Latominen eli tekstinvalmistus 1796-1917        

Latomakoneongelmaa koetetaan ratkaista eri tavoin: 1) kone latoo valmiita valettuja kirjakkeita, 2) kone puristaa pehmeään massaan kirjainmerkin syvennyksen eli matriisin, josta valmistetaan valamalla stereotypialaatta, 3) lyijytön latomakirjoituskone litografiaa varten ja 4) kone latoo matriiseja ja valaa niistä kirjakkeet tai rivit.

1796: Permiläinen sotilaskuvernöörin kirjapaino julkaisee paikallisen maapäivien ylituomarin Pjotr Filipov teoksen Seikkaperäinen painotoimen kuvaus sekä oikeinkirjoituksen pikakurssi.  Se on ensimmäinen alan venäjänkielinen kirja. Filipovin ohjekirjaseen on koottu laaja hakuaineisto.  Kirja sisältää tietoja kirjapainotaidon historiasta ja siinä määritellään kirjapainotyöläisten toimenkuvaukset.  Kirjassa on löydettävissä vastaukset kysymyksiin, jotka askarruttavat kirjanpainajaa, tyyliin: "Missä ajassa kustakin kirjaintyypistä syntyy valmis ladelma?", "Minkä mukaan on ryhdyttävä latomaan?" tai "Paljonko arkkia kohden tarvitaan kirjakkeita?".

1796:  Punssinleikkaaja ja kirjakevalaja Justus Erich Walbaum (1768-1839) ostaa painajan Ernst Wilhelm Kircher valimon Goslarista ja muuttaa sen 1803 Weimariin.  Poika Theodor (-1830) jatkaa.  JE Walbaum myy 1836 valimonsa FA Brockhausille Leipzigiin.  H Berthold saa 1918 osan matriiseista.

1799:  Friedrich Bernhard Culemann liittää painoonsa kirjakevalimon Königslutterissa.

1800-luku:  Sanomalehtien nopea kasvu lisää paineita latomakoneiden kehittämiselle.

1800-luvun alku:  Firmin Didot huomaa antaessaan Racine-laitoksensa arkin painettavaksi virheen: Vous allez ál'hotel, et moi j'y cours, madame! - Menkää majataloon, kiiruhdan sinne, rouva!  kun pitää olla Vous allez ál'autel - Menkää alttarille.  Didot huokaa, kuinka painajan täytyy olla yliluonnollinen olio ja virheetön.

1800-luvun alku:  Napoleon pyrkii liittoon Venäjän kanssa.  Tässä mielessä Moniteur-lehdessä ilmestyy artikkeli, jossa sanotaan: Les deux souverains dont l'un ne peut qu'etre invincible - Kaksi hallitsijaa, joista vain toinen voi olla voittamaton, kun pitää olla dont l'union - joiden liitto.

1802:  Francois Olivier (-1812) saa kymmeneksi vuodeksi patentin kehittämälleen nuottijärjestelmälle.  Viivasto kaiverretaan matriiseihin.  Kirjakkeiden latomiseen tarvitaan seitsemän muottia.  Olivier ja kumppaninsa Godefroi julkaisevat menetelmänsä, mutta eivät saavuta menestystä.

1806:  William Wing patentoi Yhdysvalloissa Connecticutin Hartfordissa kirjakkeiden valinkoneen.  Hän myy patentin Elihu Whitelle, mutta keksintö hylätään.

1806:  Anthony Francis Berte keksii kirjakevalinkoneen, jossa on ensimmäinen yritys käyttää pumppua sulan metallin syöttämiseen matriisiin.  Ei ole näyttöä, onko kone toiminut.

1809:  Pierre Didot (1761-1853) avaa oman valimon.  Hän ostaa 1818 yli 3000 Baskervillen punssia.  Poika Jules (1794-1871) myy 1828 osia valimosta ja  Belgian valtiolle oman painonsa, josta tulee kuninkaallinen paino.

1810-luku:  Times-lehden latojat käyttävät logotyyppikirjakkeita, jotka ovat yksittäisten kirjainten sijasta tavuja.  Menetelmä vaatii monimutkaisen kastin, eikä sanomalehden tekstin latominen nopeudu olennaisesti.

1810:  Johann Daniel Trennert harjoittaa kirjakkeiden valamista Altonassa ja julkaisee 1821 kirjainnäytteen.

1811:  Skotti Archibald Binny patentoi Yhdysvalloissa kirjakkeen valinlaitteen, jossa jousi irroittaa valetun kirjakkeen.  Valaminen nopeutuu 400-500 kirjakkeesta tunnissa noin 800 kirjakkeeseen tunnissa.

1815:  Lontoossa Benjamin Foster kehittelee latomakonetta ja yrittää rakentaa latomakoneen.

1815:  Avignonissa kansa murhaa Ranskan marsalkan Guillaume Marie Anne Brune (1763-1815), kun häntä arvellaan prinsessan Lamballe murhaajaksi.  Brune työskenteli latojana 26-vuotiaaksi, jonka jälkeen hän antautui vallankumousalalle ja meni sotaväkeen.  Napoleon nimitti hänet marsalkaksi.

1815-71:  Kehitellään 70 latomakonetta, jotka latoisivat kirjakkeet ja tasaisivat rivit nopeasti.  Pariisin näyttelyissä 1855 ja 1889 on niistä esimerkkejä.

1819:  Ranskalainen Henri Didot (1765-1852) keksii kaksoisvalinlaitteen Moule Polymatype, jolla voidaan valaa muutamia kirjakkeita yhtaikaa.  Seuraajansa Mercellin-Legrand parantaa 1824 menetelmää, jolloin voidaan valaa 250 kirjaketta yhdellä kerralla.

1819:  Punssinleikkaaja Johann Andreas Gottfried Schelter (1775-1841) ja kirjakkeenvalaja Christian Friedrich Giesecke (1785-1851) perustavat valimon Leipzigiin.  Giesecke tulee 1839 valimon ainoaksi omistajaksi.  Hänen poikansa Karl Ferdinand Wilhelm ja Bernhard Rudolf laajentavat valimoa lisäämällä messinkiviivakkeiden tuotannon ja galvanoplastiikan osaston sekä konepajan.  Schelter & Giesecke kansallistetaan 1946 ja jaetaan kahtia: VEB Buchdruckmaschinenwerk Leipzig ja VEB Typoart Dresden.

1819:  William Garnett, John Stephenson ja James Blake ostavat Lontoossa valimon William Caslon IV ja siirtävät sen Sheffieldiin nimellä Blake, Garnett & Co.  Nimeksi tulee 1829 Blake & Stephenson, kun Garnett lähtee pois.

1819:  Frenckellin perukirjassa mainitaan 117 kaksin- ja 10 yksinkertaista kirjakekastia, 12 kastiregaalia, kolme kehilöregaalia, joista kuhunkin mahtuu 24 kehilöä, ynnä kaksi vanhaa yksinkertaista regaalia kuutta kehilöä varten, 170 ladonta- ja kostutuslautaa, 12 latomahakaa, joista kahdeksan messinkistä ja yksi rautainen (kolme puista), 15 messinkistä tai kuparista latomalinjaa, palstojen ja sivunpituuksien mittavälineitä, 37 kehystä, joista 25 rautaista, seitsemän tammista paininta, joista kuudella on metallinen ja yhdellä puinen alusta sekä kahdella metallinen, kahdella metallipäällysteinen ja kolmella puinen tiikeli, yhdessä painimessa ilmoitetaan olevan 1690-lukuun viittaava vuosimerkintä ja 200 kuivaussalkoa.

1820-83:  Patentoidaan noin 200 kouruihin järjestettyjen valmiiden kirjakkeiden latomakonetta, useimmat USAssa.

1822:  Yhdysvaltalainen insinööri William Church (1778-1863) saa ensimmäisen englantilaisen patentin vuodesta 1808 rakentamalleen koneelle, jolla ladotaan irtokirjakkeita kehilöön.  Kirjakkeet ovat kanavissa, joista kirjake putoaa näppäimistön näppäimen vapauttamana ja sijoittuu ladottavaan riviin.  Ensimmäinen tieto tästä latomakoneesta on vuodelta 1808.  Konetta ei tiettävästi ole rakennettu tuotantotoimintaan.  Rivin tasaaminen jää seuraavan latojan käsityöksi.  Church ehdottaa myös kirjakkeiden sulattamista niiden lajittelun sijaan.  Hän saa patentin myös valinkoneelle ja painokoneelle.

1823:  Louis Jean (John) Pouchée esittelee valinkoneen, jolla laskennallisesti voi valaa 150-200 kirjaketta yhtäaikaa ainakin kaksi kertaa minuutissa.  Pouchée osti valinkoneen Polymatype patentin sen keksijältä Henri Didot, joka rakensi 1819 koneen.  Kun Pouchée koettaa markkinoida konetta Englannissa, niin kirjakevalajat vastustavat sitä, ostavat yhden koneen ja särkevät sen.

1823:  Johan Christoffer Frenckell III (1789-1844) perustaa Turkuun pienen kirjakevalimon pääasiassa omaan käyttöön.  Frenckell tilaa 1828 Helsinkiin weimarilaisliikkeeltä Theodor Walbaum 20 petiittiantiikvamatriisia.  Henkilökunta käsittää 3 kirjaltajaa ja 3 oppilasta.  Valimo toimittaa Waseniukselle sokeistoa ja Simeliuksen leskelle täydennyksiä å-, ä- ja ö-kirjaimista, joita usein puuttuu saksalaisten valimojen lähetyksistä.  Inventaariossa 1856 kirjakevalimossa on 32 kirjainlajin ja -asteen matriiseja.

1826:  Ranskalainen matematiikan professori Robert Gaubert rakentaa latomakoneen purkajan, joka lajittelee kirjakkeet uudelleen ladottavaksi.

1827:  Englannissa Edward Cowper saa patentin nuottien latomiselle.  Painopinta muodostuu kuparilangan pätkistä, jotka pistetään puulevyyn, ja ovat 1,6 millimetriä pinnan yläpuolella.  Tekstirivit stereotypoidaan ja valetaan riveiksi sekä laitetaan puulevyn uriin.  Menetelmää käytetään 1830-luvulla.

1827:  Frankfurt am Mainiin perustetaan Firma F. Dresler & Rost-Fingerlin, joka on FW Schröterin 1757 perustama Schleussnersche-valimo.  Heinrich Friedrich Gottlob Flinsch ostaa sen 1859.  Yritys kasvaa Ferdinand Flinschin johdolla erääksi Euroopan suurimmista kirjakevalimoista.  Bauer ostaa 1916 sen.

1827:  Benjamin Krebs ehdottaa, että Saksassa siirryttäisiin samaan kirjakkeen korkeuteen 66 pistettä tai 11 nonparellia.

1827:  Ambroise (1790-1876) ja Hyacinthe (1794-1880) ottavat isänsä Firmin Didot valimon haltuunsa.  Ambroise nimitetään 1829 kuninkaalliseksi painajaksi.  Valimo liitetään 1834 valimoon Fonderie Générale.

1827:  Helsinkiläinen Wasenius tilaa ensimmäiset kastinsa Tukholmasta, mutta yleensä turvaudutaan oman paikkakunnan puuseppään.

1828:  Thomas Aspinwall patentoi kirjakkeiden valamismenetelmän Mechanical Type Caster.  Varhaiset koneet eivät menesty.

1828:  Newyorkilainen Darius Wood (1800-75) alkaa valmistaa puisia julisteiden painamiseen tarkoitettuja kirjakkeita.  1840-luvulla Englannissa aletaan valmistaa tehdasmaisesti puukirjakkeita.

1828:  Frenckellin, Simeliuksen lesken ja Sederholmin helsinkiläispainot sekä Karstenin kuopiolaispaino tilaavat kirjakkeet tukholmalaisliikkeestä PA Norstedt & Söner.  Frenckell tilaa myös leipzigilaisliikkeeltä Breitkopf & Härtel ja Wasenius tilaa leipzigilaiselta Karl Tauchnitzin valimolta, mutta hän ilmoittaa 1834 saaneensa kirjakkeita ja koristeaineistoa myös Pariisista.

1829:  Elihu White saa Lontoossa patentin mekaaniselle kirjakkeiden valinkoneelle.  Hänen kumppaninsa William Johnson rakentaa valinkoneen.

1830:  Venäjä, Englanti ja USA käyttävät kirjapainoissaan yhtäläistä kirjakekorkeutta.  Saksassa ei käytetä vieläkään samaa kirjakekorkeutta.

1830:  Robert Johnson keksii Lontoossa valinkoneen, mutta se on 1845 valmis käyttöön.

1830:  Haenelin kirjapaino (perustettu 1731) perustaa kirjakevalimon.

1831:  Friedrich Nies liittää kirjapainoonsa kirjakevalimon, joka erikoistuu itämaisiin kirjaimiin ja hieroglyfeihin.  Hän voi 1840 painaa 300 kielellä.

1832:  Weimarissa kirjakkeenvalajat Christian Bernhard Töpfer ja August Kahle perustavat kirjakevalimon.

1833:  Unkarilainen Jozsef Péter Kliegl (1795-1870) esittelee latomakonettaan.  Hän rakentaa myös purkajakoneen ja matriisikoneen, jossa näppäimen painalluksella kirjake painaa syvennyksen vahalla päällystetylle kuparilevylle.

1833:  Johann August Genzsch (-1869) perustaa kumppaninaan Johann Georg Heyse Hampuriin valimon, joka hankkii 1838 Lampesch-valimon.  Poika Emil Julius (1842-1907) alkaa 1866 johtaa valimoa ja avaa 1881 sivuvalimon Müncheniin.  Hermann Genzsch on 1909 omistaja, mutta valimosta tulee 1913 yhtiö.  Münchenin valimo suljetaan 1930, ja Hampurin valimo tuhoutuu 1943 sodassa, mutta rakennetaan uudelleen.  Tuotanto lakkaa 1963.

1834:  Darmstadtissa Wilhelm Pfnor perustaa Polytypen-tehtaan.  Hän rakentaa pistohöylän linjojen särmäämistä varten, kaiverruskoneen ja laskijan painokoneeseen sekä parantaa valinuunia.

1835:  Ballanches suunnittelee Lyonissa latomakonetta.

1836:  Leipzigilainen kirjapaino FA Brockhaus ostaa Weimarista Walbaumin kirjakevalimon ja muuttaa 1843 sen Leipzigiin.

1837:  Ruotsissa Lundissa Fredrik Johan Berling perustaa kirjakevalimon Berlings Boktryckerin yhteyteen, jonka Carl Gustav Berling 1745 perusti.  Kirjakevalajat ja matriisit hankitaan Tanskasta, Saksasta ja Ranskasta.  Nimeksi tulee 1874 Berlingska Stilgjuteriet.  Se suljetaan 1980, ja matriisit annetaan Lundin taidemuseolle.

1837:  Bidet esittelee latomakoneensa Compositeur Typographe.

1838:  Newyorkilainen David Bruce suunnittelee, patentoi ja rakentaa ensimmäisen tehokkaan, tosin vielä käsikäyttöisen, kirjakkeiden valinkoneen.  Sen tuotantonopeus 6000-10 000 kirjaketta tunnissa on moninkertainen käsinvalamiseen verrattuna.  Nopea käsinvalaja valmistaa 400-500 kirjaketta tunnissa.  Pumpulla siirretään sula metalli muottiin.  Hän myy patentin sedälleen, joka rakennuttaa koneen tanskalaisella lukkosepällä Laurids Brandt.  Hän muuttaa Eurooppaan ja myy 1845 parantamaansa konetta nimellä Brandt Typecasting Machine.  Se valaa tunnissa 1200 kirjaketta.

1838:  Valimo  Bailleul & Cie Pariisissa ilmoittaa onnistuneensa valamaan välikkeitä ja loittoja lyijystä.  Tähän asti on käytetty puuta ja kartonkia.

1838:  Kirjakkeenvalaja CG Heucke pystyttää Müncheniin kirjakevalimon ja julkaisee 1854 kirjainnäytteen.

1838 jälkeen:  Galvanoplastiikan keksimisen jälkeen ruvetaan tätä menetelmää käyttämään matriisien valmistuksessa, jolloin voidaan teräskaiverruksen asemesta ottaa lähtökohdaksi kirjakemetallille kaiverrettavat kirjaimet.

1839:  Unkarilainen Jozsef Péter Kliegl (1795-1870) asettaa toimivan laskijalla ja purkajalla varustetun latomakoneen Bratislavan näyttelyyn.  Hän sai 1833 koneestaan aatelisarvon.

1840:  Etienne Robert Gaubert patentoi Englannissa kirjakkeiden purkajan Gérotype.

1840:  Insinööri Sir Henry Bessemer (1813-98) rakentaa keksijöille lontoolainen James Hadden Young ja lilleläinen Adrian Delcambre Pianotype-latomakoneen ja he saavat sille patentin Englannissa.  Sitä käyttämään tarvitaan seitsemän henkeä.  Rivien sulkemisen ja purkamisen hoitavat pojat ja tytöt.  Kone latoo kirjakkeet riviin.  Koneella ladotaan kerran kuussa ilmestyvää lehteä The London Phalanx ja viikottaista aikakauslehteä Family Herald nopeudella 6000 merkkiä tunnissa sekä kirja Edward Binns, The Anatomy of Sleep 1842, jossa on tieto Printed by JH Young by the New Patent Composing Machine, 110 Chancery Lane.  Delcambrella on yritys Pariisissa ja hän myy koneita Ranskaan.  Koneella ladotaan 1855 Paris chez soi.

1840:  Clay ja Rosenberg saavat latomakoneen patentin Lontoossa.  Kone on 1842 käytössä.

1840:  Saksassa on 83 kirjakevalimoa.

1840:  Simeliuksen perillisten ja Sederholmin helsinkiläispainot, Eurénin hämeenlinnalainen paino sekä turkulaiset painajat Lillja ja Wilén tilaavat kirjakkeita lundilaiselta liikkeeltä F Berling.

1842:  Englantilainen H Clarke saa patentin elektrotypiselle latomakoneelle, jonka hän aikoo yhdistää lennättimeen.

1842:  Carl Lorenz Hanemann perustaa Jenaan kirjakevalimon.  Poika Ludvig (1835-) palkataan 1861 Frenckellin kirjakevalimon faktoriksi.

1843:  Giuseppe Mazzini saa latomakoneen patentin.

1843:  Kirjakevalimo perustetaan Helsinkiin Frenckellin kirjapainon yhteyteen.  Matriisit hankitaan ulkomailta.

1844:  Napoléon Chaix valmistaa latomakoneen.

1844:  Itävaltalainen Ludwig Emmanuel Tschulik (1814-) rakennuttaa latoma- ja purkajakoneen, jonka idean hän sai 1836, ja esittelee sitä Wienissä Valtion painatuskeskuksessa.  Mekaanikko Franz Xaver Wurm parantaa konetta, ja 1846 ensimmäinen kone asennetaan.  Koneessa on 120 näppäintä.

1844:  USAssa JL Mc Millan esittelee latomakoneensa.

1844:  HW Neuss kehittää latomakoneen ja saa patentin.

1844:  Kasselilainen kirjakkeenvalaja EA Reichel julkistaa lehdessä Journal für Buchdruckerkunst, että hän on käyttänyt pitkään valinpumppua kirjakkeiden valamisessa.  Hän tarjoaa pumppua myytäväksi.

1845:  Gérard de Nerval ehdottaa menetelmää, jossa latoja-valaja käyttää sulaa metallia kirjakkeen valmistamiseen ja kokoaa ne riviin.

1845:  Berliiniläinen Eduard Haenel rakentaa käsivalinkoneita Brandtin patentilla.

1845:  Gaubert esittelee latomakoneensa Gérautype.

1846:  Tohtori Däniker kirjoittaa Zürichissä kirjoituksen Über die Anwendung der Logotypen in der Buchdruckerei.  Hän käyttää 12 tavua logotyyppinä.

1846:  Pariisilainen kirjakevalaja A Pinard keksii logotyyppijärjestelmän, jota hän nimittää caractères sténotypes.

1846:  Tshekki Csulik kehittelee ladontaa.

1849:  Ferdinand Theinhardt perustaa Berliiniin kirjakevalimon.  Hän toimittaa kirjakkeita muun muassa Preussin valtionkirjapainolle.

1849:  Tanskalainen latoja Christian Sörensen (1818-61) saa patentin latoma- ja purkajakoneelleen Tacheotype, jota hän rakensi 1846 lähtien.  Kone ei saa Lontoon maailmannäyttelyssä 1852 menestystä, mutta 1855 Pariisissa kunniaa, vaan ei rahaa.

1849:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino tilaa peruskirjakkeistonsa leipzigilaiselta FA Brockhausilta, joka sittemmin toimittaa tarvikkeistoa Granlundin, Lilljan ja Wilénin turkulaispainoille.  SKSKn kalustoluettelossa mainitaan 100 kyynärän määrä viistoloittoja ja kiiloja sekä erikokoisia kehilöloittoja ja loittohylly.  Painokoneen mäntypuisia kehyksiä on 30 kappaletta.

1850-luku:  Granlundin turkulaispaino tilaa kirjakkeita kirjakevalimosta Genzsch & Heyse.

1850:  Lefas julkistaa latomakoneensa Pianotype.

1851:  Leblond keksii latomakoneen Balistotype.

1851:  Nicolaas Tetterode (1816-94) ostaa Broese-valimon ja 1856 valimon De Passe en Menne.  Valimon nimeksi 1901 tulee Lettergieterij Amsterdam voorheen N Tetterode.  Se julkaisee 1906-39 lehteä Typografische Mededeelingen.  Valimo saa 1913 Intertypen markkinoinnin yksinoikeuden.  Se toimii 1928-41 berliiniläisen H. Berthold -valimon kanssa ja vähentää 1985 tuotantoaan, josta tulee osa barcelonalaista valimoa Fundición Typográfica Neufville.  Valimotuotanto loppuu 1988 Amsterdamissa.

1851:  Clowes tuottaa mekaanisella valinkoneella 50 tonnia kirjakkeita Englannin Suuren näyttelyn luettelon latomiseen.  Suuressa näyttelyssä nähdään vain käsinvalulaitteita, mutta seuraavana vuonna painoihin hankitaan kirjakevalukoneita.  Päivässä valetaan käsin 3000-7000 kirjaketta, mutta valukoneella 12 000-20 000.

1852:  Englantilaiset Robert Johnson ja Steins Atkinson rakentavat komplettivalinkoneen.

1853:  William Haslett Mitchell patentoi New Yorkissa latomakoneen Monoline, joita käytetään 1861 latomaan tietosanakirjaa Appleton's Cyclopaedia.  Kone hylätään, koska siinä ei ole kirjakkeiden purkajaa.

1855:  Christian Sörensen esittelee latomakoneensa Tacheotype Pariisin maailmannäyttelyssä.  Se purkaa riveistä kirjakkeet, jotka on varustettu erilaisin hammastuksin.  Rivit suljetaan käsin.  Lontoon maailmannäyttelyssä 1852 kone ei saanut menestystä.  Kone ei tule käyttöön, vaikka sen suunnitteluun kului 19 vuotta.

1855:  Latomakone Composeuse ilmestyy markkinoille.

1855:  Pariisilaiseen sanomalehteen La Presse ladotaan nelinkertainen määrä tekstiä entiseen verrattuna.  Painos 42 000 kappaletta valmistuu kahdessa tunnissa.

1856:  Lontoossa musiikin kustantaja Gustav Scheurmann saa patentin nuottien ladontajärjestelmälleen.

1856:  Christian Emil Weber avaa Stuttgartissa valimon.  Pojat Carl ja Adolf jatkavat 1881.  Carl luovuttaa yrityksen pojalleen Eugen ja vävylleen Emil Ratzky.

1857:  Mark Twain eli Samuel Langhorne Clemens (1835-1910) jättää latojan työt.  Hän tuli latojan oppiin kirjapainoon, jossa hänen vanhempi veljensä oli sanomalehden toimittajana.  Hän lähti 18-vuotiaana ammattitaiturina kiertelemään maata.  Neljän vuoden luotsinopintojen jälkeen Twain matkusteli sanomalehtien matkakirjeenvaihtajana.

1857:  Yhdysvaltalainen Timothey Alden (1819-58) rakentaa 20 vuoden kehittelyn jälkeen kirjakelatoma- ja purkajakoneen, joka naukkarijärjestelmällä kuljettaa kirjakkeita pystysuoria kanavia pitkin kokoojakouruihin.  Koneita on käytössä viitisenkymmentä.

1858:  Hermann Berthold perustaa Berliiniin galvanotypialaitoksen.  Hän alkaa 1868 valmistaa linjoja messingistä.  Tarkka kuin Berthold-messinki!  Berthold ostaa 1893 kirjakevalimon.

1859:  Englantilainen Robert Hattersley (1831-89) julkistaa Manchesterissä latomakoneensa, jonka hän keksi 1853 ja patentoi 1857 ja 1872.  Koneessa on näppäimistö.  Latoja sulkee itse latomansa rivin.  Latomisnopeus on 4000-7500 merkkiä tunnissa.  Konetta käytetään maaseutulehdissä kuten hullilainen Eastern Morning News, Manchester Guardian ja South Wales Daily News.  Joitain koneita on 1914 käytössä.  Hattersley rakentaa myöhemmin rivin tasaavan koneen.

1860-luku:  Suomalaiset painot alkavat tilata kirjakkeita berliiniläisliikkeeltä Wilh Gronau, frankfurtilaiselta valimolta Dreslersche Giesserei (Ferd Flinsch), berliiniläisvalimoista Eduard Haenel ja Zechendorf & Berthold.

1860:  Bostonilainen Charles Wilson Felt patentoi latomakoneen.  Hänen apunaan on Patrick Adie.

1860:  Saksassa on noin 80 erilaista kirjakekorkeutta käytössä.

1861:  Carl Lorenz Hanemann siirtää kirjavalimonsa Jenasta Helsinkiin, ja mukana tulee poika Franz (1843-1921).  Se toimii yliopiston kirjakevalimona hinnastossa 1872 nimellä Carl Hanemann & Söner, universitetets stilgjuteri, stereotypi och galvanoplastik.  Se lunastaa 1878 Frenckellin kirjakevalimon.

1862:  Englantilaiset John Robert Johnson ja John Staines Atkinson rakentavat komplettivalinkoneen.

1862:  Edinburghilaisen  Alexander Fraserin purkajakoneella lajitellaan ladelman kirjakkeet.  Ne tarvitsevat usealla syvällä tunnukkeella varustetun kirjakemuodon, jonka tunnukkeen avulla kirjakkeet liukuvat pitkin teräslankoja omiin kanaviinsa tai lokeroihinsa.  Hän saa 1872 saksalaisen patentin latomakoneelle ja 1873 purkajalle.  Liverpoolilainen Courrier valmistaa tekstiä kuudella Fraserin latomakoneella ja 13 purkajalla.

1862:  USAssa Bostonissa Owen L Brown rakentaa latoma- ja purkajakoneen.

1863:  Latomakone Compositeur typegraphe mécanique tulee markkinoille.

1865:  Englantilainen lehdenkustantaja Alexander Mackie saa JP Jonesin kanssa patentin höyrylatomakoneesta, jota hän esittelee 1867 Washingtonissa.  Kirjoitusyksikössä lävistetään reikänauha, joka ohjaa latomakonetta.  Purkajakone purkaa ladelman.  Mackie perustaa Manchesterin lähelle Creveen painon, jossa on 14 latomakonetta.

1866:  HW Alden ja W Mackay patentoivat New Yorkissa latomakoneen.

1866:  T Sederholm tilaa helsinkiläispainonsa nimissä turkulaiselta seppämestarilta FW Wulff metallisia latomahakoja.

1867:  Bauersche Giesserein perustaja Johann Christian Bauer (1802-67) jättää kuollessaan Franfurt am Mainissa noin 10 000 itse leikkaamaansa punssia.  Joukossa on fraktuuraa ja kyrillitsaa.

1867:  Pariisin maailmannäyttelyssä esitellään matriisinpuristuskone Matrix Compositor.

1867:  Englantilainen kirjanpainaja ja lehdenkustantaja Alexander Mackie esittelee Washingtonissa höyrylatomakoneen, jonka patentoi.  Kirjoituskone lävistää reikänauhaa, ja erilaisia merkkejä on 140.  Reikänauha ohjaa kirjakelatomakonetta.  Purkauskone on käytössä niin kallis, että sen korvaavat tytöt ladelman purkamisessa.  Mackien lehti Warrington Guardian käyttää konetta.  Mackie on toinen reikänauhan soveltaja latomakoneessa.

1867:  Helsingissä C Hanemann & Söner ilmoittaa, että liike on valanut kirjakkeensa omien valinluetteloidensa pohjalta, jotka on sopeutettu osaksi ruotsin- ja osaksi yhteisesti sekä ruotsin- että suomenkieleen.  Ulkomaiset kirjakelähetykset aiheuttavat paljon hankaluuksia, jos tilaus lähetetään liittämättä sen mukaan valinluetteloa.  Puutteiden, lähinnä å-, ä- ja ö-kirjakkeiden vuoksi joudutaan tekemään lisätilauksia.

1867:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino omistaa 45 latomahakaa, jotka on valmistettu raudasta ja messingistä.  Painon kalustoluettelossa on 88 raudasta ja 37 puusta valmistettua painokoneen kehystä.

1868 lähtien:  Japanissa varhaisella Meiji-kaudella otetaan länsimainen irtokirjake käyttöön.

1869:  Sveitsiläinen Karl (Charles) Kastenbein saa englantilaisen patentin latomakoneelleen.  Koneita toimitetaan Kööpenhaminaan, Lontooseen, Pariisiin, Berliiniin Valtion painatuskeskukseen kaksi konetta ja Dresdeniin.  Kone latoo lähes 7000 merkkiä tunnissa.  Kuitenkin tarvitaan erikseen yksittäisten kirjakkeiden latoja, rivin käsinsulkija eli -tasaaja, purkaja, joka lajittelee kirjakkeet purkajakoneella takaisin latomakoneeseen käytön jälkeen ja aputyöläinen eli tarvitaan halpaa nuorta työvoimaa.  The Times -lehden Kastenbein-latomakone on käytössä 1872-1908.  Konetta käytetään 1880 jälkeen yhdessä Wicks-kirjakevalinkoneen kanssa.  Kone kuvaillaan 1876 lehdessä Printers' Register.

1869:  Venäjän valtiovarainministeriön kauppa- ja teollisuusosasto antaa Nizhegorodin läänissä syntyneelle Pjotr Petrovitsh Knjagininskille (1835-75)  yksinoikeuden automaattiseen, kirjakkeita latovaan koneeseen eli ladonta-automaattiin, jonka hän patentoi 1867 ennen Mackieta.  Patenttiluvassa sanotaan: "Tämän keksinnön tarkoituksena on korvata käsinladonta koneella, joka kiitos erityislaitteiston latoo, jakaa rivit sekä lajittelee kirjakkeet patentinhakijoiden mukaan sellaisella nopeudella ja virheettömyydellä, joka ei ole ihmiskädelle mahdollista".  Patenttihakemuksessa mainitaan Knjagininskin, Osipovin ja Galahovin nimet.  Patentti kulkee vain Knjagininskin nimellä ja yksinoikeutena.  Knjagininski ryhtyi seminaarin käytyään opiskelemaan Kazanin yliopiston matemaattis-fysikaalisessa tiedekunnassa, sittemmin lääketieteellisessä tiedekunnassa.  Hänestä kertoo muistelmissaan kustantaja LF Pantelejev: "Tutustuin 1862 Knjagininskiin.  Hänellä oli valtaisat tiedot fysiikasta, sähkötekniikasta ja sen sovellutuksista.  Tuolloin hän ilmaisi olevansa valmis lainvastaisen kirjallisuuden julkaisemiseen.  Toimestani Knjagininski tutustui Zemlja i Volja - Maa ja Vapaus -lehden kustantajiin.  Koska hänellä ei ollut rahaa, avustin häntä ajoittain antamalla Maan ja Vapauden kassasta vähän rahaa.  Tutustutin hänet kirjankustantajaan NL Tiblen.  Tälle Knjagininski paljasti sähkökäyttöisen latomakoneensa idean.  Vuonna 1867 hän jätti konekeksintöään koskevan patenttianomuksen.  Tästä latomakoneesta on jo tehty koekappale, jonka keksijämme rakensi Pariisissa."  "Automaattinen latomakone on jo olemassa, ja tämä venäläinen keksintö myös toimii", Kirjapainolehti kirjoittaa 1869.  Lehti jatkaa: "Jokainen voi omin silmin käydä toteamassa tämän Dumoulon-Fromentin konepajassa, jossa latomakone on rakennettu, ... ja jossa se on esillä ja toimii nyt katselijoiden suureksi hämmästykseksi ja tyydytykseksi".  Knjagininski palaa 1870 Venäjälle.  Hän esittelee koneensa Yleisvenäläisessä teollisuusnäyttelyssä Pietarissa.  Katsojia kiehtoo koneen suuri tehokkuus: se latoo tuhansia kirjakkeita tunnissa.  Keksijä ei saa taloudellista tukea valmistuksen aloittamisekai.  Knjagininskin kehittelemää ideaa käyttää myöhemmin amerikkalainen T Lanston hyväkseen.  Hänen Monotype-keksintönsä patentoidaan 1887.  Molempien kehittämille latomakoneille on yhteistä, että niissä kummassakin on kaksi laitetta: ensinnäkin lävistyskone, jolla teksti siirretään paperirainalle, toiseksi varsinainen latomakone, jonka toimintaa ohjaa paperiraina.  Knjagininski on ensimmäinen reikänauhan soveltaja latomakoneessa.  Ainoa ero koneiden välillä on siinä, että Knjagininskin automaattilatojassa valmiit kirjakkeet varastoidaan syöttösäiliöön, josta ne paperirainan antaman ohjelman mukaisesti siirretään ladottaessa vastaanottokouruun.  Monotypessä (ensimmäisessä versiossa) kirjakkeet stanssataan suoraan lyijynauhasta itse latomakoneessa (sittemmin kirjakkeet valetaan yksi kerrallaan).

1869:  Japanilainen hollanninkielen tulkki ja kirjakkeiden valmistaja Motoki Shozo (1824-75) tapaa irlantilaisen kirjakevalajan William Gamble, joka elektrolyyttisellä menetelmällä valmisti kiinalaiset kirjakkeet.  Japanin Gutenberg Shozo oppii valmistamaan samalla tavalla japanilaiset kirjakkeet, jotka hän muotoilee.  Hän perustaa kirjakevalimon Kiyo Shinjuku.

1870-luku:  Suomeen toimittavat kirjakkeita hampurilainen J John Söhne ja berliiniläinen Wilh Woellmer.

1870:  Venäläinen Pankovassa syntynyt Mihail Ivanovitsh Alisov (1832-98) pyrkii mekanisoimaan tekstioriginaalien valmistuksen siten, että niitä voitaisiin käyttää laakapainossa (litografinen menetelmä).  Hän rakentaa pikakirjoittimen - latomakirjoituskoneen.  Se toimii monet vuodet pietarilaisessa karttapainossa.  Pikakirjoittimesta saadut originaalit ovat riittävän tarkkoja, mikä mahdollistaa korkeatasoisten vedosten saamisen laakapainomenetelmällä.  Sen kirjakekastiin mahtuu 240 erilaista kirjaketta. Laitteen tehokkuus on jopa sata merkkiä minuutissa.  Viranomaiset hyväksyvät 1876  Alisovin keksinnölleen anoman patentin.  Pikakirjoitinta esitellään ulkomaisissa teollisuusnäyttelyissä muun muassa Wienin maailmannäyttelyssä ja Philadelphiassa, missä näyttelyn asiantuntijaraati palkitsee hänen keksintönsä mitalilla.  Englantilainen konepaja aloittaa 1876-77  Alisovin keksinnön sarjatuotannon saatuaan yksinoikeuden tämän latomakirjoituslaitteen valmistamiseen ja myymiseen venäläisille, eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille alan yrityksille.  Alisov kehittää nuottien ladonnassa käytettävien matriisien valmistamisen fotomekaanisin keinoin.  Menetelmä leviää niin Venäjälle kuin ulkomaille.  Lontoossa toimii verstaita, jotka erikoistuvat musiikkiteosten painamiseen pelkästään Alisovin menetelmää käyttäen.  Alisov kirjoittaa teoksen Pikakirjoittimen toiminta ja sen selostus sekä painoalaan liittyviä käytännön opaskirjoja Kirjoituskone 1873, Ohjeet painolaattojen ja monistuskoneiden käytöstä 1879, Polygrafija eli tekstin, kuvien ja piirrosten ym uusi monistustapa 1879 ja Jäljentämisen polygrafiset keinot - historiallinen katsaus 1881.

1871:  Mitchell patentoi sähkömagneettisen latomakoneen.

1871:  Yhdysvaltalainen Charles Samuel Westcott rakentaa koneen, joka valaa yksittäisiä kirjakkeita ja latoo ne riviin.  Kaksi ihmistä latoo 1800 merkkiä tunnissa.

1871:  Chicagossa suuri tulipalo tuhoaa myös Marder, Luse & Co -kirjakevalimon.

1872:  Englantilainen Alexander Fraser kehittää latomakoneen, jota otaksuttavasti käytetään Encyclopaedia Britannican yhdeksännen painoksen latomiseen.  Liverpoolissa Courrier-lehdellä on kuusi latoma- ja 13 purkajakonetta.

1872: Yhdysvaltalainen insinööri James W Paige saa Paige Compositor -latomakoneelleen patentin Yhdysvalloissa.  Patenttihakemuksessa on kuvia ja selityksiä yli 1200 arkkia.  Lähes 20 000 osineen se tasaa, sulkee ja purkaa rivit moitteetomasti, mutta on niin monimutkainen käyttää, että vain keksijä itse osaa sitä käyttää.  Patenttivirkailijoista yksi ehtii kuolla ja toinen päätyy hullujenhuoneeseen patenttianomuksen tarkastuksessa, joka kesti kahdeksan vuotta.  Kone maksaa kaksi miljoonaa dollaria, ja niitä rakennetaan vain kaksi.  Konetta kokeillaan 1894 Chicago Heraldin latomossa, jossa 32 Linotypeä on toiminnassa.  Parannusten jälkeenkään kone ei toimi kunnolla, mutta se on älyllinen ihme.  Yhtiön konkurssissa muun muassa Samuel Langhorne Clemens eli Mark Twain menettää omaisuutensa eli Huckleberry Finn-kirjastaan saamansa palkkiot.  Toinen Paige-kone on Cornellin ja toinen Columbian yliopistossa näytteillä.  Myöhemmin Linotype ostaa koneen kaikki oikeudet ja patentit.

1872:  Newjerseyläinen Charles Wescott keksii koneen, joka valaa kirjakkeita näppäimistön ohjaamana.

1872:  Universal-painokoneen keksijä brooklyniläinen Merritt Gally saa US-patentin koneelle, joka kerää matriisit ja sulkee automaattisesti rivin sanojen välissä olevilla kiiloilla.  Hänen patenttinsa myydään 1884 Mergenthaler Linotypelle.

1872:  Venäläinen sotakoulun opettaja K Bauler keksii latomakoneen Pietarissa.  Koneen konstruktio ei ole tunnettu.

1872:  Motoki Shozon oppilas ja työnjatkaja Hirano Tomiji (1846-92) muuttaa kirjakevalimon Kiyo Shinjuku Tokioon.  Hänen valimonsa on Tokyo Tsukiji.  Pian perustetaan muita kirjakevalimoita.  Näiden kirjakkeilla painetaan monet japanilaiset lehdet.

1873:  Genzsch & Heyse ottaa automaattisen kirjakevalinkoneen Johnson & Atkinson käyttöön.

1873:  Pariisissa Auguste Foucher rakentaa isänsä ja veljiensä kanssa automaattisen kirjakevalinkoneen Universelle.

1873:  Saksalaiset kirjakevalimot päättävät toimittaa kirjapainoille Didot-järjestelmän mukaisia kirjakkeita, joiden kirjakekorkeus on ranskalainen.

1874:  Lontoossa latoja  John Hooker rakentaa sähköisesti toimivan latomakoneen ja antaa sille nimeksi työnantajansa kunniaksi The Clowes.

1875:  Kirjakevalajan Johann Gottlieb Brendler poika Karl (-1914) ostaa Wienissä Carl Frommen valimon.  Yritys myydään 1965 Wagner-valimolle Saksaan.

1875:  Ranskalainen Gustave Peignot perustaa kirjakevalimon, joka hankkii Leclercin punssitehtaan.  Peignot ottaa myöhemmin haltuunsa valimot Longein ja Cochard et David, jolloin siitä tulee Ranskan suurin latomatarvikkeiden valmistaja.

1875:  USAssa Samuel Worcester Green ja Henry A Burr keksivät latomakoneen Empire.  Kaksi konetta on lehden New Yorker Tribune latomossa.  Kaksi latojaa ja poika latovat ja purkavat tunnissa 7000 merkkiä.  Koneita rakennetaan noin 170 kappaletta ja niitä viedään Eurooppaan.

1877:  Ludvig Hanemann (1835-93) perustaa kirjakevalimon Ludvig Hanemanns stilgjuteri Helsinkiin.  Hän rakentaa itse muun muassa valinkoneen, joka 1876 on nähtävänä teollisuusnäyttelyssä.  Lyijymyrkytys vie hänet 1893 manan majoille.  Leski myy valimon perheyritykselle, jonka johdossa on 1882 lähtien Franz Hanemann (1843-1921).  Liike omistaa 1890 noin 35 000 matriisia, noin 6000 teräksistä kirjainleimasinta ja kolme valinkonetta.  Hanemannien toimituksia ovat arabialaiset kirjakkeet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainolle, peruskirjakkeistot 1874 Joensuuhun, 1881 Loviisaan ja 1885 Wiipurin Sanomille.  Myöhemmin valimon työt rajoittuvat pienten erikoismerkkitilausten toimittamiseen.  Franz harrastaa pikkutarkkaa viilailua ja valutöitä.  Kirjateollisuusasioimisto ja Genzsch & Heyse ostavat 1921 valimon vanhan välineistön ja lahjoittavat sen museoille ja ammattikouluille.

1878:  The Times -lehden työntekijä Frederick Wicks (1840-1910) rakentaa pyörivän kirjakevalinkoneen  Wicks Rotary ja patentoi 1881 sen.  Kone valaa  sadoilla valumuoteilla 60 000 kirjaketta tunnissa.  The Times voi käyttää valinkoneen avulla uusia kirjakkeita joka päivä Kastenbein-latomakoneessa, eikä ladelmaa tarvitse purkaa, jolloin työ vähenee.

1878:  Giovanni Nebiolo hankkii Torinossa valimon G Narizzano.  Veljekset Lazzaro ja Giuseppe Levi liittyvät 1880 Nebiolo & Companieen.  Yhtiö alkaa 1890 rakentaa painokoneita ja liittyy 1899 Urania-yhtiöön.  Uudeksi nimeksi 1908 tulee Augustea ja se ostaa useita kirjakevalimoita.  Nimeksi tulee 1916 Nebiolo.  Fiat ottaa 1978 koneenrakennuksen haltuunsa ja Italiana Caratteri valimon.

1879:  Yhdysvaltalainen JW Shuckers saa patentin matriisinpuristuskoneelleen.

1879:  Unkarilainen Kövesdy Dániel kehittelee ladontaa.

1879:  Suomessa tavalliset latojataiturit ansaitsevat kuukaudessa 80-150 markkaa.  Oikein taitava vikkelä latoja voipi, jos hän on ahkera, ansaita kuukaudessa 200-250 markkaa.  Painajan palkka on oppilaana 20-60 sekä taiturina 100-200 markkaa ja enemmänkin, jos hän on oikein taitava.  Päällikkönä kirjapainossa on faktori, joka johtaa kaikki työt ja pitää niitä silmällä.  Faktorien palkat tekevät 2000-3600 markkaa vuodessa.  Pienemmän kirjapainon voipi perustaa 20 000-40 000 markalla.  Puhdas vuotuinen tulo kirjapainosta on 10-12 prosenttia, jos siinä on alati työtä.

1880-luku:  Leipzigilaisvalimo Schelter & Giesecke toimittaa kirjakkeita Suomeen.

1880:  Wieniläinen latoja Leopold Weiss kehittää latomisen jouduttamiseksi logotyyppijärjestelmän.  Sillä pystytään latomaan 3500 merkkiä tunnissa.  Usein esiintyvät tavut on valettu yhteen logotyypiksi.  Latomakastin lokeroita on 668, kun tavallisessa kastissa on 125 lokeroa.  Latomisen opettelu on vaikeaa, ja laajojen kädenliikkeiden vuoksi rasittavaa.  Menetelmä häviää pian käytöstä.

1880:  Itävaltalainen insinööri Ignaz Prasch esittelee latomakoneensa Pariisin maailmannäyttelyssä.

1880:  Englannissa kirjapainonjohtaja Thomas J Porter rakentaa latomalaitteen.

1880:  Yhdysvaltalaiset Green ja Henry Burr saavat valmiiksi latoma- ja purkajakoneet Empire viiden vuoden uurastuksen jälkeen.  Latomakonetta käyttää kaksi latojaa ja purkajakonetta yksi poika.  Purkaminen tapahtuu kirjakkeiden erilaisten tunnukkeiden perusteella tuntinopeudella 12 000 kirjaketta.  Koneita valmistetaan 170, ja niitä on New York Tribune-sanomalehden latomossa.

1880:  Saksalainen Karl Gustav Fischer esittelee Düsseldorfin näyttelyssä latoma- ja purkajakonettaan.

1881:  Bauer-valimo Bauersche Giesserei Frankfurt am Mainissa rakentaa yhdessä englantilaisen insinöörin John Mair Hepburn (patentti 1880, jonka Bauer ostaa yksinoikeudella Saksaa varten) kanssa tehokkaan kirjakevalin- ja viimeistelykoneen eli parannetun komplettivalinkoneen, joka perustuu Johnsonin ja Atkinsonin koneeseen 1862.  Sillä valetaan päivässä 40 000-50 000 valmista kirjaketta.

1881:  Saksalainen Robert Wiebking muuttaa Yhdysvaltoihin ja vie mukanaan matriisin kaiverruskoneen.  Hänestä tulee kirjainmuotoilija.

1882:  Saksalainen insinööri Wilhelm Brackelsberg patentoi latoma- ja purkajakoneen.  Siinä tarvitaan kaksi työntekijää.

1882:  Laitettaessa kuntoon Åbo Tidningin kirjapainoa Robert Ahlstedt vaatii, että vaikka puuseppä on valmistanut kasteja aikaisemmin, niin työn tulee tapahtua ammattimiehen valvonnassa, ja että alkuun on parasta tilata Woellmerilta Berliinistä kaksi regaalia, joissa on 10 suurehkoa kastiparia antiikvakirjakkeille, sekä yksi regaali, jonka kastit on tehty fraktuuralle.  Lisäksi on tilattava regaaleja ja kasteja, joihin sijoitetaan nimiö- ja muita erityiskirjakkeita.  Sokeistoon hän ei kiinnitä huomiota.

1883:  Ranskalaiset veljekset Foucher rakentavat komplettivalinkoneen, jonka kirjakkeet eivät kaipaa mitään jälkikäsittelyä.  He asettavat 1884 Pariisissa näytteille vielä tehokkaamman kaksoisvalinkoneen.

1883:  Genzsch & Heyse hankkii Siemens & Halsken dynamosähköisen koneen matriisigalvanoplastiikan kylpyjä varten.

1883:  Ruotsalainen keksijäinsinööri Alexander Lagerman (1836-1904) konstruoi kirjakelatomalaitteen, jolla voi sekä latoa että sulkea rivejä.  Hänen myöhemmällä Typotheter-laitteella ladotaan tavallisesta kirjakekastista.  Latoja poimii molemmin käsin kirjakkeita kastista ja heittää ne suppiloon.  Laite kääntää kirjakkeet oikein, jaottaa ne riveiksi ja varustaa sulukkeilla.  Latomisnopeus on 4000 kirjaketta tunnissa.  Lagerman saa 1896 patentin ensimmäiselle käyttökelpoiselle pikapainokoneen arkinalistuslaitteelle.  Hän suunnittelee 1903 kokoautomaattisen tiikelipainokoneen.

1883:  Ruotsissa on kolme kirjakevalimoa.

1884:  Saksalainen Karl Gustav Fischer (1850-1939) esittelee ladontalaitteen Gutenberger, joka oikeastaan on parannettu kasti.  Toinen keksijä on Langen.

1884:  Yhdysvaltalainen insinööri Josef Thorne (1836-97) käyttää Sörensenin ajatuksia 1880 rakentamassaan ja esittelemässään Thorne-latoma- ja purkajakoneessa, jonka hän patentoi 1887 Yhdysvalloissa ja 1888 Englannissa.  Se toimii pyörivällä järjestelmällä.  Koneessa on kaksi kanavilla varustettua pystysuoraa sylinteriä.  Alempi on varastosäiliö ja ylempi lajittelusäiliö.  Joka kirjakkeessa on omat lovensa eli tunnukkeet ja alasylinterin kanavissa vastaavat lovet kuten avaimessa ja lukossa.  Kun yläsylinteri pyörii, niin kirjakkeet putoavat omaan kanavaansa.  Konetta markkinoidaan saksalaisella kielialueella 1893 alkaen kolmisenkymmentä kappaletta.  Parantelujen jälkeen kone saa nimen Simplex.  Kaikkiaan konetta myydään yli 2000 kappaletta.  Manchester Guardian käyttää Thorne-konetta, joka esitellään 1891 lehdessä Type-Composing Machines.  Koneeseen yhdistetään 1898 Paul Coxin lyijysuluke, jolloin kone saa nimen Unitype.

1884:  Yhdysvaltalainen JL McMillan viimeistelee kirjakelatomakoneensa.  Sen näppäimistössä on 42 näppäintä.  Koneen kahdesta kirjakesäiliöstä voi eri kirjakkeita latoa samalle riville.  Rivit suljetaan sähköisellä laitteella.  Erillinen purkajakone täyttää kirjakesäiliöt nopeudella 15 000 kirjaketta tunnissa.

1884:  Yhdysvalloissa Baltimoressa saksalainen kelloseppä Ottmar Mergenthaler (1854-99) esittelee rivivalinlatomakoneen.  Hän oli 1868 alkaen setänsä Louis Hahl kelloseppäoppilaana, muutti 1872 Yhdysvaltoihin ja sai paikan serkkunsa August Hahl työpajassa Washingtonissa, jossa valmisti Charles T Mooren keksimän kirjoituskoneen.  Mooren rahoittajan James O Clephane aloitteesta Mergenthaler rakensi matriisille kirjoittavan koneen, jossa on kolme eri levyistä teräskirjakekiekkoa.  Pahvimatriisiliuskat liimataan yhtä pitkiksi riveiksi alustalle.  Mergenthal rakensi valinlaitteen, jolla näistä matriisiriveistä valetaan kirjakerivejä, ei siis stereotypialevyjä.  Hän rakensi myöhemmin vastaavan koneen, jonka kirjakkeet kapenevat hieman toisesta päästä, joten rivi voidaan sulkea käsin palstan levyiseksi ennen merkkien puristamista pahvimatriisille.  Hän muutti 1875 Baltimoreen, jossa Charles T Moore palkkasi hänet parantamaan ja yksinkertaistamaan latomakonetta kivipainossaan.  Mergenthaler suunnitteli 1879 rivivalinkoneen, jonka hylkäsi.  Hän perusti 1882 oman työpajan.   Mergenthaler sai ajatuksen, että koholla olevat kirjaimet voisi korvata syvennyksenä olevilla kirjaimilla.  Niinpä hän rakensi matriisilatoma- ja rivivalinkoneen, jonka hän esittelee 1884 toiminnassa työpajassaan Baltimoressa, ja perustaa yrityksen Linotype Typographic.  Rivit suljetaan vielä käsin.  Journal für Buchdruckerkunst kirjoittaa 1885 koneesta: "Suurenmoinen latomakonehumpuuki on nyt Amerikan Yhdysvalloissa käymässä".  Rivivalinlatomakoneessa on latomakoneeseen yhdistetty kirjakerivin valinkone.  Myöhemmin kone sulkee rivit automaattisesti, kun JW Shuckers 1885 (joidenkin saksalaisten lähteiden mukaan Mergenthaler itse) keksii kaksoiskiilan, jolla sananvälit levitetään eli rivi tasataan.  Kone purkaa matriisit ja kaksoiskiilat palauttaen ne säiliöihinsä.  Koska matriisit siirretään puhallusilmalla kokoojaan, saa kone nimen Blower.  Se patentoidaan 1885.  New York Tribune hankkii ensimmäisen Linotypen (lyhennys sanoista line of types - kirjakerivi) 1886 lehtilatomoonsa.  Konelatoja tekee 7-8 käsinlatojan työn.

1884:  Yhdysvaltalainen Linn Boyd Benton rakentaa Milwaukeessa punssin-, stanssin-, leimasimen- eli patriisinleikkaus- tai -kaiverruskoneen.  Mekaaninen pantografinen kaiverruskone mahdollistaa punssien massatuotannon ja on välttämätön mekaaniselle latomakoneelle kuten Linotype.  Koneella voidaan kaivertaa myös teräsmatriiseja.

1885:  Budapestissa insinööri Horváth Mérai ja R Rozar tuovat markkinoille latomakoneen Elektrotypograph.  Siinä on erikseen kirjoitusosa ja valinkone.  Sillä voi ladelman siirtää lennättimellä edelleen.

1885:  Italialainen Ernesto Codignola keksii latomakoneen Compofonditrice.

1885:  Berliiniläinen Küstermann rakentaa parannetun komplettivalinkoneen.

1885:  Emil Berger perustaa Leipzigiin kirjakevalimon, joka siirtyy myöhemmin Bertholdille.

1885:  Yhdysvaltalainen Lorenzo Dow rakentaa Bostonissa nerokkaan latomakoneen.  Poikansa Alexander esittelee 1896 koneen.  Se rekisteröi ladottujen kirjakkeiden laajuuden, ja riviä suljettaessa jakaa jäljellä olevan tilan sananvälien luvulla sekä liittää oikeat sulukkeet sanojen väleihin.  Purkaja toimii nopeasti, ilmoituksen mukaan 40 000 kirjaketta tunnissa.

1885:  Kramer & Fuchs ostaa barcelonalaisen valimon Ramirez y Rialp, jonka johtaja on Jacob de Neufville.  Bauersche-valimon omistaja Carl Hartmann ostaa 1922 Fundición Tipográfica Neufville -valimon, joka ostaa 1971 valimon Fundición National.  Wolfgang Hartmann jatkaa 1972 valimoa, kun Bauersche lopettaa.

1886:  Ensimmäinen rivilatomakone asennetaan New York Tribune-lehden latomoon, vaikka kone ei vielä ole tunnistettavissa latomakoneeksi.  Lehden kustantaja Whitelaw Reid antaa nimen Linotype.  Ottmar Mergenthaler (1854-99) perustaa yrityksen Mergenthaler Printing ja viimeistelee latomakoneen Blower - Puhaltaja, sillä siinä käytetään paineilmaa.  Koneessa kiertäviin matriiseihin on stanssattu kirjasin.  Latoja näppäilee latomakoneen näppäimiä, ja matriisit sekä sulukkeet kerätään riviin, jonka kone sulkee eli tasoittaa palstan leveyden pituiseksi.  Sulaa kirjasinmetallia pumppaamalla valetaan matriiseista kirjakerivi, jossa kirjasimet ovat koholla.  Matriisit palautetaan koneen purkajaan, joka lajittelee matriisit niiden hampaiden perusteella oikeisiin kanaviin uudelleen käytettäväksi.  Tässä on käytössä binäärijärjestelmän eräs sovellutus.  Pian koneita tilataan 100 kappaletta.  Kone tulee Eurooppaan 1889.  Uudessa konstruktiossa Linotype-Simplex 1889 on 90 matriisikanavan säiliö eli makasiini.  Mergenthaler Linotype perustetaan 1890 Brooklyniin ja Mergenthaler Linotype & Machinery Manchesteriin Englantiin.  Englannissa on 1891 jo 46 Linotypeä käynnissä (Globe 1892 ja pian Financial News) ja tilaukset jätetty 72 koneesta.  Malli Simplex tulee 1894 Berliiniin ja esitellään virallisesti Berliinin teollisuusnäyttelyssä.  Mergenthaler Setzmaschinenfabrik perustetaan 1896 Berliiniin.  Ensimmäinen saksalainen Linotype toimitetaan 1899 Zerbster Extrapost -sanomalehdelle.  Myöhemmin rakennetaan 2-4 matriisimakasiinin koneita, jotta eri kirjasintyyppejä voi latoa samalle riville.  Kaasulämmitteinen valinpata korvataan termostaattisesti ohjatulla sähköisellä kuumennuksella.  Mergenthaler sopii 1900 frankfurtilaisen valimon D Stempel kanssa kirjainten leikkaamisesta Linotypelle.  Linotype aloittaa 1911 arabian kirjainten kehittämisen.  Mergenthaler-museo avataan 1924 hänen synnyinseudullaan Hachtel.

1886:  Yhdysvaltalainen George A Goodson  ja Tribune-lehden tekninen johtaja AS Capehart alkavat rakentaa latomakonetta.  Koska on tarkoitus käyttää sähköä, tulee insinööri CL Redfield mukaan.  Syntyy Graphotype, joka on kirjoitus-, lävistys- ja valinkoneen yhdistelmä.  Kirjoituskoneeseen on sähköisesti yhdistetty reikänauhan lävistäjä.  Reikänauha ohjaa valinkonetta.  Graphotype on vähän aikaa käytössä eräässä New Yorkin kirjapainossa.

1886:  Ruotsalainen Alexander Lagerman suunnittelee automaattisen latomahaan, jota hän kutsuu nimellä Typotheter.

1887:  New Yorkissa ilmestyy ensimmäinen Linotypellä ladottu kirja The Tribune Book of Open Air Sports.

1887:  Monotype-kirjakelatomakoneen ensimmäinen malli tuotetaan.  Sen kehittää 1883-87 ohiolainen asianajaja Tolbert Lanston (1844-1913), joka on kiinnostunut Hollerithin reikäkorttijärjestelmästä.  Hän sai 1885 patentin.  Ensimmäinen malli latoo irtokirjakkeita.  Hiililiikemies J Maury Dove tukee häntä taloudellisti.  WS Bancroft antaa teknistä apua.  Toisessa mallissa kirjakkeiden valinkonetta ohjaa reikänauha, jollaista on aikaisemmin käytetty kirjakkeiden ladontaan.  Kone saa patentin 1887 ja esitellään 1893 Columbia-maailmannäyttelyssä Chicagossa.  Dove tilaa 1894 William Sellers -konepajan rakentamaan 50 valinkonetta.  Lanston Monotype perustetaan Salfordsiin Englantiin.  Vasta 1897 Monotype saavuttaa kaupallisen valmiuden, kun siinä on matriisikehys.  Se ei ole Lanstonin kehittämä kuten ei rivin sulkeminenkaan, vaan Sellersin tuotannosta vastaavan John Sellers Bancraftin.  Lanston kehittää pneumaattisen näppäimistön C.  Monotype-järjestelmä käsittää kirjoituskoneen ja valinkoneen.  Kirjoituskoneella lävistetään reikänauha paineilmalla.  Kirjoituskoneella suljetaan rivit.  Reikänauha ohjaa paineilmalla valinkoneen matriisikehystä, ja kone valaa kirjakkeen kerrallaan sekä asettaa kirjakkeen riviin kanavaan, kunnes rivi on valmis.  Taitava käsinlatoja  latoo noin 2000 merkkiä eli kirjaketta tunnissa ja tavallinen 1400, mutta Linotype-latoja ja Monotype-reikänauhanlävistäjä vähintään 6000 merkkiä tunnissa.

1887:  Helsingin Dagbladin kirjapainolla on sekä puisia että sinkkisiä ladoslaivoja.

1888:  Yhdysvaltalainen John Raphael Rogers (1856-1934), Mergenthalerin työtoveri, saa patentin rakentamalleen Typograph-rivivalinlatomakoneelle. Yhdysvaltalainen insinööri Fred E Bright parantaa konetta 1890 Clevelandissa.  Saksassa konetehdas Ludwig Loewe alkaa rakentaa konetta Berliinissä ja esittelee 1896 siellä Typographin.  Tehdas Setzmaschinenfabrik Typograph perustetaan 1897 Berliiniin.

1888:  Saksalaissyntyinen Henry Barth (1823-) esittelee automaattisen kirjakevalinkoneen, joka luovuttaa kirjakkeet riveissä.

1888:  Irlannissa Freeman's Journal asentaa kylmämetallilatomakoneen Thorne.

1889:  Yhdysvalloissa on myönnetty 213 latomakoneisiin liittyvvä patenttia.  Vuoteen 1904 mennessä niitä myönnetään lisää jo 1025, ja Englannissa samaan aikaan 575 patenttia.

1890-luku:  Berliiniläiset valimot H Berthold ja G Reinhold myyvät kirjakkeita Suomeen.  Tilausten välitys siirtyy vähitellen tukholmalaisille liikkeille Gust Carlsson, Gumaelius ja Fredr Wagner.

1890:  Mergenthalerin Linotype-Simplex tulee markkinoille.

1890:  Suomessa kirjapainoalan ammattilehdissä otetaan puheeksi saksalaisen valinluettelon sopimattomuus ja kehotetaan faktoreita ryhtymään laatimaan suomalaisiin oloihin sopeutettua valinluetteloa.  Tämä ei onnistu, koska suomen- ja ruotsinkielen tarpeet ovat liian erilaiset.

1890:  Helsingissä J Simeliuksen Perillisten kirjapainossa lehtilatomo siirretään korjattuun kivitaloon, jossa on vielä öljylamput "siksi kun sähkövalon käytöstä saadaan enemmän kokemusta".  Uudessa kivitalossa on sähkövalaistus.

1891:  Japanissa aletaan julkaista lehteä Paino ja paperi.

1891:  Philadelphialainen Paper and Press julkaisee Lanstonin teknillisen neuvonantajan  HM Duncan kirjoittaman artikkelin Monotypestä.

1892:  Yhdysvaltojen kymmenistä pienistä kirjakevalimoista 23 yhtyy alan suurimmaksi yritykseksi American Type Founders - ATF.  Se julkaisee 1895 kirjainmallikirjan.  White Consolidated Industries ostaa 1966 yrityksen, ja ATF ostaa 1970 Lanston Monotypen.  ATF lopetetaan 1993.

1892:  Sikaritehtailija Carl Klingspor (-1903) ostaa valimon Rudhardsche Giesserei, jonka Johann Peter Nees perusti 1859.  Otto Eckmann suunnittelee 1898 ja Peter Behrens 1902 kirjaimia.  Pojat Karl Klingspor (1868-1950) ja Wilhelm jatkavat 1903 valimoa ja nimeksi tulee 1906 Gebr Klingspor.  Valimo D Stempel ostaa 1917 enemmistöosuuden.  Offenbach am Mainissa avataan 1953 Klingspor-museo.

1892:  Lontoolainen The Globe hankkii Linotypen, ja seuraavaksi Financial News.

1893:  Irlannissa Dublin Steam Printing Company hankkii Linotypen.

1893:  Yhdysvaltalainen William (Wilbur) Stephen Scudder (1859-) esittelee Chicagossa Columbia-maailmannäyttelyssä Monoline-rivivalinlatomakoneen.  Sen työtapa on periaatteessa sama kuin Linotypen.  Scudder on Mergenthalerin työtoveri.  Saksassa konetta myydään yli 300 kappaletta.  Linotype ostaa 1905 Monolinen oikeudet.

1893:  Yhdysvaltalainen Tolbert Lanston (1844-1913) esittelee Monotype-koneen Chicagossa Columbia-maailmannäyttelyssä.  Hänen työtoverinsa on WS Bancroft.  Lanston on parannellut kirjakelatomakonettaan.  Yhdysvalloissa toimii Lanston Monotype -yhtiö.  Kirjoituskone lävistää 11 senttimetriä leveään paperinauhaan reikiä.  Laskijalaite seuraa rivin pituutta, ja laite sulkee rivin automaattisesti.  Monotype-järjestelmä perustuu set- ja yksikköjärjestelmään.  Tuuma jaetaan kuuteen picaan (4,23 millimetriä), joka puolestaan jaetaan 12 set-pisteeseen (0,0139 tuumaa).  Yksikkö on 1/18-osa leveimmästä kirjaimesta W.  Reikänauha ohjaa valinkonetta, joka valaa kirjakkeen kerrallaan.

1893:  USAssa Paul F Cox rakentaa latomakoneen, joka on Thorne-koneen parannus.  Joka sanan jälkeen lyijynauhasta katkaistaan pala, ja rivi ladotaan liian pitkäksi.  Rivi puristetaan oikeaan pituuteen.  Yhtiöt Cox ja Thorne yhdistetään 1898 yhtiöksi Unitype Typesetting Machine, joka parantaa Thorne-latomakonetta ja yhdistää siihe Cox-purkajan.  Unitype tulee 1903 USAn markkinoille.  Koneita rakennetaan noin 500 kappaletta.

1893:  Dow patentoi irtokirjakkeita latovan koneen.  Se on varustettu automaattisella rivinsulkijalaitteella ja automaattisella purkajalaitteella.

1893:  Horace Hart julkaisee ladontaoppaan Rules for Compositors and Readers at the University Press, Oxford.  Laajennettua 15. painosta myydään yleisölle.  1967 julkaistaan 37. uudistettu 141-sivuinen painos.

1893:  Helsinkiläinen kirjaltaja kirjoittaa Chicagosta Gutenberg-lehdelle: "Ei kannata kieltää tai väheksyä näiden latomakoneiden arvoa ja käyttökelpoisuutta, kuten monet kirjaltajat tekevät, eikä tule epäillä niiden merkitystä ja kannattavuutta, sillä niiden olemassaolo on jo tosiasia ja niiden käyttö leviää yhä laajemmalle työntäen hitaasti mutta varmasti käsilatojat syrjään.  Tätä tulokasta vastaan me emme pysty taistelemaan."

1893:  Suomessa kirjakevalaja Ludvig Hanemann kuolee lyijymyrkytykseen.

1894:  Yhdysvaltalainen Frank B Converse esittelee latomakoneensa.

1894:  Yhdysvaltalainen C Fowler esittelee kirjakevalinkoneen, joka on yhdistetty latomakoneeseen.

1894:  Veljekset Foucher asettavat kaksoisvalinkoneen näytteille Pariisissa.

1894:  Amsterdamissa lehtipaino de Nederlandsche Financiers hankkii Linotypen.

1895:  David Stempel (1869-1927) perustaa valimon Frankfurt am Mainiin.  Se on 1900 Euroopan ainoa Linotype-matriisien valmistaja.  Berliinin Mergenthaler-tehdas tulee 1941 valimon suurimmaksi omistajaksi.  Yhtiö alkaa 1977 valmistaa valolatomakoneita.  Linotype-matriisien valmistus lakkaa 1983, ja Linotype ostaa 1985 valimon D Stempel kirjakeosaston.  D Stempel lakkaa 1986 ja lahjoittaa koneensa ja kirjaintyyppinsä Darmstadtin teknilliselle korkeakoululle.

1895:  Englannissa on 250 Linotypeä, 32 Hattersleytä ja 14 Thornea.  USAssa on yli 2000 latomakonetta.

1896:  USAssa bostonilainen Alexander Dow esittelee kirjakelatomakoneensa.

1896:  Yhdysvaltalainen Lucien A Brott esittelee kirjakelatomakoneen Composite Typebar.

1896:  Svenska Dagbladet tilaa Linotypen ensimmäisenä sanomalehtenä Euroopan mantereella.

1896:  Mergenthaler Setzmaschinenfabrik perustetaan Berliiniin.

1897:  Saksalainen sanomalehti Leipziger Neuesten Nachrichten ottaa käyttöön Linotype-latomakoneen.  Hamburger Freien Presse -lehdessä on Typograph.

1897:  Tolbert Lanston tuo yksittäisiä kirjakkeita latovan ja valavan konejärjestelmän eli Monotypen markkinoille.  Aluksi valinkoneessa on matriiseja 15x15 eli 225 merkkiä varten.  Myöhemmin matriiseja on 15x17 eli 255 ja sittemmin 16x17 eli 272 merkkiä varten.  Koneeseen liitetään settikiila.  Näppäimistö ja valinkone toimivat paineilmalla.  Valinnopeus on 7000-10 000 merkkiä tunnissa.  Valinkoneella voidaan valaa kirjakkeita käsinladontaa varten, viivakkeita ja välisteitä eli reglettejä.  Lanston myy patentin Dunravenin jaarlille, ja Englantiin perustetaan Lanston Monotype-yhtiö.

1897:  Budapestiläiset Mérai-Horvath ja Rozar patentoivat latoma- ja valinkoneen Elektrotypograph.  Se on ensimmäinen kaukoladontajärjestelmä.

1897:  Yhdysvaltalainen BF Below rakentaa rivilatomakoneen Electric Compositor, jossa matriisit ja valumekanismi ovat samanlaiset kuin Linotypessä, mutta matriisin syöttö, rivinsulkeminen ja purkaminen tapahtuu sähkömagneettisesti.

1897:  Yhdysvaltalainen Donald Murray rakentaa kirjoituskoneen, jota voi käyttää kaukoladontaan lennättimen tapaan.  Käytössä on 80 merkkiä.

1897:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri tilaa kolmen kuukauden koeajaksi John G Rogersin Typograph-rivilatomakoneen Helsinkiin.  Kokeilu ei johda koneen ostoon.  Latomakoneen tulo Suomeen kokeiltavaksi kesti runsaat kymmenen vuotta.

1898:  Englantilainen HJS Gilbert-Stringer rakentaa Lontoossa latomakoneen Stringertype.

1898:  Ruotsin ensimmäisen rivilatomakoneen ottaa Svenska Dagbladet käyttöön.

1899:  Italialainen Lamonica valmistaa latomakoneen Elettrostenotipo.

1899:  Hankitaan ensimmäinen maahamme jäänyt Linotype Finsk Tidskriftin kirjapainoon Helsingissä Aftonpostenin valmistusta varten.  Hankintaviive on 13 vuotta Linotypen valmistumisesta.  Paino on ensimmäinen Helsingissä, jossa kaikki koneet ovat sähkökäyttöisiä.  1906 Suomessa on parikymmentä latomakonetta.  1911 rivilatomakoneita on Suomessa yhteensä 87. Aluksi latomakoneen metallipataa kuumennetaan puilla kamiinan tapaisessa uunissa.  Myöhemmin kuumennukseen käytetään kaasua ja petrolia.  Ensimmäiset sähkökuumennuslaitteet tulevat Suomeen 1921.

1800-luvun loppu:  Koraanin tekstin koneellinen latominen käsitetään tekstin häpäisemiseksi.  Siksi kirjapainotyön on perustuttava kalligrafin tekemälle käsikirjoitukselle.

1900-luvun alku:  Aamulehden ja Tampereen Kirjapainon isännöitsijä Wäinö Herman Arajärvi (1879-1961) tekee pitkän kävelylenkin ennen töihin tuloaan.  Hän kertoo aamuisista huomioistaan: "Ensin täyttävät kadut työläiset, sitten tulee liikeväki ja viimeisenä arvokkaimmat: apteekkarit, pankinjohtajat ja Aamulehden latojat."  Kirjatyöläisillä on tähän aikaan tavallisesti kovat kaulassa, knalli päässä ja keppi kädessä.

1900:  Linotypejä on 6000 konetta käytössä.

1900:  Lontoossa 20 sanomalehteä ja muualla Englannissa yli 200 käyttää Linotypeä.

1900:  Ensimmäiset englantilaiset Monotypet toimitetaan yhtiölle Cassell.

1900:  KF Kivekäs tilaa Oulun Uuteen Kirjapainoon (Kaiun kirjapaino) Typographin, mutta se ei ole onnistunut hankinta.  Metallipataa pitää lämmittää priimuslampulla eikä koulutettua konelatojaa ole.  Kone myydään ulkomaille, joka antaa pilkkakirveille aihetta vahingoniloiseen ilkuntaan.

1900:  Tidnings- och Tryckeri -yhtiön Nya Pressenin valmistamista varten käynnistetään kaksi Linotypeä, jotka tilattiin 1899.

1900:  Hufvudstadsbladet ostaa Typographin ja 1901 toisen koneen.

1900-07:  Suomessa on kahdeksan Typogaphia, jotka myydään tai vaihdetaan pois.

1901:  Suomessa on neljä Linotypeä ja yksi Typograph.

1902:  C Fowler rakentaa poikansa kanssa latomakoneen Castotype.

1902:  Englantilainen Henry James Sydney Gilbert-Stringer rakentaa yhdistetyn Linotype- ja Monotype-latomakoneen Stringertype.

1902:  The Monotype Recorder alkaa ilmestyä.

1902-03:  Åbo Tidnings Tryckeri hankkii Typographin.

1904:  Walter S Timmi rakentaa Lithotype-kirjoituslatomakoneen offsetreproduktiota varten.  Kone painaa valmiiksi suljettuja kirjainrivejä siirtopainopaperille, joka siirretään litografiseksi painokehilöksi.  Kone ei saavuta käytännöllistä merkitystä.

1904:  Brooklyniläinen BA Brooks patentoi latomakoneen.

1904:  Lontoon lähellä Readingissa Pulsometer Engineering rakentaa latomakoneen Pulsometer, joka muistuttaa Empireä.

1904:  Pariisin maailmannäyttelyssä sovitaan kirjakekorkeudeksi 62 2/3 pistettä eli 23,567 millimetriä 20 Celsius-asteessa.

1904:  Klimsch julkaisee latojan käsikirjan Friedrich Bauer, Handbuch für Schriftsetzer.

1904:  Wiipurin Uusi Kirjapaino hankkii Typographin.

1905:  Ranskalainen HJ Pinel rakentaa kirjakelatoma- ja valinkoneen Diotype.  Näppäimistön 43 näppäimellä voi lävistää 243 merkkiä.

1905 lähtien:  Linotype on tavallinen rivilatomakone Suomen sanomalehdissä.  Suomessa on yhdeksän latomakonetta.

1905:  Ruotsissa Berlings Boktryckeri Lundissa hankkii kaksi Typograph-rivilatomakonetta.  Latomisnopeus on 8000 merkkiä tunnissa.

1905:  Yhdysvaltalainen Miller Printing Machinery valmistaa katkaisusahan.

1905:  Karjalan Kirjapaino hankkii Linotypen.

1905:  Frenckells Tryckeri hankkii Linotypen.

1906:  Chicagolainen Washington J Ludlow kehittelee otsikoiden latomajärjestelmää.  Tehtaan Ludlow Typograph tarkoituksena on valmistaa Ludlowin latomakonetta.  Kun uusi Ludlow-järjestelmä valmistuu 1911, kuumametalliladonnan nykyaikaistaminen on valmis.  Tämä Ludlow-järjestelmä on erilainen kuin Ludlowin 1906 kehittämä.  Rivivalinkoneella valetaan erikoislatomahakaan käsin ladotuista matriiseista otsikkorivejä.  Matriisien koko vaihtelee 4-96 pistettä.  Myöhemmin rakennetaan vastaavia järjestelmiä Typomeca ja Nebitype.

1906:  Yhdysvaltalainen HE Brown rakentaa rivilatomakoneen Barotype.

1906:  Milanolainen kirjanpainaja Cave onnistuu yhdistämään kirjakelatomakoneen lennättimeen.

1906:  Suomen Senaatin kirjapainoon hankitaan ensimmäinen latomakone Typograph, 1908 Monotype ja 1909 kaksi Linotypeä sekä kaksi yhdysvaltalaista pikapainokonetta Miehle.

1906:  Monotype latomakoneita hankitaan Suomeen siviililatomoihin eli muihin kuin sanomalehtilatomoihin.  Suomen ensimmäinen Monotype asennetaan KF Puromiehen Kirjapainoon Helsingissä.  Hankintaviive on yhdeksän vuotta.

1906:  Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino ottaa käyttöön Typograph- ja Linotype-koneet.

1906:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii neljä Linotypeä.

1906:  Simelii Arvingars Boktryckeri hankkii Typographin.

1906:  Kuopion Uusi Kirjapaino hankkii Monotypen.

1906:  Uuden Auran Kirjapaino hankkii Linotypen.

1906:  Etelä-Pohjanmaan Sanomalehti hankkii Linotypen.

1906:  Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino hankkii Linotypen.

1906:  Jakobstads Tryckeri- och Tidning hankkii Typographin.

1906:  Gutenberg-lehden oululainen kirjeenvaihtaja kirjoittaa: "Helvetinkone, ei kun latomakone, on viime aikoina alkanut pihistä ja puhista erään painon latomossa sikäläisten latojien suureksi harmiksi".  Latomakoneiden pelätään saastuttavan latomosalien ilman, aiheuttavan latojille liikarasitusta ja vievän heiltä leivän saattamalla heidät työttömiksi.

1907:  Monotype tuo markkinoille parannetun näppäimistön D.

1907:  Saksassa on käytössä 2082 latomakonetta.  Niitä oli 1901 vain 560.

1907:  F Tilgmann ostaa valinkoneen ja kaksi latomispöytää (näppäimistöä) Monotype.

1908:  Böömiläisen insinöörin Franz Schimmel latomakone Rototype esitellään Pariisin kirjapainoalan näyttelyssä.

1908:  Intialainen SA Bhisey rakentaa latoma- ja valinkoneen Bhisotype.

1908:  Tanskalaisen sähköteknikon Hans Knudsen väitetään keksineen laitteen, jolla voi langattomalla lennättimellä latoa tavallisella Linotypellä pitkien matkojen päästä.  Samanlainen suunnitelma on frankfurtilaisella (aM) insinöörillä Otto Schmitt, jonka 1908 keksimä latomakone Typautotheta yhdistetään järjestelmään Teletypotheta.

1908:  Senaatin kirjapaino hankkii Monotypen ja 1909 kaksi Linotypeä.

1908:  Sana julkaisee Korehtuuriluvun oppaan.

1908:  Kirjapainotaidon päätoimittaja Jalmari Helme laatii oppaan Latomissäännöt.

1909:  Monotypen valinkoneita on myyty yli 1100 ja näppäimistöjä yli 1550 kappaletta.

1909:  Kirjapaino-Osakeyhtiö Sana Helsingistä ostaa uuden latomakonemallin Monoline.  Emil Moilanen myy välitysliikkensä kautta kirjapainoille saksalaisia Monolineja, joita on ilmeisesti varastossa, sillä sen valmistaminen lopetetaan 1910.

1909:  Helsingissä J Simeliuksen Perillisten Kirjapainossa - Simelii Arvingars Boktryckeri AV Nylander uusitaan kirjakevalikoima kokonaan ja siirrytään saksalaisesta keilistä Didot-järjestelmän normaalikeiliin.  Vanhaa kirjakemetallia myydään 20 000 kiloa.

1909-12:  Markkinoilla on saksalaisia Monoline-koneita. 

1910:  JC Grant ja LA Legros patentoivat punssinleikkauskoneen.  Koneenkäyttäjä näkee mikrometrilukeman.

1910:  Heinrich Degener rakentaa Victorline-rivilatomakoneen.

1910:  Sveitsiläinen Niklas Meier rakentaa latomakoneen, joka muistuttaa Stringertypeä.

1910:  Lontoossa patentoidaan Unitypebar latoma- ja valinkone.

1910:  Monotypen käännetty luovutusmekanismi tekee arabiankielen latomisen mahdolliseksi.

1911:  Ludlow-otsikkolatomakone tulee markkinoille ja lopettaa puukirjakkeita valmistavan teollisuuden.

1911:  Linotypeen saa kolme makasiinia.

1911:  Tryckeri- och Tidnings-Aktiebolag i Borgå hankkii Monolinen.

1911:  Helsingissä ja 20 muussa kaupungissa on 98 latomakonetta, joista puolet Helsingissä.  Monotype-kirjoituskoneita on 23 ja -valinkoneita 13.  Suomen 141 kirjapainosta 44 prosentilla on latomakone.  Latomakone korvaa 4-5 käsinlatojaa.

1912:  Linotypejä valmistava yhtiö Mergenthaler ostaa kaikki Monolinen patentit ja lakkauttaa sen valmistuksen.  Linotype alkaa valmistaa nuottilatomakonetta.

1912:  Yhdysvalloissa saksankielisen Newyorker Staatszeitung -lehden julkaisija Hermann Ridder perustaa Brooklyniin uuden latomakoneyhtiön International Typesetting, sitten Intertype Typesetting Machine ja Intertype Company, joka valmistaa Intertype-rivivalinlatomakoneita.  Sen suunnittelija on W Stephan Scudder, Mergenthalerin aikaisempi työtoveri.  Ensimmäinen kone valmistuu 1913.  Kone on rakenteellisesti yksinkertaisempi kuin Linotype.  Intertype-kone asennetaan Journal of Commerce -lehden latomoon New Yorkissa.  Intertype-sivuliike perustetaan 1926 Berliiniin, jossa alkaa 1928 oma matriisien valmistus.  Intertype ottaa 1944 haltuunsa Linograph-yhtiön, ja Harris-Seybold ostaa 1957 Intertypen, jolloin yrityksestä tulee Harris-Intertype.  Matriisien ja metallilatomakoneiden valmistus lakkaa 1968 ja valolatomakoneiden valmistus alkaa.

1912:  Berliinissä toimii latomakone, jota ohjaa reikänauha.  Koneen rakentajat ovat toimittaja Otto Wolters ja insinööri Heinrich Drewell.  Nopeus on 16 000 merkkiä tunnissa.

1912:  Brysseliläinen insinööri René Dacheux keksii latomakoneen Panteotype, joka latoo kirjakkeita.

1912:  G Ray Horton ja Holt tuovat markkinoille Castaline-latomakoneen.  Cast-a-line - valaa rivi.

1912:  Ogden rakentaa rivivalinlatomakoneen Rowotype, joka muistuttaa Typographia.

1912:  Monotypelle leikataan kirjaintyyppi Imprint ja 1913 Plantin.

1913:  Tanskalaissyntyinen Hans Petersen suunnittelee rivilatomakoneen Linograph, jonka yhdysvaltalainen tehdas Linograph laskee kauppaan.  Uusi malli valmistuu 1923 ja 1939.  Linotype ostaa 1944 tehtaan.

1913:  Linotype saattaa julkisuuteen menetelmän latoa nuotteja latomakoneella vaakasuoriin riveihin.

1913:  Ludwig Wagnerin vanhin poika Johannes liittää messinkiviivakkeiden tuotannon Leipzigin valimoon.  Hän, veli Ludwig ja lanko Willy Jahr perustavat 1921 valimon Norddeutsche Schriftgiesserei Berliiniin.  Se muuttaa 1949 Ingolstadtiin.  J Wagner muuttaa Ludwig Wagner-yhtiön Länsi-Berliiniin.

1913:  Suomessa on 79 Linotypeä, 17 Typographia ja 15 Monolineä eli 111 rivilatomakonetta sekä 33 Monotype-näppäimistöä ja 23 -valinkonetta.

1914:  Monotypellä voi latoa 24 pisteen tekstiä.  Monet parannukset 1905-14 ovat nopeuttaneet Monotypeä.

1914:  Leipzigin kansainvälisillä kirjapainomessuilla esitellään Stringertype, joka on Lino- ja Monotypen yhdistelmä.

1914:  Intertype rivilatomakoneita tuodaan Suomeen Jakobstads Tryckeri- och Tidningenille ja Tampereen Työväen Kirjapainolle.

1915:  Komplettivalinkoneen keksijä JS Thompson saa latomakoneen patentin.

1916:  Helsingissä on kuutisenkymmentä latomakonetta eli noin 40 prosenttia Suomen konekannasta.

1917:  Käsinlatoja pystyy latomaan 1500 merkkiä tunnissa, mutta rivilatomakoneella ylletään 5000-7000 merkkiin tunnissa.

Valolatomakone 1796-1917

1893:  Yhdysvaltalainen Arthur Ferguson saa valolatomakoneen patentin.

1894:  Venäläinen Viktor Afanasjevitsh Gassijev (1879-1962)  kehittää valolatomakoneen toimivan mallikappaleen.  Neljätoistavuotiaana hän suunnitteli kirjakelatomakonetta.  Hän kehittää viisi eri valolatomakonemallia.  Ensimmäinen muodostuu näppäimistöstä, mustasta lasilevystä, johon on piirretty kirjaimet ja muut merkit, valolähteestä ja kamerasta objektiiveineen.  Lasilevy, joka pyörähtää sysäyksittäin koneen syklogrammin mukaisesti, toimii siten, että ladottava merkki asettuu kameraa vastapäätä samalle akselille valolähteen kanssa ja projisoituu filmille.  Gassijevin koneen ensimmäisen mallin toiminnan liikemuoto ja konstruktio toistuvat lähes muutoksitta englantilaisen A E Bawtreen valolatomakoneessa Discotype.  Gassijevin seuraavissa valolatomakoneissa jokainen merkki on omalla erillisellä lasilevyllä, joka näppäimistön avulla asettuu kuvaporttiin ja projisoituu filmille.  Gassijevin viides mallikone saa 1900 Valtiovarainministeriön kauppa- ja teollisuusosaston antaman yksinoikeussuojan.

1895:  Elokuvan pioneeri W Friese-Greene patentoi laitteen, jolla valmistetaan tekstiä valokuvaamalla.  Ilmeisesti prototyyppiä ei rakenneta.

1896:  Unkarilainen E Porzholt saa valoladontapatentin Budapestissä ja rakentaa mahdollisesti valolatomakoneen.  Kirjain tai nuotti kerrallaan kuvataan valonherkälle levylle, joka siirtyy joka valotuksen jälkeen.  Järjestelmässä valo heijastuu kirjain- tai nuottimerkin pinnasta.  Kuvatusta tekstistä syövytetään kuvalaatta.  Hänen jälkeensä patentoidaan kymmeniä malleja, mutta valoladonta säilyy kokeellisena yli 50 vuoden ajan.  Varhaiset koneet ovat tehottomia, ja korjauksia on vaikea tehdä.  Yleisimmän painomenetelmän kohopainon painolevynvalmistuksessa ei ole valoladontaan sopivaa valmistusmenetelmää.  Esiintyy haluttomuutta siirtyä outoon menetelmään.

1898:  Englantilainen W Friese-Greene koettaa muuttaa Monolinen valolatomakoneeksi.  Hän käyttää heijastuvaa valoa, mutta ehdottaa valokuvattavaksi rivin kerrallaan ja käyttämään syövytystä.

1899:  Baltimorelainen Richards ehdottaa valolatomakonettta, jossa on negatiivifontti.  Näppäimen lyönnillä läpinäkyvä merkki tulee linssijärjestelmän optiselle akselille.  Menetelmän muutos on läpäisevän valon käyttö.

1901:  USAssa myönnetään patentti tekstinvalmistukselle valokuvausmenetelmällä.

1915:  Englannin Pankin pääkaivertaja William Bawtree (Bawtry) rakentaa valolatomakoneen Phototypograph, jolla käsin ladotaan suuria otsikoita.

1915:  Müncheniläinen kirjapainonomistaja Adolf Müller kehittää valokuvaukseen perustuvan latomakoneen ja saa 1916 sille patentin.

1916:  Saksalainen Adolf Müller patentoi valolatomakoneen, joka on rakennettu Linotypeen.

Stereotypointi 1796-1917

1798:  Unkarilainen Samuel Falka kokeilee stereotypointia Wienissä.  Kun hänen etuoikeutensa menetelmään hylätään, hän lähtee Budan yliopiston painajaksi.

1802:  AA Renouard julkaisee Pariisissa kirjan Armand-Gaston Camus (1740-1804), Histoire et procédés du polytypage et du stéréotypage.

1804:  Charles Mahon (1753-1816), Stanhopen kolmas jaarli ja lontoolainen painaja Andrew Wilson valavat ladelman kipsiin.  Siitä valetaan painolaattoja.  Menetelmä on kipsistereotypia.

1808:  Jean-Baptiste Genoux kokeilee Gapissa käyttää yhteenliimattuja paperikerroksia matriisina, jolla valetaan stereotypialevy.  Firmin Didot antaa menetelmälle nimen stereotypointi.

1813:  John Watts painaa New Yorkissa Yhdysvaltojen ensimmäisen kirjan stereotypialevyiltä.

1815:  Englantilainen Edward Cowper (1790-1852) taivuttaa kipsimenetelmällä valmistetut stereotypialevyt lämpimänä puolisylinterin pinnan muotoiseksi ja kiinnittää sylinterille painamista varten.  Cowper saa 1816 patentin.  Hänen rotaationsa 1816 käyttää näitä levyjä ja painaa paperin molemmat puolet.  Englannin pankki käyttää 12 rotaatiota setelien painamiseen.

1816:  Karl Christoph Traugott Tauchnitz (1761-1836) käyttää stereotypointia huokean klassikkosarjansa painamiseen.

1816-26:  Ranskassa julkaistaan huokeita ranskalaisten klassikkojen painoksia, sillä stereotypointi alentaa uuden painoksen kustannuksia.  Kustantaja Théodore Desoer julkaisee 1816 Voltairen kootut teokset 12 osassa.

1818:  Cowper saa toisen patentin puolipyöreiltä taivutetuilta eli sylinteripinnan puolikkaan muotoisilta stereolevyiltä painamisesta.  Dryden rakentaa koneen, jota käytetään lähinnä tapettien painamiseen.

1820:  Eugène Duverger saa Pariisissa 15-vuotisen patentin nuottiladelman valmistusmenetelmälle.  Se perustuu stereotypointiin ja antaa hyvän tuloksen, mutta on kallis ja sopii vain suuriin painoksiin.

1822:  Suomen Pipliaseuran julkaistessa uuden testamentin stereotypoidun oktaavopainoksen täytyy stereotypointi teettää Pietarissa.  Se tapahtunee KCT Tauchnitzin Saksassa 1816 käyttöönottaman menetelmän mukaan.

1828:  Karl Gustav Schwetschke hankkii Hallessa vanhan Gollnerin kirjakevalimon.  Hän liittää 1835 siihen stereotypialaitoksen.

1829:  Ranskalainen latoja Claude Genoux (Jean-Baptisten veli) Lyonissa saa patentin paperimassamatriisille ja -stereotypoinnille stéréotypie genouxienne.  Matriisissa on paperi-, kipsi- ja savikerroksia.  Tuloksena on kaarevat puolisylinteripinnan muotoiset stereotypialevyt, jotka sopivat rotaatiopainoon.  Tämä mullistaa sanomalehti- ja aikakauslehtipainatuksen nopeuttamalla entistä kookkaampien lehtien painamisen yhä suurempina painoksina.

1830:  Ranskalainen Eugène Duverger latoo nuotit viivastotta ja valaa ladelman kipsiin.  Hän painaa tarkoitusta varten valmistetulla työkalulla kipsimatriisiin viivaston.

1833:  Johann August Genzsch perustaa Hampuriin stanssien leikkaamon, kirjake- ja stereotypiavalimon.  Hän oli oppilaana Breitkopfilla.

1839:  Moses Poole patentoi Englannissa paperimassamatriisin.

1840:  Pforzheimissa mainitaan kirjake- ja stereotypiavalimo Dennig & Fink.

1844:  JM Kronheim patentoi Englannissa menetelmän valmistaa kaarevia stereotypialevyjä.  Erään tiedon mukaan hän käyttää matriisina useita yhteenliimattuja paperikerroksia.

1844:  Ranskalaiset JV Gallien ja C Armengaud rakentavat matriisinpuristuskoneen Coptotype.  Kirjaimen kuvat puristetaan kirjakemetalliseen välisteeseen.

1844:  Frenckellin perukirjaan sisältyy myös stereotypointilaitteistoa.

1845:  Worms ja Philippe palaavat Ranskassa kaarevan stereotypian tekoon.

1846:  Italialainen Vanoni esitteleee Englannissa matriisin, joka valmistetaan puristetusta paperimassasta papier maché.  Se on käytössä Ranskassa.  Samoihin aikoihin veljekset Dellagana tulevat Pariisista, jossa työskentelivät lehden Le Constitutionnel painossa, Englantiin ja perustavat stereotypialevyjä valmistavan yrityksen.

1847:  Dresdenissä on Gustav Heinrich Kirstenin kirjake- ja stereotypiavalimo.

1848:  Lottin de Laval parantaa paperistereotypointia käyttämällä liisteriä ja paperia.

1850:  Edinburghilainen T Nelson rakentaa stereorotaation mallin suureen näyttelyyn 1851.

1850-1900:  Yli 30 keksijää yrittää rakentaa matriisinpuristuskoneen, jolla puristetaan joko yksittäisiä kirjaimia tai koko rivi matriisipahviin, lyijyyn, puuhun tai metalliin.

1852:  Pariisilaisessa sanomalehdessä La Presse käytetään paperimassastereotypointia.  Tästä alkaa yleinen stereotypoinnin käyttö.

1854:  Charles Craske valmistaa puolipyöreän stereotypialevyn New York Heraldille.  Hän valmistaa niitä 1861 parannettuna mallina New York Tribunelle.

1855:  Sveitsiläinen James Dellagana oppii Genouxin menetelmän ja patentoi järjestelmän, jolla valetaan kirjakkeiden paksuisia sisältä onttoja stereotypialevyjä.  Dellagana veljineen alkaa Lontoossa valmistaa tasostereotyyppejä.  He kokeilevat 1856 The Times-lehdessä pyöröstereoiden tekoa Applegath-painokoneeseen ja valavat 1857 kokosivun stereotypian.  Dellaganat valmistavat 1863 kaarevia stereotypialevyjä, jotka voi kiinnittää suoraan rotaatiopainon sylinteriin sanomalehden painamiseksi.

1857:  Johann Heinrich Rust avaa Offenbach am Mainissa kirjake- ja stereotypiavalimon.

1857:  Turkulainen JW Lillja antaa teoksia stereotypoitavaksi leipzigilaisliikkeelle BG Teubner.

1858:  Hermann Berthold perustaa Berliiniin galvanotypialaitoksen.

1860:  Hoe valmistaa Philadelphiassa sanomalehtistereotypioita ja muuntaa rotaationsa käyttämään stereolevyjä.

1860-luku:  Suomessa harrastetaan stereotypointia Vaasassa.  Kirjanpainaja FW Unggren kokeilee stereotypointimenetelmää, jonka väitetään olevan hänen oma keksintönsä ja käytössä vuosisadan vaihteeseen saakka.  Faktorin Emil Moilanen mukaan koostuu väline kahdesta irrallisesta kvarttokokoisesta rautalevystä, jotka pysyvät stereotypoinnin aikana yhdessä ruuvilaitteen avulla.  Vedellä pehmitetystä paperista valmistettu matriisi sijoitetaan irrallisista messinkiloitoista koostuvan kehyksen alle.

1862:  Carl Kempe valmistaa Nürnbergissä pahvimatriiseja.

1864:  Leipzigissa punssinleikkaaja Wilhelm Nense ja kirjakkeenvalaja Karl Friedrich Rühl perustavat kirjake- ja stereotypiavalimon, punssinleikkaamon ja galvanoplastiikan laitoksen.

1865:  Turkulainen GW Wilén antaa teoksia, jotka julkaistaan suurina painoksina, stereotypoitavaksi leipzigilaiselle liikkeelle BG Teubner.  Kesällä Lyypekin ja talvella Pietarin kautta kulkeva posti viipyy matkalla pitkään.  Usein ensimmäinen painos valmistetaan Leipzigissa ja laatat lähetetään sen jälkeen Turkuun, jossa painetaan seuraavat painokset.

1867:  Pariisin maailmannäyttelyssä John Sweet ja A Daul esittelevät matriisinpuristuskoneensa Matrix Compositor.

1868:  Ranskalainen Hippolyte Marinoni suunnittelee stereotypiapuristimen.

1870:  Vilnalaisen reaalikoulun opettaja Josif Nikolajevitsh Livtshak (1839-1914) suunnittelee stereografin eli matriisinvalmistuskoneen.  Koneen käyttäjä painaa kirjasinstanssit pahviin.  Saatuaan rivin täyteen hän siirtää käsin rivinvälin verran pahvia ja stanssaa kirjain kirjaimelta seuraavan rivin.  Näin saadaan pahvimatriisi, jolla valetaan stereotyyppi.  Rivien sulkemista ei stereografissa ole huomioitu.  Tätä konetta käytetään Vilenski Vestnik - Vilnan Sanansaattaja  -lehden valmistuksessa.  Säilyneiden ladelmaesimerkkikappaleiden vuodelta 1875 laatu on tyydyttävä.

1872:  Yhdysvaltalainen Merrit Gally patentoi New Yorkissa matriisinpuristuskoneen.

1877:  Berliiniläinen insinööri G Hambruch keksii matriisinpuristuskoneen.

1878:  Saksalainen Tecklenburg keksii Darmstadtissa koneen, jolla voi stanssata kirjaimia levyyn.  Se asennetaan painokoneeseen.

1879:  Yhdysvaltalainen Shuckers rakentaa matriisipuristuskoneen.  Hän parantaa 1885 rivin sulkemista kaksoiskiilalla.  Mergenthaler Linotype ostaa kaksoiskiilan oikeudet.

1882:  Carl Kempe keksii Nürnbergissä matriisijauheen ja matriisin, jolla valmistetaan kuivastereotypejä.

1883:  Ruotsissa on 12 kirjapainossa stereotypialaitos.  Tukholmassa JR Rydbergillä on kirjapainoja varten galvanoplastinen ja stereotypialaitos.

1886:  Weilin & Göös perustaa Suomeen täydellisen stereotypointilaitoksen suuria painoksia varten.

1889:  Helsingissä J Simeliuksen Perillisten kirjapaino hankkii stereotypointilaitteen.  Sillä valmistetaan painolevyjä postilaitoksen ja rautatiehallituksen lomakekehilöistä.

1890:  Yhdysvaltalainen H St John keksii koneen St John Typobar, joka puristaa kylmästä metallista rivejä karkaistusta metallista valmistettuja riviksi ladottuja matriiseja vasten.  Kone esitelläänn 1893 Chicagon maailmannäyttelyssä.

1891:  Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino hankkii stereotypointilaitteiston suuria painoksia varten.

1892:  Vilho Soini pohdiskelee, voitaisiinko kirjoituskoneella kirjoittaa pehmeään pahviin, josta matriisista valamalla saadaan stereotypiapainolevy.  Puhtaaksikirjoitettu teksti voitaisiin myös valokuvata ja valmistaa fototypiaplootu.  Painokone voitaisiin poistaa, jos reproduktio tapahtuisi valokuvaamalla.  Rajoituksena on kallis valonherkkä paperi.

1894:  Schimansky keksii Berliinissä kuivamatriisin stereotypointia varten.

1894:  Yhdysvaltalainen Josef C Fowler rakentaa rivinvalukoneen, jossa punssi puristaa kirjaimen pehmeään metalliin.  Rivin tasaaminen tapahtuu teräsjousilevyillä.

1898:  Yhdysvaltalainen kuvanveistäjä C Sears valmistaa koneen, joka valaa puisesta matriisirivistä kirjakerivin.

1898:  Kirjaltaja August A Söderlund, joka stereotypoi vuosia Weilin & Göösillä, perustaa stereotyyppivalimon, jonka hän myy 1899 yhtiölle Typos jääden sen johtajaksi.  Yhtiö stereotypoi kirjoja, ilmoituksia ja otsikkoja sekä toimittaa tilaajille sokeistoa, lyijystä valmistettuja reikäloittoja, välikkeitä, tasavia, välisteitä, latomaviivakkeita ja muuta.

1890-luvun loppu:  Yhdysvalloissa suuret sanomalehtipainot käyttävät stereotypialevyjä.  Newyorkilainen Henry A Wise Wood suunnittelee puolisylinterin muotoisten stereotypialevyjen valinlaitteen Autoplate.  Matriisi asetetaan sylinterin ja vaipan väliin.  Valun jälkeen levyyn jää reunus, joka jyrsitään pois.

1900:  Itävaltalainen Albert ja saksalainen Fischer käyttävät matrisointiin ohutta lyijylevyä, joka puristetaan voimakkaasti alkuperäiskuvaketta vasten.  Matriisista valmistetaan edelleen kuparigalvaano.

1902:  TT Heath ja AN Verdin rakentavat koneen Heath Matrix Typograph.