Kirjansidonta ja jälkikäsittely 1501-1795         

Sitoja ranskaksi relieur viittaa taitettujen painoarkkien kokoamiseen, italiaksi legatore kuvaa suoraan arkkien sitomista ja sitominen saksaksi Einband tarkoittaa monen arkin kokoamista yhteen.  Ranskassa reliure viittaa käsinsidottuun kirjaan, ja cartonnage koneelliseen sidokseen.  Book - anglosaksin boc on pyökkipuun sisempi kuori, jota käytetään kirjoitusalustana.

1500-luvun alku:  Saksalaiset kirjansitojat käyttävät yleisesti rullaleimasinta eli rulettia.  Ornamentti kaiverretaan levymäisen pyörän reunaan.  Sillä voidaan nopeasti painaa koristekehyksiä nahkasiteisiin.

1500-luku:  Sidostaiteen keskus siirtyy Italiasta Ranskaan.  Kuninkaat Frans I (hallitsee 1515-47) ja Henrik II (hallitsee 1547-59) tukevat sidostaidetta tilaamalla kirjoja yksityiskokoelmiinsa.  Frans I tilaa kirjojensa sidonnan hovisitojalta Etienne Roffet, ja Henrik II hovisitojaltaan Claude de Pique.  Selkää aletaan myös koristella, ja siihen painetaan kirjan nimi.  Kuninkaan Kaarle IX (hallitsee 1560-74) tilauksesta syntyy fanfaarityylinen sidos.  Nimitys on peräisin vuodelta 1830, kun ranskalainen Charles Nodier tilaa 1613 ilmestyneeseen kirjaan sen ajan jälkisidoksen mestarilta Thouvenin.  Kirja on nimeltään Fanfares.  Tyylin ensimmäinen mestari on kuninkaan Henrik III hovisitoja Nicolas Eve, joka on myös kirjanpainaja ja kustantaja.  Kannet ja selkä ovat kauttaaltaan hentojen nauha- ja viivakuvioiden peittämiä.  Geometristen kuvioiden väliin jäävät kentät täytetään hienojakoisilla lehvä- tai kukka-aiheilla.  Nahka on usein punainen marokiini.  Saksin vaaliruhtinaan August palveluksessa on sitojamestari Jacob Krause.  Hänen työsopimuksessaan edellytetään hänen hallitsevan kolme sidostyyppiä: saksalainen, ranskalainen ja italialainen - saksaksi welsch.  Saksalainena sidoksena säilyy goottilaistyylinen vanha sidostapa.  Englannin Henrik VIII (hallitsee 1509-47) tuottaa kirjanpainajansa ja -sitojansa Ranskasta.  Painaja ja kirjansitoja Thomas Berthelet johtaa hovikirjastojen sidoksien siirtymistä Grolier-tyyliin. Berthelet alkaa käyttää kultaista koristelua kirjansidoksissa venetsialaiseen tapaan.  Berthelet on myös kuninkaan Edvard VI sitoja.  Thomas Wotton on kuuluisa kirjojen keräilijä.  Englannissa naisten rukouskirjat sidotaan kankaaseen, joka koristetaan kirjailuin ja koruompelein.  Pohjoismaissa seurataan saksalaista sidosta.  Saksassa valmistetaan runsaasti sidosten laatta- ja rullaleimasimia.

1500-luvun alku:  Venetsialaiset sitojat soveltavat arabialaista tyyliä ja muotoilua aldiineissa, jotka on nimetty painajan Aldus Manutius mukaan.

1500-luku:  Ruotsin ensimmäinen varsinainen kirjansitoja lienee Jakob Lauri (-1569), joka on piispan Brask palveluksessa Söderköpingissä.  Braskin maanpetoksellisen toiminnan vuoksi myös Lauri vangitaan.  Kun hänet vapautetaan, hän matkustaa Ranskaan perustaen sinne kirjansitomon.  Uppsalassa sitoo kirjoja mestari Bartholomeus.  Tukholmasta tunnetaan useita kirjansitojia: Hans Pedersson, Paul Knuflock, Nils Olofsson (-1627) ja Hans Düsterbach.

1514:  Augsburgissa on säilynyt kirjansitojan ja kirjanpainajan välinen sopimus.

1514:  Suomessa tavataan ensimmäinen kirjansitoja, mestari Augustinus, jolle eräs rostockilainen porvari lähettää kirjan Turkuun.  Seuraavana vuonna mestari Augustinus on Lyypekissä pestaamassa itselleen työväkeä.

1520:  Kirjansitojan rulla on yleinen Euroopassa.

1533:  Norjassa mainitaan Casper Kirjansitoja Trondhjemissa.  Veroluettelossa 1548 hän on suurin veronmaksaja käsityöläisistä.

1537:  Etienne Roffet, alias Le Faulcher, (-1548) saa ensimmäisenä ranskalaisena arvon relieur du roi - kuninkaallinen kirjansitoja.

1540-luku:  Turussa esiintyy kirjansitojia muun muassa Mikael Paljaspää, joka sitoo Turun linnan tilejä, mutta vasta 1600-luvun alusta on Turussa aina joku kirjansitojamestari.

1544:  Englannissa Elizabeth (1533-) antaa kirjoittamansa ja mahdollisesti itse kirjailtuihin kansiin sitomansa kirjan uuden vuoden lahjaksi äitipuolelleen kuningatar Katharine Parr.

1545:  Varakreivi Jean Grolier de Servières (1479-1565) on Ranskan valtiovarainhoitaja ja bibliofiili.  Häntä varten sidotaan monta hienoa italialaista ja ranskalaista kirjansidosta.  Ne tunnetaan nimellä Grolier-sidos tai Grolieresque-sidos.  Hän muotoilee useita omia sidoksiaan.  Maioli-sidokselle antaa nimensä kirjojen keräilijä ranskalainen Thomas Maiolus tai Maioli eli Mahieu, Katariina de Medicin (1519-89) sihteeri.  Kansissa on kasviaiheiset kehykset ja keskellä kirjan nimi.  Vielä jokin aika sitten arveltiin keräilijän olevan italialaisen Tommasso Maiolin.  Grolier- ja Maioli-sidoksia valmistetaan Ranskassa kuninkaiden Frans I ja Henrik II suojeluksessa.  Edellisen kuninkaallinen painaja ja sitoja on Geoffroy Tory (-1533) ja hovisitoja Etienne Roffet.  Myöhemmät kuninkaalliset kirjansitojat Nicolas ja Clovis Eve kehittävät fanfaarisidoksen.

1550:  Kirjansidonta alkaa siirtyä luostareista painajien ja kirjansitojien taloihin.  Painajan tai sitojan nimi, nimikirjaimet tai merkki aletaan leimata kirjan kansiin.

1550:  Euroopassa aletaan valmistaa sitomoja varten marmoroitua paperia, joka on kehitetty Persiassa.

1554:  Turussa toimii kirjansitoja Hemming.

1566:  Saksalainen kirjansitoja Jacob Krause (1526-85) muuttaa Dresdeniin ja hänestä tulee Saksin vaali- ja suuriruhtinaan August hovikirjansitoja.  Krause työskenteli aikaisemmin Augsburgissa useita vuosia kauppiasperheelle Fugger.  Monet hänen sidoksensa muistuttavat itämaisia sidoksia arabeskeineen.  Krausen oppilas on Kaspar Meuser.  Fredrik Suuren kirjat on sidottu punaiseen vuohennahkaan.

1568:  Jost Amman kuvaa kirjassaan Ständebuch kahta kirjansitojaa der Buchbinder.  Toinen sitoo kirjaa ja toinen höylää kirjansyrjää tasaiseksi.

1570-luku:  Venetsiassa aletaan käyttää kultausta kirjansidonnassa.  Kultausta on harjoitettu idässä paljon aikaisemmin.  Aldus Manutius on antanut nimensä uudelle kirjansidontatyylille.  Yleensä varhaisia sidontatyylejä ei kutsuta niiden tekijöiden mukaan, sillä he ovat tuntemattomia, vaan kirjojen kuuluisien keräilijöiden mukaan.  Canevari-sidokselle antaa nimen kirjojen oletettu keräilijä Demetrio Canevari, joka on paavin Urban VIII lääkäri.  Myöhemmin on osoitettu, että näiden kirjojen todellinen keräilijä on Pier Luigi Farnese, seuraavan paavin Paul III poika.

1570-1630:  Ranskalainen kirjanpainaja, kirjansitoja ja kustantaja Nicolas Ève (-1590) ja hänen poikansa tai sukulaisensa hovikirjansitoja relieur du Roi Clovis Ève (-1635) työskentelevät Pariisissa.  Nicolas Ève valmistaa kuninkaalle Henrik III siteitä ja on luultavasti fanfaarityylin keksijä.  Nimitys syntyy 1800-luvulla, kun kirjojen kokoilija Charles Nodier sidottaa 1613 painetun kirjan Èven pikkukuvioiden tapaan somistettuihin kansiin sitojalla Touvenin.  Kirjan otsikko alkaa Les Fanfares et Courvées..., mistä on peräisin reliure à la fanfare.

1571:  Kirjansitoja Lars käy Viipurissa.

1584:  Painaja Christopher Barker antaa kuningattarelle Elisabet uuden vuoden lahjaksi raamatun kirjaillussa sidoksessa.

1586:  Anisim Mihailov Radishevski tulee Moskovaan ja työskentelee aluksi kirjansitojamestarina.

1588:  Turussa Thomas harjoittaa kirjansidontaa.

1590-luku:  Tukholmassa toimii kirjansitoja Frans Bokbindare.

1591:  Englannissa kalligrafi Esther Inglis (1571-1624) alkaa sitoa kirjoittamiaan kirjoja kirjailtuihin kansiin.

1592:  Chronica Augustinan mukaan Venetsiassa on 72 kirjansitojaa.  He asuvat kaikki samalla alueella.

1500-luvun loppu:  Euroopassa paperia aletaan marmoroida.  Kirjan syrjiin menetelmää aletaan soveltaa 1700-luvulla.

1500- ja 1600-lukujen vaihde:  Éve (fanfaari 1800-luvulla) nimetään kuninkaallisten sitojien isän ja pojan Nicolas ja Clovis Éve mukaan.  Kansi koristellaan pienillä leimasinkuvioilla.

1600-luku:  San Marinossa määrätään kirjansitojat asumaan samassa korttelissa sen takia, että nämä olivat ulkomaillakin tunnettuja ammattitaidostaan, ja heitä houkutellaan ulkomaille.  Yhteen kortteliin koottuina heitä voidaan paremmin valvoa.

1600-luku:  Ranskassa kehitetään Le Gascon -sidostyyppi tuntemattoman sitojamestarin mukaan, joka on Gascognen maakunnasta kotoisin.  Tutkijat arvelevat, että hän on Florimond Badier.  Le Gascon -sidoksessa käytetään punaista marokiinia ja pitsimäisiä pienikuvioisia kultausleimasimia - fers pointillés, joilla tehdään pointillé eli pisteviiva.  Pisteviivoilla korvataan ehjät viivat.  Ranskalainen sitoja Florimond Badier valmistaa Le Gascon -tyylisiä sidoksia niukemmin koristeltuna. Ranskalaisen kuninkaallisen sitojan Augustin Du Seuil (1673-1746) tyyliä luonnehtii dentélle eli pitsin kaltainen.  Alkaa esiintyä yksinkertaisia sidoksia kuten jansenistisidos.  Englantilainen Samuel Mearne omaksuu Le Gascon -tyylin.  Englannissa syntyy sidoskoulukuntia, joiden tunnetuin sidostyyppi on runsaasti koristeltu all-over-bind.  Sidosten etupapereissa suositaan marmoroituja papereita.  Islanninsammaleesta uutetun liuoksen pinnalla kelluvia häränsappeen sekoitettuja väriaineita tartutetaan liuokseen kasteltavaan paperiin.  Samoin kastelemalla voidaan marmoroida sidosten leikattuja syrjiä.  Liisterimarmoroinnissa värit sekoitetaan liisteriin, joka erilaisin työkaluin levitetään kuvioksi paperille.  Roiskemarmoroinnissa väripisaroita levitetään esimerkiksi harjalla roiskimalla paperille.  Etupapereina käytetään myös sabluunoilla tai värileimasimilla käsinpainettuja koristepapereita.  Brokadipaperiin lisätään kuivapreeglauksella lehtikultaa.

1600-luku:  Kirjansitojasuku Magnus vaikuttaa Amsterdamissa.

1600-luku:  Kirjansitoja Bruno Spanceerder työskentelee Amsterdamissa.

1600-luku:  Lyonissa käytetään kaiverrettuja levyjä, joilla kuvioidaan kirjan kannet.

1600-luku:  Tukholmalaisia kirjansitojia ovat Michel Han (-1618), Henrik Diener, Georg Hornbein (-1649), Marcus Sigfridsson (-1646), Christoffer Reussner (-1658), ranskalainen Jacques Morel (-1680) 1650 alkaen, Kristoffer Reussner (-1698) 1674 mestari ja Nathanael Goldenau (-1705) 1679 mestari.

1602:  Turussa puhutaan kirjansitojasta Hans Hemming.

1609:  Turussa kirjansitoja Hans on myös kirjakauppias kuten tähän aikaan on tapana.  Myöhempiä sitojia ovat Frans 1614 ja Michell 1627.  Michell pyytää kahdesta sitomastaan kirjasta 40 äyriä.  Kenkäpari maksaa 1,5 äyriä, hevonen 160 äyriä, lehmä 80 äyriä sekä lammas ja sika 10 äyriä.

1614:  Lyypekkiläinen kirjansitoja Nathan Armsted käy Viipurissa ja 1656 rääveliläinen eli tallinnalainen Lorenz Jauchius.  Viipuri saa 1600-luvun alussa oman kirjansitojan Mathias Gregoriista, joka aloittaa kirjojen myynnin.  Hänen poikansa Grels Mattsson laajentaa isänsä liikettä ja hankkii kirjansa vuodesta 1641 kirjanpainajalta Ignatius Maurer Tukholmasta.

1616-19:  Turussa vaikuttaa kirjansitoja Eskil.

1624-25:  Kirjansitoja Johan toimii Turussa.

1626:  Englantilainen Nicholas Ferrar (-1637) ostaa eläkkeelle jäätyään Little Gidding-kartanon, jonne hän asettuu äitinsä, veljensä John, sisarensa rouva Collet ja heidän lastensa kanssa.  He leikkaavat kirjoista tekstiä ja kuvia, liimaavat ne paperille ja sitovat ne kirjoiksi nimeltä Harmony.  Ainakin Ferrarin sisarentytär Mary Collet sitoo kirjoja.  Sidonnan opettaja on Cambridgen kirjansitojan tytär, luultavasti Katharine, jonka isä on sitoja Henry Moody.  Toiminta jatkuu Ferrarin kuoleman jälkeen vuoteen 1657, jolloin John Ferrar ja rouva Collet kuolevat.

1627:  Turussa Michell kirjansitoja toimii kirjakauppiaana.

1629:  Italialainen runoilija Gianfrancesco Maia Materdona, Rime, Bologna 1629, kirjoittaa runon Bella Libraia - Kaunis kirjansitoja.

1630:  Suomessa ammattikuntajärjestyksen mukaan kirjansitojilla on yksinoikeus sidottujen kirjojen myyntiin.  Kirjanpainajat saavat myydä tuotteitaan ainoastaan nidottuina.

1636:  Ensimmäinen tunnettu mainittu pohjoisamerikkalainen sitoja on John Sanders, joka avaa 1637 sitomon Bostonissa.

1647-58:  Amsterdamilainen karttojen kustantaja Blaeu tuottaa 40 kartastoa, joista perheen jäsenet toimittavat 29 ja kartografi Johann Jansonius 11 laitosta.  Ne sitovat kaksi amsterdamilaista sitomoa pergamenttiin.  Kartastojen koko vaihtelee 52-59 senttimetriä eli ne ovat aikansa suurimpia töitä.

1648:  Ranskassa Gilles Dubois nimitetään kuninkaan kirjansitojaksi.  Hän jakaa tehtävän Claude le Miren kanssa.

1650:  Turussa ja Viipurissa on kirjansitoja.

1652:  Cromwelle turvaa kirjansitojille työrauhan Lontoossa luvaten jokaiselle maakunnista Lontooseen muuttavalle kirjansitojalle pysyvän paikan ja kahden vuoden verottoman toimeentulon.

1660:  Englannissa Samuel Mearne (-1683) nimitetään kuninkaan kirjansitojaksi.  Kuninkaiden Kaarle II ja Jaakko II kirjansitoja luo cottage- eli mökkityylin.  Sidoskoristelulle on ominaista suorakulmainen keskiosa ja kehyksen ylä- ja alaosat maalaistalon kattopäädyn näköisinä.  Poikansa Charles jatkaa työtä.

1661:  John Ratcliffe muuttaa Englannista Pohjois-Amerikkaan, jossa hän 1662 ensitöikseen sitoo 200 kappaletta John Eliotin algonkinien murteista uutta testamenttia.  Ratcliffe asettuu kirjakauppiaaksi Bostoniin.  Useimmat sitojat ovat nimettömiä työläisiä päinvastoin kuin painajat, joiden nimi tavallisesti on kirjassa.

1664:  Amsterdamilainen Diercksen & poika sitoo maailman kolmanneksi suurimman kirjan Suuri Rostockin Atlas.  Sivujen leveys on 1,66 metriä ja korkeus 2,04 metriä.  Kannet ovat kaksi senttiä paksua tammea.  Kirjassa on 34 suurta karttaa.  Kirja on Rostockin yliopiston kirjastossa Saksan Demokraattisessa Tasavallassa nykyisin Saksassa.

1668-75:  Jane Steel, Robert Steelin tytär, on Charles Mearnen luona kirjansitojan opissa.  Jane Steel työskentelee 1710 saakka.  Samoihin aikoihin John Waghornin leski Katherine Waghorn sitoo kirjoja Durhamissa.

1674:  Gezelius kutsuu Turkuun luokseen kirjansitojakisällin Baltzar Gebhardt.  Kun akatemian kirjansitoja Zacharias Lietzen valittaa, että Gebhardt tungettelee hänen ammattiinsa, haetaan Lietzenille porvarioikeudet.

1675:  Helsingin henkiluetteloissa esiintyy kirjansitoja.

1678:  Kristianiassa eli Oslossa toimii kirjansitoja Hans Hoff.

1686:  Lontoossa opissa ollut painaja ja sitoja William Bradford perustaa Philadelphiaan painon ja sitomon.

1690-luku:  Kuvitetussa kirjansidonnan kirjassa Dudin, L’Art du relieur-doreur de livres, Pariisi 1772, näytetään kuvissa, kuinka naiset neulovat ja kultaavat kirjoja.  Miehet tekevät raskaampia töitä.

1693:  Painaja William Bradford (1663-) muuttaa Philadelphiasta New Yorkiin, johon hän perustaa painon ja sitomon.  Hän jää eläkkeelle 1742 ja on painaja-sitojasuvun esi-isä.  Bradfordin poika Andrew muuttaa 1712 Philadelphiaan, jonne perustaa painon.

1600-luvun loppu:  Jansenist on ranskalainen tyyli, joka käyttää sokeata viivakoristelua.

1700-luku:  Ranskalainen Derômen sitojasuku käyttää pitsityyliä varsinkin Nicolas nuorempi.  Ranskalainen Antoine-Michel Padeloup nuorempi (1685-1758) käyttää myös mosaiikkia sidoksissaan Madame Pompadourille.  Harleian nimetään Oxfordin ensimmäisen jaarlin Robert Lord Harley mukaan.

1700-luku:  Kuninkaan Ludvig XV hovisitoja Antoine-Michel Padeloup nuorempi (1685-1758) luo pitsityylin.  Sukuun kuuluu 12 mestaria.  Padeloup- ja Derôme-kirjansitojasuvut kehittävät à la dentelle -sidoksen, joka saa nimensä pitsistä.  Tähän käytetään uudentyyppisiä kultausleimasimia fers à la dentelle.  Jacques Antoine Derôme on Antoine-Michel Padeloupin aikalainen.  Derômen suvussa esiintyy 18 mestaria, ja le Monnierin suvussa 20 mestaria.  Muita sitojamestareita ovat Dubuisson, Laferté, Douceur ja Fournier.  Ludvig XVI pitää Derôme nuorempaa, Nicolas-Denis (1731-88), hovisitojanaan.  Selän sidosnyörit upotetaan kirjablokkiin tehtyihin uurteisiin, jolloin selkä tulee sileä ja yhtenäinen.  Syrjien kultaus kuuluu viimeisteltyyn korumaiseen sidokseen.  Kirjansitojamestarit ottavat käyttöön pienet liimatut nimietiketit, joiden perusteella sitojien tuotanto voidaan tunnistaa.  Tanskassa tulee suosioon Holbergbind kirjailijan nimen mukaan.  Holberg-sidos leviää muihin Pohjoismaihin.  Kirjankustantajat valmistavat omana puoliteollisena tuotantona yksinkertaisia halpoja käyttösidoksia massasidoksina uskonnollisia kirjoja ja oppikirjoja.  Kehitetään porvareille halpa mutta näyttävä puoliranskalainen sidos, jossa selkä, pieni osa kansista ja kulmat ovat nahkaa.  Kangasta. pelkkää paperia ja kartonkia käytetään huokeiden teosten sidosmateriaaleina.  Marmori- ja kuviopapereita käytetään suojaamaan nidottuja kirjoja.  Näissä paperisidoksissa kirjoitetaan musteella liimattaville nimilapuille tai suoraan kirjan selkään kirjan tai sen tekijän nimi.  Halvin vaihtoehto on harmaa tai sinertävä karkea kartuusipaperi, jota käytetään 1800-luvulle saakka suojakääreenä.  Tästä muistuttaa edelleen kouluvihkojen tavallinen sininen kansiväri.  Englannissa kirjansidonta alkaa rappeutua.  Vuosisadan lopulla 1766-97 Roger Payne (1739-97) kohottaa sidonnan tason loisteliaaksi, mutta pidättyväiseksi.  Hän käyttää usein oliivin väristä tai sinistä marokonnahkaa.  John Edwards valmistaa kuuluisia pergamenttisidoksia ja yhdessä John Whitakerin kanssa tekee etruskilaisia sidoksia klassisen perinteen mukaan.  Ranskassa kuninkaan Ludvig XVI mukaan nimetty Louis seize -tyylikausi päättyy 1789.  Ludvig XVI sidottaa yksityiskirjastonsa kirjat hovisitojallaan Antoine Ruette.  Ainoa somiste on etukannen keskelle painettu kuninkaallinen vaakuna.  Joissain kirjoissa on yksinkertainen reunusviiva ja kulmissa liljakuviot.  Antiikin meanderikuviot, helmisauvat, palmetit, akantukset, uurnat ja tyylitellyt linnut ehtivät tulla kirjojen kansiin ja selkiin.  Ruotsissa Kustaa III suosii 1780-luvulta lähtien klassismia.  Hovi ja sen lähipiiri työllistävät useita kirjansitojamestareita.

1700-luku:  Tanskassa on kirjansitojia kymmenessä ja Norjassa 12 kaupungissa.  Tukholmassa on noin 30 kirjansitojaa ja 22 Ruotsin muissa kaupungeissa.  Suomessa kirjansitojia on huomattavasti vähemmän.

1700-luku:  Tukholmassa vaikuttavat kirjansitojina Abraham Schneidler (1691-1749) 1714 mestari, joka sitoo kuningattarelle Ulrika Eleonora, poika Kristoffer Schneidler (1721-87) 1746 mestari, veljekset Melker Fredrik Stadtlander (1727-99) 1751 mestari ja Jacob Stadtlander (1729-97) 1759 mestari ja Melkerin poika Fredrik Wilhelm Stadtlander (1756-1832) 1780 mestari.

1700-luku:  Pakkauskotelot kehittynevät arvokkaiden kirjansidosten suojana käytetyistä pahvisista kirjakoteloista.

1700-luvun alku:  Englannissa Oxfordin jaarli Robert Harley sidottaa kirjojaan mestareilla Eliot ja Chapman.  Harley hankkii punaista nahkaa, ja sidontaa sanotaan harleylaiseksi tyyliksi - Harleyan Style.

1700-luvun alku:  Kristianiassa toimii kirjansitoja Fredrik Bruun (-1741).

1700:  Turussa ja Viipurissa on kaksi kirjansitojaa, Oulussa, Vaasassa ja Pietarsaaressa yksi.

1709:  Ranskalainen Dupont keksii rekisteripaperin vesiviivauksen.

1709:  Pohjois-Amerikassa Connecticutin New Londonissa alkaa toimia sitomo.

1715-46:  Pariisissa toimii sitoja Augustin du Seuil.

1721:  Sitoja William Davies (1693-1740) toimii Pennsylvaniassa ja muuttaa 1726 Philadelphiaan.

1722:  Turussa Petter Söderman vanhemmasta tulee kirjansitojamestari.  Hän liittyy samaan aikaan avioliiton kautta tukholmalaiseen Kidronin kirjansitojasukuun.  Hänen pojanpoikansa Johan Gustaf Söderman kuolee 1870 suvun viimeisenä kirjansitojamestarina.

1729:  Kirjansitojakisälli Bergman asettuu Porvooseen kirjansitojaksi nimellisesti lukion palvelukseen.

1730-luku:  Saksalaissyntyinen sitoja toimii Pennsylvaniassa Pohjois-Amerikassa.

1730-85:  Sitoja Francis Skinner (-1785) toimii Newportissa Pohjois-Amerikassa.  Hän hankkii ruletteja paikalliselta hopeasepältä John Tanner.

1731-52:  Pohjois-Amerikassa painaja William Parks (-1752) käyttää Annapoliksessa ja Williamsburgissa tuntematonta sitojaa.

1733:  Preussin kuningas Friedrich Wilhelm I teettää sotajoukolle 17 000 testamenttia, jotka sidotaan Halle-Saalessa.  Painoksesta 12 500 sidotaan yksinkertaiseti ja 4500 paremmin.  Halle-Saalessa tuotetaan 1779 mennessä 105 000 sidosta.

1733:  Pohjois-Amerikassa tehdään ensimmäinen lehtikullalla koristettu sidos Philadelphiassa ja 1737 Bostonissa.

1735:  Augsburgilainen vaskipiirtäjä Elias Bäck valmistaa kauniin taskukalenterin kustantajansidoksena.  Bäck nimittää itseään Saksin herttuan Ernst August ruhtinaalliseksi vaskipiirtäjäksi.  Herttualle omistettu värilliseksi maalattu kappale kalenteria on sidottu vihreään samettiin, jossa on herttuan kullattu monogrammi ja vaakuna.

1740-50-luvut:  Franklin omaksuu joihinkin julkaisuihinsa saksalaistyylisen sidoksen.

1744:  Englantilainen sitoja Joseph Goodwin saapuu Philadelphiaan, jossa hän ilmoittaa sitovansa kirjoja siististi nykyiseen tapaan joko koristelematta, tekstillä varustettuna tai kullattuna.

1745:  Pohjois-Amerikassa bostonilaisessa lehdessä ilmestyy sitojan työkalujen kaivertajan mainos.  Sitojat tuovat tavallisesti työkalunsa mukanaan Atlantin poikki.  Niitä tuodaan maahan yleensä Lontoosta, Edinburghista ja Dublinista.

1748:  Saksalainen mestari Prediger valmistaa taskukalentereja liimasidoksena.

1750-luku:  Kööpenhaminassa toimii kirjansitoja Ludvig Holberg.

1750-luku:  Turussa Christian Trappin leski tekee loistosidoksen.

1750:  Turussa ja Vaasassa on kaksi kirjansitojaa, Helsingissä, Porissa, Porvoossa ja Raahessa yksi.

1750 jälkeen:  Elias Gunnér (-1776) tulee Porvooseen kirjansitojaksi ja kirjojen myyjäksi.  Hänen kirjavarastonsa on yksipuolinen: aapinen, katkismus, raamattu, virsikirja ja hengellisiä kirjoja.

1758:  Gabriel Winterin julkaisussa Computus manualis, eller: Tideräkning på finger-lederna on ensimmäinen Suomessa puulaatalta painettu kirjankansi.

1759:  British Museum avataan Montagu-talossa Lontoossa.  Siellä on kirjastoa varten sitomo, jota Cook hoitaa 1760-73.  Hänen seuraajansa on Elliot ja sitten Pipping 1824 saakka.

1760-70-luvut:  Englannista, Skotlannista ja Irlannista saapuu Pohjois-Amerikkaan sitojia ja kirjakauppiaita.  Philadelphiaan asettuu kymmenkunta sitojaa kuten Robert Bell, Robert Aitken ja Caleb Buglass.  Ryhmiä saapuu New Yorkiin ja Bostoniin.  Jotkut muuttavat pienille paikkakunnille kuten lontoolainen Thomas Brend Annapolikseen, sitten Williamsburgiin ja Richmondiin sekä William Poultney Annapolikseen, sitten Baltimoreen ja Lancasteriin.  Moneen kaupunkiin tulee ensimmäinen sitoja: New Jerseyssä Elizabethtown, Newark, Trenton ja Burlington; Delawaressa Wilmington; Baltimore; Virginiassa Georgetown ja Richmond; Hartford ja New Haven; Providence; Salem ja Newburyport; New Hampshiressä Keene ja Portsmouth.

1760-luku:  Sitoja Christopher Hoffmann (1727-1804) toimii Philadelphian lähellä Lower Salford Townshipissa.

1763:  Saksalaissyntyinen George Christopher Reinholdt (1723-93) perustaa sitomon Philadelphiaan.

1764:  Pohjois-Amerikassa philadelphialainen kauppias Isaac Norris II vaihdattaa kirjojensa kanteen musteella kirjoitetun kirjan nimekkeen kirjan selkään painetuksi.  Kun tapa leviää, kirjoja ruvetaan säilyttämään hyllyssä.

1770-luku:  Englantilaiset sitojat huomaavat pellavakankaan sopivaksi kannen päällykseksi.  Kanvastia käytetään koulukirjoihin ja muihin kovassa käytössä oleviin kirjoihin.

1770-luku:  Englantilainen sitoja Roger Payne (-1797) sitoo koko kirjan itse eikä teetä työvaiheita työntekijöillä kuten muut mestarit.  Paynen seuraajia ovat Charles Lewis ja Francis Bedford (-1883), joka muodostaa sitomon (John) Clarke & Bedford.  Hän jatkaa sitomoa Lewisin kuoltua tämän lesken kanssa.  WT Morrel hankkii 1861 sitomon jatkaen sitä 1891 saakka koneitta.

1770:  Englannissa rakennetaan kone, joka viivoittaa paperia.  Tähän saakka kirjanpitopaperit viivataan käsin.

1771:  Skotlantilainen kirjansitoja Richard Weir (Wier) (-1792) menee Ranskaan Toulousen lähelle sitomaan irlantilaiselle kirjankeräilijälle MacCarthy-Reagh kirjoja.  Weir palaa 1774 Lontooseen.

1771-1802:  Robert Aitken (1735-1802) toimii Philadelphiassa painajana ja sitojana.  Hänen tyttärensä Jane saa alan koulutusta ja saa 1802 painajan, sitojan ja kirjakauppiaan oikeudet.

1772-1809:  Ranskassa Deromen lapsenlapsi saksalainen Alexis P Bradel kehittää sidontatyylin à la Bradel.

1775:  Vasikannahkaan sidottu ja yksinkertaisin kultauksin koristettu The Impenetrable Secret on ensimmäinen Pohjois-Amerikassa kokonaan kotimaisista raaka-aineista valmistettu kirja.

1775:  Viivauskone rakennetaan tilikirjapaperia varten. 

1775:  Turku saa kirjansitojien ammattikunnan, vaikka Turussa 1738 oli jo kauan toiminut kolme kirjansitojamestaria.

1778:  Saksalainen kustantaja CW Dietrich tuo markkinoille taskukalenterin Göttinger Taschenkalender.  Se on sidottu marmoroituun pergamenttiin.

1781:  Englantilainen Thomas Burn (1760-1843) pääsee sitojamestarin John McKinlay opista ja perustaa Lontooseen oman sitomon.  Tästä kasvaa James Burn -sitomo.  Poika James Frederick pääsee 1811 isänsä opista.  Thomas Burn jää 1828 eläkkeelle.

1782:  Catherine Boucher ja William Blake menevät naimisiin.  Catherine ei ole ammattikirjansitoja, mutta hän auttaa miestään tuottamaan tämän ensimmäisen teoksen Songs of Innocence - Viattomuuden lauluja, jonka William painaa itse, neulomalla ja sitomalla kirjat niiden katumyyntiin.

1786:  Berliinissä ilmestyy almanakka Almanac Généalogique.  Kirja-aihio on liimattu pergamenttikannen selkään.  Toinen kansi jatkuu kielekkeenä, joka pistetään toiseen kanteen leikattuun viiltoon, kun almanakka suljetaan.

1786:  Kuningas Yrjö III vähentää 14-tuntisen työpäivän 13-tuntiseksi Buckinghamin yksityissitomossaan, jossa kirjojen keräilijä mielellään vierailee.

1787:  Ranskalainen Thirault kehittää paperinleikkuukoneen.

1788:  Göttinger Taschenkalender sidotaan pahvikansiin ilman pahvista selkäkappaletta.  Kirja-aihio liimataan ylivetopaperin selkään.

1790:  Englantilainen Roger Payne (1739-97) sitoo CM Cratcherodelle.  Payne työskentelee veljensä Tom ja siskonsa Jane (Jeanice) kanssa.  Hänelle työskentelevät 1774 alkaen Maria ja miehensä Richard Weir.

1790:  Sitoja Robert Aitken tilaa Yhdysvaltoihin ruletin Lontoosta Timburyn kaivertamosta.

1791:  Berliinissä ilmestyy Historische Genealogische Kalender.  Se on sidottu paperilla päällystettyyn taitettuun pahviin.  Sidostyö on yksinkertainen ja huokea.

1792-95:  Ranskan kansalliskonventti kieltää kirjastojen ja kirjojen tuhoamisen sekä määrää kunnioittamaan feodalismin merkkejä, vaakunoita, kirjoja ja kirjoituksia koristavia kilpiä, joilla on taiteellista, historiallista ja opettavaista arvoa.  Hallitsemattomat kansalaiset suuntaavat vihansa aatelisten kirjastoihin, repivät kirjoista kullatut vaakunat ja kuninkaalliset koristeet.  Englannissa ranskalaiset kreivi de Caumont ryhtyy kirjansitojaksi, varakreivi Gautbier de Brécy rikkaan englantilaisen kirjastonhoitajaksi ja kreivi de Clermont-Lodève rupeaa kirjakauppiaaksi.  Konventti säätää, että paperintekijät, painajat ja sitojat eivät saa käyttää liljankukkaa tai vaakunoita vesileimana tai tunnuksina tai koristeina.  Kansalliskirjaston sidokset varustetaan kirjaimin RF - Ranskan tasavalta.

1795-99:  Ranskan sidonnassa siirrytään klassiseen tyyliin.

1700-luvun loppu:  Englantilaisen runoilijan Robert Southey tyttäret ainakin kansittavat hänen kirjojaan.

1700-luvun loppu:  Englantilainen John Whitaker kehittää etruskilaisen sidoksen etruskien maljakoiden piirrosten innoittamana.