Kirjansidonta ja muu  jälkikäsittely 1918-2009        

1918:  I maailmansodan jälkeen työskentelee monia ranskalaisia naissitojia: Rose Adler, Laura Albin-Guyot, Antoinette Cerrutti, Germaine de Coster, Hélène Dumas, Madeleine Gras, Marot-Rodde, Louise Denise Germain, Thérèse Moncey, Germaine Schroeder ja Lucie Weill.

1918:  Suomen luokkasodan aikana Porvoon pormestariksi valitaan WSOYn sitomon kultaaja Edvard Merikoski.  Elintarvikelautakunnassa on kirjatyöläisiä.

1920:  Stanssauksessa eli määrämuotoisten kappaleiden leikkaamisessa otetaan käyttöön teräsleikkauskehilö.  Stanssauksella valmistetaan esimerkiksi pakkausteollisuudessa kotelo- ja muita aihioita.

1920:  Hachette ostaa vanhan painotalon Brodart ja 1923 Joseph Taupinin sitomon.  Yhtiöllä on 1945 jo 700 työntekijää.  Brodart & Taupin ja Engel Reliure Industrielle ovat 1971 Ranskan kaksi suurinta sitomoa.

1921:  Juengst-kokoamiskonetta myydään.

1921-25:  Saksalainen sitoja Ignatz Wiemeler (1895-1952) opettaa Rudolf Kochin kanssa Offenbachissa ja epävirallisesti Bauhausissa.  Wiemelerin tuotanto käsittää noin 380 nahkasidosta.  Hänet tunnustetaan 1937 Euroopan parhaaksi käsinsitojaksi.  Wiemelerin huomattavia oppilaita ovat Gerhard ja Kathryn Gerlach.

1921:  Jalmari Aalto perustaa Turkuun Aallon Kirjansitomon.  Se siirtyy 1982 pojalta Allan J Aalto pojanpojalle Eljo Aalto.  Hänen kaksi poikaansa työskentelevät 2001 sitomossa. 

1923:  British Museum alkaa kerätä kirjojen suojakansia, mutta erillään kirjoista.  Niitä kertyy 1930 mennessä niin paljon, että virkailijat päättävät 1931 säilyttää vain valikoiman suojakansia.

1923:  RR Donnelley & Sons perustaa Chicagoon käsinsitomon yhdessä lontoolaisen Alfred de Sautyn kanssa.  Donnelleyn Lakeside Press perustaa pian sitomokoulun.

1923:  Yhdysvaltalaisen National Association of Glue Manufacturers -yhdistyksen komitea alkaa tutkia ja luokitella markkinoilla olevia liimoja.  Vuodista saa parempaa liimaa kuin luista.  Eläinliimaa pehmennetään glyseriinillä.  Monia raaka-aineita kokeillaan: kumi, guttaperkka, kalaliima, hartsi, sellakka, siirappi, pellavaöljy ja vernissa.

1924:  Muistikirjoja aletaan sitoa kierrelangalla.  Saksalainen Staab keksii Spirax-kierrenidonnan.  Sitä kehitetään Ranskassa, ja englantilainen James Burn -yhtiö ostaa 1927 patentin.  Järjestelmää Wire-O kehitetään 1930-luvulla.

1924:  Otava ja WSOY hankkivat kansienvalmistuskoneen ensimmäisinä Suomessa.  Ne valmistavat pari kantta sekunnissa eli 6000-7200 kirjankantta tunnissa.  Nämä kustannusyhtiöt hankkivat myös kansien kiinnityskoneet, joiden työmäärä on 720-1100 kappaletta tunnissa.  Samoihin aikoihin kustantajat hankkivat klootinleikkuukoneita, selänpyöristys- ja taitteenvalmistuskoneita ja muita.

1925:  Leipzigilainen yritys Georg Spiess alkaa valmistaa taittokoneita.

1925:  Englantilainen kirjansitoja Anna Sybella (Sybil) Pye (1879-) on sitonut noin 50 kirjaa.

1925:  Werner Söderströmille asennetaan Suomen ensimmäinen jatkuvalta syöttöketjulta nitova kone.  Yhdysvaltalainen nitomakone nitoo kaksi aikakauslehteä sekunnissa noin 7200 aikakauslehteä tunnissa.  Näitä on 1933 Suomessa neljä.

1926:  Ateneumin käsinkultauksen iltakursseihin lisätään marmoreeraus- ja kultareunusharjoitukset.

1926:  Kirjansitojamestari V Ilmari Laine perustaa sitomon Kirjateos.

1927:  Otava hankkii sitomoonsa ylösottopöydän eli arkkien kokoamispöydän.  Niitä on 1933 Suomessa kahdeksan.

1928:  Saksalainen Windmöller & Hölscher rakentaa maailman ensimmäisen saumattomia paperisäkkejä valmistavan koneen.

1928 alkaen:  Otava, Weilin & Göös, Tilgmann ja SKSK hankkivat kirjojen kolmisyrjä- eli kolmiteräleikkuukoneita, joden työnopeus on 500 pinkkaa tunnissa.

1928:  Smyth-yhtiö siirtyy lankanitomakoneissa suoriin neuloihin.  Kone No. 12 tulee markkinoille.

1928:  Kalle Jokinen ja poikansa Väinö perustavat Helsinkiin kirjansitomon V.&K.  Kalle Jokinen pääsi 1890 Jyväskylässä mestarin Abel Pellikka oppiin ja toimii 70 vuotta kirjansitojana.  Toinen poika Elis tulee 1945 osakkaaksi sitomoon.

1928:  Nils Korimo anoo viranomaisilta oikeutta kirjapaino- ja kirjansitomoliikkeen harjoittamiseen Helsinkiin muuttaneessa Alma Olivia Nenosen sisarensa kanssa Viipurissa perustamassa kirjansitomossa.  Yhtiön Libris toiminta käynnistyy kirjansitomona.

1929:  Jackson-liimauskone tulee kauppoihin.

1929:  Sitomon koneiden nopeuksia: leikkauskone 500-600 leikkausta tunnissa; taittokone 5000-6000 jopa 8000 - 12 000  arkkia tunnissa; lankasitomakone 3000-4800 työjaksoa tunnissa; kannentekokone 700-1100 kansiparia tunnissa; kirjojen selänpyöristys- ja uurtamis- (falssinlyönti-) kone 500-900 kirjaa tunnissa; kansituskone 700-1100 kirjaa tunnissa; kirjan- eli kolmiteräleikkauskone 2000-2500 kirjaa tunnissa; hakasnitoma- eli stiftauskone 2400-3600 hakasta tunnissa; kokoojahakasnitomakone 3600-7500 kappaletta tunnissa ja automaattinen puristinkone 13 000 pahvikoteloaihetta tunnissa.

1929:  Otavan sitomon sidottujen kirjojen tuotanto on 912 000, kun se 1910 oli 212 000 kappaletta.  Lentokirjasten, luetteloiden, aikakauslehtien ja muiden määrä on lähes kahdeksan miljoonaa.

1930 saakka:  Sitomokoneet ovat sisään ja ulos tyyppisiä.  Koneenhoitaja laittaa kirja-aihion koneeseen, odottaa kunnes työ on tehty ja ottaa työnesineen pois.  Uudet sitomokoneet toimivat läpivirtausperiaatteella.  Kirja-aihio syötetään koneeseen ja toisesta päästä tulee työstetty kirja-aihio tai lopuksi valmis kirja ulos.  Uusi Smyth-selänpyöristyskone pyöristää 1500 kirjaa tunnissa, joka on viisi kertaa niin paljon kuin vanha kone teki.  Insinöörit suunnittelevat syöttölokeroita, joista koneet voivat syöttää itseään.

1930-luku:  Sixpack kehitetään USAssa.  Tutkimusten mukaan kuusi olutta on suurin määrä, jonka perheenäiti pystyy kantamaan helposti kaupasta miehelleen.

1930:  Lontoossa ilmestyy Michael Sadleir, The Evolution of Publishers' Binding Styles 1770-1900.  Kirja valottaa ensimmäisenä vähän tutkittua aihetta.

1930:  Sheridan julkistaa uuden liimasidontakoneen, jonka nopeus on 3000-4500 kirjaa tunnissa.  Alfred Bredenberg vetäytyy vähitellen eläkkeelle patentoiden vielä parannuksiaan.  Sheridan koettaa ratkaista 1932 Curtis Publishing -yhtiön Ladies’ Home Journal -lehden liimasidonnan lateksiliimalla, mutta kustantaja ei ole tyytyväinen tuloksiin.  Bredenbergin palkkaama Champlainin pääinsinööri T Blair Hawkes jatkaa Bredenbergin kuoltua 1935.  Sheridan parustaa 1942 liimaosaston.

1930:  Minnesota Mining and Manufactoring (2002 3M) -yhtiö esittelee läpinäkyvän sellofaaniteipin.

1932:  Louis Margolis järjestää uudelleen New Yorkin vihkossitomon FM Charlton -yhtiön, joka valmistaa suurilevikkisiä aikakauslehtiä, ja lapsensa Fay ja Morris mukaan yritykseen.  Charlton ottaa 1939 liimasitomakoneen kirjatyöhön.  Morris kehittää sitomolaitteita ja keksii yksiosaisen joustavan kannen, jolle hän antaa nimeksi Plus-Perfect.  Kannet voidaan 1947 alistaa PVA-liiman ansiosta liimasidontakoneeseen, joka valmistaa joko kova- tai pehmeäkantisia kirjoja 50 000 kappaletta päivässä.  Koneella on neljä työntekijää.  Charlton patentoi Matilda-kannentekokoneen, joka valmistaa yksiosaisia kansia.

1933:  Liimanidottuja taskukirjoja aletaan tuottaa.

1933:  Sheridan hankkii kaikki oikeudet Juengstin koneisiin ja American Assembling Machine -yhtiön omaisuuteen.  Yhtiön johtajan JHT Martin poika Larry Martin siirtyy Dexter-yhtiöön, josta tulee muutaman vuoden kuluttua Dexter-Martin.

1933:  Yhdysvalloissa Book Manufacturers Institute BMI korvaa aikaisemman Employing Bookbinders of America.  Instituutin Frederick R Blaylock johtaa kemistiryhmää, joka työskentelee Yhdysvaltain painatuskeskuksen GPO laboratoriossa tutkimassa kansien käyristymistä ja folioiden himmenemistä ja tummumista.  Kemistit kehittävät uusia hartsiliimoja polyvinyyli, akryyli ja epoksi.  Polyvinyyliliimat alkavat korvata eläinliimoja juuri ennen II maailmansotaa, kun eläinraaka-aineista ja glyseriinistä alkaa tulla pula.  Sorbitoli korvaa glyseriinin pehmittimenä.  BMI ja GPO kehittävät useita hartsiliimoja, jotka perustuvat polyvinyyliasetaatin  PVA vesiemulsioon.  Se on sakea valkoinen aine, joka kuivuu kovaksi kalvoksi.  Pehmittimillä dibutyyliftalaatti, glyserolitriasetaatti tai 2-metyyli, 2,4-pentanedioli saadaan joustava liimakalvo.  Synteettiset liimat asettuvat hitaasti, vaativat usean tunnin varastoimisen tai kuivaamisen lämmöllä.  Willcox & Gibbs Sewing Machine -yhtiö tarjoaa myöhemmin Thermatron Electronic Drier -kuivaajaa, joka asettaa liiman nopeasti.  GPO kehittää 1944 PVA-kuumaliiman, jollaisia EI duPont de Nemours-yhtiö pian alkaa kehittää WF Hall- ja Clement-yhtiöille.  Ohiolainen Battelle Memorial Institute kehittää duPontin ja Sheridanin kanssa kuumaliiman Kingsport Press -yritystä varten.  Liimataan 4800 kirjaa tunnissa.  Liima ei kestä kylmää, vaan sivut irtoavat.  Uudet kuumaliimat eivät sisällä vettä eikä liuotinta.  Kirjat voidaan liimasitoa 12 000 kappaletta tunnissa.  Monet lehdet siirtyvät liimasidontaan kuten 1957 Reader’s Digest painokseltaan 13,5 miljoonaa.

1934:  Brehmer valmistaa automaattisia lankanitomakoneita.

1936:  Ranskassa ja Yhdysvalloissa keksitään uusi kierrenidonta.  Niiden patentit ovat samanlaiset.

1937:  Smyth triple liner -ylivetokone tulee markkinoille.

1938:  Smyth-selänpyöristyskone valmistuu.

1938:  Burn-yhtiö ostaa yhdysvaltalaisen Ring Binder -kierrenidontapatentin oikeudet ja valmistaa kierrenidontatarvikkeita nimellä Mult-O.  Aikaisempia menetelmiä ovat Spirax ja Wire-O sekä myöhempiä Fleischer, Berberich, Spirollo, Interax ja Plastax.

1938:  Chandler Price kultauskone tulee kauppaan.

1938:  Saksalainen kirjakauppias Emil Lumbeck patentoi liimasidontakoneen, jota insinööri Hans Ehlermann alkaa II maailmansodan jälkeen valmistaa nimellä Quick Binder.  Lumbeckin kirjansitomoiden  kanssa suunnittelemat koneet toimivat lähinnä Baumfalkin menetelmällä.  Lumbeck ottaa käyttöön tekohartsiliimat ja keksii liiman levitysmenetelmän, jossa kirjaa vuorotellen molempiin suuntiin taivuttamalla liima levitetään myös lehtien väliin.  Ehlermannin Fanflex 23 puristimineen liimasitoo 1500-3600 kirjaa tunnissa.

1940-luku:  Teollinen sidonta alkaa yleistyä.  Yksittäisten painotuotteiden hakasnidonta eli stiftaus tapahtuu koneella.  Liimasidonnassa on käytössä saksalainen Lumbeck- ja yhdysvaltalainen Sheridan-menetelmä.  Näissä painotuotteen selkä leikataan, karhennetaan, liimataan ja varustetaan harsolla.  Lopuksi asetetaan paperi- tai kartonkikansi paikoilleen.  Aikaisemmin nämä sidontatyöt on tehty pääasiassa käsin, vaikka koneita on ollut.  Koneyksiköitä pyritään yhdistämään kuljettimilla.

1940:  Lontoolainen kirjansitoja ja -entisöijä Bernard Chester Middleton (1924-) työskentelee 1940-48 Lontoon taideteollisen koulun käytyään oppilaana British Museumin kirjansitomossa, jota Her Majesty’s Stationery Office hoitaa.  Hänen isänsä Regent (1898-) työskentelee siellä ja osa-aikaisesti sensuurissa.  Isänisä oli postimies, joka kantoi postia muun muassa Charles Dickensille.  Middletonin ensimmäinen tehtävä on pimentää ikkunat musliinikankaalla pommitusten vuoksi.  Museota pommitetaan, ja hän joutuu sitomon neulojatyttöjen kanssa lajittelemaan kirjojen joukkotuhosta hiiltyneitä ja palomiesten kastelemia kirjoja palaneen paperin hajussa.  Likomärät taidepaperille painetut kirjat liimautuvat sivuistaan yhteen korjauskelvottomiksi kiinteiksi kappaleiksi.  Kirjoja tuhoutuu neljännes miljoona kappaletta.  Middleton joutuu keittämään liisteriä suuressa kattilassa sekoittamalla pitkällä puisella melalla ja kuljettamaan sidottuja kirjoja työntökärryillä museon eri osastoille.  Hän tekee viikkokaupalla ylivetopapereita ohuesta venyvästä ruskeasta Cobb-paperista, joka pyrkii rypistymään.  Parin vuoden ajan hän työskentelee kovien ja lujien sidosten parissa.  Middleton lähetetään Lontoon kirjapainokouluun yhdeksi päiväksi viikossa.  Siellä hän oppii kirjanpidon pääkirjan sitomisen, paperin viivauskoneen käytön, koneellisen sitomisen, paperitekniikkaa ja suunnittelua.  Sireenien soidessa oppilaat menevät kellariin.  Middleton on 1940 palovartijana, 1941-43 kodinturvajoukoissa Home Guard ja 1943-46 kuninkaallisessa laivastossa.  Näistä tehtävistä huolimatta hän suorittaa 1943 Lontoon kaupungin ja kiltojen oppilaitoksen sitojan loppututkinnon saaden ensimmäisen palkinnon ja oppilaitoksen hopeamitalin.  Hän on 1949-50 opettajana Kuninkaallisessa taideopistossa, jonka prinssi Charlesin ristiäislahjaan liittyvän adressin tekijä hän on.  Middleton valitaan 1951 Kuninkaallisen taideyhdistyksen jäseneksi.  Arthur Johnson ja muut muodostavat 1951 pienen taidekoulun käyneiden sitojien ryhmän, johon he kutsuvat Middletonin.  Muutaman vuoden kuluttua ryhmästä tulee Guild of Contemporary Bookbinders ja myöhemmin Designer Bookbinders.  Middleton toimii 1951-52 Zaehnsdorffin sitomossa johtajana ja perustaa 1953 oman kirjansitomon erikoistuen kirjojen entisöintiin.  Hän toimittaa useita vuosia lehteä The New Bookbinder.  Middleton julkaisee 1963 Hafnerin kustantamana teoksensa History of English Craft Bookbinding Technique (neljäs painos 2000).  Hänen teoksensa The Restoration of Leather Bindings ilmestyy 1972 ja uudistettuna 1998 sekä 2000 kolmannen laitoksen toisena painoksena.  Se on käännetty espanjaksi.  Middleton luennoi ja opettaa 1963 lähtien Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.  Hän on lukuisten kirjansidontaa koskevien artikkelien ja tutkielmien sekä viiden kirjan tekijä.

1941:  Lontoon sitomot tuhoutuvat lopullisesti 16.4 pommituksissa.  Jo 160 vuoden ajan tunnetut sitomot ovat tuhkana Kirby Streetillä.  Burn-sitomon tilauskirjan mukaan yli miljoona kirjaa odottaa sitomista ja 1942 jo 2,5 miljoonaa kirjaa.

1941:  Kaksoistuotannossa työskentelevä suoraneulanitomakone Smyth No. 18 tulee markkinoille.

1941:  Sitoja Edith Diehl (1877-1953), ollut Nordhoffin, Cobden-Sandersonin, Cockerellin, Sangorski & Sutcliffen, Mercierin ja Dumontin opissa, lopettaa sitomisensa ja alkaa kirjoittaa kaksiosaista teosta Bookbinding, Its Background and Technique.

1941:  Saksalainen Emil Lumbeck kehittää Essenissä Lumbeck-liimasidonnan.

1944:  Smyth julkistaa uudet koneensa: kansipaperin käärimiskone, automaattiset neulontakoneet No. 12 ja No. 18 sekä kansituskone No. 40.

1944:  Chicagolainen William B Hidman patentoi sähköisen ohjauslaitteiston Smyth No. 12 -neulontakoneeseen.  Ohjauslaitteisto korvaa kaksi poljinta sen kolmesta jalkapolkimesta: käynnistys ja pysäytys, esilehden liimaus ja langan katkaisu.

1944:  Hämeen linnan naisvankilan kirjastossa on jonkun valtiollisen vangin sitomana Otto Wille Kuusisen Työmiehen talousoppi yhdentekevän romaanin kanssa samoihin kansiin.  Romaanilla on suuri kysyntä, se ei ehdi kirjaston hyllyllä käydä.  Johonkin romaaniin on sidottu Friedrich Engelsin teos Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä.

1944:  Elvi Sinervon Hämeen linnan naisvankilassa kirjoittaman ja vessapaperille latojavangin tekstaaman runokokoelman Pilvet sitoo vankipuvun kankaalla päällystettyihin kansiin vankitoveri tamperelainen kirjapainotyöläinen Aino Kallio, joka pitää sitä vaikeimpana ja arvokkaimpana sidontatyönään.  Kirja kiertää salaa poliittisten vankien keskuudessa. 

1945:  Smyth valmistaa automaattisia lankanitomakoneita.

1945:  Lontoolainen Book Machinery -yhtiö julkistaa Flexiback Book Lining -koneen, jonka suunnittelija 1930-luvulla on AJ Kitcat.  Kone levittää neulotun kirjan selkään joustavaa eläinliimaa ja asettaa harson tai kreppipaperin selkään.  Lewis Kitcat yhdistää leikatun selän ja kannen yliviennin sekä käyttää höyryä pitämään liiman joustavana selänpyöristyksen aikana.  Book Machinery esittelee 1952 Yhdysvalloissa parannetun koneen Flexiback Thermoplastic Binder, joka käyttää PVA-liimaa höyryttä.  Yli 60 konetta myydään Euroopassa.  Kone valmistaa 1200 kirjaa tunnissa.

1945:  Hangö Kartong - Hangon Kartonki perustetaan valmistamaan ulkopakkauksia sekä ylivetorasioita ja tupakkarasioita.

1946:  Hans Müller perustaa Sveitsin Zofingeniin Grapha Maschinenfabrik -tehtaan.  Ensimmäinen hakasnitomakone valmistuu.

1946:  Polar (perustettu 1906) valmistaa leikkurin, jossa on sähköinen ohjaus.  Leikkuriin tulee 1949 magneettikytkin, 1952 osittain elektronisesti ohjattu valo-ositusjärjestelmä ja 1954 optinen suoramittaosoitin.

1946-55:  Saksalainen kirjansitoja, kalligrafi ja kirjainmuotoilija Gudrun Zapf-von Hesse (1918-) pitää kirjansitomoa Frankfurt am Mainissa.  Hän muotoilee 1952 kirjaimen Diotima ja myöhemmin muita.

1947:  Yhdysvalloissa kehitetään kovakantisia kirjoja varten nopeasti kuivuva PVA-liima.

1947:  Polar rakentaa ensimmäisen sähköisesti ohjatun leikkuukoneen.

1948:  Doubleday rakentaa uudet kirjatehtaat Berryvilleen Virginiaan ja Hanoveriin Pennsylvaniaan sekä lopettaa 1956 Garden Cityn Country Life Pressin (perustettu 1910) toiminnot.  Doubleday palkkaa Hanoveriin konsultin Peter de Florez, joka kehittää erikoiskoneita: kuljettimilla varustettu ruiskumaalauskone kirjojen yläsyrjän värjäykseen, suojapaperien käärimiskone nopeudeltaan 3500 kirjaa tunnissa, laite joka muuttaa arkkialisteisen kannentekokoneen rulla-alisteiseksi eli -syöttöiseksi ja kansituskone.

1949:  Leipzigilainen Karl Krause siirtää paperileikkauskoneiden ja kolmiteräleikkauskoneiden valmistusoikeuden Wohlenbergille.  Hermann Wohlenberg aloitti 1872 konetyökalujen valmistuksen Hannoverissa.

1949:  Dexter tarjoaa McCainin automaattista sisäänpistolaitetta alistamaan arkkeja Christensenin satulahakasnitomakoneeseen, johon yhdistetään McCain-kolmiteräleikkuri.  Myöhemmin nimellä Speedbinder tunnettu kone tekee 9000 kirjaa tunnissa.  Dexter yhdistää 1964 McCain-alistuslaitteet Singerin neulontakoneeseen, joka tuottaa 7500 kirjaa tunnissa.  Dexterin McCain Unitized -linja 1967 valmistaa 13 500 hakasnidottua vihkosta tunnissa.  Dexter varustaa 1968 No. 12 Smyth -neulontakoneen sähköisesti ohjelmoidulla alistuslaitteella, jonka muisti ohjaa kunkin arkkityypin mukaisesti neulontakonetta.  Neulonta-automaatio on ratkaistu.

1949:  GA Serlachius ja Tilgmann perustavat Tampereelle yhteisen kotelotehtaan Setil, joka siirtyy 1969 kokonaan Serlachiukselle.  Tuotteita myydään Takon kotelotehtaan nimissä.

1950-luku:  Hakasnidonnassa taitetut arkit siirretään mekaanisesti kokoamislinjalle, jonka jälkeen painotuote stiftataan ja leikataan puhtaaksi.  Esittelylehtisiä varten rakennetaan ensimmäinen liimasidontakone, jonka nopeus on 5000-6000 kappaletta tunnissa.  Kone on yhdistetty kokoamiskoneeseen.

1950-luku:  Huck-järjestelmässä painaminen ja sidonta on yhdistetty jatkuvaan toimintaan.  Järjestelmä on kehitetty Doubleday-yhtiölle.

1950-luvun alku:  Flexiback-liimanitomakone käyttää polyvinyliliimaa.  Painotuotteen lehdet liimataan hieman kolmelta puolelta, joka varmistaa sidoksen lujuuden, jos paperi on kunnolla liimautuva.

1950:  Sveitsiläinen 88-vuotias Martini suunnittelee ensimmäisen liimasidontakoneensa.  Ensimmäinen täysin automaattinen eurooppalainen kone käsittää kokoojan ja kannenliittämislaitteiston ja valmistuu 1953.  Suurtaajuinen liimankuivauslaite tulee 1958 markkinoille.  Mallit BBA ja Autobinder 1959 valmistavat 9000 kirjaa tunnissa.  Parissa kymmenessä vuodessa myydään yli 200 konetta.  Saksalainen Burda Druck käyttää kuutta Martinin konetta.  Martini valmistaa 1960 alkaen Sheridanin lisenssillä Martini-Sheridan -kokoojakonetta ja konetta, joka käärii kirjaan suojakansipaperin, sekä chicagolaisen liimaus-, postitus- ja osoitekoneita valmistavan Magnacraft Manufacturing -yhtiön lisenssillä laskevaa pinoluovutinta.  Comet-linja valmistaa aikauslehtiä ja luetteloita 10 000 kappaletta tunnissa.  Pikkutöihin sopii Econobinder.

1951:  Müllerin Graphan ensimmäinen liimanidontakone Rotorbinder tulee markkinoille.  Ensimmäinen automaattinen sarjanitomakone BSV valmistuu 1954.  Graphassa on 1961 jo 200 työntekijää.

1951:  Sveitsiläinen liimanitomakone Servant-Perfect-Binders on täysin automaattinen Servant-Maschinenbau -yhtiön rakentama kone.  Sen suunnittelija on insinööri Karl Wiltsch Zürichistä.  Kone esitellään DRUPA-näyttelyssä.

1951:  Saksalainen Windmöller & Hölscher kehittää valokennolla ohjatun jalostuskoneen, jossa voi käyttää esipainettua materiaalia.

1951:  Professori FH Ehmcke kertoo Gutenberg seuran julkaisussa saksalaisesta kirjan kannesta ja suojakannesta.  Hän on varhainen kirjansuunnittelija.

1951:  Ruotsissa perustetaan TetraPak, joka valmistaa aluksi tetraedrin muotoisia pakkauksia.  Pahvista taitetaan tetraedri, jonka kaksi särmää saumataan kiinni.  Vähitellen tuotanto laajenee eri muotoisiin pahvitölkkeihin ja niitä täyttäviin koneyhdistelmiin.

1952:  Leikkuukoneessa otetaan käyttöön valoportti eli valosähköinen puomi.

1952:  Smyth soveltaa automatiikkaa kirjojen valmistukseen.  Automaattiset alistuslaitteet ja kuljettimet koneiden välillä lopettavat käsinalistuksen.  Smyth asentaa 1953 ensimmäisen automaattisen linjan American Book -yhtiöön Cincinnatiin.  Pian Colonial Press, H Wolff ja RR Donnelley hankkivat samantapaiset linjat sekä Euroopassa 1958 Brodart & Taupin ja James Burn & Son muiden mukana.  Linjan viimeisenä voi olla kone, joka pakkaa kirjat laatikkoon.  Automaattisia linjoja myydään 1970 mennessä eri puolille maailmaa 150, josta 59 Yhdysvaltoihin.  Kirjan valmistaminen linjassa kestää vajaa kaksi minuuttia.  Automaattinen kannentekokone valmistaa 1260 kantta tunnissa.  Kansituskone No. 3 kansittaa 2100 kirjaa tunnissa.  Kansituskone M-66 tuottaa 3600 kirjaa tunnissa.

1952:  Kirjansitojamestari Roland Henriksson aloittaa ammattinsa harjoittamisen.  Hän kävi kirjapainokoulun, oli Tanskassa sitojanopissa ja Sveitsissä Hugo Pellerin koulussa.  Henriksson työskentelee 1987 Helsingissä.  Hänen mielestään sitojan on tajuttava ulkoasun ja sisällön yhteenkuuluvuus.

1953:  Peter de Florezin konsulttiyritys liittyy Dexter Folder -yhtiöön.  de Florez jakaa koneet ryhmiin: yksinkertaiset ja hitaat käsinsidontaa avustavat koneet, nopeusalueet 1000, 2000, 4000 ja 6000 kappaletta tunnissa.  de Florez suunnittelee 1959 planetaarisen tai rumputyyppisen kokoojakoneen, joka 1968 kokoaa 12 000 kirjaa tunnissa.  Dexter julkistaa 1965 nopean kokeellisen automaattisen kansituslinjan, joka valmistaa ja varustaa suojapaperilla 7200 kirjaa tunnissa.  Dexter tekee 1969 luetteloiden valmistajille sidontalinjaa, joka tuottaa 12 000 luetteloa tunnissa.

1954:  Polar ottaa käyttöön ilmapöydän ja optisen mitannäytön.

1954:  Ensimmäiset automaattiset Müller-sarjanitojat esitellään Drupassa.

1954:  Stuttgartissa julkaistaan kirjan suojakansista teos Charles Rosner, Die Kunst des Buchumschlages.

1954:  Saksalainen Windmöller & Hölscher rakentaa polyetyleenipussikoneen Polymatador.

1954:  Crawley Book Machinery -yhtiö sulauttaa itseensä (Henry) Sieb Manufacturing -yhtiön Hammondista Indianasta ja Singerin neulontalaitteet.

1955:  Kirjansitojalla on käsityössä edelleen perinteiset työkalut, jotka ovat henkilökohtaisia, ja työvälineet, jotka ovat yhteisiä.  Työn suunnittelussa tarvitaan piirustus- ja millimetripaperia, kynä, kumi, harppeja, viivottimia, mittoja, kulmia, tusseja ja tussikyniä.  Luisella piirrinpuikolla piirretään nahalle tai kultasyrjälle.  Kirjansitoja tarvitsee ainakin kolme erimuotoista taittoluuta.  Kirjansitojanveitsiä on ammattilaisella oltava ainakin kaksi.  Serppauspuukolla eli ohentamisveitsellä ohennetaan nahkoja.  Saksia on oltava vähintään kahdet.  Vasaroita tulee olla useaa eri kokoa.  Lyömäaseisiin luetaan myös valssinlyöntirauta.  Erilaisia talttoja on oltava useita.  Liimapannu on kaksilokeroinen, ja lisäksi on liisteri- ja kylmäliima-astioita.  Siveltimiä on monenlaisia:  kultasyrjäntekijä tarvitsee mäyränkarvasiveltimiä, kartantekijä liisteriharjan ja lakeerauksessa tarvitaan niin pohjustuksessa kuin itse lakeerauksessakin omat erikoissiveltimensä.  Kirjansidonnan työvaiheissa käytetään erikokoisia lautoja ja levyjä, erilaisia painoja ja puristimia.  Kansien selän pyöristyksessä käytetään pyöristyslautaa, johon on höylätty erilevyisiä uurnia, joissa pyöreäpäisen pulikan avulla muovataan selkä haluttuun muotoon.  On myös sähköllä lämmitettävä koje, jolla kannet pyöristetään kätevästi.  Sinkkipeltilevyä käytetään liimattujen kirjojen tasoitusalustana ja nahkojen leikkauksessa.  Hiottuja kiviä ja lasilevyjä käytetään nahkojen ohentamisessa sekä erilaisissa liimaus- ja voitelutöissä.  Työkalujen teroittamista varten tulee olla tahko, viila ja öljykivi.  Veitset vedetään hiomisen jälkeen nahkaviilaan ja sillä pidetään jatkuvasti veitsen terä purevana.

1955:  Smyth Pressing Unit ja Smyth Wrappering Unit tulevat markkioille.

1955:  Työn Voiman toimitusjohtaja Arvo Sepänmaa on teatterilainen.  Tapio Hämäläinen on lähettämössä pakkaajana kunnes lähtee Tuntemattoman sotilaan tekoon.  Hän tulee tunnetuksi Uuno Turhapuron appiukkona.  Aapo Vilhunen aloittelee kirjapainon juoksupoikana.  Sepänmaan keräämät lehtien painovirheet julkaistaan nimellä Painovirheitä ja kielikukkasia.

1956:  Smyth Backing + Lining + Casing-in + Pressing + Wrappering -linja valmistuu.

1956:  Leikkuukoneeseen tulee elektroninen syötönohjaus, joka on magneettinauhajärjestelmä.

1956:  Rand McNally -yhtiö (perustettu 1864) uusii 1949 ostamansa WB Conkey -yhtiön Hammondista Indianassa ja sitomonsa Versaillesissa Kentuckyssa ja Skokiessa Illinoisissa.  Periaatteena on suoraviivainen työnkulku.  Kaikissa koneissa on automaattinen alistus.  Siirrettävillä kuljettimilla saadaan aikaan mikä koneyhdistelmä tahansa.

1957:  Leikkuukoneeseen tulee arkkipinohissi ja tärypöytä.

1957-67:  Kolbus kehittää automaattisen kirjansidontalinjan.

1957-58:  Yhdysvalloissa Baltimoren taidemuseossa pidetään kirjansidonnan näyttely The History of Bookbinding, 525-1950.

1958:  Smyth Europea perustetaan.  Smyth, Englannin Smyth-Horne, Italian Casa Editrice Marietti ja Oswaldo Tealdi yhdistyvät Smyth Europea -yhtiöksi, joka valmistaa Casale Monferratossa Freccia-neulontakoneita.  Smyth Europea esittelee 1969 Milanon messuilla puoliautomaattiset neulontakoneet Freccia 14 ja Freccia 20.  Freccian kannentekokone 1967 valmistaa 1900 kantta tunnissa.  1970-luvulla Smyth Manufactoring lopettaa tuotantotoimintansa ja siirtää tietotaidon Smyth Europealle.

1958:  Dexter Folder -yhtiön kokoomakone kerää 8000 taitettua arkkia tunnissa ja planetaarisella kiertosyöttäjällä varustettu kokoomakone 12 000 arkkia tunnissa.  Kansituskone tuottaa 4000 kirjaa tunnissa.  Kuljettimet siirtävät kirja-aihiota suojapaperin asettamiseen ja laatikkoon pakkaamiseen saakka käsin koskematta.

1958:  Yhdysvaltojen vähintään 50 työntekijän sitomoissa on koneita yhteensä: taittokoneita 1989, paperinleikkauskoneita 3465, pahvinleikkauskoneita 222, kolmiteräleikkureita 400, Smyth-liinalankaneulomakoneita 761, McCain-, Singer-reunanitomakoenita side sewers 148, Singer-satulalankanitomakoneita saddle sewers 179, kansientekokoneita 259, kansituskoneita 185 ja liimasidontakoneita 96.

1959:  Elopakin toinen pakkauskone pystytetään Suomeen Valiolle.  Norjassa toimii ensimmäinen kone.  Perustetaan Suomen Elopak.

1950-luvun loppu:  Kolbus kehittää uuden koneensa ja yhdistää sen ratojen avulla täydelliseksi valmistuslinjaksi synkroniohjauksella.  Näin syntyy Systemstrasse 36.  Suorituskyky ja laatu paranevat sekä työntekijämäärä vähenee.

1960-luku:  Aikakauslehtien teollista tuotantoa varten valmistetaan kokoamis- ja hakasnidontalinjoja.  Liimasidonnassa otetaan käyttöön nopeasti asettuva kuumaliima.  Cameron-koneessa on yhdistetty painaminen ja sidonta valmiiksi kirjaksi asti.

1960-luku:  Otto Koskela perustaa Taavettiin kirjansitomon.  Yritystä johtaa 1980-luvulla Luumaellä Matti Koskela, jonka tädin mies on Otto Koskela.  Taavetin Kirjansitomossa on muutama kone.

1961:  Joseph E Smyth -yhtiö yhdistetään EC Fuller -yhtiöön, joka jatkaa Yhdysvalloissa valmistetun Martini-neulontakoneen myyntiä 1965 saakka.

1963:  Englantilainen Sulby Engineering Development -yhtiö valmistaa pikkutöitä varten Sulby Auto-Minabinda -liimasidontakonetta.  Sulby Bindmaster liimasitoo 3000 kirjaa tunnissa.

1963:  Polar kehittää koneellisen teränvaihdon leikkuukoneeseen.

1963:  Newyorkilainen Henry M Newman perustaa Electronic Perfect Binders -yhtiön, jonka Sheridan koneistaa täysin automaattikseksi.  Henkilökunta pienenee tusinaan, mutta valmistaa kahdessa vuorossa 168 000 kirjaa.  Yhtiö liimasitoo 1964 Maailmannäyttelyn 312-sivuista messuopaskirjaa ynnä kannet automaattisesti ja yhteen menoon neljä miljoonaa kappaletta.  Siihen kuluu mainitulla nopeudella 24 työpäivää kahdessa vuorossa tai 16 kolmessa vuorossa.

1964:  Harris-Intertype -yhtiö ostaa 129-vuotiaan TW & CB Sheridan -yhtiön, jolloin veljesten nimikirjaimet jätetään pois.  Aikakauslehtien liimasidontaan tarkoitetussa koneessa 1970 on 45 tai 57 puristinta.  Tuotanto on 12 000 lehteä tunnissa.  Muita koneita ovat Accu-Speed kokooja ja XG-kokooja 1968, Model 5E Mark II sisäänpisto-, stiftaus- ja leikkauskone, vastaava kone Pacesetter tuottaa 13 000 lehteä tunnissa ja kovakantisten kirjojen valmistuslinja.  Kirjojen ja lehtien siirtämiseen työpisteiden välillä on saatavana Sheridan-Loach -kuljetusjärjestelmä.

1964:  Yhdysvaltalainen Dexter julkistaa liimasidontakoneen, jossa on 21-65 puristinta ja jonka nopeus on 12 000 kirjaa tunnissa.  Yksiköistä rakentuva kone voidaan koota tarpeen mukaan erilaisista osista.

1964:  Saksalainen Windmöller & Hölscher rakentaa muovifolion hitsauskoneen Polymat, jolla voi automaattisesti valmistaa valetulla kahvalla varustettuja kantokasseja.

1965:  Saksan Demokraattisessa Tasavallassa DDR joka neljäs kirja liimasidotaan.  Suunnitelmana on tulevaisuudessa liimasitoa yli puolet kirjoista.  Leipzigin sitomokonetehdas valmistaa uutuuskonetta, joka sopii sekä lankanidosten valmistamiseen että puhtaaseen liimasidontaan.

1965:  Brooklynissä on eräs sitomo uusittu kokonaan sähkökäyttöiseksi.  Sheridanin pääkone tekee kaikki työvaiheet automaattisesti.  Se valmistaa luetteloita, koulukirjoja ja muita painotuotteita pahvi- ja paperikantisiksi.  Tuotantonopeus on 12 000 pahvisidosta tunnissa.

1965:  Leikkuukoneessa on näyttö.

1965:  Berliinissä Maria Lühr täyttää 90 vuotta.  Hän on Saksan ensimmäinen naispuolinen kirjansitojamestari, ja herätti aikoinaan huomiota lehdistössä.  Maria Lühr sai koulutuksen keisarinnan suojeluksessa oppimestareinaan hovikirjansitoja Collin Berliinissä ja Cobden-Sanderson Lontoossa.  Hän joutui luopumaan viisi vuotta sitten pienestä käsityösitomostaan Kurfürstendammilla.  Hänen intohimonsa oli marmoripaperin valmistus.

1965:  Zürichiläinen suurkirjansitomon omistaja Josef Stemmle perustaa Sveitsin Asconaan käsinsitomon.  Se on rakennettu niin, että kadulta saattaa ikkunoista katsella sitomista, kultaamista ja muuta sidontaan liittyvää.  Tämän Legatoria Artistican yhteydessä on pieni näyttely- ja myyntiosasto Galleria del bel libro.  Samassa paikassa on yksityinen ammattikoulu nuorten kirjansitojien kehittämiseksi kirjansidonnan taiteessa - Scuola d’arte per legatori artistici di Ascona.

1966:  Englantilaisen kirjapainokonsernin British Printing Corporation liikkeen Hazell Watson & Viney uusi paperisidoksien automaattinen tehdas valmistuu.  Taskukirjat painetaan kumilevyillä rotaatiossa.  Yhdysvaltalainen liimasidontakone nitoo 12 000 kirjaa tunnissa.  Tehtaan tuotanto on 50 miljoonaa taskukirjaa vuodessa.

1966:  Cameron alkaa kehittää yhdistettyä paino- ja sitomokonetta, joka esitellään 1968 Kingsport Pressissä Tennesseessä.  1974 mennessä kuusi Cameron Belt Press-konetta toimii Yhdysvalloissa, yksi Mondadorilla Italiassa ja kuusi on tilattu.  Yhdysvalloissa valmistetaan 1974 Cameronilla yli 40 miljoonaa kirjaa ja 1975 jo 58 miljoonaa.  Liimasidottuja kirjoja valmistava Cameron tarvitsee kolme työntekijää painopäähän ja kolme liimanitomakoneelle.  Painolevyvöiden vaihto kestää 15-20 minuuttia.  Keskimääräinen kuntoonlaittoaika on tunti.

1966:  Book Production Industry arvioi, että Yhdysvalloissa on noin tuhat liimasidontakonetta käytössä.

1967:  Grapha Maschinenfabrik perustaa Yhdysvaltoihin myyntiorganisaation Hans Müller Corporation ja ostaa 1969 sveitsiläisen Martini-yhtiön.  Müller Martinin myyntiorganisaatio perustetaan 1972 ja 1974 Japaniin.

1967:  Sitomokoneiden nopeuksia:  Brackett Stripping Machine -yhtiön liimanidontakone tuottaa 2400 kirjaa tunnissa.  Atlas-kolmiteräleikkauskone leikkaa 960 yli 20 senttimetrin korkuista pinoa tunnissa.  Crawley-kansituskone kansittaa 2700 kirjaa tunnissa.  Kolbus-liimanidontalinja toimii nopeudella 2400 kirjaa tunnissa, ja automaattinen linja 4200 kirjaa tunnissa.  Dexter-kansituskone tuottaa 4500 kirjaa tunnissa.  Liinalankaneulomakone Smyth No 12 neuloo 4500 taitettua arkkia tunnissa.  Dexter-kirjanvalmistuslinja E toimii nopeudella 7200 kirjaa tunnissa.  McCain-lankanitomakone ompelee keskimäärin 1200 kirjaa tunnissa.  Smythin automaattinen lankanitomakone M-18 neuloo 4500 taitettua arkkia tunnissa.  Smythin Italian tehtaan Freccia-kannentekokone valmistaa 1900 kantta tunnissa.  Saksalainen Mohn-yhtiö valmistaa Smythin kirjalinjalla päivässä 32 000 kirjaa kahdessa vuorossa.  Smyth-liimanitomalinja tuottaa 3600 kirjaa tunnissa.

1967:  Helsingissä aletaan myydä maitoa muovipusseissa.

1968:  Cameron toimitetaan Kingsport Pressille Yhdysvaltoihin.  Pienoismittakaavan koe-Cameron valmistui 1950-luvun lopulla.  Maailmassa on 1978 jo 18 Cameronia, joista 11 USAssa ja kuusi Euroopassa, jonne on tilauksessa kaksi uutta konetta.  Cameron-linja alkaa automaattisesta rullanvaihtajasta.  Rullan suurin leveys on 96,5 senttimetriä.  Painoelementtinä on muovihihna, johon teipillä kiinnitetään kirjansivun kokoiset muoviset kohopainolaatat APR tai Letterflex.  Hihnan pituus vaihtelee 1,5-16,3 metriä kirjan koosta ja sivumäärästä riippuen.  Painoyksiköitä on kaksi samanlaista.  Ensimmäisessä painetaan paperirainan toinen puoli.  Paperi menee kuumailmakuivaajaan, sieltä jäähdytystelojen ja kääntötankojen kautta toiseen yksikköön.  Paperin toisen puolen painamisen jälkeen raina menee toiseen kuivaajaan.  Painovärinä käytetään heatset-väriä.  Painettu raina leikataan rullaterillä pituussuuntaan yhden tai kahden sivun levyisiksi kaistoiksi, joita voi olla enintään neljä.  Kaistat johdetaan kukin omaan taittoauraansa, joita ennen on selkätaitteiden perforointiterät.  Taitetut kaistat kerätään päällekkäin ja leikataan pyörivällä leikkurilla samanaikaisesti sivun pituisiksi sarjoiksi, jotka viedään limivirtana keräysyksikköön eli kollaattoriin.  Paternosterhissin tapaan toimiva kollaattori on mekaanisesti synkronoitu painohihnojen kanssa keräämään aina yhteen taskuun yhden kirjan arkit.  Kirja voi koostua 8-72 leikkaussarjasta.  Puhtaaksileikkaamattoman kirjan leveyttä voi vaihdella välillä 111-222 millimetriä ja korkeutta kuuden millimetrin välein 184-305 millimetriä.  Suurin mahdollinen sivumäärä vaihtelee formaatista riippuen 424-1152 sivua.  Kollaattori luovuttaa yhden kirjan arkkien nipun kuljettimelle, joka vie nipun liimanidontalinjaan.  Se yleensä on Sheridan tai kahdessa linjassa Martini.  Yleensä käytetään hotmelt-liimaa.  Kansiasemasta syötetään kartonkikansi tai yhdistelmä etulehti-harso, jolloin kirja sidotaan jälkeenpäin koviin kansiin.  Liimanidontaa seuraa tavallisesti trimmerileikkuri ja pinoluovuttaja.  USAssa yksi Cameron on kytketty Kolbuksen kovakansilinjaan.  Tuotantonopeus voi olla 10 000 kirjaa tunnissa (160 sivuinen taskukirja) tai 2500 samankokoista kirjaa tunnissa, mutta 640 sivua.  Cameron-linjan miehitys on seitsemän henkilöä.

1968:  Saksalainen Ehkermann valmistaa uutuutena etulehden liimauskonetta sisäänpistotehtävineen, ja liitteet voidaan liimata.  Tuotantonopeus on 5000 kappaletta tunnissa.

1968:  Berliiniläinen German Hepp esittelee Yhdysvalloissa täysin automaattisen neulontakoneen alistuslaitteen.  Siinä on shkömekaaninen ohjausjärjestelmä, joka toimii yhtä hyvin Smyth-mallien No. 12 ja No. 18 kuin Brehmerien ja Martinien kanssa.

1968:  Englantilainen Vacuumatic valmistaa kartonkituotteiden laskijakojetta.

1968:  Yhdysvaltalainen Bell & Howell valmistaa sisäänpistokonetta, joka voi laittaa kirjansuojuspäällyksiä 10 000 kappaletta tunnissa.

1968:  3Mn tutkija Spencer Silver keksii ihmeellisen liiman.  Tuotekehittäjä Art Fry sivelee Silverin liimaa kirjanmerkkeihin, jotta ne eivät putoa lehtien välistä.  Post-it tulee 1980 markkinoille.  Toisen version mukaan Silver keksii sekä liiman että laput, mutta unohtaa kertoa siitä kenellekään.

1968:  Suomessa on noin 220 paperileikkuria, 70 kolmiteräleikkuria, 230 taittokonetta, 160 stiftauskonetta, 50 asemakonetta, 90 lankanidontakonetta, 14 automaattista lankanidontakonetta, 19 liimanidontakonetta, 35 ylösottokonetta, 21 kannentekokonetta, 14 kansituskonetta, 90 kultauspuristinta ja 100 stanssauskonetta.

1969:  Saksalainen August Kolbus valmistaa liimasidontakonetta RP 2415, joka tekee 3000 kirjaa tunnissa.

1969:  VEB Polygraph Leipzigin sitomokonetehdas valmistaa uuden tekniikan automaattista nitomakonetta 271-FK kehittämälleen liimanidokselle Fadensiegeln.  Kone taittaa arkin ensin kaksi kertaa.  Ennen kolmatta ja viimeistä taittoa kone stiftaa neljä muovista hakasta, jotka sulatetaan lämmöllä paperiin tai taittokoneen lisälaitteella arkin selkä ommellaan muovilangalla, joka lämmöllä sulatetaan arkin selkään kiinni.  Lanka pitää arkin koossa samoin kuin neulotun kirjan.  Taitetut arkit kootaan liimanitomakoneessa ja liimasidotaan selkää rouhimatta tavallisella laitteistolla.  Liima sitoo arkit yhteen sekä kannen kirjaan, jos kyseessä on pehmeäkantinen tuote.  Fadensiegeln-menetelmällä saadaan luja kirja, joka ominaisuuksiltaan on lähellä neulottua kirjaa.  Koneen malli 434-FP saa 1970 kultamitalin Leipzigin messuilla.

1969:  Harris-Intertype -yhtiön Harris-Seybold -osasto valmistaa vihkosten hakasnitomajärjestelmää Macey Multibinder, joka nitoo 1700-4500 vihkosta tunnissa.

1969:  Chicagolaisen Illinois Adhesive Products -yhtiön Paul E Chamberlain kertoo, että kuumaliimojen kolmas sukupolvi tulee markkinoille.  Liimat eivät sisällä vettä.  Sula liima asettuu muutamassa sekunnissa, kun lämpötila laskee.  Polymeeriin lisätään vahaa ja hartseja sekä pehmitintä, jotta liima on joustava ja kestää aikaisempia liimoja paremmin pakkasta.  Liimat takaavat nopeuden 9000 kirjaa tunnissa.  National Starch & Chemical -yhtiö julkistaa 1970 Flexback 34-1034 -kuumaliiman ja ohiolainen  Hellerbond-yhtiö termoplastisen liiman Hellerbond.

1960-luvun loppu:  Smyth-yhtiö omaksuu Euroopasta aiemman lankasidontamenetelmän ja alkaa valmistaa Smyth-Cleat -lankasitomakonetta.  Se yhdistää langan ja liiman varmistaen sidoksen lujuuden.

1960-luvun loppu:  Sitomokoneet suunnitellaan yksiköiksi, jotka voidaan yhdistää sopivaksi kokonaisuudeksi tiettyä tuotetta varten.  Koneet esiohjelmoidaan magneettinauhoilla tiettyyn työhön.

1970-luku:  Sitomokoneiden nopeutta lisätään ja linjaan yhdistetään useita koneita.  Tavoitteena on yhdistää kaikki vaiheet samaan linjaan kuntoonlaittoajan lyhentämiseksi ja virhetoimintojen vähentämiseksi.

1970-luku:  Hakasnidontalinjaa ohjataan elektroniikalla, ja nopeus kasvaa 14 000 kappaleeseen tunnissa.  Liimasidonnassa käytetään joko kylmäliimaa, joka kuivataan suurella taajuudella eli mikroaalloilla, tai kuumaliimaa.  Nopeus on jopa yli 14 000 kappaletta tunnissa.

1970-luku:  Ukrainan polygrafinen instituutti kehittää karusellityyppisen lehtien sidonta- ja kansitusautomaatin numerot 4, 5, 7 ja 8.  Suunnitellaan myös kirjojen kansitusautomaatti KVA.  Paperileikkureiden terien teroittamiseen valmistetaan heksoliitti-A -laikkoja.

1970-luku:  VEB Polygraph Buchbindereimaschinenwerke Leipzig tuottaa taitto- ja liimasidontakoneita.

1970-luku:  Korkopuristimet koristavat kirjankansia käyttämällä erilaisia folioita 2500 kantta tunnissa.

1970-luku:  Harris BC500 -järjestelmä leikkaa aikakauslehdet, varustaa etiketillä, laskee ja lajittelee niput.  Se käsittelee 15 000 lehteä tunnissa.

1970-luku:  Suomessa sanomalehtien postitus mekanisoituu ja automatisoituu.  Lehtien niputtamiseen tulee automaattisia niputuslaitteita eli stakkereita.  Postitus järjestetään yhtenäisiksi postituslinjoiksi.  Tietokonetta käytetään postituksen ohjauksessa.  Täydellisimmissä postituslinjoissa lehdet virtaavat käsin koskematta postitusjärjestelmän läpi suoraan painokoneesta jakelukuljetusautoihin.

1970:  Smyth European täysautomaattiset neulanitomakoneet Freccia 14 ja 20 tulevat kauppaan.

1970:  Leikkuukoneessa on automaattinen syöttö ja poisto.

1970:  Juhani Roininen valmistuu Hugo Pellerin opissa Sveitsissä kirjansitojaksi.  Hän aloittaa taidekirjansitojana.

1971:  AA Zhdanoville nimetyssä 1. Mallikirjapainossa käynnistyy ensimmäinen neuvostoliittolainen kovakantisten sidottujen kirjojen automaattinen tuotantolinja Kniga - Kirja.  Tuotantolinjan ovat yhteistyössä kehittäneet VNIIpoligrafmash sekä leningradilainen graafisen alan tuotantolaitos Petshatnyi Dvor im. AM Gorkogo.  Tuotantolinja perustuu teknisten toimintojen täydelliseen koneellistamiseen sekä automatisointiin aina yhteenommeltujen kirjan lehtien liimauksesta niiden asettamiseen kansien väliin.  Tämän linjan pohjalta on kehitetty linja nimeltä Kniga-270, joka on teknisesti kehittyneempi.

1971:  Smyth alkaa valmistaa neulontakoneita Smyth Cleat Method kirjastojen kirjojen uudelleensidontaan.

1971:  Otava hankkii Keuruulle kirjansidontalinjan Kolbus, joka valmistaa heftatun tai liimasidotun kirjan sisuksen valmiiksi kirjaksi nopeudella 2000 kappaletta tunnissa.  Vuoden 1975 tuotannosta liimasidottujen kirjojen osuus on 80 prosenttia, kun se 1970 oli 33 prosenttia.

1971:  Tehokas sitomo tarvitsee 25 työntekijää liimasitomaan 135 000 kirjaa 7,5 tunnin vuorossa eli 720 kirjaa (384 sivua) ihmistyötuntia kohti.

1972:  Ruotsissa B Wahlströms Bokförlag kehittää painokoneen Book-o-Matic, jonka rakentaa Grafisk Maskin Service GMS.  Yksi flexokone on Wahlströmin käytössä ja 1978 mennessä kaksi konetta on Falunissa, USAssa yksi offsetkoneversio ja GMS rakentaa Ruotsiin offsetkonetta.  Flexoversiossa suuriläpimittaisille sylintereille kiristetään muoviarkkiin liimatut kumiset tai muoviset painolaatat.  Sylinterin ympäryssuunnassa on aina 20 ja leveyssuunnassa sivumäärästä riippuen 2-12 sivun kokoista laattaa.  Sylintereitä on yhtä paperirainaa varten kaksi kappaletta.  Taittolaitteessa raina leikataan yhden tai kahden sivun levyisiksi kaistoiksi, jotka johdetaan auraryhmään.  Taittoauroja on kuusi, ja ne ohjaavat taitetut kaistat sanomalehtitaittolaitteen tapaan sisäkkäin leikkuriin.  Pyörivä leikkuri leikkaa kaistanipun kahden kirjan korkuisiksi vihkoiksi, joita kerätään 10 kappaletta yhteen blokkiin.  Sitomolinjassa on liimanidontakoneen jälkeen sirkkeli, jolla toisissaan kiinni olevat kirjat erotetaan ja sen jälkeen puhtaaksileikataan.  Arkilla on kolme katkaisupituutta 425, 375 ja 352,5 millimetriä.  Sivuluku vaihtelee 20 sivun portain välillä 40-240 sivua.  240-sivuisen kirjan maksimileveys on 11,5 senttimetriä.  Book-o-Maticilla painetaan pääasiassa halpoja taskukirjoja.

1972:  Kolbus esittelee DRUPA-messuilla kirjanvalmistuskoneen Compact-Strasse BF-25, johon on yhdistetty pyöristys-, päänauha- ja kansituskoneet.  Koneen käyttöön ja pakanvaihtoon tarvitaan kolme ihmistä.  Suurin tuotantonopeus on 25 kirjaa minuutissa.

1973:  Ruotsalainen Wood Book-O-Matic -paino- ja sitomokone toimii Yhdysvalloissa.  Kone painaa suurilta sylintereiltä, joille painolevyt on kiinnitetty.  Paino-osassa voi olla useita yksiköitä.  Voidaan käyttää eri kokoisia sylinterejä kirjan laajuuden eli sivumäärän mukaan.  Kirjat voidaan joko lanka- tai liimanitoa.  Painaminen voi tapahtua koho-, offset- tai syväpainoyksiköiltä.  Kirjoja valmistuu jopa 24 000 kappaletta tunnissa.

1974:  Nopeat kirjanvalmistuslinjat tekevät 6000-12 000 kirjaa tunnissa.  Nopeiden koneiden painos eli ajo 30 000-50 000 on pienenemässä 5000-10 000 kappaleen ajoon.  McCain-yhtiön koneella painetaan rullapaperille, ja painettu paperiraina kootaan rullalle.  Painetut rullat viedään sitomoon, jossa syöttölaite leikkaa rullan arkeiksi, taittaa ne ja syöttää kokoomakoneeseen.  Harris-yhtiön Sheridan taittaa painetut arkit painossa, josta ne tuodaan sitomon kokoomakoneen syöttölokeroihin.  Monet kirjansitomolinjan koneet säätävät itse itsensä, kun ajo alkaa.  Kuntoonlaittoaika on vähentynyt puoleen entisestä.  Linjat havaitsevat virheet ja korjaavat ne pysäyttämättä toimintaa.

1974:  Polar ottaa leikkuukoneessa käyttöön tietokoneohjauksen.

1975:  Kolbus tuo markkinoille koneen Compact BF-40, jonka suurin tuotantonopeus on 2400 kirjaa tunnissa.

1975:  Suomi siirtyy maidon pakkaamisessa kokonaan tölkkeihin, kun viimeisetkin meijerit luopuvat muovipusseista.

1976:  DDRn teknis-taloudelliset päivät Suomessa esittelevät muun muassa sarjan tasku- ja yhdistelmätaittoautomaatteja.

1976:  Harris kehittää kokoojasitojan CABCON - Computer-Assisted Bindery Control, joka käyttää tietokonetta sitomolinjan tehokkuutta parantamaan.

1976:  Suomen Elopak toimittaa Moskovaan ensimmäisen pakkauskoneen ja 1981 toisen.  Neuvostoliitto tilaa 1982 Elopakilta 37 täydellistä pakkauslinjaa.

1976:  Matti Haloila perustaa käärintäkonetehtaan.  M Haloila on 1988 yksi maailman viidestä suurimmasta kiristekalvokoneiden valmistajasta.  Uusi tehdas kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin.

1977:  Wohlenberg esittelee ensimmäisen nopean paperinleikkauskoneen, joka on varustettu mikroprosessorilla ja näytöllä.  Myöhemmin leikkureiden mikrotietokone tulee vakiovarusteeksi.

1977:  Saksalainen Windmöller & Hölscher kehittää suulakepursotukseen koneen Laminex.

1979:  Neuvostoliitossa valmistuvat automaattiset kirjanvalmistuslinjat Kniga I - Kirja I ja Kniga II.

1980-luku:  Painotuotteiden varastointiin kehitetään automaattinen järjestelmä.  Painokoneen luovutuspäässä robotti pinoaa painotuotteen.  Hakasnitomakoneen makulatuuri vähenee, kun toistuvia eri kokoisia painotuotteita varten koneen asetukset muutetaan automaattisesti.  Kokoamis- ja liimasidontalinjassa parannetaan asetuslaitteistoa eri kokoja varten, joten asetusaika lyhenee.  Paksujen painotuotteiden leikkaustekniikkaa kehitetään.

1980:  Suomessa sanomalehdet alkavat käyttää irroitettavia liitteitä lehden osina.  Liitteiden sisäänpistolaitteita hankkivat Helsingin Sanomat, Aamulehti, Kouvolan Sanomat ja Pohjolan Sanomat postitusosastoilleen.

1981:  Ruotsalainen Tetra Pak valmistaa 32,6 miljardia pakkausta, kun se 1951 valmisti neljä miljoonaa pakkausta.  Tetra Pak aloittaa 1982 tuotannon Suomessa.

1981:  3M Post-It -muistilappujen liiman kehittäjä Spencer Silver: Jos olisin ajatellut sitä, en olisi tehnyt koetta.  Kirjallisuudessa on paljon esimerkkejä, jotka sanovat, ettei tätä voi tehdä.

1982:  Vito J Brennin kirjassa Bookbinding, A Guide to the Literature on muun muassa kirjansitojien luetteloita.

1983:  Ranskalainen sitomo La Nouvelle Reliure Industrielle valmistaa päivittäin lähes 100 000 kirjaa yhdistetyllä kovakantisen kirjan valmistusradalla Kolbus 70 ja liimasidontakoneella KM Systembinder sekä valmistusradoilla Kolbus 36 ja 40 Compact.  Muuta konekantaa on muun muassa 27 taittokonetta, 36 liinalankakonetta sekä kannenteko- ja kultauskoneet.

1983:  Suomi on suhteellisesti maailman suurin pakkausteollisuuden tuotteiden viejä, sillä yli puolet tuotannosta menee vientiin.  Tämän on taannut Neuvostoliiton kauppa.  Pakkaustehtaita ovat Yhtyneet Paperitehtaat (Paperituote Valkeakoskella ja Simpeleen kotelo-osasto), Enso-Gutzeit (pakkaustehdas Lahdessa ja joustopakkaustehdas Lieksassa), GA Serlachius (Takon aaltopahvi-, kotelo- ja muovitehdas Tampereella), A Ahlström (Euran paperi Kauttualla), Tampella (aaltopahvitehdas Heinolassa ja kotelotehdas Tampereella), Wilh Schauman (Wisapak Pietarsaaressa) ja W Rosenlew (paperisäkkitehdas ja pakkausmuovitehdas Porissa).

1984:  Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto seuraa teknistä kehitystä.  Sen mukaan liimasidontalinjoja on 65 (1980 niitä oli 57 ja 1978 oli 46), postituslinjoja 114 (78, 70), kollaattoreita 118 (105, 82), kansituslinjoja 22 (17, 6), ketjustiftauslinjoja 73 (15, 28), sarjanitomalinjoja 66 (63, 22), taittolinjoja 198 (73, 52) ja heftauslinjoja 65 (15, 4).

1985:  Thomas Eisner kuvaa geenitekniikkaa:  "Laji ei ole vain luonnon kirjastossa oleva koviin kansiin sidottu teos.  Se on myös irtolehtipainos, jonka yksittäiset sivut, geenit, voivat olla käytettävissä valinnaisessa geenisiirrossa, kun muita lajeja halutaan muuttaa".

1986:  Oululainen Kaleva uusii postituksen hankkimalla ruotsalaisen postitusjärjestelmän Wamoy.  Siihen kuuluu viisi stakkeria, joita seuraa kaksi linjaa osoitteettomille ja kaksi linjaa osoitteellisille lehdille sekä linja piennipuille.

1988:  Sveitsiläinen Daverio liitetään Müller Martiniin ja 1989 tanskalainen KJ Maskinfabriken.  Müller Martini jaetaan 1992 neljään alueeseen sitomo, postitus, paperinjalostus ja painokoneet.  Työntekijöitä on 4000 maailmanlaajuisesti.

1989:  Nordgraf-näyttelyssä Kööpenhaminassa Oitissa toimiva Metsi tarjoaa jälkikäsittelylinjan painokoneesta jakeluun.  Metsi mainostaa mustesuihkulla toimivaa osoitteiden kirjoitusjärjestelmäänsä.

1989:  Polytypos automatisoi ensimmäisenä Euroopassa lomakepakkaamonsa ottamalla käyttöön automaattisen lavausrobottilinjan.

1990:  Suomalainen Procons kehittää aaltopahvilaatikoita ja kartonkikoteloita valmistavalle pakkausteollisuudelle CAD/CAM-tekniikkaa.  Järjestelmistä 75 prosenttia toimitetaan Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.  Sovellutusalueita ovat pakkauksen rakennesuunnittelu, piirtäminen, näytepakkauksen valmistus, stanssityökalun suunnittelu ja valmistus, ulkoasusuunnittelu, pakkaus- ja lavaratkaisujen optimointi sekä hallinnolliset tehtävät.

1990:  Taittokoneen tyypillinen nopeus on 10 000 arkkia tunnissa, kun se 15 vuotta sitten oli 6000.

1996:  Smyth Europea organisoidaan uudelleen ja perustetaan Nuova Smyth.  Se valmistaa Freccia Smyth -lankasitomakoneita.

1996:  Taidekirjansitojan Juhani Roininen töitä on näytteillä Antikvaarisilla kirjamessuilla Helsingissä.  Hänen mielestään ranskalaista sidontatekniikkaa pidetään parhaimpana.  Kirjan kannesta suunnitellaan uniikki.  Säilytystä varten kirjalle valmistetaan sametilla tai silkillä vuorattu nahkakantinen kotelo.  Käsinsidottu kirja on taideteos.  Roininen erikoistui Sveitsissä Hugo Pellerin oppilaana.

1997:  Ruotsalainen OP-Kuvert ostaa Turun Pussi- ja Kirjekuoritehtaan osake-enemmistön.

1997:  Kuuden olutpullon sixpackit tulevat Suomen markkinoille.

1998:  Kirjastonhoitaja Jarl Pousar lahjoittaa Svenska litteratursällskapet i Finland -seuralle kirjansidoshistoriallisen kokoelman, joka käsittää noin neljä tuhatta sidosasultaan kiinnostavaa kirjaa 1400-luvulta 1800-luvun loppuun ja vie noin 80 hyllymetriä tilaa.  Pousar on vuodesta 1980 Sällskapet Bokvännerna i Finland -yhdistyksen puheenjohtaja ja vastaavan suomenkielisen seuran Bibliophilos-lehden päätoimittaja 1980-88.  Kokoelmaan sisältyy neljä inkunaabelia.  Pääosa kirjoista on 1800-luvun kustantajasidoksia.  Kustantajat ovat luovuttaneet Helsingin yliopiston kirjastolle vapaakappaleet halvimmassa sidosasussa, ja kirjasto sidotti ne pitkään uudelleen hävittäen alkuperäiskannet.  Tämä oli yleistä kirjastoissa jopa British Museumin tai Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa.  1800-luvun loppupuolelle ovat tunnusomaisia värikkäät sekä kullalla ja hopealla koristellut kustantajasidokset.

1999:  Mäyräkoirat eli 12 olutpullon pakkaukset tulevat Suomen kauppoihin.

2000:  Suomen sanomalehtien varhaisjakelussa toimii 15 jakeluorganisaatiota, jotka jakavat runsaat 1,6 miljoonaa lehteä.

2000:  Metsä-Serlan pakkausrymään kuuluva Simpeleen kotelotehdas suljetaan.  Osa työntekijöistä sijoittuu Metsä-Serlan muihin tuotantolaitoksiin, mutta 17 työntekijää jää työttömäksi.

2001:  Suomessa ilmestyy Aku Ankka -pienoisarkki, jossa hammastus on 7 3/4 eli suuret reiät.

2001:  Huhtamäki on pikaruokakuppien ykkönen Euroopassa ja Aasiassa.  Esimerkiksi McDonald's, Burger King, Coca-Cola ja Pepsico käyttävät Huhtamäen kippoja ja kuppeja.

2002:  Ruotsissa Göteborgs-Postenin lehdenjakelun suunnittelee Västsvensk Tidningsdistribution GIS-järjestelmällä.  Sen käyttämät satelliittikuvat eivät huomioi korkeuseroja, josta aiheutuu jakajille työtä rasittavia suunnitteluvirheitä.  Tukholmassa Pressens Morgontjänst kiristää lehdenjakelua ja aiheuttaa sairastumisia jakajille.

2003:  Suomen Posti ostaa Sanomalta Leijonajakelun toiminnan.  1800 lehdenjakajaa jatkaa Postissa.

2003:  Juhani Jussi Harviainen tulee kirjansidonnan suomenmestariksi.  Hän aloitti 1994 Valamon kansanopistossa Tapani Tainion kirjansidonnan kurssilla, suoritti 1999 Vammalan käsi- ja taideoppilaitoksessa kirjansidonnan ammattikurssin ja perusti yrityksen Artnikkari.  Harviainen voittaa 2007 taidesidontasarjan ensimmäisen palkinnon Ranskassa kahdeksannessa Biennale Mondiale Reliure d'Art -kilpailussa.  Tehtävänä oli Jules Vernen kirjan Maailman ympäri 80 päivässä sitominen.

2005:  Turkulaisen sanoittajan ja säveltäjän Mauri Kivikoski levyllä on Sanomalehdenjakajan tango.  Aikaisemmin hän teki laulun Aamun sanomalehti.

2006:  Bong Suomi sulkee Tampereen tehtaansa, ja noin 110 työläistä irtisanotaan.  Bong keskittää tuotantonsa Kaaville, josta se osti 2004 yrityksen Kirjekuori.  Bong-konserni on ruotsalainen.  Bong osti 1998 Walki-kirjekuoret UPM-Kymmeneltä.

2008:  Kiinassa asetus kieltää alle 0,025 millimetrin vahvuisesta kalvosta tehdyt muovipussit.  Kiinalaiset käyttivät ennen lakia kolme miljardia muovipussia päivittäin.  Muovipussit on laitettu pannaan Irlannissa, Ruandassa ja Bangladeshissa.