20 prosenttia Österbottningenista..
1988:  Karjalaisen pääomistajat Yrjö ja Reino Laakkonen haluavat katkaista lehden puoluesiteet kokoomukseen.
1988:  Pertti Hemánuksen opetusmoniste Johdatusta tiedotusoppiin ilmestyy.
1988:  Sosiaali- ja terveysjärjestöjen työryhmä luovuttaa selkokielisen sanomalehden suomen- ja ruotsinkieliset näytenumerot liikenneministerille Pekka Vennamo (maas).
1988:  Suomessa suurin sanomalehtiyritys Sanoma vastaa 23 prosenttia kokonaislevikistä (1965 luku oli 18), neljä suurinta 49 (34) ja kahdeksan suurinta 62 (49) prosenttia.
1988:  Juha Nummisen (1938-) jännitysromaani Toinen kuolema kuvaa myös Helsingin kahden keltaisen iltalehden välistä häikäilemätöntä sensaatiokilpailua.
1988:  Lehtimies-kirjailija Joni Skiftesvik (1948-) avaa proosakokoelmassaan Suolamänty ilmapiirinäkymän 1970-luvun puolivälissä Oulussa ilmestyneeseen Iltaset-lehtiyrityksen toimitukseen juuri ennen lehden lopettamista.
1988:  Suomessa ilmestyy 101 varsinaista sanomalehteä. kun niitä 1973 ilmestyi 90.  Ilmaislehtiä ilmestyy lähes 150 kappaletta, kun niitä 1973 ilmestyi 45.  Suomessa 80 prosenttia yli 12 vuotiaasta väestöstä seuraa päivittäin sanomalehtiä.  Televisiota katselee 72 ja radiota kuuntelee 61 prosenttia.  Sanomalehtien lukemiseen käytetään keskimäärin puoli tuntia päivässä, mutta lukuaika lyhenee.  Televisiota katsotaan 1,5 ja radiota kuunnellaan yli tunti päivässä.  Aikakauslehtiä lukee päivittäin 45 prosenttia, ja keskimääräinen lukuaika on puoli tuntia päivässä.  Ilmaislehtiä lukee runsas 40 prosenttia päivittäin ja lukaika on 12 minuuttia.
1989:  Neuvostoliitossa Penzassa alka ilmestyä Detstvo - Lapsuus.
1989:  The New York Timesin vuotuiset voitot nousevat 1975 verrattuna 20-kertaiseksi ja The Washington Postin voitot 16-kertaiseksi.  Lehdet eivät edistä voitoillaan rohkeaa, luovaa, kriittistä ja itsenäistä lehtityötä.
1989:  USAn sanomalehdistä ketjut omistavat 80 prosenttia, mutta 1945 yhdysvaltalaisista sanomalehdistä 80 prosenttia oli itsenäisiä.
1989:  Virossa perustetaan yli 200 sanomalehteä.  Kaubandus-Tööstuskoja Teataja - Kauppa- ja teollisuuskamarin tiedottaja ilmestyi jo 1925-40.  Kauppaviraston lehti Eesti Kaubandus-Tööstuskoda alkaa ilmestyä.  Ruotsalaisen Dagens Industrin ja virolaisen yhtiön Mainor aloitteesta alkaa ilmestyä Äripäev - Yrityksen päivä.  Viron insinööriliitto Eesti Inseneride Liit ja taloustieteilijöiden seura Eesti Majandusteadlaste Selts julkaisee Suomessa Hangon Kirjapainossa painetun numeron Tehnika ja Majandus - Tekniikka ja talous, mutta toista numeroa ei ilmesty.  Tarton päivälehti Edasi - Eteenpäin ostaa Suomesta käytetyn painokoneen.  Lehdestä Nöukogude Naine tulee Eesti Naine.  Lehdestä Tee Kommunismile tulee Sakala.  Eesti Elu Estonian Life ilmestyy viron ja englannin kielellä.
1989:  Virossa Saarenmaalla ilmestyvät paikallislehdet Saarte Hääl - Saaren Ääni (entinen Kommunismiehitaja - Kommunisminrakentaja), Meie Maa, vihreiden Virvik - Kataja ja venäjänkielinen Vestnik - Sanansaattaja.
1989:  Lontoossa perustetaan arabiankielinen lehti Al-Quds Al-Arabi (Al-Quds on Jerusalem).  Päätoimittaja on Abdel Bari Atwan (1950-), jolla on korkeakoulututkinto lehdistöopista Kairon yliopistosta ja kielenkääntäjän diplomi Kairon amerikkalaisesta yliopistosta.  Atwan opiskeli politiikkaa Lontoossa.  Hän saa tappouhkauksia koko ajan.  Lehti kannattaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja mielipidevapautta.  Lehden levikki kasvaa Persianlahden sodan aikana 1991 kymmenkertaiseksi.  Osama bin Ladenin haastattelu 1996 kasvattaa levikkiä samoin kuin uutisointi 11.9.2001 jälkeen.  Levikki 2004 vaihtelee 85 000-100 000 kappaleen välillä.
1989:  Puolassa perustetaan Solidaarisuuden vaalilehti Gazeta Wyborcza.  Siitä tulee Puolan suurin sanomalehti, jonka levikki 1990-luvun lopulla on lähes 700 000.  Sen kustantajayhtiöllä on ulkomaista pääomaa.  Yhtiö ostaa uusia lehtiä.  Gazeta Wyborczalla on suurimmissa kaupungeissa paikallinen liite.  Kustannus- ja lehtikioskitoiminnan konsernilla Ruch on 92 prosenttia puolalaisten lehtien levikistä.
1989:  Kuuroille tarkoitettu lehti SignWriter Newsletter alkaa ilmestyä tietokoneella kirjoitettuna.  Lehti siirretään 1996 verkkoon.
1989:  Ruotsissa taisteluhenkinen ja luokkakantainen lehti Norrskensflamman - Revontulet lopetetaan.  Se perustettiin 1904 helpottamaan kaivos- ja metsätyöläisten arkea ja alkoi ilmestyä säännöllisesti 1906.  Lehti muutti 1987 Luulajasta Tukholmaan.
1989:  Ruotsissa ilmestyy noin 230 maksutonta lehteä.
1989:  Kun USAn joukot tunkeutuvat Panamaan ja ottavat vangiksi presidentin Manuel Norega, USA päästää lehdistön Noriegan toimistoon.  Siellä on nuorten poikien kuvia, Hitlerin kuva, punaisia alushousuja ja pornolehtiä.  Myöhemmin palveluksesta vapautunut merijalkaväen sotilas kertoo toimittajalle, että toimistossa oli vain työpöytä, tuoli, puhelin ja kirjoituskone.  Chilen presidentti Salvador Allende murhattiin 1973.  Kun toimittajien annettiin tulla hänen toimistoonsa, he näkivät punaisia alushousuja, nuorten poikien kuvia, Hitlerin kuvan ja pornolehtiä.  CIA ei 16 vuotta myöhemmin Panamassa viitsi vaihtaa lavastusrekvisiittaa.
1989:  Englantilainen lehtikeisari Robert Maxwell lopettaa lehden China Daily Euroopan painoksen julkaisemisen protestina Pekingin verilöylylle.  Lehden Euroopan painoksen julkaiseminen alkoi 1986, ja se on levinnyt 16 Euroopan maahan.
1989:  Vasemmistoliiton päälehti Kansan Uutiset julistautuu puolueista riippumattomaksi.  Lehteä tuettiin 1980-luvulla keinotekoisesti ja pidettiin hengissä.
1989:  Sosiaalidemokraattinen Eteenpäin ja riippumaton Etelä-Suomi yhdistetään uudeksi lehdeksi Kotkan Sanomat.  Etelä-Suomi oli 1964 saakka Kokoomuksen äänenkannattaja.
1989:  Sosiaalidemokraattinen Joensuussa ilmestyvä Pohjois-Karjala päätetään saneerata 1990 alusta viikkolehdeksi.  Töitä ei löydy kolmelle kirjatyöntekijälle oman sivunvalmistuksen lopettamisen vuoksi, kolmelle toimittajalle ja yhdelle teollisuustoimihenkilölle.
1989:  Sanoma ostaa Hyvinkään Sanomat.
1989:  Hufvudstadsbladet ostaa Borgåbladetin.
1989:  Aamulehti-yhtymä ostaa Pyhäjokiseudun Kustannuksen osake-enemmistön.
1989:  Porilainen Satakunnan Kansa muuttuu sitoutumattomaksi kokoomuksen äänenkannattajasta.  Päätoimittaja Erkki Teikari tuumii, että sitoutumattomuus ei merkitse puolueettomuutta.
1989:  Innovaatio Kustannuksen Jukka Helttula perustaa Turkuun iltapäivälehden Etusivu.  Seitsemän ilmestymiskerran jälkeen lehti myydään ja työntekijät irtisanotaan.  Taustalla olevat pörssi- ja muut yhtiöt huomaavat, ettei lehden kustantaminen ole helposti rahaa tuottava liiketoimi.
1989:  Raumalla yhdistetään ilmaisjakelulehdet Lännenmaa ja Uusi Rauma.
1989:  Salossa ilmaisjakelulehti Salo-Aviisi ja kustantajan Matti Rinne julkaisema Salo-Lehti yhdistetään.
1989:  Suomen valtio myöntää harkinnanvaraista lehdistötukea: Demari 8,32 miljoonaa markkaa, Suomenmaa 6,20, Kansan Uutiset 6,06, Uusi Suomi 3,16 ja Tiedonantaja 0,18 miljoonaa markkaa.
1989:  Paavo Haavikko kirjoittaa Uuteen Suomeen Mikkelin panttivankidraamaa 1986 käsittelevän juttusarjan.  Haavikko haastetaan oikeuteen poliisin toimintaa koskeneesta rajusta arvostelustaan.  Hän voittaa jutun, mutta Julkisen sanan neuvosto antaa huomautuksen.  Haavikko kirjoittaa, ettei Ståhlbergin valtiosääntö ottanut huomioon salaliittoa, joka kohdistuisi perustuslakia ja tasavaltaa vastaan.  Sellaisena salaliittona hän pitää sitä, että kolme komentoporrasta ja niiden ylin valvoja olivat Mikkelin tapauksessa "samaa veriviivaa".  Ministeri, oikeuskansleri ja presidentti riensivät antamaan puoltolauseensa ja vapauttavan tuomionsa kovalla kiireellä.  Oli kiire peitellä verijäljet.  Haavikko ei syytä lehdistöä passiivisuudesta, vaan päinvastoin aktiivisuudesta, aktiivisesta pimittämisestä.
1989:  Kokoomuslainen Ben Zyskowicz luopuu osuudestaan itähelsinkiläiseen ilmaisjakelulehteen Tildun tieto ja uutinen.
1989:  Suomenruotsalaisen kirjailijan Kjell Westö (1961-) proosakokoelman Utslag och andra noveller niminovellissa lehtimies on rikos- ja sensaatioreportteri, joka saa saastan tonkimisesta selkäänsä stigmaattisia merkkejä.
1989:  Jarkko Laine, Oodi eiliselle sanomalehdelle, Otava, Keuruu 1989 (...) kainalossa koko omaisuus/ eiliseen sanomalehteen/ käärittynä.   (...) nurmikolle viskattuja sanomalehtiä, (...)  Amerikkalaisessa pikkukaupungissa Istun television valossa,/ kirja on sylissäni, kiinni. (...)  Istun television valossa.
1980-luvun loppu:  Suomen lehdistö ja muu media ei ole valtaapitävien kriitikko eikä vallan vahtikoira, vaan osa valtajärjestelmää.  Tämä johtuu siitä, että Suomessa ei ole samantapaista julkisuutta kuin Ruotsissa, Englannissa tai Yhdysvalloissa.
1990-luku:  Kansainvälisessä uutisvälityksessä tapahtuu kehitys, jota kutsutaan journalismin lopuksi.  Reaaliaikaisuuden mahdollisuudet ja rajoitukset näkyvät Persianlahden sodan, prinsessa Dianan kuoleman ja New Yorkin WTC-hyökkäyksen uutisvälityksessä.  Journalismi turvautuu hätäpäissään lähteisiinsä ja välittää karsimatta, tulkitsematta ja taustoittamatta tapahtumia, joita saa käsiinsä.  Uutistoiminta kaupallistuu, ja uutiset menettävät ominaispiirteensä journalismin perusosana.  Lehdistö nielaisee liberalistis-teknologisen evankeliumin.  Kaikkialle syntyy talouslehtiä, talousosastoja ja talousohjelmia, jotka rajoittuvat iloitsemaan pörssinoteerausten muutoksista.
1990-luku:  Itä-Euroopassa mediaan investoivat Sveitsistä Ringier, Saksasta Bertelsmann ja Alex Springer, Luxemburgista SBC Broadcasting, Hollannista UPC, Norjasta Orkla, Tanskasta Egmont ja Ruotsista Bonnier sekä Rupert Murdoch yhteistyössä länsisaksalaisen Burdan kanssa ja Robert Maxwell.  Lehdistön taso ei parane, vaan taloudellisen tuloksen vaatimus tekee monista lehdistä sensaatiopitoisia.  Lehdistön kaupallistuminen on vähentänyt kriittistä ja riippumatonta tutkivaa journalismia.
1990-luku:  Sanomalehdet ja muut tiedotusvälineet sekä länsimaiden poliittiset johtajat luovat yhteistyönä kuvitteellisen hahmon, jonka nimi on Slobodan Miloshevic.  Tämä stereotypia edustaa lähes kaikkea kielteistä.
1990-luku:  Marokkolainen islamisti Abd al-Slam Yasin (1928-) toimittaa lehteä al-Jama’a.
1990-luvun alku:  Puolassa perustetaan iltapäivälehti SuperExpress, joka mässäilee skandaaleilla ja onnettomuuksilla.  Se voittaa pian kaksi vanhaa kilpailijaansa.
1990:  Neuvostoliitossa yhdistetään ja lakkautetaan lehtiä.  Sotsialistitseskaja Industrija - Sosialistinen teollisuus ja Stroitelnaja Gazeta - Rakennuslehti yhdistetään päivälehdeksi Rabotshaja Tribuna.
1990 alkaen:  Persianlahden sodan uutisoinnista puuttuu tärkeitä ääniä.  Irakin demokraattisesta oppositiosta ei kirjoiteta USAn tiedotusvälineissä sanaakaan.
1990:  Unkarin sosialistinen puolue eli entinen kommunistipuolue menettää Axel Springerille neljä lehteään.
1990:  Yhdistyvässä Saksassa aloittaa itäsaksalainen talouslehti Wirtschaft.
1990:  Länsi-Saksan kommunistisen puolueen DKP pää-äänenkannattaja Unsere Zeit muuttuu päivälehdestä kerran viikossa ilmestyväksi.  Pahl-Rugensteinin julkaisema Volkszeitung joutuu lopettamaan ilmestymisensä.
1990:  Suomalaisten Finest Hotel Groupin pääomalla syntyy Eesti Ekspress.  Sen tyyli on Hymyn ja Ilta-Sanomien sekoitusta.  Lehti menestyy kohu- ja juorujutuilla.
1990:  Göteborgilainen GT ja malmöläinen Kvällsposten sulautetaan lehdeksi I dag.
1990 mennessä:  Kurdit ovat julkaisseet noin 300 sanoma- ja aikakauslehteä.
1990:  Baskimaassa perustetaan baskinkielinen lehti Egunkaria.
1990:  Tiedonantaja muuttuu kerran viikossa ilmestyväksi.
1990:  Hufvudstadsbladet ostaa enemmistön Österbottningenista ja kirjapainon Tryckeri och Tidning.
1990:  Sosiaalidemokraattinen Hämeen Kansa jakautuu kolmeksi viikkolehdeksi: Hämeenlinnan seudulla Hämeen Kansa, Riihimäen alueella Riihimäen seutu ja Forssan alueella Lounais-Häme.
1990:  Valokuvaaja Pietola kuvaa Oulussa mellakoivaa nuorisoa, ja poliisi vaatii kuvia tutkittavakseen.  Pietola kieltäytyy toimittajan lähdesuojaan vedoten, ja Oulun raastuvanoikeus velvoittaa Pietolan pakkotoimien uhalla antamaan kuvat poliisille.  Jutussa päädytään neuvotteluratkaisuun, eikä Pietola joudu paljastamaan kuviaan.
1991:  Jugyd tui alkaa ilmestyä nimellä Komi mu - Kominmaa.
1991:  Saksan lehdistö, kärjessä konservatiivinen Frankfurter Allgemeine Zeitung FAZ ja oikeistolainen Die Welt, julkaisee Serbiasta kielteisiä artikkeleja.  FAZn päätoimittaja Johann Georg Reissmüller kirjoittaa päivästä toiseen tuomioita "Jugoslaviaksi kutsuttua serbialais-kommunistista valtaa" kohtaan, "Belgradin serbo-kommunismia", joka piteli "Suur-Serbian ja kommunismin veistä (sloveenien ja kroaattien) kurkulla".  Reissmüllerin mukaan "jugoserbit" olivat oleellisesti itämaisia "militaristibolsevikkeja", joille ei ole sijaa Euroopan yhteisössä.  Reissmüllerin silmissä serbeissä yhdistyivät natsien propagandassa esitetyt juutalaisten viat ja natsien viat: "Sivistyneen maailman on kehotettava Serbian kansaa hylkäämään herrarotuhulluuteensa - Herrenvolk-Wahn".  Saksan lehdistön kirjoittelu vaikuttaa Kroatiassa.  Kroatian johtava päivälehti Vjesnik julkaisee Reissmüllerin kirjoituksia.  Saksan vasemmistolainen lehdistö seuraa perässä.  Viikkolehti Der Spiegel omistaa kansikuvajuttunsa "serbien hirmuvallalle" ja kuvaa Jugoslaviaa "kansojen vankilaksi", josta ihmiset pyrkivät pakoon.  Serbit leimataan sivistyneeseen Eurooppaan tunkeutuneiksi ei-eurooppalaisiksi barbaareiksi.  Saksan lehdistön tuomio kokonaiselle kansanryhmälle muistuttaa sotaa edeltänyttä natsien 1941 juutalaisvastaista propagandaa, joka muistuttaa aikaa 1914, kun Saksa ja Itävalta sytyttivät I maailmansodan hyökkäämällä Serbiaan.  Iskulause 1914 "Serbien muss sterbien" (sanaleikki:  sterben - kuolla) eli Serbian on kuoltava.
1991:  The New York Timesin oikeistolainen kolumnisti William Safire kirjoittaa jutussaan Reviving the UN, että Yhdistyneiden Kansakuntien YK pääsihteeri korvattaisiin YK-troikalla Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Shevardnadze, Englannin entinen pääministeri Margaret Thatcher ja YK-diplomaatti prinssi Saddrudin Aga Khan.  Safiren mielestä Afrikka saa odottaa ja sihteeristön johtoon voitaisiin valita viiden suuren eli turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenen kansalainen.
1991:  Englantilainen The European pyrkii koko Euroopan yhteiseksi lehdeksi kuten US Today Pohjois-Amerikan.  The Financial Times FT koettaa pitää puolensa Wall Street Journalia ja International Herald Tribunea vastaan.  FT painetaan Lontoon lisäksi Ranskassa, Saksassa, Japanissa ja USAssa.
1991:  Venäjän lehdistö alkaa kutsua Boris Jeltsinin ryhmää Chicagon pojiksi.  Lännessä heitä sanotaan nuoriksi uudistajiksi.
1991:  Venäläinen Nezavisimaja Gazeta huomaa: Venäjä saa ensimmäisen kerran hallitukseensa joukon liberaaleja, jotka katsovat olevansa Friedrich von Hayekin ja Milton Friedmanin "Chicagon koulun" seuraajia.  Heidän tavoitteensa: talouden tiukka vakauttaminen sokkihoidon reseptien mukaan.  Juttu päättyy: ei ole yllätys, jos he yrittävät rakentaa jonkinlaisen kotikutoisen Pinochetin järjestelmän, jossa Gaidarin ryhmä toimii Chicagon poikien roolissa...
1991:  Tartossa Postimees alkaa julkaista keltaista lehteä Liivimaa kroonika.  Pärnussa alkaa ilmestyä paikallislehti Kesknädal.
1991:  Latviassa Riian lehdistötalo miehitetään.
1991:  Englannin pankkimaailmassa aiheuttaa paniikin suurkustantajan Robert Maxwell ruumiin löytyminen Kanarian saarten vesiltä.  Hänen ylirahoitettuihin yrityksiinsä kuului myös sanomalehtiä Daily Mirror, People ja European.
1991:  News of the World kirjoittaa: IN WE GO Liittoutuneet määräävät joukot murskaamaan Saddamin.
1991:  Helsingin Sanomien pääkirjoitus juhlii 1.3 otsikolla Hyvän klassinen voitto USAn sotakoneen voittoa Irakin armeijasta: Torstaiaamuna aselepoon päättynyt sota on suorastaan klassinen hyvän voitto pahasta.  Puolisen vuotta myöhemmin Olli Kivisen mielestä sota Kuwaitin  puolesta oli viisas ratkaisu.  Sen tekemiseen osallistuneet maat - Suomi niiden joukossa - voivat tuntea oikeassa olemisen tyydytystä.
1991:  Vaasassa Pohjanmaan Kansa alkaa ilmestyä Demarin aluepainoksena.
1991:  Mikkelissä ja Savonlinnassa alkaa ilmestyä ilmaisjakelulehti Extra.
1991:  Turkulaisille aletaan julkaista ilmaisjakelulehteä Turku Live.
1991:  Vuosisadan vaihteessa perustettu Kansan Lehti lakkaa ilmestymästä.
1991:  Uusi Suomi lakkaa ilmestymästä päivälehtenä 1.10 ja hieman myöhemmin viikkolehtenä.  Taustalla on pitkään jatkunut taitamaton liikkeenjohto.
1991:  Suomenmaasta tehdään viikkolehti.  Päätoimittaja vaihtuu ja lähes koko toimitus saa potkut.
1991:  Suomenmaa ja sosiaalidemokraattinen tamperelainen Kansan Lehti lopetetaan.
1991:  Kokoomuksen Pohjalainen muuttuu sitoutumattomaksi.
1991:  Keskustalainen Savon Sanomat muuttuu sitoutumattomaksi.
1991:  Pohjois-Suomen Ykköslehti Etta (perustettu 1990) menee konkurssiin.  Kokoomuksen äänenkannattajan Etta pääomistajat ovat Suomen Kansallisviestintä ja Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus.
1991:  Kotkan Sanomat ja Kymen Sanomat yhdistyvät.  Kymen Lehtimedia perustetaan 1992.  Siitä Sanoma omistaa 33,8 prosenttia.
1991:  Viikko-Ässä alkaa ilmestyä Seinäjoella.
1991:  Helsinki Post Kustannuksen piti alkaa julkaista kuusipäiväistä englanninkielistä tabloidlehteä The Helsinki Post.  Kustantajan puhemies Johan Stenbäck esiintyy yhtiössä Helsinki Spirit, joka julkaisee ensimmäisen numeron lehteä The Helsinki Spirit.
1991:  Esa Sariola (1951-) kertoo romaanissa Yhtä suurta perhettä ehkä tamperelaisesta viihdelehtikeisarista.
1991:  Piispa Erkki Kansanaho, joka on lopetetun Akateemisen Karjala-Seuran AKS jäsen, kertoo Helsingin Sanomissa, että AKSlaisissa ei ole takinkääntäjiä.  Hän on kehottanut nuoria perustamaan Pro Carelia -yhdistyksen.  Hän opiskeli teologiaa natsi-Saksassa.
1992:  Neuvosto-Karjala muuttaa nimekseen Karjalan Sanomat.  Venäjällä kuolee Neuvostoliiton vastavallankumouksen seurauksena sanomalehtiä: Pravda, Rabotsaja tribuna ja Komsomolskaja pravda.  Karjalan Sanomien toimittajia ovat Aili Rettijeva, Irina Kolomainen ja Robert Manner sekä nuorempia Mihail Nezvitski ja Olga Makarova.
1992:  Stephen Bindman kirjoittaa Montrealissa ilmestyvässä Gazettessa Brainwashing Victims to Get $100,000.  CIA rahoitti 1950-luvulla Kanadan McGillin yliopiston Allan Memorial Institutessa laitoksen johtajan tohtorin Ewen Cameron valvonnassa tehtyjä kokeita hallusinogeeneillä LSD ja PCP.  CIA halusi hallita psyykeä.  Kanadan valtio lupasi maksaa kokeisiin osallistuneille korvauksen.
1992-96:  Euroopassa sanomalehtien lukumäärä 1170 pienenee 1128 kappaleeksi.  Englannissa lehtien myynti putoaa kuusi prosenttia.
1992:  Venäjällä perustetaan Nezavisimaja Gazeta - Riippumaton lehti.  Pravda lakkautetaan.  Se ilmestyy 1999 lähtien verkkojulkaisuna.
1992:  Ruotsalainen Arbetet-työväenlehti tekee konkurssin, mutta ammattiliittojen keskusjärjestö LO pelastaa lehden.  Malmön ja Göteborgin alueella ilmestyvä lehti tekee lopullisen konkurssin 2000 ilmestyttyään 113 vuotta.
1992:  Kurdien lehti Welat - Isänmaa ilmestyy painostuksen vuoksi 115 numerona ja ilmestyy 1994 nimellä Welat Me - Meidän Isänmaamme vain 46 numerona.  Azadiya Welat - Isänmaan Vapaus alkaa ilmestyä 1996.
1992:  Costa Rica Today alkaa ilmestyä kerran viikossa.
1992:  Mosambikissa Niassan maakunnassa perustetaan paikallislehti Amanhecer - Aamunkoitto.  Lehti saa tukea Englannin suurlähetystöltä ja myöhemmin itävaltalaisen kansalaisjärjestön EU-varoista.  Levikki on viitisen sataa kappaletta, jos raha riittää paperiin.  Tuki loppuu 1998.  Toimittajat perustavat 1999 osuuskunnan ja muuttavat byrokratian vaatimuksesta lehden nimeksi Faísca - Kipinä.
1992:  Massachusetts Institute of Technologyn MIT työryhmä kehittelee tietokonetta, joka lukisi ja kokoaisi uutisaineiston vastaanottajan halujen mukaisesti.
1992:  Pirkanmaan Demari alkaa ilmestyä.
1992:  Kaupunkilehti Koillismaan Uutiset perustetaan Kuusamoon.
1992:  Forssan Lehti kertoo, että forssalainen Aurasen painotalo on painanut YKn lastenjärjestölle UNICEF tuotteita, joiden painos oli jopa 180 000.
1992:  Sosialidemokraattisen puolueen SDP lehdet saavat eniten lehtitukea 22,3 miljoonaa markkaa, keskustan lehdet 18,65, kokoomuslehdet 8,4, vasemmistoliiton lehdet 9,85 ja Ruotsalaisen kansanpuolueen RKP lehdet 7,85 miljoonaa markkaa.  Tiedonantaja menettää  tuen, vaikka se sai 1991 peräti 40 000 markkaa.  Demari saa 10,3 miljoonaa.  Uusi Suomi ei enää ilmesty, mutta sai 1991 yli yhdeksän miljoonaa.
1993:  Moskovassa perustetaan Novaja Gazeta, joka uskaltaa arvostella hallitusta.  Lehden toimittajia pahoinpidellään silloin tällöin.
1993:  Yhdistyneiden Kansakuntien YK yleiskokous julistaa maailman lehdistönvapauden päivän 3.5.  Aloite tuli UNESCOlta.
1993:  Ortodoksien joulupäivänä 7.1 Naser Oricin iskujoukot hyökkäävät Srebrenican lähellä olevaan Kravican kylään ja teurastavat sen asukkaita ja polttavat taloja, jolloin 46 serbiä saa surmansa.  Vain Daily Telegraph kertoo Kravican joulupäivän verilöylystä 8.1, ja siihen viittaa 23.3 CNN sekä New York Times 22.4.  Oric esittelee 1994 ja 1995 kotonaan ulkomaalaisille toimittajille sotamuistojaan: hänen hyökkäyksistään kuvattuja videonauhoja, jotka esittävät serbien ruumiita ja leikattuja päitä, palavia taloja ja ruumiskasoja.
1993:  Kansainvälisen uutistoiminnan Pulitzer myönnetään jaettuna vuoden sensaatiomaisimpien "serbien hirmuteot" -juttujen kirjoittajille: Newsdayn Roy Gutmanille ja New York Timesin John Burnsille.  Kroatian Zagrebissa tekemiensä muslimien haastattelujen perusteella Gutman oli sensaatiomaisissa jutuissaan ensimmäisenä ilmoittanut serbien pitävän kuolemanleirejä.  Burnsin juttu oli ainoastaan sarajevolaisessa vankilassa istuneen häiriintyneen Bosnian serbin Borislav Herak haastattelu, jossa tämä tunnusti joukon rikoksia, osin kuvitteellisia.
1993:  Norjassa Koutokeinossa perustetaan Ashshu - Hiillos.
1993:  Kotiseutulehti Kotikymppi alkaa ilmestyä Kemijärvellä.
1993:  Helsingin Sanomat pitää 22.7 Egyptin presidenttiä Mubarak vakauden ylläpitäjänä suhteessa muslimifanaatikkoihin: "Mubarakiin on totuttu ja hänen katsotaan kykenevän lujalla otteellaan taltuttamaan useimpia kadunihmisiä pelottavat muslimifundamentalistit. (...) Maailma näkee Mubarakissa jatkuvuutta, ja hänen valintansa herättänee luottamusta Egyptiä kohtaan. (...) Mubarak on uudistanut maansa perusrakenteita tieverkoin, viemärein, puhelinlinjoin ja sähköistämisellä."  Lehti pitää presidentinvaaleja muodollisuutena Mubarakin uudelleen valinnalle.
1993:  Raahen Seudun ilmoitus: Tontut jakavat kakkia lapsille, joulupukki vierailee.
1993:  Ilta-Sanomat: Poliisi piiritti miehen ampuneen asunnon aamulla.
1994:  Korean Työväenpuolueen keskuskomitean äänenkannattaja Rodong Sinmu julkaisee 1.11 Kim Jong Ilin tutkielman Sosialismi on tiedettä.
1994:  The New York Timesin pääkirjoituksessa Somalia: An Accounting sanotaan, että kukaan ei enää halua puhua Somaliasta mallina kylmän sodan jälkeisen aikakauden sotilasoperaatioille.  (Myös Clintonin hallinto myönsi tehneensä virheitä suhteessa Somaliaan.)
1994:  Ranskalainen kustantamo alkaa julkaista 10-15 vuotiaille sanomalehteä Mon Quotidien - Minun sanomalehteni, jonka levikki on 55 000 kappaletta.  Kustantaja alkaa 1999 julkaista 14-18 vuotiaille L’actu - Ajankohtainen -sanomalehteä ja 6-9 vuotiaille Le Petit Quotidien - Pieni sanomalehti -lehteä.  Kaikki lehdet ilmestyvät viitenä päivänä viikossa.
1994-96:  Ensimmäisen Tshetshenian sodan voittajia ovat toimittajat.
1994:  Aluelehti Jokilaakso perustetaan Kokemäelle.
1994:  Mäntsälän Uutiset alkaa ilmestyä.
1994:  Riihimäki ja Ympäristölehti perustetaan.
1994:  Pietilä, Sondermann: Helsingin Sanomien toimialasektorien välinen vuorovaikutuskuvio on kuin stalinistin taivas - HS-yhteiskunnassa täyttä todellisuutta.  Valtio keskellä yhteiskuntaa kirkkaana sosiometrisenä tähtenä, yhteiskunnan muut lohkot satelliitteina systeemin kehällä, kukin paikallaan ja tahollaan.  Lähes kaikessa vuorovaikutuksessa joko aloite tai vastaus on valtion; ...  HS saa numeroarvostelussa 51,5 prosenttia suurimmasta pistemäärästä eli ideaaliin verrattuna tai sosiologisesti mitattuna HS on 50-prosenttinen sanomalehti.  HS kertoo paljon, mitä joku sanoo, mutta ei kysy mitään.  Tältä osin lehden suoritus on matalatasoinen eli huonoa journalismia.  HS ei vastaa niin, että vastauksista seuraisi jotakin.  Se ei ihmettele eikä ole ymmällään.  Tämän HS perustanee siihen, ettei viestimen asia ole esittää mielipiteitä, vaan faktoja.  Kysyminen ja ihmettely eivät ole mielipiteen esittämistä; ironia ja muut älyn joustavat sosiaalitaidot eivät ole mielipiteen esittämistä.  Lehden tuntuman otosta joustavuus, refleksiivisyys ja vastavuoroisen keskustelun periaatteiden noudattaminen puuttuvat.  HS on yhteiskuntatieteellisesti arvioiden huonolaatuista journalismia.
1994:  Presidentti Martti Ahtisaari palaa Ruotsin vierailulta kotiin laastari otsassa ja esittää erilaisia syitä ennen ja jälkeen Aftonbladetin jutun.  Neuvonantaja Alpo Rusin mukaan valtamedia väheksyy presidentin aloitteita.  Ahtisaari esittää 1999 Yleisradion yksityistämistä epäasiallisten poliittisten viihdeohjelmien takia.   Ahtisaari ei vieraile poliittisten toimittajien tilaisuuksissa eikä ole tiedotusvälineiden tavattavissa Helsingissä, vain maakunta- ja ulkomaanmatkoillaan.  Siksi presidentiltä kysellään kotimaan politiikasta ulkomailla, josta hän ei pidä.
1994:  Lapin Kansa: Liikemiehiä on tänä vuonna murhattu 37.  Usein on kysymys ihmisistä.
1994:  Hyvinkään Uutiset: Vainajien omatoimisuutta hautojen siivoamisessa korostaa Hyvinkään seurakunnan ylipuutarhuri Antero Puurunen.
1995:  Kanadan lehdistölle vuotaa videonauha, jossa Ontarion opetusministeri John Snobelen sanoo suljettujen ovien takana pidetyssä virkamieskokouksessa, että ennen kuin opetusmenojen leikkauksia ja muita vihattuja uudistuksia voitaisiin julkistaa, olisi luotava paniikkitunnelma levittämällä tietoa, jossa maalattaisiin synkempi kuva kuin mistä hän "oli valmis puhumaan".  Snobelen kutsuu sitä "hyödyllisen kriisin luomiseksi".
1995:  The New York Timesin ulkomaanaiheiden kommentaattori Tom Friedman puhuu 8.6 ulkoministeriön ja Valkoisen talon ystäviensä suulla: "En piittaa Bosniasta pennin vertaa.  En todellakaan.  Ne ihmiset ovat itse syypäitä vaikeuksiinsa."  Sitten hän lisää: "... mutta tunnen myötätuntoa niitä liittolaisiamme kohtaan, jotka ovat saatteneet omat joukkonsa vaaraan yrittäessään lievittää kärsimystä alueella."
1995:  Otto von Habsburg kirjoittaa espanjalaisen ABC-lehden kolumnissaan jutun ?Dónde están los Balcanes?, jossa hän ylistää kroaattien Slavoniassa ja Länsi-Krajinassa osoittamaa sotilaallista kyvykkyyttä.  Habsburgista on selvää, että "Balkanin ja lännen välinen raja kulkee Kroatian ja Bosnian itäpuolella".
1995:  George Kenney kirjoittaa New York Timesissa, että Bosnian pääministeri Haris Silajdzhic "rutiininomaisesti puhuu kansanmurhasta ja 'Bosnian holokaustista' ilman, että yleisössä kukaan edes kohottaisi kulmakarvojaan.  Mutta mitään holokaustia ei ollut."  Kenney erosi USAn ulkoministeriöstä 1992 vastalauseena USAn Jugoslavian politiikalle.
1995:  Suuret yhdysvaltalaiset sanomalehdet luovat verkkolehden.
1995:  Eesti Sõnumid julkaisee virolaisen runoilijan Juhan Viiding (1948-95) viimeisen runon hänen itsemurhansa seuraavana päivänä.  Viiding näki Tallinnan vanhassa kaupungissa seinällä vaatimuksen Viro virolaisille.  Hän näkee toisen ajan ja paikan menneisyydestä ja tajuaa, että on aika lähteä.
1995:  Lars Ragnar Forsberg kirjoittaa 24.1 Dagens Nyheterissä joukkotiedotuksen kehityksestä, että elämme roskan aikakautta.  "Tyhjänpäiväisyyksien loputon virta huuhtoutuu pääni läpi.  Merkityksettömät henkilöt ottavat valtaansa aivosoluni.  Oudot sankarit miehittävät julkisen tilan...  Mikään ei merkitse mitään, kaikki muuttuu tuhkaksi ja pauhuksi, lörpötykseksi ja tyhjyydeksi."
1995:  Ilmaisjakelulehti Metro alkaa ilmestyä Tukholmassa.  Lehteä julkaisee Jan Stenbeckin (1943-2002) Modern Times Group sitten Metro International.  Metroa aletaan 1997 julkaista Prahassa, 1998 Göteborgissa ja Budapestissa sekä 1999 Hollannissa kahdeksassa kaupungissa.  Hollannin suurin lehtitalo De Telegraaf julkaisee Spits-ilmaisjakelulehteä.  Metro tulee 1999 Helsingissä jakeluun 100 000 kappaleen painoksena sekä Malmössä, sitten 2000 Philadelphiassa (USA), Santiago de Chilessä, Torontossa, Roomassa, Ateenassa, Milanossa ja Varsovassa.  Metro on 2000 Ruotsin luetuin päivälehti ja ilmestyy Ruotsin lisäksi kymmenessä muussa maassa parissakymmenessä kaupungissa, 2001 alkaen Montrealissa, Bostonissa, Barcelonassa, Madridissa ja Kööpenhaminassa.  Metro ilmestyy 2002 jo 24 painoksena myös Pariisissa, Marseillessa, Århusissa, Hongkongissa, Lyonissa ja Soulissa..  MTG harjoittaa televisio-, radio- ja tekstitystoimintaa 22 maassa.  Tele 2 on yleiseurooppalainen teleoperaattori ja Millicom teleoperaattori 19 maassa.  Transcom harjoittaa puhelinpalvelutoimintaa.  Stenbeckillä on vielä metsäteollisuusyhtiö Korsnäs sekä sijoitusyhtiöt Kinnevik ja Invik.
>1996:  Hollannissa Reed Elsevier myy rotterdamilaisen lehtikonserninsa Nederlandse Dagbladunien NDU (lehdet Algemeen Dagblad 1946, NRC Handelsblad 1970 Nieuwe Rotterdamse Courantin ja Algemeen Handelsbladin yhdistymisestä ja Rotterdams Dagblad 1991 Het Vrije Volkin ja Rotterdams Nieuwsbladin yhdistymisestä), jonka ostaa Perscombinatie.
1996:  New Republicin toimittajat Jacob Heilbrunn ja Michael Lind kirjoittavat kolumnissaan: "Sen sijaan, että näkisimme Bosnian NATOn itärajana, meidän on nähtävä Balkan USAn nopeasti laajenevan Lähi-idän vaikutuspiirin länsirajana".
1996:  Tanskalainen ilmaisjakelulehtien ketju Söndagsavisen tulee Ruotsin markkinoille, mutta lähtee 2001 pois.
1996:  Kaupunkilehti Imatralainen perustetaan.
1997:  Eurooppalaisten sanomalehtien levikkejä miljoonia kappaleita:  Saksassa Bild 4,64, CAN 1,52 ja Westdeutsche Allgemeine Zeitung 1,16, Englannissa Sun 3,78, Mirror 2,32, Daily Mail 2,24, Express 1,2, Daily Telegraph 1,1 ja The Times 0,8, Venäjällä Komsomolskaja Pravda 1,25 ja Trud 1,2, Itävallassa Neue Kronen-Zeitung 1,05 sekä Ranskassa Quest-France 0,79 miljoonaa.
1997:  Sanomalehtimiljonäärin perustama Hearst-korporaatio perustaa televisioasemien ryhmästä Hearst-Argyle Television -yhtiön, jolla on asemia rannikolta toiselle.  Hearstilla on sanomalehtien lisäksi joukko liikejulkaisuja ja käsikirjoja autoista lattianpäällyksiin.  Hearst Business Media tuottaa 1999 usean teollisuudenalan julkaisuja, kirjoja, tietokantoja ja luetteloita.  Näihin kuuluvat lääkealan First DataBank, lääkäreiden vapaa-ajan julkaisu Diversion, sähköalan lehti Electronic Products ja lattiapäällystelehti Floor Covering Weekly.  Motor-lehteä julkaistaan autohuollon ammattilaisille.  Hearst Entertainment & Syndication muodostettiin 1989 yhdistämään kaapelitelevisiotoiminta, sarjakuva ja muut viihdetoiminnot.  Kaapelitelevisioon kuuluvat A&E, Lifetime Television, ESPN ja New England Cable News.  Viihdeyksikkö tuottaa monia televisiosarjoja.  1915 perustetun King Features Syndicaten sarjakuvia ja tekstejä ovat muun muassa Dagwood and Blondie - Helmi ja Heikki, Beetle Bailey - Masi, Hagar the Horrible - Harald Hirmuinen ja Hints from Heloise.  Hearst Interactive Media perustettiin 1993 digitaalista mediaa varten. Siihen kuuluu Women.com Networks yhdessä Women.comin kanssa.  Yhtiö avasi 1994 Hearst Interactive Studion New Yorkissa.  Hearst omistaa osakkeita monesta Internet-yhtiöstä.  Hearst-korporaatioon kuuluu yli sata erilaista liiketoimintaa, ja yli 16000 ihmistä käy Hearstilla töissä.
1997:  Nepalilainen toimittaja Kunda Dixit sanoo länsimaisen uutistyön kiteytyvän neljän N:n mantraan: news is new, near, neutral and north eli uutinen on uutta, neutraalia, tapahtuu lähellä ja pohjoisessa.  Dixitin mielestä uutisen pitäisi kysyä miksi?
1997:  Ilmaislehti Uutislehti 100 alkaa ilmestyä Suomessa.
1997:  Aamulehti ja MTV3 yhtyvät Alma Mediaksi, jolloin samassa yrityksessä on sanomalehti, televisio ja radio Nova.  Ruotsalainen Bonnierin Tidnings Marieberg omistaa 2000 Alma Mediasta 23 prosenttia.  Alma Media omistaa 23 prosenttia Ruotsin televisioyhtiöstä TV4.
1997:  Sanoma perustaa Taloussanomat.  Se ilmestyy viidesti viikossa.  Lehti muuttuu 2008 vain internetissä ilmestyväksi.
1997:  Pientalojen rakenteisiin aletaan Suomessa puhaltaa sanomalehdestä valmistettua puukuitueristettä.  Painotaloissa syntyy suuria määriä makkelipaperia eli painokonehylkyä.
1997:  Helsingissä Suomalaisella Klubilla juhlitaan 150 vuotta sitten perustettua Uutta Suomea.  "Suomettaren ja sananvapauden juhlassa" puhuu pääministeri Paavo Lipponen, sillä hänen isoisänsä Akseli Lipponen oli lehden poliittinen toimittaja.  US otsikoi sota-aikana: "Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme".  Waldenin tehdasyhtiö tilasi Uutta Suomea satoja vuosikertoja työntekijöilleen.  US oli everstinleskien lehti.  Gallen-Kallelan suojeluskuntalainen sopi hyvin lehden tunnukseksi.  "Vuosisadan lehtiuudistukselle" naurettiin.
1997:  Turun Sanomien ilmoitus: Akateeminen mies. Elämänkumppaniksesi Sinua etsivät akat.  Naiset odottavat.  Turun Sanomien kuvateksti: Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GPn voittajan Michael Schumacherin suuhun.
1997:  Pitäjäläinen: Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan.
1997:  Kirkkonummen Sanomat: Keskiajan talous perustui maataloudelle ja karjanhoidolle.  Maataloustuotteilla ja kalalla käytiin kauppaa pääasiassa Pohjois-Saksan bensakauppiaiden kanssa.
1997:  Kainuun Sanomien ilmoitus:  Kiitos asiakkaidemme luottamuksesta.  Tuhannes keittiökalustetoimitus meni rikki.
1997:  Aamulehti: Toisen kenkänsä hukannut 30-vuotias kaivukoneenkuljettaja pyristeli niin tomerasti vastaan, että pöytäkin kaatui.  Kaverinsa avuksi tullut 29-vuotias jyrsijä puri portsaria käteen.
1997:  Ilta-Sanomat: Etenkin ensimmäinen euromissi Ester Toivonen hiveli todella nuoren kansakunnan itsetuntoa.  Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla.
1997:  Iltalehdessä Linda Lampenius Playboy-lehden alastonkuvistaan: Me otettiin paljon erityyppisiä kuvia, jotta luonteeni eri puolet tulisivat näkyviin.
1998:  Judy Foreman kirjoittaa CIAn tutkimuksista Boston Globessa How CIA Stole Their Minds.
1998:  Jugoslaviassa julkaistaan kesäkuussa 2319 painettua lehteä.
1998:  Prishtinassa ja Belgradissa pidetyissä lehdistötilaisuuksissa Yhdysvaltain entinen Jugoslavian-erityislähettiläs Robert Gelbard julistaa "Kosovon vapautusarmeijan UCK" olevan "aivan epäilyksettä terroristijärjestö" ja tuomitsee "hyvin jyrkästi" terroritoiminnan Kosovossa.  Washington perääntyy Gelbardin kannasta.  Lehdistötilaisuudessa Pentagonissa hallituksen edustaja selittää, että "ulkoministeri noudattaa tiettyä menettelyä sen määräämiseksi, onko jokin järjestö 'terroristijärjestö'.  Tätä menettelyä ei sovellettu UCKn tapauksessa, siinä kaikki."  Vain Madeleine Albrightilla on valtuudet määritellä UCKn luonne.
1998:  Nimetön "korkea-arvoinen IMFn virkailija" paljastaa Washington Postille, että "markkinoilla pohditaan, missä määrin Indonesian korkein johto on valmis sitoutumaan tähän (IMFn) ohjelmaan, eritoten keskeisiin uudistustoimiin."  Artikkelissa ennustetaan, että IMF rankaisisi Indonesiaa perumalla suuret luvatut lainat.  Heti jutun ilmestyttyä Indonesian valuutalta putosi pohja pois, ja se menetti yhdessä päivässä neljänneksen arvostaan.
1998:  Wall Street Journal julkaisee jutun "Wall Street haaskalla Aasiassa ja Tyynenmeren maissa", kun yritykset lähettävät pankkiireita sinne etsimään meklariliikkeitä, varainhoitoyrityksiä ja pankkeja, jotka ne voisivat ostaa pilkkahintaan.  Yhdysvaltalaiset firmat ostavat Aasiasta yrityksiä.  New York Times kutsuu tätä "maailman suurimmaksi loppuunmyynniksi" ja Business Week "yritysostomyyjäisiksi".
1998:  Bangladeshilainen toimittaja Matiur Rahman (1944-) perustaa sanomalehden Prothom Alo - Ensimmäinen valo, jossa hän suomii hallitusta ja oppositiota sekä arvostelee korruptiota, terrorismia ja ihmisoikeusloukkauksia.  Rahman työskenteli 21 vuotta sosialistisessa Ekota-viikkolehdessä.  Ääriryhmät uhkailevat häntä, ja hallitus haastoi hänet oikeuteen kriittisten artikkelien vuoksi.  Rahman tuomitsee lehdessään muun muassa haponheiton kasvoille.  Näin Bangladeshissa tuhotaan eri syistä noin 300 ihmisen kasvot.  Rahman saa 2005 journalismin, kirjallisuuden ja mediataiteen Ramon Magsaysay -palkinnon.
1998:  PressPoint alkaa julkaista espanjalaisia ja itävaltalaisia lehtiä Washingtonissa ja New Yorkissa.  Värilliset A3-kokoiset lehdet painetaan Xerox-keskuksissa ja myydään hotelleissa ja yliopistoissa.  London Times ja Miami Herald ovat julkistaneet PressPoint -painoksia.
1998:  Jukka Tuurala ottaa kerran viikossa ilmestyvän Viikkoviestin haltuunsa.  Ruotsin valtio omisti Viikkoviestin, joka oli siirtolaisille suunnattu tiedotuslehti.  Tuurala oli 1970-luvulla tamperelaisen opiskelijalehden Aviisi päätoimittaja.
1998:  Salonjokilaakso alkaa ilmestyä Salossa.
1998:  Barcelonalainen elokuvaohjaaja José Juan Bigas Luna (1946-) puhuu mediasta ja sanomalehdestä.  Hänen mielestään Rooman valtakunnan ja Yhdysvaltain kulttuurivaikutuksilla on se ero, että nyt vähemmän kultivoitu valtaa  kultivoituneemman.  Hänen sukupolvensa kulttuuri on kirja, taulu, veistos ja runot.  Tänään kaikkea hallitsee el monstro mediatico - mediahirviö.  Se luo maailman, joka ei ole todellinen, totuuden, joka ei ole totta.  Mediahirviö on motivoitu rahalla.  Ennen sanomalehdet olivat ideoiden kantajia, sosiaalisen edistyksen puolesta puhujia.  Nyt ne ovat suuri liiketoimi.  Espanjassa kukaan lehtimies ei voi arvostella Corte Inglesin tavarataloketjua, koska se on suurin ilmoittaja.  Lehtimiehen on pidettävä huolta palkastaan ja elätettävä perheensä harrastamalla yhdysvaltalaista vahvaa itsesensuuria.  Hän tottelee uusia maailman valtiaita pankkeja, suurtavarataloja, jotka määräävät yhdessä mediahirviön kanssa.
1998:  Maailmassa noin 3500 sanomalehdellä on verkkoversio ja 1999 noin 5000 sanomalehdellä.
1998:  Suomessa eniten lukijoita on Pirkka-lehdellä, 3,2 miljoonaa.  Seuraavina ovat Helsingin Sanomien Kuukausiliite 1,5, Helsingin Sanomat 1,3, Helsingin Sanomien Nyt-liite 1,2, Seura 1,1, Apu 1,1, Yhteishyvä 1,0, Valitut Palat 0,9, 7 päivää 0,8, Allakka + Treffi 0,8 ja Ilta-Sanomat 0,8 miljoonaa lukijaa.
1998:  Suomalaiset lukevat lehtiä entistä enemmän.  Keskivertolukija seuraa noin kahdeksaa lehteä.  Yhteen sanomalehteen tottuneet seuraavat aiempaa useammin toista ja kolmatta lehteä.  Nuorten mediankäyttötutkimuksen mukaan 12-20 -vuotiaiden sanomalehdenluku on pudonnut 41 prosenttiin 54 prosentista 1994.   Aikakauslehdistä varsinkin miehet seuraavat talouden ja tekniikan lehtiä sekä asumisen ja rakentamisen lehtiä.  Naiset lukevat entistä enemmän tiede- ja kulttuurilehtiä, mutta vähemmän muoti- ja käsityölehtiä.  Vaikka lehtien ja television seuraaminen on lisääntynyt, niihin keskittyminen on vähentynyt.  Mainonta kasvaa nopeasti.  Suurimmat osuudet ovat lehdillä, joiden mainostulot kasvavat laman jälkeen, radiolla, televisiolla ja ulkomainonnalla.  Internet ja elokuva ovat keränneet eniten mainonnan kasvua, mutta niiden osuus on pieni.
1998:  Sanoma hankkii Kalevan osakkeen 500 000 markalla.  Alma Median tytäryhtiö Karenstock käyttää hyväkseen Kalevan vanhoille omistajille kuuluvaa oikeutta ja lunastaa Sanomien osakkeen itselleen.  Kalevan osakkeen hinta on keskimäärin 40 000 markkaa.
1999:  Karjalankielinen Vienan Karjala perustetaan.
1999:  Le Figaron Jugoslavian kirjeenvaihtaja Renaud Girard pohtii Racakin tapausta: "Mitä todella tapahtui?  Eikö ole mahdollista, että UCK (Kosovon "vapautusarmeija", HaKa) kokosi serbien luodeista kuolleiden ruumiit yön aikana lavastaakseen kylmäverisen joukkoteloituksen? (...) Pyrkikö UCK taitavasti kääntämään sotilaallisen tappion poliittiseksi voitoksi?"  USAn William Walker väitti, että kyseessä oli Serbian turvallisuusjoukkojen toimeenpanema "joukkomurha, rikos ihmisyyttä vastaan".  Epäilyksiä Walkerin version paikkansapitävyydestä esittää myös Le Monde.
1999:  Ranskan Rambouilletissa yhdysvaltalaiset esittävät neuvotteluissa, että Kosovon valtiojohtoinen talousjärjestelmä korvattaisiin vapailla markkinoilla ja valtion omistukset yksityistettäisiin.  Merkittävämpi on sotilaallisiin ehtoihin liittynyt lisäys salainen B-liite, jonka Andreas Zumach paljastaa 6.4 berliiniläisessä Die Tageszeitungissa.  Liite osoittaa, kuinka Rambouilletin prosessi suunniteltiin niin, ettei Jugoslavia voi hyväksyä sitä.  Liitteestä paljastuu, että sopimus vaatii täydellistä NATOn miehitystä Kosovon lisäksi koko silloisessa Jugoslaviassa myös Serbiassa ja Montenegrossa.
1999:  Washington Postissa senaattori Joe Lieberman kirjoittaa 28.4: "USA ja Kosovon vapautusarmeija edustavat samoja inhimillisiä arvoja ja periaatteita (...) Taistelu KLAn (UCKn) puolesta on taistelua ihmisoikeuksien ja Amerikan arvojen puolesta".
1999:  Ensimmäisessä haastattelussaan sodan aikana NATOn ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Michael Short myöntää New York Times/International Herald Tribunen haastattelussa 14.5: NATO-kenraali tiukkaa iskuja Serbian johtajiin; myös Belgradin asukkaiden täytyy kärsiä.  Hän sanoo, että pommitusten tavoitteena on ahdistaa siviilejä ja sitä kautta iskeä "johtoa ja Miloshevicin lähipiiriä vastaan ja pakottaa heidät muuttamaan toimintaansa".
1999:  Los Angeles Times kirjoittaa toukokuussa: "Maailman elintarvikeohjelma on asettanut tänä vuonna keräystavoitteekseen 98,5 miljoonaa dollaria Afrikan suurten järvien alueelle Ruandaan, Burundiin, Tansaniaan ja Ugandaan. (...) Toistaiseksi kasassa on 22 prosenttia tavoitellusta summasta.  Liberiassa tilanne on vieläkin pahempi.  Maailman elintarvikeohjelma vetosi 71,6 miljoonan dollarin saamiseksi mutta sai vain puoli miljoonaa.  Tätä on hyvä verrata Kosovoon, missä pyydetystä 97,4 miljoonan dollarin summasta koossa on jo yli 70 prosenttia ja suuresta määrästä lisälahjoituksia parhaillaan neuvotellaan."  Kosovon albaanit saavat miljoonia, mutta Serbiassa ihmiset eivät saa mitään.  Institutionaalisen rasismin mukaan USAn ja rikkaiden maiden hallitukset auttavat avokätisemmin eurooppalaisia pakolaisia kuin mustia afrikkalaisia.
1999:  Moskovalainen talouslehti Kommersant menettää uskottavuuttaan, kun vihattu kroisos ja Kremlin takapiru liikemies Boris Berezovski ostaa sen osake-enemmistön.
1999:  The Financial Times ja The Wall Street Journal perustavat Moskovaan venäjänkielisen talousalan sanomalehden Vedomosti.  Kolmas omistaja on hollantilaisen kustantajan Derk Sauer lehtitalo Independent Media, joka julkaisee kolmea sanomalehteä ja yhdeksää aikakauslehteä.
1999:  Washington Postin pääkirjoitustoimittaja ja yksi uuden oikeiston johtavia ideologeja Charles Krathammer kirjoittaa: "USA levittäytyy maailman ylle kuin jättiläinen (...).  Sen jälkeen kun Rooma murskasi Karthagon, mikään muu mahti ei ole yltänyt sellaisiin korkeuksiin kuin me."
1999:  Associated Pressin AP toimittaja Charles Hanley julkaisee haastatteluihin perustuvan artikkelin 1950 käydystä Korean sodan taistelusta No Gun Rissä.  Haastatellut sotilaat paljastavat USAn joukkojen teurastaneen No Gun Rin rautatietunneliin suuren määrän korealaisia siviilejä.  Juttu julkaistaan muun muassa New York Timesissa.
1999:  Saksan lehdissä otetaan uusi oikeinkirjoitus käyttöön.  Se on ollut voimassa 1998 alkaen, ja sitä on käytetty kouluissa ja osassa virastoja.  Uudistus koskee satoja saksan sanoja.  Siirtymäkausi kestää vuoteen 2005.
1999:  Ruotsin neljä suurinta sanomalehteä Aftonbladet, Dagens Nyheter, Expressen ja Svenska Dagbladet julkaisevat yhdessä rikollisjärjestöihin kuuluvan 62 henkilön nimen ja kuvan.  Järjestöt ovat natsien ja moottoripyöräjengien rikolliseen toimintaan liittyviä.
1999:  Turkmenistanin hallituksella on monopoli lehdistöön, televisioon ja internetiin.
1999:  Turkissa alkaa ilmestyä uusi valtakunnallinen sanomalehti Star sunnuntailiitteineen.  Se on 2000 kolmannella sijalla lähes 600 000 levikillä.  Hürriyet ja Sabah leviävät yli 800 000 painoksena.
1999:  Sanoma ostaa Ilkasta viisi prosenttia ja Kymen Lehtimedian eli Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.  Lehtimedialla on paikallislehdet Pitäjänuutiset, Päijät-Häme, Nastola-lehti, Luumäen Lehti, Anjalankosken Sanomat, Kaakonkulma, Joutseno ja Lappeenrantalainen sekä kolme painoa Kymen Lehtipaino, Lehtikanta ja Saimaan lehtipaino.
1999:  Raimo Salokangas mainitsee teoksessa Tommila, P., Salokangas, R., Sanomia kaikille, Edita, sanomalehtien ongelmiksi, että uutisen ja puffin raja on hämärtynyt, yleissuunta on hömpän ja populismin lisääntyminen.  Eriarvoisuuden hyväksyvä uusliberalismi voi ennen pitkää tuottaa eri lehdet eliitille ja rahvaalle.
1999:  Alma Median Kemissä ilmestyvä Pohjolan Sanomat irtisanoo 43 ihmistä.  Lehden painaminen siirretään Rovaniemelle Lapin Kansan kirjapainoon, jonka Alma Media omistaa.  Alma ostaa Kainuun Sanomat.
1999:  Suomen suurimmat sanomalehdet ovat: Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Kauppalehti + Optio, Maaseudun Tulevaisuus, Aamulehti, Kauppalehti, Turun Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, Ilkka, Satakunnan Kansa, Hufvudstadsbladet, Kotimaa, Karjalainen, Pohjalainen, Lapin Kansa ja Keski-Uusimaa + Hyvinkään Sanomat.  Lukijamäärä vaihtelee yli miljoonasta vajaaseen sataan tuhanteen lukijaan.
1999:  Ilmaislehti Metro alkaa ilmestyä Suomessa Helsingissä.
1999:  Kaupunkilehtien Liitossa on 42 jäsenlehteä.
1999:  Helsingin Sanomat ylistää 26.5 Tunisian presidettiä Ben Ali: "Tunisia on kehittänyt taloutensa lähes eurokuntoon. (...) Tunisia näyttelee merkittävää tasapainottavaa roolia (...) tunisialaisten nopea eurooppalaistuminen ja vaurastuminen ovat silmäänpistäviä.  Naisten osuus työelämässä on jo itsestäänselvyys. (...) Algerian tapahtumista on otettu oppia ja äärimuslimit on hiljennetty."
1999:  Helsingin Sanomat kirjoittelee 11.11 Marokon "uudistusmielisestä" kuninkaasta Muhammed VI, joka on "erilainen kuin isänsä, mutta edustaa jatkuvuutta. (...) Kuninkaan julistukset ja isään verrattuna vaatimaton tyyli puhuttelevat monarkian hiljaisia arvostelijoita".  Lehti sulkee silmänsä eikä kirjoita Marokon miehittämästä Länsi-Saharasta.
1999:  Sanomalehtien levikin suhteessa väestömäärään Suomi sijoittuu Euroopassa toiseksi ja maailmassa kolmanneksi.  Tuhatta asukasta kohti ainakin neljästi viikossa ilmestyvien lehtien levikissä ensimmäisenä on Norja 588 lehteä, toisena Japani 577 ja sitten Suomi 452 lehteä.  Eräissä maissa luku on: Ruotsi 430, Tanska 300 ja Islanti 365, Itävalta 402, Sveitsi 377, Englanti 317, Saksa 303, Hollanti 290 ja Luxemburg 288.  Norjassa on iltapäivälehtien myyntipiste 350 asukasta kohti, Ruotsissa 550 ja Saksa on lähellä näitä lukuja.
1999:  Suomessa sanoma- ja aikakauslehtien lukijamäärät laskevat edelleen, mutta lasku on loiventunut.
1990-luvun loppu:  Baltian maiden päivälehdet ilmestyvät maanantaista lauantaihin.  Niistä suurimmat ovat Latviassa Diena 72 760 kappaletta, Lauku Avize 72 100, Virossa Postimees 59 200 ja Liettuassa Lietuvos Rytas 56 390 kappaletta.
2000:  Fred Hiatt kirjoittaa Washington Post/International Herald Tribunessa, että Kosovossa USA liittolaisineen teki väliintulon YKn valtuutuksetta ja loukkasi Serbian suverenisuutta sekä todennäköisesti kansainvälistä oikeutta.  "Joskus voimankäyttö on ainoa tapa estää pahoja miehiä tekemästä pahoja asioita".
2000:  Yli puolet yhdysvaltalaisista ei lue sanomalehtiä.  Vähintään yksi sanomalehti ja aikakauslehti tulevat tilattuna yli 90 prosenttiin suomalaisista kotitalouksista.
2000:  Eräissä maailman maissa ilmestyy sanomalehtinimekkeitä seuraavasti:  USA 2386, Kiina 2053, Saksa 1762, Brasilia 1623, Englanti 1191, Australia 390, Puola 280, Etelä-Afrikka 276, Japani 220 ja Singapore 15.  Mukana ovat päivälehdet, kerran viikossa ilmestyvät sanomalehdet, sunnuntailehdet ja ilmaisjakelulehdet.
2000:  Venäjällä painetaan noin 200 lehteä tuhatta asukasta kohti, kun 1980-luvulla painettiin 442.  Neuvostoliitosta on tullut televisiota katsova Venäjä.  Lehdistön taantuminen johtuu kansalaisten tulojen vähenemisestä, työttömyyden kasvusta ja muista taloudellisista ongelmista.  Argumenty i fakty julkaisee paikallista liitettä 35 kaupungissa.  Komsomolskaja pravdan (levikki arkisin 0,8 ja viikonloppuisin 2,8 miljoonaa) paikallissivuja Kaliningradissa lukee 24-37 prosenttia, kun Kaliningradskaja pravda tavoittaa 55 prosenttia.  Moskovski komsomoletsin levikki on 2,2 miljoonaa.
2000:  Englannissa News of the World aloittaa kampanjoinnin Sarah-lain puolesta.  Pedofiili Roy Whiting murhasi kahdeksan vuotiaan Sarah Paynen West Sussexissa.
2000:  Virossa kaksi iltapäivälehteä Õhtuleht - Iltalehti ja Sõnumileht - Sanansaattaja yhdistyy lehdeksi SL Õhtuleht.
2000:  Aasiassa elää lähes 60 prosenttia maailman väestöstä, mutta on 42 prosenttia maailman sanomalehdistön kokonaislevikistä.  Euroopassa asuu 15 prosenttia maailman ihmisistä, mutta on noin kolmannes sanomalehdistön levikistä.  Muualla osuus on: Pohjois-Amerikka 11 prosenttia, Latinalainen Amerikka 9, Afrikka 3 ja Oseania 1 prosentti.
2000:  Median mainososuudet jakautuvat: Pohjois-Amerikka 45 prosenttia, Eurooppa 27, Aasia ja Tyynimeri 21, Latinalainen Amerikka 6 sekä Afrikka ja Lähi-Itä 1 prosenttia.
2000:  Ruotsissa kilpailevat lehdet Västernorrlands Allehanda ja Nya Norrland yhdistyvät, joka merkitsee 45 työntekijän irtisanomista.  Lehdessä julkaistaan rinnakkain kaksi pääkirjoitusta.  Sosiaalidemokraattinen ilmestyy punaisissa kehyksissä, ja liberaali sinisissä.
2000:  Hollannissa on kolme suurta lehtitaloa.  Holdingmij De Telegraaf omistaa kokonaispainosmäärästä 26 prosenttia, Wegener 32 ja Perscombinatie (nykyään PCM Uitgevers) 31 prosenttia.  Elsevier NDU ja VNU Dagbladen NV omistivat 1990 noin kuudenneksen kokonaispainoksesta.  Suurten lehtitalojen ulkopuolella on muutama lehti.
2000:  Belgiassa ei ole valtakunnallisia lehtiä, vaan maakunnallisia lehtiä ilmestyy Flanderissa ja Valloniassa.  Maan 25 lehdestä noin kymmentä voidaan pitää itsenäisinä.
2000:  Italiassa Metron toimittaja Stefania Divertito alkaa tutkia köyhdytetyn uraanin käyttöä ammuksissa Balkanilla.  Metro julkaisee 2003 salaisia NATO-asiakirjoja, joiden mukaan Italian hallitukselle oli kerrottu köyhdytetyn uraanin vaarallisuudesta.  Sotilaille ei kerrottu varotoimenpiteistä, ja heitä on kuollut 30 ja 250 on sairastunut syöpään.  Divertito saa 2004 vuoden toimittajapalkinnon Italiassa.
2000:  Viestintäyritys Janton aloittaa 100 Nyheter -lehden jakelun Tukholman alueella.  Painos on aluksi 150 000 kappaletta.  Uutislehti 100 ilmestyy Suomessa pääkaupunkiseudulla.  Ilmaislehti Stockholm News aloittaa 200 000 kappaleen painoksella.  Metro aloittaa ilmaisen iltalehden Metro-lehden iltapäiväpainoksen Everyday julkaisemisen Tukholmassa 200 000 kappaleen painoksella.
2000:  Työkansan Sanomat julkaisee Mauri Ryömän (1911-58) tutkimuksen talvisodan syistä Asiakirjojen todistus talvisodasta 1939-40, joka julkaistiin 1954.
2000:  Helsingin Sanomat kirjoittaa 21.3 Marokon kuninkaan Muhammed VI vierailusta Ranskaan: "Marokon nuorella kuninkaalla on vapaamielisen uudistajan maine. (...) Muhammed on sallinut monien isänsä poliittisten vastustajien paluun Marokkoon maanpakolaisuuden jälkeen.  Hän on myös kohentanut marokkolaisten naisten asemaa."
2000:  Suomalaisista 12-69 -vuotiaista tavoitetaan päivittäin sanomalehdillä 86 prosenttia, televisiolla 84, aikakauslehdillä 80 ja radiolla 66 prosenttia.  Joukkoviestimiä seurataan 7 tuntia 38 minuuttia päivittäin.  Viestimiä käytetään päällekkäin ja taustalla.  Painoviestimiä seurataan 1 tunti 51 minuuttia päivittäin.  Yli 300 lehden (mukana ilmaislehdet) vuosituotanto on lähes miljardi kappaletta.  Suomalaiset ovat sanomalehtien lukijoina kolmen ensimmäisen maan joukossa Norjan ja Japanin kanssa.  SanomaWSOY hallitsee 11 sanoma- ja paikallislehdellään kokonaislevikistä 25 ja Alma Media 17 prosenttia.  Suomessa lähes 90 prosenttia sanomalehtien levikkimyynnistä on tilattuja ja kotiin kannettuja lehtiä.  Suomessa vain iltapäivälehtiä myydään irtonumeroina.
2000:  Suomen sanomalehdistön kokonaislevikki on 3,2 miljoonaa eli viidenneksen pienempi kuin 1990.  Suomessa ilmestyy 135 ilmaislehteä, joiden jakelulevikki on noin viisi miljoonaa.  Kaupunkilehtien Liittoon kuuluu 42 lehteä, jotka ilmestyvät 1-2 kertaa viikossa.
2000:  Suomessa 75 sanomalehdellä on verkkolehti, joka sisältää säännöllisesti vaihtuvaa toimituksen aineistoa.  Kaikkiaan 170 lehdellä on verkko-osoite.  Paikallislehdistä viidenneksellä on verkkoversio.
2001:  Miamin viisikko tuomitaan pitkiin vankeusrangaistuksiin.  Kuubalaiset Gerardo Hernández, Antonio Guerrero, Ramón Labañino, Fernando González ja René González pidätettiin 1998.  Heidän "rikoksensa" oli miaminkuubalaisten terroristijärjestöjen vakoileminen ja näiden suunnitelmien paljastaminen Kuubaa vastaan suunnattujen iskujen estämiseksi.  Miamin  lehdistöllä on keskeinen rooli kampanjassa, jonka johdosta viisi kuubalaista tuomitaan ankariin rangaistuksiin.  Kuuban vastaista hysteriaa lietsovat ja valamiehistön jäseniä painostavat lehtijutuissaan samat toimittajat, joiden myöhemmin paljastetaan saaneen huomattavia summia rahaa Bushin hallitukselta Kuuban vastaisen propagandan levittämiseen.  Mediavyörytyksen takana on Yhdysvaltain hallitus.
2001:  Slovenialainen kirjailija Peter Kovacic Persin sanoo lehdessä Delo, että kerran he kaikki (Slovenian poliittinen eliitti) kannattivat sosialismia ja Jugoslaviaa, ja nyt euroatlanttista integraatiota.
2001:  The Guardian kertoo, että USAn presidentti Bush torjuu Talebanin kolme kertaa tekemän tarjouksen keskustella Osama bin Ladenin luovuttamisesta, jos USA lopettaisi Afganistanin pommittamisen.
2001:  Portugalin suurimmat sanomalehdet ovat Jornal de Noticias, Porto (perustettu 1888) levikiltään 110 000, Correlo da Manhã, Lissabon (1979) 80 000 ja Diário de Noticias, Lissabon (1864) 55 000.  Ne häviävät levikiltään urheilulehdille A Bola (1945) 110 000 ja Record (1949) 100 000.  Kerran viikossa ilmestyvät Expresso (1973) 120 000 ja O Independente (1988) 75 000.
2001:  Kreikassa ilmestyvät muiden muassa lehdet KKEn Rizospastis - Radikaali, Ta Nea - Uutiset (perustettu 1944), Eleftheros Typos - Vapaa lehdistö (1983) ja Eleftherotypia - Painovapaus tai Vapaa lehti (1974).  Konservatiivinen I Kathimerini - Tänään (1919) julkaistaan 1998 alkaen International Herald Tribunen kanssa, johon ryhmään kuuluvat Frankfurter Allgemeine Zeitung FAZ, Corriera della Sera, El País, Le Figaro, Ha'aretz ja eteläkorealainen lehti.
2001:  Bulgariassa ilmestyviä suurimpia lehtiä ovat Trud 400 000, 24 Tshasa 160 000, Sega 25 000, Standard 25 000, Monitor 25 000, Novinar 20 000, Duma 15 000 ja Demokratia 15 000.
2001:  Uuskonservatiivinen kynäniekka Max Boot peräänkuuluttaa kolumnissaan Wall Street Journalissa (sitä kutsutaan War Street Journaliksi) lisää yhdysvaltalaista verta ja suolenpätkiä Afganistaniin.  Läntinen valtavirtamedia uhoaa terrorismin vastaisella taistelulla Afganistanissa.
2001:  Ruotsalaisen ETC-lehden päätoimittaja Johan Ehrenberg ja ranskalaisen Le Monde diplomatique -lehden päätoimittaja Ignacio Ramonet keskustelevat mediapolitiikasta: Media kohtelee meitä kuin lapsia.  Tunteita, pelkoa ja levottomuutta ruokitaan.  Ei keskustelua.  Sisältö ei ole tärkeää.  Vain se, että asioita tapahtuu.
2001:  Puolet Ruotsin lehdistä aikoo vähentää väkeä ilmoitustulojen pienentymisen johdosta muun muassa Svenska Dagbladet.
2001:  Tanskassa Berlingske Tidende irtisanoo joka seitsemännen työntekijän ilmoitustulojen vähenemisen vuoksi.
2001:  Microsoftin teknologiaosaston johtaja Dick Brass väittää, että New York Times -lehden viimeinen paperiversio ilmestyy 2018.
2001:  The New York Times kirjoittaa 12.9: US Attacked, Siepatut suihkukoneet tuhoavat kaksoistornit ja osuvat Pentagoniin terrorin päivänä.
2001:  Washington Post kirjoittaa 11.9 jälkeen, kuinka tuolloin ilmenneet turvatoimien puutteet paljastivat, mihin yli 20 vuotta jatkunut julkisen sektorin kaventaminen ja valtion toimintojen ulkoistaminen kaupallisille yrityksille oli johtanut.  Tapahtumat paljastivat (samoin kuin New Orleansin tulva 2005 paljastaa julkisen infrastruktuurin olevan retuperällä) valtion, joka oli päästetty heikkoon kuntoon.
2001:  USAssa lokakuussa eräille toimittajille ja päättäjille lähetetään kirjekuoria, joissa on valkoista jauhetta, ja paniikki suuresta pernaruttoepidemiasta alkaa levitä.
2001:  Alma Median monikanavahankkeista antaa kuvan televisio-ohjelma Suuri Seikkailu, jota käsitellään Iltalehdessä, internetissä, tekstitelevisiossa, mobiilipalvelussa ja Radio Novassa.  Samoja sarjoja tulee eri tuuteista.  Iltalehden päätoimittajan Petri Hakala mukaan media on muuttunut iltapäivälehtien suuntaan.  Alma Medialla on Aamulehti ja lisäksi 21 sanoma- ja paikallislehteä sekä 17 prosentin osuus lehdistön kokonaislevikistä.
2001:  Aamulehti uutisoi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa pidetystä tekstiiliseminaarista.  WTOn pääjohtajan Mike Moore ollessa estynyt tulemaan hänen sijastaan luennoi Hank Hardy Unruh.  Järjestäjät ottivat yhteyttä sivuston www.gatt.org kautta, mutta se on The Yes Menin kokoama sivusto.  Johtajan kultaisessa haalarissa johtaja voi kontrolloida suoraan alaisiaan.  Aamulehti menee lankaan ja Helsingin Sanomat uutisoi seminaarin.
2001:  Demari ja Turun Päivälehti yhtyvät Uutispäivä Demariksi.
2001:  Libyassa syntyy 26.5 Afrikan Unioni.  Se on arvovaltatappio USAlle, joka teki viikkoa aikaisemmin ehdotuksen Afrikan valtioiden keskinäisen yhteistoiminnan järjestämiseksi USAn eduille sopivalla tavalla.  Asia huomioidaan maailman suurissa medioissa, mutta Suomessa vasta heinäkuussa.
2001:  Helsingin Sanomat kertoo EUn korkean tason vierailusta Korean Demokraattiseen Kansantasavaltaan KDKT Etelä-Korean myötävaikutuksella ja USAn presidentin erityisellä suostumuksella sekä ettei vierailu olisi ristiriidassa USAn ulkopoliittisten pyrkimysten kanssa.  Kyseessä oli Pohjois-Korean ja EUn keskinäisten kaupallisten ja poliittisten suhteiden edistäminen.  USA on suhtautunut raivokkaan vihamielisesti siihen, että sen tahdon vastaisesti 13 EU-valtiota ja lisäksi muun muassa Kanada ovat solmineet diplomaattisuhteet Pohjois-Korean kanssa.  Myöhemmin Helsingin Sanomat laatii Kim Jong Ilin Venäjän matkasta pääkirjoituksen otsikolla "Surkea näytelmä Venäjällä".  Lapsellinen ja pahantahtoinen kirjoitus on täynnä sekä asia- että ajatusvirheitä ja on esimerkki keskinkertaisesta porvarillisesta ajattelutavasta.  Helsingin Sanomat on maailman lehtien joukossa lähes ainoa yhdysvaltalaisen propagandan kritiikitön perässähiihtäjä.
2001-04:  Suomalainen media ei kerro NATOn jäsenen Turkki fasistihallinnon mielivaltaisista kansalaisten pidätyksistä, hallituksen väkivaltaisesta sisäpolitiikasta, ala-arvoisista vankilaolosuhteista eikä kidutuksista vankiloissa.  Tuhansia ihmisiä kuolee näissä oloissa.
2001:  Suomessa ilmestyy 14 ruotsinkielistä sanomalehteä, joista yhdeksän on vähintään neljästi viikossa ilmestyviä.  Yhteislevikki on 160 000 eli viisi prosenttia lehtien kokonaislevikistä, kun ruotsinkielisen väestön osuus on 5,7 prosenttia.
2002:  Neue Zürcher Zeitungin viikonloppulehti NZZ am Sonntag alkaa ilmestyä.  Yhtiö on automatisoinut lehden tuotannon asteittain, painaa aikakauslehtiä ja muita painotuotteita sekä kustantaa kirjoja.  NZZn levikki on noin 330 000.  Sveitsissä ilmestyy Tages Anzeiger levikiltään 260 000, Blick levikiltään 280 000, Volksrecht - Kansanoikeus, Der Bund, Berner Zeitung ja ranskankielinen Vingtquatre heures levikiltään 93 300.  Italiankielisessä osassa ilmestyy Corriere del Ticino levikiltään 20 000.
2002:  USAn kansainvälisen kehityksen toimisto USAID julkaisee suunnitelmansa toteuttaa "demokraattinen interventio" Kuubassa maan toisinajattelijoita hyväksi käyttäen.  Siihen kuuluu muun muassa Kuuban sitoutumattomien toimittajien tukeminen monin tavoin.
2002-03:  Washington Post julkaisee yliöitä, pääkirjoituksia ja uutisia, jotka kokonaisuutena lisäävät painetta käydä Irakin kimppuun.  Lehti toimii hallituksen ja Pentagonin suunnitelmien puhetorvena kirjoittajinaan muun muassa Jim Hoagland, Henry Kissinger, James Baker, Richard Holbrooke ja Robert Novak.  Wall (War) Street Journal liittyy mukaan ideologiseen liikekannallepanoon samoin kuin New York Times ja Newsweek.  Jotkin tiedotusvälineet tuntevat velvollisuudekseen julkaista Irakin virallisia lausuntoja, mutta Bagdadin viestit vedetään lokaan Husseinin tai al-Qaidan pirullisina juonina.  Yli puolet yhdysvaltalaisista vastustaa sotaa ja teollisuusmaissa keskimäärin 80 prosenttia väestöstä.
2002:  Kööpenhaminassa alkaa ilmestyä maksullinen päivälehti Dagen.  Tukholmassa aloittaa Metron kilpailija ilmaislehti Stockholm City.
2002:  Toimittaja Ron Suskind kirjoittaa jutun, josta Valkoinen talo ei pidä.  Hän kertoo 2004 New York Times Magazinessa, että Bushin vanhempi neuvonantaja kävi haukkumassa häntä.  Virkamiehen mielestä toimittajat kuten Suskind elävät niin sanotussa todellisuuspohjaisessa yhteiskunnassa ja mustamaalasi sellaisia ihmisiä uskosta, että ratkaisut nousevat esiin havaittavissa olevan maailman arvostelukykyisestä tutkimisesta.  "Se ei ole tapa, jolla maailma toimii nykyään.  Kun me toimimme, luomme oman todellisuutemme.  Ja kun te tutkitte sitä todellisuutta kriittisesti kuten haluatte, me toimimme jälleen  ja luomme uuden todellisuuden, jota voitte tutkia, ja näin asiat selvitetään.  Me olemme historian tekijöitä, ja te, kaikki te, jäätte tutkimaan mitä me teemme."
2002:  Helsingin Sanomat jatkaa hysteeristä kirkumistaan Pohjois-Korean muka myöntämästä "ydinaseohjelmasta".  Koko juttu on läntisen propagandakoneiston keksintöä, joka perustuu yhdysvaltalaisten "tietolähteiden" olettamuksiin.  Helsingin Sanomat julkaisee APn uutisen, jonka mukaan Pohjois-Korea olisi ministeritason neuvotteluissa Etelä-Korean kanssa Pjongjangissa neuvotellut "ydinaseohjelmastaan", vaikka neuvottelut koskivat rautatieyhteyksien rakentamista ja muita käytännön asioita.  Iltalehti sanoo todenmukaisesti, että Pohjois-Korea olisi halukas käynnistämään oman ydinaseohjelman.  Myöhemmin Helsingin Sanomien Pekka Mykkänen kertoo totuudenmukaisesti eteläkorealaisten antipatioista yhdysvaltalaisia kohtaan, mutta ujuttaa tekstiin oman valheensa: "Eteläkorealaiset pelkäävät Pohjois-Koreaa".  Eteläkorealaisten pelko kohdistuu yhdysvaltalaisten Etelä-Koreaan sijoitettujen aseiden uhkaan koko Korean niemimaalle.
2002:  Kiinan presidentti Jiang Zemin vierailee Latviassa, Virossa, Islannissa ja Liettuassa.  Maailman lehdistö kertoo vierailuista, mutta suomalainen media ei ole huomaavinaan.
2002:  Venäjän presidentti tekee valtiovierailun Kiinaan, jossa kehitetään järjestöä Shanghai Cooperation Organization SCO (perustettu 2001) NATOn vastapainoksi.  Tästä suomalainen media ei kerro.
2002:  Suomalainen media kertoo Venezuelan demokraattisesti valitun presidentin Hugo Chávez syrjäyttämisestä ikään kuin venezuelalaisten tahdon mukaisesti, vaikka kyse on CIAn järjestämästä äärioikeistolaisesta kansanliikkeestä ja sotilaskaappauksesta Chilen 1973 malliin.  Helsingin Sanomien mukaan poliisien tulituksessa saa surmansa useita ihmisiä, mutta jättää mainitsematta, että kuolleet ovat Chávezin kannattajia.  Asiasta kertoo todenmukaisesti Los Angeles Times ja muutkin yhdysvaltalaislehdet.  Miksei Helsingin Sanomat?
2002:  Kiinan presidentti Jiang Zemin vierailee Libyassa.  Suomen mediassa siitä ei näy mainintaa.
2002:  Suomessa ilmestyy 12 ruotsinkielistä päivälehteä, ja ruotsinkielistä ohjelmaa voi kuulla kahdella kanavalla.  Sanomalehdistä luetaan eniten seuraavia: Helsingin Sanomat, Ilta=Sanomat, Iltalehti, Aamulehti, Kauppalehti, Maaseudun Tulevaisuus, Turun Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat.
2003:  ABC-televisioyhtiön haastattelussa Yhdysvaltain presidentti George W Bush sanoo, ettei hän lue lainkaan sanomalehtiä.  Rouva Laura Bush lukee lehtiä ja keskustelee lehtijutuista miehensä kanssa.  Presidentti Bush katsoo televisiosta lähinnä urheilua.
2003:  Hans Blix antaa lehdistölle lausuntoja, joissa hän kertoo USAn vääristelleen uusinta asetarkastusraporttia.  Näitä lausuntoja ovat julkaisseet New York Times ja australialainen Guardian.  Suomalainen media ei kerro niistä.  Läntinen valtavirtamedia väittää Irakissa olevan joukkotuhoaseita toistaen USAn presidentin George W Bush ja Englannin pääministerin Tony Blair valheita, ja Irakin sota alkaa 20.3.
2003-05:  USAn miehittäessä Irakia paljastuu, että Pentagonin alihankkijat lahjovat irakilaisia sanomalehtiä julkaisemaan loistokkaita juttuja sodasta ja USAn joukoista hyvänsuopina "vapauttajina".  Washingtonilainen Lincoln Group saa lähes kahden vuoden ajan kymmeniä miljoonia dollareita irakilaismediaan soluttautumista varten.
2003:  El Paso Times kertoo Tomballin kaupungista valitun kansanedustajan Debbie Riddle lausunnoista siirtolaisten kouluttamisesta.  Riddle arvioi: "Se on peräisin Moskovasta, Venäjältä.  Se on peräisin suoraan helvetin tuutista!  Ja se on ovelasti naamioitu kauniiden aikomusten muotoon.  Mutta kauniit aikomukset ovat kaukana siitä.  Se repii sydämen tämän maan sisuksista."
2003:  Metro alkaa ilmestyä Espanjassa Sevillassa, Zaragozassa ja La Coruñassa.
2003:  New York Timesin toimittaja Jayson Blair paljastuu huijariksi.
2003:  Yhdysvaltojen itärannikon sähkökatko ei estä New Yorkin sanomalehtien ilmestymistä.  New York Timesin paino on New Jerseyssä, jossa sähkökatko on lyhyt.  Toimitus toimii Manhattanilla kolmen dieselgeneraattorin tuottamalla varasähköllä.  Daily Newsin paino on New Jerseyn puolella, ja toimitus saa työnsä valmiiksi dieselgeneraattorin turvin.  New York Postin uusi paino Bronxissa on sähköttä, mutta NYP painaa lehden New Jerseyssä.
2003-08:  USAn päivälehtien levikit laskevat noin kaksi prosenttia vuodessa.  Mainostulot pienevät 2006-07 lähes 10 prosenttia.  Lehdet irtisanovat työntekijöitään.
2003:  Bolivian presidentti Carlos Mesa on entinen toimittaja.
2003:  Tukholmassa omistaja ja päätoimittaja Jukka Tuurala muuttaa Viikkoviestin viisipäiväiseksi lehdeksi Ruotsin Sanomat.  Lehti haetaan 2005 konkurssiin.
2003:  Helsingin Sanomat paheksuu Anneli Jäätteenmäkeä, joka uskalsi arvostella hallituksen ja Paavo Lipposen USAn myötäilyä sekä Irakin sodan suhteen että laajemminkin.  Suomi on rähmällään Washingtoniin päin.  Lehden Jyri Raivio valehtelee Irak-uutisessaan, että YKn turvaneuvoston päätöslauselma 1441 oikeuttaa sotaan.  Lauselma edellytti turvallisuusneuvoston erillistä päätöstä voimatoimien käytölle.
2003:  Helsingin Sanomat juhlii 10.4 Saddam Husseinin hallinnon kaatumista CNNn tilaamalla tavalla.  Väärennetyllä valokuvalla bagdadilaisia kuvataan syleilemässä yhdysvaltalaissotilaita "vapauttajinaan".  Myöhemmin vahvistetaan, että kuva on montaasi.
2003:  Helsingin Sanomat otsikoi "Riadin pommi-iskut kiristivät USAn suhtautumista Iraniin" eli Pentagonin mukaisesti.  Mitään yhteyttä Riadin tapahtumien ja Iranin välillä ei ole osoitettu.
2003:  Suomalainen media kertoo, että Iran suojelee Al-Qaedan jäseniä ja että Iranissa valmisteilla olevassa ydinvoimalassa on tarkoitus tuottaa ydinaseita.  Uutiset perustuvat USAn propagandaan.  Myöhemmin Helsingin Sanomien pääkirjoitus spekuloi Iranin "ydinaseen uhalla" ja hehkuttaa 2004 samalla asialla.
2003:  Helsingin Sanomat kertoo "tiekartta"-suunnitelman tähtäävän itsenäisen Palestiinan valtion muodostamiseen.  Suunnitelma ei poikkea aiemmasta Camp Davidin sopimuksesta olennaisesti.  Se kieltää historialliset tosiasiat eikä valheelle perustuessaan johda rauhaan eikä Palestiinan itsenäistymiseen.
2003:  Yhdysvaltalainen Associated Press AP kertoo Gaddafin kritisoineen voimakkaasti NATOn laajentumista Euroopassa ja USAn sotilastukikohtien perustamista Bulgariaan tavatessaan Bulgarian ulkoministerin Tripolissa.  Suomalainen media ei kerro asiasta mitään.
2003:  Helsingin Sanomien Pohjois-Koreaa koskeva pääkirjoitus 4.1 ylittää typeryydessään, pahantahtoisuudessaan ja asiantuntemattomuudessaan aikaisemmat vastaavat kyhäelmät.  Esitetään perusvalhe: "Pohjois-Korea on tunnustanut ydinaseohjelman olemassaolon", vaikka tämä "tieto" on aikaisemmin osoitettu vääräksi.  Helsingin Sanomien mielipidesivulle on yritetty monelta asioita tuntevalta taholta saada oikaisua Pohjois-Koreaa koskeviin valheisiin, mutta turhaan.  Ulkoministeriö, YK, Helsingin yliopisto, epäpoliittinen Suomi-Korea-Seura ja muut eivät kelpaa tietolähteiksi.  Toimittajat syöttävät kansalaisille yhdysvaltalaisperäistä propagandaa, tarkoitushakuista valhetta.  Pari päivää myöhemmin lehti väittää, että Venäjä taivuttelee Pohjois-Koreaa luopumaan "ydinohjelmastaan".  Ei taivuttele.  Viikko myöhemmin Metro ja Uutislehti 100 kertovat todenmukaisesti, että Korean uutistoimisto KCNA pitää koko ydinasekohun lähtökohtana USAn hallituksen edustajan James Kelly sepitelmiä.  Helsingin Sanomat kertoo kuukautta myöhemmin, että Pohjois-Korean ydinaseet saattavat uhata Yhdysvaltoja.  Uutinen julkaistaan, kun oli käynyt ilmi, etteivät Kiina eikä Venäjä tule YKn turvallisuusneuvostossa tukemaan USAn sotilaallisia tavoitteita Koreassa eikä muuallakaan maailmassa.  Lehti pyrkii oikeuttamaan ennalta USAn hyökkäyksen Pohjois-Koreaan.
2003:  Suomalainen lehdistö kertoo Pohjois-Koreassa suoritetuista räjäytyksistä, joilla "epäillään olevan yhteyttä ydinaseohjelmaan" ja "plutoniumin" tuotantoon.  CIAn propagandaosaston tarinoita toistetaan aivottomasti.  Räjäytykset liittyivät maanalaisen sähkövoiman siirtojärjestelmän rakentamiseen eli maanrakennustöihin.
2003:  Suomalainen media esittelee Liisa Jaakonsaaren asiantuntemattoman, vastuuttoman ja lapsellisen NATO-liitännäisyyttä koskevan käsityksen.  NATO-jäsenyys sitoisi Suomen juridisesti NATOn tuleviin rikollisiin toimiin missä päin maailmaa tahansa.
2003:  Suomessa sanomalehtien lukijamäärä pienenee.
2003:  Suomessa keltaisten iltapäivälehtien myynti kärsii perhe- ja juorulehdistä.  Katso, 7 päivää ja Oho pienentävät iltapäivälehtien myyntiä, koska kustantajat ovat alentaneet niiden hinnan.
2004:  Komissa alkaa ilmestyä nuorten lehti Iölöga - Kaiku, lastenlehti Bi kin - Kipinä ja huumorilehti Tsushkanzi - Ampiainen.
2004:  Yhdysvaltalainen lehti USA Today kertoo tähtitoimittajansa Jack Kelley olleen väärentäjä ja lainailija, jonka jutuissa oli valheita ja virheitä.  Hän toimitti skuuppeja terrorismista kuten al-Qaidasta.  Kelley paransi juttujaan yksityiskohdilla ja lainasi otteita muiden jutuista mainitsematta lähdettä sekä piiloutui luottamuksellisten ja salaisten lähteiden taakse.  Kelley esimerkiksi taruili jutun afganistanilaisista luolista löydetyistä tiedoista, joiden mukaan Chicagossa toimiva islamilainen hyväntekeväisyysjärjestö voidaan yhdistää al-Qaidaan.  Hän oli viisi kertaa Pulitzer-ehdokas.  Lehdessä 21 vuotta työskennellyt Kelley irtisanoutui tammikuussa.
2004:  Japanilaisen lehden Asahi Shimbun töissä on 2500 toimittajaa.
2004:  USA/CIA avustaa Haitin oppositiota maan saattamisessa kaaokseen.  Suomalainen media kertoo, kuinka yhdysvaltalaiset joukot lähetettiin "ylläpitämään järjestystä", vaikka kyseessä oli kaappaus tai valtaus.
2004:  New York Times ja Washington Post kyseenalaistavat julkisesti uutisointinsa ennen Irakin sotaa.  Lehdet julkaisivat ennen sotaa yksipuolisesti sotaa tukevia kirjoituksia.  Lehdet toistivat perättömiksi osoittautuneita väitteitä kymmeniä kertoja.  Epäilijöille ei annettu palstatilaa.
2004:  Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todetaan 10.1 Bushin Irakin-hyökkäyksen valheelliset perusteet.  New York Times julkaisi 9.1 vastaavan tekstin.
2004:  Metro alkaa ilmestyä Toulousessa, Valenciassa, Alicantessa, Lillessä, Krakovassa, Poznanissa, Wroclawissa, Trojmiastossa ja New Yorkissa.
2004:  USAssa sanomalehtien lukijoiden määrä on vähentynyt 15 prosenttia vuodesta 1980.
2004:  Kansainvälinen salaseura Bilderberg koettaa päästä tunkeutumaan suuren yleisön tajuntaan.  Siksi kutsutaan paikalle tiedotusvälineiden korkea-arvoisia edustajia.  Näiltä vaaditaan vaitiolovelvollisuutta, mutta heidän oletetaan kirjoittavan tiedotusvälineisiinsä Bilderbergin mukaisia ajatuksia.  Tänä vuonna paikalla ovat Die Zeit Saksasta, Financial Times ja BBC Englannista, Les Echos Ranskasta, Corriere della Sera Italiasta, Washington Post ja Wall Street Journal USAsta.
2004:  Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio propagoi suomalaisille europarlamentaarikoille hännystelyn, mielistelyn ja teeskentelemisen tekniikkaa.  Lehti asettuu vallan ja lukijoidensa yläpuolelle alentuessaan ylimielisesti neuvomaan euroedustajia, vaikka sen pitäisi olla vallan vahtikoira.
2004:  SanomaWSOY ostaa ostaa ilmaisjakelulehdet Uutislehti 100 ja Itäväylä.
2004:  Kaleva ostaa Head Median, joka kustantaa Oulussa kaupunkilehteä Forum24 (alkoi 2001 ilmestyä).
2004:  USAn presidentti George W Bush suuttuu toimittajien kysymyksistä, kun he tiedustelevat Bushin suhteista Enronin johtajaan Kenneth J Lay, ja kävelee pois paikalta suuttuneena.  Bush käskee neuvonantajaansa pitämään nuo helvetin pellet poissa luotaan.  Tämän jälkeen Bushille määrätään masennuslääkitys.
2004:  Yhdysvaltalainen kauppaketju Wal-Mart käyttää 800 lehteä markkinoinnissaan lähinnä oman ilmoituslehtisen levittämisessä.  Jos paikallislehdet eivät pidä välilehtisten jakeluhintaa alhaisena, vaan korottavat sitä, niin Wal-Mart ryhtyy jakamaan itse mainoksensa.  Wal-Mart on vuosien aikana tuhonnut paikallislehtien mainosmarkkinat, koska se ei juuri mainosta niissä.  Kauppaketju käyttää suurimman osan mainosrahoistaan televisiomainoksiin koettaen parantaa ryvettynyttä mainettaan.  Yhtiöllä on toimittajastipendi.  Stipendiohjelmaan kuuluu vierailuja ja tutustumista yhtiöön.  Wal-Mart sponsoroi kansallisen televisiokanavan PBS keskusteluohjelmaa.  Wal-Martilla on tiukat perhearvot ja siveyspoliisi pitää lehtien, videopelien ja musiikin tuottajat ahtaalla.  Yhdysvaltalaiset naistenlehdet Cosmopolitan ja Glamour varoittavat Wal-Martia, jos lehden kannessa on epämukavuuksia eli seksiä.  Wal-Mart kieltää sopimattoman lehden ja epäsoveliaasti sanoitetun äänilevyn myynnin liikkeissään.  Isot yhtyeet tekevät sekä aidon että Wal-Mart -version levyistään.  Peliyhtiön GT Interactive (nykyisin Atari) Wal-Martille tekemä videopeli ei sisällä lapsille sopimatonta väkivaltaa eikä vähäpukeisia naisia.  Wal-Martilla on USAssa 1875 ja ulkomailla 1600 kauppaa.
2004:  Ruotsissa Aftonbladet kertoo siviilirohkeasti, että ruotsalaiset voivat säästää keskimäärin parituhatta kruunua, jos he eroavat kirkosta.  Mukana on ilmoituslipuke eroa kirkosta.
2004:  Helsingin Sanomat kertoo "oikeudenkäynnistä" NATOn mandaatilla toimivassa Haagin "kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa".  Uutisessa ei mainita tuomioistuimen kansainvälisoikeudellista laittomuutta.  Uutistoimitus esittelee poliittisia mielipiteitään: "Milosevic pyrki luomaan Suur-Serbian".  Slobodan Milosevic pyrki pitämään Jugoslavian liittovaltion koossa kaikkine kansallisuuksineen.  Hänen ainoa "rikoksensa" oli NATOn vastustaminen.
2004:  Puolustusvoimien entinen komentaja Jan Klenberg väittää perusteettomasti, että NATO-jäsenyys tuottaisi "kustannussäästöjä" Suomen puolustusvoimille.  Käsittämätön väite saa runsaasti tilaa mediassa.  Pienet NATO-maat pakotetaan ostamaan NATO-yhteensopivat aseet kovalla rahalla.  Aikanaan hankittuja Horneteja luvattiin hyvittää "vastakaupoilla", joita ei syntynyt.  Tästä media ei valehdellut, mutta Klenberg valehtelee tietoisesti.
2004:  Suomalainen valtamedia levittää kahta uutisankkaa: pohjoiskorealaisilta on kerätty matkapuhelimet pois, ja Pohjois-Korea kehittelee mannertenvälistä ohjusta.
2004:  Suomalainen media hehkuttaa Irakin "itsenäisyyttä" USAn annettua vallan itse nimittämälleen hallitukselle.  USA ei luovu Irakin öljystä eikä poliittisesta vallasta Irakissa.
2004:  Suomen Tietotoimiston STT päätoimittaja Atte Jääskeläinen estää STTn toimittajan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä pidetystä tilaisuudesta laatiman Bushin kannalta epämieluisan uutisen julkaisemisen.  Jääskeläinen sanoo, että uutisten pitää olla "dokumentoituja".  Niin kuin Irakin "joukkotuhoaseet" ja muut perättömät ja täysin dokumentoimattomat poliittisesti tarkoitushakuiset valheet?  Näitä STT levittelee estoitta.
2004:  Helsingin Sanomien Sami Sillanpää kirjoittaa mielipidekirjoituksen ulkomaan uutisena ja väittää, että "Kiina aikoo hyökätä Taiwaniin".  Taiwan on kansainvälisoikeudellisesti Kiinan maakunta.  USAn sotilaallisesti tukema Taiwan muodostaa uhan Manner-Kiinalle eli päinvastoin kuin SS toitottaa.
2004:  Venäjän presidentti Vladimir Putin tekee valtiovierailun Kiinaan.  Maailman valtamediat kertovat asiasta, mutta suomalainen media vaikenee.
2004:  Helsingin Sanomat julkaisee vieraskynä-palstalla Bushin pahuuden akselia tukevan artikkelin "Valko-Venäjä tukee terroristeja".  Kirjoittajat ovat yhdysvaltalaisia "tutkijoita".
2004:  Seppo Lindblom Helsingin Sanomissa: "Suomen hyvinvointivaltio on globalisaation tuote".  Lindblomia ei kiinnosta autioitunut maaseutu, työttömyyden pysyvät huippuluvut, sosiaaliturvan jatkuva asteittainen purkaminen eikä muu vastaava.
2004:  Kuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeudelta päätöstä, voiko Sanoman julkaiseman Helsingin Sanomien välissä jakaa mainosliitteitä suoramainonnan kieltäneisiin talouksiin.
2004:  Viestinnän professori Ullamaija Kivikuru sanoo, että Suomessa joukkoviestinten sisäisissä käytännöissä ja vallitsevassa mediamaailmassa tarjonta samankaltaistuu, keskittyy ja kaupallistuu.  Isoissa peruskysymyksissä kuten suhtautumisessa Euroopan unioniin omistajan linja saattaa rajoittaa sananvapautta.  Lehdistön tapahtumakeskeisyys ja toimittajan lyhyt keskittymis- ja perehtymisaika siihen, mistä hän kirjoittaa, rajoittaa sananvapautta.  Uutistyö on nopeutunut, toimittajien riippuvuus lähteistään kasvanut, eikä ole aikaa kunnon lähdekritiikkiin.  Toimittaja ei enää ole kansalaisten oikeuksien puolesta taisteleva luova yksilö.  Toimittajakunta ei helposti huomaa nousemassa olevia suuria yhteiskunnallisia muutoksia tai uusia asioita.  Suomalaista toimitustyötä vaivaa keskustelun puute.  Kivikuru toivoo, että toimittajat oppisivat lukemaan.  Toimittajan tärkein ominaisuus on tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, miten asiat ovat olleet ja minkälaisia seurauksia niillä on.  Monimuotoisuuden kapeneminen on uhka sananvapaudelle.  Kamppailu eri välineiden välillä johtaa niiden samankaltaistumiseen.  Ihmisille tarjotaan parhaaseen katseluaikaan uutisia, ajankohtaisia ohjelmia, urheilua ja viihdettä vakiopaketteina, jotka tukevat perusturvallisuutta.  Välineiden moninaisuudella ei ole enää merkitystä, koska niiden tarjonta on keskenään samanlaista.  Kaupallisuus on huolestuttavaa: kohdellaanko ihmisiä kuluttajina vai kansalaisina.  Markkinoinnin ja toimitustyön välillä ei saa olla yhteyttä.  Joukkoviestimillä ei voida saavuttaa ehdotonta sananvapautta, koska se on lähettäjän vapautta.  Lehden vastuu ei ole vain kertoa vaihtoehdoista, vaan pohtia yhdessä kansalaisten kanssa, mikä olisi hyvä ratkaisu.  Verkkolehti on muunnelma painetusta lehdestä kaikkine pahimpine kliseineen, ja se laahaa perässä, vaikka sen pitäisi olla edellä painettua sanaa.  Ryhtyykö kansa vaatimaan viestinnän kaksisuuntaisuutta, ja ovatko joukkoviestimet ja päättäjät valmiita kaksisuuntaiseen sananvapauteen?
2004:  Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS tekee vuosittain tutkimuksen suomalaisten mielipiteistä liittyen ulkopolitiikkaan sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.  Suomen pysymistä liittoutumattomana kannattaa 1996-2004 vastaajista 60-79 prosenttia.  Liittoutumaan pyrkimistä kannattavien osuus on kasvanut 20 prosentista 34 prosenttiin.  Tässä näkyy selvästi median etenkin lehdistön aivopesu liittoutumisen puolesta.
2005:  Ranskalainen vasemmistotoimittaja Serge July jättää perustamansa päivälehden Libération, kun pankkiiri Edouard de Rotschild ryhtyy sen suurosakkaaksi.
2005:  Seth Mydans kirjoittaa International Herald Tribunessa: "Rannikon jättimäisen puskutraktorin tavoin raivannut tsunami on tarjonnut rakennuttajille uskomattoman tilaisuuden, ja he ovat tarttuneet siihen rivakasti".
2005:  Los Angeles Times kirjoittaa, että Bagdadin ruumishuoneelle "tuodaan viikoittain yhtä aikaa kymmeniä ruumiita, muun muassa paljon sellaisia, joiden ranteet on sidottu poliisin käsiraudoilla".  Käsiraudat palautetaan ruumishuoneelta poliisille.  Salvadorilaistetut erikoisjoukot eli kuolemanpartiot jättävät Irakin tienvarsille vankien ruumiita.  Vankien kädet on sidottu selän taakse ja päässä on luodinreikä tai sähköporalla puhkaistuja aukkoja.
2005:  Potkiiko George W Bush demokratian oven auki Lähi-Idässä? on presidentin Bush propagandakoneiston uusi provokaatio.  Tiedotukseen panostaminen on muuttunut tärkeämmäksi Bushin hallitukselle, sillä valheita on kerrottu, virheitä tehty ja nyt selitellään.  Bushin hallinto maksaa satoja tuhansia dollareita USAn eri tiedotusvälineiden toimittajille, jotta he sijoittaisivat hallituksen piilopropagandaa uutisiin erottamatta niitä tavallisista uutisista ja kertomatta lähdettä.
2005:  USAn rahoittama Educated Media Foundation lopettaa toimintansa Venäjällä, jossa se manipuloi mediaa ja lahjoi toimittajia.  Venäjällä säädetään laki, joka kieltää ulkomailta rahoitettujen järjestöjen toimistojen perustamisen ja ylläpitämisen Venäjällä.  Järjestöjä ovat edellisen lisäksi Open Society Institute, USAID ja TACIS.
2005:  Ruotsalainen ilmaisjakelulehti Metro on levinnyt kymmenessä vuodessa 17 maahan.  Suomalaisten lehtien maailmanvalloitus on yltänyt Viron naistenlehtimarkkinoille.
2005:  Maailmalla on aliuutisoituja aiheita, joita Yhdistyneiden Kansakuntien tiedotusosaston johtaja Shashi Tharoor luetteloi kansainvälisenä lehdistöpäivänä.  Liberian jälleenrakennus jää huomiotta.  Somalian sisäisten jännitteiden ja kuivuuden yhdistelmästä kumpuava räjähdysalttius ei kiinnosta maailman mediaa.  Norsunluurannikon hauraan rauhanprosessin järkkyminen ei kiinnosta.  Nepalin kymmenvuotisessa konfliktissa fyysisesti tai psyykisesti haavoittuneet lapset eivät ylitä uutiskynnystä.  Maailman miljoonat pakolaiset unohtuvat leireilleen ja turvapaikanhakijat omilleen.  Hyvät uutiset kiinnostavat vähiten esimerkiksi neuvotellut ratkaisut, joilla estettiin vähien vesivarojen synnyttämät ristiriidat.
2005:  Brysselin toimittaja- ja kirjeenvaihtajakomppaniassa työskentelee yli 800 toimittajaa, joista 647 on vanhoista EU-maista.  Suomesta on 14 toimittajaa.  Toimittajien tausta tutkitaan, ja eurokriitikot eivät pääse akkreditoiduksi kirjeenvaihtajaksi.  Esko Seppänen: "Federalistien juoksupoikia ja -tyttöjä".  Euromyönteisiä toimittajia aivopestään federalismiin eli unionin liittovaltiokehitykseen.
2005:  Lontoossa Asharq al-Awsat kirjoittaa: "Irakin terroristit haluavat saudeista joko itsemurhapommittajia tai rahoittajia".
2005:  Jyllands Posten julkaisee 12 pilapiirrosta Muhammadista.  Muslimit suuttuvat kuvista, sillä islamilaisessa perinteessä ei ole yleensä pidetty hyväksyttävänä kuvata profeettaa.  Provokaatio suunniteltiin yhteistyössä USAn sionistisen ideologin Daniel Pipes kanssa.
2005:  Keski-Uusimaa -konsernin tilattavat lehdet ovat Keski-Uusimaa, Uusimaa, Aamuposti, Sipoon Sanomat ja Länsi-Uusimaa.  Kaupunkilehdet ovat Vantaan Sanomat (kaksi osapainosta), Helsingin Uutiset (neljä osapainosta), Nurmijärven Uutiset, Tuusulanjärven Viikkouutiset, Riihimäen seudun Viikkouutiset, Hyvinkään Viikkouutiset, Nastolan Viikkouutiset, Länsiväylä, Iltalohja, Vihdin Uutiset, Karkkilalainen, Alueuutiset (13 osapainosta), Turkulainen, Tamperelainen, Mäntsälän Viikkouutiset, Lahden Viikkouutiset, Asikkalan Viikkouutiset ja Ilta-Uusimaa.  Konsernilla on painot lehtipaino Keski-Uusimaa Tuusulassa, Uusimaan kirjapaino Porvoossa, Riihimäen Kirjapaino Riihimäellä ja Länsi-Uusimaan lehtipaino Lohjalla.
2005:  Vastapaino julkaisee Juha Herkmanin väitöskirjan Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto.  Median markkinoituminen ja televisioituminen.  Aineistona ovat Ilta=Sanomat ja Iltalehti 1996-2001.  Iltalehdessä oli enemmän televisiota käsitteleviä juttuja kuin Ilta=Sanomissa, jossa television seuranta lisääntyi Nelosen aloittamisen jälkeen.  Ilta=Sanomat edistivät Ruutunelosen näkökulmaa sen suomalaisuudella ja osallistumisella television digitalisoimiseen, vaikka kilpailijan A4 Media omistuksesta enemmistö oli suomalaisilla.  Kun päätös varmistui Nelosen hyväksi, unohdettiin Nelosen osuus digitalisoitumisessa.  Iltalehti koetti lykätä kanavapäätöstä.  Ilta=Sanomat alkoi käyttää uutis- ja viihdeaineistoaan Nelosen hyväksi.  Helsingin Sanomat pohdiskeli, kuinka Nelonen aiheuttaa MTV3-kanavalle mainosrahoitusongelmia, ja ottaa Nelosen uutiset otsikoissaan lainatuksi lähteeksi, vaikka muut lehdet eivät viittaa Nelosen uutisiin.  Iltalehti toimi MTV3-kanavan Ally McBeal -ohjelman suora- ja piilomarkkinoinnin väylänä.  Median televisioitumisen myötä tiedonvälityksen ja viihteen raja hämärtyy entisestään.
2005:  World Association of Newspapers tietää, että maailman suurimmat sanomalehdet ovat japanilaiset Yomiuri Shimbun levikiltään 14,0 miljoonaa, The Asahi Shimbun 12,1, Mainichi Shimbun 5,5, Nihon Keizai Shimbun 4,6 ja Chunichi Shimbun 4,5 miljoonaa.  Maailman vanhimmat sanomalehdet ovat ruotsalainen Post och Inrikes Tidningar perustettu 1645, hollantilainen Haarlems Dagblad 1656, italialainen La Gazzetta di Mantova 1664, englantilainen The London Gazette 1665 ja itävaltalainen Wiener Zeitung 1703.
2005:  Tiedotusopin tohtorin Karina Horsti väitöskirjan Vierauden rajat, monikulttuurisuus ja turvapaikan hakijat journalismissa lähtökohtana on havainto suomalaisesta mediasta, että turvapaikan hakijoista ja pakolaisista muodostuu kielteinen kuva kotimaan osastolla, mutta toisaalla riemuitaan monikulttuurisuudesta kuten etnisistä ravintoloista ja kulttuuritapahtumista.  Tutkimuksen aineisto on eri medioista 1999-2002.
2005:  Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksissaan ja kolumneissaan epäasiallisesti Zimbabwesta, Kiinasta ja Korean Demokraattisesta Kansantasavallasta KDKT.  Halpa propaganda edustaa tietämättömyyttä ja pahaa tahtoa.  Lehden keskinkertaiset kirjoittajat ovat mahdollisesti eurooppalaisen neokolonialismin asialla tai ilmeisesti Washingtonin propagandakoneiston käskyläisiä.
2005:  USAn armeija maksaa irakilaislehdille USAlle suopeista artikkeleista selvää rahaa, kertoo Los Angeles Times.  USA käyttää Irakilta valtaamaa radioasemaa yhdysvaltalaismyönteisen sanoman levittämiseksi.
2005:  Suomessa kaupunkilehtien liittoon kuuluu 52 jäsenlehteä.  Niistä 22 on noussut jakelualueensa luetuimmaksi lehdeksi tilattavien sanomalehtien ohi.
2006:  Washington Post kertoo, että USAn sodanjohtoa myöten tunnustetaan terrorihahmojen hyödyntäminen totuudesta välittämättä ja paljastaa USAn armeijan asiakirjoja, jotka vahvistavat jordanialaisen Abu Musab al-Zarqawin (tai Zarqawi-myytin) roolin sotapropagandan välineenä.  Pentagonilla oli erityinen Zarqawi-ohjelma.  Siihen kuului Zarqawin roolin paisuttelu, jonka tarkoituksena oli vahvistaa yleisen mielipiteen tukea USAn ja Englannin "terrorisminvastaiselle sodalle", hyökkäykselle Irakiin ja Irakin miehitykselle.  Zarqawi tehtiin roistoksi ja käytettiin hyväksi ksenofobista eli muukalaispelkoista reaktiota.  Propagandaoperaatioiden koordinaattori prikaatikenraali Mark Kimmit toteaa sisäisessä tiedotteessaan, että Zarqawi-psykologinen operaatio-ohjelma on ollut kaikkein menestyksekkäin informaatiokampanja tähän asti.
2006:  Washington Postin kolumnisti Richard Cohen perustelee, miksi hän kannatti Irakin valloitusta: "Syyskuun 11. päivän jälkeisessä maailmassa ajattelin, että väkivallan varovainen käyttö voisi olla terapeuttista".
2006:  Los Angeles Times paljastaa, että yhdysvaltalaisten julmuudet Vietnamissa olivat luultua yleisempiä.
2006:  The New York Times paljastaa, että kansainvälinen osuuskunta Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication SWIFT järjesti CIAlle pääsyn SWIFTin tietokantaan kysymättä lupaa järjestelmään osallistuvista maista.  EU jatkaa 2009 tietojen luovutusta USAn tiedusteluviranomaisille.
2006:  Mosambikin suurimman sanomalehden Noticias levikki on noin 15 000, josta 85-90 prosenttia menee pääkaupungin Maputo alueelle.  Myös sähkö, juokseva vesi ja matkapuhelimet jakautuvat samoin.
2006:  Metro International pääsee Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimpana maailmanlaajuisena lehtenä.  Sitä lukee 18,5 miljoonaa ihmistä 21 maassa 19 kielellä.  Metrolla on 70 painosta 93 suurkaupungissa.
2006:  Mihail Gorbatshov ja Aleksandr Lebedev ostavat 49 prosenttia sanomalehdestä Novaja Gazeta.
2006:  Ugandalainen toimittaja David Gusongoirye muuttaa Ruandaan Kigaliin ja ryhtyy Ruandan ainoan päivittäisen englanninkielisen sanomalehden New Times päätoimittajaksi. Hän toimi ennen Kampalassa lehdessä Monitor.
2006:  General Motors on maailman suurin mainostaja.
2006:  Helsingin Sanomat julkaisee sepitelmän Lockerbie-turmasta.  Kirjoitelmassa syytetään perusteetta Muammar Gaddafia yhdysvaltalaisen PanAmin liikennelentokoneen räjäytyksestä 1988 Skotlannissa Lockerbien yllä.  Helsingin Sanomien levikki on kymmenessä vuodessa pienentynyt kymmenen prosenttia.
2006:  Suomalainen valtamedia väittää Venäjän ja Kiinan olevan Iranin vastaisten pakotteiden kannalla.  Venäjän ja Kiinan ylimmät poliittiset johtohenkilöt ja -elimet, ydinenergian ja ydinaseiden asiantuntijat ja näiden maiden tärkeimmät mediat ovat aina ilmoittaneet vastustavansa pakotteiden käyttöä Irania vastaan.  Suomalainen mediamonopoli yrittää oikeuttaa ennalta USAn suunnitteilla olevan sodan Irania vastaan.
2006:  Helsingin Sanomissa propagandanikkari Terhi Width kirjoittelee "uutisanalyysi"-palstalla otsikolla "Myanmar on vaarassa pohjoiskorealaistua" lapsellisia, asenteellisia ja tietämättömiä mielipiteitä.  Myönteistä ei kerrota.  Myanmarin hallitus ja opposito ovat periaatteessa päässeet sopimukseen.  Pjongjangin ja Soulin päättyneestä pääministeritapaamisen ensimmäisestä menestyksellisestä vaiheesta lehti ei kai kerro mitään.
2007:  Lehtien ja sähköisten tiedotusvälineiden määrä on Venäjällä kasvanut.  Valtion osuus lehtimarkkinoilla on alle kymmenen prosenttia ja vielä vähemmän sähköisessä mediassa.  Ulkomaiset yhtiöt omistavat yli puolet venäläisistä yleisradioyhtiöistä.  Venäläisessä mediayhtiössä on tyypillisesti ulkomaisia sijoittajia, venäläisiä pankkeja ja paikallishallituksia.  Venäjän tiedotusvälineitä on yksityistetty ja ulkomaalaisomistus on kasvanut.
2007:  Maailman vanhin ilmestyvä sanomalehti Post- och Inrikes Tidningar (perustettu 1645 Ordinari Post Tijdender) muuttuu pelkästään verkkolehdeksi.
2007:  USAn puolustusministeri Robert Gates laskee liikkeelle huhun pohjoiskorealais-syyrialaisesta ydinaseyhteistyöstä valtavana huolenaiheena.  Tämä kupla menee läpi Suomen valtamediassa.
2007:  Miljardööri Rupert Murdoch ostaa talouslehden Wall Street Journal, jota kutsutaan War Street Journaliksi.
2007:  USAn päivälehdistö kärsii internetistä, portaaleista, blogeista ja kansalaisten kirjoittelusta.  Lehtien levikit ovat pienentyneet 20 vuodessa keskimäärin 30 prosenttia.  Lehden keskivertolukija on 55-vuotias ja vanhenee.  Alle 35-vuotiaista kahdeksan prosenttia pitää sanomalehteä tärkeimpänä uutislähteenään.
2007:  Korean Demokraattisen Kansantasavallan KDKT johtava päivälehti Rodong Sinmun - Työläisten Sanomalehti julkaisee 9.12 toimituksellisen artikkelin, jossa suhtaudutaan huvittuneesti USAn ylläpitämään myyttiin "länsimaisen demokratian" ylivertaisuudesta.  Yhdysvaltalaiset tarkoittavat "vapaudella ja demokratialla" kaksinaamaista ja tekopyhää juonittelua, jolla taataan porvarillisen eliitin poliittisten ja taloudellisten etuoikeuksien säilyminen ja alisteisessa asemassa olevien kansanjoukkojen tilanteen muuttumattomuus.  Porvarillinen yhteiskunta on sallivinaan monenmoiset ideologiat ja ismit, mutta sallii vain sellaiset ajattelumallit, joilla tuetaan vallitsevaa järjestelmää.  Tästä huolehditaan tehokkaalla mediamanipuloinnilla ja rahaan sidotuilla vaalijärjestelmillä.  USAn johdolla toteutetut muita maita ja kansoja vastaan suunnatut aggressiot, joissa "vapauden ja demokratian" ilosanomaa viedään ulkomaille rypälepommein ja muin aseellisin ja väkivaltaisin toimin, eivät voi olla demokratian kannalta muuta kuin huonoa pilaa.  "Vapauden ja demokratian" sijasta tällaisella toiminnalla tuotetaan pakkovaltaa ja diktatuuria.
2007:  Lontoossa Al-Hayât kirjoittaa: "Salafistit ja heimot liittyvät 'jihad-taistelijoihin'" ja "Tuhatta tunisialaista nuorta syytetään osallistumisesta 'Irakin vastarintaan'".
2007:  Englantilaisissa sanomalehdissä 91 prosenttia kaikista muslimeja koskevista artikkeleista on kielteisiä.  Kaikista julkaistuista jutuista kolme viidestä pohjautuu lehdistölle suunnattuihin tiedotteisiin.
2007:  Jokelan koulun ammuskelutapauksen jälkeen toimittajat ja kuvaajat käyttäytyvät aggressiivisesti ja asiattomasti.  Toimittajat salakuuntelevat keskusteluja ja julkaisevat ne, ihmisiä kuvataan salaa ja kuvia julkaistaan luvatta.  Ihmisiä revitään hihoista, seurataan, vaanitaan, maanitellaan ja ahdistellaan.  Koteihin yritetään tunkeutua.  Kielloista huolimatta sanat ja kuvat päätyvät lehtiin.  Pääasiassa iltapäivä- ja viihdelehtien lisäksi rahan ansaintaan osallistuvat muut lehdet.  Televisiokanavat eivät tee poikkeusta.
2007:  Matti Vanhasen rakastajattaren Susan Kuronen tiedotustilaisuudessa on runsaasti viestimiä.  Helsingin Sanomien politiikan toimittaja väittää YLEn uutisten haastattelussa, että hän on paikalla 7 päivää-lehden vuoksi, koska se nykyään sanelee median sisäiset toimintasäännöt eli myös Suomen suurimman sanomalehden.
2007:  Uusi Suomi aloittaa verkkolehtenä.
2007:  Kummisetäliikemies Anders Wiklöf ostaa laivanvarustajan Ben Lundqvist kanssa 25 prosenttia Ålands Tidnings-Tryckeristä, jonka päätuote on Åland-lehti (perustettu 1891).  Wiklöf Holding omistaa ennestään 23 prosenttia Nya Ålandista (perustettu 1981).
2007:  Kiina ja Venäjä sekä Kiina ja Valko-Venäjä allekirjoittavat yhteiset historialliset julkilausumat, mutta Suomenkin tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista ei kerrota.  Valtamediaa kiinnostaa muodollinen Ranskan presidentin vierailu Yhdysvaltoihin.  Suomalaisia länteen päin rähmällään olevia poliittisia päättäjiä ja valtamedian poliittisia toimittajia harmittaa USAn vaikutusvallan alamäki lähes joka puolella maailmaa.  Kansalaisten huomiota johdetaan harhaan uutisoimalla keskiolutmäyräkoiran hintoja, sensaatioita, urheilua ja muuta.
2008:  Turkkilaiset valtalehdet uutisoivat Turkin aloittamaa Pohjois-Irakin Günes- eli Aurinko-operaatiota.  Hürriyet: "Aurinko nousi talven pimeydestä".  Sabah ei kannata rauhaa.
2008:  Pakistanin Luoteisprovinssin entinen pääsihteeri Khaled Aziz kirjoittaa islamabadilaisessa lehdessä The News, että Yhdysvaltojen ja Pakistanin edut eivät voi lähentyä ennen kuin Durand-linjan kysymys ratkaistaan Afganistanin kanssa.
2008:  Pohjoiskorealainen päivälehti Minju Joson kirjoittaa, että Japani jatkaa korealaisia loukkaavaa historian vääristelyä mediassa ja oppikirjoissa.  Japani jatkaa karttojen uudelleen laatimista ja paikannimien muuttamista oikeuttaakseen pyrkimyksiään saattaa omaan hallintaansa historiallisesti ja kansainvälisoikeudellisesti Korealle kuuluvia saaria.
2008:  Katmandussa ilmestyvän Nepali Timesin päätoimittaja Kunda Dixit kirjoittaa, että Nepalin maolaishallituksella on edessään valtava urakka.  Joku vuosi sitten ei voinut kuvitella, että Nepal siirtyy monarkiasta tasavallaksi.
2008:  Venäjällä sensaatiolehti Moskovskij Korrespondent väittää, että Vladimir Putin on eronnut vaimostaan Ljudmila ja avioituu voimistelijan Alina Kabajeva kanssa.  Lehti ilmoittaa lakkaavansa "taloudellisista syistä".  Muuten pantaisiin asialle palotarkastajat.
2008:  Kuuban sanomalehdissä aletaan julkaista yhä enemmän kirjoituksia, joissa puututaan erilaisiin yhteiskunnallisiiin ongelmiin.  Granma avaa yleisönosaston, jossa lukijoilla on mahdollisuus tuoda esiin omia näkemyksiään asioista.
2008:  Toimittaja Seymor Hersh kirjoittaa helmikuussa artikkelissaan Mitä Israel pommitti Syyriassa?, että USAn virkailijat eivät tienneet Syyrian ydinaseohjelmien todisteista.  Bushin hallinto julkaisee huhtikuussa lähes kahdeksan kuukautta Israelin iskun jälkeen "tiedustelutietoja" ja väittää Korean Demokraattisen Tasavallan KDKT osallistuneen ohjelmaan.  CIAn satellittikuvat ja muut valokuvat Israelin tuhoamasta "ydinreaktorista" on osoitettu väärennetyiksi.
2008:  Toimittaja David Barstow julkaisee New York Timesissa Pulitzer-palkitun artikkelisarjan, jossa hän osoittaa, kuinka USAn puolustusministeriö käyttää upseereitaan levittämään hyvää sanomaa televisiossa.
2008:  WorldPublicOpinion.org julkistaa 20 maassa tekemänsä mielipidetutkimuksen, joka tehtiin 18 122 ihmiselle.  Suurin osa pitää lehdistön vapautta tärkeänä ja vastustaa hallitusten puuttumista kansalaisten internetin käyttöön.  Kolmannes antaisi hallituksen rajoittaa joillekin sivuille pääsyä.  Yli puolet vastustaa hallituksen puuttumista lehdistöön, vaikka se julkaisisi aineistoa, jota hallitus pitää uhkana yhteiskunnan rauhalle.  Hallituksen valvonta saa kannatusta Jordaniassa, Palestiinassa, Indonesiassa, Iranissa, Egyptissä, Turkissa ja Venäjällä.
2008:  Islannissa Max Keizer kirjoittaa lehdessä Huffington Post: "Kuka olisi voinut ennustaa vallankumousta Islannissa?".
2008:  Lehdessä International Herald Tribune sosiaalipolitiikan tutkija Deborah Brennan toteaa: "Valinta, kilpailu, parempi laatu ja alemmat hinnat.  Kaikkea luvattiin yksityisten päiväkotien laajentuessa (Australiassa).  Mitään ei saatu."
2008:  Russia Today kirjoittaa 10.12: Martti Ahtisaari esitti 2.6.1999 "rauhanehdotuksen" Jugoslavian presidentille Slobodan Milosevic.  Kyseessä ei todellisuudessa ollut ehdotus rauhasta, vaan uhkavaatimus, jossa vaihtoehdoksi Belgradin ehdottomalle antautumiselle annettiin vain Serbian tuhoaminen NATOn voimin.  Nobelin rauhanpalkinto on poliittinen.
2008:  Moskovassa Vedomosti julkaisee politiikantutkijan Feodor Lukjanov artikkelin.  Vaikka Martti Ahtisaari palkittiin monista saavutuksista, niin yleisen käsityksen mukaan hän sai Nobelin rauhanpalkinnon Kosovosta.  Nobelpalkinto kuvaa kuitenkin kansainvälisen järjestelmän tilaa.  Sen myöntämisellä huomioitiin tilanteen selvittämissuunnitelma, joka tuki kansainvälistä oikeutta karkeasti polkeneita toimenpiteitä ja oli omiaan luomaan äärimmäisen epäsuotuisilla seuraamuksilla uhkaavan tilanteen.
2008:  Wall Street Journal kirjoittaa: "Kukaan ei ole yrittänyt enemmän kuin me välttää joutumista näin äärimmäiseen  tilanteeseen (kriisi).  Mutta kun nyt olemme siinä, meidän linjamme on sopusoinnussa sen ajatuksen kanssa, että valtion väliintulo on oikeutettu, jos järjestelmä on vaarassa".  (Aikaisemmin ei hyväksytty valtion eikä veronmaksajien apua epäonnistuneelle yksityiselle sektorille.)
2008:  Miamissa El Nuevo Herald kertoo Ecuadorin presidentin Rafael Correa huudahtaneen: "En ymmärrä!  Jos Yhdysvaltojen laivasto voi tulla Latinalaiseen Amerikkaan, niin miksi ei venäläinen laivasto?".
2008:  Anarkistiryhmien yhteenliittymä levittää USAn presidentinvaalien jälkeen 5.11 telineisiin USA Today -lehtiä, joiden kannessa ilmoitetaan: Kapitalismi voitti vaalit.
2008:  The New York Times julistaa 12.11 aamulla, että Irakin sota päättyy.  Lehti on päivätty USAn itsenäisyyspäiväksi 4.7.2009.  The Yes Men painatti toista miljoon NY Timesin näköispainosta, jota levitetään suurissa kaupungeissa.  He tekevät myös lehden verkkosivuista näköissivut.
2008:  USAssa sanomalehtien levikit laskevat 1998 lähtien 15 prosenttia, kun Japanissa lasku on alle neljä prosenttia.  Suurimman japanilaislehden Yomiuri levikki on 10 miljoonaa, ja suurimman yhdysvaltalaisen lehden USA Today runsaat kaksi miljoonaa, vaikka yhdysvaltalaisia on yli kaksi kertaa japanilaisia enemmän.  Japanissa lehti kannetaan aamulla kotiin, ja lehti myös markkinoidaan ovelta ovelle.  Maksu haetaan kerran kuussa ovelta.
2008:  Irish Times tutkii Irlannin EUn perustuslakiäänestystä.  EUn militarisointi on merkittävin Ei-äänen voiton syy.  Lisäksi Irlannin ammattiyhdistysliike puolustaa kansalaisten perusturvaa ja pyrkii torjumaan EUn uusliberalistisia toimintamalleja.
2008:  Ranskalainen Le Journal du dimanche kirjoittaa 19.10 Kansainvälisen valuuttarahaston IMF pääjohtajan Dominique Strauss-Kahn lyhytaikaisesta suhteesta entisen IMFn ekonomistin Piroska Nagy kanssa otsikolla "Sotilas DSK on pelastettava".  Toimittaja Tristane Banon yritti 2002 nostaa syytteen DSKta vastaan seksuaalisesta pahoinpitelystä, mutta DSKn apulainen Ramzi Khiroun onnistui estämään Banonin aikeet.
2008:  Taloussanomat lopettaa paperilehtenä ja jatkaa pelkästään verkkolehtenä.
2008:  Helsingin Sanomien Petteri Tuohiniemi otsikoi 15.6 ulkomaan uutisten näkökulma-palstan kirjoituksensa: "Kansanäänestykset tyrannisoivat EU:ta".
2008:  Helsingin Sanomat kirjoittaa 16.11, että Centrum Balticumin johtaja Esko Antola aloittaa toimittajien NATO-koulutuksen.  Kyseessä on yhteistyössä Suomen Atlantti-Seuran kanssa toimittajille suunnattu koulutus Atlantistinen turvallisuuspolitiikka 3-5.12.  NATO-kurssit saavat jatkoa 2009.
2008:  Helsingin Sanomissa tutkija Olli Heinonen väittää, että Irakilla oli ydinohjelma, jonka "me" tuhosimme.  Raporttien mukaan Irakilla ei ollut ydinaseohjelmaa, muita joukkotuhoaseita eikä valmiutta niiden tuottamiseen.  Heinonen ja lehti yrittävät oikeuttaa USAn hyökkäystä Irakiin jälkeenpäin.  Kolmisen viikkoa myöhemmin lehti väittää artikkelissa: "Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Ilin hallitus sanoi lokakuussa, että se on valmis tuhoamaan vauraan naapurimaan".  Muka lähdeviitteeksi laitetaan Reuters/AP, mutta sieltä ei löydy tällaista väitettä.
2008:  Toimittaja Leena Hietanen kirjoittaa, kun Yhdysvalloissa musta mies voi päästä presidentiksi, Virossa venäläiset eivät pääse edes äänestämään.  Virossa on yhdysvaltalainen presidentti, joka ei tiedä, että mustat saivat USAssa kansalaisoikeudet jo 1960-luvulla.
2008:  Valtiotieteiden tohtori Jyrki Jyrkiäinen tekee Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä tutkimuksen Journalistit muuttuvassa mediassa.  Toimittajat kokevat työssään aiempaa enemmän kiirettä, ja yhden jutun tekoon käytettävä aika on lyhentynyt.  Työn kuormittavuus on ennallaan.  Toimittajat kaipaavat palautetta työstään esimiehiltään ja johdolta.  Toimitustyötä tekevien mielestä median elämyksellisyyden ja viihteellisyyden lisääntyminen heikentää journalismin laatua.  Toimittajat suhtautuvat kriittisesti myös työelämän tehokkuus- ja tuloksellisuusvaatimuksiin.  Tutkimukseen osallistui yli 600 Suomen Journalistiliiton jäsentä.
2008:  Kokoomusta kannattava Aamulehti kirjoittaa heinäkuussa: Miespuolinen kruununperillinen voi ottaa vaimokseen tavallisen pulliaisen, kuten kuningatar Silvian esimerkki osoittaa.  Ruotsissa ei kuitenkaan haluta vajota yhtä alas kuin Norjassa, missä kruununprinssi nai yksinhuoltajaäiti Mette-Maritin.
2009:  Palestiinalainen toimittaja Kawther Salam saa selville EUn ja Israelin yhteispelin.  Tshekin Kairon suurlähetystö lähettää tammikuussa Kairon EU-suurlähetystöille fakseja, joiden mukaan vain kiireellistä lääkintäapua tarvitsevien ihmisten sallittaisiin lähteä Gazasta, "sotilaallinen toiminta on vaurioittanut Rafahin rajanylityspaikkaa" ja koska se pysyy auki 4.2 asti, niin kaikki EU-kansalaiset on evakuoitava siihen mennessä.  Itävallan Kairon suurlähetystön lomakkeessa Suosituskirje Gazaan pääsemiseksi esitetään: "Ollen täysin informoitu Gazassa vallitsevista hengenvaarallisista olosuhteista..." ja "Luovun kaikista takautuvista vaatimuksista Itävallan tasavaltaa vastaan".
2009:  Taiteilijanimi Raoul Djukanivic tekee, painattaa ja jakaa 27.3 Lontoon G-20 -kokouksen aikana lehtiä Not The Financial Times, joiden kannessa lukee: Kapitalismi ei tutkitusti olekaan demokratiaa.
2009:  The Washington Postin mukaan salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen määrä USAssa on 54,6 miljoonaa, kun se 1996 oli 5,6 miljoonaa.
2009:  The Yes Men ja Greenpeace jakaa 18.6 muun muassa Brysselissä ja New Yorkissa International Hedrald Tribune - Special Edition -lehtiä, jotka on päivätty joulukuulle.  Kannessa Euroopan johtajat juhlivat Kööpenhaminan ympäristökokousta.
2009:  Aftonbladet kertoo 20.8 Urban Ahlinin sanoneen: "Me emme ole sodassa", vaikka ruotsalaisia sotilaita ja heidän afganistanilaisia työtovereitaan kuolee ja haavoittuu taisteluissa.
2009:  The Yes Men julkaisevat 21.9 New York Postin varjoversion Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastokokouksen yhteydessä.  Kannessa lukee: We're Screwed - Me ollaan kusessa.
2009:  Animalia ja LensPolitica jakavat 6.11 lehteä Maaseudun Tulvaisuus Helsingin aamuruuhkassa.
2009:  Aktuellt i Politiken kirjoittaa 16.11 ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajan Urban Ahlin väittäneen: "Ainakin minä olen sitä mieltä, että asia (Afganistanin sota, HaKa) on poissa päiväjärjestyksestä vuoden 2010 osalta."
2009:  Yhdysvaltalainen Alexander Cockburn, joka oli perustamassa vaihtoehtoista sivustoa CounterPunch.com, arvioi: "Jo vuosikymmenen ajan valtalehdistö on ennemminkin haitannut tai sabotoinut pyrkimyksiä parantaa yhteiskunnallista ja taloudellista tilannetta".
2009:  Virolaiset sanomalehdet Postimees ja Eesti Ekspress sekä eräät muut julkaisut ovat salaisen poliisin Kaitsepolitsei Kapo talutusnuorassa.  Ne julkaisevat, mitä Kapo haluaa, ja niiden toimittajat ovat Kapon nuuskijoita.
2009:  Itätimorilainen National Journal from East Timor sanoo artikkelissaan, että Kuuban terveydenhuoltojärjestelmä on esimerkki, jota koko maailman tulisi seurata.
2009:  Helsingin Sanomat uutisoi 16.2, että Euroopan "kustantajien liiton" eli medialiiketoiminnan päälobbarin Francisco Pinto Balsemao mukaan mediapalveluissa markkinat ovat ensisijaisia ja julkinen palvelu vain täydentäisi niitä.
2009:  Tiedonantaja 8/2009 haastattelee Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen varajohtajaa professori Iiris Ruoho.  Hänen mukaansa journalismi on yhteiskunnassa puolustuskannalla.  Lex Nokia osoittaa muutoksen, jossa työ tekijäänsä vakoilee.  Tietotekniikalla meitä valvotaan jatkuvasti.  Lisäksi Facebook ja muut seuraavat kansalaisten yksityiselämää.  Ruoho esittää, että puolalaisen sosiologin Sigmund Bauman mukaan me tarkkailemme toinen toisiamme.  Televisio suoltaa tunnustuksellisia ohjelmia, politiikan vastaisuutta ja populismia, jotka ovat vastakkaisia demokraattiselle toiminnalle.  Eduskunnan tavoin median oppositio on köykäinen.
2009:  Ilkan toimituspäällikkö Maiju Lemettinen on valjastanut maakuntalehden Ilkka kirkon tarkoitusperiin.  Lemettinen on myös Kirkon tiedotuskeskuksen evl.fi-palvelun johtoryhmän jäsen, kirkolliskokousedustaja ja Lapuan kristillisen opiston rehtorin vaimo.
2009:  Hondurasilainen lehti El Libertador luettelee 48 nimeä  kesäkuun oikeistovallankaappauksen takaa.  Suomen kunniakonsuli Luis Kafie on numero kuusi.  Presidentti Manuel Zelaya oli hänen koulutoverinsa.  Väitetään, ettei ole tapahtunut sotilasvallankaappausta, vaan presidentin viraltapano.  Tämä menee hyvin länsimaisen median läpi.  Tehokkaalla ja järjestelmällisellä mediamanipulaatiolla länsimainen media saadaan epävarmuuden tilaan: onko tapahtunut sotilasvallankaappaus vai ei.
2009:  Alle 20 dynastiaa pitää käsissään lehdistöä maapallonlaajuisesti, kun Ranskassa 1934 oli 200 perheellä lehdistö vallassaan.  Uusilla feodaalidynastioilla Murdoch, Bolloré, Bertelsmann, Lagardère, Slim, Bouygues, Berlusconi, Cisneros ja Arnault on enemmän valtaa kuin hallituksilla, mutta ne tottelevat pääomaa.
2009:  Helsingin Sanomien Leo Pugin kirjoittaa, että Venäjä näkee vihollisen uhkaavan lähes joka suunnalla.  Hän syyttää Venäjää "öykkäröinnistä" ja "salaliittoteorioista" eikä mainitse lännen taholta Venäjään kohdistuvia uhkakuvia.  Mikä valtio on öykkäri?  Mikä valtio epärehellisin tekosyin oikeuttaa sotia eri puolilla maapalloa?  Katso kirja William Blum, Rogue State - Roistovaltio.
2009:  Suomen sanomalehtikonsernit ovat Alma Media: Aamulehti (Tampere), Iltalehti (Helsinki), Kauppalehti (Helsinki), Satakunnan Kansa (Pori), Lapin Kansa (Rovaniemi), Kainuun Sanomat (Kajaani), Pohjolan Sanomat (Kemi), Valkeakosken Sanomat, Raahen Seutu ja Jämsän Seutu; Esa-konserni: Etelä-Suomen Sanomat (Lahti) ja Itä-Häme (Heinola); Förlags Sydvästkusten: Åbo Underrättelser (Turku); HSS Media: Vasabladet (Vaasa) ja Österbottens Tidning (Pietarsaari ja Kokkola); Ilkka-Yhtymä: Ilkka (Seinäjoki) ja Pohjalainen (Vaasa); Kaleva Kustannus: Kaleva (Oulu); Keski-Pohjanmaan Kirjapaino: Keski-Pohjanmaa (Kokkola) ja Kalajokilaakso (Ylivieska); Keskisuomalainen: Keskisuomalainen (Jyväskylä), Savon Sanomat (Kuopio), Iisalmen Sanomat ja Warkauden Lehti; KSF Media: Hufvudstadsbladet (Helsinki), Västra Nyland (Tammisaari) ja Borgåbladet (Porvoo); Länsi-Savo: Länsi-Savo (Mikkeli) ja Itä-Savo (Savonlinna); Pohjois-Karjalan Kirjapaino: Karjalainen (Joensuu); Sanoma News: Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat (Helsinki), Etelä-Saimaa (Lappeenranta), Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat (Kotka); Suomen Lehtiyhtymä: Aamuposti (Hyvinkää), Keski-Uusimaa (Tuusula) ja Länsi-Uusimaa (Lohja); Suomenmaa-yhtiöt: Suomenmaa (Oulu) ja Koillissanomat (Kuusamo) sekä TS-Yhtymä: Turun Sanomat ja Salon Seudun Sanomat.
2009:  Pohjoiskorealainen päivälehti Rodong Sinmun kirjoittaa, että imperialististen kaksoisstandardien soveltaminen Yhdistyneiden Kansakuntien YK piirissä täytyy lopettaa.
2009:  Kymmenen maakuntalehteä lopettaa omat ulkomaantoimituksensa ja keskittää ne yhdeksi.  Lehdet lupaavat säästöistä huolimatta monipuolisempia uutisia eli vähemmän toimittajia, mutta laadukkaampaa sisältöä.
2009:  Pakinoitsija Andrus Kivirähk toteaa Eesti Päevalehdessä: "Tallinnan miehityksestä on tullut pysyvä ilmiö, johon virolaisten on aika sopeutua kuten Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan".  Kivirähk muistuttaa, että hän neljä vuotta sitten varoitti Tallinnan joutuneen miehityksen kohteeksi keskustan päästessä yksin valtaan.
2009:  Tanskalaisen lehden Ekstra Bladet toimittaja Miki Mistrat pyytää Animaa kuvaamaan minkkitarhoja.  Lehti otsikoi kuviensa turkiskuvat: Tässä kuvat, joita et saisi nähdä.  Tanskan turkistarhaajat pyrkivät oikeusteitse estämään kuvien julkaisemisen.  Aikaisemmin Norjasta julkaistiin samantapaista kuva-aineistoa.
2009:  Rauli Virtasen kirja Saigonista Bagdadiin - neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana ilmestyy.
2009:  Vuoden 2008 sadan maailman tärkeimmän tunnetun älykön listalle äänestetään 12 toimittajaa.
2009:  Hondurasin kymmenen rikkainta perhettä rahoittivat vallankaappauksen 28.6, sanoo Hondurasin kansallisen yliopiston tutkija Leticia Salomón.  Liikemiesryhmä omistaa muun muassa päivälehden La Tribuna.  Heidän välineisiinsä kuuluvat päivälehdet La Prensa ja El Heraldo sekä radiokanavat 2, 3, 4, 5 ja 9.
2009:  Vatikaanin virallinen lehti L'Osservatore Romano väittää USAn ja Englannin tienneen Hitlerin suunnitelmista tuhota juutalaiskansa, mutta ne eivät tehneet mitään aikeiden estämiseksi.
2009:  Kiinalainen Kansan Päivälehden valtuuskunta vierailee Pjongjangissa keskustelemassa pohjoiskorealais-kiinalaisen mediayhteistyön edelleen kehittämisestä.
2009:  Karjalaisia toimittajia Karjalan tasavallasta vierailee Joensuussa.  He tutustuvat muun muassa sanomalehteen Karjalainen, paikalliseen televisiokanavaan ja Pohjois-Karjalan radioon.
2009:  Wall Street Journal uutisoi, että 72 prosenttia unkarilaisista kertoo taloudellisen tilanteensa sosialismin aikana olleen parempi kuin nyt.  Venäjällä enemmistö kansalaisista haluaa Neuvostoliiton palauttamista.  Itä-Euroopassa pienempi määrä ihmisiä kuin 1991 haluaisi nyt siirtymistä kapitalismiin.  Markkinataloutta kannatetaan, mutta yhä lisääntyvin varauksin.
2009:  Pohjoiskorealainen päivälehti Minju Joson kirjoittaa, ettei se tiedä, mitä Länsi tarkoittaa käsitteellä "ihmisoikeudet".  USAssa suuri köyhien joukko joutuu tulemaan toimeen ilman ihmiselle kuuluvia perusoikeuksia.  USAn ja sen liittolaisten tekemät ihmisoikeusrikkomukset sotatoimissa Jugoslaviassa, Afganistanissa ja Irakissa ovat historiassa vertaansa vailla.  USAn ylläpitämä Kuuban kauppasaarto on terroristinen ihmisoikeusloukkaus samoin kuin viiden kuubalaisen pitäminen poliittisina vankeina yhdettätoista vuotta.
2009:  Pakistanilainen toimittaja  Mosharraf Zaidi sanoo pakistanilaisessa englanninkielisessä lehdessä The News, että Blackwater/JSOC-projekti vahvistaa epäilyt siitä, että USA toimii konkreettisilla sotilaallisilla toimenpiteillä Pakistanissa, joka ei kuulu NATOon eikä ole sitä maahan pyytänyt.  USA salamurhaa ja kidnappaa talibanien jäseniä.
2009:  Georgialainen (gruusialainen) lehti Versija kertoo, että joka vuosi Afganistanista salakuljetetaan Georgian (Gruusia) kautta Eurpooppaan seitsemän tonnia heroiinia.
2009:  The Wall Street Journal kertoo, että Irakissa shiiat sieppaavat USAn miehittämättömien lentokoneiden Predator käyttämää videokuvaa.  Shiiat käyttävät venäläistä ohjelmaa Sky Grabber.  USAn armeija käytti miehittämättömiä lennokkeja 1990-luvulla Balkanin sodassa hyökkäyksessään Bosniaan.
2009:  News of the World kertoo, että prinssi Harryn rasistinen video hävettää.  Hän käyttää Ahmed Raza Khanista nimitystä "paki" ja nimittelee muita "rättipäiksi".
2009:  News of the World saa hankittua ensimmäisen valokuvan vuoteesta, jossa Michael Jackson kuoli: Jacko's Deathbed.