sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lainsäädäntö 1796-1917         

1798:  Englannissa kaikki kirjanpainajat ja kirjakkeenvalajat tulee luetteloida.  Kirjanpainajan on säilytettävä kappale jokaista painamaansa kirjaa, johon on merkittävä tilaajan nimi ja osoite.
1798:  Yhdysvaltain kongressi säätää kiihoituslain - Sedition Act.  Sen mukaan on rikos kirjoittaa, painaa, levittää tai julkaista väärää, skandaalimaista ja pahansuopaa kirjoitusta hallitusta, kongressia tai presidenttiä vastaan.  Laki kumotaan 1801, ja presidentti Jefferson armahtaa kaikki vangit ja kumoaa käynnissä olevat oikeudenkäynnit.
1798:  Virginian valtion perustuslaissa taataan lehdistön vapaus.
1798-1893:  Sveitsissä valaliiton muodostama Helvetian tasavalta takaa lehdistön vapauden.
1799:  Tanskassa astuu voimaan painovapauslaki.  Painajilla tulee olla kuninkaallinen privilegio.  Yhteiskuntajärjestyksen vastaiset painotuotteet kielletään.
1800-luku:  Yhdysvallat on maailman merkittävin piraattivaltio, koska se katsoo, että eurooppalaisen tekijänoikeus- ja patenttilainsäädännön noudattaminen hidastaisi ratkaisevasti maan taloudellista kehitystä.
1802:  Yhdysvaltain lehtimiehet pääsevät senaattiin.
1809:  Ruotsissa säädetään uuden hallitusmuodon kuudennessa pykälässä pysyvä painovapaus.  Se ei ehdi koskea Suomea, vaan Suomessa jäävät voimaan painovapauslaki 1774 ja -asetus 1792.
1809:  Suomessa kirjapainon, lehden ja kirjakaupan perustamiseen tarvitaan senaatin lupa.  Suomessa alkaa Venäjän ennakkosensuuri.
1809:  Suomessa kuolemanrangaistus jumalanpilkasta on voimassa 1889 saakka.  Kuolemanrangaistukset muutetaan 1823 elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi Siperiassa.
1810:  Ranskassa rajoitetaan painajien lukumäärää.  Kaikkien tulee olla virallisesti nimitettyjä.  Napoleon määrää, että kussakin Ranskan departementissa saa olla vain yksi sanomalehti.
1810:  Venäjällä kirjojen velvoitekappale myönnetään Pietarin julkiselle kirjastolle.
1812:  Ruotsi saa uuden painovapausasetuksen.
1812:  Meksikon hallitus julistaa lehdistön vapauden.
1814:  Norjassa hallintomuoto takaa lehdistön vapauden ja säädetään painovapaus.
1814:  Norjassa Eidsvoldin valtiosäännössä tunnustetaan lehdistön vapaus: Maassa tulee olla lehdistön vapaus.  Jokaisella on oikeus lausua vapaasti mielipiteensä valtion hallinnosta tai mistä asiasta hyvänsä.  Tanska joutui luopumaan Norjasta, mutta Norja joutui 1814 Ruotsin-Norjan unioniin 1905 saakka.
1815:  Englantilainen sanomalehti Political Register alentaa tilauksensa hintaa, jotta työväenluokka voisi helpommin ostaa lehden.  Tämän jälkeen hallitus vaatii sanomalehdiltä varmuussumman maksamista ja korottaa leimaveroa.  Ilmoituksille säädetään vero.
1817:  Englannissa asetus The Metropolitan Paving Act koettaa ehkäistä sekavaa luvatonta mainosten liimaamista mille tahansa sopivalle pinnalle.  Päinvastoin kuin sanomalehtimainonta ulkomainonta on verotonta.  Mainosten liimaajat kulkevat jättimäisine liima-astioineen, harjoineen ja T-muotoisine keppeineen, jolla mainos nostetaan liimattavaksi minkä tahansa talon seinään, muuriin tai aitaan.  Ulkomainonta antaa paljon työtä monelle pikkupainajalle.
1821:  Portugalin vallankumouksen jälkeen taataan lailla lehdistön vapaus.  Absolutismi 1828 palautti lehdistön apatiaan, mutta 1834 lehdistön vapaus palautetaan.  Lehtiä syntyy 1835 jo 54 ja 1836 vielä 67.
1824:  Englannissa tunnustetaan työläisten liittoutumisvapaus.  Seuranneen lakkoaallon vuoksi rajoitetaan 1825 lailla yhdistymisvapautta.
1824:  Ruotsi alkaa periä ulkomailla painetuista ruotsinkielisistä teoksista tullia, joka 1830 alkaen on 20 prosenttia.  Keisarillisen kuulutuksen mukaan 1845 Suomessa aletaan periä tullia ulkomailla ruotsiksi painetuista teoksista samoin 20 prosenttia.
1828:  Etelä-Afrikassa säädetään asetus lehtien vapaasta julkaisemisesta.
1829:  Suomessa kirjapainon, lehden ja kirjakaupan perustamiseen on pyydettävä sensuuriviranomaisilta lausunto.  Suomi saa oman sensuuriasetuksen ja sensuurihallinnon.  Ennakkosensuuri säilyy.  Suomen sensuuriasetuksessa mainitaan Läse- och Låne-Bibliothek eli luku- ja lainakirjasto.
1830:  Belgia itsenäistyy.  Perustuslaissa mainitaan sananvapaus.  Kun ranskalaiset ajattelijat eivät saa tekstejään julkaistua Ranskassa, he siirtyvät Brysseliin.  Muun muassa Victor Hugon kurjat julkaistaan siksi ensin Belgiassa.
1830:  Norjassa yleiset kirjastot alkavat saada valtion avustusta.
1835:  Saksassa kielletään luvattomat jälkipainokset.
1839:  Saksi-Weimarissa säädetään ensimmäinen tekijänoikeuslaki 30 vuoden määräajaksi.
1842:  Englannissa Copyright Act tulee voimaan.  Tekijänoikeus lakkaa seitsemän vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen ja 42 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen.
1844:  Japanissa säädetään tekijänoikeuslaki, joka suojaa tekijää.  Tähän saakka laki koskee vain kustantajaa.  Tekijänoikeuslaki on tehoton varaspainosten suhteen.
1845:  Yhdysvalloissa New Yorkin valtiossa hyväksytään kirjastolaki.
1848:  Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltio antaa Bostonin kaupungille oikeuden kantaa kirjastoveroa, jota useat osavaltiot seuraavat.
1848:  Sveitsissä säädetään täydellinen painovapaus.
1848:  Englannin Lord Chief Justice Campbell päättää, että kirjeen kopiopuristimella tehtyä kopiota voidaan pitää todisteena Englannin lakituvissa.  Monet oikeaksi todistetut jäljennökset eivät ole kunnollisia.
1848:  Itävallassa ruhtinaan von Metternich poliittinen järjestelmä murtuu, ja parlamentti antaa vapaamielisen lehdistölain.  Lyhyessä ajassa syntyy 206 lehteä, joista 90 päivälehteä.  Pian lehdistön vapautta supistetaan.  Uusi lehdistölaki 1862 poistaa lehtiä rajoittavat pakkokeinot.
1848:  Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV myöntyy lehdistönvapauteen.
1848:  Hollannissa lailla säädetään lehdistön vapaus.
1848:  Sardiniassa taataan lehdistön vapaus.
1849: Tanskassa poistetaan sensuuri ja säädetään painovapaus.  Lehdistölaki 1851 takaa lehdistövapauden.
1850:  Suomen kieliasetus kieltää julkaisemasta suomenkielellä muita kuin uskonnollista rakennusta ja taloudellista hyötyä tarkoittavia ja edistäviä kirjoja ja painotuotteita.
1850:  Englannissa poistetaan tiedon leimavero.  Tämä vauhdittaa Englannin lehdistön kasvua.  Laki julkisista kirjastoista säädetään ja kirjastot saavat valtion avustusta.
1851:  Tanskassa säädetään painolaki - Loven om Pressens Brug.  Tämä on vapaamielisempi kuin laki 1799.
1853:  Englannissa ilmoitusten vero poistetaan.
1854:  Peruutetaan  vuoden 1850 asetus suomenkielisten kirjojen julkaisemisesta - varsinainen peruutus tapahtuu 1860.
1855:  Englannissa poistetaan sanomalehtien leimavero.  Ilmoitusten vero poistettiin 1853.
1857:  Lordi John Campbell esittelee Englannin ylähuoneessa lakiehdotuksen säädyttömistä julkaisuista.  Samana vuonna se säädetään laiksi.
1857:  Intiassa kapina aiheuttaa toimenpiteitä lehdistöä kohtaan, mutta 1861 tietty vapaus palautuu.
1860:  Suomessa kumotaan kieliasetus 1850.
1861:  Englannissa poistetaan paperin vero.
1861:  Suomessa astuu voimaan elinkeinon harjoittamista koskeva asetus, joka annettiin 1859.  Se sallii ammattitaitoisen kisällin päästä maistraatin luvalla harjoittamaan elinkeinoa kuten kirjansidontaa, aputyövoimana vaimo ja kotona olevat lapset.  Hän ei ole oikeutettu käyttämään vierasta työvoimaa, siis oppipoikia ja kisällejä.
1861-68:  Saksassa teollisuustyöläiset saavat liittoutumisvapauden.
1862:  Venäjällä kirjojen velvoitekappale myönnetään Rumjantsevin museon kirjastolle Moskovassa.
1862:  Itävallassa säädetään lehdistölaki.
1863:  Suomenkieli tulee virkakielenä tasa-arvoiseksi ruotsinkielen kanssa.
1864:  Ranskassa saavutetaan työläisten liittoutumisvapaus.
1865:  Keisari Aleksanteri II hyväksyy Suomessa painovapauslain.  Sanomalehdet noudattavat itsesensuuria.  Julkaisijoilta vaaditaan takuusumma, joka vaarantaa heikkojen lehtien ilmestymisen.  Ennakkotarkastus palautuu 1867 painoasetuksen Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus painotoimen-asioista Suomenmaassa myötä ja on voimassa 1905 saakka.
1866:  Suomalainen pappi Uno Cygnaeus muotoilee kansakouluasetuksen.  Lasten lukuopetus on kodin vastuulla, ja lasten on kouluun tullessaan osattava jo lukea.
1867:  Itävallassa säädetään lehdistön vapaus.  Wienistä tulee monenlaisten lehtien eurooppalainen keskus.
1867:  Suomen painoasetuksessa täsmennetään julkaisuoikeutta niin, että tekijä voi joko itse tai toisen välityksellä myydä ja levittää kirjallisia tuotteitaan.  Tuotteet on ennen julkaisemista toimitettava paikkakunnan painoasiamiehen tarkastettavaksi.
1868:  Ranskassa poistetaan ennakkosensuuri ja pienennetään lehtien veroa.  Vuoden sisällä lehtiä ilmestyy Pariisissa 88 ja maaseudulla 150.
1869:  Englannissa alkaa täydellinen painovapaus.  Painotuotteissa tulee olla painajan nimi ja osoite.
1870:  Englannissa säädetään alkeiskoululaki.
1870:  Ranskassa kuka tahansa saa ryhtyä painajaksi ja kirjakauppiaaksi.  Lehdistön vapaus lisää lehtien ja pienten painojen määrää.
1871:  Pariisin kommuuni säätää ensimmäiset normit sanomalehdistön sensaatiohakuisia väärinkäytöksiä ja panettelua sekä nimettömiä lentolehtisiä vastaan.
1871:  Roomasta tulee yhdistyneen Italian pääkaupunki.  Italiassa kumotaan lehdistösensuuri, jolloin julkiset henkilökohtaiset herjaukset lehdissä käyvät mahdolliseksi.  Oikeusteitse ei ole saatavissa kunnollista hyvitystä loukatuille.  Toimittajien osallistumisprosentti kaksintaisteluihin on korkea.
1874:  Saksassa säädetään sensuurin kumoava laki.  Silti Bismarck rajoittaa lehdistön vapautta.
1878:  Intiassa Vernacular Press Act asettaa joitain rajoituksia kansankielisille 170 lehdelle.
1880:  Suomessa säädetään ensimmäisen kerran keisarillisella asetuksella kirjailijoiden ja taiteilijoiden oikeudesta työnsä tuotteisiin.  Siihen sisältyy säännös valokuvien suojasta, joka on viisi vuotta.
1881:  Ranskassa lehdistölaki säätää täyden vapauden.  Laki antaa oikeuden myöntää valtion apua yleisön edun mukaisille lehdille.
1881:  Egyptin lehdistölain mukaan uskonnollisten ja poliittisten kirjoitusten julkaisemiseen täytyy saada virallinen lupa.
1881:  Costa Ricassa taataan lehdistön vapaus.
1881:  Vietnamissa tulee voimaan ranskalaista siirtomaalehdistöä koskeva laki.
1882:  Tanskassa yleiset kirjastot alkavat saada valtion avustusta.
1883:  Suomessa annetaan kieliasetus, joka teoriassa ratkaisee virkakielikysymyksen, mutta ruotsi on maan virallinen kieli.
1884:  Ranskassa ammatillisten järjestöjen perustaminen tulee täysin vapaaksi.
1886:  Bernissä sovitaan tekijänoikeuksien kansainvälisestä soveltamisesta.  Sopimus suojaa siihen yhtyneiden maiden kansalaisten oikeuksia muissa sopimusmaissa.  Norja allekirjoittaa 1896 sopimuksen.  Sopimus uusitaan 1928 Roomassa.  Teoksen tekijällä on yksinomainen oikeus teoksiinsa.  Yhdysvallat tulee 1955 mukaan sopimukseen.
1886:  Kolumbian hallitusmuoto takaa lehdistön vapauden.
1886:  Suomessa keisarin reskripti tekee suomesta ruotsin kanssa tasaveroisen virallisen kielen.
1890:  Suomessa enimmäisrangaistus jumalanpilkasta on neljä vuotta vankeutta.
1891:  Kansainvälinen tekijänoikeuslaki astuu voimaan.
1891:  Kansainvälinen tekijänoikeuslaki lopettaa Yhdysvalloissa korvauksettoman varaskustantamisen melkein kokonaan.
1891:  Suomessa painoasetus astuu voimaan.  Säädetään muun muassa: Jos Kenraalikuvernööri näkee jonkun paikkakunnan sanomalehden väärin selittämällä Suomenmaan asemaa Keisarikuntaan nähden antavan aihetta tyytymättömyyteen, taikka päteviä syitä muuten löytyy, olkoon hänellä valta lakkauttaa sanomalehden ulosantamista, väliaikaisesti tai kokonaan, harkintansa mukaan. (...) Pidätettyä sanomalehden numeroa älköön ulosannettako muutetussa painoksessa, jollei loukkaavan kirjoituksen tahi lauseen ulossulkemisesta syntynyttä tyhjää väliä ole tavallisella lailla muulla präntillä täytetty.
1893:  Japanin keisari kieltää naiset ryhtymästä sanomalehtimiehen virkaan, koska semmoinen toimi "sotii vastoin jaapanilaisten käsitystä naisen arvosta".
1898:  New Yorkin osavaltio säätää lain harhaanjohtavaa mainostusta vastaan.
1898:  Asetus määrää kansakouluja perustettavaksi kaikkiin Suomen kuntiin.  Kansakouluun menee jo aika moni, mutta sen loppuun suorittaminen ei vielä ole yleinen tapa.  Lukutaitoisia oli 1880 noin 77 prosenttia suomalaisista.
1899:  Japanissa säädetään kirjastolaki.
1900:  Ruotsalaisen keksijän Alfred Bernhard Nobel (1833-96) testamentin mukaan perustetaan säätiö, joka jakaa 1901 ensimmäisen kirjallisuuden palkinnon.  Kirjallisuus ei tarkoita vain kaunokirjallisuutta, vaan kirjallisia töitä, joilla on kirjallista arvoa.  Palkinto voidaan myöntää saavutukselle, jonka arvo selviää myöhemmin.
1901:  Saksassa säädetään kirjanpainamisen tekijänoikeuslaki.
1902:  Hallitsija määrää, että Suomen asetuskokoelman alkuteksti on venäjänkielinen.  Käännöskielinä käytetään suomea ja ruotsia.
1904:  Yhdysvalloissa säädetään laki An Act to Promote the Circulation of Reading Matters for the Blind.  Liittovaltion posti kuljettaa ilmaiseksi pistekirjat ja muun pistekirjoituksen.  Pistelehdet tulevat 1912 vapaaksi postimaksusta ja äänikirjat 1934.
1905:  Ruotsissa hyväksytään kirjastolaki ja yleiset kirjastot alkavat saada valtion avustusta.
1905:  Suurlakko lopetetaan Suomessa marraskuun manifestilla, jolla kumotaan routavuodet.  Muun muassa senaatin tulee valmistaa ehdotus painovapauslaiksi.  Säätyvaltiopäivät hyväksyvät 1906 painovapauslain, ja painoasiamiesten virat lakkautetaan.  Perustuslain voimainen laki lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta turvaa ennakkotarkastuksesta vapaan julkaisuoikeuden.  Suomen kansalaisella on sananvapaus sekä oikeus kirjoituksen ja kuvallisen esityksen julkaisemiseen painosta ennakkoesteettä.  Tämä lopettaa illegaalit lehdet.  Keisarillinen majesteetti ei vahvista painovapauslakia.
1906:  Iranissa julistetaan ja 1908 säädetään lehdistön vapaus.
1908:  Turkin hallitusmuoto takaa lehdistön vapauden.
1908:  Bernin kansainvälinen kustannusoikeuksia ja korvauksia koskeva sopimus uusitaan.
1909:  Saksassa säädetään koko valtakuntaa varten yhdistyslaki.
1911:  Englannissa tekijänoikeuslaki ulottaa oikeuden 50 vuodeksi kirjailijan kuoleman jälkeen.  Stationers' Company lopetta yli 300-vuotisen tehtävänsä, eikä kirjoissa enää ole sanoja Entered at Stationers' Hall.  Painotuotteista on toimitettava vapaakappale kuuteen kirjastoon.
1911:  Nicaraguassa lehdistölaki säätelee lehdistöä.
1914:  Suomessa palaa sensuuri sotasensuurin muodossa.
1917:  Meksikossa lehdistölaki turvaa lehdistön vapauden.